Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Tampereella 18 päivänä kesäkuuta 1998 tehdyn televiestinnän voimavarojen antamista suuronnettomuuksien lievittämiseen ja pelastustoimiin koskevan yleissopimuksen eräät määräykset.

Tällä yleissopimuksella pyritään luomaan kansainvälinen oikeudellinen pohja helpottamaan televiestinnän käyttöä katastrofiavustustoiminnassa. Yleissopimuksen tavoitteena on poistaa kansallisten säännösten, kuten tyyppihyväksyntävaatimusten muodostamia esteitä televiestinnän käytölle. Yleissopimuksella pyritään myös avustushenkilöstön turvallisuuden lisäämiseen.

Tarkoituksena on hyväksyä yleissopimus ja tallettaa hyväksymiskirja Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan heti, kun eduskunta on hyväksynyt sen suostumusta vaativat yleissopimuksen määräykset. Yleissopimus tulee voimaan kolmekymmentä päivää sen jälkeen, kun kolmekymmentä valtiota on sitoutunut siihen sopimusmääräysten mukaisesti.

---

Suuronnettomuuksien lievittäminen ja avustustoimet ovat tehtäviä, jotka vaativat vahvaa yhteistyötä kansainvälisen yhteisön keskuudessa. Ennalta ehkäisemistä ja valmistautumista tarvitaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla suuronnettomuuksien torjuntaan ja niiden seurausten lievittämiseen. Lisäksi on turvattava suuronnettomuuden tapahduttua avun antaminen ajoissa avun tarpeessa oleville.

Kansainvälisen humanitaarisen avun antajien työtä hoitavat avustusjärjestöt, joille televiestintäyhteydet ovat elintärkeitä. Täsmällisen tiedon saaminen usein kaukaisilta ja luoksepääsemättömiltä onnettomuusalueilta on olennaista avun kohdentamiseksi oikein. Televiestintää käytetään myös onnettomuuden uhrien etsimisessä ja toisaalta apuna ruoka-, lääke- ja muiden tarvikkeiden siirtämisessä. Televiestintälaitteiden käyttämiselle on kuitenkin usein ollut avun saajamaan kansallisessa lainsäädännössä esteitä. Raja-aitoja, jotka vaikeuttavat tai estävät televiestinnän käyttöä hätäavun tukena voivat muodostaa kansalliset säännöt esimerkiksi taajuuksien käytöstä, lupakäytäntö tai tullimääräykset.

Yhdistyneet Kansakunnat julisti 1990-luvun kansainväliseksi luonnononnettomuuksien torjunnan vuosikymmeneksi (International Decade for Natural Disaster Reduction eli IDNDR). Yhdistyneet Kansakunnat järjesti ensimmäisen suuronnettomuuksien televiestintäkonferenssin Genevessä vuonna 1990. Tätä konferenssia seurasi vuonna 1991 Tampereen suuronnettomuuksien viestintäyhteyksien konferenssi, jonka antamassa julistuksessa suositeltiin hallitustenvälisen konferenssin järjestämistä valmistelemaan neuvotteluja kansainvälisestä suuronnettomuuksien viestintäyhteyksien yleissopimuksesta.

Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman telekehityskonferenssissa (World Telecommunications Developent Conference) Buenos Airesissa vuonna 1994 hyväksyttiin päätöslauselma numero 7 suuronnettomuuksien viestintäyhteyksistä, johon Tampereen julistus liitettiin, ja pyydettiin Kansainvälistä televiestintäliittoa lisäämään osuuttaan suuronnettomuuksien viestintäyhteyksien hoidossa. Tämän päätöslauselman vahvisti Kansainvälisen televiestintäliiton täysivaltaisten jäsenten konferenssi Kiotossa vuonna 1994 päätöslauselmassaan 36. Se on ollut tärkeimpänä perustana laadittaessa yleissopimusta televiestinnästä hätätapauksissa.

Kansainvälinen televiestintäliitto on toiminut valmistelutyössä yhdessä Yhdistyneiden Kansakuntien humanitaaristen asiain osaston ja televiestintää hätätilanteissa käsittelevän työryhmän kanssa. Tähän työryhmään kuuluvat muiden muassa IDNDR:n sihteeristö, keskeiset humanitaarisen avun antajat kuten Yhdistyneiden Kansakuntien järjestöt ja toimistot, Kansainvälinen Punaisen Ristin komitea, apua antavat järjestöt, asiantuntijat ja neuvonantajat.

Suomi isännöi hallitustenvälistä diplomaattikonferenssia Tampereella 16. ― 18.6.1998, jossa tehtiin yleissopimus televiestinnän voimavarojen antamisesta suuronnettomuuksien lievittämiseen ja avustustoimiin. Yleissopimuksen lyhennenimeksi sovittiin konferenssissa Tampereen yleissopimus. Suomi allekirjoitti yleissopimuksen Tampereella 18. päivänä kesäkuuta 1998. Tämän yleissopimuksen tarkoituksena on poistaa erilaiset rajoitukset ja esteet, joita on ilmennyt suuronnettomuuksien viestintäyhteyksissä.

Yleissopimus edellyttää, että valtiot pyrkivät mahdollisuuksien mukaan vähentämään tai poistamaan esteitä televiestinnän voimavarojen käytöltä lainsäädäntöä uusimalla tai vapauttamalla sopimuksenmukaisen toiminnan sääntöjen soveltamisesta taikka soveltamalla pikatarkastusmenettelyä pelastustoimiin tarkoitetuille voimavaroille. Esteiden poistaminen koskee muun muassa televiestintälaitteiden tuontia tai vientiä, radiotaajuusspektrin käyttöä, laitteiston siirtoa sopimuspuolen alueelle ja alueelta sekä kuljetusta sen alueen kautta sekä tarpeellisen henkilökunnan liikkumista.

Suomen voimassa oleva lainsäädäntö ja alemman asteiset määräykset eivät sisällä sellaisia esteitä televiestintäavun antamiselle, jotka yleissopimus edellyttäisi poistamaan. Erioikeuksia ja vapauksia koskevat määräykset edellyttävät kuitenkin eduskunnan suostumuksen, kuten jäljempänä yksityiskohtaisemmin selostetaan.

Telemarkkinalain (396/1997) 23 §:n mukaan yleiseen televerkkoon liitettäväksi tarkoitettua telepäätelaitetta, joka ei täytä Telehallintokeskuksen vahvistamia teknisiä määräyksiä, ei saa maahantuoda myynti- tai edelleenluovutustarkoituksessa. Mahdollista televiestintäapua varten avustushenkilöstö voisi siten tuoda telepäätelaitteita maahan omaa käyttöä varten ilman rajoituksia.

Toisaalta radiolain (517/1988) nojalla annetun radioasetuksen (869/1992) 4 §:n mukaan ulkomaalainen saa pitää hallussaan radiolähetintä, ellei Telehallintokeskus määrää toisin. Tähän mennessä ulkomaalaisten hallussapito-oikeutta ei ole rajoitettu, joten Tampereen yleissopimuksen edellyttämä viestivälineiden kauttakulku on järjestyksessä.

Radioasetuksen 3 §:n nojalla Telehallintokeskus voi myöntää ulkomaalaiselle luvan radiolähettimen hallussapitoon ja käyttöön tai hyväksyä muun maan viranomaisen antaman oikeutuksen tai merkin. Jos ulkomaalaisella on tarve käyttää radiolähetintä, jota ei ole ennakkoon hyväksytty, sille voidaan kuitenkin myöntää lupa. Tämä tulee kyseeseen lähinnä silloin, kun halutaan käyttää radiolähetintä, joka edellyttää yksilöllistä taajuussuunnittelua laitteen muille radiojärjestelmille aiheuttamien häiriöiden vuoksi. Tällaisia lupia on käytännössä myönnetty hyvinkin nopeasti, esimerkiksi valtiovierailujen ja suurten urheilukilpailujen yhteydessä joidenkin tuntien varoitusajalla.

Palo- ja pelastustoimesta annetun lain (559/1975) 32 § velvoittaa antamaan palon tai muun onnettomuuden sattuessa tarpeen mukaan käytettäväksi viestiyhteyksiä palo- tai onnettomuusilmoitusta, hälytystä ja muuta sammutus- ja pelastustoimintaa koskevia tiedonantoja varten. Lisäksi sammutus- ja pelastustoimintaa varten saadaan ottaa käyttöön tarpeellisia viestitysvälineitä. Eduskunnassa parhaillaan käsiteltävänä olevan pelastustoimilain (HE 76/1998 vp.) 47 §:ssä on pelastustoimen johtajalle annettu vastaavat toimivaltuudet. Hallituksen esityksessä laiksi pelastustoimen laitteiden teknisistä vaatimuksista ja tuotteiden paloturvallisuudesta (HE 194/1998 vp.) 8 §:ssä annetaan pelastustoimesta vastaavalle ministeriölle oikeus tarvittaessa antaa määräyksiä pelastustoimen viestijärjestelmien ja ―välineiden, tietoliikenneyhteyksien sekä niihin liittyvien järjestelmien toiminnallisesta yhteensopivuudesta.

Vaikka Suomen lainsäädäntö ei asetakaan esteitä televiestintäavulle, suomalaiset viranomaiset, avustusjärjestöt ja niiden työntekijät ovat kuitenkin kohdanneet näitä ongelmia toimittaessaan hätäapua onnettomuusalueille muualla maailmassa. Avustustyöntekijöiden henkilökohtainen turvallisuus on myös käytännön tilanteissa saattanut joutua uhatuksi. Tampereen yleissopimus onkin ensimmäinen kansainvälinen sopimus, jossa sopimuspuolet sitoutuvat suojelemaan avustustyöntekijöitä ja heidän laitteitaan.

Esityksellä ei ole välittömiä taloudellisia tai organisatorisia vaikutuksia.

Yleissopimuksen keskeinen tavoite huomioon ottaen yleissopimuksen mukaisessa toiminnassa Suomi on todennäköisemmin televiestintäavun antaja kuin pyytävä osapuoli. Kuitenkin myös Suomi on sopimuspuolena oikeutettu pyytämään yleissopimuksessa tarkoitettua apua, siten kuin siinä tarkemmin määrätään. Jos tällaista apua tarvittaisiin, on myönteistä, että sitä varten on kehitetty toimiva kansainvälinen järjestelmä.

Katastrofialueiden valtioiden televiestintämääräysten joustavuuden lisääminen helpottanee myös yleisemmin televiestintää ja televiestintämarkkinoiden toimivuutta asianmukaisessa valtiossa. Tämän johdosta voivat muun muassa suomalaiset yritykset hyötyä erilaisten viestintäyhteyksien ja laitteistojen tarjoamisesta humanitaarisiin tarkoituksiin. Televiestintäavun antamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että kustannusten korvaamisesta tehdään sopimus.

Suomessa on jo nykyään toimiva organisaatio erilaisia hätäapuun liittyviä avustustoimintoja varten. Yleissopimuksen mukaiseksi tekniseksi koordinaattoriksi on suunniteltu Telehallintokeskusta ja käytännön kontaktipisteeksi sisäasiainministeriön pelastusosastoa. Lisäresursseja ei tähän toimintaan tarvita, sillä käytännössä kontaktipisteenä toimisi kuten muidenkin pelastuspalvelun vastaavien sopimusten osalta valtakunnallinen hätäkeskus, jona nykyisin toimii Helsingin aluehälytyskeskus.

Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto rahoittaa televiestintäavun antamista tavanomaisen käytäntönsä mukaisesti ja siihen osoitettujen määrärahojen puitteissa.

Suomi on ollut aktiivisesti mukana yleissopimuksen valmisteluprosessissa. Yleissopimusluonnos on ollut kansallisesti lausuntokierroksella ennen sopimuksen allekirjoittamista, jolloin pyydettiin lausunnot kauppa- ja teollisuusministeriöltä, oikeusministeriöltä, ulkoasiainministeriöltä sekä sisäasiainministeriöltä. Lausunnonantajat tukivat neuvoteltua yleissopimusluonnosta eivätkä nähneet esteitä sen allekirjoittamiselle. Yleissopimuksen hyväksymisestä lausunnon ovat antaneet ulkoasiainministeriö, sisäasiainministeriö, valtiovarainministeriö sekä Telehallintokeskus. Lausunnonantajat suhtautuivat myönteisesti yleissopimuksen hyväksymiseen.

Hallituksen esitys Tampereen yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä on valmisteltu virkatyönä liikenneministeriössä. Esitysehdotuksesta ei ole pyydetty lausuntoja.

1 artikla. Yleissopimuksen 1 artiklassa on sopimuksessa käytettyjen käsitteiden määritelmiä.

Tässä yleissopimuksessa suuronnettomuudella tarkoitetaan sellaista vakavaa häiriötä yhteiskunnan toiminnassa, joka aiheuttaa huomattavan ja laajamittaisen uhan ihmisten hengelle, terveydelle, omaisuudelle tai ympäristölle. Tällaisen voi aiheuttaa onnettomuus, luonto tai ihmisen toiminta joko nopeasti taikka pitkäaikaisen kehityksen tuloksena. Ihmishenkiä tai terveyttä saattaa uhata esimerkiksi äkillisen tarttuvan taudin puhkeaminen. Luonnononnettomuuden uhka voi tarkoittaa muun muassa maanjäristystä, tulipaloa, tulvaa, tuulta, maanvyörymää, lumivyöryä, pyörremyrskyä, hyökyaaltoa, kuivuutta tai tulivuoren purkausta.

Suuronnettomuuden lievittäminen tarkoittaa toimenpiteitä, joilla ennustetaan tai ehkäistään suuronnettomuuksia samoin kuin toimet, joiden avulla valmistaudutaan niihin, ryhdytään niiden johdosta vastatoimiin, seurataan niiden kulkua tai lievitetään niiden vaikutusta. Pelastustoimilla on tarkoitus vähentää ihmishenkien menetyksiä, inhimillistä kärsimystä sekä omaisuudelle tai ympäristölle aiheutuvaa vahinkoa.

Televiestintäavulla tarkoitetaan yleissopimuksessa televiestintäresurssien tai muun sellaisen tuen antamista, jonka tarkoituksena on helpottaa televiestintään tarpeellisen henkilöstön, laitteiden, tietojen, verkkojen, radiotaajuuksien tai muiden vastaavien voimavarojen käyttöä.

2 artikla. Tässä artiklassa määrätään sopimuksenmukaisen toiminnan koordinoijaksi kansainvälisellä tasolla Yhdistyneiden Kansakuntien hätäavun yhteensovittaja. Yhteensovittajan tulee pyrkiä yhteistyöhön erityisesti Kansainvälisen televiestintäliiton kanssa.

3 artikla. Sopimuspuolet sitoutuvat toimimaan yhteistyössä keskenään sekä ei-valtiollisten tahojen ja hallitustenvälisten järjestöjen kanssa helpottaakseen sopimuksenmukaista toimintaa. Yhteistyön piirissä on nopean televiestintäavun antamisen lisäksi muun ohella maanpäällisten telelaitteiden tai satelliittilaitteiston sijoittaminen seuraamaan suuronnettomuuksien kulkua, tiedon levittäminen sopimuspuolille, avustusjärjestöille ja yleisölle sekä koulutuksen järjestäminen televiestintälaitteiston käytöstä. Toiminnan yhteensovittajan tehtävänä on muun muassa kehittää mallisopimuksia käytettäväksi televiestintäapua annettaessa.

4 artikla. Televiestintäapua voi pyytää joko toiminnan yhteensovittajan välityksellä tai suoraan toiselta sopimuspuolelta. Sekä avun pyytämisestä että sen antamisesta tulee ilmoittaa toiminnan yhteensovittajalle. Sopimuspuolet tunnustavat myös apua pyytävän sopimuspuolen oikeuden pyytää televiestintäapua suoraan muiltakin kuin valtiollisilta tahoilta esimerkiksi hallitustenvälisiltä tai hallituksista riippumattomilta järjestöiltä taikka yksityisiltä tahoilta. Ei-valtiollinen taho tai hallitusten välinen järjestö ei voi kuitenkaan pyytää televiestintäapua. Yleissopimus ei puutu kansallisten hallitusten oikeuteen kontrolloida omalla alueellaan tapahtuvia aputoimia.

5 artikla. Tässä artiklassa on määräykset yleissopimuksen mukaisista erioikeuksista, vapauksista ja helpotuksista. Televiestintäapua pyytävä valtio myöntää erilaisia erioikeuksia ja vapauksia henkilöille, jotka eivät ole sen kansalaisia, ja järjestöille, joiden päätoimipaikka tai kotipaikka ei ole sen alueella.

Artiklan 1 kappaleen a-kohdan mukaan vapautus myönnetään pidätyksen, vangitsemisen ja oikeudenkäynnin osalta mukaan lukien pyytävän valtion rikos-, siviili- ja hallinnollinen oikeudenkäyttö, kun on kyse suoraan televiestintäapuun liittyvistä toimista.

Artiklan 1 kappaleen b-kohdan mukaan myönnetään vapautus verotuksesta, veronluonteisista maksuista tai muista maksuista, kun on kyse laitteista, aineistosta ja muista tavaroista, jotka tuodaan apua pyytävän valtion alueelle tai hankitaan siellä yleissopimuksessa tarkoitetun avun antamiseksi. Vapautus ei koske niitä veroja ja maksuja, jotka tavanomaisesti sisältyvät tavaroiden tai palvelujen hintoihin. Vapautus tarkoittaa siten vain itse avustustoiminnan vapauttamista välittömästä verotuksesta. Välillisistä veroista ja tulleista vapautusta ei myönnettäisi, koska ne luonteensa mukaisesti sisältyvät tavaran tai palvelun hintaan. Tämä ei yleissopimuksen käytännön soveltamisen kannalta ole ainakaan Suomessa ongelma, kun televiestintälaitteistot tuodaan väliaikaisesti maahan avustustarkoitusta tai osin avustushenkilökunnan omaa käyttöä varten, koska tällaisessa tapauksessa niiden tuonnista Suomen lainsäädännön mukaan ei pääsääntöisesti makseta tulleja tai muitakaan välillisiä veroja. Yleissopimuksen keskeinen tavoite huomioon ottaen verosta vapauttaminen voisi tulla kysymykseen Suomessa vain erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa.

Artiklan 1 kappaleen c-kohdassa myönnetään vapautus televiestintäapuun kuuluvien laitteiden, aineiston ja tavaroiden haltuunotosta, takavarikosta tai pakko-otosta.

Pyytävä sopimuspuoli avustaa lisäksi paikallisesti televiestintäavun hallinnointia ja varmistaa, että sen alueelle tuotavalle televiestintälaitteistolle annetaan lupa nopeasti tai että lupaa ei tarvitse lainkaan hankkia. Pyytävän sopimuspuolen alueelle tuotua henkilöstöä, laitteistoa ja aineistoa on suojeltava. Laitteiston ja aineiston käyttö ei myöskään vaikuta sen omistussuhteisiin ja pyytävä sopimuspuoli sitoutuu palauttamaan omaisuuden pikaisesti avustavalle sopimuspuolelle.

Avustava sopimuspuoli ei ohjaa televiestintäresurssien käyttöä tai sijoitusta muihin kuin sopimuksenmukaisiin tarkoituksiin.

Artikla ei edellytä erioikeuksien tai vapautusten myöntämistä omille kansalaisille, pysyville asukkaille tai alueella kotipaikan omaaville oikeushenkilöille. Avustushenkilöstöllä on velvollisuus kunnioittaa pyytävän sopimuspuolen lainsäädäntöä ja määräyksiä, eivätkä he saa puuttua toisen sopimuspuolen sisäisiin asioihin.

Artiklan määräykset eivät vaikuta niihin erioikeuksiin ja vapauksiin, joita televiestintäavun antamiseen osallistuville henkilöille ja järjestöille myönnetään muiden kansainvälisten sopimusten nojalla.

6 artikla. Televiestintäapua pyytävä sopimuspuoli voi milloin tahansa pyytää avun lopettamista. Yleissopimuksen määräyksiä on kuitenkin noudatettava avun lopettamisen jälkeenkin.

7 artikla. Televiestintäavun antamisen ehdoksi voidaan asettaa, että kustannukset korvataan sopimuksen mukaisesti. Jotta maksamista ja korvaamista koskevat sopimusneuvottelut eivät viivyttäisi aiheetta televiestintäavun antamista, toiminnan koordinaattori laatii yhdessä sopimuspuolten kanssa maksamista ja korvaamista koskevan mallisopimuksen. Maksuvelvollisuutta ei ole, ellei siihen ole nimenomaisesti suostunut. Maksusuoritus on tehtävä heti avustavan sopimuspuolen esitettyä maksu- tai korvauspyyntönsä, eikä pyytävä sopimuspuoli saa viivästyttää rahavarojen siirtoa.

Harkittaessa, asetetaanko televiestintäavun antamisen ehdoksi kustannusten korvaaminen, sekä kulujen määrästä ja maksuehdoista päätettäessä on otettava huomioon muun muassa Yhdistyneiden Kansakuntien humanitaarista apua koskevat periaatteet, suuronnettomuuden luonne sekä kehitysmaiden tarpeet.

Myös ei-valtiollinen taho tai hallitustenvälinen järjestö on oikeutettu vaatimaan kustannusten korvaamista, mikäli pyytävä sopimuspuoli on suostunut vastaanottamaan siltä televiestintäapua.

8 artikla. Tässä artiklassa on määräykset televiestintäapua koskevien tietojen luetteloinnista. Toiminnan yhteensovittajalle on ilmoitettava viranomaisista, jotka hoitavat yleissopimuksen mukaisia asioita.

9 artikla. Sopimuspuolet pyrkivät vähentämään tai poistamaan sääntelyn aiheuttamia esteitä televiestinnän voimavarojen käytölle. Tällaisia esteitä voivat olla muun muassa televiestintälaitteiden tuonti- ja vientirajoitukset, laitteiden tai radiotaajuuksien käytön rajoitukset sekä henkilökunnan liikkumista rajoittava sääntely.

Rajoituksia voidaan vähentää muun ohella vapauttamalla pelastustoimiin tarkoitetut televiestinnän voimavarat sääntöjen soveltamisalasta, voimavarojen ennakko-selvitysmenettelyllä tai pikatarkastuksella sekä ulkomaisen tyyppihyväksynnän tunnustamisella.

Toiminnan yhteensovittajalle on ilmoitettava sääntelyn vähentämistoimista sekä mitä edellä mainittuja menettelytapoja on käytettävissä.

Artiklan määräykset eivät anna oikeutta rikkoa tai kumota kansallisessa lainsäädännössä, kansainvälisessä oikeudessa taikka monen- tai kahdenvälisissä sopimuksissa olevia velvoitteita ja vastuita. Tällaisina on mainittu erityisesti tulleja ja viennin valvontaa koskevat velvoitteet ja vastuut. Tämän vuoksi yleissopimuksen määräykset eivät ole ristiriidassa niiden velvoitteiden kanssa, jotka Suomelle aiheutuvat Euroopan Yhteisöjen jäsenyydestä.

10 artikla. Yleissopimus ei vaikuta muista kansainvälisistä sopimuksista tai kansainvälisestä oikeudesta johtuviin oikeuksiin ja velvoitteisiin.

11 artikla. Yleissopimuksen tulkitsemista tai soveltamista koskeva sopimuspuolten välinen riita on pyrittävä ratkaisemaan sen osapuolten välisin neuvotteluin. Mikäli tämä ei onnistu, asia voidaan ratkaista välimiesmenettelyssä tai Kansainvälisessä tuomioistuimessa. Artiklassa on myös määräykset siitä, miten asia ratkaistaan, jos riidan toinen osapuoli on ei-valtiollinen taho.

12 - 17 artiklat. Yleissopimuksen loppuartikloissa on tavanmukaiset määräykset yleissopimuksen voimaantulosta, muuttamisesta, siihen tehtävistä varaumista, yleissopimuksen irtisanomisesta, tallettajasta sekä todistusvoimaisista teksteistä.

Tampereen yleissopimus tulee 12 artiklansa mukaisesti voimaan kolmenkymmenen vuorokauden kuluttua siitä, kun kolmekymmentä valtiota on tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa tai allekirjoittanut yleissopimuksen lopullisesti. Marraskuun loppuun mennessä 1998 yleissopimuksen oli allekirjoittanut 29 valtiota, mutta mikään valtio ei vielä ollut sitoutunut yleissopimukseen.

Tarkoituksena on hyväksyä yleissopimus ja tallettaa hyväksymiskirja Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan heti, kun eduskunta on hyväksynyt sen suostumusta vaativat yleissopimuksen määräykset.

Yleissopimuksen 5 artikla sisältää määräyksiä erioikeuksista ja vapauksista, joita apua pyytävä sopimuspuoli myöntää televiestintäapua antaville henkilöille ja järjestöille. Yhdistyneiden Kansakuntien erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen samoin kuin Yhdistyneiden Kansakuntien erityisjärjestöjen erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen eräiden säännösten hyväksymisestä sekä eräille muillekin kansainvälisille elimille myönnettävistä erioikeuksista ja vapauksista annetussa laissa (386/1958) säädetään, että asetuksella erikseen mainittavilla kansainvälisillä järjestöillä tai laitoksilla sekä näiden elinten virkamiehillä tai niiden määräämiä tehtäviä suorittavilla henkilöillä samoin kuin jäsenvaltioiden edustajilla on ne erioikeudet ja vapaudet, joista erikseen on sovittu. Valtuutuksen on kuitenkin vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan vain hallitustenvälisille järjestöille myönnettäviä, Yhdistyneiden Kansakuntien erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen (SopS 23―24/1958) tasoa vastaavia erioikeuksia ja vapauksia.

Tampereen yleissopimuksen mukaan erioikeuksia ja vapauksia myönnetään kansainvälisestä käytännöstä poiketen myös yksityisille tahoille, joten kyseistä valtuutusta ei voida pitää tämän yleissopimuksen kannalta riittävänä. Lisäksi yleissopimuksen 5 artiklan verosta vapauttamista koskevat määräykset poikkeavat voimassa olevasta verolainsäädännöstä. Yleissopimuksen hyväksyminen näiltä osin vaatii siten eduskunnan hyväksymisen.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi 18 päivänä kesäkuuta 1998 tehdyn televiestinnän voimavarojen antamista suuronnettomuuksien lievittämiseen ja pelastustoimiin koskevan Tampereen yleissopimuksen ne määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumuksen.

Koska voimavarojen antamista suuronnettomuuksien lievittämiseen ja pelastustoimiin koskeva Tampereen yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tampereella 18 päivänä kesäkuuta 1998 tehdyn televiestinnän voimavarojen antamista suuronnettomuuksien lievittämiseen ja pelastustoimiin koskevan yleissopimuksen määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsää- dännön alaan, voimassa niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

---

Helsingissä 4 päivänä joulukuuta 1998

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Liikenneministeri
Matti Aura