Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 213/2002
Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjois-Atlantin jäävartion taloudellisesta tuesta tehdyn sopimuksen voimassaolon lakkauttamisen hyväksymistä, ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen muutosten hyväksymistä ja sopimusmuutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevaa lakia sekä merilain 6 luvun muuttamista koskevaa lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 22/2002 vp) täydentämisestä

LiVM 20/2002

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallitus antoi maaliskuussa 2002 eduskunnalle esityksen Pohjois-Atlantin jäävartion taloudellisesta tuesta tehdyn sopimuksen voimassaolon lakkauttamisen hyväksymisestä, ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen V luvun muutosten hyväksymisestä ja sopimusmuutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevaksi laiksi sekä merilain 6 luvun muuttamista koskevaksi laiksi. Esityksen käsittelyn yhteydessä on kuitenkin ilmennyt tarvetta eräiden sen kohtien täydentämiseen. Esityksestä pois jätetyistä ihmishengen turvallisuudesta merellä tehdyn sopimuksen liitteen muutoksista samoin kuin niiden mahdollisesta lainsäädännön alaan kuulumisesta on tarpeen esittää selvitystä. Esitys sisältää uuden ehdotuksen eduskunnan hyväksymispäätöksen alaksi. Eduskunnan suostumusta pyydetään sopimusmuutoksille kokonaisuudessaan sekä sopimuksen liitteen X luvussa tarkoitetun suurnopeusaluksia koskevan vuoden 2000 kansainvälisen turvallisuussäännöstön luvuille 1 ja 18. Lisäksi ehdotetaan alusten paloturvallisuusjärjestelmiä koskevan vaihtoehtoisen toteutustavan hyväksymisen mahdollistavaa säännöstä ja suurnopeusaluksen liikennöintiluvan myöntämistä koskevaa säännöstä. Hallitus täydentää esitystään näiltä osin.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu sekä samanaikaisesti kuin yleissopimuksen muutokset tulevat Suomen osalta voimaan.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Kansainvälinen yleissopimus ihmishengen turvaamisesta merellä allekirjoitettiin Lontoossa 10 päivänä kesäkuuta 1948 (SopS 24/1953), jäljempänä vuoden 1948 yleissopimus. Vuoden 1948 yleissopimuksen korvasi Lontoossa 17 päivänä kesäkuuta 1960 tehty vastaava yleissopimus (SopS 33/1965), jäljempänä vuoden 1960 yleissopimus, jonka puolestaan korvasi Lontoossa 1 päivänä marraskuuta 1974 tehty yleissopimus. Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehty kansainvälinen yleissopimus (International Convention for the Safety of Life at Sea), jäljempänä SOLAS-yleissopimus, tuli Suomessa voimaan vuonna 1981 (SopS 11/1981).

Vuoden 1948 yleissopimuksen liitteen V luvun 5 ja 6 sääntöön sisältyivät määräykset Pohjois-Atlantin jäävartiopalvelusta. Kyseisissä säännöissä sopimushallitukset sitoutuivat ylläpitämään jäävartiota ja jääolosuhteiden tutkimus- ja havaintopalvelua Pohjois-Atlantilla. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus suostui huolehtimaan jäävartiopalvelusta, jääsuhteiden tutkimisesta ja niitä koskevien havaintojen tekemisestä sekä niistä saatujen tietojen levittämisestä. Niiden sopimuspuolten hallitukset, joita palvelu erityisesti koskee, sitoutuivat osallistumaan jäävartiopalvelun ylläpitämisen aiheuttamiin kustannuksiin. Vuoden 1948 yleissopimuksen liitteen V luvun 5 ja 6 sääntöön sisältyneet määräykset Pohjois-Atlantin jäävartiopalvelusta, sen toimeenpanosta ja kustannuksista on siirretty lähes muuttamattomina ensin vuoden 1960 yleissopimukseen ja sittemmin SOLAS-yleissopimukseen.

Vuoden 1948 yleissopimuksen Pohjois-Atlantin jäävartiota koskevien sääntöjen mukaisesti päätettiin sopia sopimusosapuolten avustuksen suuruudesta jäävartion ylläpitämiseksi. Washingtonissa tehtiin 4 päivänä tammikuuta 1956 Alankomaiden, Amerikan Yhdysvaltojen, Belgian, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen Kuningaskunnan, Italian, Kanadan, Kreikan, Norjan, Ranskan, Ruotsin ja Tanskan kesken sopimus Pohjois-Atlantin jäävartion taloudellisesta tuesta (Agreement Regarding Financial Support of the North Atlantic Ice Patrol), jäljempänä jäävartiosopimus. Sopimukseen liittyivät myöhemmin Espanja, Israel, Japani, Jugoslavia, Liberia, Panama, Saksan liittotasavalta, Puola ja Suomi. Suomi liittyi jäävartiosopimukseen 17 päivänä helmikuuta 1972 sen jälkeen, kun eduskunta oli hyväksynyt 30 päivänä marraskuuta 1971 sopimuksesta aiheutuvat vuotuiset kulut ja tasavallan presidentti oli päättänyt 17 päivänä helmikuuta 1972 sopimuksen hyväksymisestä (SopS 12/1972).

Jäävartiosopimuksen mukaan, koska Amerikan Yhdysvallat on sitoutunut Pohjois-Atlantin jäävartiotoiminnan jatkamiseen, on tarpeen määrätä sopimuspuolten avustusten suuruus jäävartion ylläpitämiseksi. Jäävartiosopimuksen 1 artiklan mukaan jokainen sopimuksen osapuoli antaa jäävartion ylläpitämiseksi vuosittain summan, joka määrätään sen suhteen mukaan, mikä osapuolen niiden alusten kokonaisbruttovetoisuudella, jotka jääaikana kulkevat jäävartion vartioimien jäävuorialueiden kautta, on sopimuksen kaikkien osapuolten jääaikana jäävartion vartioimien jäävuorialueiden kautta kulkevien alusten yhteiseen kokonaisbruttovetoisuuteen.

Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMOn meriturvallisuuskomitea (Maritime Safety Committee, MSC) hyväksyi 72. istunnossaan toukokuussa 2000 muutoksia SOLAS-yleissopimuksen liitteeseen ja vahvisti ne 73. istunnossaan 5 päivänä joulukuuta 2000 päätöslauselmalla MSC.99(73). SOLAS-yleissopimuksen liitteen merenkulun turvallisuutta koskeva V luku uusitaan kokonaan ja sen 6 säännöllä muutetaan jäävartiopalvelua koskevia määräyksiä. Uusitun V luvun liitteenä ovat määräykset jäävartiopalvelun hoidosta ja rahoituksesta. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus jatkaa edelleen Pohjois-Atlantin jäävartiopalvelun hoitamista. Jäävartiosopimuksessa noudatettava sopimusosapuolten keskinäisten alusmäärien suhteeseen perustuva taloudellinen tuki muutetaan jäävartiopalvelujen todellisen käytön perusteella määräytyväksi.

SOLAS-yleissopimuksen liitteen uusitun V luvun 6 säännön voimaantulo edellyttää siten, että jäävartiosopimus lakkaa. SOLAS-yleissopimuksen liitteen uusittu V luku tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2002. Irtisanomista koskeva jäävartiosopimuksen 11 artikla ei siten sovellu kyseisten SOLAS-yleissopimuksen muutosten voimaantulon aikatauluun. Valtiosopimuksen päättyminen voi tapahtua valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen (SopS 33/1980) 54 artiklan mukaan paitsi sopimusmääräysten perusteella, myös osapuolten suostumuksella. Valtiosopimus voi siten päättyä milloin tahansa kaikkien osapuolten suostumuksella sen jälkeen, kun asiasta on neuvoteltu muiden sopimusvaltioiden kanssa. Jäävartiosopimuksen osapuolet voivat siten päättää sopimuksen, kun siihen saadaan kaikkien sopimuspuolten suostumus.

IMOn meriturvallisuuskomitea päätti 73. istunnossaan joulukuussa 2000 myös muista muutoksista SOLAS-yleissopimuksen liitteeseen. Muutokset koskevat yleissopimuksen liitteen lukuja II-1 (Rakenne – osastoiminen ja vakavuus, koneisto ja sähkölaitteet), II-2 (Rakenne – palosuojelu, palonhavaitseminen ja palonsammutus), V (Merenkulun turvallisuus), IX (Alusten turvallisuusjohtaminen) ja X (Suurnopeusaluksia koskevat turvallisuusmääräykset).

SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-1, II-2, V, IX ja X lukuun joulukuussa 2000 tehdyt muutokset katsotaan sopimuksen VIII artiklan perusteella hyväksytyiksi 1 päivänä tammikuuta 2002, jollei niitä siihen mennessä ole vastustanut 1/3 sopimuspuolista tai sopimuspuolet, joiden yhteenlaskettu osuus maailman kauppalaivaston tonnistosta on yli 50 prosenttia. Jos muutokset katsotaan hyväksytyiksi, ne tulevat voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2002, lukuun ottamatta sopimushallituksia, jotka ovat vastustaneet muutosta ja jotka eivät ole peruuttaneet vastustustaan. IMOn ilmoituksen mukaan muutokset tulivat voimaan 1 heinäkuuta 2002.

Suomi on joulukuussa 2001 ilmoittanut nootilla IMOn pääsihteerille, ettei se voi vielä tässä vaiheessa hyväksyä SOLAS-yleissopimuksen liitteen muutoksia, koska ne tietyiltä osin ovat ristiriidassa voimassa olevan lainsäädännön kanssa. Lisäksi nootissa on ilmoitettu, että Suomen tarkoituksena on peruuttaa vastustuksensa ja siten hyväksyä muutokset, kun niille on saatu asianmukainen valtionsisäinen hyväksyntä ja voimassa olevaan lainsäädäntöön on tehty tarvittavat muutokset.

2. Esityksen tavoitteet

Esityksellä pyydetään eduskunnan hyväksyntää SOLAS-yleissopimuksen liitteeseen tehdyille muutoksille niin, että sopimusmuutokset voisivat tulla myös Suomessa voimaan mahdollisimman pian. Samalla merilakiin (674/1994) lisättäisiin SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun mukaiset aluksen päällikön turvallista navigointia ja vaarailmoitusten tekemistä koskevat velvollisuudet sekä X luvun mukaisen suurnopeusaluksen liikennöintiluvan myöntämistä koskeva säännös. Esityksellä pyydetään myös eduskunnan hyväksyntää jäävartiosopimuksen voimassaolon lakkauttamiselle, jota SOLAS-yleissopimuksen uudet Pohjois-Atlantin jäävartiota koskevat määräykset käytännössä edellyttävät.

3. Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole organisaatio- tai henkilöstövaikutuksia eikä merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Suomi on vuosittain maksanut taloudellista tukea jäävartiosopimuksen perusteella 10 000—15 000 euroa. Suomen lipun alla purjehtivien alusten liikennöinti jäävartioalueella on viime vuosina vähentynyt. SOLAS-yleissopimuksen liitteen uuden V luvun 6 säännön mukaiseen järjestelyyn siirtyminen alentaisi entisestään Suomen vuosittaisia maksuja. II-2 ja V lukujen paloturvallisuuslaitteita sekä navigaatiojärjestelmiä ja -laitteistoja koskevat määräykset aiheuttavat lisäkustannuksia varustamoille. Meriturvallisuuden parantaminen vähentää alusliikenteestä meriympäristölle aiheutuvaa vaaraa.

4. Asian valmistelu

Hallituksen esitys on laadittu virkatyönä liikenne- ja viestintäministeriössä yhteistyössä merenkulkulaitoksen kanssa. Alkuperäisestä esitysluonnoksesta on pyydetty lausunto ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriötä, sisäasiainministeriön rajavartio-osastolta, puolustusministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Ahvenanmaan maakuntahallitukselta, Ilmatieteen laitokselta, Suomen Varustamoyhdistykseltä, Ålands Redarförening’iltä, Rahtialusyhdistykseltä, Suomen Laivanpäällystöliitolta, Suomen Konepäällystöliitolta, Suomen Merimies-Unionilta, ESL-Shipping Oy:ltä, Suomen Matkustajalaivat ry:ltä, Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliitolta, Suomen Satamaliitolta, Suomen Ammattikalastajaliitolta, Suomen Veneilyliitolta ja Suomen Purjehtijaliitolta.

Lausunnon ovat antaneet ulkoasiainministeriö, oikeusministeriö, sisäasiainministeriön rajavartio-osasto, puolustusministeriö, ympäristöministeriö, Ahvenanmaan maakuntahallitus, Ilmatieteen laitos, Suomen Varustamoyhdistys, Ålands Redarförening, Rahtialusyhdistys, Suomen Laivanpäällystöliitto, Suomen Konepäällystöliitto, Suomen Satamaliitto ja Suomen Veneilyliitto. Saadut lausunnot on pyritty ottamaan huomioon esityksen viimeistelyssä. Täydentävästä esityksestä ei ole erikseen pyydetty lausuntoja.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. SOLAS-yleissopimuksen liitteen muutokset

II-1 luku Rakenne – osastoiminen ja vakavuus, koneisto ja sähkölaitteet

Osa A-1 Alusten rakenne

3—4 sääntö. Säiliöalusten hätähinausjärjestelyt. Sääntö on korvattu kokonaan uusitulla säännöllä. Kantavuudeltaan vähintään 20000 tonnin säiliöaluksissa on oltava hätähinausjärjestelyt aluksen molemmissa päissä. Säiliöaluksissa, jotka on rakennettu 1 päivänä heinäkuuta 2002 tai sen jälkeen, on hätähinausjärjestelyjen oltava hallinnon hyväksymiä IMOn antamien ohjeiden perusteella. Ennen 1 päivänä heinäkuuta 2002 rakennetuissa säiliöaluksissa järjestelyjen on oltava 34 säännön 2 kohdan mukaiset.

3—5 sääntö. Asbestia sisältävien aineiden uusasennus. Uudella säännöllä kielletään asbestin käyttö alusten rakenteissa, koneistossa, sähkölaitteistoissa ja varusteissa. Uusien asbestia sisältävien materiaalien käyttö on kielletty lukuun ottamatta eräitä korkeissa lämpötiloissa käytettäviä eristeitä ja vesitiiviitä liitoksia. Suomessa on kemikaalilain (744/1989) nojalla kielletty asbestin ja asbestipitoisen tuotteen valmistus, maahantuonti, myyminen ja käyttöön ottaminen eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta (valtioneuvoston päätös 852/1992).

Osa D – Sähkölaitteet

43 sääntö. Sähkötehon hätälähde lastialuksissa. Sääntöön on lisätty vaatimus, että 1 päivänä heinäkuuta 2002 tai sen jälkeen rakennettujen säiliöalusten lastipumppuhuoneissa on oltava hätävalaistus. Lisäksi on tehty joitakin pieniä kielellisiä korjauksia.

II-2 luku Rakenne – palosuojelu, palonhavaitseminen ja palonsammutus

Palontorjuntaa koskeva luku on uudistettu kokonaisuudessaan. Entiset 63 sääntöä on järjestetty uudelleen 20 säännöksi, ja lukuun on sisällytetty eräitä vakiintuneita tulkintoja, kuten saunojen paloturvallisuusvaatimukset. Soveltamissääntöön on lisätty luettelo määräyksistä, jotka koskevat myös olemassa olevia aluksia. Laitteiden tarkemmat vaatimukset on siirretty erilliseen pakolliseen paloturvallisuusjärjestelmäsäännöstöön eli FSS-koodiin (International Code for Fire Safety Systems). Tuotteiden hyväksyntää ja testausta koskevat asiat ovat palokoesäännöstössä eli FTP-koodissa (Fire Test Procedures Code), joka tuli pakolliseksi vuonna 1998. Palokoesäännöstössä ja paloturvallisuusjärjestelmäsäännöstössä olevien rakenteiden, materiaalien ja laitteiden hyväksyntäjärjestelyjä on pääosin toteutettu laivavarusteista annetun direktiivin (98/96/EY) menettelyissä, jotka on kansallisesti voimaansaatettu laivavarusteista annetulla asetuksella (925/1998).

Osa A - Yleistä

1 sääntö. Soveltamisala. Lukua II-2 sovelletaan uusiin aluksiin eli aluksiin, jotka on rakennettu eli köli on laskettu 1 päivänä heinäkuuta 2002 tai sen jälkeen. Uusia aluksia koskevia määräyksiä on sovellettava myös olemassa oleviin aluksiin, kun niihin tehdään huomattavia muutoksia ja lisäksi, kun matkustaja-aluksissa tehdään muita suurehkoja muutostöitä. Olemassa olevia aluksia koskevat uudet lisävaatimukset on lueteltu sääntökohdassa 1.2.2.

Kohdan 4 mukaan hallinto voi kohdassa mainituin edellytyksin myöntää poikkeuksia luvun säännöistä suojaisilla vesillä, enintään 20 meripeninkulman päässä maista liikennöivälle alukselle tai erityistilanteessa liikennöivälle matkustaja-alukselle, kuten pyhiinvaellusalukselle.

Merilain 1 luvun 8 §:n mukaan merenkulkulaitos voi myöntää yksittäistapauksessa poikkeuksia merilain nojalla annettujen säännösten ja määräysten vaatimuksista, siten kuin asetuksella säädetään. Alusten paloturvallisuudesta annetun asetuksen (152/1972) 12 §:n ja eräiden alusten paloturvallisuudesta annetun asetuksen (289/1973) 6 §:n mukaan merenkulkulaitos voi, jos se, ottaen huomioon aluksen rakenteen, käyttötarkoituksen sekä ne olosuhteet, joiden vallitessa matka suoritetaan, katsoo kohtuuttomaksi tai tarpeettomaksi asetuksen määräysten noudattamisen, yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksia ehdolla, ettei helpotus ole ristiriidassa Suomea velvoittavien kansainvälisten yleissopimusten kanssa.

2 sääntö. Tavoitteet ja toiminnalliset vaatimukset. Säännössä esitetään luvun II-2 paloturvallisuustavoitteet ja toiminnalliset vaatimukset.

3 sääntö. Määritelmät. Määritelmät on esitetty englanninkielen aakkosjärjestyksessä. Lastitilojen nimiä on muutettu ja määritelmiin on lisätty saunan määritelmä.

Osa B - Palon- ja räjähdyksenehkäisy

4 sääntö. Syttymistodennäköisyys. Vaatimusten tarkoituksena on ehkäistä palavien aineiden syttyminen. Vaatimuksia esitetään polttoöljyjen, voiteluöljyjen ja muiden palavien öljyjen, talouskäyttöön tarkoitettujen kaasumaisten polttoaineiden ja erityisesti säiliöalusten lastialueiden järjestelyihin samoin kuin erinäisiin muihin asioihin (muun muassa sähkölämmityspatterit, jäteastiat, eristepinnan öljynläpäisevyys ja kansimassat).

5 sääntö. Palon kehittymismahdollisuus. Säännön tarkoituksena on rajoittaa palon kehittymismahdollisuutta aluksen kaikissa tiloissa. Vaatimuksia annetaan sulku- ja pysäytysjärjestelyille, joilla estetään ilman pääsy paloon tai palavien aineiden vuoto. Säännössä esitetään myös materiaalivaatimuksia muun muassa palamattomille materiaaleille yleensä, vedonestimille, pinnoitteen palokuormalle, huonosti paloa levittäville materiaaleille sekä kalusteille portaikoissa ja käytävillä.

6 sääntö. Savuntuottamiskyky ja myrkyllisyys. Tarkoituksena on pienentää palossa kehittyvän savun ja myrkyllisten aineiden aiheuttamaa uhkaa ihmishengelle tiloissa, joissa työskennellään tai asutaan. Vaatimukset koskevat erityisesti pinnoitteita (maalit ja muut viimeistelyaineet) ja kansimassoja.

Osa C - Palon tukahduttaminen

7 sääntö. Havaitseminen ja hälytys. Järjestelyillä pyritään havaitsemaan palo syttymispaikassaan ja antamaan hälytys turvallisen poistumisen ja palontorjunnan varmistamiseksi. Määräykset koskevat koneistotiloja, asuntotiloja, työskentelytiloja ja tarkkailuasemia. Vaatimuksia asetetaan paloilmoituslaitoksille (mukaan lukien automaattisen sprinklerisammutuslaitoksen havaitsemis- ja hälytystoiminta) ja palokiertovartioinnille. Lisäksi esitetään vaatimuksia hälytyksen antamisjärjestelyistä ja laitteiden tarkistuksista.

8 sääntö. Savun leviämisen hallinta. Sääntö antaa savunhallintavaatimuksia tarkkailuasemille, koneistotiloille ja atrium-tiloille sekä rajoittaa savunleviämistä asuntotiloissa tyhjätiloihin asennettavin vedonestimin.

9 sääntö. Palorakenteet. Säännön tarkoituksena on saada palo pysymään siinä tilassa, jossa se on syttynyt. Määräykset koskevat palorakenteita ja matkustaja-alusten pääpalovyöhykkeitä. Rakenteiden paloeristysarvot annetaan ensi sijassa taulukoilla, joita varten tilat on eri aluslajeilla jaettu tilaluokkiin vastaavanlaisten suojelu- tai paloriskiominaisuuksien perusteella. Lastialuksilla on valittavana kolme rakennemenetelmää (I C, II C ja III C). Vaatimuksia esitetään myös ilmanvaihdon järjestelyille sekä aukoille ja läpivienneille.

10 sääntö. Palontorjunta. Säännön vaatimusten tarkoituksena on saada palo tukahdutetuksi ja sammutetuksi siinä tilassa, jossa se on syttynyt. Välineinä ovat kaikissa aluksissa koko aluksen kattava paloputkisto- ja palopostijärjestely, käsisammuttimet ja siirrettävät sammuttimet.

Merkittävät koneistotilat on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta suojattava myös kiinteällä sammutuslaitoksella. Koneistotiloihin on asennettava myös kohdesammutuslaitos uusissa matkustaja-aluksissa ja uusissa lastialuksissa sekä 1 päivään lokakuuta 2005 mennessä olemassa olevissa matkustaja-aluksissa.

Asuntotilat on suojattava automaattisella sprinklerilaitoksella matkustaja-aluksissa ja rakennemenetelmää II C käyttävissä lastialuksissa. Olemassa oleviin matkustaja-aluksiin (matkustajamäärä yli 36) on asennettava aiemman SOLAS-yleissopimuksen muutoksen nojalla automaattinen sprinklerisammutuslaitos asuntotilojen suojaksi 1 päivään lokakuuta 2005 mennessä.

Vaatimuksia on myös sammutusjärjestelyille tarkkailuasemilla, palavien nesteiden varastoissa ja rasvakeittimien yhteydessä.

Lastitilat on suojattava kiinteällä sammutuslaitoksella. Matkustaja-aluksissa, jotka ovat hyvin lyhyen matkan reitillä tai joiden bruttovetoisuus on alle 1000, sammutusjärjestelyksi riittää, että se on hallinnon mielestä riittävä. Lastialuksissa, joiden bruttovetoisuus on alle 2000, lastitiloja ei tarvitse suojata kiinteällä sammutuslaitoksella, lukuun ottamatta ro-ro -tiloja ja ajoneuvotiloja. Lisäksi hallinto voi vapauttaa lastialuksen kiinteästä sammutuslaitoksesta lastitiloissa, joissa kuljetetaan ainoastaan pienen palovaaran lasteja. Vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitetut lastitilat on suojattava aina kiinteällä sammutuslaitoksella. Säiliöalusten lastialueen vaahtosammutuslaitokselle ja lastipumppuhuoneiden suojaamiselle asetetaan vaatimukset.

Palomiehen varusteista ja niiden sijoittamisesta on vaatimukset matkustaja-aluksille ja lastialuksille.

11 sääntö. Rakenteellinen palonkestävyys. Tarkoituksena on rakenteen säilyminen palossa eli määräyksillä ehkäistään rakenteiden pettäminen. Lähtökohtana on, että runko, ylärakenteet, rakenteelliset (kantavat) laipiot, kannet ja kansirakennukset ovat terästä tai samanarvoista ainetta.

Osa D - Poistuminen

12 sääntö. Ilmoittaminen miehistölle ja matkustajille. Säännössä määrätään järjestelyistä, joilla ilmoitetaan palosta miehistön jäsenille ja matkustajille turvallisen poistumisen varmistamiseksi. Välineinä käytetään SOLAS-yleissopimuksen III luvun säännön 6.4.2 vaatimaa yleishälytyslaitosta ja matkustaja-aluksissa lisäksi saman luvun säännön 6.5 edellyttämää tai muuta tarkoituksenmukaista kaiutinlaitosta.

13 sääntö. Poistumistiet. Säännön tarkoituksena on varmistaa turvalliset ja nopeat poistumistiet alusten kaikista tiloista kansille, joissa astutaan pelastusveneisiin ja pelastuslauttoihin. Tätä varten on vaatimuksia poistumisreiteistä ja niiden mitoituksesta. Vaatimuksia on myös merkinnöistä, jotka opastavat pois savuisista tiloista, kuten savuhätävalaistusjärjestelmä. Poistumisen helpottamiseksi hyttiovien on oltava sellaisia, että ne saadaan sisäpuolelta auki ilman avainta. Uutena vaatimuksena ovat niin sanotut paniikkikahvat, jotka vaaditaan yleensä lukittuina oleviin poistumisoviin yleisistä tiloista.

Hätäpoistumishengityslaitteita vaaditaan matkustaja-aluksiin ja lastialuksiin. Olemassa oleviin aluksiin ne on hankittava viimeistään katsastuksessa, joka on 1 päivänä heinäkuuta 2002 jälkeen.

Ro-ro -matkustaja-aluksille on erillisiä lisävaatimuksia. Muun muassa käytävälaipioiden lujuuden on oltava sellainen, että laipiota pitkin voidaan kävellä voimakkaasti kallistuneessa aluksessa. Ro-ro -matkustaja-aluksen rakentamisen alkuvaiheessa on tehtävä myös poistumisanalyysi, jota varten IMOssa on valmisteltu ohjeita.

Osa E - Toiminnalliset vaatimukset

Osassa annetaan tarkempia ohjeita inhimillisen tekijän huomioimiseksi.

14 sääntö. Toiminnallinen valmius ja huolto. Säännön tavoitteena on varmistaa, että paloturvallisuuslaitteet ja -järjestelyt ovat aina toimintakunnossa ja helposti käyttöön otettavissa. Aluksilla on oltava paloturvallisuusjärjestelyjä varten huolto-ohjelma, jonka pohjana tulee käyttää IMOn ohjeita.

15 sääntö. Ohjeet, laivaharjoitukset ja harjoitushälytykset. Säännöllä pyritään varmistamaan, että aluksella on alushenkilökunnan harjoituksia varten asianmukaiset ohjeet, jotka edesauttavat toimintaa tulipalohätätilanteessa mukaan lukien matkustajista huolehtiminen. Henkilökunnan on tunnettava riittävästi paloturvallisuuslaitteita ja -rakenteita sekä osattava käyttää laitteita tarpeen mukaan.

Aluksilla on oltava paloturvallisuutta käsittelevä harjoituskäsikirja henkilökunnan käytettävissä aluksen työkielellä. Nämä tiedot voivat olla myös osin audiovisuaalisessa muodossa. Säännössä esitetään alueet, jotka käsikirjan on vähintään katettava.

Aluksilla on oltava palontorjuntakaavioita, jotka esittävät palontorjuntajärjestelyt aluksilla, ja joita voidaan hyödyntää harjoituksissa ja palotilanteissa. Palontorjuntakaaviokuvauksessa käytettävän kielen on oltava hallinnon hyväksymä ja lisäksi englanti tai ranska. Aiemmin vaatimuksena oli hallinnon virallinen kieli. Paloharjoitusten pidon osalta sääntö viittaa myös SOLAS-yleissopimuksen liitteen III luvun sääntöön 30.

16 sääntö. Toiminta. Säännöllä pyritään varmistamaan, että aluksilla on asianmukaiset ohjeet paloturvallisuudesta normaalia alustoimintaa ja lastinkäsittelyä varten. Tätä varten aluksilla on oltava aluksen työkielellä ohjekirja paloturvallisesta toiminnasta alushenkilökuntaa varten. Ohjekirjassa on esitettävä myös henkilökunnan vastuut yleisestä paloturvallisuudesta lastauksen ja lastin purkamisen aikana sekä aluksen ollessa kulussa.

Osa F - Vaihtoehtoiset suunnitelmat ja järjestelyt

17 sääntö. Vaihtoehtoiset suunnitelmat ja järjestelyt. Säännössä esitetään järjestelyt, joita noudattaen II-2 luvussa olevien vaatimusten mukaisten järjestelyjen sijasta voidaan käyttää muitakin tapoja edellyttäen, että vähintään sama turvallisuustaso saavutetaan. Vaihtoehtoinen toteutustapa edellyttää teknisen analyysin ja arvioinnin sekä hallinnon hyväksynnän. Hallinnon on ilmoitettava hyväksymästään vaihtoehtoisesta suunnitelmasta ja järjestelystä myös IMOlle. Teknisessä analyysissä esitetään tapaukseen liittyvät aluksen tilat ja niille asetetut vaatimukset, selvitetään tilan palo- ja räjähdysriskit (syttymislähde, palonkehittyminen, savu) ja esitetään turvallisuusjärjestelyt perusteluineen. Tämä aineisto toimitetaan hallinnolle hyväksyntää varten. Hallinto arvioi ja mahdollisesti hyväksyy teknisen analyysin. Kopio hyväksyntäasiakirjoista on säilytettävä aluksella. Kiertokirjeessä MSC/Circ.1002 on mallit asiakirjoista, joilla aineisto hyväksytään ja hyväksynnästä ilmoitetaan IMOlle.

Menettelyn käyttöönottaminen on sopimusvaltion harkinnassa. Vastaavanlaisia menettelyjä on myös SOLAS-yleissopimuksen I luvun 5 säännössä sekä eräissä muissa merenkulkua koskevissa kansainvälisissä yleissopimuksissa, kuten alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen liittyvässä vuoden 1978 pöytäkirjassa (SopS 51/1983). Suomessa tällaisista menettelyistä on tarkoitus säätää parhaillaan käynnissä olevan alusturvallisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Koska paloturvallisuuskysymyksissä tällaisen menettelyn käyttöönottoon saattaa kuitenkin olla tarvetta aikaisemmin, ehdotetaan 17 säännön mukaisen menettelyn käyttöönottoa jo tässä vaiheessa. Voimaansaattamislakiin ehdotetaan otettavaksi valtuutussäännös, jonka mukaan merenkulkulaitos voisi päättää SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-2 luvun 17 säännön mukaisista vaihtoehtoisista suunnitelmista ja järjestelyistä säännössä esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

Osa G - Erityiset vaatimukset

18 sääntö. Helikopterialueet. Säännössä annetaan vaatimuksia rakenteille ja varusteille helikopterikentällä (laskeutumisalue, vinssauspaikka), helikopterisuojassa sekä järjestelyistä polttoainetankkauksessa. Jokaista helikopterialuetta varten on oltava toimintakäsikirja, johon kuuluu tarkistuslista paloturvallisuusjärjestelyistä eli varotoimenpiteistä, menettelytavoista ja varusteista. Aluksilla on pidettävä helikopterialueen paloturvallisuusharjoituksia.

19 sääntö. Vaarallisten aineiden kuljetus. Alusten, jotka on tarkoitettu pakattujen tai kiinteänä irtolastina olevien vaarallisten aineiden kuljetukseen, on täytettävä muiden II-2 luvun sääntöjen lisäksi tässä säännössä esitetyt vaatimukset. Sääntö koskee myös lastialuksia, joiden bruttovetoisuus on alle 500. Muutoksessa sääntöön on lisätty useita aiemmin IMOn tulkintoina olleita vaatimuksia. Aluksilla on oltava vaatimustenmukaisuustodistus siitä, miten se täyttää säännön vaatimukset eli mitä vaarallisia aineita varten sen lastitilat ovat soveliaita. Alusten katsastuksista annetun asetuksen (1123/1999) mukaan merenkulkulaitos suorittaa katsastukset ja antaa niistä todistuskirjat. Käynnissä olevan alusturvallisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä uusitaan myös säännökset katsastuksista ja niistä annettavista asiakirjoista.

20 sääntö. Ajoneuvotilojen, erityistilojen ja ro-ro -tilojen suojaus. Säännössä esitetään paloturvallisuusvaatimukset ajoneuvotiloille, erityistiloille sekä ro-ro -tilojen rakenteille, varusteille ja järjestelyille. Ro-ro -tiloille on vaatimuksia myös muissa säännöissä. Lastitiloille annetaan uudet määritelmät.

Paloturvallisuusjärjestelmäsäännöstö. Säännöstö sisältää SOLAS-yleissopimuksen liitteen uudessa II-2 luvussa vaadittujen paloturvallisuusjärjestelmien tarkemmat tekniset vaatimukset. IMOn meriturvallisuuskomitea hyväksyi säännöstön yhtä aikaa SOLAS-yleissopimuksen liitteen muutosten kanssa 5 joulukuuta 2000 päätöslauselmalla MSC.98(73). Säännöstö tulee voimaan samalla uudistetun II-2 luvun kanssa.

1 luku. Yleistä. Säännöstö koskee kansainvälisen liikenteen aluksia, joiden köli on laskettu 1 heinäkuuta 2002 tai sen jälkeen, ellei toisin sanota. Kohdan 3 mukaan hallinto voi hyväksyä paloturvallisuusjärjestelmiä, joita ei määritellä säännöstössä edellyttäen, että yleissopimuksen liitteen II-2 luvun F osan vaatimukset täyttyvät. Samanarvoisia järjestelyjä koskevia määräyksiä on säännöstön luvuissa 4, 5 ja 7. Kohta 4 kieltä käyttämästä sammutusaineita, jotka hallinnon mielestä sellaisenaan tai sammutukseen käytettyinä ovat myrkyllisiä, ja muita aineita, jotka käytettävinä määrinä vaarantaisivat henkilöturvallisuuden.

2 luku. Kansainvälinen laituriliitin. Luvussa esitetään SOLAS-yleissopimuksessa edellytettyjen kansainvälisten laituriliittimien mitoitus.

3 luku. Henkilösuojelu. Luvussa esitetään II-2 luvun mukaisten palomiehen varusteiden ja hätäpoistumishengityslaitteiden vaatimukset. Palomiehen varusteiden hyväksynnästä määrätään laivavarustedirektiivissä.

4 luku. Palonsammuttimet. 5 luku. Kiinteät kaasusammutuslaitokset. 6 luku. Kiinteät vaahtosammutuslaitokset. 7 luku. Kiinteät hajasuihku- ja vesisumusammutuslaitokset. Luku 4 määrittää perusvaatimukset käsisammuttimille ja paloposteihin liitettäville siirrettäville vaahtolaitteille. Luvussa 5 määrätään kiinteiden kaasusammutuslaitosten asennusvaatimukset. Kiinteitä vaahtosammutuslaitoksia koskevassa 6 luvussa määrätään kiinteiden vaahtosammutuslaitosten asennusvaatimukset. Luvussa määrätään myös vaahtonesteen hyväksymisestä viitaten IMOn ohjeisiin. Luku 7 koskee kiinteitä hajasuihku- ja vesisumusammutuslaitoksia ja siinä määritetään koneistotilojen ja pumppuhuoneiden hajasuihkusammutuslaitosten vaatimukset.

8 luku. Automaattiset sprinkleri-, palonhavaitsemis- ja palohälytyslaitokset. 9 luku. Automaattiset palonhavaitsemis- ja palohälytyslaitokset. 10 luku. Näytteenottoon perustuvat savunhavaitsemispalohälytyslaitokset. Luvussa 8 määrätään automaattisten sprinkleri-, palonhavaitsemis- ja palohälytyslaitosten vaatimuksista. Luku 9 määrittää automaattisten palonhavaitsemis- ja palohälytyslaitosten asennusvaatimukset ja luku 10 näytteenottoon perustuvien savunhavaitsemispalohälytyslaitosten asennusvaatimukset.

11 luku. Savuhätävalaistusjärjestelmät. Luvun 11 mukaan hallinnon on hyväksyttävä savuhätävalaistusjärjestelmille asetettavat vaatimukset käyttäen IMOn valmistelemia ohjeita tai IMOn hyväksymiä kansainvälisiä standardeja.

12 luku. Kiinteät hätäpalopumput. Luvussa määritetään kiinteiden hätäpalopumppujen asennusvaatimukset.

13 luku. Poistumisteiden järjestely. Luvussa määrätään poistumisteiden järjestelyjen yksityiskohdista.

14 luku. Kiinteät kansivaahtolaitokset. 15 luku. Suojakaasulaitokset. Luvussa 14 määrätään säiliöalusten kansivaahtolaitosten ja luvussa 15 säiliöalusten suojakaasulaitosten asennusvaatimuksista.

Luvuissa 6, 8 ja 11 olevasta materiaalien ja laitteiden tyyppihyväksynnästä säädetään laivavarusteista annetulla asetuksella.

V luku Merenkulun turvallisuus

1 sääntö. Soveltamisala. SOLAS-yleissopimusta sovelletaan yleensä vain kansainväliseen meriliikenteeseen. Merenkulun turvallisuutta koskevaa V lukua sovelletaan kuitenkin kaikkiin aluksiin kaikilla matkoilla lukuun ottamatta sota-aluksia ja yksinomaan Pohjois-Amerikan Isoilla järvillä ja niihin liittyvillä vesialueilla liikennöiviä aluksia, jollei luvussa nimenomaan toisin määrätä. Näin ollen myös kotimaan liikenteessä olevat alukset kuuluvat luvun soveltamisalan piiriin.

Luvun soveltamisalaan on tehty eräitä muutoksia. Sota-aluksien määrittelyä on täsmennetty apualuksilla. Lisäksi soveltamisalan ulkopuolelle on rajattu sopimushallituksen omistuksessa tai käytössä olevat alukset, joita käytetään yksinomaan ei-kaupallisiin julkisiin palveluihin. Soveltamisalan ulkopuolelle jääviä aluksia kuitenkin kehotetaan liikennöimään V luvun kanssa yhteen sopivalla tavalla aina, kun se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista.

Sääntöön on lisätty sopimushallituksen hallinnolle mahdollisuus päättää, missä määrin lukua sovelletaan aluksiin, jotka liikennöivät yksinomaan sopimushallituksen sisäisillä aluevesillä. Sopimushallituksen hallinnon tulee määritellä, missä määrin V luvun navigaatiojärjestelmiä ja -laitteita koskevia sääntöjä 15—28 ei sovelleta alle 150 bruttovetoisuutta oleviin aluksiin matkasta riippumatta, alle 500 bruttovetoisuutta oleviin aluksiin, joita ei käytetä kansainvälisillä matkoilla, sekä kalastusaluksiin.

Suomessa on tarkoitus rajoittaa nykyisen käytännön mukaisesti eräiden navigaatiojärjestelmiä ja –laitteita koskevien vaatimuksien soveltamista ulkomaan tai kotimaan liikenteessä oleviin pieniin aluksiin. Asiasta ehdotetaan määrättäväksi merenkulkulaitoksen päätöksellä. Valtuutussäännökset ehdotetaan otettaviksi voimaansaattamislakiin.

2 sääntö. Määritelmät. Lukuun on otettu aluksen rakennusvaiheen, merikartan ja merenkulkualan julkaisun sekä aluksen määritelmät.

3 sääntö. Vapautukset ja vastaavuudet. Lukuun on lisätty uusi sääntö, jonka mukaan sopimusvaltion hallinto voi tietyissä tapauksissa myöntää yleisiä poikkeuksia tai osittaisia tai ehdollisia vapautuksia tai vastaavuuksia eräistä alusten varusteita koskevista määräyksistä. Yleinen poikkeus eräistä navigointilaitteistoja koskevista vaatimuksista voidaan myöntää alukselle, jolla ei ole mekaanista kuljetuskoneistoa. Osittaisia tai ehdollisia vapautuksia tai vastaavuuksia voidaan myöntää, kun alusta käytetään matkalla, jolla aluksen suurin etäisyys rannikosta, matkan pituus ja luonne, tavallisten merenkulun vaarojen puuttuminen ja muut turvallisuuteen vaikuttavat seikat ovat sellaiset, että V luvun täysimääräinen soveltaminen olisi epämielekästä tai tarpeetonta, jos hallinto on ottanut huomioon vapautusten ja vastaavuuksien mahdolliset vaikutukset muiden alusten turvallisuuteen. Vapautuksista ja vastaavuuksista on vuosittain ilmoitettava Kansainväliselle merenkulkujärjestölle IMOlle.

Merilain 1 luvun 8 §:n mukaan merenkulkulaitos voi myöntää yksittäistapauksessa poikkeuksia merilain nojalla annettujen säännösten ja määräysten vaatimuksista. Voimaansaattamislakiin ehdotetaan otettavaksi valtuutussäännös, jonka mukaan merenkulkulaitos voisi myöntää SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 3 säännön 1 ja 2 kohdan mukaisia vapautuksia tai vastaavuuksia.

4 sääntö. Merenkulkuun liittyvät varoitukset. Uudessa säännössä määrätään sopimushallituksen toimenpiteistä sen varmistamiseksi, että kun jostakin lähteestä saadaan luotettava tieto vaarasta, se on viipymättä välitettävä niille, joiden etua asia koskee.

Merenkulkulaitoksesta annetun lain (13/1990) 2 §:n mukaan merenkulkulaitoksen tehtävänä on ryhtyä merenkulkua ja muuta vesiliikennettä edistäviin, turvaaviin ja järjestäviin toimenpiteisiin. Merenkulkulaitos vastaa hätä- ja turvallisuusradioliikenteestä ylläpitämällä Turku Radiota. Sen tehtävänä on varmistaa hätäradioliikenne ja huolehtia radioturvallisuusliikenteestä, johon kuuluvat merenkulkuvaroitukset, säätiedot ja liikenneilmoitusten antaminen merenkulkijoille.

5 sääntö. Sääpalvelu ja säävaroitukset. Sääntö vastaa nykyistä V luvun 4 sääntöä. Sopimushallitukset sitoutuvat edistämään säätietojen keräämistä aluksissa niiden ollessa merellä ja järjestämään niiden tarkastamisen, levittämisen ja vaihtamisen merenkulkua parhaiten hyödyttävällä tavalla. Hallintojen on edistettävä tarkkuudeltaan korkealuokkaisten kojeiden käyttöä aluksissa sekä huolehdittava siitä, että kojeet voidaan pyydettäessä tarkastaa.

Sopimushallitukset sitoutuvat kansainväliseen yhteistyöhön muun muassa alusten varoittamiseksi kovista tuulista, myrskyistä ja trooppisista myrskyistä ja meriliikenteelle soveltuvien säätiedotuksien lähettämiseksi vähintään kaksi kertaa päivässä. Säätiedotusten tulee sisältää tietoa, analyyseja, varoituksia ja ennusteita vallitsevasta säästä, aallokosta ja jäätilanteesta. Lisäksi on laadittava julkaisuja, jotka voivat olla välttämättömiä merellä suoritettavalle tehokkaalle ilmatieteelliselle työlle ja mikäli mahdollista huolehdittava päivittäisten sääkarttojen julkaisemisesta ja niiden pitämisestä lähtevien alusten saatavissa. Aluksia pyritään saamaan mukaan osallistumaan säähavaintojen tekemiseen ja tallentamiseen siten, ettei säähavaintojen välittämisestä aiheudu kustannuksia näille aluksille. Maksuttomuuden vaatimus on kokonaan uusi. Aluksia kehotetaan myös ilmoittamaan läheisyydessä oleville aluksille ja rannikkoasemille, milloin ne havaitsevat trooppisen myrskyn tai tuulen nopeuden olevan 50 solmua (10 boforia) tai enemmän.

Suomessa merisääpalveluista vastaa Ilmatieteen laitos (laki ilmatieteen laitoksesta 585/1967). Ilmatieteen laitoksen tehtävänä on hankkia luotettavaa tietoa Suomen ilmastosta ja hoitaa sääpalvelu ottaen huomioon erityisesti maamme elinkeinoelämän ja yleisen turvallisuuden vaatimukset (1 §). Merisäätiedotuksia annetaan nykyisin viisi kertaa vuorokaudessa suomen- ja ruotsinkielisillä Yleisradion kanavilla sekä englanniksi Turku Radiossa.

6 sääntö. Jäävartiopalvelu. Pohjois-Atlantin jäävartiopalvelua koskevilla määräyksillä korvataan V luvun nykyiset 5 ja 6 sääntö. Uuden V luvun liitteenä ovat määräykset jäävartiopalvelun hoidosta ja rahoituksesta. Amerikan Yhdysvaltojen hallitus jatkaa edelleen Pohjois-Atlantin jäävartiopalvelun hoitamista. Jäävartiosopimuksessa noudatettava sopimusosapuolten keskinäisten alusmäärien suhteeseen perustuva taloudellinen tuki muutetaan liitteen määräyksien mukaan jäävartiopalvelujen todellisen käytön perusteella määräytyväksi.

7 sääntö. Etsintä- ja pelastuspalvelut. 8 sääntö. Hengenpelastuksen viestimerkit. Nykyistä V luvun 15 sääntöä osittain vastaavan säännön mukaan sopimusvaltio sitoutuu siihen, että se ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin rannikon valvomiseksi ja oman maan rannikolla merihädässä olevien henkilöiden pelastamiseksi. Näihin toimenpiteisiin tulee kuulua sellaisten meriturvallisuusjärjestelyjen luominen, käyttäminen ja ylläpitäminen, jotka meriliikenteen vilkkaus ja merenkulun vaarat huomioon ottaen katsotaan mahdollisiksi ja välttämättömiksi. Toimenpiteiden tulee olla riittäviä merihädässä olevien henkilöiden paikallistamiseksi ja pelastamiseksi. Luvun 8 säännön mukaan sopimushallitukset sitoutuvat varmistamaan, että etsintä- ja pelastuspalvelut käyttävät etsintä- ja pelastustoiminnassaan hengenpelastuksen viestimerkkejä lähettäessään viestejä merihädässä oleville aluksille tai henkilöille. Suomen meripelastuksesta säädetään meripelastuslaissa (1145/2001). Johtava meripelastusviranomainen on rajavartiolaitos (3 §).

9 sääntö. Merenmittauspalvelut. Uudessa säännössä määrätään sopimushallituksen velvollisuuksista merenmittauksen hyvän tason varmistamiseksi. Sopimushallitusten on muun muassa varmistettava merenmittausta koskevien tietojen keruu ja kokoaminen sekä merenkulun turvallisuuden kannalta välttämättömien merenkulkutietojen julkaiseminen, levittäminen ja ajantasaistaminen. Sopimushallitukset sitoutuvat myös koordinoimaan toimenpiteensä siten, että merenmittausta ja merenkulkua koskevat tiedot ovat käytettävissä mahdollisimman oikea-aikaisesti, yksiselitteisesti ja luotettavasti.

Merenkulkulaitoksesta annetun asetuksen (1249/1997) 1 §:n mukaan merenmittauksesta ja merikartoituksesta vastaa merenkulkulaitos.

10 sääntö. Alusten reittijako. 11 sääntö. Alusten ilmoitusjärjestelmät. 12 sääntö. Alusliikennepalvelut. Määräykset alusten reittijaosta, ilmoitusjärjestelmistä ja alusliikennepalveluista vastaavat pääosin nykyisin voimassa oleva SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 8, 8—1 ja 8—2 sääntöä. Määräyksiä on kuitenkin jonkin verran täsmennetty. Reittijakojärjestelmillä tarkoitetaan alusten ohjaamista esimerkiksi yksisuuntaisille kaistoille, mikä vähentää alusten yhteentörmäysvaaraa. Alusten pakollisessa ilmoitusjärjestelmässä alusten on ilmoittauduttava tietylle alueelle saapuessaan ja sieltä poistuessaan. Kansainvälisille merialueille ainoastaan IMO voi hyväksyä alusten reittijako- ja ilmoitusjärjestelmiä.

Sopimushallitukset sitoutuvat varmistamaan alusliikennepalvelujen perustamisen silloin kun ne katsovat tämän olevan liikenteen määrän tai riskialttiuden vuoksi perusteltua. Alusliikennepalvelulla tarkoitetaan maalla toimivaa alusten ohjaus- ja tukipalvelua (VTS, Vessel Traffic Service).

Vesiliikennelain (463/1996) mukaan merenkulkulaitos voi antaa vesikulkuneuvolla liikkumista koskevia ohjeita tai määräyksiä. Lain nojalla merenkulkuhallitus on vuonna 1997 antanut IMOn suositukseen A.857(20) perustuvan päätöksen alusliikenteen ohjaus- ja tukipalvelusta (VTS). Palvelulla annetaan aluksille tietoa muun muassa alusliikenteestä, sääolosuhteista, merenkulun turvalaitteista, väylistä ja muista aluksen turvalliseen kulkuun vaikuttavista seikoista. Tehtäviä hoitavat alueelliset VTS-keskukset, jotka ovat joko merenkulkulaitoksen organisaatioon kuuluvia tai yhteistoiminnassa sen kanssa muodostettuja. Merenkulkulaitos valmistelee parhaillaan ehdotusta lakiesitykseksi alusliikennepalveluista.

13 sääntö. Navigoinnin turvalaitteiden luominen ja käyttö. Nykyistä V luvun 14 sääntöä vastaavan säännön mukaan sopimushallitus sitoutuu järjestämään joko yksin tai yhteistyössä muiden sopimushallitusten kanssa liikenteen määrän tai riskialttiuden vuoksi käytännöllisiksi ja välttämättömiksi katsotut navigoinnin apulaitteet sekä tiedottamaan niistä asianmukaisesti. Navigoinnin apulaitteilla tarkoitetaan merenkulun turvalaitteita ja -järjestelmiä. Niistä on pääosin säädetty vesikulkuväylien merkitsemisestä annetussa asetuksessa (846/1979), jonka mukaan toiminnasta on vastuussa merenkulkulaitos. Merenkulkulaitos ilmoittaa merenkululle tärkeitä turvalaitteita koskevista muutoksista julkaisussaan "Tiedonantoja merenkulkijoille" tai kiireellisessä tapauksessa Yleisradion tai Turku Radion välityksellä.

14 sääntö. Aluksen miehitys. Sopimushallitukset sitoutuvat, kukin oman maansa alusten osalta, huolehtimaan toimenpiteistä sen varmistamiseksi, että kaikkien alusten miehitys ihmishengen turvallisuutta silmällä pitäen on riittävä ja pätevä. Säännössä on määräyksiä pätevyyskirjoista ja työkielestä. Sääntö vastaa pääosin nykyistä V luvun 13 sääntöä. Merilain 1 luvun 8 §:n mukaan aluksen miehityksestä säädetään asetuksella.

15 sääntö. Komentosillan suunnittelua, navigointijärjestelmien ja -laitteiden suunnittelua ja järjestämistä sekä komentosiltamenettelyjä koskevat periaatteet. 16 sääntö. Laitteiden kunnossapito. 17 sääntö. Sähkömagneettinen yhteensopivuus. 18 sääntö. Navigointijärjestelmien ja -laitteiden hyväksyminen, tarkastaminen ja suoritusarvovaatimukset sekä matkatietojen tallentimet. 19 sääntö. Aluksen navigointijärjestelmiä ja -laitteita koskevat vaatimukset. 20 sääntö. Matkatietojen tallentimet. Lukuun on otettu uusia määräyksiä, joiden tarkoituksena on lisätä navigoinnin turvallisuutta käytännössä ilmenneiden tarpeiden pohjalta. 15—19 säännöllä määrätään muun muassa laitteiden sijoittelusta komentosillalle, niiden sähkömagneettisen yhteensopivuuden testaamisesta ja tyyppihyväksynnästä.

Luvun 19 säännössä ovat yksityiskohtaiset määräykset aluksen navigointivarustuksesta ja -järjestelyistä. Määräykset on osaksi porrastettu aluksen koon ja rakennusvuoden mukaisiin luokkiin. Lisäksi 19 säännöllä saatetaan pakolliseksi alustunnistusjärjestelmään (Automatic Identification System , AIS) liittyvät laitteistot eli transponderit. Lippuvaltio voi kuitenkin antaa vapautuksen vaatimuksesta kotimaanliikenteessä, jos AIS:n käyttö ei ole välttämätöntä. Luvun 20 säännöllä saatetaan pakolliseksi matkatietojen tallenninlaitteet (Voyage Data Recorder, jäljempänä VDR-järjestelmä eli niin sanottu musta laatikko) 1 päivästä heinäkuuta 2002 alkaen kaikille uusille aluksille riippumatta niiden koosta sekä olemassa oleville matkustaja-aluksille.

Aluksen rakenteesta ja varusteista säädetään merilain 1 luvun 8 §:n mukaan asetuksella.

Euroopan yhteisö ei ole osapuolena SOLAS-yleissopimuksessa, koska sen 1 artiklan mukaan vain hallitukset voivat olla sopimuksen osapuolia. Yhteisölainsäädännössä VDR-järjestelmistä säädetään neuvoston ja parlamentin direktiivillä 2001/106/EY, joka tuli voimaan tammikuussa 2002. Sillä on muutettu satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevaa neuvoston direktiiviä 95/21/EY. Yhteisön jäsenvaltioiden satamissa käyvät alukset on varustettava VDR-järjestelmällä SOLAS-yleissopimuksen liitteen uuden V luvun 20 säännön mukaisessa aikataulussa. Toisin kuin V luvun 20 sääntö, direktiivi koskee myös ennen 1 päivää heinäkuuta 2002 rakennettujen lastialuksia. Nämä olemassa olevat lastialukset on direktiivin mukaan varustettava VDR-järjestelmällä IMOn vahvistamana ajankohtana tai IMOn päätöksen puuttuessa viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2007 tai 2008 aluksen bruttovetoisuudesta riippuen. Vastaava VDR-vaatimus sisältyy myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2002/59/EY alusliikennettä koskevan yhteisön seuranta- ja tietojärjestelmän perustamisesta. Direktiivi tuli voimaan elokuussa 2002. Direktiivissä on myös AIS-laitteistovaatimus yhteisön jäsenvaltioiden satamissa käyville aluksille. AIS-laitteistovaatimus vastaa SOLAS-yleissopimuksen liitteen uuden V luvun 19 säännön vaatimuksia ja aikatauluja lukuun ottamatta pelkässä kotimaan liikenteessä olevia aluksia, joiden AIS-varustamisen aikataulua on direktiivissä nopeutettu. Lisäksi direktiivissä on rajoitettu mahdollisuutta vapauttaa alus AIS-vaatimuksesta.

21 sääntö. Kansainvälinen viestikirja. 22 sääntö. Näkyvyys komentosillalta. 23 sääntö. Luotsiin siirtymiseen liittyvät järjestelyt. 24 sääntö. Suunnan- ja/tai kurssinvalvontajärjestelmien käyttö. 25 sääntö. Ohjauslaitteiston käyttö. 26 sääntö. Ohjauslaitteet: testaus ja harjoitukset. Viestikirjaa, komentosillan näkyvyyttä, luotsijärjestelyjä, suunnan- tai kurssinvalvontajärjestelmiä, ohjauslaitteiden käyttöä ja niiden testausta koskevat määräykset ovat jo nykyisin voimassa olevia SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun määräyksiä (17, 19, 19—1, 19—2, 21 ja 22 sääntö). Aluksen rakenteesta, varusteista ja turvallisesta käytöstä säädetään merilain 1 luvun 8 §:n mukaan asetuksella.

27 sääntö. Merikartat ja merenkulkualan julkaisut. Nykyistä SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 20 sääntöä vastaavan kohdan mukaan merikarttojen ja merenkulkualan julkaisujen tulee olla asianmukaisia ja päivitettyjä. Määräys liittyy matkareitin suunnittelua koskevaan 34 sääntöön. Sen mukaan ennen merelle lähtöä päällikön on varmistettava, että aiottu matkareitti on suunniteltu käyttäen kyseisen alueen asianmukaisia merikarttoja. Asiasta on tarkoitus säätää merilain 6 lukuun otettavalla säännöksellä.

28 sääntö. Navigointitoimien tallentaminen. Uuden määräyksen mukaan kaikissa kansainvälisessä liikenteessä käytettävissä aluksissa on pidettävä kirjaa navigointitoimista sekä navigoinnin turvallisuuden kannalta merkittävistä tapahtumista. Tallennettavien tietojen on oltava riittävän yksityiskohtaisia ja käsitettävä koko merimatka. Jos tietoja ei ole merkitty aluksen laivapäiväkirjaan, ne voidaan kirjata jossakin muussa hallinnon hyväksymässä muodossa.

Laiva- ja konepäiväkirjasta säädetään merilain 18 luvussa. Jokaisessa ulkomaanliikenteessä käytettävässä aluksessa on oltava laivapäiväkirja ja, jos alus on konein kulkeva, lisäksi erillinen konepäiväkirja. Laivapäiväkirjaa pitää päällikkö tai hänen valvontansa alaisena perämies. Laivapäiväkirjaan on tarkoin merkittävä, mitä matkan aikana tapahtuu. Laivapäiväkirjan tarkemmasta sisällöstä säädetään kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä 326/1967.

29 sääntö. Laivojen, lentokoneiden tai hädässä olevien henkilöiden käyttämät hengenpelastuksen viestimerkit. Uuden määräyksen mukaan alusten vahtipäälliköillä on oltava käytettävissään kuvitettu taulukko, jossa kuvataan hengenpelastuksen viestimerkit. Hädässä olevat alukset tai henkilöt käyttävät merkkejä viestiessään hengenpelastusasemien, meripelastusyksiköiden sekä etsintään ja pelastustoimintaan osallistuvien lentokoneiden kanssa. Aluksen rakenteesta ja varusteista säädetään merilain 1 luvun 8 §:n mukaan asetuksella.

30 sääntö. Toimintaa koskevat rajoitukset. Ennen matkustaja-aluksen käyttöönottoa laaditaan matkustaja-aluksen toimintarajoituksista luettelo, johon sisältyvät mahdolliset vapautukset näistä säännöistä, toiminta-aluerajoitukset, säärajoitukset, merialuerajoitukset, sallittua kuormaa koskevat rajoitukset, viippausta ja nopeutta koskevat rajoitukset ja muut rajoitukset, joista hallinto määrää tai jotka on annettu suunnittelu- tai rakentamisvaiheessa. Tarkoituksena on saada aluksen päällikön ja myös viranomaisten käyttöön hallinnon hyväksymä ajan tasalla oleva kokonaiskuva aluksen toimintakehyksistä merenkulussa yleisesti käytetyllä kielellä. Aluksen rakenteesta, varusteista ja turvallisesta käytöstä säädetään merilain 1 luvun 8 §:n mukaan asetuksella.

31 sääntö. Vaarailmoitukset. 32 sääntö. Vaarailmoitusten vähimmäissisältö. Määräykset vastaavat nykyisin voimassa olevaa SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 2 ja 3 sääntöä. Sellaisten alusten päälliköiden, jotka kohtaavat vaarallista jäätä, vaarallisen hylyn tai muun merenkulkua välittömästi uhkaavan vaaran taikka trooppisen myrskyn tai myrskytuulien yhteydessä havaittuja jäätymispisteen alapuolella olevia ilman lämpötiloja, jotka aiheuttavat voimakasta jäänmuodostusta ylärakenteisiin, tai voimakkaita tuulia, joiden voima on vähintään 10 boforia tai joista ei ole saatu myrskyvaroitusta, on välitettävä tieto kaikilla käytössään olevilla keinoilla läheisyydessään oleville aluksille sekä toimivaltaisille viranomaisille. Mainittuja vaaroja koskevan tiedon välittäminen on maksutonta kyseessä oleville aluksille. Sopimushallitusten on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin sen takaamiseksi, että edellä mainitulla tavalla saatu tieto viipymättä välitetään niille, joiden etua asia koskee, ja saatettava asia muiden asiaomaisten hallitusten tietoon. Aluksen päällikköä koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta ehdotetaan säädettäväksi merilain 6 luvussa.

33 sääntö. Hätäilmoitukset. Velvollisuudet ja menettelytapa. Määräys vastaa nykyistä SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 10 sääntöä. Sellaisen merellä olevan aluksen päällikön, joka voi antaa apua saatuaan tiedon ihmisten merihädästä, on mentävä apuun niin nopeasti kuin mahdollista ja ilmoitettava tästä hädässä oleville henkilöille tai etsintä- ja pelastuspalvelulle.

Merihädässä olevan auttamisesta säädetään merilain 6 luvun 11 §:ssä. Päällikkö, joka tapaa merihädässä olevan, on velvollinen, jos se käy päinsä aiheuttamatta vakavaa vaaraa omalle alukselle tai laivaväelle tai muille aluksessa oleville, antamaan kaikkea apua, mikä on mahdollista ja tarpeellista hädänalaisen pelastamiseksi.

34 sääntö. Merenkulun turvallisuus ja vaarallisten tilanteiden välttäminen. Säännössä ovat uudet matkareitin suunnittelua koskevat määräykset. Ennen merelle lähtöä päällikön on varmistettava, että aiottu matkareitti on suunniteltu kyseisen alueen asianmukaisia merikarttoja ja merialan julkaisuja käyttäen sekä IMOn kehittämien suuntaviivojen ja suositusten mukaisesti. Matkasuunnitelmassa reitin osalta on otettava huomioon kaikki asiaan kuuluvat alusten reittijakojärjestelmät, taattava riittävästi merialaa, jotta alus voi kulkea koko matkan turvallisesti, ennakoitava kaikki tunnetut merenkulun vaarat ja haitalliset sääolosuhteet ja otettava huomioon sovellettavat meriympäristön suojelua koskevat toimenpiteet ja vältettävä mahdollisimman hyvin toimenpiteitä tai toimia, jotka voivat vahingoittaa ympäristöä.

Aluksen päällikön vastuuta korostaa määräys, jonka mukaan omistaja, vuokraaja tai alusta käyttävä yhtiö tai kukaan muukaan henkilö ei voi estää tai rajoittaa aluksen päällikköä tekemästä tai toteuttamasta päätöstä, joka on päällikön asiantuntemuksen perusteella tarpeellinen merenkulun turvallisuuden ja meriympäristön suojelun kannalta. Määräys on nykyisessä SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 10—1 säännössä, mutta sitä on muutoksella täsmennetty lisäämällä muun muassa erikseen maininta meriympäristön suojelusta.

Aluksen päällikön velvollisuuksista matkareitin suunnittelussa on tarkoitus säätää merilain 6 luvussa. Samalla lukuun otettaisiin aluksen päällikön yksinomaista ratkaisuvaltaa hänen ammattipätevyytensä alueeseen kuuluvien asioiden osalta korostava säännös.

35 sääntö. Hätämerkkien väärinkäyttö. Määräys vastaa nykyistä SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 9 sääntöä. Sen mukaan kansainvälisen hätämerkin väärinkäyttö eli käyttö muuhun tarkoitukseen kuin osoittamaan, että henkilö tai henkilöitä on hädässä, on kielletty. Myös muun merkin käyttö, jota voidaan erehdyksessä luulla kansainväliseksi hätämerkiksi, on kielletty.

Meripelastuslain 25 §:ssä kielletään hätämerkkien ja niitä muistuttavien merkkien käyttö muutoin kuin hätätilanteessa annettuna hätämerkkinä. Rangaistus merihätää tai muuta vastaavaa hätää koskevasta perättömästä ilmoituksesta säädetään rikoslain (39/1889) 34 luvun 10 §:ssä.

IX luku Alusten turvallisuusjohtaminen

Kansainväliset turvallista johtamista koskevat määräykset otettiin SOLAS-yleissopimuksen liitteen IX luvuksi vuonna 1994 (International Safety Management Code, jäljempänä ISM-säännöstö). Liitteen IX luvun 3 säännön lisäyksellä ISM-säännöstön vaatimukset määrätään pakollisiksi.

Turvallisuusjohtamisjärjestelmästä säädetään merilain 1 luvun 8 ja 8 a §:ssä sekä alusturvallisuuden valvonnasta annetussa laissa (370/1995). Tarkemmat säännökset on annettu laivanisännän turvallisuusjohtamisjärjestelmästä ja aluksen turvalliseen käyttöön liittyvistä johtamisjärjestelyistä annetulla asetuksella (66/1996), joka perustuu ISM-säännöstöön. Asetuksen voimaantulo on porrastettu siten, että viimeiset sen soveltamisalaan kuuluvat alukset tulivat järjestelmän piiriin viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2002.

X luku Suurnopeusaluksia koskevat turvallisuusmääräykset

Lukuun sijoitettiin vuoden 1994 suurnopeusaluksia koskevan kansainvälisen turvallisuussäännöstön (International Code of Safety for High-Speed Craft, jäljempänä vuoden 1994 suurnopeusalussäännöstö) rinnalle uusi suurnopeusaluksia koskeva vuoden 2000 kansainvälinen turvallisuussäännöstö (International Code of Safety for High-Speed Craft, 2000, jäljempänä vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstö) siten, että aluksen rakentamisaika määrää, kumpaa säännöstöä sovelletaan pakollisena. Jälkimmäistä sovelletaan 1 päivänä heinäkuuta 2002 tai myöhemmin rakennettuun suurnopeusalukseen ja rajoitetusti aikaisemmin rakennettujen alusten suuriin muutostöihin. Suurnopeusaluksista on säädetty eräiden kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuudesta annetussa asetuksessa (1307/1999) sekä alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain uudessa 4 a luvussa (55/2002) ja säännöllisen ro-ro-matkustaja-alusliikenteen ja suurnopeusmatkustaja-alusliikenteen turvallisuuden varmistamisesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (95/2002).

Vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstö hyväksyttiin IMOn meriturvallisuuskomitean päätöslauselmalla MSC.97(73) 5 joulukuuta 2000 ja se tulee voimaan samalla X luvun muutosten kanssa. Säännöstöön on koottu kaikki 1 heinäkuuta 2002 jälkeen rakennettujen suurnopeusaluksien suunnittelua, rakentamista, varusteita sekä käyttöä ja kunnossapitoa koskevat määräykset. Jos suurnopeusalus täyttää säännöstön vaatimukset, sen katsotaan täyttävän SOLAS-yleissopimuksen vaatimukset. Suomen alusrekisterissä ei ole aluksia, jotka kuuluisivat vuoden 1994 suurnopeusalussäännöstön tai vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstön soveltamisalaan.

1 luku. Yleiset huomautukset ja vaatimukset. Kohdan 1.3 mukaan säännöstöä sovelletaan aluksiin, joiden köli on laskettu 1 heinäkuuta 2002 tai sen jälkeen ja jotka ovat joko matkustaja-aluksia, jotka eivät reitillään kulje kauempana kuin neljän tunnin päässä lähimmästä suojapaikasta tai bruttovetoisuudeltaan yli 500 olevia lastialuksia, jotka eivät täydessä lastissa kulje reitillään kauempana kuin kahdeksan tunnin päässä lähimmästä suojapaikasta. SOLAS-yleissopimusta sovelletaan mainittuihin aluksiin ilman kokorajaa.

Kohdassa 1.4 ovat määritelmät ja kohdassa 1.5-1.7 määrätään aluksen katsastuksista ja huollosta. Kohdassa 1.8 on määräyksiä aluksen turvallisuuskirjasta, joka annetaan katsastuksen jälkeen ja kohdassa 1.9 aluksen liikennöintiluvasta. Aluksen liikennöintiluvan antaa aluksen lippuvaltio yhteisymmärryksessä satamavaltioiden kanssa ja se on osoituksena 1 luvun kohtien 1.2.2 – 1.2.7 edellytysten täyttämisestä. Edellytykset koskevat aluksen käytön ja kunnossapidon seuraamista, miehistön pätevyyttä, toimintarajoituksia erityisesti vaikeissa liikenneolosuhteissa, suojapaikkoja, viestintämahdollisuuksia ja pelastuspalvelujen saatavuutta.

Suurnopeusaluksen liikennöintiluvan myöntämisestä ja peruuttamisesta on tarkoitus säätää merilain 1 luvussa. Luvan myöntäisi ja tarvittaessa peruuttaisi merenkulkulaitos SOLAS-yleissopimuksen liitteen X luvun mukaisissa vuoden 1994 ja vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstöissä mainituilla edellytyksillä.

Luvun kohdassa 1.11 säädetään vastaavuuksista eli toisentyyppisen materiaalin, varusteen tai vastaavan hyväksymisestä. Vastaavuuksien hyväksymisestä määrätään SOLAS-yleissopimuksessa. Aluksen käyttö-, reitti- ja huoltokäsikirjasta määrätään kohdassa 1.12.

2 luku. Kelluvuus, vakavuus ja osastoiminen. 3 luku. Rakenteet. Luvun 2 osassa A ovat yleiset vaatimukset aluksen kelluvuudelle, vakavuudelle ja osastoimiselle, osassa B matkustaja-aluksille ja osassa C lastialuksille. Vaatimukset ovat erikseen vahingoittumattomalle alukselle ja vaurioituneelle alukselle. Lisäksi on määräyksiä kallistumaa ja vakavuutta koskevien tietojen kirjaamisesta, lastitilanteen ja vakavuuden arvioinnista ja suunnitteluvesiviivan merkitsemisestä ja kirjaamisesta asiakirjoihin. Luvussa 3 on määräyksiä aluksen rakenteiden materiaaleista, rakenteellisesta lujuudesta ja jaksottaisesta kuormituksesta.

Määräykset ovat pääperusteiltaan samoja kuin SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-1 luvussa (Rakenne – osastoiminen ja vakavuus, koneisto ja sähkölaitteet).

4 luku. Asuntotilat ja aluksesta poistuminen. Luvussa on yksityiskohtaisia määräyksiä aluksen yleisistä tiloista, miehistön majoitustiloista, poistumisjärjestelyistä, kuulutusjärjestelmistä, kiihtyvyydestä, istuimien muodosta ja turvavöistä, suojakaiteista ja aluksen melutasosta. Kohdassa 4.2.2 on tyyppihyväksyntää koskevia määräyksiä, joista säädetään laivavarusteista annetulla asetuksella.

5 luku. Suunnan valvontaa koskevat järjestelmät. Aluksen on oltava varustettu riittävillä suunnanvalvontajärjestelmillä, jotka mahdollistavat aluksen kurssin ja suunnan kontrolloinnin riittävällä tehokkuudella.

6 luku. Ankkurointi, hinaus ja kiinnitys. Luvussa on yksityiskohtaisia määräyksiä aluksen ankkuroinnista, hinauksesta ja laituriin kiinnittämisestä.

7 luku. Paloturvallisuus. Luvun osassa A on yleisiä määräyksiä aluksen paloturvallisuudesta. Määräykset koskevat tilojen luokittelua käyttötarkoituksen mukaan, rakenteellista palosuojelua, polttoaineiden ja muiden helposti syttyvien nesteiden säilytystä, ilmanvaihtoa, palonilmoitus- ja palonsammutusjärjestelmiä, erityistilojen ja ro-ro -tilojen suojaamista sekä palomiehen pukua. Osassa B on matkustaja-aluksia ja osassa C lastialuksia koskevia erityisvaatimuksia, kuten kiinteää sprinklerijärjestelmää ja lastitilojen suojausta koskevia määräyksiä. D osassa on vaarallisten aineiden kuljetukseen tarkoitettuja aluksia ja lastitiloja koskevia vaatimuksia.

Määräykset ovat pääperusteiltaan samoja kuin SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-2 luvussa (Rakenne – palosuojelu, palonhavaitseminen ja sammutus). Kohdassa 7.7.3.1 on vaihtoehtoisia järjestelyjä koskevia määräyksiä, jotka vastaavat II-2 luvun 17 sääntöä. Osan D vaarallisia aineita koskevat määräykset vastaavat II-2 luvun 19 sääntöä.

8 luku. Hengenpelastuslaitteet ja –järjestelyt. Luvussa on määräyksiä hälytysluetteloista, hätätilanneohjeista, käyttöohjeista, laitteiden valmiudesta, huollosta ja tarkastuksesta sekä helikopteri-poiminta-alueista.

Määräykset ovat pääperusteiltaan samoja kuin SOLAS-yleissopimuksen liitteen III luvussa (Hengenpelastuslaitteet ja -järjestelyt).

9 luku. Koneisto. Luvun osassa A on yleisiä koneistoa koskevia vaatimuksia. Matkustaja-aluksia koskee myös osa B. Sen mukaan aluksella on oltava kaksi toisistaan riippumatonta kuljetusjärjestelmää. Lisäksi on varmistettava, että alus pääsee aina omatoimisesti lähimpään suojapaikkaan. Lastialuksia koskee lisäksi osa C. Lastialuksen ei tarvitse päästä omatoimisesti lähimpään suoja-paikkaan, mutta määräyksillä pyritään varmistamaan, että aluksen tärkeät toiminnot säilyvät kaikissa olosuhteissa. Määräykset ovat pääperusteiltaan samoja kuin SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-1 luvussa.

10 luku. Apujärjestelmät. 11 luku. Kaukosäätö-, hälytys- ja turvajärjestelmät. 12 luku. Sähköasennukset. Luvussa 10 on määräyksiä aluksen voitelusta, painolastista, jäähdytyksestä, ilmanotosta, koneistotilojen tuuletuksesta ja imujärjestelmistä. Luvussa 11 ovat yleiset määräykset aluksen valvonnasta hätätilanteessa sekä hälytys- ja turvajärjestelmistä. Luvussa 12 määrätään aluksen sähkölaitteiden pää- ja hätälähteistä. Sen osassa B on lisäksi erityismääräyksiä matkustaja-aluksia ja osassa C lastialuksia varten.

13 luku. Navigointilaitteet. Luvussa määrätään aluksen navigointijärjestelmistä ja –laitteista, kuten kompasseista, kaikuluotaimista, tutkista, valonheittimistä, pimeänäkölaitteista ja ohjauslaitteista. Luvun määräykset ovat pääperusteiltaan samoja kuin SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvussa (Merenkulun turvallisuus). Kohdan 13.1.2 soveltamisalaa koskeva kohta vastaa V luvun 1.4 sääntöä. Kohdassa 13.17 olevasta tyyppihyväksynnästä säädetään laivavarusteista annetulla asetuksella.

14 luku. Radioviestintä. Luvussa on määräyksiä radiolaitteista, vahdinpidosta, laitteiden energialähteistä, suoritusarvoista, kunnossapidosta ja radioviestinnästä vastaavasta henkilöstöstä. Määräykset ovat pääperusteiltaan samoja kuin SOLAS-yleissopimuksen liitteen IV luvussa (Radioviestintä). Poikkeuksia koskeva 14.3 kohta vastaa IV luvun 3 sääntöä.

15 luku Ohjaamon rakenne. 16 luku. Vakauttamisjärjestelmät. 15 luvussa määrätään komentosillalle asetettavista vaatimuksista kuten karttapöydästä, valaistuksesta, ikkunoista ja ilmastoinnista. 16 luvussa on määräyksiä aluksen kulkukorkeuden ja kulkuasennon valvontajärjestelmistä.

17 luku. Aluksen käsittely, ohjattavuus ja suorituskyky. Luvussa on määräyksiä muun muassa aluksen hallittavuudesta, kulkupinnan ja toimintatavan muutoksesta, kiihdyttämisestä ja hidastamisesta, nopeuksista ja veden vähimmäissyvyydestä.

18 luku. Toimintaa koskevat vaatimukset. Luvussa annetaan tarkemmat määräykset aluksen käytön valvonnasta. Aluksella on oltava suurnopeusaluksen turvallisuuskirja, suurnopeusaluksen liikennöintilupa sekä jäljennökset reitin liikennöintiä koskevasta käsikirjasta, aluksen käyttöä koskevasta käsikirjasta ja hallinnon mahdollisesti edellyttämistä huoltokäsikirjan osista. Kohdassa 18.1.3 määrätään liikennöintiluvan myöntämisen ja kumoamisen edellytyksistä. Huomioon on otettava muun muassa aluksen soveltuvuus aiottuun liikennöintitapaan ja liikennöintiolosuhteisiin, säätietojen hankkiminen ja niiden käyttäminen, laivaväen pätevyys ja koulutus, aluksen käyttöä ja pelastustoimia koskeva koulutus ja taitojen ylläpitäminen sekä liikenteen valvontajärjestelyt. Lisäksi on otettava huomioon lukuisia aluksen varusteita koskevia seikkoja. Hallinnon on lisäksi määriteltävä suurin sallittu etäisyys kotisatamasta tai suojapaikasta kohdan 18.1.3 perusteella.

Kohdassa 18.2 on määräyksiä aluksen käyttöä koskevan käsikirjan, koulutuskäsikirjan ja huoltokäsikirjan sisällöstä. Kohdassa 18.2.5.3 määrätään matkustajia koskevien nimi- ja ikätietojen keräämisestä. Kohta vastaa SOLAS-yleissopimuksen liitteen III luvun 27 sääntöä. Kohdissa 18.3 – 18.8 on määräyksiä tiedottamisesta matkustajille, koulutuksesta ja osaamisesta, pelastautumisvälineiden miehityksestä ja valvonnasta, hätätilanneohjeista ja –harjoituksista, paloharjoituksista sekä tyyppikoulutuksesta.

Aluksen turvallisuuskirjoista sekä muista aluksen käsikirjoista säädetään alusten katsastuksesta annetulla asetuksella.

19 luku. Tarkastusta ja huoltoa koskevat vaatimukset. Luvussa on määräyksiä seikoista, jotka erityisesti tulee ottaa huomioon alusta ja sen varusteita huollettaessa.

Lisäksi liitteissä 1 ja 2 on todistuskirjamalleja ja liitteissä 3 – 11 tarkempia määräyksiä muun muassa alusten vakavuuden laskemisesta.

2. Lakiehdotusten perustelut

2.1. Laki ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälällä ehdotetaan saatettavaksi voimaan ne SOLAS-yleissopimuksen liitteen muutoksen ja liitteen X luvun alla hyväksyttävän suurnopeusaluksia koskevan vuoden 2000 kansainvälisen turvallisuussäännöstön lukujen 1 ja 18 määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Tähän esitykseen sisältyy myös ehdotus laiksi merilain muuttamiseksi, johon sisältyy säännöksiä, joilla pantaisiin täytäntöön sopimusmuutoksen lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Valtiosopimustyöryhmän (UM 1/2000) mietinnön mukaan kansainvälisiin sopimuksiin sisältyvien velvoitteiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattaminen toteutettaisiin ainoastaan poikkeuksellisesti yksinomaan asiasisältöisellä lailla. Laista olisi tällöinkin käytävä selvästi ilmi sen luonne tietyn yksilöidyn velvoitteen voimaansaattamislakina. Koska merilain muutoksen kaikki säännökset eivät koske SOLAS-yleissopimuksen muutoksia, lakia ei ole tarkoituksenmukaista yksilöidä voimaansaattamislaiksi. Pääsäännön mukaisesti ehdotukseen on siten sisällytetty blankettilaki, joka koskee sopimusmuutosten lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä.

2 §. SOLAS-yleissopimusta sovelletaan sen liitteen I luvun 1 säännön mukaan vain kansainvälisillä matkoilla liikennöiviin aluksiin, jollei nimenomaisesti ole toisin määrätty. Liitteen V lukua sovelletaan kuitenkin sen 1 säännön mukaan kaikkiin aluksiin kaikilla matkoilla lukuun ottamatta sota-aluksia ja yksinomaan Pohjois-Amerikan Isoilla järvillä ja niihin liittyvillä vesialueilla liikennöiviä aluksia, jollei luvussa nimenomaan toisin määrätä. Näin ollen myös kotimaan liikenteessä olevat alukset kuuluvat luvun soveltamisalan piiriin.

Koska V luvun määräykset liittyvät olennaisesti kansainväliseen kauppamerenkulkuun ja eräät laitevaatimukset on mitoitettu tämän mukaisesti, 1 säännön 2 ja 4 kohdassa on poikkeusmahdollisuus pieniä aluksia ja rajoitettua liikennettä varten. Sopimushallituksen hallinto voi päättää, missä määrin lukua sovelletaan aluksiin, jotka liikennöivät yksinomaan sopimushallituksen sisäisillä aluevesillä. Sopimushallituksen hallinnon tulee määritellä, missä määrin V luvun navigaatiojärjestelmiä ja -laitteita koskevia 15—28 sääntöä ei sovelleta alle 150 bruttovetoisuutta oleviin aluksiin matkasta riippumatta sekä alle 500 bruttovetoisuutta oleviin aluksiin, joita ei käytetä kansainvälisillä matkoilla, sekä kalastusaluksiin.

Suomessa on tarkoitus rajoittaa nykyisen käytännön mukaisesti eräiden V luvun navigaatiojärjestelmä- ja laitevaatimuksien soveltamista ulkomaan tai kotimaan liikenteessä oleviin pieniin aluksiin. Liitteen V lukua ei tältä osin ole jatkossakaan tarkoitus soveltaa huviveneisiin. Kalastusaluksiin sovelletaan merilain nojalla eräiden kalastusalusten turvallisuudesta annettua asetusta (65/2000), joka suurien kalastusalusten osalta perustuu niin sanottuun kalastusalusdirektiiviin (97/70/EY) ja kansainväliseen yleissopimukseen kalastusalusten turvallisuudesta eli niin sanottuun Torremolinoksen pöytäkirjaan.

SOLAS-yleissopimuksen liitteen V lukuun liittyvä alusturvallisuutta koskeva yksityiskohtainen sääntely on tarkoituksenmukaista antaa merenkulkulaitoksen tehtäväksi asian laadun ja määräysten teknisen yksityiskohtaisuuden vuoksi. Tämän vuoksi ehdotetaan, että merenkulkulaitos päättäisi, missä laajuudessa alle 150 bruttovetoisuutta olevaan alukseen ja alle 500 bruttovetoisuutta olevaan, yksinomaan kotimaanliikenteessä Suomen suojaisilla rannikkovesillä tai sisävesillä liikennöivään alukseen sovelletaan SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun seuraavia sääntöjä: 15 (komentosiltajärjestelyt), 17 (sähkömagneettinen yhteensopivuus), 19 (aluksen navigointijärjestelmät ja -varusteet), 22 (näkyvyys komentosillalta) ja 25 (ohjauslaitteiston käyttö). Kotimaan liikenteessä olevien aluksien osalta merenkulkulaitos voisi päättää myös luotsausjärjestelyjä koskevan 23 säännön soveltamisesta silloin, kun aluksella ei luotsausasetuksen (92/1998) mukaan ole luotsinkäyttövelvollisuutta.

Niin ulkomaan kuin kotimaan liikenteessä aluksella olisi kuitenkin oltava ainakin asianmukaisesti kompensoitu kiinteästi asennettu magneettikompassi, ohjauslaite ja muu sen turvalliseen navigointiin riittävä varustus sekä varaohjauslaite.

Merenkulkulaitos voisi antaa myös tarkempia määräyksiä 15—28 säännön soveltamisen teknisistä yksityiskohdista kuten laitteiden rakenteesta, laadusta ja tarkastuksesta. Merenkulkulaitos voisi antaa yleissopimuksen liitteen V luvun 3 säännön 1 kohdan mukaisen yleisen poikkeuksen navigointilaitteistoja koskevista vaatimuksista alukselle, jolla ei ole mekaanista kuljetuskoneistoa.

Merenkulkulaitos voisi paloturvallisuutta koskevan II-2 luvun 17 säännön mukaisesti hyväksyä yksittäistapauksittain vaihtoehtoisia suunnitelmia ja järjestelyjä näille järjestelyille II-2 luvussa esitettyjen vaatimusten sijasta edellyttäen, että vähintään sama turvallisuustaso saavutetaan.

Merenkulkulaitos voisi tarvittaessa myöntää V luvun 3 säännön 2 kohdan mukaisen osittaisen tai ehdollisen vapautuksen tai vastaavuuden, kun alusta käytetään matkalla, jolla aluksen suurin etäisyys rannikosta, matkan pituus ja luonne, tavallisten merenkulun vaarojen puuttuminen ja muut turvallisuuteen vaikuttavat seikat ovat sellaiset, että V luvun täysimääräinen soveltaminen on epämielekästä tai tarpeetonta. Merenkulkulaitoksen olisi tällöin otettava huomioon vapautusten ja vastaavuuksien mahdolliset vaikutukset muiden alusten turvallisuuteen.

3 §. Pykälä sisältää säännöksen, jonka mukaan tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

4 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin sopimusmuutokset tulevat Suomen osalta voimaan.

2.2. Laki merilain 1 ja 6 luvun muuttamisesta

1 luku. Alusta koskevat yleiset säännökset

8 c §. Suurnopeusaluksen liikennöintilupa.

Lain 1 lukuun ehdotetaan otettavaksi suurnopeusaluksen liikennöintilupaa koskeva säännös. Aluksen liikennöintiluvan antaa aluksen lippuvaltio yhteisymmärryksessä satamavaltioiden kanssa ja se on osoituksena vuoden 1994 ja vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstössä asetettujen edellytysten täyttämisestä. Edellytykset koskevat aluksen käytön ja kunnossapidon seuraamista, miehistön pätevyyttä, toimintarajoituksia erityisesti vaikeissa liikenneolosuhteissa, suojapaikkoja, viestintämahdollisuuksia, sääennusteita, huoltomahdollisuuksia ja pelastuspalvelujen saatavuutta. Suurnopeusalussäännöstöjen mukaan liikennöintilupa on peruutettava, jos edellä mainitut edellytykset eivät joltain osin täyty. Liikennöintiluvan myöntäisi ja tarvittaessa peruuttaisi merenkulkulaitos vuoden 1994 ja vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstöissä asetetuilla perusteilla. Meriturvallisuuteen liittyvistä syistä luvan peruuttamista koskevaa päätöstä olisi 2 momentin mukaan noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

6 luku. Aluksen päällikkö

3a §. Reitin suunnittelu. Merenkulun turvallisuutta ja vaarallisten tilanteiden välttämistä koskevan SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun uutta 34 sääntöä vastaavat yleisessä muodossa merilain 6 luvun nykyiset säännökset merikelpoisuudesta huolehtimisesta (3 §), hyvän merimiestavan noudattamisesta (9 §) sekä aluksen turvallisen kulun varmistamisesta (10 §:n 1 momentti). Reittisuunnitelmaa koskeva yleisluonteinen säännös on aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vahdinpidosta annetun liikenneministeriön päätöksen (1257/1997) 2 §:ssä. 34 säännön täsmällisemmäksi ilmaisemiseksi on kuitenkin tarpeen lisätä merilakiin nimenomainen säännös asiasta.

9 §. Hyvän merimiestaidon noudattaminen. Pykälän nykyisen sanamuodon mukaan päällikkö huolehtii hyvän merimiestaidon noudattamisesta aluksen kuljettamisessa ja käsittelyssä. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi 2 momentti, joka korostaa päällikön yksinomaista ratkaisuvaltaa hänen ammattipätevyyteensä alueeseen kuuluvien ongelmien ratkaisussa aluksella. Säännös vastaa SOLAS-yleissopimuksen liitteen uuden V luvun 34 säännön 3 kappaletta.

12 a §. Päällikön ilmoitusvelvollisuus. Lain6 lukuun ehdotetaan otettavaksi uusi pykälä, jossa säädettäisiin SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 31 säännön mukaisista vaarailmoituksista. Päällikön olisi ilmoitettava vaarallisesta jäästä, jäänmuodostuksesta tai hylystä, vähintään 10 boforin tuulesta, josta ei ole annettu myrskyvaroitusta, tai muusta merenkulun välittömästä vaarasta samoin kuin merenkulun turvalaitteen virheellisestä tai erehdyttävästä toiminnasta, siirtymisestä tai katoamisesta läheisyydessä oleville aluksille ja alueella merenkulun turvallisuudesta vastaavalle viranomaiselle, elimelle tai järjestelmälle. Suomen vesialueella purjehdittaessa ilmoitus tulee tehdä merenkulkulaitokselle. Käytännössä se tehtäisiin lähimmälle luotsiasemalle, merenkulkupiirille tai merenkulkulaitoksen alusturvallisuudesta vastaavalle yksikölle. Muilla merialueilla meriturvallisuudesta vastaava taho ei aina välttämättä ole viranomainen. Turvalaitteen virheellisestä toiminnasta on kaikkia vesillä liikkuvia koskeva ilmoittamisvelvollisuus vesikulkuväylien merkitsemisestä annetun asetuksen 8 §:ssä. Velvoite edellyttää kuitenkin laintasoista sääntelyä, ja siksi se ehdotetaan otettavaksi merilakiin.

3. Voimaantulo

Kuten edellä esityksen yleisperustelujen jaksosta 1 ilmenee, SOLAS-yleissopimuksen liitteen muutokset tulivat voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2002. Suomi on ilmoittanut Kansainväliselle merenkulkujärjestölle IMOlle, ettei se voi hyväksyä muutoksia 1 päivään tammikuuta 2002 mennessä. Tarkoitus kuitenkin on, että Suomi voisi peruuttaa vastustuksensa ja saattaa SOLAS-yleissopimuksen liitteen muutokset voimaan mahdollisimman pian.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Eduskunta hyväksyi jäävartiosopimuksen eräät määräykset 30 päivänä marraskuuta 1971. Hallituksen esityksessä (HE 95/1971 vp) todettiin, että Suomen sopimukseen liittymisen ehtona on, että eduskunta hyväksyy sopimuksesta aiheutuvat vuotuiset kulut.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista. Määräys on niin ikään luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos se muuten koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka jos siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lakitasoisen säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, 12/2000 vp ja 45/2000 vp).

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunnan hyväksyminen vaaditaan eduskunnan toimivallan piiriin kuuluvan velvoitteen irtisanomiseen. Lain perusteluissa (HE 1/1998 vp) todetaan, että eduskunnan olisi siten hyväksyttävä irtisanominen, jos velvoite sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä taikka jos velvoite perustuslain mukaan tai muuten huomattavan merkityksensä vuoksi vaatii eduskunnan hyväksymistä. Eduskunnan aseman ylimpänä valtioelimenä katsotaan edellyttävän, ettei eduskunnan toimivallan piiriin kuuluvia kansainvälisiä velvoitteita voida irtisanoa ilman eduskunnan suostumusta. Perustuslakivaliokunta on mietinnössään PeVM 10/1998 vp katsonut, että perustuslain 94 §:ää tulee tulkita siten, että eduskunnan on hyväksyttävä myös sellaisen kansainvälisen velvoitteen irtisanominen, jonka eduskunta on hyväksynyt jo ennen uuden perustuslain voimaantuloa (myös HE 7/2001 vp).

Perustuslain esitöissä ja valtiosopimustyöryhmän mietinnössä (UM 1/2000) ei ole otettu kantaa siihen tilanteeseen, että sopimuspuolet päättävät muutoin kuin irtisanomalla luopua sopimuksesta. Tällainen tilanne tulee kuitenkin sen vaikutuksien vuoksi ilmeisesti rinnastaa irtisanomiseen eduskunnan suostumuksen tarpeellisuuden kannalta. Tämän vuoksi eduskunnan hyväksyminen jäävartiosopimuksen voimassaolon lakkauttamiselle on tarpeen.

SOLAS-yleissopimusta ei ole aikanaan saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi. Perustuslain 94 §:n ilmaisua lainsäädännön kattamasta alasta on kuitenkin tulkittava perustuslain ja perustuslakivaliokunnan viimeaikaisen lausuntokäytännön pohjalta. Koska SOLAS-yleissopimuksen liitteeseen joulukuussa 2000 hyväksytyt muutokset sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, on sopimuksen muutoksille tarpeen pyytää eduskunnan hyväksyminen.

SOLAS -yleissopimuksen liitteen uuden II-2 luvun 17 säännön mukaisten paloturvaa koskevien vaihtoehtoisten suunnitelmien ja järjestelmien hyväksymisen mahdollistamiseksi ehdotetaan, että toimivalta järjestettäisiin voimaansaattamislailla valtuuttamalla merenkulkulaitos päättämään asiasta.

Liitteen II-2 luvun 3 säännön ja V luvun 2 säännön sekä vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstön 1 luvun määritelmät kuuluvat lainsäädännön alaan, koska sääntöjen määräykset vaikuttavat välillisesti lukujen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten tulkintaan ja soveltamiseen. V luvun jäävartiota koskevan 6 säännön mukaisesti jäävartion hallinnoinnista ja toiminnan kustannuksista valtiolle maksettavaksi tuleva osuus sitoo eduskunnan budjettivaltaa. Luvun 7 sääntöön sisältyy sopimushallituksien velvoite meripelastustoimen järjestämiseen. Suomen meripelastuksen järjestämisestä säädetään meripelastuslaissa. V luvun 28 säännön uuden määräyksen mukaan kaikissa kansainvälisessä liikenteessä käytettävissä aluksissa on pidettävä kirjaa navigointitoimista sekä navigoinnin turvallisuuden kannalta merkittävistä tapahtumista. Laiva- ja konepäiväkirjasta säädetään merilain 18 luvussa.

Vaarailmoituksia koskevan 31 säännön mukaan aluksen päällikön on vaarallisia sääolosuhteen tai muun merenkulkua välittömästi uhkaavan vaaran kohdatessaan välittömästi ilmoitettava asiasta läheisyydessä oleville aluksille ja toimivaltaisille viranomaisille. Vaarailmoituksista ehdotetaan säädettäväksi uudessa merilain 6 lukuun otettavassa säännöksessä.

Liitteen V luvun 33 sääntö vastaa jo nykyisin voimassa olevaa määräystä. Sen mukaan aluksen päällikön, joka voi antaa apua saatuaan tiedon ihmisten merihädästä, on mentävä apuun niin nopeasti kuin mahdollista ja ilmoitettava tästä hädässä oleville henkilöille tai etsintä- ja pelastuspalvelulle. Merihädässä olevan auttamisesta säädetään merilain 6 luvun 11 §:ssä.

Turvallista navigointia koskevan 34 säännön mukaan aluksen päällikön on varmistettava aiotun matkareitin suunnittelu muun muassa ennakoimalla kaikki tunnetut merenkulun vaarat ja haitalliset sääolosuhteet. Aluksen omistaja, vuokraaja tai alusta käyttävä yhtiö tai kukaan muukaan henkilö ei saa estää tai rajoittaa aluksen päällikköä tekemästä tai toteuttamasta päätöstä, joka on päällikön asiantuntemuksen perusteella tarpeellinen merenkulun turvallisuuden ja meriympäristön suojelun kannalta. Aluksen päällikön velvollisuudet ja oikeudet merenkulun turvallisuuteen liittyvissä asioissa kuuluvat lainsäädännön alaan. Asiasta ehdotetaan säädettäväksi merilain 6 luvussa.

Lainsäädännön alaan kuuluu myös SOLAS-yleissopimuksen liitteen V luvun 35 sääntö, jonka mukaan kansainvälisen hätämerkin käyttö muuhun tarkoitukseen kuin osoittamaan, että henkilö tai henkilöitä on hädässä, sekä myös muun merkin käyttö, jota voidaan erehdyksessä luulla kansainväliseksi hätämerkiksi, on kielletty. Kiellosta säädetään meripelastuslain 25 §:ssä. Rangaistus merihätää tai muuta vastaavaa hätää koskevasta perättömästä ilmoituksesta säädetään rikoslain 34 luvun 10 §:ssä.

Liitteen X luvun mukaisen vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstön 1 ja 18 luvussa tarkoitetun suurnopeusaluksen liikennöintiluvan myöntäminen ja peruuttaminen vaikuttavat aluksen kaupalliseen liikennöintiin tavalla, jonka vuoksi luvasta olisi säädettävä lailla. Liikennöintiluvasta ehdotetaan säädettäväksi merilain 1 luvussa.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin sanamuodon ja siihen perustuvan perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan eduskunta hyväksyy myös sopimusmuutokset kokonaisuudessaan (esimerkiksi PeVL 24/2001 vp ja 38/2001 vp). Perustuslakivaliokunnan hallituksen esityksestä 22/2002 vp antaman lausunnon PeVL 18/2002 vp mukaisesti tässä täydentävässä esityksessä selvitetään koko sopimusmuutosten sisältö. Samalla pyydetään eduskunnan suostumusta SOLAS-yleissopimukseen joulukuussa 2000 tehdyille sopimusmuutoksille kokonaisuudessaan. Lisäksi selvitetään vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstön ja paloturvallisuussäännöstön sisältö. Mainitut säännöstöt tulevat voimaan samalla kuin SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-2 luku ja X luvun muutos.

Vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstöön on koottu kaikki suurnopeusaluksien suunnittelua, rakentamista, varusteita sekä käyttöä ja kunnossapitoa koskevat määräykset. Määräykset vastaavat SOLAS-yleissopimuksessa ja kansainvälisessä lastiviivayleissopimuksessa (SopS 52/1986) asetettua turvallisuustasoa. Säännöstön määräykset perustuvat pääsääntöisesti SOLAS-yleissopimukseen ja siinä hyväksyttyihin vaatimuksiin, vaikka suurnopeusalussäännöstössä onkin eräitä suurnopeusaluksen rakenteeseen, varusteisiin ja käyttöön liittyviä materiaalisia määräyksiä, jotka koskevat vain tätä alustyyppiä sen erityisluonteesta johtuen. Määräykset kuitenkin olisivat osa SOLAS-yleissopimuksessa ja kansainvälisessä lastiviivayleissopimuksessa jo määritettyä turvallisuustasoa. Vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstön määräykset eivät siten olisi itsenäisiä velvoitteita lukuun ottamatta 1 ja 18 luvussa olevia aluksen käytön valvontaa koskevia kohtia, joita vastaavia ei ole SOLAS-yleissopimuksessa. Näissä luvuissa on lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, jonka vuoksi niille pyydetään eduskunnan hyväksyntää.

Paloturvallisuusjärjestelmäsäännöstö sisältää tarkemmat tekniset määräykset SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-2 luvussa asetetuille vaatimuksille. Säännöstön 1 luvussa määrätään vaihtoehtoisten paloturvallisuusjärjestelmien hyväksymisestä edellyttäen, että SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-2 luvun F osan vaihtoehtoisia järjestelyjä koskevat vaatimukset täyttyvät. Näin ollen paloturvallisuusjärjestelmäsäännöstön 1 luvussa tarkoitetusta vastaavuuksien hyväksymisestä voidaan katsoa määrättävän jo SOLAS-yleissopimuksen liitteen II-2 luvun 17 säännössä. Säännöstössä ei muutoinkaan ole lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä eikä se sisällä muutoinkaan eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä. Paloturvallisuusjärjestelmäsäännöstö ei näin ollen määritä SOLAS-yleissopimusta sillä tavoin, että säännöstö edellyttäisi eduskunnan hyväksymistä osana yleissopimusta.

Sopimusmuutokset eivät sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen sopimusmuutokset voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus niiden voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Pohjois-Atlantin jäävartion taloudellisesta tuesta 4 päivänä tammikuuta 1956 tehdyn sopimuksen (SopS 12/1972) voimassaolon lakkauttamisen; ja

että Eduskunta hyväksyisi ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 11/1981) liitteeseen 5 päivänä joulukuuta 2000 tehdyt muutokset sekä suurnopeusaluksia koskevan vuoden 2000 kansainvälisen turvallisuussäännöstön luvut 1 ja 18.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi samalla seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:


1 §

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 11/1981) liitteeseen 5 päivänä joulukuuta 2000 hyväksyttyjen muutosten ja liitteen X luvun alla hyväksyttävän suurnopeusaluksia koskevan vuoden 2000 kansainvälisen turvallisuussäännöstön lukujen 1 ja 18 lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.


2 §

Merenkulkulaitos antaa määräykset yleissopimuksen liitteen V luvun 1 säännön 4 kohdan mukaisesti siitä, missä määrin alle 150 bruttovetoisuutta oleviin aluksiin ja sellaisiin alle 500 bruttovetoisuutta oleviin aluksiin, jotka liikennöivät yksinomaan Suomessa suojaisilla rannikkovesillä tai sisävesiliikenteessä, sovelletaan V luvun 15, 17, 19, 22 ja 25 sääntöä sekä kotimaan liikenteessä olevien alusten osalta myös 23 sääntöä.


Merenkulkulaitos voi antaa tarkempia määräyksiä V luvun 15—28 säännön soveltamisen teknisistä yksityiskohdista.


Merenkulkulaitos voi antaa määräyksiä V luvun 3 säännön 1 kohdan mukaisesti yleisestä poikkeuksesta navigointilaitteistoja koskevista vaatimuksista aluksille, joilla ei ole mekaanista kuljetuskoneistoa.


Merenkulkulaitos voi tarvittaessa hyväksyä II-2 luvun 17 säännön mukaisen vaihtoehtoisen toteutustavan aluksen paloturvallisuusrakenteeseen ja -järjestelyihin edellyttäen että toteutustapa vastaa vähintään luvussa tarkoitettua turvallisuustasoa.


Merenkulkulaitos voi tarvittaessa myöntää V luvun 3 säännön 2 kohdan mukaisen osittaisen tai ehdollisen vapautuksen tai vastaavuuden, kun alusta käytetään matkalla, jolla aluksen suurin etäisyys rannikosta, matkan pituus ja luonne, tavallisten merenkulun vaarojen puuttuminen ja muut turvallisuuteen vaikuttavat seikat ovat sellaiset, että V luvun täysimääräinen soveltaminen on epämielekästä tai tarpeetonta. Merenkulkulaitoksen on tällöin otettava huomioon vapautusten ja vastaavuuksien mahdolliset vaikutukset muiden alusten turvallisuuteen.


3 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.


4 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.




2.

Laki merilain 1 ja 6 luvun muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 15 päivänä heinäkuuta 1994 annetun merilain (674/1994) 1 lukuun uusi 8 c § ja 6 lukuun uusi 3 a § ja 12 a § sekä luvun 9 §:ään uusi 2 momentti seuraavasti:


1 luku

Alusta koskevat yleiset säännökset

8 c §
Suurnopeusaluksen liikennöintilupa

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 11/1981) liitteen X luvussa tarkoitetun vuoden 1994 suurnopeusalussäännöstön ja vuoden 2000 suurnopeusalussäännöstön mukaisen suurnopeusaluksen liikennöintiluvan myöntää ja tarvittaessa peruuttaa merenkulkulaitos mainittujen säännöstöjen mukaisilla perusteilla.


Liikennöintiluvan peruuttamista koskevaa päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.


6 luku

Aluksen päällikkö

3 a §
Reitin suunnittelu

Päällikön on ennen matkan aloittamista varmistettava, että kuljettavaksi aiottu reitti on suunniteltu käyttämällä kyseessä olevan alueen asianmukaisia merikarttoja ja merenkulkujulkaisuja.


Reittisuunnitelmassa on yksilöitävä aluksen reitti siten, että siinä:

1) otetaan huomioon matkaan vaikuttava reittijakojärjestelmä;

2) taataan riittävä meritila aluksen turvallista kulkemista varten koko matkaksi;

3) ennakoidaan tunnetut merenkulkuriskit ja haitalliset sääolosuhteet; sekä

4) otetaan huomioon asiaan kuuluvat meriympäristön suojelutoimenpiteet ja mahdollisuuksien mukaan vältetään toimintaa ja toimenpiteitä, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa ympäristölle.


9 §
Hyvän merimiestaidon noudattaminen

Alusturvallisuuden valvonnasta annetun lain (370/1995) 2 §:ssä tarkoitettu laivanisäntä tai kukaan muu henkilö ei saa estää tai rajoittaa aluksen päällikköä tekemästä tai toteuttamasta päätöstä, joka päällikön ammatillisen arvion mukaan on tarpeellinen aluksen turvallisen navigoinnin tai meriympäristön suojelun kannalta.


12 a §
Päällikön ilmoitusvelvollisuus

Aluksen päällikön on ilmoitettava lähettyvillä oleville aluksille sekä Suomen vesialueella merenkulkulaitokselle ja muulla alueella merenkulun turvallisuutta edistävälle tai valvovalle viranomaiselle, elimelle tai järjestelmälle vaarallisesta jäästä, jäänmuodostuksesta tai hylystä, vähintään 10 boforin tuulesta, josta ei ole annettu myrskyvaroitusta, tai muusta merenkulun välittömästä vaarasta samoin kuin merenkulun turvalaitteen virheellisestä tai erehdyttävästä toiminnasta, siirtymisestä tai katoamisesta.



Tämä laki tulee voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana.



Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2002

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Liikenne- ja viestintäministeri
Kimmo Sasi

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.