Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 183/2002
Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen liittymisestä tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehtyyn pöytäkirjaan sekä sen I ja II liitteisiin ja laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

VaVM 32/2002

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Suomen liittymisen Brysselissä kesäkuussa 1999 tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehtyyn pöytäkirjaan sekä sen I ja II liitteisiin.

Pöytäkirjalla muutetaan Kiotossa toukokuussa 1973 tehtyä tullimenetelmien yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehtyä kansainvälistä yleissopimusta. Muutetun yleissopimuksen kuten myös alkuperäisen yleissopimuksen tavoitteena on yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa tullimenettelyjä ja edistää siten kansainvälisen kaupan helpottamista. Yleissopimuksen uudistamisen ja päivittämisen tarkoituksena on saattaa yleissopimus vastaamaan sen hyväksymisen jälkeen kansainvälisessä kaupassa tapahtuneita muutoksia kuten tietotekniikan käytön lisääntymistä, kansainvälisen liikenteen kasvua ja kansainvälisen kaupan globalisoitumista.

Esitykseen sisältyy ehdotus laiksi tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaasaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehty pöytäkirja tulee voimaan.


YLEISPERUSTELUT

1. Johdanto

Tullimenetelmien yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 6/1978), jäljempänä yleissopimus, tehtiin Kiotossa 18 päivänä toukokuuta 1973. Yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan 25 päivänä syyskuuta 1974. Yleissopimuksen on hyväksynyt tai ratifioinut tai siihen on liittynyt tämän hallituksen esityksen antamiseen mennessä 62 sopimuspuolta Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot mukaan lukien. Suomi ratifioi yleissopimuksen 28 päivänä lokakuuta 1977 ja se tuli Suomen osalta voimaan 23 päivänä helmikuuta 1978.

Tulliyhteistyöneuvosto, jäljempänä Maailman tullijärjestö, hyväksyi 26 päivänä kesäkuuta 1999 pöytäkirjan tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta, jäljempänä muutospöytäkirja. Muutospöytäkirjalla muutetaan yleissopimuksen johdantoa ja artikloja. Muutospöytäkirjan I liitteenä on yleissopimuksen teksti sellaisena kuin se on muutettuna. Lisäksi yleissopimuksen liitteet korvataan muutospöytäkirjan II liitteessä olevalla yleisliitteellä ja III liitteessä olevilla erityisliitteillä.

Yleissopimuksen muuttaminen on toteutettu erillisellä muutospöytäkirjalla yleissopimuksen mukaisen muutosmenettelyn sijasta. Muutospöytäkirjaa on pidetty yleissopimuksen 15 artiklaan perustuvaa muutosmenettelyä joustavampana, tehokkaampana ja nopeampana tapana saattaa muutettu yleissopimus voimaan.

Muutospöytäkirja tulee voimaan kolme kuukautta sen jälkeen kun 40 yleissopimuksen nykyistä sopimuspuolta on allekirjoittanut pöytäkirjan ilman ratifiointivaraumaa tai tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa. Muutospöytäkirjan hyväksyminen edellyttää sen I liitteenä olevan muutetun yleissopimuksen ja II liitteenä olevan yleisliitteen hyväksymistä. Muutospöytäkirjan tai sen edellä mainittujen liitteiden määräyksiin ei ole mahdollista tehdä varaumia.

Muutospöytäkirjan sopimuspuolten välisissä suhteissa pöytäkirja ja sen liitteet korvaavat yleissopimuksen. Yleissopimuksen sopimuspuolia, jotka eivät liity muutospöytäkirjaan, eivät sido muutetut määräykset, ja niillä säilyvät alkuperäisen yleissopimuksen mukaiset oikeudet. Muutospöytäkirjan tultua voimaan ei alkuperäiseen yleissopimukseen enää oteta uusia sopimuspuolia.

2. Nykytila

Yleissopimuksen lisäksi Suomi on hyväksynyt useita yleissopimuksen liitteitä. Suomi ratifioi yleissopimuksen ja sen liitteen F.6., joka koskee tuontitullien ja -verojen takaisinmaksua, 28 päivänä lokakuuta 1977. Suomi on lisäksi hyväksynyt seuraavat yleissopimuksen liitteet: tullausta vapaaseen liikkeeseen koskeva liite B.1. (SopS 46/1980, 49/1983 ja 83/1991), tullikauttakuljetusta koskeva liite E.1. (SopS 46/1980, 49/1983 ja 83/1991), väliaikaista tullittomuutta, jonka ehtona on jälleenvienti samassa tilassa, koskeva liite E.5. (SopS 46/1980, 49/1983 ja 83/1991), tavaroiden lopullista vientiä koskeva liite C.1. (SopS 2/1981), postiliikenteeseen sovellettavia muodollisuuksia koskeva liite F.4. (SopS 3/1981 ja 15/1984), tavarailmoituksen jättämistä edeltäviä tullimuodollisuuksia koskeva liite A.1. (SopS 48/1983 ja 84/1991), tavaroiden väliaikaista varastointia koskeva liite A.2. (SopS 48/1983 ja 84/1991), tullivarastoja koskeva liite E.3. (SopS 48/1983 ja 84/1991), tullinpalautusta koskeva liite E.4. (SopS 48/1983 ja 84/1991), valmistusta tai käsittelyä varten tapahtuvaa tavaroiden väliaikaista maahantuontia koskeva liite E.6. (SopS 48/1983 ja 84/1991), vapaa-alueita koskeva liite F.1. (SopS 48/1983 ja 84/1991) ja matkustajille myönnettäviä tullihelpotuksia koskeva liite F.3. (SopS 48/1983 ja 84/1991).

Yleissopimus perustuu sen hyväksymisaikana voimassa olleeseen Euroopan talousyhteisön ja Euroopan vapaakauppaliiton jäsenvaltioiden tullilainsäädäntöön. Siten Suomella tai muilla edellä mainittujen kansainvälisten yhteisöjen jäsenvaltioilla ei ole ollut vaikeuksia soveltaa yleissopimuksen määräyksiä. Yleissopimus onkin suunnattu erityisesti kehitysmaita varten niiden soveltamien tullimenettelyjen kehittämiseksi.

Yleissopimuksen hyväksymisen jälkeen kansainvälisessä kaupassa tapahtuneet muutokset, kuten tietotekniikan käytön lisääntyminen, kansainvälisen liikenteen kasvu ja kansainvälisen kaupan globalisoituminen ovat johtaneet siihen, että yleissopimuksen mukaiset tullimenettelyt ja käytännöt eivät ole enää vastanneet kansainvälisen kaupan ja tullilaitosten nykypäivän tarpeita. Yleissopimuksen ei ole myöskään katsottu täyttävän sille asetettuja vaatimuksia maailmanlaajuisten tullimenettelyjen kehittäjänä sopimuspuolten vähäisen lukumäärän vuoksi. Lisäksi yleissopimuksen tehokkuutta on heikentänyt mahdollisuus tehdä varaumia sopimusmääräyksiin sekä sopimuksen soveltamista koskevien ohjeiden puuttuminen. Edellä mainittujen seikkojen vuoksi yleissopimuksen uudistamista pidettiin välttämättömänä. Yleissopimuksen muuttamista ryhdyttiin valmistelemaan vuonna 1995.

3. Esityksen tavoitteet

Muutetun yleissopimuksen kuten myös alkuperäisen yleissopimuksen pääasiallisena tavoitteena on yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa tullimenettelyjä ja edistää siten kansainvälisen kaupan helpottamista. Lisäksi muutetulla yleissopimuksella pyritään varmistamaan tarkoituksenmukaiset tullivalvonnan normit.

Yleissopimuksen uudistamisen ja päivittämisen tarkoituksena on varmistaa, että sopimus vastaa sen hyväksymisen jälkeen kansainvälisessä kaupassa tapahtuneita muutoksia kuten tietotekniikan käytön lisääntymistä, kansainvälisen liikenteen kasvua ja kansainvälisen kaupan globalisoitumista. Muutettu yleissopimus on tarkoitettu malliksi nykyaikaisille ja tehokkaille tullimenettelyille 2000-luvulla.

Muutettu yleissopimus sisältää uusia määräyksiä tietotekniikan soveltamisesta, tullivalvonnassa sovellettavista periaatteista ja yhteistyöstä muiden kansallisten viranomaisten, muiden tullihallintojen ja kaupan harjoittajien kanssa. Sopimuksen tehokkuutta on pyritty parantamaan ottamalla sopimukseen sellaisia sitovia määräyksiä joihin ei ole mahdollista tehdä varaumia, ja laatimalla sopimuksen soveltamista koskevat ohjeet. Muutettu yleissopimus sisältää myös uusia siirtymäkauden normeja, joiden täytäntöönpanoaika voi olla muita pidempi. Yleissopimuksen hallintoa varten perustetaan hallintokomitea, jonka tehtävänä on muun muassa tehdä suosituksia sopimuksen muuttamiseksi. Lisäksi yleissopimuksen muutosmenettelyä ja sopimuspuolina olevien tulli- ja talousliittojen oikeuksia on muutettu. Yleissopimuksen rakennetta on myös uudistettu.

Esitys sisältää ehdotuksen niin sanotuksi blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan muutospöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Esitykseen ei sisälly asiasisältöisiä lainsäädännön muutosehdotuksia.

4. Muutospöytäkirjan ja sen liitteiden pääasiallinen sisältö

4.1. Muutospöytäkirjan rakenne

Muutospöytäkirja koostuu varsinaisen muutospöytäkirjan lisäksi sen I liitteenä olevasta muutetusta yleissopimuksesta sekä II liitteenä olevasta yleisliitteestä ja III liitteenä olevista erityisliitteistä. Muutospöytäkirjassa on yksi yleisliite ja 10 erityisliitettä aikaisemman 31 erillisen tullitoiminnan eri osa-alueita käsittelevän liitteen sijasta.

Muutospöytäkirjassa ja muutetussa yleissopimuksessa ovat yleiset sopimusmääräykset. Yleisliite sisältää kaikkiin tullimenettelyihin ja -käytäntöihin sovellettavat määräykset, kun taas kussakin erityisliitteessä on yhteen tai useampaan tullimenettelyyn tai -käytäntöön sovellettavia määräyksiä. Yleisliite ja erityisliitteet koostuvat määritelmistä ja normeista. Osa yleisliitteen normeista on siirtymäkauden normeja, joiden täytäntöönpanoaika voi olla viisi vuotta, kun se on muiden normien osalta 3 vuotta. Erityisliitteisiin sisältyy myös suositeltuja käytäntöjä, joiden täytäntöönpanoaika voi olla 3 vuotta. Kuhunkin liitteeseen liittyy soveltamisohjeet, jotka eivät sido sopimuspuolia.

Yleisliitteen hyväksyminen on sopimuspuolille pakollista, eikä siihen voi tehdä varaumia. Erityisliitteisiin liittyminen on vapaaehtoista, ja suositeltuihin käytäntöihin on mahdollista tehdä varaumia.

4.2. Muutospöytäkirjan sisältö

Muutospöytäkirjassa on määräykset muun muassa yleissopimuksen muuttamisesta, pöytäkirjan allekirjoittamisesta tai siihen liittymisestä, sen voimaan tulosta, pöytäkirjan tallettajasta ja alkuperäiskappaleista. Muutetun yleissopimuksen johdannossa todetaan keskeiset tullimenettelyjen ja -käytäntöjen yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista koskevat periaatteet. Lisäksi siinä on määräykset muun muassa yleissopimuksen soveltamisalasta, hallinnosta, ratifioinnista ja voimaantulosta.

Muutospöytäkirjan yleisliitteessä on kaikkiin tullimenettelyihin ja -käytäntöihin sovellettavat määräykset, jotka soveltuvat soveltuvin osin myös erityisliitteissä oleviin menettelyihin ja käytäntöihin. Tulliselvitystä ja muita tullimuodollisuuksia koskevat määräykset ovat yleisliitteen luvussa 3. Yleisliitteen määräykset koskevat tullimenettelyjen ja käytäntöjen lisäksi tulleja ja veroja, vakuuksia, tullivalvontaa, tietotekniikan soveltamista sekä tullilaitoksen ja kolmansien osapuolten välistä suhdetta. Siinä määrätään myös tullilaitoksen antamista tiedoista sekä sen tekemistä päätöksistä ja ratkaisuista sekä muutoksenhausta tulliasioissa. Yleisliitteen sisältöä on käsitelty tarkemmin yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Muutetun yleissopimuksen erityisliitteissä on yhteen tai useampaan tullimenettelyyn tai -käytäntöön sovellettavia määräyksiä. Erityisliitteet koskevat tavaroiden saapumista tullialueelle, maahantuontia, vientiä, tullivarastointia ja vapaa-alueita, passitusta, jalostusta, väliaikaista tullittomuutta, rikkomuksia, erityisiä menettelyjä ja alkuperää. Eritysliitteiden sisältöä ei käsitellä tarkemmin tässä esityksessä, koska yhteisön ja sen jäsenvaltioiden ei ole tässä vaiheessa tarkoitus hyväksyä erityisliitteitä tai osaa niistä, eikä niitä myöskään ehdoteta tässä hallituksen esityksessä hyväksyttäväksi siltä osin kuin niiden hyväksyminen kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan. Erityisliitteiden määräysten yhteisölainsäädännön mukaisuuden tutkiminen on kesken, ja tämän vuoksi yhteisö ei ole vielä valmis hyväksymään erityisliitteitä tai osaa niistä. Koska erityisliitteiden osalta sopimustoimivalta on sekä yhteisöllä että sen jäsenvaltioilla, on tarkoituksenmukaista, että yhteisö ja sen jäsenvaltiot hyväksyvät erityisliitteet tai osan niistä samanaikaisesti myöhemmässä vaiheessa. Yhteisön ja sen jäsenvaltioiden liittyminen mahdollisimman pikaisesti muutospöytäkirjan pakolliseen osaan eli muutospöytäkirjaan sekä sen I liitteenä olevaan muutettuun yleissopimukseen ja II liitteenä olevaan yleisliitteeseen nopeuttaisi muutospöytäkirjan kansainvälistä voimaantuloa.

4.3. Suomen lainsäädäntö ja Euroopan yhteisön toimivalta

Euroopan yhteisön jäsenvaltiona Suomi on siirtänyt yhteisölle toimivallan tulliasioissa yhteisön yhteisen kauppapolitiikan mukaisesti. Yhteisön tullilainsäädäntö on suoraan sovellettavaa oikeutta ja kuuluu yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Yhteisön tullilainsäädännön perussäännöksiä ovat neuvoston asetus (ETY) N:o 2913/92 yhteisön tullikoodeksista ja komission asetus (ETY) N:o 2454/93 tietyistä tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä. Yhteisö päättää yhteisön tullilainsäädännöstä ja sopii toimivaltansa rajoissa sitoumuksista kolmansien maiden tai toimivaltaisten järjestöjen kanssa. Yhteisön tullilainsäädäntö kuitenkin edellyttää tai sallii eräiltä osin täydentävää kansallista sääntelyä. Lisäksi muun muassa tullihallintoa, tullivalvontaa ja -rikosten tutkintaa koskeva sääntely sekä tietyt yhteisölainsäädännössä toistaiseksi sääntelemättömät alueet kuuluvat edelleenkin kansalliseen toimivaltaan. Yhteisön toimivaltaan kuuluvaa tullilainsäädäntöä täydentävät kansalliset säännökset sisältyvät pääasiassa tullilakiin (1466/1994) ja tulliasetukseen (1543/1994).

Arvonlisäverotus kuuluu jaetun toimivallan piiriin. Arvonlisäverotuksessa aineelliset säännökset on pitkälti yhdenmukaistettu neuvoston direktiiveillä. Pääosa arvonlisäveroa koskevista säännöksistä sisältyy kuudenteen neuvoston direktiiviin (77/388/ETY) jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta — yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste, jäljempänä kuudes arvonlisäverodirektiivi. Kuudes arvonlisäverodirektiivi sisältää säännöksiä myös maahantuonnista kannettavasta arvonlisäverosta, mutta sitä koskevan menettelyn sääntely kuuluu kansalliseen toimivaltaan. Tavaroiden maahantuonnin arvonlisäverotusta koskevat kansalliset säännökset sisältyvät arvonlisäverolain (1501/1993) 9 lukuun.

Valmisteverotus kuuluu myös jaetun toimivallan piiriin. Merkittävimpien valmisteverojen (alkoholi, alkoholijuomat, tupakkavalmisteet ja mineraaliöljyt) keskeiset aineelliset ja menettelysäännökset on yhdenmukaistettu neuvoston direktiiveillä. Yhdenmukaistaminen on toteutettu keskeisiltä osin neuvoston direktiivillä (92/12/ETY) valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta, jäljempänä järjestelmädirektiivi. Järjestelmädirektiivissä säädetään muun ohessa verotusmenettelystä, valmisteveronalaisuudesta, veronpalautuksista, verovapaudesta, yksityisten henkilöiden maahantuonnista, valmisteverotuksen valvontajärjestelmästä ja kansallisista poikkeuksista. Valmisteveronalaisia tuotteita koskevat kansalliset säännökset ovat omissa verolaeissaan. Valmisteverotuksessa noudatettavaa menettelyä koskevat kansalliset säännökset sisältyvät valmisteverotuslakiin (1469/1994). Sen mukaan valmisteverot kannetaan pääsääntöisesti kansallisen valmisteverotuksen yhteydessä myös kolmansista maista tuotujen tuotteiden osalta. Valmisteverot kannetaan kuitenkin tullauksen yhteydessä tullilainsäädäntöä ja -menettelyjä noudattaen niissä kaupallisen tuonnin tilanteissa, joissa valmisteverotuslaissa tarkoitettu rekisteröimättömänä elinkeinonharjoittajana toimiva tullin käteisasiakas tuo EU:n ulkopuolelta valmisteveron alaisia tuotteita. Samoin yhteisön ulkopuolelta saapuvan matkustajan valmisteveron alaisten tuotteiden tuontiin sovelletaan tullimenettelyjä.

Muutospöytäkirja on niin sanottu jaetun toimivallan sopimus, jonka osalta sopimustoimivalta on sekä yhteisöllä että sen jäsenvaltioilla. Muutospöytäkirjan määräykset kuuluvat pääasiassa yhteisön toimivaltaan, mutta siihen sisältyy kuitenkin myös jäsenvaltion toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen toimivallan jakoa on käsitelty tarkemmin yksityiskohtaisien perusteluiden kohdassa 4. eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus. Muutospöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden määräysten toteuttaminen ei edellytä Suomen lainsäädännön muuttamista. Määräysten on katsottu olevan myös yhteisön lainsäädännön mukaisia siltä osin kuin ne kuuluvat yhteisön toimivaltaan.

Koska muutospöytäkirja on jaetun toimivallan sopimus, pöytäkirjaan sitoutuminen on siten hyväksyttävä sekä EY:ssä että sen jäsenvaltioissa. Jotta yhteisö ja sen jäsenvaltiot voisivat täyttää sopimuksessa määrätyt velvoitteet sekä käyttää yhdessä oikeuksiaan jaettuun toimivaltaan kuuluvissa asioissa, on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että yhteisöstä ja sen jäsenvaltioista tulee sopimuspuolia samanaikaisesti. Tämän vuoksi tarkoituksena on, että EY ja sen jäsenvaltiot tallettaisivat liittymiskirjansa samanaikaisesti.

Muutospöytäkirjaan liittyessään EY:n tulee antaa muutetun yleissopimuksen 8 artiklan 5 kappaleen mukaisesti ilmoitus toimivallastaan sopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. Lisäksi EY:n on ilmoitettava kaikista olennaisista muutoksista, jotka koskevat sen toimivallan laajuutta. Toimivaltaa koskevan ilmoituksen tarkoituksena on tiedottaa sopimuksen muille sopimuspuolille toimivallan jakautumisesta yhteisön ja jäsenvaltioiden välillä. Lisäksi EY:n tulee ilmoittaa tallettajalle yleissopimuksen 11 artiklan mukaisesti tulliliittoon kuuluvat alueet. Tämä merkitsee sitä, että EY:n tulee ilmoittaa yhteisön tulli-, arvonlisävero- ja valmisteveroalueet. Muutetun yleissopimuksen mukaisten ilmoitusten valmistelu on vielä kesken tätä hallituksen esitystä annettaessa.

5. Esityksen vaikutukset

Suomen lainsäädäntö täyttää muutospöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden määräykset. Esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia eikä myöskään organisaatio- tai henkilövaikutuksia. Kansainvälisellä tasolla muutettu yleissopimus kuitenkin edistää tullimenettelyjen ja -käytäntöjen yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista sekä kansainvälisen kaupan helpottamista. Yhteisön ulkopuolisten maiden tullimenettelyjen yksinkertaistaminen ja yhdenmukaistaminen on suomalaisten kuten myös kaikkien jäsenvaltioissa toimivien viejien edun mukaista.

6. Asian valmistelu

6.1. Sopimusneuvottelut

Yleissopimuksen uudistaminen alkoi Maailman tullijärjestössä vuonna 1995, kun yleissopimuksen uudistamisen valmistelemista varten asetettiin työryhmä. Lisäksi valmistelutyöhön osallistui Maailman tullijärjestön pysyvä tekninen komitea. Suomea edusti valmistelussa Tullihallitus.

Yleissopimuksen uudistamista valmisteltiin neljän vuoden ajan tiiviisti. Maailman tullijärjestön neuvosto hyväksyi yksimielisesti muutetun Kioto-yleissopimuksen 93./94. istunnossaan kesäkuussa 1999. Samalla neuvosto hyväksyi muutospöytäkirjan, joka avattiin allekirjoitettavaksi yleissopimuksen osapuolille 26 päivänä kesäkuuta 1999 alkaen. Muutospöytäkirja oli avoinna allekirjoittamista varten 30 päivään kesäkuuta 2000. Tämän jälkeen muutospöytäkirja on ollut avoinna liittymistä varten.

Kesäkuun 2002 mennessä muutospöytäkirjan on allekirjoittanut ilman ratifiointivaraumaa taikka ratifioimis- tai liittymiskirjansa on tallettanut Algeria, Australia, Japani, Kanada, Kiina, Latvia, Lesotho, Marokko, Tsekki, Uganda ja Uusi-Seelanti. Lisäksi Kongo, Slovakia, Sri Lanka, Sveitsi, Zambia ja Zimbabwe ovat allekirjoittaneet sopimuksen ratifiointivaraumin. Muutospöytäkirja sekä sen I ja II liite tulevat kansainvälisesti voimaan kolme kuukautta sen jälkeen, kun neljäkymmentä sopimuspuolta on allekirjoittanut muutospöytäkirjan ilman ratifiointivaraumaa tai tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa.

Pyrkimyksenä on, että EY ja sen jäsenvaltiot saattaisivat liittymismenettelynsä päätökseen vuoden 2002 loppuun mennessä ja tallettaisivat liittymiskirjansa samanaikaisesti. Liittymismenettely on tämän hallituksen esityksen antamiseen mennessä saatu päätökseen Italiassa ja Ruotsissa.

6.2. Esityksen valmistelu Suomessa

Hallituksen esitys on laadittu virkatyönä valtiovarainministeriössä yhteistyössä ulkoasiainministeriön kanssa. Esityksestä pyydettiin lausunnot oikeusministeriöltä, Tullihallitukselta, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitolta sekä Suomen Huolintaliikkeiden Liitto ry:ltä. Annetut lausunnot on pyritty ottamaan huomioon esityksen jatkovalmistelussa.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Muutospöytäkirja sekä sen I ja II liitteet

1.1. Yleistä

Muutospöytäkirja koostuu varsinaisen pöytäkirjan lisäksi sen I liitteenä olevasta muutetusta yleissopimuksesta, II liitteenä olevasta yleisliitteestä ja III liitteenä olevista erityisliitteistä. Tässä hallituksen esityksessä käsitellään pöytäkirjan, muutetun yleissopimuksen ja yleisliitteen määräyksiä.

1.2. Muutospöytäkirjan sisältö

1 artiklassa todetaan, että pöytäkirjalla muutetaan yleissopimuksen johdantoa ja artikloita pöytäkirjan I liitteen mukaisesti.

2 artiklan mukaan yleissopimuksen liitteet korvataan tämän pöytäkirjan II liitteessä olevalla yleisliitteellä ja III liitteessä olevilla erityisliitteillä.

3 artikla sisältää määräykset pöytäkirjan allekirjoittamisesta, ratifioimiskirjan tallettamisesta tai siihen liittymisestä sekä sopimuksen voimaantulosta. Kaikki yleissopimuksen sopimuspuolet voivat ilmoittaa sitoutuvansa noudattamaan pöytäkirjan, muutetun yleissopimuksen ja yleisliitteen määräyksiä allekirjoittamalla pöytäkirjan ilman ratifiointivaraumaa, tallettamalla ratifioimiskirjan allekirjoitettuaan pöytäkirjan ratifiointivaraumin tai liittymällä pöytäkirjaan. Pöytäkirja on ollut avoinna allekirjoittamista varten yleissopimuksen sopimuspuolille 30 päivään kesäkuuta 2000 saakka. Tämän jälkeen se on avoinna liittymistä varten. Pöytäkirja sekä muutettu yleissopimus ja yleisliite tulee voimaan kolme kuukautta sen jälkeen, kun neljäkymmentä yleissopimuksen sopimuspuolta on allekirjoittanut pöytäkirjan ilman ratifiointivaraumaa tai tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa. Kun neljäkymmentä sopimuspuolta on sitoutunut noudattamaan pöytäkirjan määräyksiä edellä esitetyn mukaisesti, yleissopimuksen sopimuspuoli voi hyväksyä yleissopimuksen muutokset ainoastaan liittymällä tähän pöytäkirjaan.

4 artiklassa on määräykset erityisliitteiden tai niiden lukujen hyväksymisestä.

5 artiklassa todetaan, että pöytäkirjan tultua voimaan tulliyhteistyöneuvoston pääsihteeri ei ota vastaan yleissopimusta koskevia ratifioimis- tai liittymiskirjoja. Siten alkuperäiseen yleissopimukseen ei oteta uusia sopimuspuolia sen jälkeen, kun pöytäkirja on tullut kansainvälisesti voimaan.

6 artiklassa todetaan, että tämän pöytäkirjan sopimuspuolten välisissä suhteissa pöytäkirja ja sen liitteet korvaavat yleissopimuksen.

7 artiklassa määrätään sopimuksen tallettajasta ja tämän tehtävistä. Sopimuksen tallettajana toimii tulliyhteistyöneuvoston pääsihteeri. Tallettajan tehtävien osalta viitataan I liitteen 19 artiklassa määrättyihin tehtäviin.

8 artiklan mukaan pöytäkirja on avoinna allekirjoittamista varten yleissopimuksen sopimuspuolille 26 päivästä kesäkuuta 1999 alkaen tulliyhteistyöneuvoston Brysselissä olevassa päämajassa.

9 artiklassa on määräykset pöytäkirjan rekisteröimisestä. Pöytäkirja on rekisteröitävä Yhdistyneiden Kansakuntien sihteeristössä tulliyhteistyöneuvoston pääsihteerin pyynnöstä. Artiklassa määrätään myös pöytäkirjan alkuperäiskappaleista ja todistusvoimaisista kielistä. Sopimus on tehty englannin- ja ranskankielisinä alkuperäiskappaleina, jotka ovat yhtä todistusvoimaiset.

1.3. Muutetun yleissopimuksen sisältö

JOHDANTO

Muutetun yleissopimuksen johdannossa todetaan keskeiset tullimenettelyjen ja -käytäntöjen yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista koskevat periaatteet.

I luku. Määritelmät

1 artikla sisältää määritelmiä yleissopimuksessa käytetyistä termeistä. Artiklaan on lisätty useita uusia määritelmiä yleissopimuksen uusien elementtien huomioon ottamiseksi. Keskeisimpiä määritelmiä käsitellään asianomaisten määräysten yhteydessä.

II luku. Yleissopimuksen soveltamisala ja rakenne

Yleissopimuksen soveltamisala

2 artikla koskee yleissopimuksen soveltamisalaa. Siinä todetaan, että sopimuspuolet sitoutuvat edistämään tullimenettelyjen yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista ja tässä tarkoituksessa noudattamaan yleissopimuksen määräysten mukaisesti yleissopimuksen liitteisiin sisältyviä normeja, siirtymäkauden normeja ja suositeltuja käytäntöjä. Artiklassa todetaan myös, että sopimuspuolia ei estetä myöntämästä suurempia helpotuksia kuin yleissopimuksessa on määrätty. Tällaisten suurempien helpotusten myöntämistä myös suositetaan. Alkuperäisessä yleissopimuksessa on vastaava määräys.

3 artiklan mukaan yleissopimuksen määräykset eivät estä soveltamasta kansallisesta lainsäädännöstä johtuvia tullivalvonnan alaisia tavaroita koskevia kieltoja ja rajoituksia. Siten sopimuspuolilla on oikeus soveltaa kieltoja ja rajoituksia, jotka ovat perusteltuja esimerkiksi julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden suojelemiseksi. Alkuperäisessä yleissopimuksessa on vastaava määräys.

Yleissopimuksen rakenne

4 artikla sisältävää määräyksiä yleissopimuksen rakenteesta. Yleissopimus muodostuu perusosasta, yleisliitteestä ja erityisliitteistä. Yleisliite tarkoittaa 1 artiklan määritelmän mukaisesti määräyksiä, joita sovelletaan kaikkiin yleissopimuksessa tarkoitettuihin tullimenettelyihin tai -käytäntöihin. Erityisliite puolestaan tarkoittaa määräyksiä, joita sovelletaan yhteen tai useampaan yleissopimuksessa tarkoitettuun tullimenettelyyn tai -käytäntöön. Yleisliitteessä ja erityisliitteissä on määritelmiä sekä normeja, joista osa on siirtymäkauden normeja. Siirtymäkauden normien täytäntöönpanoaika voi olla muita normeja pidempi. Erityisliitteisiin sisältyy myös suositeltuja käytäntöjä, joilla tarkoitetaan määräystä, jonka katsotaan edistävän tullimenettelyjen ja -käytäntöjen yhdenmukaistamista ja yksinkertaistamista ja jonka mahdollisimman laajaa soveltamista pidetään toivottavana. Liitteisiin liittyy myös soveltamisohjeita, jotka eivät ole sitovia. Muutetun yleissopimuksen rakennetta on uudistettu melkoisesti alkuperäiseen yleissopimukseen verrattuna. Alkuperäisessä yleissopimuksessa ei ollut kaikkia tullimenettelyjä ja -käytäntöjä koskevaa yleisliitettä, sen sijaan erillisiä liitteitä oli huomattavasti nykyistä enemmän. Lisäksi alkuperäisessä yleissopimuksessa ei ollut siirtymäkauden normeja eikä liitteisiin liittynyt soveltamisohjeita.

5 artiklassa todetaan, että yhtä tai useampaa erityisliitettä tai lukua, jonka määräyksiä jokin sopimuspuoli on sitoutunut noudattamaan, on pidettävä yleissopimuksen erottamattomana osana, ja tämän sopimuspuolen osalta viittausten yleissopimukseen katsotaan viittaavan myös tällaiseen erityisliitteeseen tai lukuun.

III Luku. Yleissopimuksen hallinto

Hallintokomitea

6 artiklassa on määräykset perustettavasta hallintokomiteasta. Artiklan 1 kappaleen mukaan hallintokomitea perustetaan tarkastelemaan yleissopimuksen täytäntöönpanoa, sen yhtenäisen tulkinnan ja soveltamisen varmistamiseen tähtääviä toimenpiteitä ja siihen ehdotettuja muutoksia. Artiklan 2 kappaleessa todetaan, että hallintokomitean jäseninä ovat sopimuspuolet. Artiklan 3 ja 4 kappaleessa määrätään hallintokomitean kokouksen tarkkailijoista. Hallintokomitean kokouksiin voi osallistua tarkkailijana Maailman kauppajärjestön jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen sekä mikä tahansa sellainen taho, joilla on oikeus tulla yleissopimuksen sopimuspuoleksi. Neuvosto päättää tällaisten tarkkailijoiden asemasta ja oikeuksista. Neuvoston kesäkuussa 2001 tekemän päätöksen mukaan tarkkailijoilla on täysi oikeus osallistua hallintokomitean kokouksiin, mutta niillä ei ole kuitenkaan äänestysoikeutta. Hallintokomitea voi myös kutsua tarkkailijoiksi hallitusten välisten tai muiden kansainvälisten järjestöjen edustajia. Artiklan 5 kappaleessa määrätään hallintokomitean tehtävistä, joihin kuuluu muun muassa suositusten tekeminen sopimuspuolille yleissopimuksen perusosan muuttamiseksi sekä yleisliitteen, erityisliitteiden ja niiden lukujen muuttamiseksi. Hallintokomitea päättää myös suositeltujen käytäntöjen muuttamisesta ja uusien suositeltujen käytäntöjen lisäämisestä sekä soveltamisohjeiden tarkistamisesta. Artiklan 6 kappaleessa määrätään hallintokomitean ehdotusten toimittamisesta pääsihteerille sekä ehdotuksista tiedottamisesta. Artiklan 7 ja 8 kappaleissa on määräykset hallintokomitean kokoontumisesta, puheenjohtajasta ja varanpuheenjohtajasta, hallintokomitean kokousta koskevien kutsujen ja esityslistaluonnoksen toimittamisesta sopimuspuolten toimivaltaisille viranomaisille ja tarkkailijoille sekä äänestämisestä hallintokomiteassa. Artiklan 9 kappaleessa todetaan, että sovellettaessa yleissopimuksen artiklan 5 kappaletta, sopimuspuolina olevilla tulli- ja talousliitoilla on äänestyksessä ainoastaan se määrä ääniä, jotka niihin kuuluvilla sopimuspuolina olevilla valtioilla on yhteensä. Tämä merkitsee sitä, että yhteisön toimivaltaan kuuluvissa asioissa EY:llä on käytettävissään 15 ääntä. Artiklan 10 kappaleessa on määräykset hallintokomitean kokouksen raportista. Artiklan 11 kappaleessa todetaan, että jos tässä artiklassa ei ole asiaa koskevaa määräystä, sovelletaan neuvoston työjärjestystä, jos hallintokomitea ei muuta päätä.

7 artiklassa on yksityiskohtaisia määräyksiä äänestämisestä ja äänioikeudesta hallintokomiteassa yleisliitettä ja erityisliitteitä koskevissa asioissa.

IV luku. Sopimuspuoli

Yleissopimuksen ratifiointi

8 artikla koskee yleissopimuksen ratifiointia. Artiklan 1—4 kappaleissa on tavanomaisia määräyksiä sopimuksen ratifioinnista. Artiklan 5 kappaleen mukaan mikä tahansa tulli- tai talousliitto, joka täyttää 1 artiklassa olevan määritelmän edellytykset voi tulla yleissopimuksen sopimuspuoleksi. Määräys mahdollistaa Euroopan yhteisön osallistumisen yleissopimukseen. Tulli- tai talousliiton on ilmoitettava tallettajalle toimivallastaan yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa sekä kaikista olennaista muutoksista, jotka koskevat sen toimivallan laajuutta. Siten Euroopan yhteisön tulee antaa liittymiskirjan tallettamisen yhteydessä toimivaltaa koskeva ilmoitus. Sopimuspuolina olevat tulli- ja talousliitot käyttävät toimivaltaansa kuuluvissa asioissa omissa nimissään niitä oikeuksia ja täyttävät ne velvollisuudet, jotka kuuluvat tällaisiin liittoihin kuuluville yleissopimuksen sopimuspuolina oleville jäsenvaltioille. Tällaisessa tapauksessa liiton jäsenet eivät voi itsenäisesti käyttää mainittuja oikeuksia, äänioikeus mukaan luettuna.

9 artiklan 1 kappaleessa määrätään yleisliitteen muutosten sitovuudesta. Jokainen yleissopimuksen ratifioinut tai siihen liittynyt sopimuspuoli on sidottu kaikkiin yleissopimuksen ja yleisliitteen muutoksiin, jotka ovat voimassa ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamispäivänä. Artiklan 2 kappale koskee erityisliitteen normien ja suositeltujen käytäntöjen muutosten sitovuutta.

Yleissopimuksen soveltaminen

10 artikla sisältää määräyksiä sopimuksen alueellisesta soveltamisesta. Sopimuspuoli voi ilmoittaa neuvoston pääsihteerille, että tämä yleissopimus ulotetaan jokaiseen tai johonkin tiettyyn alueeseen, jonka kansainvälisistä suhteista sopimuspuoli on vastuussa. Ilmoitus tulee voimaan kolme kuukautta sen jälkeen, kun neuvoston pääsihteeri on sen saanut. Artiklassa määrätään myös yleissopimuksen soveltamisen lakkaamista koskevasta ilmoituksesta kyseisellä alueella.

11 artiklan mukaan tulli- tai talousliiton muodostavien sopimuspuolten on ilmoitettava neuvoston pääsihteerille tulli- tai talousliittoon kuuluvat alueet, ja nämä alueet on katsottava yhdeksi ainoaksi alueeksi. Tämän määräyksen mukaisesti Euroopan yhteisön tulee ilmoittaa pääsihteerille yhteisön tulli-, arvonlisävero- ja valmisteveroalueet.

Määräysten ja varaumien hyväksyminen

12 artiklassa määrätään määräysten ja varaumien hyväksymisestä. Siinä todetaan, että sopimuspuolet ovat sitoutuneet noudattamaan yleisliitteen määräyksiä. Yleisliite on erottamaton osa yleissopimusta eikä sen määräyksiin ole mahdollista tehdä varaumia. Sen sijaan erityisliitteiden hyväksyminen on vapaaehtoista. Sopimuspuoli voi hyväksyä yhden tai useamman erityisliitteen tai yhden taikka useamman siinä olevan luvun. Erityisliitteen normeihin ei ole mahdollista tehdä varaumia, kun taas erityisliitteissä oleviin suositeltuihin käytäntöihin voi tehdä varaumia. Varaumia tehdessä tulee kuitenkin ilmoittaa kansallisen lainsäädäntönsä määräysten ja kyseisten suositeltujen käytäntöjen väliset erot. Artiklassa on myös määräykset varaumien peruuttamisesta ja varaumien tarkistamisesta kolmen vuoden välein.

Määräysten täytäntöönpano

13 artikla koskee määräysten täytäntöönpanoa. Sopimuspuolen on pantava yleisliitteen normit ja yhdessä tai useammassa erityisliitteessä tai niiden luvuissa olevat hyväksymänsä normit täytäntöön 36 kuukauden kuluessa siitä päivästä, kun tällaiset liitteet tai luvut ovat tulleet voimaan kyseisen sopimuspuolen osalta. Yleisliitteen siirtymäkauden normien osalta täytäntöönpanoaika on 60 kuukautta. Erityisliitteiden suositeltujen käytäntöjen osalta täytäntöönpanoaika on 36 kuukautta lukuun ottamatta niitä suositeltuja käytäntöjä, joihin sopimuspuoli on tehnyt varaumia. Mikäli sopimuspuoli ei pysty panemaan yleisliitteen määräyksiä täytäntöön määräajassa, se voi pyytää hallintokomitealta määräajan pidentämistä. Hallintokomitea voi poikkeustapauksissa päättää määräajan pidentämisestä. Päätöksessä on mainittava sen perusteena olevat poikkeukselliset olosuhteet. Määräaikaa voidaan pidentää enintään yhdellä vuodella.

Erimielisyyksien ratkaiseminen

14 artiklassa määrätään erimielisyyksien ratkaisemisesta. Yleissopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevat sopimuspuolten väliset erimielisyydet on pyrittävä ratkaisemaan osapuolten välisin neuvotteluin. Mikäli erimielisyyksiä ei voida ratkaista neuvotteluin, hallintokomitea tutkii erimielisyydet ja antaa suosituksia niiden ratkaisemiseksi. Sopimuspuolet, joilla on erimielisyyksiä, voivat myös etukäteen sopia, että hallintoneuvoston suositukset sitovat niitä.

Yleissopimuksen muuttaminen

15 artiklaan sisältyy yksityiskohtaiset määräykset yleissopimuksen muutosmenettelystä.

16 artiklassa on erityismääräykset suositeltujen käytäntöjen muuttamisesta tai uusien suositeltujen käytäntöjen lisäämisestä.

Yleissopimuksen voimassaoloaika

17 artiklassa määrätään yleissopimuksen voimassaoloajasta. Yleissopimus on voimassa rajoittamattoman ajan, mutta sopimuspuoli voi irtisanoa sen milloin tahansa sopimuksen voimaantulon jälkeen. Artiklaan sisältyy myös yksityiskohtaisia irtisanomista koskevia määräyksiä.

V luku. Loppumääräykset

Yleissopimuksen voimaantulo

18 artikla sisältää tavanomaisia määräyksiä yleissopimuksen voimaantulosta.

19 artiklassa on määräykset yleissopimuksen tallettajana toimivan tulliyhteistyöneuvoston pääsihteerin tehtävistä.

Rekisteröinti ja alkuperäiset tekstit

20 artiklassa määrätään sopimuksen rekisteröinnistä ja alkuperäisistä teksteistä. Määräykset vastaavat muutospöytäkirjan 9 artiklan määräyksiä.

1.4. Yleisliitteen sisältö

1 luku. Yleiset periaatteet

Normeissa 1.1.—1.3. määrätään yleisistä periaatteista. Normissa 1.1. todetaan, että yleisliitteessä olevia määritelmiä, normeja ja siirtymäkauden normeja on sovellettava liitteessä mainittuihin tullimenettelyihin ja -käytäntöihin. Lisäksi niitä sovelletaan soveltuvin osin erityisliitteissä oleviin menettelyihin ja käytäntöihin. Normin 1.2. mukaan yleisliitteessä ja erityisliitteissä oleviin menettelyihin ja käytäntöihin vaadittavat edellytykset ja tullimuodollisuudet on mainittava kansallisessa lainsäädännössä ja niiden on oltava mahdollisimman yksinkertaisia. Siten sopimuspuolten tulee saattaa hyväksymänsä normit ja suositellut käytännöt voimaan kansallisesti. Kansallisen lainsäädännön tulee sisältää ainakin yleisliitteen perusmääräykset ja niiden täytäntöönpanoa koskevat säännökset. Muutetun yleissopimuksen 1 artiklan määritelmän mukaisesti kansallisella lainsäädännöllä tarkoitetaan sopimuspuolten toimivaltaisen viranomaisen säätämiä lakeja, asetuksia ja muita toimenpiteitä, joita sovelletaan koko kyseisen sopimuspuolen alueella, sekä kyseistä sopimuspuolta sitovia voimassa olevia sopimuksia. Normi 1.3. velvoittaa tullilaitosta luomaan ja pitämään neuvotteluyhteyksiä kaupan harjoittajiin.

2 luku. Määritelmät

Yleisliitteen 2 luku sisältää määritelmiä yleissopimuksen liitteissä käytetyistä termeistä. Keskeisimpiä määritelmiä käsitellään asianomaisten määräysten yhteydessä.

3 luku. Tulliselvitys ja muut tullimuodollisuudet

Normeissa 3.1.—3.5. on määräyksiä toimivaltaisista tullitoimipaikoista. Normi 3.1. koskee tullitoimipaikkojen määräämistä. Tullilaitos määrää ne tullitoimipaikat, joissa tavaroita voidaan esittää tai tulliselvittää. Tullitoimipaikkojen valtuuksia, sijaintia ja virka-aikoja määrättäessä on otettava huomioon erityisesti kaupan vaatimukset. Normi 3.2. velvoittaa tullilaitoksen suorittamaan tullimenettelyjen ja -käytäntöjen edellyttämät toimet muulloin kuin virka-aikana tai muualla kuin tullitoimipaikassa, jos sillä on käytettävissään riittävät resurssit. Lisäksi siinä määrätään, että tullilaitoksen veloittamien kulujen määrän on vastattava suunnilleen suoritetuista palveluista aiheutuneita kustannuksia. Normi 3.3. koskee yhteisellä rajanylityspaikalla sijaitsevien tullitoimipaikkojen virka-aikojen ja valtuuksien yhdenmukaistamista. Siirtymäkauden normi 3.4. velvoittaa asianomaisia tullihallintoja järjestämään yhteisellä rajanylityspaikalla mahdollisuuksien mukaan yhteisiä tarkastuksia. Siirtymäkauden normin 3.5. mukaan uutta tullitoimipaikkaa yhteiselle rajanylityspaikalle perustettaessa tai siellä olevaa toimipaikkaa muutettaessa tullilaitoksen on mahdollisuuksien mukaan toimittava yhteistyössä naapurimaan tullilaitoksen kanssa yhteisen tullitoimipaikan perustamiseksi yhteisten tarkastusten helpottamiseksi.

Normeissa 3.6.—3.7. määrätään henkilöistä, joilla on oikeus toimia tavaranhaltijana. Normin 3.6. mukaan kansallisessa lainsäädännössä on mainittava ne ehdot, jotka täyttäessään henkilö voi toimia tavaranhaltijana. Soveltamisohjeiden mukaan kansallisessa lainsäädännössä voidaan esimerkiksi edellyttää, että tavaranhaltija on sijoittunut tullialueelle tai, että tavaranhaltija on tulliviranomaisen hyväksymä. Normissa 3.7. määrätään, että kaikilla, joilla on oikeus määrätä tavaroista, on oltava oikeus toimia tavaranhaltijana. Soveltamisohjeiden mukaan määräyksessä ei viitata ainoastaan tavaroiden omistajaan, vaan määräystä tulisi tulkita mahdollisimman laajasti kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja katsoa sen koskevan myös sellaisia kolmansia osapuolia, jotka toimivat tavaran omistajan puolesta kuten rahdinkuljettajaa, huolitsijaa ja vastaanottajaa.

Normi 3.8. koskee tavaranhaltijan vastuuta. Tavaranhaltijaa pidetään vastuullisena tullilaitokselle tavarailmoitukseen merkittyjen tietojen paikkansapitävyydestä sekä tullien ja verojen maksamisesta.

Normeissa 3.9.—3.10. on määräyksiä tavaranhaltijan oikeuksista. Normi 3.9. oikeuttaa tavaranhaltijan tarkistamaan tavarat ja ottamaan tavaranäytteitä ennen tavarailmoituksen jättämistä. Normissa tarkennetaan kuitenkin, että tavaranhaltijalla on oikeus näihin toimenpiteisiin tullilaitoksen asettamin edellytyksin. Normin 3.10. mukaan tullilaitos ei vaadi erillistä tavarailmoitusta näytteiltä, jotka on lupa ottaa tullilaitoksen valvonnassa, jos tällaiset näytteet mainitaan kyseistä tavaralähetystä koskevassa tavarailmoituksessa.

Normit 3.11.—3.15. koskevat tavarailmoituksen sisältöä ja muotoa. Normin 3.11. mukaan tullilaitos määrää tavarailmoituksen sisällöstä. Tavarailmoitus voidaan antaa paperille laadittuna tai sähköisessä muodossa. Paperille laaditun tavarailmoituksen on oltava YK:n lomakemallin mukainen. Sähköisessä muodossa olevan tavarailmoituksen on perustuttava sähköistä tiedonvaihtoa koskeviin kansainvälisiin normeihin sellaisina kuin niistä on määrätty tietotekniikkaa koskevissa tulliyhteistyöneuvoston suosituksissa. Normissa 3.12. määrätään tavarailmoituksen tietovaatimuksista. Sen mukaan tullilaitoksen on vaadittava merkittäväksi tavarailmoitukseen vain ne tiedot, jotka ovat välttämättömiä tullien ja verojen määräämiseksi ja kantamiseksi sekä tilastojen laatimiseksi ja tullilainsäädännön soveltamiseksi. Normi 3.13. koskee väliaikaisen tai epätäydellisen tavarailmoituksen jättämistä. Tavaranhaltija voi jättää väliaikaisen tai epätäydellisen tavarailmoituksen, jos hänellä ei ole kaikkia tavarailmoitukseen vaadittavia tietoja tullilaitoksen hyväksymistä syistä. Edellytyksenä väliaikaisen tai epätäydellisen tavarailmoituksen jättämiselle on, että tullilaitos katsoo annettujen tietojen olevan riittävät ja tavaranhaltija sitoutuu antamaan puuttuvat tiedot määräajassa. Normissa 3.14. määrätään, että mikäli tullilaitos rekisteröi väliaikaisen tai epätäydellisen tavarailmoituksen, tavaroille on myönnettävä sama tariffikohtelu kuin jos olisi heti annettu täydellinen ja virheetön ilmoitus. Normissa todetaan myös, että tavaroiden luovutusta ei saa viivästyttää, jos mahdollisten tullien ja verojen varmistamiseksi on asetettu vaadittu vakuus. Normin 3.15. mukaan tullilaitoksen on vaadittava alkuperäinen tavarailmoitus ja mahdollisimman vähän jäljennöksiä.

Normit 3.16.—3.19. koskevat tavarailmoituksen liiteasiakirjoja. Normin 3.16. mukaan tavarailmoituksen liitteenä on vaadittava ainoastaan ne asiakirjat, joita tullilaitos pitää välttämättöminä toimenpiteen valvonnan kannalta sekä sen varmistamiseksi, että kaikkia tullilainsäädännön soveltamiseen liittyviä vaatimuksia on noudatettu. Normissa 3.17. määrätään liiteasiakirjojen esittämisestä jälkikäteen. Tulliviranomaisten on annettava lupa esittää liiteasiakirjat määräajassa silloin, kun niitä ei voida jättää yhdessä tavarailmoituksen kanssa tullilaitoksen hyväksymistä syistä. Siirtymäkauden normin 3.18. mukaan liiteasiakirjat on voitava jättää sähköisesti. Normi 3.19. koskee liiteasiakirjojen kääntämistä. Sen mukaan liiteasiakirjoissa olevista tiedoista ei vaadita käännöstä, ellei se ole välttämätöntä tavarailmoituksen käsittelemiseksi.

Normit 3.20.—3.31. koskevat tavarailmoituksen jättämistä, rekisteröintiä ja tarkastamista. Normi 3.20. mahdollistaa tavarailmoituksen jättämisen mihin tahansa määrättyyn tullitoimipaikkaan. Siirtymäkauden normi 3.21. koskee sähköistä tavarailmoitusta. Tavarailmoitus voidaan jättää sähköisesti. Määräystä täydentää normi 3.11., joka velvoittaa tullilaitosta käyttämään kansainvälisesti hyväksyttyjä normeja sähköisen tavarailmoitusjärjestelmän kehittämisessä, ja normi 3.18., joka mahdollistaa liiteasiakirjojen jättämisen sähköisesti. Normissa 3.22. todetaan, että tavarailmoitus on jätettävä tullilaitoksen määrääminä aikoina. Tämän luvun normin 3.1. mukaisesti tullilaitos määrää toimipaikkojen virka-ajat ja niiden valtuudet. Normissa 3.23. määrätään tavarailmoituksen jättämisen määräajasta. Mikäli kansallisessa lainsäädännössä on vahvistettu määräaika tavarailmoituksen jättämiselle, sen on oltava niin pitkä, että tavaranhaltija ehtii täyttää tavarailmoituksen ja hankkia vaadittavat liiteasiakirjat. Normin 3.24. mukaan tavaranhaltijan pyynnöstä tullilaitos voi pidentää määräaikaa hyväksyttävinä pitämistään syistä. Tätä normia voidaan soveltaa väliaikaista tai epätäydellistä tavarailmoituksen jättämistä koskevan normin 3.13. sijasta. Normi 3.25. velvoittaa määräämään kansallisessa lainsäädännössä tavarailmoituksen ja liiteasiakirjojen jättämisestä ja rekisteröimisestä tai tarkistamisesta ennen tavaroiden saapumista. Normi 3.26. koskee tilannetta, jossa tulliviranomainen kieltäytyy rekisteröimästä tavarailmoitusta siinä olevan virheen vuoksi. Tullilaitoksen on esitettävä tavaranhaltijalle perustelut, mikäli se ei voi rekisteröidä tavarailmoitusta. Normi 3.27. koskee tavarailmoituksen korjaamista. Tullilaitoksen on annettava tavaranhaltijan korjata jätettyä tavarailmoitusta, jos se ei ole aloittanut korjauspyynnön saadessaan ilmoituksen eikä tavaroiden tarkastusta. Siirtymäkauden normissa 3.28. määrätään tavarailmoituksen korjaamisesta sen jälkeen, kun tavarailmoituksen tarkastaminen on alkanut. Tämän normin mukaan tavarailmoituksen korjaamista koskeva pyyntö on hyväksyttävä tavarailmoituksen tarkastuksen alkamisen jälkeen, jos tavaranhaltijan esittämiä perusteltuja pidetään pätevinä. Siirtymäkauden normi 3.29. koskee tavarailmoituksen peruuttamista. Sen mukaan tavaranhaltijalla on oikeus peruuttaa tavarailmoitus ja pyytää muun tullimenettelyn soveltamista, jos pyyntö esitetään tullilaitokselle ennen tavaroiden luovuttamista ja jos tullilaitos pitää perusteluja pätevinä. Soveltamisohjeissa mainitaan esimerkkeinä tällaisista olosuhteista se, että tavarat on ilmoitettu väärään tullimenettelyyn tai tavaran omistaja on vaihtunut tulliselvitysmenettelyn aikana ja uusi omistaja valitsee eri tullimenettelyn tavaroille. Normissa 3.30. määrätään, että tavarailmoitus on tarkastettava samanaikaisesti sen rekisteröimisen kanssa tai mahdollisimman pian se jälkeen. Määräyksellä varmistetaan, että tavaroiden tulliselvitys hoidetaan mahdollisimman nopeasti. Normi 3.31. koskee tavarailmoituksen tarkastamista. Tavarailmoitusta tarkastaessaan tullilaitoksen tulee ryhtyä ainoastaan sellaisiin toimenpiteisiin, joita se pitää välttämättöminä tullilainsäädännön noudattamisen varmistamiseksi.

Siirtymäkauden normi 3.32. sisältää määräyksiä valtuutettuja henkilöitä koskevista erityismenettelyistä. Erityismenettelyt koskevat sellaisia valtuutettuja henkilöitä, jotka täyttävät tullilaitoksen asettamat edellytykset, joihin sisältyvät tullilaitoksen vaatimusten noudattaminen aikaisemmin ja tyydyttävä kirjanpitojärjestelmä. Soveltamisohjeiden mukaan tullilaitoksen vaatimusten noudattamiseen kuuluu muun muassa asianmukaisten tavarailmoitusten antaminen, riittävien vakuuksien antaminen velvoitteiden täyttämiseksi sekä tullien ja verojen maksaminen oikea-aikaisesti. Valtuutetuille henkilöille tullilaitos luovuttaa tavarat, kun sille on toimitettu vähimmäistiedot tavaroiden tunnistamiseksi ja lopullisen tavarailmoituksen täyttämiseksi myöhemmin, sekä sallii tavaroiden tulliselvityksen tavaranhaltijan tiloissa tai muussa tullilaitoksen hyväksymässä paikassa. Lisäksi tullilaitos soveltaa mahdollisuuksien mukaan muita erityismenettelyitä, joista on mainittu esimerkkejä määräyksessä.

Normeissa 3.33.—3.35 on määräyksiä tavaroiden tarkastamiseen vaadittavasta ajasta. Normissa 3.33. määrätään, että mikäli tullilaitos päättää, että tulliselvitettäviksi ilmoitetut tavarat on tarkastettava, tarkastus on pantava toimeen mahdollisimman pian tavarailmoituksen rekisteröimisen jälkeen. Normista ilmenee, että kaikkia tulliselvitettäväksi ilmoitettuja tavaroita ei tarkisteta. Määräys liittyy myös normiin 6.4., jonka mukaan tarkastettavien tavaroiden määritteleminen perustuu riskinanalyysiin. Normin 3.34. mukaan ensimmäisenä on tarkastettava elävät eläimet, helposti pilaantuvat tavarat ja muut tullilaitoksen kiireellisinä pitämät lähetykset. Nämä tavarat vaativat pikaista tarkastamista luonteensa vuoksi. Siirtymäkauden normissa 3.35. määrätään, että sellaisessa tilanteessa, jossa tavarat on tarkastettava tulliviranomaisten lisäksi muiden toimivaltaisten viranomaisten toimesta, tullilaitoksen on varmistettava tarkastusten yhteensovittaminen ja mahdollisuuksien mukaan niiden suorittaminen samanaikaisesti.

Normit 3.36.—3.37. koskevat tavaranhaltijan läsnäoloa tavaroiden tarkastuksessa. Normin 3.36. mukaan tullilaitoksen on harkittava tavaranhaltijan pyyntöjä olla mukana tai lähettää edustaja tavaroiden tarkastukseen. Nämä pyynnöt voidaan evätä vain poikkeuksellisissa olosuhteissa. Normissa 3.37. todetaan, että tullilaitos voi vaatia tavaranhaltijaa olemaan mukana tavaroiden tarkastuksessa tai lähettämään sinne edustajansa tarkastusta helpottavan avun antamiseksi.

Normi 3.38. sisältää määräyksiä tullilaitoksen ottamista näytteistä. Tavaranäytteitä on otettava vain silloin, kun tulilaitos pitää sitä välttämättömänä ilmoitettujen tavaroiden tariffinimikkeen ja/tai arvon toteamiseksi tai muiden kansallisten lakimääräysten soveltamisen varmistamiseksi. Näytteiden on oltava määrältään mahdollisimman vähäisiä.

Normi 3.39. koskee virheitä, jotka ovat tapahtuneet annettaessa tulliviranomaisille tietoja tulli-ilmoituksella, liiteasiakirjoilla, kuljetusasiakirjoilla ja muilla vastaavilla keinoilla. Tullilaitos ei määrää ankaria rangaistuksia virheistä ollessaan vakuuttunut siitä, että virheet ovat olleet tahattomia ja että kyse ei ole petollisesta aikomuksesta eikä törkeästä huolimattomuudesta. Katsoessaan tarpeelliseksi ehkäistä tällaisten virheiden toistumista, tullilaitos voi määrätä rangaistuksen, joka ei kuitenkaan saa olla ankarampi kuin tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää.

Tavaroiden luovutus

Normeissa 3.40.—3.43. määrätään tavaroiden luovuttamisesta. Tavaroiden luovuttamisella tarkoitetaan 2 luvun määritelmän mukaan toimenpidettä, jolla tullilaitos sallii tulliselvitettävien tavaroiden luovuttamisen asianomaisten henkilöiden hallintaan. Normin 3.40. mukaan tavarat on luovutettava heti sen jälkeen, kun tullilaitos on ne tarkastanut tai päättänyt olla niitä tarkastamatta. Edellytyksenä on, että mitään rikkomusta ei ole todettu, tuonti- tai vientilisenssi taikka muut vaaditut asiakirjat on toimitettu, kaikki kyseiseen menetelmään liittyvät luvat on toimitettu ja kannettavat tullit ja verot on maksettu tai tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden kantamiseksi on ryhdytty. Normissa 3.41. määrätään, että mikäli tullilaitos on vakuuttunut siitä, että tavaranhaltija täyttää myöhemmin kaikki tulliselvityksessä vaadittavat muodollisuudet, tavarat on luovutettava. Luovuttamisen edellytyksenä on, että tavaranhaltija esittää tullilaitoksen hyväksymän kaupallisen tai virallisen asiakirjan, jossa on tärkeimmät asianomaista tavaralähetystä koskevat tiedot ja tieto siitä, onko mahdollisesti kannettavista tulleista ja veroista annettu vaadittu vakuus. Normissa 3.42. määrätään, että mikäli tullilaitos päättää, että tarkastus edellyttää näytteiden analysoimista laboratoriossa, yksityiskohtaista teknistä asiakirja-aineistoa tai asiantuntijoiden kuulemista, sen on luovutettava tavarat ennen näiden tarkastusten tulosten valmistumista, jos vaadittu vakuus on annettu ja jos se on vakuuttunut siitä, että kyse ei ole tavaroista, joille on asetettu kieltoja tai rajoituksia. Normi 3.43. koskee tavaroiden luovuttamista tilanteessa, jossa on tapahtunut rikkomus. Rikkomuksen havaittuaan tullilaitoksen on luovutettava tavarat ennen hallinnollisen käsittelyn tai oikeuskäsittelyn päättymistä tilanteessa, jossa tavaroita ei voida asettaa takavarikkoon tai tuomita menetetyiksi taikka jossa niitä ei tarvita myöhemmin todistusaineistoksi. Edellytyksenä on, että tavaranhaltija maksaa tullit ja verot sekä asettaa vaaditun vakuuden mahdollisten lisätullien ja -verojen tai rangaistusten varalta.

Normit 3.44.—3.45. koskevat tavaroiden hävittämistä tai luovuttamista. Normissa 3.44. määrätään, että mikäli tavaroita ei ole vielä luovutettu vapaaseen liikkeeseen tai jos ne on asetettu toiseen tullimenettelyyn eikä rikkomusta ole havaittu, asianomaista henkilöä ei vaadita maksamaan tulleja eikä veroja ja hänellä on oikeus maksun palautukseen tietyissä tilanteissa. Tällaisia tilanteita ovat tavaran luovuttaminen pyynnöstä valtiolle, hävittäminen tai tekeminen kaupallisesti arvottomaksi tullilaitoksen valvonnassa sen mukaan kuin tullilaitos päättää, tavaroiden tuhoutuminen tai vahingoittuminen korjaamattomiksi onnettomuudessa tai force majeure -syystä, jos tällainen tuhoutuminen tai vahingoittuminen näytetään toteen tullilaitosta tyydyttävällä tavalla, taikka tavaroiden määrän väheneminen tavaroiden luonteesta johtuvasta syystä, jos tällainen väheneminen näytetään toteen tullilaitosta tyydyttävällä tavalla. Mikäli tavaroiden hävittämisestä jäljelle jäänyt romu ja jäte tulliselvitetään vapaaseen liikkeeseen tai viedään maasta, siitä on maksettava samat tullit ja verot kuin siinä tilassa maahan tuotavasta tai sieltä vietävästä jätteestä ja romusta. Siirtymäkauden normissa 3.45. määrätään myyntituloista tullilaitoksen myydessä tavaroita. Tullilaitoksen myydessä tavarat, joita ei ole ilmoitettu tulliselvitettäviksi sallitussa ajassa tai joita ei ole voitu luovuttaa, vaikka rikkomusta ei ole havaittu, tullilaitoksella on oikeus periä tullit ja verot sekä kaikki muut maksut ja kulut. Myyntitulot, joista on vähennetty tullilaitokselle kuuluvat maksut, on luovutettava henkilöille, jotka ovat oikeutettuja ne saamaan, tai pidettävä heidän saatavillaan määräajan.

4 luku. Tullit ja verot

Normit 4.1.—4.5. koskevat tullien ja verojen määräämistä. Tullien ja verojen määräämisellä tarkoitetaan 2 luvun määritelmän mukaan maksettavien tullien ja verojen määrän vahvistamista. Normi 4.1. velvoittaa määrittämään kansallisessa lainsäädännössä ne olosuhteet, joissa tulli- ja verovelvollisuus syntyy. Normin 4.2. mukaan kansallisessa lainsäädännössä on säädettävä ajanjakso, jonka kuluessa kannettavat tullit ja verot määrätään. Lisäksi normissa tarkennetaan, että tullit ja verot on määrättävä mahdollisimman pian tavarailmoituksen jättämisen jälkeen tai sen jälkeen, kun maksuvelvollisuus on syntynyt muutoin. Normi 4.3. koskee tullien ja verojen määräämisen perusteita. Määräys velvoittaa määräämään kansallisessa lainsäädännössä ne tekijät, joihin tullien ja verojen määrääminen perustuu, sekä edellytykset, joiden mukaan nämä tekijät määrätään. Soveltamisohjeiden mukaan tullien ja verojen määräämisen perusteena on yleensä tullinimike, arvo, määrä ja alkuperämaa. Normi 4.4. velvoittaa esittämään tullien ja verojen määrät virallisessa julkaisussa. Määräys on yhdenmukainen tullilaitoksen antamia tietoja koskevien 9 luvun normien kanssa. Normin 4.5. mukaan kansallisessa lainsäädännössä on määrättävä se ajankohta, joka on otettava huomioon määrättäessä tullien ja verojen määrät. Soveltamisohjeiden mukaan tämän ajankohta voi olla esimerkiksi tavaroiden saapumisaika, tulli-ilmoituksen jättämis- tai hyväksymisajankohta, tullien ja verojen maksamisajankohta tai luovuttamisajankohta.

Normit 4.6.—4.9. ja 4.12. koskevat tullien ja verojen maksamista. Normin 4.6. mukaan kansallisessa lainsäädännössä on mainittava tullien ja verojen hyväksyttävät maksutavat. Normissa 4.7. määrätään, että kansallisessa lainsäädännössä on mainittava henkilö tai henkilöt, jotka ovat vastuussa tullien ja verojen maksamisesta. Määräyksestä ilmenee, että joissakin tapauksissa vastuussa voi olla kaksi tai useampikin henkilö yhdessä. Normi 4.8. velvoittaa määräämään kansallisessa lainsäädännössä maksupäivän ja -paikan. Maksupäivällä tarkoitetaan 2 luvun määritelmän mukaisesti tullien ja verojen maksun erääntymispäivää. Normissa 4.9. määrätään, että mikäli kansallisessa lainsäädännössä on mainittu, että maksu voi erääntyä tavaroiden luovutuksen jälkeen, maksupäivän on oltava vähintään kymmenen päivää luovutuksen jälkeen. Luovutuspäivän ja maksupäivän väliseltä ajalta ei peritä korkoa. Normin 4.12. mukaan tullien ja verojen maksusta on annettava kuitti maksutositteeksi, jos maksusta ei ole muuta tositetta.

Normeissa 4.10.—4.11. ja 4.13.—4.14. on määräyksiä tullien ja verojen kantamisesta. Normi 4.10. velvoittaa ottamaan kansalliseen lainsäädäntöön säännöksen ajanjaksosta, jonka kuluessa tullilaitos voi ryhtyä lain vaatimiin toimenpiteisiin kantaakseen tullit ja verot, joita ei ole maksettu maksupäivänä. Normin 4.11. mukaan kansallisessa lainsäädännössä on määrättävä viivästyskorkoprosentti, joka peritään tulleista ja veroista, joita ei ole maksettu maksupäivään mennessä. Lisäksi kansallisessa lainsäädännössä on määrättävä viivästyskoron soveltamisehdot. Siirtymäkauden normin 4.13. mukaan kansallisessa lainsäädännössä on määrättävä tavaran vähimmäisarvo ja/tai tullien ja verojen vähimmäismäärä, jonka alittavasta arvosta tai määrästä tulleja ja veroja ei kanneta. Normissa 4.14. määrätään, että jos virheet tavarailmoituksessa tai tullien ja verojen määräämisessä ovat aiheuttaneet tai aiheuttavat sen, että tulleja ja veroja kannetaan tai peritään vähemmän kuin laki määrää, tulliviranomaisten on korjattava virheet ja kannettava maksamatta jäänyt määrä. Mikäli kyseinen määrä on kuitenkin pienempi kuin kansallisen lainsäädännön mukainen vähimmäismäärä, sitä ei kanneta eikä peritä.

Normit 4.15.—4.17. koskevat tullien ja verojen maksunlykkäystä. Mikäli kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa tullien ja verojen maksun lykkäämisen, siinä on määrättävä myös lykkäyksen ehdoista. Normi 4.16. koskee lykkäyksen vuoksi suoritettavaa korkoa. Sen mukaan maksunlykkäys on mahdollisuuksien mukaan myönnettävä ilman korkokuluja. Normin 4.17. mukaan maksunlykkäystä on myönnettävä vähintään 14 päivää.

Normeissa 4.18.—4.24. on määräyksiä tullien ja verojen takaisinmaksusta. Luvun 2 määritelmän mukaisesti takaisinmaksulla tarkoitetaan tavaroista maksettujen tullien ja verojen täysimääräistä tai osittaista takaisinmaksua sekä täysimääräistä tai osittaista vapautusta mainituista tulleista ja veroista, jos niitä ei ole maksettu. Normin 4.18. mukaan tullien ja verojen takaisinmaksu on myönnettävä, jos osoitetaan, että niitä on kannettu liikaa niiden määräämisessä tapahtuneen virheen vuoksi. Normissa 4.19. määrätään tullien ja verojen takaisinmaksusta tilanteessa, jossa tavarat ovat vienti- tai tuontihetkellä viallisia tai sovittuja ominaisuuksia muuten vastaamattomia. Takaisinmaksu on myönnettävä maahan tuoduille tai sieltä viedyille tavaroille, joiden on todettu olevan tuonti- tai vientihetkellä viallisia tai sovittuja ominaisuuksia muuten vastaamattomia ja jotka palautetaan joko tavaroiden toimittajalle tai hänen määräämälleen muulle henkilölle. Edellytyksenä on lisäksi, ettei tavaroita ole työstetty, korjattu eikä käytetty tuonti- tai vientimaassa, ja ne jälleenviedään tai jälleentuodaan kohtuullisen ajan kuluessa. Tavaroiden käyttö ei kuitenkaan estä takaisinmaksua, jos käyttö on ollut välttämätön vian tai muun jälleenviennin tai jälleentuonnin aiheuttaneiden seikkojen havaitsemiseksi. Jälleenviennin tai jälleentuonnin sijasta tavarat voidaan luovuttaa valtiolle, hävittää tai tehdä kaupallisesti arvottomiksi tullivalvonnassa. Tavaroiden mainitunlainen luovuttaminen tai hävittäminen ei saa aiheuttaa kuluja valtiolle. Siirtymäkauden normissa 4.20. määrätään, että mikäli tullilaitos antaa luvan soveltaa muuta tullimenettelyä tullien ja verojen maksamista edellyttävään tullimenettelyyn ilmoitettuihin tavaroihin, sen on maksettava takaisin uudessa menettelyssä kannettavan määrän mahdollisesti ylittävät tullit ja verot. Normin 4.21. mukaan takaisinmaksuvaatimuksiin annettavat päätökset on tehtävä ja niistä on lähetettävä asianomaisille henkilöille kirjallinen ilmoitus mahdollisimman pian. Liikaa kannetut määrät on myös palautettava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun vaatimukset on todettu oikeiksi. Normin 4.22. mukaan takaisinmaksu on suoritettava kiireellisesti, mikäli tullilaitos toteaa liikakannon johtuneen tullilaitoksen tullien ja verojen määräämisen yhteydessä tekemästä erehdyksestä. Normi 4.23. koskee takaisinmaksua koskevan vaatimuksen esittämisen määräaikaa. Takaisinmaksua koskevien vaatimusten esittämiselle mahdollisesti asetettavien määräaikojen on oltava riittävän pitkiä, jotta voidaan ottaa huomioon kuhunkin tapaukseen liittyvät erilaiset olosuhteet. Normin 4.24. mukaan takaisinmaksua ei myönnetä, jos palautettava summa on pienempi kuin kansallisen lainsäädännön mukainen vähimmäismäärä.

5 luku. Vakuus

Normi 5.1. velvoittaa luettelemaan kansallisessa lainsäädännössä ne tapaukset, joissa vakuus vaaditaan. Lisäksi kansallisessa lainsäädännössä on yksilöitävä vakuuden muodot.

Normin 5.2. mukaan tullilaitos määrää vakuuden määrän. Soveltamisohjeissa todetaan, että tullilaitoksen on annettava selvät ohjeet siitä, kuinka vakuuden määrä lasketaan yhdenmukaisuuden varmistamiseksi.

Normissa 5.3. määrätään vakuuden muodosta. Henkilöllä, jolta vakuus vaaditaan, on oikeus valita vakuuden muoto. Edellytyksenä on kuitenkin, että tullilaitos hyväksyy valitun vakuusmuodon.

Normi 5.4. koskee vakuudesta luopumista. Sen mukaan tullilaitos ei vaadi vakuutta ollessaan vakuuttunut, että velvoitteet tullilaitosta kohtaan täytetään, mikäli kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa tällaisen menettelyn.

Normissa 5.5. määrätään yleisvakuudesta. Mikäli vakuuden tarkoitus on varmistaa tullimenettelystä aiheutuvien velvoitteiden täyttäminen, tullilaitoksen on hyväksyttävä yleisvakuus. Tämä koskee erityisesti sellaisia tavaranhaltijoita, jotka ilmoittavat säännöllisesti tavaroita tulliselvitettäviksi tullialueen eri tullitoimipaikoissa.

Normi 5.6. koskee vakuuden määrää. Mikäli vakuus vaaditaan, se on määrättävä mahdollisimman pieneksi. Määräyksessä myös tarkennetaan, että vakuus ei saa ylittää mahdollisesti kannettavien tullien ja verojen määrää.

Normissa 5.7. määrätään vakuuden palauttamisesta. Sen mukaan annettu vakuus on palautettava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun tullilaitos on vakuuttunut siitä, että velvoitteet, joita varten vakuus vaadittiin, on asianmukaisesti täytetty.

6 luku. Tullivalvonta

Normin 6.1. mukaan kaikki tullialueelle tuotavat ja sieltä vietävät tavarat, kuljetusvälineet mukaan lukien, ovat tullivalvonnan alaisia. Tähän ei vaikuta se, ovatko tavarat tullien ja verojen alaisia vai ei. Tullivalvonnalla tarkoitetaan 2 luvun määritelmän mukaan toimenpiteitä, joita tullilaitos soveltaa tullilakien noudattamisen varmistamiseksi.

Normi 6.2. velvoittaa rajoittamaan tullivalvonnan vähimpään mahdolliseen, mitä tullilainsäädännön noudattamisen valvominen edellyttää. Tämä on yksi keskeinen tullivalvonnan perusperiaate.

Normi 6.3. koskee riskienhallintaa. Sen mukaan tullilaitoksen on sovellettava tullivalvonnassa riskienhallintaa. Riskienhallinnalla tarkoitetaan soveltamisohjeiden määritelmän mukaan sellaisten hallintamenettelyjen ja käytäntöjen systemaattista soveltamista, jotka antavat tullilaitoksen tarvitseman tiedon, jotta se voi keskittyä niihin kuljetuksiin tai tavaraeriin, joissa on riski.

Normin 6.4. mukaan tullilaitoksen on sovellettava riskianalyysiä määritellessään ne henkilöt ja tavarat, kuljetusvälineet mukaan lukien, jotka on tarkistettava. Riskianalyysiä on sovellettava myös tarkastuksen laajuutta määritellessä. Riskianalyysillä tarkoitetaan soveltamisohjeiden määritelmän mukaan saatavilla olevan tiedon systemaattista käyttämistä, jotta määritettäisiin, kuinka usein määriteltyjä riskejä voi ilmetä ja niiden todennäköisten seuraamusten suuruus.

Normi 6.5. velvoittaa ottamaan käyttöön riskienhallintaa tukevan toimintasuunnitelman tullilainsäädännön noudattamisen mittaamiseksi.

Normi 6.6. koskee yritystarkastusta. Tullivalvontajärjestelmissä on käytettävä yritystarkastuksia. Yritystarkastuksella tarkoitetaan 2 luvun määritelmän mukaan toimenpiteitä, joilla tullilaitos varmistuu ilmoitusten paikkansapitävyydestä ja aitoudesta tutkimalla asianomaisten henkilöiden asiaan liittyvät tilit, kirjanpidon, liiketoimintaan liittyvät järjestelmät ja kaupalliset tiedot.

Normissa 6.7. määrätään keskinäisestä hallinnollisesta yhteistyöstä. Tullilaitoksen on pyrittävä tekemään yhteistyötä muiden tullihallintojen kanssa ja laatimaan keskinäistä hallinnollista avunantoa koskevia sopimuksia tullivalvonnan parantamiseksi.

Normi 6.8. koskee tullilaitoksen ja kaupan harjoittajien välistä yhteistyötä. Tullilaitoksen on pyrittävä toimimaan yhteistyössä kaupan harjoittajien kanssa ja tekemään yhteisymmärryspöytäkirja tullivalvonnan parantamiseksi. Jatkuvaa yhteistyötä tulisi olla sekä alueellisella että kansallisella tasolla.

Siirtymäkauden normi 6.9. velvoittaa tullilaitosta käyttämään mahdollisimman laajalti tietotekniikkaa ja sähköistä kauppaa tullivalvonnan parantamiseksi.

Normissa 6.10. määrätään, että tullivaatimusten noudattamisen varmistamiseksi tullilaitoksen on arvioitava kaupan harjoittajien liiketoimintaan liittyviä järjestelmiä, jos näillä järjestelmillä on vaikutuksia tullitoimenpiteisiin.

7 luku. Tietotekniikan soveltaminen

Normi 7.1. velvoittaa tullilaitosta soveltamaan toimenpiteidensä tukemiseksi tietotekniikka. Edellytyksenä on, että tietotekniikan soveltaminen on tullilaitoksen ja kaupan kannalta kustannustehokasta ja tehokasta. Tullilaitos määrittelee tietotekniikan soveltamisedellytykset.

Normissa 7.2. todetaan, että ottaessaan käyttöön atk-sovelluksia tullilaitoksen on käytettävä asiaankuuluvia kansainvälisesti hyväksyttyjä normeja. Tämä on tärkeää järjestelmien käyttökelpoisuuden ja saatavuuden kannalta.

Normissa 7.3. määrätään, että tietotekniikan käyttöönoton yhteydessä on neuvoteltava mahdollisimman laajalti kaikkien niiden osapuolten kanssa, joihin käyttöönotto välittömästi vaikuttaa. Tietotekniikan menestyksekäs käyttöönotto edellyttää hyvää yhteistyötä kaupan edustajien kanssa.

Normi 7.4. koskee tietotekniikan soveltamisen huomioonottamista lainsäädännössä. Uutta kansallista lainsäädäntöä laadittaessa tai olemassa olevaa tarkistettaessa siihen on otettava määräyksiä, jotka koskevat paperiasiakirjojen sijasta sovellettavia sähköisen kaupan menetelmiä sekä sähköisiä ja paperiperusteisia varmennusmenetelmiä. Lisäksi määräyksiä on otettava tullilaitoksen oikeudesta säilyttää tietoja omaan käyttöönsä ja tarvittaessa vaihtaa kyseisiä tietoja muiden tullihallintojen sekä sellaisten muiden osapuolten kanssa, joilla on siihen lain mukaan oikeus, sähköistä kauppaa koskevan tekniikan välityksellä.

8 luku. Tullilaitoksen ja kolmansien osapuolten välinen suhde

Normin 8.1. mukaan asianomaiset henkilöt voivat asioida tullilaitoksen kanssa joko henkilökohtaisesti tai nimittämällä kolmannen osapuolen toimimaan puolestaan. Siten asianomaisella henkilöllä on mahdollisuus valita, asioiko hän suoraan tullilaitoksen kanssa henkilökohtaisesti vai nimittääkö hän kolmannen osapuolen toimimaan puolestaan. Kolmannella osapuolella tarkoitetaan 2 luvun määritelmän mukaan henkilöä, joka asioi suoraan tullilaitoksen kanssa toisen henkilön lukuun ja tämän puolesta tavaroiden tuontiin, vientiin, kuljetukseen tai varastointiin liittyvissä asioissa. Kolmansia osapuolia voivat olla esimerkiksi huolitsija tai rahdinkuljettaja.

Normi 8.2. koskee kolmannelle osapuolelle asetettavia edellytyksiä sekä hänen vastuutaan. Kansallisessa lainsäädännössä on mainittava edellytykset, jotka täyttäessään henkilö voi asioida toisen puolesta ja tämän lukuun tullilaitoksen kanssa. Lisäksi kansallisessa lainsäädännössä on määrättävä tulleja, veroja ja mahdollisia väärinkäytöksiä koskevasta kolmansien osapuolten vastuusta tullilaitosta kohtaan.

Normi 8.3. velvoittaa kohtelemaan päämiestä ja hänen edustajanaan toimivaa kolmatta osapuolta tasapuolisesti. Mikäli asianomainen henkilö haluaa toteuttaa tullitoimenpiteet henkilökohtaisesti, näitä toimenpiteitä ei kohdella epäsuotuisammin eikä niihin sovelleta tiukempia vaatimuksia kuin toimenpiteisiin, joissa asianomaista henkilöä edustaa kolmas osapuoli.

Normi 8.4. takaa kolmannelle osapuolelle samat oikeuden kuin päämiehelle. Sen mukaan kolmanneksi osapuoleksi nimetyllä henkilöllä on tullilaitoksen kanssa asioidessaan samat oikeudet kuin henkilöllä, joka on hänet nimennyt hoitamaan kyseisiä asioita.

Normin 8.5. mukaan tullilaitoksen on annettava kolmansien osapuolten osallistua virallisiin neuvotteluihinsa kaupan harjoittajien kanssa. Määräys täydentää normia 1.3., joka velvoittaa tullilaitosta luomaan ja pitämään yllä virallisia neuvotteluyhteyksiä kaupan harjoittajiin.

Normi 8.6. koskee tullilaitoksen päätöstä olla asioimatta kolmannen osapuolen kanssa. Normi edellyttää, että tullilaitos määrää olosuhteet, joissa se ei asioi kolmannen osapuolen kanssa.

Normi 8.7. velvoittaa tullilaitosta antamaan kolmannelle osapuolelle kirjallisen ilmoituksen, mikäli se päättää olla asioimatta tämän kanssa. Soveltamisohjeiden mukaan ilmoitus tulisi antaa kohtuullisessa ajassa ennen tosiasiallista kieltäytymistä tai lopullisen päätöksen antamista.

9 luku. Tullilaitoksen antamat tiedot ja sen tekemät päätökset ja ratkaisut

A. Yleiset tiedot

Normeissa 9.1.—9.3. määrätään tullilaitoksen antamista yleisistä tiedoista. Normin 9.1. mukaan tullilaitoksen on varmistettava, että kaikkien asianomaisten käytettävissä on helposti kaikkea tullilainsäädäntöön liittyvää yleistä tietoa. Soveltamisohjeiden mukaan määräyksessä tarkoitettuja asianomaisia ovat kauppa- ja teollisuusyhtymät, huolintaliikkeet, rahdinkuljettajat, laivanselvittäjät ja tärkeimmät yritykset, jotka asioivat säännöllisesti tullilaitoksen kanssa. Tullilainsäädäntöön liittyvää yleistä tietoa tulisi antaa myös kansallisille viranomaisille, jotka toimivat tullilaitoksen yhteistyökumppaneina kuten satamille, ilmailu-, terveys- ja muille viranomaisille. Suurta yleisöä, kuten matkustajia, koskevien tullimääräysten tulisi olla myös helposti saatavilla. Normissa 9.2. määrätään, että tullilainsäädännön, hallinnollisten järjestelyjen ja vaatimusten muutoksista on annettava tietoa riittävän ajoissa ennen niiden voimaan tuloa, ellei tätä ole kielletty. Siirtymäkauden normi 9.3. velvoittaa tullilaitosta tehostamaan tiedottamista käyttämällä tietotekniikkaa. Soveltamisohjeiden mukaan tullilaitosten tulisi harkita internetin käyttöä yleisen tiedon ja rajoittamattoman teknisen tiedon antamisessa. Lisäksi tariffi ja muu merkityksellinen tieto tulisi antaa sähköisessä muodossa, joka on helposti saatavilla ja muutettavissa. Tietotekniikan soveltamisesta on yksityiskohtaiset säännökset 7 luvussa.

B. Erityiset tiedot

Normit 9.4.—9.7. koskevat tullilainsäädäntöön liittyvien erityisten tietojen antamista. Normi 9.4. velvoittaa tullilaitosta toimittamaan asianomaisen henkilön pyynnöstä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman tarkkaa tietoa kyseisen henkilön esiin tuomista tullilainsäädäntöön liittyvistä erityisistä kysymyksistä. Normissa 9.5. määrätään lisätietojen antamisesta. Sen mukaan tullilaitoksen on annettava pyydettyjen tietojen lisäksi myös kaikki muut asiaan liittyvät tiedot, joista asianomaisen henkilön on sen mielestä oltava tietoinen. Normi 9.6. koskee tietojen luottamuksellisuutta. Tietoja toimittaessaan tullilaitoksen on varmistettava, että se ei levitä tullilaitokseen tai kolmansiin osapuoliin liittyviä henkilökohtaisia tai luottamuksellisia tietoja, ellei kansallisessa lainsäädännössä vaadita tai sallita tällaisten tietojen paljastamista. Normi 9.7. koskee tietojen maksullisuutta. Jos tullilaitos ei voi toimittaa tietoja maksutta, maksujen määrän on vastattava suunnilleen suoritetuista palveluista aiheutuneita kustannuksia. Määräyksestä ilmenee, että yleensä tullilaitos antaa tietoja maksutta. Mikäli tiedot ovat kuitenkin maksullisia, määräys velvoittaa rajoittamaan maksut aiheutuneiden kustannusten määrään.

Normeissa 9.8.—9.9. on määräyksiä tullilaitoksen antamista päätöksistä ja ratkaisuista. Normin 9.8. mukaan tullilaitoksen on ilmoitettava päätöksestään kirjallisesti kansallisessa lainsäädännössä mainitun määräajan kuluessa, jos asianomainen henkilö sitä kirjallisesti pyytää. Määräys velvoittaa myös perustelemaan kielteisen päätöksen ja antamaan siinä tiedot valitusoikeudesta. Valitusmenettelystä on yksityiskohtaisemmat määräykset luvussa 10. Normi 9.9. sisältää määräyksen tullilaitosta sitovien tietojen antamisesta. Mikäli tullilaitoksella on käytettävissään kaikki tarpeelliseksi katsomansa tiedot, sen on annettava asianomaisen henkilön pyynnöstä sitovia ratkaisuja.

10 Luku Muutoksenhaku tulliasioissa

Normit 10.1.—10.6. koskevat valitusoikeutta. Normissa 10.1. velvoitetaan määräämään kansallisessa lainsäädännössä valitusoikeudesta tulliasioissa. Soveltamisohjeiden mukaan lainsäädännössä tulisi selkeästi esittää valitusmenettely. Lisäksi valituksen tekemistä koskevien oikeudellisten edellytysten ja menettelyjen tulisi olla helposti kaupan harjoittajien ja suuren yleisön ymmärrettävissä. Normissa 10.2. määrätään siitä, kenellä on valitusoikeus. Valitusoikeus on kenellä tahansa henkilöllä, jota tullilaitoksen päätös tai laiminlyönti välittömästi koskee. Kansallisessa lainsäädännössä jäisi määriteltäväksi se, kuka on henkilö, jota tullilaitoksen päätös tai laiminlyönti välittömästi koskee. Normi 10.3. koskee tullilaitoksen päätöksen perustelua. Henkilölle, jota tullilaitoksen päätös tai laiminlyönti koskee, on pyynnöstä perusteltava kyseinen päätös tai laiminlyönti kansallisessa lainsäädännössä mainitun määräajan kuluessa. Määräyksessä myös todetaan, että tämä perustelu saattaa johtaa valituksen tekemiseen. Normissa 10.4. määrätään ensi vaiheen muutoksenhakuoikeudesta. Normi velvoittaa säätämään kansallisessa lainsäädännössä oikeudesta hakea ensiksi muutosta tullilaitokselta. Kansallisessa lainsäädännössä on siis taattava, että valitusoikeuden omaavalla henkilöllä on oikeus hakea muutosta ensi vaiheessa tulliviranomaisilta siten, että hänen ei tarvitse kääntyä heti riippumattomien lainkäyttöviranomaisten puoleen. Normissa 10.5. määrätään oikeudesta valittaa tullihallinnosta riippumattomalle viranomaiselle. Mikäli tullilaitos hylkää valituksen, valittajalla on oltava oikeus valittaa tullihallinnosta riippumattomalle viranomaiselle. Soveltamisohjeissa todetaan, että tällaisen riippumattoman viranomaisen toimivalta ja kokoonpano saattaa vaihdella maasta toiseen. Se voi olla esimerkiksi välimiesmenettely, tuomioistuin tai erityistuomioistuin, jolla on toimivalta ratkaista tulliasioita. Normissa 10.6. määrätään oikeudesta valittaa lainkäyttöviranomaiselle. Viimeisenä muutoksenhakuasteena valittajalla on oltava oikeus valittaa lainkäyttöviranomaiselle.

Normit 10.7.—10.9. koskevat valituksen muotoa ja perusteita. Normin 10.7. mukaan valitus on jätettävä kirjallisena, ja siinä on esitettävä valitusperusteet. Normi 10.8. sisältää määräyksen valituksen jättämisen määräajasta. Valituksen jättämiselle on asetettava määräaika, jonka on oltava riittävän pitkä, jotta valittajalla on riittävästi aikaa perehtyä moitteenalaiseen päätöksen ja valitukseen. Normi 10.9. koskee valitukseen liittyvän todistusaineiston jättämistä. Mikäli valitus osoitetaan tullilaitokselle, tullilaitos ei saa säännönmukaisesti vaatia jättämään todistusaineistoa samanaikaisesti valituksen kanssa. Tullilaitokselle on sallittava aiheellisissa olosuhteissa todistusaineiston jättäminen kohtuullisen määräajan kuluessa.

Normeissa 10.10.—10.12. määrätään valituksen käsittelystä. Normi 10.10. velvoittaa tullilaitosta antamaan valitusta koskevan ratkaisun mahdollisimman pian. Lisäksi se velvoittaa tullilaitosta ilmoittamaan ratkaisusta kirjallisesti valittajalle mahdollisimman pian. Normin 10.11. mukaan hylätty valitus on perusteltava kirjallisesti. Lisäksi valittajalle on ilmoitettava oikeudesta valittaa edelleen hallinnolliseen tai riippumattomaan viranomaiseen ja valituksen jättämisen määräaika. Normi 10.12. sisältää määräyksen päätöksen täytäntöönpanosta. Mikäli valitus hyväksytään, tullilaitoksen on pantava päätöksensä tai riippumattoman viranomaisen taikka lainkäyttöviranomaisen ratkaisu täytäntöön mahdollisimman pian. Tämä ei kuitenkaan koske tilannetta, jossa tullilaitos valittaa ratkaisusta.

2. Lakiehdotuksen perustelut

Laki tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää säännöksen, jolla saatetaan voimaan ne pöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan.

2 §. Pykälä sisältää säännöksen, jonka mukaan lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

3 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin muutospöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan.

3. Voimaantulo

Yleissopimuksen sopimuspuolet voivat sitoutua noudattamaan muutospöytäkirjan sekä sen I liitteenä olevan muutetun yleissopimuksen ja II liitteenä olevan yleisliitteen määräyksiä allekirjoittamalla pöytäkirjan ilman ratifiointivaraumaa, tallettamalla ratifioimiskirjan allekirjoitettuaan pöytäkirjan ratifiointivaraumin, tai liittymällä pöytäkirjaan. Muutospöytäkirjaan sitoutumisen tulee kuitenkin tapahtua liittymällä vuoden 2000 kesäkuun 30 päivän jälkeen. Muutospöytäkirja sekä sen I ja II liitteet tulevat voimaan kolme kuukautta sen jälkeen, kun neljäkymmentä sopimuspuolta on allekirjoittanut pöytäkirjan ilman ratifiointivaraumaa tai tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa. Muutospöytäkirjaan on hallituksen esityksen antamishetkeen mennessä sitoutunut 11 sopimuspuolta.

Euroopan unionin neuvosto hyväksynee sopimukseen liittymisen Euroopan yhteisön puolesta vuoden 2002 loppuun mennessä. Pyrkimyksenä on myös, että jäsenvaltiot saattaisivat kansalliset liittymismenettelynsä päätökseen vuoden 2002 loppuun mennessä. Tarkoituksena on, että yhteisö ja sen jäsenvaltiot tallettaisivat liittymiskirjansa samanaikaisesti.

Laki muutospöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella samanaikaisesti, kun muutospöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Muutospöytäkirja on niin sanottu jaetun toimivallan sopimus, jonka määräykset kuuluvat osittain jäsenvaltion ja osittain yhteisön toimivaltaan. Suomi hyväksyy siten muutospöytäkirjan perustuslain 93 §:n 1 momentin ja 94 §:n mukaisesti siltä osin kuin pöytäkirjan määräykset kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan.

Merkittävä osa muutospöytäkirjan määräyksistä kuuluu yhteisen kauppapolitiikan, lähinnä yhteisön tullilainsäädännön alaan, ja siten yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvat lähinnä eräät tullihallintoa sekä tavaran maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron kantamista koskevat määräykset.

Yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen toimivallan raja ei ole kuitenkaan selväpiirteinen. Käytännössä toimivallan jakautuminen yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä on pyritty määrittelemään jaetun toimivallan sopimuksissa suhteellisen yleisellä tasolla. Myös muutetun yleissopimuksen 8 artiklan edellyttämässä yhteisön toimivaltaa koskevassa ilmoituksessa on tarkoitus määritellä toimivallan jako yleisellä tasolla, koska yksityiskohtaisen selvityksen tekeminen asiasta olisi hyvin vaikeaa.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Sopimuksen määräykset on luettava lainsäädännön alaan, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp).

Muutospöytäkirjan I liitteenä olevan muutettuun yleissopimukseen ja sen II liitteenä olevan yleisliitteeseen sisältyy useita lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Sen sijaan itse muutospöytäkirja ei sisällä lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä.

Muutetun yleissopimuksen 1 artikla sisältää yleissopimuksessa käytettyjen termien määritelmät. Muutetun yleissopimuksen 3 artiklassa puolestaan määrätään, että yleissopimuksen määräykset eivät estä soveltamasta kansallisesta lainsäädännöstä johtuvia tullivalvonnan alaisia tavaroita koskevia kieltoja ja rajoituksia. Tällaiset määräykset vaikuttavat välillisesti aineellisten sopimusmääräysten tulkintaan ja soveltamiseen, ja ne kuuluvat lainsäädännön alaan. Vastaavalla perusteella lainsäädännön alaan kuuluvat myös yleisliitteen 1 luvun normi 1.1. ja 2 lukuun sisältyvät määritelmät yleissopimuksen liitteissä käytetyistä termeistä. Edellä mainitut määräykset kuuluvat kuitenkin lainsäädännön alaan vain siltä osin, kun ne vaikuttavat jäsenvaltion toimivaltaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten tulkintaan ja soveltamiseen.

Normin 3.8. mukaan tavaranhaltijaa on pidettävä vastuullisena tavarailmoitukseen merkittyjen tietojen oikeellisuudesta sekä tullien ja verojen maksamisesta. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräys kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan. Arvonlisäverolain 86 b §:ään sisältyvät säännökset maahantuonnista kannettavan arvonlisäverosta vastuussa olevista henkilöistä. Valmisteveron osalta verovelvollisuudesta säädetään valmisteverotuslaissa. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Normin 3.12. mukaan tavarailmoitukseen on merkittävä tullien ja verojen määräämiseksi ja kantamiseksi tarpeelliset tiedot. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräys kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan. Arvonlisäverolain 101 §:n mukaan tavaran maahantuonnista kannettavaa arvonlisäveroa koskevasta menettelystä on soveltuvin osin voimassa, mitä tullista tullilainsäädännössä säädetään. Vastaavasti valmisteverotuslain 4 §:n nojalla valmisteveron osalta noudatetaan soveltuvin osin mitä tullista säädetään tai määrätään. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Normin 3.14. mukaan tavaroiden luovutusta ei saa viivästyttää, jos mahdollisten tullien ja verojen varmistamiseksi on asetettu vaadittu vakuus. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräys kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan ja myös lainsäädännön alaan.

Normit 3.20.—3.25. sisältävät määräyksiä tavarailmoituksen tekemispaikasta ja sitä koskevasta määräajasta. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräykset kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan. Arvonlisäverolain 101 §:n 2 momentin mukaan tavaran maahantuonnista kannettavaa arvonlisäveroa koskevasta menettelystä on soveltuvin osin voimassa, mitä tullista tullilainsäädännössä säädetään. Vastaavasti valmisteverotuslain 4 §:n nojalla valmisteveron osalta noudatetaan soveltuvin osin mitä tullista säädetään tai määrätään. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Yleisliitteen normi 3.39. sisältää määräyksiä seuraamusten määräämisestä virheistä, jotka ovat tapahtuneet annettaessa tulliviranomaisille tietoja tulli-ilmoituksella, liiteasiakirjoilla ja muilla vastaavilla keinoilla. Ilmoitusvelvollisuuden rikkomistapauksissa määrättävistä hallinnollisista seuraamuksista, tullinkorotuksesta ja virhemaksusta säädetään tullilain 31—33 §:ssä. Näitä määräyksiä sovelletaan arvonlisäverolain 101 §:n 2 momentin ja valmisteverotuslain 4 §:n nojalla soveltuvin osin myös maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta. Normi kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan ja myös lainsäädännön alaan, koska virheiden hallinnollisista seuraamuksista säädetään Suomessa lailla ja koska normissa määrätyistä seikoista on muutoinkin Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla.

Normeissa 3.40., 3.41. ja 3.43. asetetaan tavaroiden luovutuksen edellytykseksi tullien ja verojen maksaminen tai niistä annettu vakuus. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräykset kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan ja myös lainsäädännön alaan.

Normi 3.44. koskee tullien ja verojen palauttamista eräissä tilanteissa, joissa tavarat eivät ole asianomaisten henkilöiden saatavilla. Tullien palauttamisesta säädetään yhteisön tullilainsäädännössä. Tavaran maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräys kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan. Arvonlisävero- ja valmisteverotuslain nojalla arvonlisäveron ja valmisteveron palauttamiseen sovelletaan soveltuvin osin mitä tullista säädetään tullilainsäädännössä. Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Tämän vuoksi myös verojen palauttamista koskevan määräyksen on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan siltä osin, kun se kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan.

Siirtymäkauden normissa 3.45. määrätään tullilaitoksen myymien tavaroiden myyntitulojen luovuttamisesta. Tullilain 36 §:ssä on tähän määräykseen liittyvä säännös, joka koskee tullihuutokaupalla myydystä tavarasta jäänyttä ylijäämää. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Normi 4.1. koskee olosuhteita, joissa tulli- ja verovelvollisuus syntyy. Normin 4.3. mukaan on muun muassa määriteltävä tekijät, joihin tullien ja verojen määrääminen perustuu. Normi 4.5. koskee sen ajankohdan määräämistä, joka otetaan huomioon tullien ja verojen määriä määritettäessä. Edellä mainituista asioista säädetään maahantuonnin yhteydessä kannattavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta kuudennessa arvonlisäverodirektiivissä ja järjestelmädirektiivissä. Vastaavat kansalliset säännökset sisältyvät arvonlisävero- ja valmisteverotuslakiin. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräykset kuuluvat sekä yhteisön että jäsenvaltion toimivaltaan. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan siltä osin, kun ne ovat jäsenvaltion toimivallassa.

Normi 4.2. koskee ajanjaksoa, jonka kuluessa tullit ja verot määrätään. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräys kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan. Arvonlisäverolain 101 §:n 2 momentin mukaan maahantuonnista kannettavasta arvonlisäverosta on soveltuvin osin voimassa mitä tullista tullilainsäädännössä määrätään. Valmisteveron osalta normissa tarkoitetusta asiasta säädetään valmisteverotuslaissa. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan, siltä osin kun se kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan.

Normin 4.4. mukaan tullin ja verojen määrät on esitettävä virallisessa julkaisussa. Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan asiasta on säädettävä lailla. Verojen määrän julkaisemiseen liittyy myös perustuslain 81 §:n 1 momentti, jonka mukaan valtion verosta on säädettävä lailla sekä Suomen säädöskokoelmasta annetun lain (188/2000) 2 §:n 1 kohta, jonka mukaan säädöskokoelmassa julkaistaan lait. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan. Tullin osalta määräys kuuluu kuitenkin yhteisön toimivaltaan.

Normi 4.7. koskee henkilöitä, jotka ovat vastuussa tullien ja verojen maksamisesta. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta määräys kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan. Arvonlisäverolain 86 b §:ään sisältyvät säännökset maahantuonnista kannettavasta arvonlisäverosta vastuussa olevista henkilöistä. Valmisteveron osalta asiasta säädetään valmisteverotuslaissa. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Normit 4.8. ja 4.9. koskevat tullien ja verojen maksupäivää ja -paikkaa. Normissa 4.10. määrätään ajanjaksosta, jonka kuluessa tullilaitos voi ryhtyä toimenpiteisiin kantaakseen tullit ja verot, joita ei ole maksettu maksupäivänä. Normi 4.11. sisältää määräyksen viivästyskorkoprosentista ja sen soveltamisehdoista. Normi 4.13. koskee arvorajaa, jonka alittavasta tavarasta ei kanneta tullia eikä veroja sekä kannettavien tullien ja verojen vähimmäismäärää. Normissa 4.14. määrätään tullien ja verojen kantamisesta tilanteessa, jossa niitä on virheiden vuoksi peritty liian vähän. Normeissa 4.15.—4.17. on määräyksiä tullien ja verojen maksunlykkäyksestä. Normit 4.18—4.24. koskevat tullien ja verojen takaisinmaksua. Edellä mainitut määräykset kuuluvat tullien osalta lähinnä yhteisön toimivaltaan. Tullien maksupaikasta säädetään kuitenkin tullilain 29 §:ssä, jossa on myös yhteisön tullilainsäädäntöä täydentäviä säännöksiä maksupäivästä. Pienimmästä tileihin kirjattavasta tullin määrästä säädetään tullilain 53 §:n nojalla tulliasetuksen 2 §:ssä. Lisäksi tullilain 30 §:n nojalla tullin maksamisen viivästysseuraamuksiin sovelletaan, jollei yhteisön lainsäädännössä toisin säädetä, mitä veronlisäyksestä ja viivekorosta annetussa laissa (1556/1995) säädetään. Maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta näihin määräyksiin sisältyvät tullien ja verojen kantamista ja maksamista koskevat seikat kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan. Niistä säädetään arvonlisävero- ja valmisteverotuslaeissa, joissa on myös viittaussäännöksiä tullilainsäädännön soveltamiseen. Määräykset ovat lainsäädännön alaan kuuluvia siltä osin, kun ne kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan.

Normit 5.1.—5.7. koskevat vakuuksia, joilla tarkoitetaan tullilaitosta tyydyttäviä takeita siitä, että tullilaitosta kohtaan oleva velvoite täytetään. Määräyksissä muun muassa velvoitetaan luettelemaan kansallisessa lainsäädännössä ne tapaukset, joissa vakuus vaaditaan sekä yksilöimään vakuuden muodot. Määräykset koskevat myös vakuuden määrää ja vakuuden palauttamista. Määräykset kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan siltä osin, kun kyse on maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron maksamista koskevasta vakuudesta. Tullivelan maksamisesta vaadittavasta vakuudesta säädetään yhteisön tullilainsäädännössä. Arvonlisäveron maksamista koskevien vakuuksien osalta sovelletaan arvonlisäverolain nojalla soveltuvin osin mitä tullista säädetään tullilainsäädännössä. Valmisteverojen suorittamista koskevista vakuuksista säädetään valmisteverotuslain 9 §:ssä. Koska vakuutta koskevista seikoista on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla, määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Niiden voidaan katsoa kuuluvan lainsäädännön alaan myös siitä syystä, että ne sisältävät sellaisia yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita koskevia seikkoja, joista on perustuslain 80 §:n 1 momentin nojalla säädettävä lailla. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan kuitenkin vain siltä osin, kun ne ovat jäsenvaltion toimivallassa.

Normi 7.4. koskee tietotekniikan soveltamisen, erityisesti sähköisen kaupan menetelmien sekä sähköisten ja paperiperusteisten varmennusmenetelmien huomioonottamista lainsäädännössä. Yhteisön tullilainsäädännössä on eräitä säännöksiä tullimuodollisuuksien suorittamisesta automaattisella tietojenkäsittelymenetelmällä. Muutoin asia kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan. Normiin 7.4. sisältyy määräyksiä, joista on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Siten normi kuuluu lainsäädännön alaan siltä osin, kun se kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan.

Normit 8.1.—8.4. sekä 8.6. ja 8.7. sisältävät määräyksiä asiamiehen käyttämisestä. Normeihin sisältyy määräyksiä asioista, joista on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Hallintomenettelylain (598/1982) 6 §:ssä säädetään asiamiehen käyttämisestä. Yhteisön tullilainsäädännössä säädetään edustusoikeudesta koskien tullilainsäädännössä säädettyjen toimien ja menettelyjen suorittamista tulliviranomaisessa. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin rajoittaa oikeutta edustajan käyttämiseen siten, että edustajan on oltava ammattitoimintaa harjoittava tulliasioitsija. Määräykset kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan myös siltä osin, kun kyse on asiamiehen käyttämisestä maahantuonnin yhteydessä kannettavaa arvonlisäveroa ja valmisteveroa koskevassa asiassa. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan siltä osin, kun ne ovat jäsenvaltion toimivallassa.

Normi 9.6. koskee tullilaitokseen tai kolmansiin osapuoliin liittyvien henkilökohtaisten tai luottamuksellisten tietojen salassapitoa. Tietojen salassapidosta säädetään yhteisön Arvonlisäverolain 101 §:n 2 momentissa on salassapidon osalta viittaussäännös tullilainsäädännön soveltamiseen. Viranomaisessa toimivan vaitiolovelvollisuudesta säädetään myös laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), joka sääntelee asiaa yleislakina. Normi 9.6. kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron sekä osittain myös tullien osalta. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan siltä osin kun se kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan, koska tietojen salassapidosta on voimassa laintasoista sääntelyä.

Normi 9.7. koskee tullilaitoksen antamien tietojen maksullisuutta. Perustuslain 81 §:n 2 momentin mukaan valtion viranomaisten virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan maksullisuuden sekä maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään lailla. Asiasta voimassa olevien kansallisten säännösten lisäksi tullilainsäädännön soveltamiseen liittyvien tietojen maksullisuudesta säädetään yhteisön tullilainsäädännössä. Normi 9.7. kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron sekä osittain myös tullien osalta. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan siltä osin, kun se kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan.

Normi 9.8. koskee tullilaitoksen velvollisuutta ilmoittaa päätöksestään määräajassa, perustella kielteinen päätös ja antaa valitusoikeutta koskevia tietoja. Vastaavista asioista Suomessa säädetään lähinnä hallintomenettelylaissa. Siten määräys kuuluu lainsäädännön alaan. Normissa 9.9. määrätään sitovien ratkaisujen antamisesta. Määräys kuuluu maahantuonnin yhteydessä kannettavan arvonlisäveron ja valmisteveron osalta jäsenvaltion toimivaltaan. Näitä veroja koskevan ennakkoratkaisun antamisesta säädetään arvonlisäverolain 190 §:ssä ja valmisteverotuslain 42 §:ssä. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan siltä osin, kun se kuuluu jäsenvaltion toimivaltaan.

Normit 10.1.—10.6. koskevat valitusoikeutta ja normit 10.7.—10.9. valituksen muotoa ja perusteita. Lisäksi normeissa 10.10.—10.12. on määräyksiä valituksen käsittelystä. Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Siten normeihin 10.1.—10.6. sisältyvät valitusoikeutta koskevat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Oikeudesta hakea muutosta tullilainsäädännön soveltamiseen liittyvään tulliviranomaisen päätökseen säädetään yhteisön tullilainsäädännössä, jota täydentää tullilain 37—41 §:n säännökset. Määräykset kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan myös siltä osin kun, kyse on valitusoikeudesta maahantuonnin yhteydessä kannettavaa arvonlisäveroa ja valmisteveroa koskevaan päätökseen. Normeihin 10.7.—10.12. sisältyvistä valitutuksen muotoa ja perusteita sekä valituksen käsittelyä koskevista seikoista Suomessa säädetään lähinnä hallintomenettelylaissa ja hallintolainkäyttölaissa (586/1996). Valitusajasta säädetään myös arvonlisävero-, valmisteverotus- ja tullilaissa. Koska normeissa 10.7.—10.12. tarkoitetuista valitusta koskevista seikoista on Suomessa voimassa laintasoisia säännöksiä, määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan, siltä osin kun ne kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan.

5. Käsittelyjärjestys

Muutospöytäkirja ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen pöytäkirja voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä, ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Suomen liittymisen Brysselissä 26 päivänä kesäkuuta 1999 tehtyyn pöytäkirjaan tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta sekä sen I ja II liitteisiin siltä osin kuin ne kuuluvat Suomen toimivaltaan.

Koska pöytäkirja sekä sen I ja II liitteet sisältävät määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Lakiehdotukset

Laki tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:


1 §

Brysselissä 26 päivänä kesäkuuta 1999 tullimenettelyjen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan sekä sen I ja II liitteiden lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.


2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.


3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.




Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2002

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.