Siirry esitykseen
HE 133/1999
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tavaramerkkilain muuttamisesta
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tavaramerkkilakia. Ehdotuksen mukaan tavaramerkin hakijalle annettaisiin mahdollisuus pyytää hakemuksensa jakamista tai vaihtoehtoisesti tavaramerkkiä koskevan rekisteröintinsä jakamista. Vastaavasti ehdotetaan, että hakemus voitaisiin hylätä osittain tai rekisteröinti kumota väitteen johdosta osittain. Joitakin täsmennyksiä ehdotetaan tavaramerkin erottamiskyvyn ja rekisteröinnin esteiden osalta. Tavaramerkkilain soveltamisalan osalta lakiin ehdotetaan lisäystä, jonka mukaan tavaramerkin yksinoikeuden sisältö ei olisi riippuvainen siitä, onko tavara tuotu Suomen alueelle jälleenvietäväksi edelleen kolmanteen maahan. Samoin ehdotetaan tarkistettavaksi säännöksiä, jotka koskevat kansainvälistä rekisteröintiä ja yhteisön tavaramerkin rekisteröintiä.
Lisäksi ehdotetaan, että tavaramerkkilaissa säädetty ilmoitusvelvollisuus siitä, että merkki on rekisteröity, laajennettaisiin koskemaan myös sähköisessä muodossa olevia julkaisuja.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2000.
Kuluvalla vuosikymmenellä tavaramerkkijärjestelmä on ollut voimakkaan kansainvälisen kehityksen kohteena. Esimerkkeinä voidaan mainita Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen (SopS 5/95) liitteenä oleva sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (TRIPS-sopimus), Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) puitteissa neuvoteltu kansainvälinen tavaramerkkilainsäädännön harmonisointisopimus (Trademark Law Treaty eli TLT) sekä yhteisön tavaramerkistä annettu asetus (EY) N:o 40/94. Suomen osalta merkittävää on ollut lisäksi Suomen liittyminen Madridin pöytäkirjan mukaiseen kansainväliseen rekisterijärjestelmään alkuvuodesta 1996.
Erityisesti Madridin pöytäkirjan mukaiseen rekisterijärjestelmään liittymisen ja yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen johdosta tavaramerkkilakia on Suomessa muutettu vastaamaan niissä asetettuja vaatimuksia. Tavaramerkkilakiin muun muassa lisättiin kaksi uutta lukua ja useita rekisteröintimenettelyä koskevia säännöksiä täsmennettiin. Muutokset tulivat voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1996.
Nykyiseen tavaramerkkilainsäädäntöön perustuva tavaramerkin hakemusmenettely toimii yleensä hyvin. Kansainvälisessä toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset luonnollisesti asettavat jatkuvasti uusia vaatimuksia myös puhtaasti kotimaiselle hakemusmenettelylle. Samoin kansainvälisen ja kotimaisen tavaramerkkirekisteröinnin keskinäistä suhdetta on syytä jatkuvasti arvioida, ettei kansallinen menettely joutuisi kansainvälistä menettelyä huonompaan asemaan lainsäädännöllisistä syistä.
Madridin pöytäkirjan mukaisen kansainvälisen rekisterijärjestelmän keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa suojan saaminen tavaramerkille useassa eri maassa tai eri yhteisöjen alueella yhdellä hakemuksella. Kansainvälisesti toimiville yrityksille tämä merkitsee kustannusten alentumista ja hakemusmenettelyn yksinkertaistumista. Vuoden 1998 loppuun mennessä eli ensimmäisen kahden vuoden aikana, jona suomalaiset ovat voineet tehdä hakemuksen kansainvälisestä rekisteröinnistä, hakemuksia on jätetty vajaat 300. Hakemuksia on sittemmin jätetty kiihtyvällä tahdilla. Samaan aikaan ulkomaalaiset merkinhaltijat ovat nimenneet Suomen kohdemaaksi yli 8 300 hakemuksessa.
Käytännön kokemusten perusteella kansainvälisen rekisteröinnin voimaan saattamiseen liittyvää menettelyä on mahdollista kehittää. Tilanteessa, jossa kansainvälisen rekisteröinnin haltija ei anna pyydettyä rekisteröintiedellytyksiä koskevaa lausumaa, rekisteriviranomaisen on voimassa olevan lain mukaan tehtävä erillinen päätös siitä, että rekisteröinti ei koske Suomea. Päätöksen merkitys passiiviselle rekisteröinnin haltijalle on kuitenkin vähäinen ja lisäksi päätöksen tiedoksiantaminen on usein erittäin vaikeaa. Tämän vuoksi päätöksen tekemisestä ehdotetaan luovuttavaksi.
Kansallisen hakemus- ja rekisteröintimenettelyn osalta on tarpeen tehdä joitakin muutoksia, jotka lähentävät kansallista menettelyä kansainväliseen rekisteröintimenettelyyn. Keskeisin uudistus liittyy tavaramerkkihakemuksen ja -rekisteröinnin osittaiseen hylkäämiseen. Vastaavaa menettelyä noudatetaan Madridin pöytäkirjan mukaisessa järjestelmässä. Tällaista mahdollisuutta ei ole voimassa olevan tavaramerkkilain mukaan.
Suomi on allekirjoittanut WIPOssa neuvotellun kansainvälisen tavaramerkkilainsäädännön harmonisointisopimuksen (Trademark Law Treaty), jäljempänä kansainvälinen tavaramerkkilakisopimus. Alun perin sopimuksella tavoiteltiin sopimusvaltioiden tavaramerkkilainsäädäntöjen melko pitkälle menevää harmonisointia, mutta neuvottelujen kuluessa tavoitetaso hiljalleen aleni. Aikaansaatu sopimus sisältääkin lähinnä teknisluonteisia määräyksiä rekisteröintimenettelyyn liittyen. Sopimus tuli voimaan 1 päivänä elokuuta 1996, ja sen on 5 päivään marraskuuta 1998 mennessä ratifioinut 21 maata. Suomi on ollut sopimusneuvotteluissa alusta lähtien mukana ja sittemmin myöskin hyväksynyt allekirjoituksellaan sopimuksen.
Suomen lainsäädäntö täyttää pääosin jo nykyisellään sopimuksen asettamat vaatimukset. Muutos, joka sopimuksen vuoksi joudutaan tekemään, koskee hakemuksen ja rekisteröinnin jakamista. Sopimus edellyttää, että hakijan pyynnöstä tavaramerkkiä koskeva hakemus tai rekisteröinti on voitava jakaa kahdeksi tai useammaksi hakemukseksi. Voimassa olevan tavaramerkkilain mukaan jakaminen ei ole mahdollista.
Yhteisön tavaramerkistä annetulla neuvoston asetuksella on luotu koko EY:n alueen kattava tavaramerkkioikeus. Asetus tuli voimaan 15 päivänä maaliskuuta 1994. Kun asetus on sellaisenaan suoraan sovellettavaa oikeutta, se edellyttää kansallisella tasolla suhteellisen vähäisiä lainsäädäntötoimenpiteitä. Suomessa asetuksen voimaantuloon oli valmistauduttu jo ennen EU-jäsenyyttämme säädetyillä muutoksilla tavaramerkkilakiin sekä lisäksi vuonna 1996 voimaan tulleilla muutoksilla.
Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalliset tavaramerkkisäädökset on harmonisoitu jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annetulla ensimmäisellä neuvoston direktiivillä 89/104/ETY, jäljempänä tavaramerkkidirektiivi. Tavaramerkkidirektiivin myötä keskeisimpiä muutoksia Suomen tavaramerkkilakiin oli uusi säännös tavaramerkkiin kuuluvien oikeuksien sammumisesta. Tämän tavaramerkkioikeuksien alueellista sammumista koskevan säännöksen sisältö täsmentyi vielä vuonna 1998 yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyyntöön antamassa ratkaisussa (asia 355/96, Silhouette International Schmied GmbH & Co. KG v. Hartlauer Handelsgesellschaft mbH). Sen mukaisesti tavaramerkin haltija ei voi kieltää tavaramerkin käyttämistä niissä tavaroissa, jotka haltija tai hänen suostumuksellaan joku muu on laskenut liikkeelle yhteismarkkinoilla tätä tavaramerkkiä käyttäen. Lisäksi alueellisen sammumisen periaate sulkee yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisun mukaan pois kansainvälisen sammumisen. Muutoin Suomen tavaramerkkilaki oli pitkälti yhdenmukainen tavaramerkkidirektiivissä asetettujen keskeisten vaatimusten kanssa.
Yhteisön tavaramerkkejä käsittelevä virasto eli sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto (OHIM), jäljempänä yhteisön tavaramerkkivirasto, aloitti toimintansa huhtikuussa 1996. Kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana eli vuosina 1996 ja 1997 yhteisön tavaramerkkivirastolle jätettiin yhteensä 70 248 tavaramerkkihakemusta. Käynnistysvaiheeseen liittyvän hakemustulvan laannuttua vuoden 1998 aikana virastolle jätettiin yhteensä 31 572 uutta hakemusta. Yhteisön tavaramerkkijärjestelmä on siten osoittautunut suosituksi ja se on käynnistynyt täydellä teholla heti alusta lähtien. Suomalaiset ovat jättäneet yhteisön tavaramerkkivirastolle 640 hakemusta vuosien 1996 ja 1997 aikana ja 330 hakemusta vuoden 1998 aikana.
Nykyisen tavaramerkkilain säännökset eivät kaikilta yksityiskohdiltaan vastaa yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen säännöksiä. Joitakin eroja löytyy tavaramerkin erottamiskyvyn määritelmän osalta ja rekisteröinnin esteiden osalta, minkä vuoksi näitä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkennettaviksi. Vastaavat erot ovat tavaramerkkilain ja tavaramerkkidirektiivin välillä.
Väärennettyjen ja laittomasti valmistettujen tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen, viennin, jälleenviennin tai suspensiomenettelyyn asettamisen kieltävistä toimenpiteistä annettu neuvoston asetus (EY) N:o 3295/94, jäljempänä tuoteväärennösasetus, annettiin 22 päivänä joulukuuta 1994 ja se tuli voimaan jäsenvaltioissa 1 päivänä heinäkuuta 1995. Tuoteväärennösasetuksen tarkoituksena on estää tuoteväärennösten ja laittomasti valmistettujen tavaroiden markkinoille pääsy ja muu levitys sekä antaa tulliviranomaisille tietyissä tapauksissa toimivalta myös oma-aloitteisesti puuttua tällaisten tavaroiden kulkuun. Siihen sisältyy myös määräyksiä, jotka koskevat tuoteväärennöksiksi todettujen tavaroiden hävittämistä. Asetusta sovelletaan ainoastaan kolmansien maiden kanssa käytävään kauppaan.
Euroopan yhteisöjen komission antamien tietojen mukaan tuoteväärennösasetusta on 1 päivän heinäkuuta 1995 ja 30 päivän kesäkuuta 1997 välisenä aikana sovellettu 4 133 raportoituun pysäytystoimenpiteeseen, joista 63 tehtiin Suomessa. Vuoden 1998 aikana Suomen tulliviranomaiset ovat lokakuun alkuun mennessä pysäyttäneet noin 130 tavaraerää, joiden on epäilty sisältävän tuoteväärennöksiä tai laittomasti valmistettuja tavaroita.
Euroopan yhteisöjen komissio on 28 päivänä tammikuuta 1998 antanut ehdotuksen tuoteväärennösasetuksen muuttamisesta (KOM(1998) 25 lopull.). Ehdotuksen mukaan tuoteväärennösasetuksen soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan myös patentilla suojattuja tuotteita. Lisäksi ehdotetaan, että yhteisön tavaramerkin haltijat voisivat pyytää tuoteväärennösasetuksen mukaisia toimenpiteitä koko yhteisön alueella yhdellä hakemuksella. Muutosehdotuksen käsittely on vielä kesken.
Suomessa tavaramerkkioikeudellisen suojan ala määritellään tavaramerkkilain 4 §:ssä. Oikeuskäytännössä tämän pykälän ja tuoteväärennösasetuksen välinen suhde on aiheuttanut keskustelua. Tavaramerkkilain 4 §:n sanamuotoon ja lainvalmisteluaineistoon vedoten on esitetty ristiriitaisia tulkintoja siitä, soveltuuko pykälä lainkaan tavaroiden jälleenvientiin. Tulkinta on pääosin muodostunut sellaiseksi kuin tuoteväärennösasetuksen voimaantulon johdosta tehtyjen lainmuutosten hallituksen esityksessä on esitetty, eli pykälä soveltuisi jälleenvientiin. Koska asia kuitenkin jatkuvasti herättää keskustelua, pykälän sanamuoto on syytä muuttaa vastaamaan tuoteväärennösasetuksessa nimenomaisesti ilmaistua soveltamisalaa.
Ehdotetut muutokset ovat lähinnä teknisiä tai nykyistä tavaramerkkilakia selkeyttäviä. Tämän vuoksi esityksellä ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Hakemus- ja rekisteröintimenettelyä koskevat uudistukset, erityisesti hakemuksen ja rekisteröinnin osittainen hylkäysmahdollisuus, lisäävät jossain määrin rekisteriviranomaisen työmäärää. Tämä lisäys on tarkoitus hoitaa rekisteriviranomaisen nykyisillä henkilöstöresursseilla. Väärennettyjen ja laittomasti valmistettujen tavaroiden jälleenvientiä koskeva uudistus ei myöskään sisällä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Tulliviranomaiset puuttuvat jälleenvientiin jo nykyisellään yhteisön tuoteväärennösasetuksen perusteella, eikä ehdotettu uudistus sen vuoksi vaikuta tulliviranomaisen työhön. Uudistus helpottanee jonkin verran tällaisia tavaroita koskevien oikeudenkäyntien valmistelua, joten uudistuksesta hyötyvät lähinnä tavaramerkin haltijat.
Esitys perustuu kauppa- ja teollisuusministeriön 6 päivänä maaliskuuta 1998 asettaman tunnusmerkkilainsäädäntötyöryhmän valmisteluun. Työryhmän tehtävänä oli selvittää tunnusmerkkilainsäädännön ajankohtaisia muutostarpeita ja valmistella siihen liittyvä ehdotus väliraportin muodossa tai hallituksen esityksen muodossa.
Esityksestä on pyydetty lausunto oikeusministeriöltä, opetusministeriöltä ja valtiovarainministeriöltä, patentti- ja rekisterihallitukselta, tullihallitukselta, Helsingin kihlakunnan syyttäjänvirastolta,Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitolta, Keskuskauppakamarilta, Kaupan Keskusliitolta, Suomen Yrittäjiltä, Suomen Asianajajaliitolta, Suomen Patenttiasiamiesyhdistykseltä, Suomen Teollisoikeudelliselta Yhdistykseltä sekä Suomen Anti-piratismiyhdistykseltä. Lausunnoissa esitystä on yleisesti pidetty tarpeellisena ja oikeansuuntaisena. Niissä on erityisesti kiinnitetty huomiota Suomen alueen kautta kuljetettavia tavaroita koskevaan säännökseen ja todettu ehdotetun lisäyksen olevan nykyistä tilannetta selkeyttävä. Lausuntoihin on myös sisältynyt joitakin esityksen perusteluja koskevia tarkennusehdotuksia, jotka on otettu huomioon lopullista esitystä valmisteltaessa.
1 §. Voimassa olevan lain mukaan yksinoikeus tavaramerkkiin saadaan tavaramerkkilain mukaisella rekisteröinnillä. Suomen liittyminen Madridin pöytäkirjaan ja Euroopan unioniin ovat sittemmin johtaneet siihen, että yksinoikeuden Suomessa käytettävään merkkiin voi saada myös kansainvälisellä rekisteröinnillä tai hakemalla yhteisön tavaramerkkiä. Lain sanamuotoa ehdotetaan sen vuoksi korjattavaksi vastaamaan vallitsevaa tilannetta.
4 §. Pykälän 1 momentin viimeisen virkkeen mukaan tavaramerkin tuottaman yksinoikeuden sisältö ei ole riippuvainen siitä, lasketaanko tavara liikkeeseen tässä maassa vai ulkomailla vai tuodaanko tavara ulkomailta. Oikeuskäytännössä pykälän tulkinta on aiheuttanut vaikeuksia. Yhteisön tuoteväärennösasetus velvoittaa unionin jäsenvaltioita säätämään riittävistä seuraamuksista, jotta asetukseen sisältyvää kieltoa muun muassa tuoteväärennösten jälleenviennistä noudatettaisiin. Tuoteväärennösasetusta on selostettu edellä yleisperusteluissa. Erityisesti säännöksen soveltaminen Suomen alueen kautta kuljetettaviin tavaroihin on ollut epäyhtenäistä, mikä on haitannut esimerkiksi ulkomailta tuotujen tuoteväärennösten tutkimista ja tuoteväärennöksiä koskevien juttujen oikeuskäsittelyä. Jotta pykälän tulkinta muodostuisi yhtenäisemmäksi, pykälän 1 momentin viimeiseen virkkeeseen lisättäisiin nimenomainen maininta tavaroista, jotka tuodaan ulkomailta Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi. Tavarat voisivat siten olla vapaa-alueella, vapaavarastossa, jälleenviennin kohteena, ulkoiseen passitukseen asetettuja, tullivarastossa, sisäisen jalostuksen menettelyssä, tullivalvonnassa tapahtuvan valmistuksen mukaisessa menettelyssä tai väliaikaisesti maahan tuotuja taikka muutoin tullivalvonnassa (väliaikaisessa varastossa). Pykälän katsotaan sisältävän kaikki ne tullitilanteet, joissa väärennetyt tavarat voidaan tuoteväärennösasetuksen nojalla pysäyttää.
11 §. Voimassa olevan lain mukaan sanakirjoihin tai vastaavan tyyppisiin painotuotteisiin toisinnetun tavaramerkin yhteydessä on oikeuden haltijan pyynnöstä ilmoitettava, että merkki on rekisteröity. Tämä ilmoitusvelvollisuus laajennettaisiin koskemaan myös julkisen, sähköiseen muotoon laaditun, samankaltaisen julkaisun tekijää. Tämän lisäksi velvollisuus koskisi, kuten voimassa olevan lain mukaan, myös julkaisun kustantajaa ja julkaisijaa. Verkkojulkaisun osalta julkaisijana ei pidettäisi palveluoperaattoria tai muuta pelkkää teknisluonteisen toteuttamismahdollisuuden tarjoajaa.
Säännöksessä tarkoitettuna julkaisuna pidettäisiin esimerkiksi internetissä olevia kotisivuja, jotka ovat kaikkien tietoverkkoon kytkettyjen tietokoneiden kautta luettavissa. Säännöksessä tarkoitettu tietoverkko voi olla koko maailman kattava tai paikallinen, kunhan verkkoon laadittua dokumenttia voidaan pitää julkisena. Verkossa olevan julkaisunkin osalta vaadittaisiin samankaltaisuutta käsikirjaan tai sanakirjaan. Siten suurin osa luonnollisten henkilöiden laatimista itseään, perhettään tai harrastuksiaan esittelevistä kotisivuista jäisi säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle.
13 §. Pykälässä säädetään tavaramerkin erottamiskyvystä. Pykälässä luetellut yleiset vaatimukset eivät ole riittävän täsmällisesti toteuttaneet yhteisön tavaramerkkidirektiivin tarkoitusta, erityisesti direktiivin 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan viittausta tavaran muotoon. Selvyyden vuoksi pykälään lisättäisiin uusi virke, jossa todetaan tavaran luonteenomaiselta, tekniseltä tai arvoa korottavalta muodolta puuttuvan riittävä erottamiskyky. Arvoa korottavan muodon osalta on tarkasteltava sitä, palveleeko tällainen muoto pääosin jotakin muuta tarkoitusta kuin olla tavaran tunnusmerkki. Jos tavaran ulkoasu on sellainen, että muodon arvo perustuu esimerkiksi yksinomaan materiaalin kalleuteen, muodon kyky toimia erottamiskykyisenä merkkinä on saattanut vähentyä. Tavaran arvoa korottavan muodon erottamiskyvyn arvioinnin lähtökohtana on pidettävä kuluttajan tai tavaran loppukäyttäjän näkökulmaa. Pykälässä säädettävät rajoitukset soveltuvat myös pakkauksen muotoon.
14 §. Pykälässä säädetään relatiivisista (suostumuksenvaraisista) rekisteröintiesteistä. Pykälän 1 momentin 5 kohtaan lisättäisiin maininta aiemmin rekisteröidystä mallista. Tämä on johdonmukaista, koska tavaran muoto voidaan rekisteröidä sekä tavaramerkkinä että mallina. Oikeuden haltijan näkökulmasta olisi kohtuutonta, jos hänen voimassa olevaa rekisteröityä malliansa voitaisiin käyttää toisen henkilön tavaramerkkinä. Yhteisön tavaramerkkidirektiivi sallii sen, että aiemmin rekisteröity malli estää tavaramerkkirekisteröinnin.
Pykälän 1 momentin 8 kohdassa säädetään kansainvälisen rekisteröinnin aiheuttamasta esteestä ja viitataan 56 c §:n 1 momenttiin esteen ajallisen ulottuvuuden määrittämiseksi. Tämän kohdan ja erityisesti viittauksen tulkinta on jäänyt epäselväksi, joten tätä kohtaa ehdotetaan muutettavaksi. Tulkinnanvaraisuus korjattaisiin poistamalla mainittu viittaus ja säätämällä tässä kohdassa suoraan kansainvälisen rekisteröinnin muodostamasta rekisteröintiesteestä. Tässä kohdassa tarkoitettu tilanne on käsillä silloin, kun Suomi on nimetty aikaisemmassa kansainvälistä rekisteröintiä koskevassa hakemuksessa tai aikaisempi kansainvälinen rekisteröinti on laajennettu koskemaan Suomea. Rekisteröinti estyy myös silloin, kun Suomea koskevalla kansainvälisellä rekisteröinnillä on aikaisempi etuoikeus kuin kansallisella tavaramerkkihakemuksella tai rekisteröinnillä. Kansainvälinen rekisteröinti on esteenä myös silloin, kun se on korvannut aikaisemman kansallisen rekisteröinnin. Tällä on merkitystä erityisesti siinä tapauksessa, että kyseinen kansallinen rekisteröinti on sittemmin lakannut (56 g §).
Pykälän 1 momentin 9 kohtaan olisi selvyyden vuoksi lisättävä maininta yhteisön tavaramerkeistä, joilla on aiemmuus Suomesta yhteisön tavaramerkkiasetuksen 34 ja 35 artiklan nojalla. Aiemmuus estää sekoitettavan merkin rekisteröinnin samalla tavalla kuin jos oikeuden haltijalla olisi voimassa oleva kansallinen rekisteröinti.
Viimeisin oikeuskehitys otettaisiin huomioon lisäämällä pykälän 1 momenttiin uusi 10 kohta, jossa mainitaan rekisteröidyt kasvilajikkeen lajikenimet. Aikaisempi rekisteröinti kasvilajikerekisterissä estää sekoitettavissa olevan merkin rekisteröimisen tavaramerkkinä.
Samankaltainen este rekisteröinnille on olemassa myös silloin, kun rekisteröinnin kohteena oleva merkki koostuu suojatusta maantieteellisestä merkinnästä tai alkuperänimityksestä. Rekisteröintikiellosta säädetään maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2081/92, johon viitattaisiin pykälän 11 kohdassa.
17 a §. Tavaramerkkilakiin ehdotetaan lisättäväksi pykälä, jossa säädetään tavaramerkkihakemuksen ja rekisteröinnin jakamisesta. Mahdollisuus jakamiseen perustuu, kuten edellä yleisperusteluissa on todettu, kansainväliseen tavaramerkkilakisopimukseen, jonka Suomi on allekirjoittanut. Pykälän 1 momentin perusteella hakija voi pyytää, että hänen hakemuksestaan erotetaan jakamalla yksi tai useampi uusi hakemus. Tällöin hakija tekee uuden hakemuksen, johon erotetaan osa alkuperäisessä hakemuksessa olleista tavaroista. Jakamalla erotetun hakemuksen tavaroilla säilyisi sama etuoikeus kuin niillä oli alkuperäisessä hakemuksessa ja hakemus katsottaisiin tehdyksi alkuperäisen hakemuksen hakemispäivänä. Jakamalla erotettuun hakemukseen otetut tavarat olisi samalla supistettava pois alkuperäisestä hakemuksesta. Supistamisen jälkeen alkuperäistä hakemusta kutsuttaisiin kantahakemukseksi ja jakamalla erotettua hakemusta erotetuksi hakemukseksi.
Pykälän 2 momentin perusteella sama koskisi myös rekisteröintiä. Rekisteröinnin jakaminen olisi mahdollista milloin tahansa.
19 §. Pykälässä säädetään lausuman antamisesta ja hakemuksen hylkäämisestä. Madridin pöytäkirjan mukaan on mahdollista, että lausuman antamisen jälkeen kansainvälinen rekisteröinti ei tule Suomessa lainkaan voimaan tai se tulee voimaan ainoastaan osittain. Vastaava sääntely osittaisesta hylkäämisestä olisi tarkoituksenmukaista ulottaa koskemaan myös kansallisia hakemuksia. Tämä mahdollisuus lisättäisiin pykälän 2 momenttiin. Hakemus, joka hylätään osittain, jää muilta osin voimaan, esimerkiksi tiettyjen tavaroiden tai tavaraluokkien osalta.
21 §. Kun hakemus voitaisiin lakiehdotuksen 19 §:n 2 momentin mukaisesti hylätä jatkossa myös osittain, lakiin lisättäisiin johdonmukaisesti mahdollisuus rekisteröinnin osittaiseen kumoamiseen väitteen johdosta. Tavaramerkin haltijan kannalta on kohtuullista, että väite johtaa rekisteröinnin kumoamiseen ainoastaan siltä osin kuin väitettä voidaan pitää aiheellisena. Rekisteröinti jää siten muilta osiltaan voimaan. Samankaltainen mahdollisuus on myös Madridin pöytäkirjassa.
52 §. Pykälä koskee tilannetta, jossa rekisteröinti on virheellinen, koska päätöksen perusteena olleet tiedot eivät ole vastanneet todellista tilannetta. Nykyinen 2 momentti siirrettäisiin 3 momentiksi, ja pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti. Siinä otettaisiin huomioon yhteisön tavaramerkin tai sellaiseen perustuvan muunnetun hakemuksen aiheuttama rekisteröintieste vastaavalla tavalla kuin 1 momentin mukaan otetaan huomioon kansainvälinen rekisteröinti. Jos kansallinen hakemus on ehditty rekisteröidä ennen kuin yhteisön tavaramerkkivirastolta on saatu tieto aikaisemmasta yhteisön tavaramerkistä tai 57 a §:n mukaisesta muuntamisesta, rekisteriviranomaisen olisi voitava korjata virheellisiin tietoihin perustuva päätöksensä.
56 b §. Voimassa olevan pykälän 2 momentti ehdotetaan jaettavaksi kahdeksi momentiksi. Nykyisen momentin alkuosa muodostaisi uuden 2 momentin Lisäksi 2 momentissa säädettäisiin siitä mahdollisuudesta, että lausuman antamisen jälkeen kansainvälisen rekisteröinnin voitaisiin katsoa olevan voimassa myös osittain.
Uusi 3 momentti koskisi tilannetta, jossa rekisteröinnin haltija ei lainkaan anna lausumaa. Tällöin rekisteröinti ei tule voimaan Suomessa tai se tulee voimaan ainoastaan tiettyjen tavaroiden osalta. Koska päätöksen tiedoksianto ulkomaille on hankalaa ja koska pöytäkirja ei edellytä päätöstä, erillisen päätöksen tekemisestä luovuttaisiin niissä tilanteissa, joissa haltija ei anna määräajassa lausumaa. Viraston antamasta ilmoituksesta kansainvälisen rekisteröinnin haltija näkee, tuleeko kansainvälinen rekisteröinti voimaan Suomessa ja missä laajuudessa.
56 k §. Nykyisessä pykälässä olevat pykäläviittaukset poistettaisiin tarpeettomina. Sen sijaan käyttöluvan kuuluttamista koskevaa säännöstä tarkennettaisiin, koska kansainvälisen rekisteröinnin käyttölupaa Suomessa ei voida merkitä rekisteriin kuten tapahtuu kansallisia rekisteröintejä koskevien käyttölupien osalta (34 §). Ehdotuksen mukaan tällaisesta rekisteriviranomaiselle ilmoitetusta käyttöluvasta kuitenkin kuulutettaisiin. Toisin kuin kansallisten käyttölupien osalta kuuluttamisella ei tässä tapauksessa olisi oikeutta luovaa vaikutusta. Koska käyttölupaa ei voida merkitä rekisteriin, kuuluttamista on kuitenkin pidettävä tarpeellisena jo pelkästään tavaramerkkijärjestelmän julkisuuden vuoksi.
56 l §. Pykälän 1 momentissa säädetään muutoksenhausta rekisteriviranomaisen tekemään kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan lopulliseen päätökseen. Maailman henkisen omaisuuden järjestön kansainvälisen toimiston vakiintuneen käytännön mukaan lopullisella päätöksellä tarkoitetaan viimeisimmän valitusviranomaisen tekemää päätöstä, eikä rekisteriviranomaisen päätöstä. Selvyyden vuoksi pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi sana lopullinen, jottei se harhaanjohtavasti viittaisi valitusviranomaisen päätökseen. Pykälän 1 momentissa tarkoitetaan nimenomaan rekisteriviranomaisen tekemää päätöstä.
57 a §. Pykälässä säädetään yhteisön tavaramerkin tai hakemuksen muuntamisesta kansalliseksi hakemukseksi. Pykälän nykyisestä sanamuodosta saa sen kuvan, että muuntohakemus tehtäisiin kansalliselle rekisteriviranomaiselle. Muuntamista koskeva pyyntö on kuitenkin yhteisön tavaramerkkiasetuksen mukaan tehtävä yhteisön tavaramerkkivirastolle. Tämä tulkinnanvaraisuus poistettaisiin ja pykälän sanamuotoa parannettaisiin muutenkin. Muuntamispyynnön edellytykset jätettäisiin kokonaan pois, koska niistä säädetään yhteisön tavaramerkkiasetuksen 108―110 artiklassa ja sen täytäntöönpanoasetuksen 44―47 sääntökohdassa. Sen sijaan pykälän 1 momentissa määriteltäisiin täsmällisemmin ne edellytykset, joiden täyttyessä muuntamispyyntö voidaan katsoa kansalliseksi hakemukseksi Suomessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muuntamalla saadun kansallisen hakemuksen aiemmuudesta ja etuoikeudesta. Aiemmuus tulee kyseeseen vain siinä tapauksessa, että hakijalla on ollut aikaisemmin sama merkki rekisteröitynä nimenomaan Suomessa.
Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2000.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 10 päivänä tammikuuta 1964 annetun tavaramerkkilain (7/1964) 1 §:n 1 momentti, 4 §:n 1 momentti, 11 §:n 1 momentti, 13 §, 14 §:n 1 momentin 5, 8 ja 9 kohta, 19 §:n 2 momentti, 21 §:n 1 momentti, 56 b §:n 2 momentti, 56 k §, 56 l §:n 1 momentti sekä 57 a §,
sellaisina kuin niistä ovat 1 §:n 1 momentti laissa 39/1993, 13 § osaksi viimeksi mainitussa laissa, 14 §:n 1 momentin 5 kohta laissa 996/1983 sekä 14 §:n 1 momentin 8 ja 9 kohta, 21 §:n 1 momentti, 56 b §:n 2 momentti, 56 k §, 56 l §:n 1 momentti ja 57 a § laissa 1715/1995, sekä
lisätään 14 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laissa 552/1970 sekä mainituissa laeissa 996/1983 ja 1715/1995, uusi 10 ja 11 kohta, lakiin uusi 17 a §, 52 §:ään, sellaisena kuin se on viimeksi mainitussa laissa, uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi, ja 56 b §:ään, sellaisena kuin se on viimeksi mainitussa laissa, uusi 3 momentti.
1 §Rekisteröinnillä saadaan yksinoikeus tavaramerkkiin erityiseksi tunnusmerkiksi myytäviksi tarjottavien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettavien tavaroiden erottamiseksi toisten tavaroista.
4 §
Tämän lain 1―3 §:n mukainen oikeus tavaran tunnusmerkkiin sisältää sen, että elinkeinotoiminnassa kukaan muu kuin merkin haltija ei saa tavaroittensa tunnuksena käyttää siihen sekoitettavissa olevaa merkkiä tavarassa tai sen päällyksessä, mainonnassa tai liikeasiakirjassa tai muulla tavalla, siihen luettuna myös suullinen käyttäminen. Mitä tässä on sanottu, on voimassa riippumatta siitä, lasketaanko tavara tai aiotaanko se laskea liikkeeseen tässä maassa vai ulkomailla vai tuodaanko se Suomen alueelle elinkeinotoiminnassa käytettäväksi, säilytettäväksi, varastoitavaksi tai edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi.
11 §
Sanakirjan, käsikirjan taikka muun sellaisen painetun tai tietoverkossa olevan julkaisun tekijä, julkaisija ja kustantaja ovat velvolliset rekisteröidyn tavaramerkin haltijan pyynnöstä huolehtimaan siitä, ettei julkaisuun oteta tavaramerkin toisintoa ilmoittamatta, että tavaramerkki on rekisteröity.
13 §
Rekisteröitävän tavaramerkin tulee olla omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai -aikaa joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. Erottamiskykyiseksi ei ole katsottava myöskään merkkiä, joka muodostuu yksinomaan tavaran luonteenomaisesta, teknisen tuloksen saavuttamiseksi välttämättömästä tai tavaran arvoa olennaisesti korottavasta muodosta. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty.
14 §Tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä:
5) jos se muodostuu jostakin tai sisältää jotakin, mikä on omiaan aiheuttamaan käsityksen, että kysymys on toisen suojatun kirjallisen tai taiteellisen teoksen nimestä, milloin tämä on erikoislaatuinen, tai joka loukkaa toisen tekijänoikeutta sellaiseen teokseen tai toisen oikeutta valokuvaan tai suojattuun malliin;
8) jos se on sekoitettavissa Suomessa voimassa olevaan kansainvälisen rekisteröinnin suojaamaan tavaramerkkiin, jolla tämän rekisteröinnin perusteella on aikaisempi oikeus Suomessa;
9) jos se on sekoitettavissa 57 §:ssä tarkoitettuun yhteisön tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella, tai jolla on 57 §:ssä mainitun neuvoston asetuksen 34 tai 35 artiklan mukainen aiemmuus Suomesta;
10) jos se on sekoitettavissa rekisteröityyn kasvilajikkeen lajikenimeen; taikka
11) jos rekisteröinnille on maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2081/92 tarkoitettu este.
17 a §
Jos hakemus koskee useita tavaroita, osa niistä voidaan hakijan pyynnöstä erottaa yhdeksi tai useammaksi hakemukseksi siten, kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Näiden hakemusten hakemispäivänä pidetään alkuperäisen hakemuksen hakemispäivää. Jos joillakin alkuperäisen hakemuksen tavaroilla on hakemispäivää aikaisempi etuoikeus, etuoikeus seuraa jaossa näitä tavaroita.
Mitä 1 momentissa on sanottu hakemuksesta, koskee soveltuvin osin myös rekisteröintiä.
19 §Milloin rekisteriviranomainen katsoo, ettei hakemus ole hyväksyttävissä lausuman antamisen jälkeenkään, hakemus on hylättävä siltä osin kuin on olemassa este sen hyväksymiselle, jollei ole aihetta uuden määräajan antamiseen.
21 §Väitteen jälkeen rekisteriviranomainen kumoaa rekisteröinnin siltä osin kuin on olemassa este rekisteröinnille. Kun päätös rekisteröinnin kumoamisesta on saanut lainvoiman, päätöksestä on kuulutettava.
52 §
Mitä 1 momentissa on sanottu, on sovellettava vastaavasti, jos rekisteriviranomainen saa 57 §:ssä mainitulta yhteisön tavaramerkkivirastolta ilmoituksen hakemuksesta yhteisön tavaramerkiksi tai 57 a §:ssä tarkoitetusta hakemuksesta tavaramerkin rekisteröimiseksi Suomessa.
56 b §
Jos kansainvälisen rekisteröinnin haltijan rekisteriviranomaisen 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen johdosta antamassa lausumassa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella tavaramerkin voitaisiin katsoa täyttävän tämän lain mukaiset rekisteröintiedellytykset, rekisteriviranomainen tekee päätöksen, jonka mukaan kansainvälinen rekisteröinti ei ole voimassa Suomessa tai se on voimassa ainoastaan osittain.
Jos kansainvälisen rekisteröinnin haltija ei ole määräajassa antanut lausumaansa rekisteriviranomaisen 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen johdosta, kansainvälinen rekisteröinti ei tule voimaan Suomessa. Jos sanottu ilmoitus koski vain joitakin kansainvälisen rekisteröinnin tavaroita, kansainvälinen rekisteröinti tulee voimaan Suomessa niille tavaroille, joita ilmoitus ei koskenut.
56 k §Kansainvälisen rekisteröinnin uudistamisesta, siirrosta ja poistamisesta sekä siihen kohdistuvasta rekisteriviranomaiselle ilmoitetusta käyttöluvasta on kuulutettava.
56 l §Muutosta rekisteriviranomaisen päätökseen voi hakea kansainvälisen rekisteröinnin hakija ja kansainvälisen rekisteröinnin haltija, joka on vaatinut tällaista rekisteröintiä Suomessa, jos päätös on hänelle vastainen tai asia on jätetty sillensä.
57 a §
Pyyntö, joka koskee yhteisön tavaramerkin tai hakemuksen muuntamista kansallista tavaramerkkiä koskevaksi hakemukseksi ja jonka yhteisön tavaramerkkivirasto on toimittanut virastolle, käsitellään kansallisena hakemuksena sillä edellytyksellä, että hakija:
1) suorittaa säädetyt maksut;
2) antaa vieraskielisestä muuntamispyynnöstä ja siihen kuuluvasta liitteestä rekisteriviranomaiselle suomennoksen tai ruotsinnoksen;
3) ilmoittaa osoitteen, josta hakijan tavoittaa Suomessa; ja
4) toimittaa tavaramerkin kuvauksen.
Muuntamalla tehdyllä hakemuksella katsotaan olevan sama hakemispäivä, etuoikeus tai aiemmuus Suomesta kuin yhteisön tavaramerkillä tai hakemuksella.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 2000.
Tätä lakia sovelletaan myös jo ennen tämän lain voimaantuloa rekisteröityihin tavaramerkkeihin lukuun ottamatta 21 §:n 1 momenttia.
Tämän lain voimaan tullessa vireillä oleviin tavaramerkkien rekisteröintihakemuksiin sovelletaan tämän lain säännöksiä lukuun ottamatta 13 §:ää, 14 §:n 1 momentin 5 kohtaa ja 19 §:n 2 momenttia.
Helsingissä 29 päivänä lokakuuta 1999
Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI
Kauppa- ja teollisuusministeri
Erkki Tuomioja