Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 154/1998
Hallituksen esitys Eduskunnalle 84. Kansainvälisen työkonferenssin eräiden päätösten johdosta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kansainvälisen työjärjestön (ILOn) yleiskokous, 84. Kansainvälinen työkonferenssi, joka käsitteli merenkulkuun liittyviä kysymyksiä, pidettiin Genevessä 8.―22.10.1996. Konferenssissa hyväksyttiin kolme yleissopimusta, kolme suositusta ja yleissopimukseen nro 147 liittyvä pöytäkirja. Tämä hallituksen esitys koskee näistä yleissopimuksia nrot 179 ja 180, ja suosituksia nrot 186 ja 187 sekä yleissopimukseen nro 147 liittyvää pöytäkirjaa.

Kansainvälisessä työkonferenssissa hyväksytty pöytäkirja liittyy yleissopimukseen nro 147, joka koskee kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa. Pöytäkirja ei muuta yleissopimusta vaan pyrkii nostamaan yleissopimuksen mukaista kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa. Pyrkimys toteutetaan siten, että ratifioidessaan pöytäkirjan jäsenvaltio sitoutuu noudattamaan lisäliitteessä A mainittuja kahta yleissopimusta. Nämä kaksi sopimusta ovat yleissopimus nro 133, joka koskee laivaväen asuntoja aluksella ja yleissopimus nro 180, joka koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä. Lisäksi ratifioiva valtio voi halutessaan sitoutua noudattamaan yhtä tai useampaa lisäliitteessä B lueteltua yleissopimusta, jotka ovat yleissopimus nro 108, joka koskee merenkulkijain kansallisia henkilöllisyystodistuksia; yleissopimus nro 135, joka koskee työntekijäin edustajien suojelua yrityksessä ja heidän toimintansa helpottamista; yleissopimus nro 164, joka koskee merenkulkijoiden terveyden- ja sairaanhoitoa sekä yleissopimus nro 166, joka koskee merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta.

Yleissopimus nro 179 ja suositus nro 186 koskevat merenkulkijoiden työnvälitystä. Yleissopimus sisältää määräyksiä asianmukaisen ja maksuttoman työnvälityksen järjestämisestä merenkulkijoille sekä työnvälityspalvelujen tason seurannasta. Yleissopimusta täydentävä suositus sisältää yksityiskohtaisempia suosituksia työnvälityspalvelujen jär- jestämisestä ja sisällöstä sekä kansainvälisestä yhteistyöstä.

Yleissopimus nro 180 ja suositus nro 187 koskevat merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä. Yleissopimuksessa on määräyksiä merenkulkijoiden enimmäistyöajoista ja vähimmäislepoajoista määrätyn ajanjakson aikana. Lisäksi siinä on määräyksiä alusten miehityksestä sekä laivanvarustajan ja aluksen päällikön vastuusta. Suosituksessa on yksityiskohtaisia suosituksia merenkulkijoiden palkkauksesta.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta ei tässä vaiheessa hyväksyisi yleissopimuksia nro 179 ja nro 180 eikä yleissopimukseen nro 147 liittyvää pöytäkirjaa. Pöytäkirjaa ei esitetä hyväksyttäväksi sen takia, että pöytäkirja edellyttää jäsenvaltion hyväksyvän kaksi yleissopimusta, joista toisen nro 180 ratifioinnille on tällä hetkellä olemassa lainsäädännöllisiä esteitä. Merenkulkijoiden työaikalait eivät täytä yleissopimuksessa nro 180 asetettuja vaatimuksia enimmäistyöaikojen eikä vähimmäistyöaikojen osalta. Hallitus valmistelee parhaillaan esitystä merityöaikalakien muuttamiseksi vastaamaan mainittua sopimusta. Muutoin pöytäkirjan ratifiointi ei edellytä muutoksia lainsäädäntöömme. Yleissopimusta nro 179 ei esitetä tällä hetkellä ratifioitavaksi. Tämä johtuu siitä, että 85. Kansainvälinen työkonferenssi on kesäkuussa 1997 hyväksynyt yksityisiä työnvälitystoimistoja koskevan yleissopimuksen nro 181 ja suosituksen nro 188, joten on tarkoituksenmukaista edellä mainittujen yleissopimusten osin yhtäläisten sanamuotojen takia ratkaista yleissopimusten ratifiointiedellytykset yhtä aikaa. Yleissopimuksen nro 180 ratifiointiesteenä on, pöytäkirjan ratifiointiesteisiin viitaten se, että merenkulkijoiden työaikalait eivät täytä yleissopimuksen vaatimuksia. Edellä esitetyn mukaisesti hallitus pitää tärkeänä, että asiakirjojen ratifiointiesteet poistetaan ja asiakirjat ratifioidaan mahdollisimman pian.

Yleissopimuksia täydentävät suositukset nro 186 ja nro 187 saatetaan eduskunnan tietoon otettavaksi huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä sikäli kuin se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.


YLEISPERUSTELUT

1. Asian valmistelu

Yleissopimukset ja suositukset on valmisteltu Kansainvälisessä työjärjestössä. Niitä on käsitelty alustavasti merenkulkualan kolmikantakokouksessa vuonna 1994. Asiakirjat hyväksyttiin lopullisesti 84. Kansainvälisessä työkonferenssissa lokakuussa 1996.

Kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevaan yleissopimukseen, 1976 (nro 147), liittyvän pöytäkirjan hyväksymisen puolesta äänesti 84. työkonferenssissa 201 edustajaa, vastaan 4 ja 19 pidättäytyi äänestyksestä. Yleissopimus (nro 179), joka koskee merenkulkijoiden työnvälitystä hyväksyttiin 197 äänellä puolesta, 5 vastaan 17 edustajan pidättäytyessä äänestämästä. Yleissopimuksen (nro 180), joka koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä, hyväksymisen puolesta äänesti 209 edustajaa, vastaan 1 ja 13 edustajaa pidättäytyi äänestyksestä.

Suomesta asiakirjojen valmisteluun työkonferenssissa osallistuivat työministeriön, Suomen Varustamoyhdistyksen, Ålands Redarföreningin, Suomen Merimies-Unionin, Suomen Laivanpäällystöliiton ja Suomen Konepäällystöliiton edustajat.

Lausunnon tämän hallituksen esityksen laatimista varten ovat antaneet liikenneministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Kunnallinen työmarkkinalaitos, Valtion työmarkkinalaitos, Merenkulkulaitos ja merimiesasiain neuvottelukunta.

Yleissopimukseen nro 147 liittyvän pöytäkirjan osalta sosiaali- ja terveysministeriö katsoi lausunnossaan, että ratifioinnin edellytyksenä on myös yleissopimuksen nro 180 hyväksyminen, mikä puolestaan edellyttää lainsääntömuutoksia. Sosiaali- ja terveysministeriön esitti tarvittavien lainsäädäntömuutosten valmistelutyön käynnistämisestä ja, että molemmat yleissopimukset ratifioidaan. Merimiesasiain neuvottelukunta totesi lausunnoissaan vastaavasti ratifioinnin edellyttävän, että Suomi hyväksyy työaikaa koskevan yleissopimuksen nro 180 ja tekee tämän sopimuksen edellyttämät lainsäädäntömuutokset sekä kannatti molempien yleissopimusten ratifiointia. Muutoin merimiesasiain neuvottelukunnan mielestä Suomen lainsäädäntö vastasi yleissopimukseen nro 147 liittyvän pöytäkirjan 1996 vaatimuksia.

Yleissopimuksesta nro 180 antamassaan lausunnossa sosiaali- ja terveysministeriö katsoi, että merityöaikalakia tulisi muuttaa ja kannatti yleissopimuksen ratifiointia tarvittavien muutosten jälkeen. Liikenneministeriö totesi, että yleissopimuksen lepoaikoja koskevat kohdat ovat Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMOn) kansainvälisen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevan yleissopimuksen (STCW-sopimuksen) mukaisia. Lepoaikoja koskevat määräykset ovat myös STCW-sopimukseen perustuvan EU:n merenkulkijoiden vähimmäskoulutustasosta annetun direktiivin 94/58/EY muuttamista koskevan direktiivin 5 i artiklan mukaisia. Liikenneministeriö lausui edelleen, että Suomen varaumasta 5 i artiklan osalta oltaneen luopumassa ja tarvittavat lainsäädäntömuutokset ovat valmisteilla. Muutoin liikenneministeriöllä ei ollut huomautettavaa. Valtion työmarkkinalaitos ja Merenkulkulaitos eivät vastustaneet sopimuksen ratifiointia.

Kukaan lausunnonantajista ei vastustanut yleissopimuksen nro 179 ratifiointia.

Hallituksen esitys on käsitelty merimiesasiain neuvottelukunnassa ja ILO-neuvottelukunnassa. Merimiesasiain neuvottelukunta katsoi, että lainsäädännöllisistä esteistä johtuen yleissopimukseen nro 147 liittyvän pöytäkirjan sekä yleissopimusten nro 179 ja nro 180 hyväksyminen ei tällä hetkellä ole mahdollista. Neuvottelukunta edellytti, että tarvittavat lainsäädännön muutostyöt tehdään ripeästi, jotta asiakirjat voidaan ratifioida mahdollisimman pian.

ILO-neuvottelukunta piti tärkeänä yleissopimukseen nro 147 liittyvän pöytäkirjan ja yleissopimuksen nro 180 ratifiointia sekä totesi, että on tarkoituksenmukaista käsitellä yleissopimuksen nro 179 ratifiointimahdollisuus yhtä aikaa yksityisiä työnvälitystoimistoja koskevan yleissopimuksen nro 181 kanssa.

2. Nykytilanne ja asiakirjojen merkitys

2.1. Kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevaan yleissopimukseen, 1976 (nro 147) liittyvä pöytäkirja vuodelta 1996

Pöytäkirja liittyy vuodelta 1976 olevaan yleissopimukseen (nro 147), joka koskee kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa. Suomi on ratifioinut tämän yleissopimuksen vuonna 1978. Voimassa olevan yleissopimuksen nro 147 mukaan sen ratifioineen jäsenvaltion lainsäädännön määräysten on oltava oleellisilta osiltaan samanmerkityksiset yleissopimuksen liitteessä lueteltujen yleissopimusten kanssa. Yleissopimuksessa ei kuitenkaan edellytetä näiden liitteessä lueteltujen sopimusten hyväksymistä.

Lisäpöytäkirjalla ei muuteta yleissopimusta vaan sen määräykset liitteineen jäävät voimaan. Pöytäkirja nostaa vähimmäistasoa siten, että ratifioivan jäsenvaltion on samalla hyväksyttävä kaksi pöytäkirjan lisäliitteen A-osassa mainittua yleissopimusta ja lisäksi jäsenvaltio voi halutessaan hyväksyä yhden tai useamman lisäliitteen B-osassa luetelluista yleissopimuksista.

Pöytäkirjan lisäliitteen A-osassa mainitut kaksi yleissopimusta, joita ratifioiva valtio sitoutuu noudattamaan, ovat yleissopimus nro 133, joka koskee laivaväen asuntoja aluksella ja yleissopimus nro 180, joka koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä. Yleissopimus nro 133 on hyväksytty vuonna 1970 ja Suomi on ratifioinut sopimuksen vuonna 1974. Yleissopimus nro 133 on tullut voimaan vuonna 1991.

Pöytäkirjan lisäliitteen B-osan neljä yleissopimusta, joita ratifioiva valtio voi halutessaan sitoutua noudattamaan ovat yleissopimus nro 108, joka koskee merenkulkijain kansallisia henkilöllisyystodistuksia; yleissopimus nro 135, joka koskee työntekijäin edustajien suojelua yrityksessä ja heidän toimintansa helpottamista; yleissopimus nro 164, joka koskee merenkulkijoiden terveyden- ja sairaanhoitoa sekä yleissopimus nro 166, joka koskee merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta. Suomi on ratifioinut nämä lisäliitteessä B luetellut yleissopimukset lukuunottamatta yleissopimusta nro 166.

Pöytäkirjan lisäliitteessä A luetellut yleissopimukset, joihin pöytäkirjan ratifioiva jäsenvaltio sitoutuu ovat merkittäviä. Miehistön asuinoloja koskevan yleissopimuksen nro 133 noudattaminen nostaisi merenkulkijoiden asuinoloja kansainvälisellä tasolla merkittävästi. Suomessa yleissopimuksen nro 133 vaikutus merenkulkijoiden asuintilojen tasoon jo sopimuksen voimaan tullessa on ollut vähäisempi, sillä nykyaikaiset alusten asuintilat ylittävät ne tasovaatimukset, joita esitettiin yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Suomelle pöytäkirjan ratifiointi ei merkinne sitä, että kauppa-aluksissa noudatettava vähimmäistaso nousisi, sillä Suomi on jo tämän tason saavuttanut. Pöytäkirja pyritään ratifioimaan samassa yhteydessä kuin yleissopimus nro 180.

Lisäliitteessä mainitun yleissopimuksen nro 180 osalta viitataan kohtaan 2.3.

2.2. Yleissopimus (nro 179), joka koskee merenkulkijoiden työnvälitystä

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) hyväksyi vuonna 1920 yleissopimuksen nro 9, joka koskee merimiesten työnvälitystä. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1922. Kansainvälisessä työkonferenssissa hyväksytyllä yleissopimuksella nro 179 ja siihen liittyvällä suosituksella nro 186 uusittiin edellä mainittu yleissopimus nro 9.

Uudistettu merenkulkijoiden työnvälitystä koskeva yleissopimus korostaa merimiesten julkisten maksuttomien työnvälityspalvelujen merkitystä sekä yksityisten merialan työnvälityspalvelujen valvontaa. Yleissopimuksen hyväksymisen yhteydessä käydyissä keskusteluissa yleiskonferenssissa painotettiin, että merialan kansainvälisyydestä ja merenkulkijoiden erityisistä työoloista johtuen työnvälityspalvelujen tulisi olla korkeatasoisia ja taata kaikille merialan työnhakijoille samantasoinen palvelu. Suomen työvoimapalvelulain (1005/1993) mukaan työnvälitys merenkulkijoille on kiellettyä, jos siitä peritään maksua. Säädöksen valvonta kuuluu työsuojeluviranomaisille.

Yleissopimuksen toiminnan sääntelyä koskeva artikla on osin samansisältöinen kuin yleissopimuksessa nro 181, joka koskee yksityisiä työnvälitystoimistoja. Siten hallitus pitää tarkoituksenmukaisena käsitellä yleissopimuksen nro 179 ratifiointiedellytykset yhtä aikaa yleissopimuksen nro 181 kanssa.

2.3. Yleissopimus (nro 180), joka koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) hyväksyi muutettuna vuonna 1958 sopimuksen nro 109, joka koskee palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä. Sopimuksen II osassa on määräyksiä matruusien peruspalkan määrästä, III osassa työajasta ja IV osassa miehityksestä. Suomi ei ole ratifioinut mainittua sopimusta.

Uudessa merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä koskevassa yleissopimuksessa nro 180 ei enää ole matruusien palk- kaa koskevia määräyksiä, vaan ne on sijoitettu suositukseen nro 187, joka koskee merenkulkijoiden palkkoja, työaikaa ja alusten miehitystä.

Yleissopimuksessa on määräyksiä merenkulkijoiden työ- ja lepoajoista, alusten miehityksestä, laivanvarustajan ja aluksen päällikön vastuusta sekä sopimuksen soveltamisesta. Yleissopimuksen mukaan jäsenvaltiot voivat säätää valintansa mukaan joko enimmäistyöajasta, jota ei saa ylittää tietyn jakson aikana, tai vähimmäislepoajasta, joka on annettava merenkulkijalle sopimuksessa määrätyn jakson aikana. Yleissopimuksen lähtökohtana on lisäksi se, että merenkulkijoiden työaikastandardin tulee perustua kahdeksantuntiseen työpäivään ja että heillä on kansallisten juhlapäivien lisäksi yksi lepopäivä viikossa.

Suomessa merenkulkijoihin sovelletaan joko merityöaikalakia (296/1976) tai työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettua lakia (248/1982). Kumpikaan laeista ei täytä yleissopimuksen asettamia vaatimuksia sen paremmin enimmäistyöajan kuin vähimmäislepoaikojenkaan osalta. Tämän vuoksi on vireillä lainsäädäntöuudistustyö, jonka tarkoituksena on saattaa merenkulkijoiden työaikalainsäädäntö vastaamaan mainitussa yleissopimuksessa asetettuja vaatimuksia.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Kauppa-aluksisa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevaan yleissopimukseen, 1976 (nro 147) liittyvä pöytäkirja vuodelta 1996

1.1. Pöytäkirjan sisältö

Pöytäkirjan johdannossa pääsopimukseksi on määritelty kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskeva yleissopimus vuodelta 1976. Johdannossa viitataan pääsopimuksen 2 artiklan määräyksiin toimenpiteistä, joihin yleissopimuksen ratifioiva jäsenvaltio sitoutuu sekä pääsopimuksen 4 artiklaan koskien aluksia, jotka eivät täytä yleissopimuksen vaatimuksia. Käsite "syrjintä" määritellään johdannossa syrjintää koskevan yleissopimuksen, 1958, 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

Pöytäkirjan 1 artiklan mukaan ratifioivan jäsenvaltion tulee sisällyttää pääsopimuksen liitteenä olevaan yleissopimusluetteloon ne sopimukset, jotka on lueteltu pöytäkirjan lisäliitteen A-osassa ja ne pöytäkirjan lisäliitteen B-osan yleissopimukset, jotka jäsenvaltio hyväksyy. Mikäli A-osassa mainittu sopimus ei ole voimassa, yleissopimuksen sisällyttäminen tulee voimaan vasta kun kyseinen sopimus astuu voimaan.

Artiklan 2 mukaan jäsenvaltio voi ratifioida pöytäkirjan samanaikaisesti kuin se ratifioi pääsopimuksen tai milloin tahansa myöhemmin lähettämällä ilmoituksen rekisteröintiä varten.

Artikla 3 velvoittaa jäsenvaltion ilmoittamaan ratifioinnin yhteydessä, minkä tai mitkä lisäliitteen B-osassa luetelluista yleissopimuksista jäsenvaltio hyväksyy. Jäsenvaltio voi myös myöhemmin lähetetyllä ilmoituksella eritellä, minkä tai mitkä lisäliitteen B-osassa luetelluista yleissopimuksista jäsenvaltio hyväksyy, mikäli se ei ole hyväksynyt kaikkia yleissopimuksia alun alkaen.

Pöytäkirjan 4 artikla velvoittaa jäsenvaltion asianomaiset viranomaiset neuvottelemaan ennakkoon laivanvarustajien ja merenkulkijoiden edustavien järjestöjen kanssa artiklojen 1 ja 3 toteuttamiseksi. Laivanvarustajien ja merenkulkijoiden edustaville järjestöille on niin pian kuin mahdollista tiedotettava Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan ilmoittamista ratifioinneista, ilmoituksista ja irtisanomisista.

Artiklan 5 mukaan tässä pöytäkirjassa merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta koskevan yleissopimuksen vuodelta 1987 katsotaan korvaavan merimiesten kotiin lähettämistä koskevan yleissopimuksen, 1926, mikäli jäsenvaltio hyväksyy ensin mainitun yleissopimuksen.

1.2. Pöytäkirjan suhde Suomen lainsäädäntöön

Pöytäkirjan lisäliitteessä A on lueteltu kaksi yleissopimusta, joita ratifioiva jäsenvaltio sitoutuu noudattamaan. Näistä ensimmäinen on yleissopimus nro 133, joka koskee laivaväen asuntoja aluksessa ja, jonka yleissopimuksen Suomi on ratifioinut vuonna 1974. Asetus merimiesten asunnoista aluksella (794/1948) on jo ollut sisällöltään sellainen, että Suomi on voinut ratifioida yleissopimuksen. Kyseinen asetus päätettiin kuitenkin uudistaa ja ottaa huomioon yleissopimuksen nro 133 uudet asiat. Uusi laivaväen asuintiloista aluksella annettu asetus (518/1976) täyttää tämän yleissopimuksen vaatimukset ja työaikaa koskevia määräyksiä uudistetaan. Asuntoasetuksen perusteella on annettu määräyksiä myös alusten valaistuksen ja melun suhteen.

Lisäksi on säädetty asetuksella aluksen miehityksestä ja laivahenkilökunnan pätevyydestä (1256/1997) sekä liikenneministeriön päätöksellä (1257/1997) aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vahdinpidosta. Näissä muutoksissa on erityisesti otettu huomioon STCW-sopimuksen vaatimukset.

Yleissopimuksen nro 147 artiklassa 4 todetaan, että jäsenvaltio voi ryhtyä toimenpiteisiin sen satamaan poikkeavan aluksen turvallisuutta tai terveyttä aluksella selvästi vaarantavien olosuhteiden korjaamiseksi. Tällaista valvontaa suoritetaan osana satamavaltioiden suorittamia tarkastuksia.

Lisäliitteen A toinen yleissopimus nro 180 koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä. Suomessa merenkulkijoihin sovelletaan joko merityöaikalakia (296/1976) tai työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettua lakia (248/1982). Yleissopimuksen nro 180 suhdetta Suomen lainsääntöön on yksityiskohtaisesti käsitelty kyseisen yleissopimuksen tarkastelun yhteydessä, jolta osin viitataan kohtaan 3.2. Yhteenvetona voi todeta, että merityöaikalaki ja työajasta kotimaanliikenteessä annettu laki eivät kumpikaan täytä tämän yleissopimuksen vaatimuksia tällä hetkellä, joten yleissopimus nro 180 ei ole ratifioitavissa. Tästä puolestaan seuraa, ettei myöskään yleissopimukseen nro 147 liittyvää pöytäkirjaa voida tässä vaiheessa ratifioida.

1.3. Pöytäkirjan suhde yhteisölainsäädäntöön

Euroopan yhteisöjen neuvosto on antanut direktiivin 95/21/EY alusturvallisuutta, saastumisen ehkäisemistä ja alusten asumis- ja työskentelyolosuhteita koskevien kansainvälisten standardien soveltamisesta yhteisön satamia käyttäviin ja jäsenmaiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesillä purjehtiviin aluksiin. Direktiivissä on säännöksiä satamavaltioiden suorittamasta aluksiin kohdistuvasta valvonnasta.

ILO:n yleissopimuksen no 147 valvontaa suoritetaan osana satamavaltioiden suorittamaa valvontaa. Yhteisölainsäädäntö ja yleissopimuksen no 147 velvoitteet eivät ole siis ristiriidassa keskenään.

Pöytäkirjan lisäliitteessä A mainitun yleissopimuksen nro 180 suhdetta yhteisölainsäädäntöön on tarkasteltu kohdassa 3.3.

2. Yleissopimus (nro 179) ja suositus (nro 186) jotka koskevat merenkulkijoiden työnvälitystä

2.1. Yleissopimuksen ja suosituksen sisältö

Yleissopimuksen 1 artikla sisältää eräiden yleissopimuksessa käytettyjen käsitteiden määritelmiä. Käsitteellä "toimivaltainen viranomainen" tarkoitetaan ministeriä, nimettyä virkamiestä, valtion virastoa tai viranomaista, joilla on oikeus antaa sitovia säännöksiä, määräyksiä tai muita ohjeita merenkulkijoiden työhönotosta ja työllistämisestä. Sopimuksessa käsitteellä "työnvälityspalvelu" tarkoitetaan yksityisellä tai julkisella sektorilla toimivaa henkilöä, yhtiötä, laitosta tai muuta organisaatiota, joka työnantajien lukuun ottaa työhön merenkulkijoita tai etsii merenkulkijoille työnantajia. Käsitteellä "laivanvarustaja" tarkoitetaan aluksen omistajaa tai muuta organisaatiota tai henkilöä, jolle laivanvarustajan vastuu aluksen toiminnasta on siirtynyt ja joka vastuun siirron yhteydessä on sopinut ottavansa vastuun. "Merenkulkijoita" yleissopimuksen mukaisesti ovat kaikki ne henkilöt, jotka täyttävät kelpoisuusehdot johonkin työhön tai toimeen merenkulkuun käytettävällä aluksella. Käsitteen ulkopuolelle jäävät kuitenkin henkilöt, jotka työskentelevät valtion sotilaskäytössä tai muussa kuin kaupallisessa käytössä olevilla aluksilla.

Artiklan 2 mukaan yleissopimus ei rajoita jäsenvaltion oikeutta ylläpitää julkista merenkulkijoiden työnvälitystä joko erillisenä osana julkista työnvälityspalvelua tai sen yhteensovittamana. Yksityistä merimiesten työnvälitystä saa harjoittaa ainoastaan lupa- tai kelpoisuusmenettelyn tai muun sääntelyn mukaisesti. Ennen yksityisen työnvälityksen perustamista tai toiminnan muuttamista laivanvarustajia ja merenkulkijoita edustavia järjestöjä on kuultava. Yksityisten työnvälityspalvelujen perustamista suuremmassa määrin kuin on tarpeen ei pidä rohkaista.

Yleissopimus ei 3 artiklan mukaisesti saa millään tavoin vaarantaa merenkulkijain ihmisoikeuksia, mukaan lukien ammattiyhdistysoikeudet.

Yleissopimuksen 4 artiklan 1 kohdassa luetellaan seikat, jotka jäsenvaltio on varmistettava kansallisen lainsäädännön tai sovellettavien määräysten avulla. Jäsenvaltion on taattava, ettei työnvälityksestä tai työn tarjoamisesta aiheutuvia kuluja tai maksuja peritä merenkulkijalta suoraan tai välillisesti. Yleissopimuksessa maksukiellon piiriin kuuluviksi maksuiksi ja kuluiksi ei katsota kansallisen lainsäädännön mukaisista lääkärintarkastuksista, todistuksista, henkilökohtaisista matkustus-asiakirjoista tai kansallisesta merimieskirjasta aiheutuvia kustannuksia. Jäsenvaltion on päätettävä millaisin ehdoin työnvälityspalvelut välittävät merenkulkijoita ulkomaille. Merenkulkijoiden henkilötietojen käsittelyä työnvälityksessä koskevat ehdot on määriteltävä. Tämä koskee myös oikeutta kerätä, säilyttää ja yhdistellä tietoja sekä luovuttaa niitä kolmansille osapuolille. Jäsenvaltion on päätettävä ehdot, joiden nojalla lupia tai muita työnvälitykseen annettuja valtuuksia voidaan perua tai kumota, jos asiaan kuuluvia lakeja tai määräyksiä rikotaan. Mikäli jäsenvaltion sääntelyjärjestelmä perustuu muuhun kuin lupiin ja valtuutuksiin, työnvälityksen toimintaehdot ja ehtojen rikkomisesta seuraavat rangaistukset on määriteltävä.

Artiklan 4 kohdan 2 nojalla jäsenvaltion on huolehdittava, että toimivaltaiset viranomaiset valvovat tarkasti kaikkia työnvälityspalveluja sekä myöntävät ja uusivat työnvälitystoiminnan edellytyksenä olevan luvan tai muun valtuutuksen vasta varmistettuaan, että työnvälityspalvelu vastaa kansallisen lainsäädännön vaatimuksia. Työnvälityspalvelujen henkilöstöllä tulee olla riittävä koulutus ja merenkulkualan tuntemusta. Työnvälityspalvelujen käyttämät keinot, menetelmät ja luettelot eivät saa estää tai vaikeuttaa merenkulkijoiden työnsaantia. Työnvälityspalvelujen tulee mahdollisuuksiensa mukaan varmistaa, että työnantaja turvaa työntekijän niin, ettei työntekijää jätetä vieraaseen satamaan. Lisäksi toimivaltaisten viranomaisten on 4 artiklan mukaisesti varmistettava, että perustetaan turvajärjestelmä, jolla korvataan merenkulkijoille heidän kärsimänsä rahalliset menetykset, mikäli työnvälityspalvelu ei täytä velvoitteitaan heitä kohtaan.

Yleissopimuksen 5 artiklan mukaan kaikkien työnvälityspalveluiden tulee pitää rekisteriä työhön välittämistään merenkulkijoista. Työnvälityspalvelujen on varmistettava, että heidän työhön välittämänsä merenkulkijat ovat päteviä ja heillä on toimeen vaadittavat asiapaperit. Työsopimusten ja työehtojen tulee olla sovellettavien kansallisten lakien, määräysten ja työehtosopimusten mukaisia. Artiklan mukaisesti merenkulkijoille on tiedotettava heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Työnvälityspalvelujen on myös varmistettava, että merenkulkijat voivat perehtyä työsopimukseen ja työehtoihin ja, että merenkulkijat saavat jäljennöksen työsopimuksestaan.

Artiklan 6 mukaisesti toimivaltaisen viranomaisen on varmistettava, että työnvälityspalveluja koskevien valitusten tutkimista varten on sopiva koneisto ja menettelytavat. Kaikkien työnvälityspalvelujen tulee tutkia ja vastata kaikkiin valituksiin, jotka liittyvät niiden toimintaan. Työ- ja elinolosuhteita aluksilla koskevat valitukset työnvälityspalvelujen on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle. Yleissopimus ei kuitenkaan estä merenkulkijaa tekemästä valitusta suoraan toimivaltaiselle viranomaiselle.

Yleissopimusta täydentävä suositus nro 186 sisältää tarkempia määräyksiä toimivaltaisen viranomaisen tehtävistä sekä jäsenvaltioiden ja merenkulkualan järjestöjen kansainvälisestä yhteistyöstä.

2.2. Yleissopimuksen suhde Suomen lainsäädäntöön

Yleissopimuksen 1 artiklan 1 b-kohdan mukaan työnvälityspalvelulla tarkoitetaan yksityisellä tai julkisella sektorilla toimivaa henkilöä, yhtiötä, laitosta, virastoa tai muuta organisaatiota, joka työnantajien lukuun ottaa työhön merenkulkijoita tai etsii merenkulkijoille työnantajia. Toiminta käsittää sekä työvoiman vuokrauksen (vuokratyö) että työnvälityksen.

Yleissopimuksen 2 artiklan 2 kohdan perusteella yksityistä työnvälityspalvelua saa harjoittaa jäsenvaltion alueella vain lupa- tai kelpoisuusmenettelyn tai muun sääntelyn mukaisesti. Työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain (131/1973) 21 a §:ssä säädetään työvoiman vuokrausta harjoittavan työnantajan ilmoitusvelvollisuudesta. Vuokratyövoimasta tehdystä kaupparekisterilaissa (121/1979) säädetystä perusilmoituksen tekemisestä on ilmoitettava kirjallisesti asianomaiselle työsuojeluviranomaiselle. Yksityiseen työnvälitykseen ei kohdistu erityissääntelyä lukuunottamatta työvoimapalvelulain (1105/1993) 16 §:ssä säädettyä maksukieltoa. Kansainvälisessä työkonferenssissa kesäkuussa 1997 hyväksytty yksityistä työnvälitystä koskeva yleissopimus nro 181 sisältää osin samansisältöisen toiminnan sääntelyä koskevan artiklan. Tästä johtuen vuokratyöstä tehtävän ilmoituksen ja toisaalta yksityiseen työnvälitystoimintaan kohdistuvan sääntelyn riittävyys yleissopimuksen 2 artiklan 2 kohdan osalta on tarkoituksenmukaista arvioida yhtä aikaa yksityistä työnvälitystoimintaa koskevan yleissopimuksen nro 181 tarkastelun kanssa.

Yleissopimus korostaa julkisten maksuttomien merialan työnvälityspalveluiden merkitystä. Yleissopimuksen 4 artiklan a kohdan mukaan työnvälityksestä tai työn tarjoamisesta aiheutuvat kulut tai maksut eivät saa suoraan tai välillisesti, osin tai kokonaan tulla merenkulkijan maksettavaksi. Työvoimapalvelulain 16 §:n 2 momentin mukaan työnvälitys merenkulkijoille on kielletty, jos siitä peritään maksua. Työvoimapalvelulain 21 §:n mukaan rangaistus 16 §:ssä kielletystä työnvälityksestä säädetään rikoslain 47 luvun 6 § 1 momentissa. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan se, joka perii maksun työnvälityksestä merenkulkijoille, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Säännökset täyttävät yleissopimuksen kyseessä olevan kohdan vaatimukset.

2.3. Yleissopimuksen suhde yhteisölainsäädäntöön

Euroopan yhteisössä ei ole tällä hetkellä sääntelyä eikä vireillä säädösvalmistelua yleissopimuksen alalta.

3. Yleissopimus (nro 180) ja suositus (nro 187), jotka koskevat merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä

3.1. Yleissopimuksen ja suosituksen sisältö

Yleissopimusta sovelletaan merenkulkuun käytettäviin aluksiin, jotka on rekisteröity sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa tämä yleissopimus on voimassa ja, jotka tavallisesti harjoittavat kauppamerenkulkua. Mikäli on epäselvää, onko alus katsottava yleissopimuksen tarkoittamaksi merenkulkuun käytettäväksi alukseksi, kauppamerenkulkua tai ammattimaista merikalastusta harjoittavaksi alukseksi, asian ratkaisee toimivaltainen viranomainen neuvoteltuaan asiasta asianomaisten laivanvarustajia, merenkulkijoita ja kalastajia edustavien järjestöjen kanssa.

Yleissopimuksessa määritellään toimivaltaisen viranomaisen, työajan, lepoajan, merenkulkijan ja laivanvarustajan käsitteet. Työajalla tarkoitetaan aikaa, jonka merenkulkijan on työskenneltävä aluksen lukuun ja lepoajalla työajan ulkopuolista aikaa, johon ei kuitenkaan lasketa lyhyitä taukoja.

Yleissopimuksen 4 artiklan mukaan merenkulkijoiden normaali työaika on kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Lisäksi merenkulkijalle on annettava viikossa yksi lepopäivä, minkä lisäksi kansalliset juhlapäivät ovat lepopäiviä. Työehtosopimuksella voidaan kuitenkin sopia tästä sopimusmääräyksestä poikkeavista järjestelyistä, kun järjestely kokonaisuutena ei ole sopimuksessa määriteltyä tasoa epäedullisempi.

Yleissopimuksen mukaan jäsenvaltiot voivat säädellä joko merenkulkijan enimmäistyöaikaa tai vähimmäislepoaikoja. Yleissopimuksen 5 artiklan mukaan enimmäistyöaika saa olla enintään 14 tuntia 24 tunnin jakson aikana ja 72 tuntia seitsemän päivän jakson aikana. Jos puolestaan valitaan vähimmäislepoaikasääntely, merenkulkijalle on annettava vähintään kymmenen tunnin lepoaika 24 tunnin jakson aikana ja yhteensä 77 tunnin lepoaika seitsemän päivän jakson aikana. Lepoajan saa jakaa korkeintaan kahdeksi jaksoksi, joista toisen on oltava vähintään kuusituntinen ja peräkkäisten lepoaikojen väli saa olla korkeintaan 14 tuntia. Työehtosopimuksilla voidaan kuitenkin sopia poikkeuksista edellä tarkoitettuihin rajoihin edellyttäen, että merenkulkija saa hyväkseen edellä esitetyn normin mukaiset vapaa-ajat esimerkiksi pidempänä vapaana.

Kokoonkutsumiset, palo- ja pelastusveneharjoitukset sekä muut kansallisesti tai kansainvälisillä sopimuksilla sovitut harjoitukset on suoritettava tavalla, joka mahdollisimman vähän häiritsee lepoaikoja. Merenkulkijalle, jonka lepoaika keskeytyy päivystysaikana työkutsun vuoksi, on annettava riittävä korvaava lepoaika.

Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, että aluksilla on helppopääsyisessä ja näkyvällä paikalla sellainen työjärjestelytaulukko, josta näkyvät meri- ja satamatyöskentelyn aikataulu sekä lippuvaltion lainsäädännön tai työehtosopimusten mukainen enimmäistyöaika tai vähimmäislepoaika. Asiakirja on laadittava vakiomuodossa ja laivan työskentelykielellä.

Yleissopimuksen 6 artiklan mukaan alle 18-vuotiaat eivät saa tehdä yötyötä. Yöllä tarkoitetaan aikaa, joka kestää yhdeksän tuntia yhtäjaksoisesti mukaan lukien keskiyön ja aamuviiden välinen aika.

Enimmäistyöaikaa ja vähimmäislepoaikoja koskevia säännöksiä ei sovelleta, kun kysymyksessä on työ, joka on välttämätöntä aluksen, aluksella olevien ihmisten tai lastin välittömän turvallisuuden vuoksi tai avun antamiseksi muille aluksille tai henkilöille, jotka ovat merihädässä. Aluksen päällikkö voi vaatia tällaisen työn tekemistä niin kauan kuin se on välttämätöntä. Merenkulkijoille on tämän jälkeen annettava riittävän pitkä korvaava lepoaika.

Yleissopimuksen 8 artiklan mukaan merenkulkijoiden päivittäisestä työajasta ja päivittäisestä lepoajasta on pidettävä työaikakirjanpitoa. Merenkulkijalle on annettava jäljennös häntä koskevista merkinnöistä. Työ- ja lepoaikojen kirjaamismuodon päättää toimivaltainen viranomainen ottaen huomioon Kansainvälisen työjärjestön mahdolliset ohjeet tai käyttäen järjestön muuta vakiomuotoa. Artiklassa säädetään myös lainsäädännön ja sovellettavien työehtosopimusmääräysten nähtävänä pidosta. Yleissopimuksen 9 artikla edellyttää, että toimivaltainen viranomainen tutkii ja vahvistaa kirjanpidon tarkoituksenmukaisin väliajoin.

Yleissopimuksessa on lisäksi määräyksiä aluksen turvallisesta miehittämisestä ja laivanvarustajan ja aluksen päällikön vastuusta alusta miehitettäessä.

Suosituksessa nro 187, joka koskee merenkulkijoiden palkkoja, työaikaa ja alusten miehitystä, on merenkulkijoiden palkkoja koskevat suositukset. Suosituksessa on määräyksiä ylityökorvausten määräytymisestä, syrjinnän kiellosta merimiesten palkkauksessa, palkan maksutavoista ja menettelytavoista vähimmäispalkkaa määrättäessä. Suosituksessa on lisäksi määrätty matruusien vähimmäisperuspalkka kuukaudessa.

3.2. Yleissopimuksen suhde Suomen lainsäädäntöön

3.2.1. Merityöaikalaki

Merityöaikalaissa (296/1976) säädetään ulkomaanliikenteeseen käytettävissä aluksissa työskentelevien merimiesten työaikakysymyksistä. Laissa on muun muassa säännöksiä säännöllisestä työajasta, työajan sijoittamisesta, vuorotyöntekijän ja taloustyöntekijän työntekovelvollisuudesta pyhäpäivinä ja lauantaina, lepoajoista, ylityön teettämiseen kohdistuvista rajoituksista, ylityöstä maksettavista korvauksista ja työaika-asiakirjoista.

Merityöaikalain 4 §:n mukaan säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa. Lisäksi taloustyöntekijän säännöllinen työaika pyhäpäivänä ja lauantaina aluksen ollessa satamassa on viisi tuntia, jos aluksessa ei ole matkustajia. Säännöllisen työajan lisäksi työntekijä voidaan velvoittaa tekemään ylityötä. Työntekijää saa säännöllisen vuorokautisen työajan lisäksi pitää ylityössä enintään 16 tuntia viikossa. Vuorokautinen enimmäistyöaika on 16 tuntia. Ylityöhön kohdistuvia rajoituksia ei sovelleta 10 §:ssä säädetyissä tapauksissa. Poikkeustapaukset koskevat muun muassa sellaisen työn tekemistä, joka on ehdottomasti tarpeen ihmishenkeä, alusta tai tavaraa uhkaavan vaaran johdosta, merilaissa (674/1994) säädetyn avun antamiseksi, pelastus- ja muihin harjoituksiin osallistumiseksi ja tarpeellisen vahtipalvelun suorittamiseksi.

Merityöaikalain vuorokautista enimmäistyöaikaa koskevat säännökset eivät vastaa yleissopimuksessa asetettuja vaatimuksia.

Merenkulkijan vähimmäislepoajoista säädetään 9 a §:ssä. Työntekijälle on vuorokaudessa annettava riittävä, vähintään 6 tunnin ja alle 18-vuotiaalle työntekijälle vähintään 8 tunnin yhtäjaksoinen lepo. Säännös koskee muita kuin vahtia käyviä henkilöitä, sillä pykälän 2 momentissa säädetään vahtihenkilöstön vähimmäislepoajoista.

Vahtia käyvälle henkilölle on annettava jokaisen 24 tunnin aikana vähintään 10 tunnin lepoaika. Lepoaika voidaan jakaa enintään kahteen jaksoon siten, että toisen jaksoista on kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään kuusi tuntia. Lepoaika voidaan lyhentää enintään kahden peräkkäisen 24 tunnin aikana kerrallaan kuuteen tuntiin, jos työntekijälle annetaan kunkin seitsemän vuorokauden ajanjakson aikana vähintään 70 tunnin lepoaika.

Välillisesti lepoaikoja sääntelevät lisäksi työajan sijoittamista koskevat säännökset. Merityöaikalain 5 §:n mukaan vuorotyöntekijän säännöllinen työaika on satamavuorokautena sijoitettava kello 6:n ja 18:n väliseen aikaan ja päivätyöntekijän säännöllinen työaika on sijoitettava sekä meri- että satamavuorokautena kello 6:n ja 18:n väliseen aikaan. Taloustyöntekijän säännöllinen työaika matkustaja-aluksessa voidaan sijoittaa 14 tunnin ajanjaksoon vuorokaudessa ja muussa kuin matkustaja-aluksessa työaika voi olla sijoitettuna kello 6:n ja 19:n väliseen aikaan. Pyhä- ja lauantaityöstä on lisäksi omat rajoittavat säännöksensä.

Merityöaikalain vähimmäislepoaikaa koskevat säännökset eivät vastaa yleissopimuksen vaatimuksia. Vahtihenkilöstön vähimmäislepoajat on saatettu vastaamaan STCW-sopimuksessa asetettuja vaatimuksia.

Merityöaikalain 19 §:n mukaan työnantajan on vahvistettava taloustyöntekijän säännöllistä työaikaa koskeva viikoittainen työtuntijärjestelmä, joka on pidettävä nähtävänä sopivassa paikassa aluksella. Lain 19 a §:n mukaan työnantajan on huolehdittava, että aluksella laaditaan vahtia käyvälle henkilöstölle työjaksoksi tai vähintään kahdeksi viikoksi kerrallaan vahtivuoroluettelo, josta käyvät ilmi henkilön nimi ja toimi aluksella sekä vahdin alkamis- ja päättymisajat. Vahtivuoroluettelon mahdolliset muutokset on tehtävä viivyttelemättä, ja vahtivuoroluettelo on pidettävä aluksella näkyvällä paikalla.

Merityöaikalain 20 §:n mukaan työnantajan on pidettävä aluksella työministeriön kaavan mukaista työaikapäiväkirjaa, johon on tehtävä merkinnät viimeistään työntekoa seuraavana päivänä. Työaikapäiväkirja on vaadittaessa esitettävä työsuojeluviranomaiselle, työntekijän edustajalle ja työntekijälle. Työntekijällä on myös pyydettäessä oikeus saada kirjallinen ote työaikapäiväkirjan häntä koskevista merkinnöistä.

Lain 21 §:n mukaan laki ja sen nojalla annetut määräykset on pidettävä työntekijöiden nähtävänä sopivalla paikalla aluksella.

Merityöaikalain saattamisesta vastaamaan yleissopimuksen nro 180 vaatimuksia annetaan hallituksen esitys erikseen.

3.2.2. Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettu laki

Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annettua lakia (248/1982) sovelletaan kotimaanliikenteen aluksissa sekä työ- että virkasuhteen perusteella tehtävään työhön. Lain 2 §:n mukaan kotimaanliikenteellä tarkoitetaan liikennettä Suomen rajojen sisäpuolella sekä Saimaan kanavan vuokra-alueella ja siihen välittömästi liittyvillä Venäjän vesialueilla. Lain 3 §:ssä säädetään soveltamisalaa koskevista poikkeuksista.

Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetussa laissa säädetään säännöllisestä työajasta, työajan järjestelystä ja sijoittamisesta, valmiusajasta ja työajasta, ylityöstä ja sen korvaamisesta, pyhätyöstä, lepoajoista sekä työaika-asiakirjoista.

Lain 4 §:n mukaan säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa. Säännöllisen työajan lisäksi työntekijä voidaan 8 §:n mukaan velvoittaa tekemään ylityötä enintään 16 tuntia viikossa. Työaika vuorokaudessa eli kello 00:n ja kello 24:n välillä voi olla enintään 14 tuntia. Työministeriö voi antaa luvan poiketa laissa säädetyistä enimmäistyöajoista. Tällöin ylityön teettämisen edellytyksenä on, että työaika tasoitetaan kolmen kuukauden aikana vastaamaan laissa säädettyjä enimmäismääriä tai, että aluksessa noudatetaan laissa säädettyä vuorottelujärjestelmää. Jos työntekijän työ on järjestetty kahteen vuoroon, työntekijä on edellä esitetystä poiketen velvollinen tekemään vuorokautista ylityötä enintään 28 tuntia viikossa ja tämän lisäksi suostumuksensa mukaisesti enintään seitsemän tuntia viikossa edellyttäen, että työntekijälle annetaan laissa säädetyt vapaa-aikajaksot.

Työntekijä on 8 §:ssä säädetyn vuorokautisen ylityön lisäksi velvollinen tekemään viikoittaista ylityötä enintään 16 tuntia kahdessa viikossa. Vuorottelujärjestelmää noudatettaessa työntekijä on kuitenkin velvollinen tekemään viikoittaista ylityötä 16 tuntia viikossa.

Ylityöhön kohdistuvia rajoituksia ei sovelleta sellaisen työn tekemiseen, joka on ehdottomasti suoritettava ihmishenkeä, alusta tai tavaraa uhkaavan vaaran johdosta, merilaissa säädetyn avun antamiseksi, satama- tai vastaavan viranomaisen määräämän toimenpiteen suorittamiseksi tai joka aiheutuu työntekijäin ennalta-arvaamattomasta vähentymisestä matkan aikana.

Lain säännökset enimmäistyöajoista ja niiden jaksotuksista eivät vastaa yleissopimuksen määräyksiä.

Kotimaanliikenteen työaikalain 12 §:n mukaan lain soveltamisalaan kuuluvalle työntekijälle on annettava riittävä, vähintään kahdeksan tunnin pituinen yhtäjaksoinen vuorokautinen lepoaika. Kahdeksantoista vuotta täyttäneelle työntekijälle annettavaa lepoaikaa voidaan kuitenkin lyhentää enintään kahdella tunnilla, jos hänen työnsä on järjestetty vuoroihin 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Säännöksen mukaan on lisäksi vältettävä jatkuvan ylityön teettämistä.

Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 5 §:ssä säädetään työajan järjestämisestä vuoroihin niissä tapauksissa, joissa työntekijät alusta käytettäessä asuvat aluksessa. Tällöin työ voidaan järjestää vähintään neljän tunnin ja enintään kuuden tunnin pituisiin vuorokaudessa säännöllisesti vaihtuviin vuoroihin, milloin se on välttämättä tarpeen aluksen jatkuvan turvallisen kulun kannalta. Lain 5 §:n mukaan työ voidaan järjestää kahteen vuorokaudessa säännöllisesti vaihtuvaan vuoroon vain, jos työntekijän asuintilat aluksella ovat sellaiset, ettei kahta useamman vuoron käyttämistä voida pitää työntekijän kannalta tarkoituksenmukaisena.

Vahtihenkilölle on annettava jokaisen 24 tunnin aikana vähintään 10 tunnin lepoaika. Lepoaika voidaan jakaa enintään kahteen jaksoon siten, että toisen jaksoista on kestettävä yhtäjaksoisesti vähintään kuusi tuntia. Vuorokausilepo voidaan lyhentää enintään kahden peräkkäisen vuorokausilevon aikana kerrallaan kuuteen tuntiin, jos työntekijälle annetaan seitsemän vuorokauden ajanjakson aikana vähintään 70 tunnin lepoaika. Jos työntekijän työ- ja vapaa-aikojen määräytymisessä ei noudateta vuorottelujärjestelmää, työntekijälle on lain 8 §:n 2 momentin mukaan annettava kerran viikossa vähintään 30 tuntia kestävä yhdenjaksoinen viikkolepo.

Vähimmäislepoaikojen osalta työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain säännökset eivät vastaa yleissopimuksen vaatimuksia.

Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain 18 §:n mukaan työnantajan on laadittava vuorottelujärjestelmä, jos työ on järjestetty vuoroihin. Silloin kun työtä ei ole järjestetty vuoroihin, työnantajan on 19 §:n mukaan laadittava työtuntijärjestelmä, josta käyvät ilmi työajan alkamis- ja päättymisajankohdat sekä lepo- ja vapaa-ajat. Työtuntijärjestelmä on laadittava viimeistään viikkoa ennen sen alkamishetkeä.

Lain 23 §:n mukaan työnantajan on pidettävä luetteloa säännöllisen työajan työtunneista, yli- ja pyhätyötunneista sekä niistä suoritetuista korvauksista. Luettelo on pyydettäessä näytettävä työsuojelutarkastuksen toimittajalle ja työntekijöiden edustajalle sekä työntekijöille. Työntekijällä on oikeus saada häntä koskevat tiedot kirjallisesti.

Työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain saattamisesta vastaamaan yleissopimuksen nro 180 vaatimuksia annetaan hallituksen esitys erikseen.

3.3. Yleissopimuksen suhde yhteisölainsäädäntöön

Euroopan unionin neuvoston direktiivi 93/104/EY tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista tuli voimaan vuonna 1996. Direktiivi ei koske kuitenkaan liikennesektoreita, ja siten ei myöskään meriliikennettä. Työaikadirektiivin ulkopuolisten toimialojen saattamisesta työaikasääntelyn piiriin EU:n komissio on 15 päivänä heinäkuuta 1997 julkaissut valkoisen kirjan, josta komissio on saanut eri tahojen lausunnot syksyllä 1997. Asiaa on käsitelty myös EU:n työ- ja sosiaalineuvostossa sekä liikenneneuvostossa.

Komissio on valkoisessa kirjassa suositellut toimintavaihtoehtoa, jonka mukaan työaikadirektiivin säännökset laajennetaan koskemaan kaikkia kiinteässä asemapaikassa työskenteleviä työntekijöitä. Samoin työaikadirektiivin säännökset neljän viikon palkallisesta vuosilomasta ja yötyöntekijöiden terveystarkastuksista on tarkoitus saattaa koskemaan kaikkia liikkuvia työntekijöitä. Alakohtaisesti yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa valmistellaan liikkuvien työntekijöiden työ- ja lepoaikasäännökset. Suomi on lausunnossaan tukenut komission kantaa.

Komissio odottaa erityisesti meriliikenteen työaika-asiassa saavansa työmarkkinaosapuolilta yksityiskohtaiset suositukset tulevaksi lainsäädännöksi. Komissio toivoo lisäksi jäsenvaltioiden ratifioivan ILO:n yleissopimuksen nro 180, jotta vähimmäisnormit enimmäistyöajasta tai vähimmäislepoajoista voidaan panna täytäntöön kansainvälisesti.

4. Yleissopimusten ja pöytäkirjan voimaantulo ja irtisanominen

Yleissopimus nro 179, joka koskee merenkulkijoiden työnvälitystä tulee voimaan sen ratifioivan valtion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt yleissopimuksen ratifioinnnin. Yleissopimus nro 180, joka koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt yleissopimuksen ratifioinnin. Yleissopimukseen nro 147 liittyvä pöytäkirja vuodelta 1996 tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sen ratifiointi on rekisteröity.

Yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa yleissopimuksen 10 vuoden kuluttua siitä päivästä, jona yleissopimus on tullut kansainvälisesti voimaan ilmoittamalla irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle. Irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua ilmoituksen rekisteröimispäivämäärästä. Jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa mainitun 10 vuoden määräajan päättymisestä käytä irtisanomisoikeuttaan, saa irtisanoa yleissopimuksen aina 10 vuoden välein.

Pöytäkirjan ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa pöytäkirjan aina silloin, kun pääsopimuksen 7 artikla mahdollistaa pääsopimuksen irtisanomisen, lähettämällä ilmoituksen irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröitäväksi. Pääsopimus voidaan irtisanoa 10 vuoden kuluttua siitä päivästä, jona se on tullut kansainvälisesti voimaan ilmoittamalla irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle. Irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä. Myös pöytäkirjan pääsopimuksen osalta on määrätty, että jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa mainitun 10 vuoden määräajan päättymisestä käytä irtisanomisoiekuttaan, saa irtisanoa yleissopimuksen aina 10 vuoden välein.

5. Yleissopimusten ja pöytäkirjan voimaantulo ja irtisanominen

Yleissopimus nro 179, joka koskee merenkulkijoiden työnvälitystä tulee voimaan sen ratifioivan valtion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona Kansainvälisen työtoimitson pääjohtaja on rekisteröinyt yleissopimuksen ratifioinnin. Yleissopimus nro 180, joka koskee merenkulkijoiden työaaikaa ja alusten miehitystä tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt yleissopimuksen ratifioinnin. Yleissopimukseen nro 147 liittyvä pöytäkirja vuodelta 1996 tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sen ratifiointi on rekisteröity.

Yleissopimukset ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa yleissopimuksen 10 vuoden kuluttua siitä päivästä, jona yleissopimus on tullut kansainvälisesti voimaan ilmoittamalla irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle. Irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua ilmoituksen rekisteröimispäivämäärästä. Jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa mainitun 10 vuoden määräajan päättymisestä käytä irtisanomisoikeuttaan, saa irtisanoa yleissopimuksen aina 10 vuoden välein

Pöytäkirjan ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa pöytäkirjan aina silloin, kun pääsopimuksen 7 artikla mahdollistaa pääsopimuksen irtisanomisen, lähettämällä ilmoituksen irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröitäväksi. Pääsopimus voidaan irtisanoa 10 vuoden kuluttua siitä päivästä, jona se on tullut kansainvälisesti voimaan ilmoittamalla irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle. Irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä. Myös pöytäkirjan pääsopimuksen osalta on määrätty, että jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa mainitun 10 vuoden määräajan päättymisestä käytä irtisanomisoikeuttaan, saa irtisanoa yleissopimuksen aina 10 vuoden välein.

5. Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymien päätösten jatkotoimenpiteet

ILOn yleiskokouksen, 84. Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymät yleissopimukseen nro 147 liittyvä pöytäkirja sekä yleissopimukset nro 179 ja 180 ovat merkittäviä. Suomi on kannattanut päätösten hyväksymistä ja hallitus pitää tärkeänä, että asiakirjat ratifioidaan mahdollisimman pian.

Yleissopimuksen nro 180 osalta lainsäädännön uudistamistyö on vireillä. Pöytäkirja pyritään ratifioimaan samassa yhteydessä kuin yleissopimus nro 180 edellä esitetyn mukaisesti.

Yleissopimukseen nro 179 sisältyy yksityisen työnvälitystoiminnan sääntelyä koskeva artikla, joka on sanamuodoltaan lähes sama kuin yksityisiä työnvälitystoimistoja koskevassa yleissopimuksessa nro 181 oleva toiminnan sääntelyä koskeva artikla. Yleissopimus nro 181 on hyväksytty Kansainvälisessä työkonferenssissa kesäkuussa 1997 ja sopimus on saatettava ILOn perussäännön 19 artiklan mukaisesti eduskunnan käsiteltäväksi vuoden 1998 kuluessa. Edellä esitetyn perusteella hallitus pyrkii saattamaan molempien sopimusten ratifiointikysymyksen eduskunnalle samassa yhteydessä vuoden 1998 loppuun mennessä.

6. Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymien asiakirjojen eduskuntakäsittely

Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 19 artikla edellyttää kunkin jäsenvaltion saattavan yleiskokouksen hyväksymät yleissopimukset ja suositukset määräajassa yleiskokouksen päättymisestä toimivaltaisen valtioelimen käsiteltäväksi lainsäädäntö- ja muita toimia varten. Kansainvälisen työjärjestön 84. työkonferenssi päätyi siihen, että eräät muutokset kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevaan yleissopimukseen toteutettiin laatimalla ehdotukset yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan muotoon. Näin ollen pöytäkirja yleissopimukseen liittyvänä ja työjärjestön hyväksymänä tulee saattaa Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 19 artiklan mukaisesti määräajassa toimivaltaisen valtioelimen käsiteltäväksi. Tästä syystä asiakirjat on saatettu eduskunnan käsiteltäviksi.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta ei tässä vaiheessa hyväksyisi Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 22 lokakuuta 1996 hyväksyttyä Kansainvälisen työjärjestön kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevaan yleissopimukseen, 1976 nro 147, liittyvää pöytäkirjaa vuodelta 1996, ja

että Eduskunta ei tässä vaiheessa hyväksyisi Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 22 lokakuuta 1996 hyväksyttyä Kansainvälisen työjärjestön yleissopimusta nro 179, joka koskee merenkulkijoiden työnvälitystä, ja

että Eduskunta ei tässä vaiheessa hyväksyisi Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 22 lokakuuta 1996 hyväksyttyä Kansainvälisen työjärjestön yleissopimusta nro 180, joka koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä, sekä

että Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 22 lokakuuta 1996 hyväksytty Kansainvälisen työjärjestön suositus nro 186, joka koskee merenkulkijoiden työnvälitystä, otettaisiin huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä sikäli kuin se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista, ja

että Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 22 lokakuuta 1996 hyväksytty Kansainvälisen työjärjestön suositus nro 187, joka koskee merenkulkijoiden palk- koja, työaikaa ja alusten miehitystä, otettaisiin huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä sikäli kuin se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista.

Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 1998

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Työministeri
Liisa Jaakonsaari

(Käännös)

(Liite)

Kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevaan yleissopimukseen, 1976, liittyvä

PÖYTÄKIRJA 1996

Kansainvälisen työjärjestön yleiskonferenssi,

jonka Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvosto on kutsunut koolle Geneveen ja joka on aloittanut 84. istuntokautensa 8. päivänä lokakuuta 1996, ja joka

ottaa huomioon kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevan yleissopimuksen, 1976, (jäljempänä "pääsopimus") 2 artiklan määräykset, joissa osaksi todetaan, että:

"kukin tämän yleissopimuksen ratifioiva jäsenvaltio sitoutuu:

a) luomaan sellaisen lainsäädännön, jossa määritellään sen alueella rekisteröidyille aluksille:

i) ihmishengen turvaamista aluksessa tarkoittavat turvallisuusvaatimukset, kelpoisuutta, työaikaa ja miehitystä koskevat vaatimukset mukaan lukien,

ii) asianmukainen sosiaaliturvajärjestelmä; ja

iii) työolosuhteet ja aluksessa asumiseen liittyvät järjestelyt, sikäli kuin niitä jäsenvaltion mielestä ei ole määritelty työehtosopimuksessa tai määrätty asianomaisten tuomioistuinten toimesta yhtä sitoviksi asianomaisiin laivanvarustajiin ja merenkulkijoihin nähden,

sekä varmistumaan siitä, että mainitun lainsäädännön määräykset ovat oleellisilta osiltaan samanmerkityksiset tämän yleissopimuksen liitteessä mainittujen yleissopimusten tai yleissopimusten artiklojen kanssa, mikäli jäsenvaltio ei ole muulla tavoin velvollinen panemaan täytäntöön kyseisiä yleissopimuksia", ja

toteaa myös pääsopimuksen 4 artiklan 1 kohdan määräykset, joissa todetaan, että:

"jos tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio, jonka satamaan alus poikkeaa säännönmukaisella reitillään tai toiminnallisten syiden tähden, vastaanottaa valituksen tai saa näytön siitä, ettei kyseinen alus, yleissopimuksen tultua voimaan, ole tämän yleissopimuksen vaatimusten mukainen, se voi lähettää aluksen rekisteröintimaan hallitukselle selonteon toimittaen samalla siitä jäljennöksen Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle sekä ryhtyä toimenpiteisiin turvallisuutta tai terveyttä aluksella selvästi vaarantavien olosuhteiden korjaamiseksi", ja

palauttaa mieleen työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvaa syrjintää koskevan yleissopimuksen, 1958, 1 artiklan 1 kohdan, jossa todetaan, että:

"tässä yleissopimuksessa tarkoitetaan 'syrjinnällä':

a) kaikkea erottelua, hyljeksintää tai suosintaa rodun, ihonvärin, sukupuolen, uskonnon, poliittisten mielipiteiden tai kansallisen tahi yhteiskunnallisen alkuperän perusteella, mistä on seurauksena, että samanlaiset mahdollisuudet ja yhdenvertainen kohtelu työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tehdään tyhjäksi tai niitä rajoitetaan;

b) kaikenlaista muuta erottelua, hyljeksintää tai suosintaa, josta on seurauksena, että samanlaiset mahdollisuudet ja yhdenvertainen kohtelu työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tehdään tyhjäksi tai niitä rajoitetaan, ja jonka jäsenvaltio on määritellyt kuultuaan edustavia työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä, mikäli niitä on, samoin kuin muita sopivia elimiä"; ja

palauttaa mieleen Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen, 1982, voimaantulo 16 päivänä marraskuuta 1994, ja

palauttaa mieleen Kansainvälisen merenkulkujärjestön merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevan yleissopimuksen, 1978 (muutettu vuonna 1995),

päättää hyväksyä eräitä ehdotuksia, jotka koskevat pääsopimuksen osittaista muuttamista, mikä on istunnon esityslistalla neljäntenä kohtana, sekä

päättää, että nämä ehdotukset tulee laatia pääsopimuksen pöytäkirjan muotoon,

hyväksyy tänä 22 päivänä lokakuuta 1996 seuraavan pöytäkirjan, josta voidaan käyttää nimitystä Kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa koskevaan yleissopimukseen, 1976, liittyvä pöytäkirja, vuodelta 1996:

1 artikla

1. Kunkin tämän pöytäkirjan ratifioivan jäsenvaltion tulee sisällyttää pääsopimuksen liitteenä olevaan yleissopimusluetteloon lisäliitteen A-osan sopimukset ja sellaiset mainitun liitteen B-osassa luetellut sopimukset, joita se mahdollisesti hyväksyy, allaolevan 3 artiklan mukaisesti.

2. Lisäliitteen A-osassa luetellun sopimuksen, joka ei vielä ole voimassa, sisällyttäminen toteutuu vasta sitten, kun kyseinen sopimus astuu voimaan.

2 artikla

Jäsenvaltio voi ratifioida tämän pöytäkirjan samanaikaisesti kuin se ratifioi pääsopimuksen, tai milloin tahansa sen jälkeen, lähettämällä pöytäkirjan virallisesta ratifioinnista rekisteröintiä varten ilmoituksen Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle.

3 artikla

1. Kunkin tämän pöytäkirjan ratifioivan jäsenvaltion tulee soveltuvilta osin ratifiointiasiakirjan mukana olevassa ilmoituksessa eritellä, minkä sopimuksen tai mitkä sopimukset se lisäliitteen B-osassa olevista sopimuksista hyväksyy.

2. Jäsenvaltio, joka ei ole hyväksynyt kaikkia lisäliitteen B-osassa lueteltuja sopimuksia, voi myöhemmin Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle lähetetyssä ilmoituksessa eritellä, minkä muun sopimuksen tai mitkä muut sopimukset se hyväksyy.

4 artikla

1. Jotta tämän pöytäkirjan 1 artiklan 1 kohdan sekä 3 artiklan tarkoitukset täyttyisivät asianomaisen viranomaisen tulee ennakkoon käydä neuvotteluja edustavien laivanvarustaja- ja merenkulkijajärjestöjen kanssa.

2. Asianomaisen viranomaisen on niin pian kun mahdollista saatettava edustavien laivanvarustaja- ja merenkulkijajärjestöjen käyttöön tiedot, jotka koskevat Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan allaolevan 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti ilmoittamia ratifiointeja, ilmoituksia ja irtisanomisia.

5 artikla

Tässä pöytäkirjassa merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta koskevan (muutetun) yleissopimuksen, 1987, katsotaan korvaavan merimiesten kotiin lähettämistä koskevan yleissopimuksen, 1926, mikäli jäsenvaltio hyväksyy ensin mainitun yleissopimuksen.

6 artikla

1. Tämä pöytäkirja sitoo vain niitä Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioita, joiden ratifioinnit Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt.

2. Tämä pöytäkirja tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun viiden jäsenvaltion, joista kolmen jäsenvaltion kunkin kauppalaivaston bruttovetoisuus on vähintään miljoona, ratifioinnit on rekisteröity.

3. Sen jälkeen tämä pöytäkirja tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun sen ratifiointi on rekisteröity.

7 artikla

Tämän pöytäkirjan ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa pöytäkirjan aina silloin, kun pääsopimuksen 7 artikla mahdollistaa pääsopimuksen irtisanomisen, lähettämällä ilmoituksen irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröitäväksi. Tämän pöytäkirjan irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä.

8 artikla

1. Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Kansainvälisen työjärjestön kaikille jäsenvaltioille tieto kaikista jäsenvaltioiden hänelle ilmoittamista ja rekisteröidyistä ratifioinneista, ilmoituksista ja irtisanomisista.

2. Kun 6 artiklan 2 kohdassa määrätyt edellytykset ovat toteutuneet, pääjohtajan tulee kiinnittää järjestön jäsenvaltioiden huomio pöytäkirjan voimaantulopäivämäärään.

9 artikla

Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille täydelliset tiedot kaikista edellisten artiklojen mukaisesti rekisteröimistään ratifioinneista ja irtisanomisista Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaista rekisteröintiä varten.

10 artikla

Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on, milloin se katsoo tarpeelliseksi, esiteltävä yleiskonferenssille tämän pöytäkirjan soveltamista koskeva selostus sekä tutkittava, onko tarpeen ottaa konferenssin työjärjestykseen kysymys pöytäkirjan uusimisesta osittain tai kokonaan.

11 artikla

Mikäli tätä pöytäkirjaa halutaan muuttaa ja sulkea se ratifioinnilta, pääsopimuksen 11 artiklan määräyksiä tulee soveltaa mutatis mutandis.

12 artikla

Tämän pöytäkirjan englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat kumpikin yhtä todistusvoimaiset.

Lisäliite

Osa A

- Yleissopimus, joka koskee laivaväen asuntoja aluksessa (täydentävät määräykset), 1970 , nro 133

- Yleissopimus, joka koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä, 1996, nro 180

Osa B

- Yleissopimus, joka koskee merenkulkijain kansallisia henkilöllisyystodistuksia, 1958, nro 108

- Yleissopimus, joka koskee työntekijäin edustajien suojelua yrityksessä ja heidän toimintansa helpottamista, 1971, nro 135

- Yleissopimus, joka koskee merenkulkijoiden terveyden- ja sairaanhoitoa, 1987, nro 164

- Yleissopimus, joka koskee merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta (muutettu), 1987, nro 166

(Käännös)

(Liite)

YLEISSOPIMUS (nro 179),

joka koskee merenkulkijoiden työnvälitystä

Kansainvälisen työjärjestön yleiskonferenssi,

jonka Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvosto on kutsunut koolle Geneveen ja joka on aloittanut 84. istuntokautensa 8. päivänä lokakuuta 1996, ja

ottaa huomioon yleissopimuksen, joka koskee merimiesten työsopimusta, 1926; yleissopimuksen, joka koskee ammatillista järjestäytymisvapautta ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelua, 1948; yleissopimuksen ja suosituksen, jotka koskevat työnvälityksen järjestelyä, 1948; yleissopimuksen, joka koskee järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden periaatteiden soveltamista, 1949; suosituksen, joka koskee merenkulkijan ottamista toimeen vieraassa maassa rekisteröityyn alukseen, 1958; yleissopimuksen, joka koskee työmarkkinoilla ja ammatinharjoittamisen yhteydessä tapahtuvaa syrjintää, 1958; suosituksen, joka koskee aluksissa tapahtuvasta teknisestä kehityksestä aiheutuvia työllisyysongelmia, 1970; yleissopimuksen, joka koskee työhön pääsemiseksi vaadittavaa vähimmäisikää, 1973; yleissopimuksen ja suosituksen, jotka koskevat nuorten merenkulkijain jatkuvaa työllistämistä, 1976; yleissopimuksen, joka koskee kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa, 1976; yleissopimuksen, joka koskee merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta (muutettu), 1987 ja yleissopimuksen, joka koskee merenkulkijoiden työ- ja elinolosuhteiden tarkastuksia, 1996, ja

ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen, 1982, voimaantulon 16. päivänä marraskuuta 1994, ja

päättää hyväksyä eräitä ehdotuksia, jotka liittyvät merimiesten työnvälitystä koskevan yleissopimuksen, 1920, muuttamiseen, mikä on istunnon esityslistalla kolmantena kohtana, ja

päättää, että nämä ehdotukset laaditaan kansainvälisen yleissopimuksen muotoon;

hyväksyy tänä 22 päivänä lokakuuta 1996 seuraavan yleissopimuksen, josta voidaan käyttää nimitystä Merenkulkijoiden työnvälitystä koskeva yleissopimus, 1996:

1 artikla

1. Tässä yleissopimuksessa:

a) ''toimivaltaisella viranomaisella'' tarkoitetaan ministeriä, nimettyä virkamiestä, valtion virastoa tai muuta viranomaista, jolla on oikeus antaa säännöksiä, määräyksiä tai muita sitovia ohjeita työhönotosta ja työllistämisestä merenkulkualalla;

b) ''työnvälityspalvelulla'' yksityisellä tai julkisella sektorilla toimivaa henkilöä, yhtiötä, laitosta, virastoa tai muuta organisaatiota, joka työnantajien lukuun ottaa työhön merenkulkijoita tai etsii merenkulkijoille työnantajia;

c) ''laivanvarustajalla'' aluksen omistajaa tai muuta organisaatiota tai henkilöä, esimerkiksi laivanisäntää, toimitsijaa tai ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinottajaa, jolle laivanvarustajan vastuu aluksen toiminnasta on siirtynyt, ja joka vastuun siirron yhteydessä on sopinut vastaavansa kaikista asianmukaisista tehtävistä ja vastuista;

d) ''merenkulkijalla'' henkilöä, joka täyttää kelpoisuusehdot johonkin työhön tai toimeen merenkulkuun käytettävällä aluksella, lukuun ottamatta valtion sotilaskäytössä tai muussa kuin kaupallisessa käytössä olevia aluksia.

2. Toimivaltainen viranomainen voi harkintansa mukaan, kalastusalusten omistajia ja kalastajia tai lähimerenkulun alusten omistajia ja niiden miehistöä edustavien järjestöjen kanssa neuvoteltuaan soveltaa tämän yleissopimuksen määräyksiä kalastajiin tai lähimerenkulun alusten miehistöön.

2 artikla

1. Tämä yleissopimus ei:

a) rajoita jäsenvaltion oikeutta ylläpitää maksutonta julkista merenkulkijoiden työnvälityspalvelua, joka on suunniteltu tyydyttämään merenkulkijoiden ja laivanvarustajien tarpeet, joko osana kaikille työntekijöille ja työnantajille tarkoitettua julkista työnvälityspalvelua tai sen yhteensovittamana,

b) velvoita jäsenvaltiota perustamaan yksityistä työnvälitysjärjestelmää.

2. Kun yksityinen työnvälityspalvelu on perustettu tai sellainen aiotaan perustaa, palvelua saa harjoittaa jäsenvaltion alueella vain lupa- tai kelpuutusmenettelyn tai muun sääntelyn mukaisesti. Laivanvarustajia ja merenkulkijoita edustavia järjestöjä tulee kuulla ennen kuin tällainen järjestelmä perustetaan, sitä ylläpidetään tai muutetaan millään tavoin. Työnvälityspalvelujen perustamista suuremmassa määrin kuin on tarpeen ei pidä rohkaista.

3. Tämä yleissopimus ei rajoita jäsenvaltion oikeutta soveltaa kansallista lainsäädäntöä miehistön työnvälitykseen kyseisen valtion lipun alla purjehtivilla aluksilla.

3 artikla

Tämä yleissopimus ei millään tavoin vaaranna merenkulkijan ihmisoikeuksia, mukaan lukien ammattiyhdistysoikeudet.

4 artikla

1. Jäsenvaltion on kansallisen lainsäädännön tai sovellettavien määräysten avulla:

a) varmistettava, että työnvälityksestä tai työn tarjoamisesta aiheutuvat kulut tai maksut eivät tule suoraan tai välillisesti, osin tai kokonaan merenkulkijan maksettavaksi; tässä sopimuksessa ei katsota kansallisen lainsäädännön mukaisista lääkärintarkastuksista, todistuksista, henkilökohtaisista matkustusasiakirjoista ja kansallisesta merimieskirjasta koituvia kustannuksia ''työnvälityksestä aiheutuviksi maksuiksi tai kuluiksi'',

b) päätettävä voivatko työnvälityspalvelut välittää merenkulkijoita ulkomaille ja jos, niin millaisin ehdoin,

c) määriteltävä tietosuojan ja luottamuksellisuuden vaatimusten puitteissa merenkulkijoiden henkilötietojen käsittelyä työnvälityksessä koskevat ehdot, mukaan lukien oikeus kerätä, säilyttää ja yhdistellä tietoja ja luovuttaa niitä kolmansille osapuolille,

d) päätettävä ehdot, joiden nojalla lupia, kelpuutuksia tai muita vastaavia työnvälitykseen annettuja valtuutuksia voidaan peruuttaa tai kumota, jos lakeja ja määräyksiä rikotaan, ja

e) milloin jäsenvaltiossa on muu kuin lupiin tai kelpuutuksiin perustuva sääntelyjärjestelmä, määriteltävä ehdot, joiden mukaan työnvälitys toimii, ja rangaistukset, jotka ehtojen rikkomisesta seuraavat.

2. Jäsenvaltion on varmistettava, että toimivaltainen viranomainen:

a) valvoo tarkasti kaikkia työnvälityspalveluita,

b) myöntää tai uudistaa luvan, kelpuutuksen tai muun valtuutuksen vasta varmistettuaan, että kyseinen työnvälityspalvelu on kansallisessa lainsäädännössä esitettyjen vaatimusten mukainen,

c) vaatii, että merenkulkijoille tarkoitettujen työnvälityspalveluiden johtajilla ja henkilökunnalla on riittävä koulutus ja merenkulkualan tuntemusta,

d) kieltää työnvälityspalveluita käyttämästä keinoja, menetelmiä tai luetteloita, joiden tarkoituksena on estää tai vaikeuttaa merenkulkijoiden työnsaantia,

e) vaatii, että työnvälityspalvelut mahdollisuuksiensa mukaan varmistavat sen, että työnantaja turvaa työntekijän niin, että häntä ei jätetä vieraaseen satamaan, ja

f) varmistaa, että vakuutuksen tai muun sopivan järjestelyn avulla perustetaan turvajärjestelmä, jolla merenkulkijoille korvataan heidän kärsimänsä rahalliset menetykset siinä tapauksessa, että työnvälityspalvelu ei täytä velvoitteitaan heitä kohtaan.

5 artikla

1. Kaikkien työnvälityspalveluiden on pidettävä kirjaa kaikista työhön välittämistään merenkulkijoista, ja luettelon on oltava toimivaltaisen viranomaisen saatavilla.

2. Kaikkien työnvälityspalveluiden on varmistettava, että

a) kaikki heidän työhön välittämänsä merenkulkijat ovat päteviä ja heillä on toimeen vaadittavat asiapaperit,

b) työsopimukset ja työehdot ovat sovellettavien lakien, määräysten ja työehtosopimusten mukaisia,

c) merenkulkijoille tiedotetaan työnvälityksen aikana tai sitä ennen työsopimuksessa ja työehdoissa määritellyistä oikeuksista ja velvollisuuksista, ja

d) merenkulkijat voivat sekä ennen allekirjoittamista että sen jälkeen perehtyä työsopimukseen ja työehtoihin, ja että he saavat jäljennöksen työsopimuksestaan.

3. Edellä oleva 2 kohta ei millään tavoin vähennä laivanvarustajan tai aluksen päällikön vastuuta ja velvollisuuksia.

6 artikla

1. Toimivaltaisen viranomaisen on varmistettava, että työnvälityspalveluita koskevien valitusten tutkimiseen tarvittaessa löytyy sopiva koneisto ja menettelytavat; soveltuvin osin mukana tutkinnassa voi olla myös laivanvarustajien ja merenkulkijoiden edustajia.

2. Kaikkien työnvälityspalveluiden on tutkittava niiden toiminnasta tehdyt valitukset ja vastattava niihin, sekä ilmoitettava ratkaisemattomista valituksista toimivaltaiselle viranomaiselle.

3. Milloin työnvälityspalveluiden tietoon saatetaan valituksia, jotka koskevat työ- ja elinolosuhteita aluksilla, työnvälityspalvelun on toimitettava valitus toimivaltaiselle viranomaiselle.

4. Tämä yleissopimus ei estä merenkulkijaa tekemästä valitusta suoraan toimivaltaiselle viranomaiselle.

7 artikla

Tällä yleissopimuksella muutetaan merimiesten työnvälitystä koskevaa yleissopimusta vuodelta 1920.

8 artikla

Tämän yleissopimuksen virallisista ratifioinneista on rekisteröintiä varten lähetettävä ilmoitus Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle.

9 artikla

1. Tämä yleissopimus sitoo vain niitä Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioita, joiden ratifioinnit pääjohtaja on rekisteröinyt.

2. Yleissopimus tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit.

3. Sen jälkeen tämä yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun sen ratifiointi on rekisteröity.

4. Jäsenvaltion tekemä tämän sopimuksen ratifiointi katsotaan voimaantulopäivästään lukien vuoden 1920 Merimiesten työnvälitystä koskevan sopimuksen välittömäksi irtisanomiseksi.

10 artikla

1. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa sen kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, kun yleissopimus on alunperin tullut voimaan, lähettämällä ilmoituksen irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröintiä varten. Kyseinen irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua rekisteröimispäivämäärästä.

2. Kukin tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa edellisessä kohdassa mainitun kymmenen vuoden määräajan päättymisestä käytä tämän artiklan mukaista irtisanomisoikeuttaan, on sidottu noudattamaan yleissopimusta seuraavan kymmenvuotiskauden ajan ja saa sen jälkeen irtisanoa tämän yleissopimuksen kunkin kymmenvuotiskauden päätyttyä tässä artiklassa määrätyin ehdoin.

11 artikla

1. Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Kansainvälisen työjärjestön kaikille jäsenvaltioille tieto kaikista jäsenvaltioiden hänelle ilmoittamista ja rekisteröidyistä ratifioinneista ja irtisanomisista.

2. Ilmoittaessaan järjestön jäsenvaltioille toisen ratifioinnin rekisteröinnistä pääjohtajan on kiinnitettävä järjestön jäsenvaltioiden huomio yleissopimuksen voimaantulopäivämäärään.

12 artikla

Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille täydelliset tiedot kaikista edellisten artiklojen mukaisesti rekisteröimistään ratifioinneista ja irtisanomisista Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaista rekisteröintiä varten.

13 artikla

Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on, milloin se katsoo tarpeelliseksi, esiteltävä yleiskonferenssille tämän yleissopimuksen soveltamista koskeva selostus sekä tutkittava, onko tarpeen ottaa konferenssin työjärjestykseen kysymys yleissopimuksen uusimisesta osittain tai kokonaan.

14 artikla

1. Mikäli konferenssi hyväksyy uuden yleissopimuksen, joka kokonaan tai osittain korvaa tämän yleissopimuksen, eikä uusi yleissopimus toisin määrää, niin

a) jäsenvaltion ratifioidessa uuden korvaavan yleissopimuksen aiheutuu tästä välittömästi ipso jure tämän yleissopimuksen irtisanoutuminen 10 artiklan ehdoista huolimatta jos ja kun uusi korvaava yleissopimus on tullut voimaan,

b) uuden korvaavan yleissopimuksen tultua voimaan eivät jäsenvaltiot enää voi ratifioida tätä yleissopimusta.

2. Tämä yleissopimus jää kuitenkin voimaan nykyisen muotoisena ja sisältöisenä niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat ratifioineet sen mutta eivät korvaavaa yleissopimusta.

15 artikla

Tämän yleissopimuksen englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset.

(Käännös)

(Liite)

Yleissopimus nro 180,

joka koskee merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä

Kansainvälisen työjärjestön yleiskonferenssi,

jonka Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvosto on kutsunut koolle Geneveen ja joka on aloittanut 84. istuntokautensa 8. päivänä lokakuuta 1996,

ottaa huomioon yleissopimuksen, joka koskee kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa, 1976, ja siihen liittyvän pöytäkirjan, 1996 sekä yleissopimuksen, joka koskee merenkulkijoiden työ- ja elinolosuhteiden tarkastuksia, 1996, ja

ottaa huomioon seuraavat Kansainvälisen merenkulkujärjestön asiakirjat: Kansainvälinen yleissopimus ihmishengen turvallisuudesta merellä, 1974, (muutettu); kansainvälinen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskeva yleissopimus, 1978 vuoden 1995 muutoksineen; yleiskokouksen päätöslauselma A 481(XII) turvallisen miehityksen periaatteista, 1981; yleiskokouksen päätöslauselma A 741(18) alusten turvallista käyttöä ja ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä koskevasta kansainvälisestä koodista (kansainvälinen turvallisuusjohtamiskoodi, International Safety Management [ISM] Code), 1993, ja yleiskokouksen päätöslauselma A 772(18) väsymystekijöistä miehityksen ja turvallisuuden yhteydessä, 1993, ja

ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen, 1982 voimaantulon 16. marraskuuta 1994, ja

päättää hyväksyä eräitä ehdotuksia, jotka liittyvät palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä koskevan yleissopimuksen (muutettu), 1958 ja palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä koskevan suosituksen, 1958, muuttamiseen, joka on istunnon esityslistalla toisena kohtana, ja

päättää, että nämä ehdotukset tulee laatia kansainvälisen yleissopimuksen muotoon,

hyväksyy tänä 22 päivänä lokakuuta vuonna 1996 seuraavan yleissopimuksen, josta voidaan käyttää nimitystä Merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä koskeva yleissopimus, 1996:

OSA I.

SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

1. Tätä yleissopimusta sovelletaan kaikkiin julkisessa tai yksityisessä omistuksessa oleviin merenkulkuun käytettäviin aluksiin, jotka on rekisteröity sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa yleissopimus on voimassa, ja jotka tavallisesti harjoittavat kauppamerenkulkua. Tässä yleissopimuksessa alus, joka on kahden jäsenvaltion rekisterissä, katsotaan rekisteröidyksi siinä jäsenvaltiossa, jonka lipun alla se purjehtii.

2. Neuvoteltuaan asiasta kalastusalusten omistajien ja kalastajien edustavien järjestöjen kanssa toimivaltaisen viranomaisen on sovellettava tämän yleissopimuksen määräyksiä ammattimaiseen merikalastukseen siinä määrin kuin on mahdollista.

3. Mikäli on epäselvää onko alus katsottava merenkulkuun käytettäväksi alukseksi tai kauppamerenkulkua tai ammattimaista merikalastusta harjoittavaksi alukseksi tässä sopimuksessa tarkoitetussa merkityksessä, asian ratkaisee toimivaltainen viranomainen neuvoteltuaan asianomaisten laivanvarustajia, merenkulkijoita ja kalastajia edustavien järjestöjen kanssa.

4. Tätä yleissopimusta ei sovelleta perinteisellä tavalla rakennettuihin puisiin aluksiin kuten "dhow" ja "dzonkki".

2 artikla

Tässä yleissopimuksessa tarkoitetaan

a) "toimivaltaisella viranomaisella" ministeriä, valtion virastoa tai muuta viranomaista, jolla on oikeus antaa merenkulkijoiden työ- tai lepoaikaa tai alusten miehitystä koskevia säännöksiä, määräyksiä tai muita ohjeita, joilla on sitova vaikutus

b) "työajalla" aikaa, joka merenkulkijan on työskenneltävä aluksen lukuun,

c) "lepoajalla" työajan ulkopuolista aikaa; käsitteeseen eivät sisälly lyhyet tauot,

d) "merenkulkijalla" henkilöä, joka on niin määritelty kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksissa ja joka työskentelee tai on palkattu mihin tahansa tehtävään merenkulkuun käytettävälle alukselle, johon tätä yleissopimusta sovelletaan,

e) "laivanvarustajalla" aluksen omistajaa tai muuta yhteisöä tai henkilöä, kuten laivanisäntää tai ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinottajaa, jolle laivanvarustajan vastuu aluksen toiminnasta on siirtynyt ja joka vastuun siirron yhteydessä on sopinut vastaavansa kaikista asianmukaisista tehtävistä ja vastuista.

OSA II.

MERENKULKIJOIDEN TYÖ- JA LEPOAJAT

3 artikla

Jäljempänä 5 artiklassa määriteltyjen rajojen mukaisesti määrätään joko enimmäistyöajasta, jota ei saa ylittää tietyn jakson aikana, tai vähimmäislepoajasta, joka on annettava tietyn jakson aikana.

4 artikla

Tämän yleissopimuksen ratifioiva jäsenvaltio hyväksyy, että samoin kuin muidenkin työntekijöiden, myös merenkulkijoiden normaali työaika perustuu kahdeksantuntiseen työpäivään, että viikossa on yksi lepopäivä ja että kansalliset juhlapäivät ovat lepopäiviä. Tämä ei kuitenkaan estä jäsenvaltiota hyväksymästä tai rekisteröimästä työehtosopimusta, jossa merenkulkijoiden normaali työaika määritetään perusteella, joka ei ole epäedullisempi kuin tämä normi.

5 artikla

1. Työ- ja lepoaikojen rajat ovat seuraavat:

a) enimmäistyöaika saa olla enintään:

(i) 14 tuntia 24 tunnin jakson aikana, ja

(ii) 72 tuntia seitsemän päivän jakson aikana tai

b) vähimmäislepoajan on oltava vähintään:

(i) kymmenen tuntia 24 tunnin jakson aikana, ja

(ii) 77 tuntia seitsemän päivän jakson aikana.

2. Lepoajan saa jakaa korkeintaan kahdeksi jaksoksi, joista toisen on oltava vähintään kuusituntinen, ja peräkkäisten lepoaikojen väli saa olla korkeintaan 14 tuntia.

3. Kokoonkutsumiset, palo- ja pelastusveneharjoitukset ja harjoitukset, joista säädetään kansallisessa lainsäädännössä ja kansainvälisissä sopimuksissa, on suoritettava tavalla, joka mahdollisimman vähän häiritsee lepoaikoja ja joka ei aiheuta väsymystä.

4. Tilanteissa, joissa merenkulkija on päivystysvuorossa, esimerkiksi kun konetilassa ei ole valvojaa, merenkulkijalla on oltava riittävä korvaava lepoaika, jos normaali lepoaika häiriintyy työkutsuista.

5. Jos työehtosopimusta tai välitystuomiota ei ole, tai jos toimivaltainen viranomainen päättää, että sopimuksen tai välitystuomion määräykset, jotka koskevat 3 tai 4 kohtaa ovat riittämättömät, toimivaltaisen viranomaisen on päätettävä määräyksistä, jotka varmistavat merenkulkijoille riittävän levon.

6. Mikään 1 ja 2 kohdan sisältämästä ei estä jäsenvaltiota soveltamasta kansallista lainsäädäntöä tai menettelytapoja, joiden mukaisesti toimivaltainen viranomainen hyväksyy tai rekisteröi työehtosopimuksia, jotka sallivat poikkeuksia annettuihin rajoihin. Kyseisten rajoitusten tulee mahdolisuuksien mukaan noudattaa annettuja normeja, mutta niissä voidaan ottaa huomioon useammat tai pitemmät vapaa-ajat tai korvaavan vapaan myöntäminen, joka koskee vahtivuorossa olevia merenkulkijoita tai merenkulkijoita, jotka työskentelevät aluksella lyhyillä matkoilla.

7. Jäsenvaltion on vaadittava, että aluksella noudatettava työjärjestelytaulukko on esillä helppopääsyisessä paikassa ja että taulukosta ilmenee kunkin toimen osalta ainakin seuraavat asiat:

a) meri- ja satamatyöskentelyn aikataulu, ja

b) lippuvaltiossa voimassa olevan lainsäädännön tai määräysten tai työehtosopimusten mukainen enimmäistyöaika tai vähimmäislepoaika.

8. Edellä 7 kohdassa mainittu taulukko on laadittava vakiomuodossa laivan työskentelykielellä tai työskentelykielillä sekä englanniksi.

6 artikla

Alle 18-vuotiaat merenkulkijat eivät saa tehdä yötyötä. Tässä artiklassa "yöllä" tarkoitetaan aikaa, joka kestää ainakin yhdeksän tuntia yhtäjaksoisesti, mukaan lukien keskiyön ja aamuviiden välinen aika. Tätä määräystä ei tarvitse soveltaa, jos 16―18-vuotiaiden nuorten merenkulkijoiden ohjelman- ja aikataulunmukainen koulutus häiriintyisi.

7 artikla

1. Mikään tässä yleissopimuksessa ei rajoita aluksen päällikön oikeutta vaatia merenkulkijaa tekemään kuinka kauan tahansa työtä, joka on välttämätön aluksen, aluksella olevien ihmisten tai lastin välittömän turvallisuuden vuoksi, tai avun antamiseksi muille aluksille tai henkilöille, jotka ovat merihädässä.

2. Edellä 1 kohdan mukaisesti aluksen päällikkö voi peruuttaa toistaiseksi työ- tai lepoaikoja koskevan aikataulun ja vaatia merenkulkijaa tekemään työtä niin kauan kuin se on välttämätöntä, kunnes tilanne on palautunut normaaliksi.

3. Sen jälkeen kun tilanne on palautunut normaaliksi aluksen päällikön on mahdollisimman pian varmistettava, että merenkulkijat, jotka ovat työskennelleet aikataulun mukaisena lepoaikana, saavat riittävän lepoajan.

8 artikla

1. Jäsenvaltion on vaadittava, että merenkulkijoiden päivittäisestä työajasta tai päivittäisestä lepoajasta pidetään kirjaa 5 artiklan määräysten noudattamisen valvomiseksi. Merenkulkijalle on annettava jäljennös häntä koskevista merkinnöistä, jotka aluksen päällikkö tai tämän valtuuttama henkilö sekä merenkulkija ovat vahvistaneet.

2. Toimivaltainen viranomainen määrittelee menettelytavat, joilla kyseistä kirjaa aluksella pidetään, mukaan lukien merkintöjen kirjaamisen välinen aika. Merenkulkijoiden työ- tai lepoaikojen kirjaamismuodon päättää toimivaltainen viranomainen ottaen huomioon Kansainvälisen työjärjestön mahdolliset ohjeet tai käyttäen järjestön muuta vakiomuotoa. Kirjaamismuoto on annettava 5 artiklan 8 kohdassa määrätyllä kielellä tai määrätyillä kielillä.

3. Yleissopimusta koskevan kansallisen lainsäädännön säännösten ja asianomaisten työehtosopimusten jäljennökset on pidettävä aluksessa ja niiden on oltava miehistön helposti nähtävissä.

9 artikla

Toimivaltainen viranomainen tutkii ja vahvistaa 8 artiklassa mainitun kirjanpidon sopivin väliajoin valvoakseen niiden työ- tai lepoaikaa koskevien määräysten noudattamista, joilla tämä yleissopimus on jäsenvaltiossa saatettu voimaan.

10 artikla

Jos kirjanpito tai muu näyttö osoittaa, että työ- tai lepoaikoja koskevia määräyksiä on rikottu, toimivaltainen viranomainen edellyttää, että ryhdytään toimenpiteisiin tarvittaessa mukaan lukien aluksen miehityksen tarkistaminen mahdollisien tulevien rikkomusten estämiseksi.

OSA III.

ALUSTEN MIEHITYS

11 artikla

1. Kaikki alukset, joita tämä yleissopimus koskee, on miehitettävä riittävästi, turvallisesti ja tehokkaasti turvallisen miehityksen vähimmäistasoa koskevan asiakirjan tai toimivaltaisen viranomaisen antaman muun vastaavan asiakirjan mukaisesti.

2. Määrättäessä, hyväksyttäessä tai muutettaessa miehityksen tasoa, toimivaltainen viranomainen ottaa huomioon:

a) tarpeen välttää ylityötä tai mahdollisuuksien mukaan supistaa ylimääräisten työtuntien määrää riittävän levon varmistamiseksi ja väsymyksen rajoittamiseksi, ja

b) johtolauseessa mainitut kansainväliset asiakirjat.

12 artikla

Alle 16-vuotiaat eivät saa työskennellä aluksissa.

OSA IV.

LAIVANVARUSTAJAN JA ALUKSEN PÄÄLLIKÖN VASTUU

13 artikla

Laivanvarustajan on varmistettava, että aluksen päälliköllä on käytettävissään tarpeelliset voimavarat tämän yleissopimuksen velvollisuuksien noudattamiseksi, mukaan lukien ne, jotka koskevat aluksen asianmukaista miehitystä. Aluksen päällikön on ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin varmistaakseen, että tästä yleissopimuksesta johtuvia, merenkulkijoiden työ- ja lepoaikoja koskevia vaatimuksia noudatetaan.

OSA V.

SOVELTAMINEN

14 artikla

Jäsenvaltio, joka ratifioi tämän yleissopimuksen, vastaa sen määräysten soveltamisesta lainsäädännön avulla, paitsi milloin määräykset saatetaan voimaan työehtosopimuksin, välitystuomioin tai oikeuden päätöksin.

15 artikla

Jäsenvaltion tulee:

a) ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimiin, mukaan lukien asianmukaiset pakotteet ja korjaavat toimenpiteet, varmistaakseen tämän yleissopimuksen määräysten tehokkaan toimeenpanon,

b) ylläpitää asianmukaista tarkastuspalvelua valvoakseen tämän yleissopimuksen nojalla suoritettujen toimenpiteiden soveltamista ja antaa sille tarvittavat voimavarat tätä tarkoitusta varten, ja

c) luoda menettelytavat tämän yleissopimuksen piiriin kuuluvista asioista tehtyjen valitusten tutkimiseksi neuvoteltuaan laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen kanssa.

OSA VI.

LOPPUMÄÄRÄYKSET

16 artikla

Tällä yleissopimuksella muutetaan yleissopimus, joka koskee palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä (muutettu), 1958, yleissopimus, joka koskee palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä (muutettu), 1949, yleissopimus, joka koskee palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä, 1946, ja yleissopimus, joka koskee työaikaa aluksessa ja miehitystä, 1936. Siitä päivämäärästä lukien, jolloin tämä yleissopimus tulee voimaan, yllä mainitut yleissopimukset eivät enää ole ratifioitavissa.

17 artikla

Tämän yleissopimuksen virallisista ratifioinneista on rekisteröintiä varten lähetettävä ilmoitus Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle.

18 artikla

1. Tämä yleissopimus sitoo vain niitä Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioita, joiden ratifioinnit Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt.

2. Yleissopimus tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt viiden jäsenvaltion, joista kolmella kullakin kauppalaivasto on bruttovetoisuudeltaan vähintään miljoona, ratifioinnit.

3. Sen jälkeen tämä yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta kuuden kuukauden kuluttua siitä päivästä, kun sen ratifiointi on rekisteröity.

19 artikla

1. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa sen kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, kun yleissopimus on alunperin tullut voimaan, lähettämällä ilmoituksen irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröintiä varten. Kyseinen irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua rekisteröimispäivämäärästä.

2. Kukin tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa edellisessä kohdassa mainitun kymmenen vuoden määräajan päättymisestä käytä tämän artiklan mukaista irtisanomisoikeuttaan, on sidottu noudattamaan yleissopimusta seuraavan kymmenvuotiskauden ajan ja saa sen jälkeen irtisanoa tämän yleissopimuksen kunkin kymmenvuotiskauden päätyttyä tässä artiklassa määrätyin ehdoin.

20 artikla

1. Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Kansainvälisen työjärjestön kaikille jäsenvaltioille tieto kaikista jäsenvaltioiden hänelle ilmoittamista ja rekisteröidyistä ratifioinneista ja irtisanomisista.

2. Kun 18 artiklan 2 kohdan mukaiset ehdot on täytetty, pääjohtajan on kiinnitettävä järjestön jäsenvaltioiden huomio yleissopimuksen voimaantulopäivämäärään.

21 artikla

Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille täydelliset tiedot kaikista edellisten artiklojen mukaisesti rekisteröimistään ratifioinneista ja irtisanomisista Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaista rekisteröintiä varten.

22 artikla

Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on, milloin se katsoo tarpeelliseksi, esiteltävä yleiskonferenssille tämän yleissopimuksen soveltamista koskeva selostus sekä tutkittava, onko tarpeen ottaa konferenssin työjärjestykseen kysymys yleissopimuksen uusimisesta osittain tai kokonaan.

23 artikla

1. Mikäli konferenssi hyväksyy uuden yleissopimuksen, joka kokonaan tai osittain korvaa tämän yleissopimuksen, eikä uudessa yleissopimuksessa toisin määrätä, niin

a) jäsenvaltion ratifioidessa uuden korvaavan yleissopimuksen aiheutuu tästä välittömästi ipso jure tämän yleissopimuksen irtisanoutuminen 19 artiklan ehdoista huolimatta jos ja kun uusi korvaava yleissopimus on tullut voimaan,

b) uuden korvaavan yleissopimuksen tultua voimaan eivät jäsenvaltiot enää voi ratifioida tätä yleissopimusta.

2. Tämä yleissopimus jää kuitenkin voimaan nykyisen muotoisena ja sisältöisenä niiden jäsenvaltioihin osalta, jotka ovat ratifioineet sen mutta eivät korvaavaa yleissopimusta.

24 artikla

Tämän yleissopimuksen englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset.

(Käännös)

(Liite)

Suositus (nro 186),

joka koskee merenkulkijoiden työnvälitystä

Kansainvälisen työjärjestön yleiskonferenssi

jonka Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvosto on kutsunut koolle Geneveen ja joka on aloittanut 84. istuntokautensa 8. päivänä lokakuuta 1996,

päättää hyväksyä eräitä ehdotuksia, jotka liittyvät merimiesten työnvälitystä koskevan yleissopimuksen, 1920 muuttamiseen, mikä on istunnon esityslistalla kolmantena kohtana, ja

päättää, että näistä ehdotuksista laaditaan suositus, joka täydentää merenkulkijoiden työnvälitystä koskevaa yleissopimusta, 1996,

hyväksyy tänä 22 päivänä lokakuuta vuonna 1996 seuraavan suosituksen, josta voidaan käyttää nimitystä Merenkulkijoiden työnvälitystä koskeva suositus, 1996:

1. Toimivaltaisen viranomaisen tulisi:

a) ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin edistääkseen niin julkisten kuin yksityistenkin työnvälityspalveluiden tehokasta yhteistyötä,

b) ottaa huomioon merenkulkualan tarpeet niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla suunnitellessaan merenkulkijoille tarkoitettuja koulutusohjelmia laivanvarustajien, merenkulkijoiden ja asianomaisten oppilaitosten kanssa,

c) milloin julkinen työnvälityspalvelu on olemassa, tehdä järjestelyt, jotka mahdollistavat laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen osallistumisen sen järjestämiseen ja toimintaan,

d) ylläpitää järjestelmää, jolla kerätään ja analysoidaan merenkulkualan työmarkkinoita koskevia olennaisia tietoja, joihin kuuluu

i) työvoiman nykyinen ja ennustettu tarjonta; merenkulkijoiden luokittelu iän, sukupuolen, ammattiarvon ja koulutuksen sekä alan vaatimusten mukaan, mutta ikää ja sukupuolta koskevia tietoja saa antaa ainoastaan tilastollisiin tarkoituksiin tai ohjelmiin, joilla pyritään estämään ikään ja sukupuoleen perustuva syrjintä,

ii) tarjolla olevat työpaikat kotimaisilla ja ulkomaisilla aluksilla,

iii) työsuhteen jatkuvuus,

iv) oppilaiden, kadettien ja muiden harjoittelijoiden työnvälitys, ja

v) ammatinvalinnanohjaus alalle aikoville,

e) varmistaa, että merenkulkijoiden työnvälitystä valvovalla henkilöstöllä on riittävä koulutus ja merenkulkualan tuntemusta,

f) laatia tai hyväksyä työnvälityspalveluita koskevat toimintasäännöt ja kannustaa näitä palveluita ottamaan käyttöön menettelytapasäännöstö ja omaksumaan hyvä ja eettinen toimintatapa, ja

g) edistää jatkuvaa, laatustandardijärjestelmään perustuvaa valvontaa.

2. Edellä 1 kohdan f) alakohdassa tarkoitetuissa toimintasäännöissä tulisi olla määräyksiä, jotka koskevat

a) työnvälityspalveluiden johtajilta ja henkilökunnalta vaadittavaa pätevyyttä ja koulutusta, joihin pitäisi sisältyä merenkulkualan ja etenkin koulutusta, kelpuutusta ja työelämän normeja koskevien merenkulkualan kansainvälisten asiakirjojen tuntemus,

b) rekisterin pitämistä meriltä töitä etsivistä merenkulkijoista, ja

c) lääkärintarkastuksia, rokotuksia, merenkulkijoiden asiapapereita ja muita merenkulkijan työnsaannin kannalta olennaisia asioita.

3. Edellä 1 kohdan f) alakohdassa tarkoitetuilla toimintasäännöillä tulisi ennen kaikkea varmistaa, että kaikki työnvälityspalvelut:

a) ylläpitävät omien palveluidensa piiriin kuuluvista merenkulkijoista asianmukaisen tietosuojan ja luottamuksellisuuden puitteissa täydellistä ja yksityiskohtaista rekisteriä, josta käyvät ilmi vähintään seuraavat asiat:

i) merenkulkijan koulutus,

ii) työsuhteet,

iii) työsuhteen kannalta olennaiset henkilötiedot,

iv) työsuhteen kannalta olennaiset terveystiedot,

b) ylläpitävät ajantasaisia miehistöluetteloita aluksista, joihin toimittavat miehistöä ja varmistavat, että niihin saadaan hätätapauksessa yhteys kaikkina vuorokaudenaikoina,

c) käyttävät toimintatapoja, joilla varmistetaan että toimisto tai sen henkilökunta ei käytä hyväkseen merenkulkijoita välittäessään jonkin tietyn aluksen tai yhtiön työtarjouksia,

d) käyttävät toimintatapoja, joilla estetään merenkulkijoiden hyväksikäyttö tapauksissa, joissa on kyse välitetyistä palkkaennakoista työsuhteen alkaessa tai muista työntekijän ja työnantajan välisistä rahojen siirroista, joita työnvälityspalvelu käsittelee,

e) ilmoittavat selvästi kustannukset, joita merenkulkijalle voi aiheutua lääkärintodistusten tai muiden asiapapereiden hankkimisesta,

f) varmistavat, että merenkulkijalle tiedotetaan kaikista tarjottavaan työhön liittyvistä erityisehdoista ja eri työnantajien työsuhteeseen liittyvistä käytännöistä,

g) käyttävät ammattitaidottomuuteen ja kurinpitoon liittyvissä tapauksissa oikeudenmukaisia, kansallisen lainsäädännön ja käytännön, ja soveltuvin osin työehtosopimusten mukaisia toimintatapoja,

h) käyttävät toimintatapoja, joilla mahdollisuuksien mukaan varmistetaan, että merenkulkijoiden työllistämistä varten toimittamat pätevyystodistukset ja lääkärintodistukset ovat ajan tasalla, eikä niitä ole väärennetty, ja että työtodistusten ja suositusten oikeellisuus varmennetaan,

i) käyttävät toimintatapoja, joilla varmistetaan, että merenkulkijoiden merillä ollessa heidän perheidensä kyselyihin ja neuvonpyyntöihin vastataan nopeasti, ystävällisesti ja maksutta, ja

j) pitävät periaatteenaan välittää merenkulkijoita vain sellaisille työnantajille, joiden tarjoamat työolot ja -ehdot ovat sovellettavan lainsäädännön tai työehtosopimuksen mukaiset.

4. Jäsenvaltioiden ja asianomaisten järjestöjen välistä kansainvälistä yhteistyötä tulisi rohkaista, ja siihen tulisi sisältyä:

a) järjestelmällistä merenkulkualaan ja työmarkkinoihin liittyvien tietojen vaihtoa niin kahdenvälisesti, alueellisesti kuin monenvälisestikin,

b) merenkulkulainsäädäntöä koskevien tietojen vaihtoa,

c) merenkulkijoiden työnvälitystä koskevien toimintaperiaatteiden, työskentelytapojen ja lainsäädännön yhdenmukaistamista,

d) merenkulkijoiden kansainvälisen työnvälityksen toimintatapojen ja edellytysten parantamista, ja

e) työvoimasuunnittelua, jossa otetaan huomioon merenkulkijoiden kysyntä ja tarjonta sekä merenkulkualan tarpeet.

Tämän suosituksen englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset.

(Käännös)

(Liite)

Suositus (nro 187)

joka koskee merenkulkijoiden palkkoja, työaikaa ja alusten miehitystä

Kansainvälisen työjärjestön yleiskonferenssi,

jonka Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvosto on kutsunut koolle Geneveen ja joka on aloittanut 84. istuntokautensa 8. päivänä lokakuuta 1996,

ottaa huomioon yleissopimuksen, joka koskee palkansuojelua, 1949; yleissopimuksen, joka koskee vähimmäispalkkojen määräämistä, 1970, yleissopimuksen, joka koskee merenkulkijain palkallista vuosilomaa, 1976, yleissopimuksen, joka koskee kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa, 1976, yleissopimuksen, joka koskee merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta (muutettu), 1987, yleissopimuksen, joka koskee työntekijöiden saatavien turvaamista työnantajan maksukyvyttömyystapauksessa, 1992, ja kansainvälisen yleissopimuksen, joka koskee meripanttioikeuksia ja kiinnityksiä, 1993, ja

päättää hyväksyä eräitä ehdotuksia koskien palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä koskevan yleissopimuksen (muutettu), 1958, ja palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä koskevan suosituksen, 1958, muuttamista, mikä on istunnon esityslistalla toisena kohtana, ja

päättää, että nämä ehdotukset tulee laatia suosituksen muotoon, joka täydentää merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä koskevaa yleissopimusta, 1996,

hyväksyy tänä 22 päivänä lokakuuta vuonna 1996 seuraavan suosituksen, josta voidaan käyttää nimitystä Merenkulkijoiden palkkoja, työaikaa ja alusten miehitystä koskeva suositus, 1996:

I. SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1. (1) Tätä suositusta sovelletaan kaikkiin julkisessa tai yksityisessä omistuksessa oleviin merenkulkuun käytettäviin aluksiin, jotka on rekisteröity jäsenvaltion alueella, ja jotka tavallisesti harjoittavat kauppamerenkulkua.

(2) Neuvoteltuaan asiasta omistajien ja kalastajien edustavien järjestöjen kanssa, toimivaltaisen viranomaisen tulisi soveltaa tämän suosituksen määräyksiä ammattimaiseen merikalastukseen siinä määrin kuin on mahdollista.

(3) Mikäli on epäselvää onko alus katsottava merenkulkuun käytettäväki alukseksi tai kauppamerenkulkua tai ammattimaista merikalastusta harjoittavaksi alukseksi tässä suosituksessa tarkoitetussa merkityksessä, asian ratkaisee toimivaltainen viranomainen neuvoteltuaan asianomaisten laivanvarustajien, merenkulkijoiden ja kalastajien edustavien järjestöjen kanssa.

(4) Tätä suositusta ei sovelleta perinteisellä tavalla rakennettuihin puisiin aluksiin kuten "dhow" ja "dzonkki".

2. Tässä suosituksessa tarkoitetaan:

a) "peruspalkalla" normaalilta työajalta maksettavaa, miten tahansa muodostuvaa palkkaa, lukuun ottamatta ylityökorvauksia, lisäpalkkioita, lisiä, palkallista vapaata tai muita ylimääräisiä korvauksia,

b) "toimivaltaisella viranomaisella" ministeriä, valtion virastoa tai muuta viranomaista, jolla on oikeus antaa merenkulkijoiden palkkoja, työ- tai lepoaikaa tai alusten miehitystä koskevia säännöksiä, määräyksiä tai muita ohjeita, joilla on sitova vaikutus,

c) "kokonaispalkalla" (?) palkkaa, joka sisältää peruspalkan ja muita palkkaan liittyviä etuuksia; kokonaispalkkaan voivat sisältyä kaikki ylityökorvaukset ja kaikki muut palkkaan liittyvät etuudet tai vain osa eduista,

d) "työajalla" aikaa, joka merenkulkijan on työskenneltävä aluksen lukuun,

e) "ylityöllä" aikaa, joka on työskennelty tavallisen työajan lisäksi,

f) "merenkulkijalla" henkilöä, joka on niin määritelty kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksissa ja joka työskentelee tai toimii missä tahansa tehtävässä merenkulkuun käytettävässä aluksessa, jota tämä suositus koskee,

g) "laivanvarustajalla" aluksen omistajaa tai muuta yhteisöä tai henkilöä, kuten laivanisäntää tai ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinottajaa, jolle laivanvarustajan vastuu aluksen toiminnasta on siirtynyt ja joka vastuun siirron yhteydessä on sopinut vastaavansa kaikista asianmukaisista tehtävistä ja vastuista.

II. MERENKULKIJOIDEN PALKAT

3. Merenkulkijoilla, joiden palkka sisältää erillisen ylityökorvauksen:

a) palkkaa laskettaessa normaali työaika aluksessa ja satamassa ei saisi ylittää kahdeksaa tuntia päivässä,

b) ylityötä laskettaessa peruspalkkaan sisältyvän normaalin viikottaisen työtuntimäärän tulisi olla kansallisen lainsäädännön mukainen, jollei sitä ole työehtosopimuksin säännelty, mutta kuitenkin korkeintaan 48 tuntia viikossa; työehtosopimuksissa voi olla erilaisia, mutta ei kuitenkaan epäedullisempia määräyksiä,

c) ylityökorvauksesta, jonka määrän tulisi olla vähintään 125 % perustuntipalkasta, olisi säädettävä kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksissa, ja

d) aluksen päällikön tai tämän valtuuttaman henkilön tulisi pitää kirjaa kaikesta ylityöstä ja merenkulkijan tulisi vahvistaa merkinnät säännöllisesti.

4. Merenkulkijoilla, joiden kokonaispalkkaan työehdoissa sisältyvät kaikki tai osa lisistä:

a) työehtosopimuksessa, sopimusartikloissa, työsopimuksessa ja nimityskirjassa tulisi määritellä selvästi merenkulkijalle maksettavan korvauksen suuruus ja soveltuvissa tapauksissa merenkulkijalta korvauksen vastineeksi edellytettyjen työtuntien määrä sekä muut ylimääräiset lisät, jotka mahdollisesti maksetaan kokonaispalkan lisäksi, ja tapaukset, joissa lisiä maksetaan,

b) milloin tuntikorvaus maksetaan ylityöstä, joka on tehty kokonaispalkkaan sisältyvien tuntien lisäksi, tulisi tuntikorvauksen olla vähintään 125 % peruspalkasta, joka maksetaan 3 kohdassa määritellystä normaalityöajasta; sama periaate koskee kokonaispalkkaan sisältyviä ylityötunteja,

c) täydessä tai osittaisessa kokonaispalkassa korvauksen siltä työajalta, joka vastaa edellä 3 kohdan a) alakohdassa määriteltyä normaalityöaikaa, tulisi olla vähintään sovellettavan vähimmäispalkan suuruinen, ja

d) osittaista kuukausipalkkaa saavien merenkulkijoiden tekemästä ylityöstä tulisi pitää kirjaa, ja merkinnät tulisi vahvistaa 3 kohdan d) alakohdan mukaisesti.

5. Kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksissa voidaan säätää korvauksesta, joka maksetaan ylityöstä tai viikottaisena lepopäivänä tai kansallisena juhlapäivänä tehdystä työstä ja joka on vähintään vastaavan pituinen vapaa poissa palveluksesta ja aluksesta tai ylimääräinen vapaa, joka myönnetään korvauksen tai muun vastaavan suorituksen sijasta.

6. Kansallisessa lainsäädännössä, joka on hyväksytty edustavien merenkulkija- ja laivanvarustajajärjestöjen kanssa pidettyjen neuvottelujen jälkeen, tai soveltuvissa tapauksissa työehtosopimuksissa, tulisi ottaa huomioon seuraavat periaatteet:

a) kaikille samalla aluksella työskenteleville merenkulkijoille riippumatta heidän rodustaan, väristään, sukupuolestaan, uskonnostaan, poliittisesta vakaumuksestaan, kansallisuudestaan tai sosiaalisesta taustastaan kuuluu sama korvaus samanarvoisesta työstä

b) työehdot tai muu sopimus, jossa sovellettava palkka tai palkkatariffit määritetään, tulisi pitää mukana aluksella; vähimmäisvaatimus on, että kullekin merenkulkijalle tulisi ainakin antaa asianmukaiset palkkatiedot allekirjoitettuna ja kirjallisina hänen ymmärtämällään kielellä tai asettamalla merenkulkijoiden nähtäville kopio sopimuksesta paikkaan, johon miehistöllä on pääsy, tai antamalla tiedot muulla asianmukaisella tavalla,

c) palkat tulisi maksaa laillisin maksuvälinein; soveltuvissa tapauksissa palkan voi maksaa pankkisiirtona, pankkishekillä, postiosoituksena tai maksumääräyksenä,

d) palkka tulisi maksaa kuukausittain tai muin säännöllisin väliajoin, ja työsuhteen loputtua kaikki korvaukset tulisi maksaa viipymättä,

e) toimivaltaisten viranomaisten tulisi määrätä riittävät rangaistukset tai muut soveltuvat keinot silloin, kun laivanvarustaja perusteettomasti viivyttelee korvauksien maksamista tai laiminlyö sen,

f) palkka tulisi maksaa suoraan merenkulkijalle tai hänen osoittamalleen pankkitilille ellei hän ole kirjallisesti toisin pyytänyt,

g) ellei alakohdassa h) toisin määrätä, laivanvarustajan ei tulisi rajoittaa merenkulkijan vapautta käyttää korvaustaan,

h) korvauksesta voidaan tehdä vähennyksiä ainoastaan jos:

(i) kansallisessa lainsäädännössä tai sovellettavassa työehtosopimuksessa on siitä nimenomainen säännös,

(ii) merenkulkijalle on toimivaltaisen viranomaisen asianmukaiseksi katsomalla tavalla ilmoitettu ehdoista, joilla kyseiset vähennykset tehdään, ja

(iii) vähennysten yhteismäärä ei ylitä rajaa, joka on määrätty kyseisiä vähennyksiä koskevassa kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksessa tai oikeusistuimen päätöksessä;

i) merenkulkijan korvauksesta ei tulisi tehdä vähennyksiä työpaikan saamisen tai säilyttämisen perusteella,

j) toimivaltaisella viranomaisella tulisi olla valtuudet tarkastaa aluksella olevat myymälät ja palvelut varmistaakseen, että hinnat ovat merenkulkijoiden kannalta oikeudenmukaiset ja kohtuulliset, ja

k) siinä määrin kuin merenkulkijoiden palkkoja ja muita työsuhteeseen liittyviä saatavia koskevia vaateita ei ole turvattu kansainvälisen meripantteja ja kiinnityksiä koskevan yleissopimuksen, 1993, määräysten mukaisesti, kyseiset vaateet tulisi turvata Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen mukaisesti, joka koskee työntekijöiden saatavien turvaamista työnantajan maksukyvyttömyystapauksessa, 1992.

7. Jäsenvaltion tulisi luoda menettelytavat tämän suosituksen piiriin kuuluvista asioista tehtyjen valitusten tutkimiseksi neuvoteltuaan laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen kanssa.

III VÄHIMMÄISPALKAT

8. (1) Jäsenvaltion tulisi luoda menettelytavat merenkulkijoiden vähimmäispalkan määrittämiseksi neuvoteltuaan laivanvarustajien ja merenkulkijoiden edustavien järjestöjen kanssa, tämän kuitenkaan estämättä vapaita työehtosopimusneuvotteluja. Laivanvarustajien ja merenkulkijoiden edustavien järjestöjen tulisi osallistua näiden menettelytapojen toteuttamiseen.

(2) Kyseisiä menettelytapoja luotaessa ja vähimmäispalkkoja määrättäessä tulisi ottaa huomioon vähimmäispalkan määräämistä koskevat kansainväliset työstandardit sekä seuraavat periaatteet:

a) vähimmäispalkan tasossa tulisi ottaa huomioon merityön laatu, alusten miehitystaso ja merenkulkijoiden normaali työaika, ja

b) vähimmäispalkkatasoa tulisi korjata elinkustannuksissa ja merenkulkijoiden tarpeissa tapahtuneita muutoksia vastaavasti.

(3) Toimivaltaisen viranomaisen tulisi varmistaa:

a) valvonta- ja pakotejärjestelmän avulla, että maksettujen palkkojen taso ei ole määrättyä tasoa alempi, ja

b) että merenkulkija, jolle on maksettu vähimmäispalkkaa vähemmän, voi edullisilla ja nopeilla oikeustoimilla tai muulla käsittelyllä saada takaisin maksamatta olevan määrän.

IV. MATRUUSIEN VÄHIMMÄISPERUSPALKKA KUUKAUDESSA

9. Tässä osassa "matruusilla" tarkoitetaan merenkulkijaa, jota pidetään pätevänä suorittamaan kaikkia tehtäviä, jotka kuuluvat kansiosastossa palvelevalle miehistölle, lukuun ottamatta esimiehen tai erikoisammattimiehen tehtäviä, tai merenkulkijaa, joka on määritelty matruusiksi kansallisen lainsäädännön, käytännön tai työehtosopimuksen mukaisesti.

10. Matruusille yhden kalenterikuukauden palvelusta maksettavan peruspalkan tulisi olla vähintään määrä, jonka ILOn merenkulkualan yhteistyökomitea tai muu Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston valtuuttama toimielin on määrännyt. Hallintoneuvoston päätöksen jälkeen Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja ilmoittaa määrän muutoksesta Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioille. Merenkulkualan yhteistyökomitean päättämä määrä on 1. tammikuuta 1995 alkaen 385 Yhdysvaltain dollaria.

11. Minkään tähän osaan sisältyvän ei tulisi katsoa loukkaavan laivanvarustajien tai heidän järjestöjensä ja merenkulkijajärjestöjen sopimia järjestelyjä, jotka koskevat työsuhteen vähimmäisehtojen sääntelyä edellyttäen, että toimivaltainen viranomainen tunnustaa kyseiset ehdot.

V. VAIKUTUS AIKAISEMPAAN SUOSITUKSEEN

12. Tämä suositus korvaa palkkoja, työaikoja aluksessa ja miehitystä koskevan suosituksen, 1958.

(Käännös)

(Liite)

Suositus (nro 187)

joka koskee merenkulkijoiden palkkoja, työaikaa ja alusten miehitystä

Kansainvälisen työjärjestön yleiskonferenssi,

jonka Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvosto on kutsunut koolle Geneveen ja joka on aloittanut 84. istuntokautensa 8. päivänä lokakuuta 1996,

ottaa huomioon yleissopimuksen, joka koskee palkansuojelua, 1949; yleissopimuksen, joka koskee vähimmäispalkkojen määräämistä, 1970, yleissopimuksen, joka koskee merenkulkijain palkallista vuosilomaa, 1976, yleissopimuksen, joka koskee kauppa-aluksissa noudatettavaa vähimmäistasoa, 1976, yleissopimuksen, joka koskee merenkulkijoiden kotimatkaoikeutta (muutettu), 1987, yleissopimuksen, joka koskee työntekijöiden saatavien turvaamista työnantajan maksukyvyttömyystapauksessa, 1992, ja kansainvälisen yleissopimuksen, joka koskee meripanttioikeuksia ja kiinnityksiä, 1993, ja

päättää hyväksyä eräitä ehdotuksia koskien palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä koskevan yleissopimuksen (muutettu), 1958, ja palkkoja, työaikaa aluksessa ja miehitystä koskevan suosituksen, 1958, muuttamista, mikä on istunnon esityslistalla toisena kohtana, ja

päättää, että nämä ehdotukset tulee laatia suosituksen muotoon, joka täydentää merenkulkijoiden työaikaa ja alusten miehitystä koskevaa yleissopimusta, 1996,

hyväksyy tänä 22 päivänä lokakuuta vuonna 1996 seuraavan suosituksen, josta voidaan käyttää nimitystä Merenkulkijoiden palkkoja, työaikaa ja alusten miehitystä koskeva suositus, 1996:

I. SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1. (1) Tätä suositusta sovelletaan kaikkiin julkisessa tai yksityisessä omistuksessa oleviin merenkulkuun käytettäviin aluksiin, jotka on rekisteröity jäsenvaltion alueella, ja jotka tavallisesti harjoittavat kauppamerenkulkua.

(2) Neuvoteltuaan asiasta omistajien ja kalastajien edustavien järjestöjen kanssa, toimivaltaisen viranomaisen tulisi soveltaa tämän suosituksen määräyksiä ammattimaiseen merikalastukseen siinä määrin kuin on mahdollista.

(3) Mikäli on epäselvää onko alus katsottava merenkulkuun käytettäväksi alukseksi tai kauppamerenkulkua tai ammattimaista merikalastusta harjoittavaksi alukseksi tässä suosituksessa tarkoitetussa merkityksessä, asian ratkaisee toimivaltainen viranomainen neuvoteltuaan asianomaisten laivanvarustajien, merenkulkijoiden ja kalastajien edustavien järjestöjen kanssa.

(4) Tätä suositusta ei sovelleta perinteisellä tavalla rakennettuihin puisiin aluksiin kuten "dhow" ja "dzonkki".

2. Tässä suosituksessa tarkoitetaan:

a) "peruspalkalla" normaalilta työajalta maksettavaa, miten tahansa muodostuvaa palkkaa, lukuun ottamatta ylityökorvauksia, lisäpalkkioita, lisiä, palkallista vapaata tai muita ylimääräisiä korvauksia,

b) "toimivaltaisella viranomaisella" ministeriä, valtion virastoa tai muuta viranomaista, jolla on oikeus antaa merenkulkijoiden palkkoja, työ- tai lepoaikaa tai alusten miehitystä koskevia säännöksiä, määräyksiä tai muita ohjeita, joilla on sitova vaikutus,

c) "kokonaispalkalla" palkkaa, joka sisältää peruspalkan ja muita palkkaan liittyviä etuuksia; kokonaispalkkaan voivat sisältyä kaikki ylityökorvaukset ja kaikki muut palkkaan liittyvät etuudet tai vain osa eduista,

d) "työajalla" aikaa, joka merenkulkijan on työskenneltävä aluksen lukuun,

e) "ylityöllä" aikaa, joka on työskennelty tavallisen työajan lisäksi,

f) "merenkulkijalla" henkilöä, joka on niin määritelty kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksissa ja joka työskentelee on palkattu mihin tahansa tehtävään merenkulkuun käytettävällä aluksella, johon tätä suositusta sovelletaan,

g) "laivanvarustajalla" aluksen omistajaa tai muuta yhteisöä tai henkilöä, kuten laivanisäntää tai ilman miehistöä rahdatun aluksen rahdinottajaa, jolle laivanvarustajan vastuu aluksen toiminnasta on siirtynyt ja joka vastuun siirron yhteydessä on sopinut vastaavansa kaikista asianmukaisista tehtävistä ja vastuista.

II. MERENKULKIJOIDEN PALKAT

3. Merenkulkijoilla, joiden palkka sisältää erillisen ylityökorvauksen:

a) palkkaa laskettaessa normaali työaika aluksessa ja satamassa ei saisi ylittää kahdeksaa tuntia päivässä,

b) ylityötä laskettaessa peruspalkkaan sisältyvän normaalin viikottaisen työtuntimäärän tulisi olla kansallisen lainsäädännön mukainen, jollei sitä ole työehtosopimuksin säännelty, mutta kuitenkin korkeintaan 48 tuntia viikossa; työehtosopimuksissa voi olla erilaisia, mutta ei kuitenkaan epäedullisempia määräyksiä,

c) ylityökorvauksesta, jonka määrän tulisi olla vähintään 125 % perustuntipalkasta, olisi säädettävä kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksissa, ja

d) aluksen päällikön tai tämän valtuuttaman henkilön tulisi pitää kirjaa kaikesta ylityöstä ja merenkulkijan tulisi vahvistaa merkinnät säännöllisesti.

4. Merenkulkijoilla, joiden kokonaispalkkaan sisältyvät kaikki tai osa lisistä:

a) työehtosopimuksessa, työehdoissa, työsopimuksessa ja nimityskirjassa tulisi määritellä selvästi merenkulkijalle maksettavan korvauksen suuruus ja soveltuvissa tapauksissa merenkulkijalta korvauksen vastineeksi edellytettyjen työtuntien määrä sekä muut ylimääräiset lisät, jotka mahdollisesti maksetaan kokonaispalkan lisäksi, ja tapaukset, joissa lisiä maksetaan,

b) milloin tuntikorvaus maksetaan ylityöstä, joka on tehty kokonaispalkkaan sisältyvien tuntien lisäksi, tulisi tuntikorvauksen olla vähintään 125 % perustuntipalkasta, joka maksetaan 3 kohdassa määritellystä normaalityöajasta; sama periaate koskee kokonaispalkkaan sisältyviä ylityötunteja,

c) täydessä tai osittaisessa kokonaispalkassa korvauksen siltä työajalta, joka vastaa edellä 3 kohdan a) alakohdassa määriteltyä normaalityöaikaa, tulisi olla vähintään sovellettavan vähimmäispalkan suuruinen, ja

d) osittaista kokonaispalkkaa saavien merenkulkijoiden tekemästä ylityöstä tulisi pitää kirjaa, ja merkinnät tulisi vahvistaa 3 kohdan d) alakohdan mukaisesti.

5. Kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksissa voidaan säätää korvauksesta, joka maksetaan ylityöstä tai viikottaisena lepopäivänä tai kansallisena juhlapäivänä tehdystä työstä ja joka on vähintään vastaavan pituinen vapaa poissa palveluksesta ja aluksesta tai ylimääräinen vapaa, joka myönnetään korvauksen tai muun vastaavan suorituksen sijasta.

6. Kansallisessa lainsäädännössä, joka on hyväksytty edustavien merenkulkija- ja laivanvarustajajärjestöjen kanssa pidettyjen neuvottelujen jälkeen, tai soveltuvissa tapauksissa työehtosopimuksissa, tulisi ottaa huomioon seuraavat periaatteet:

a) kaikille samalla aluksella työskenteleville merenkulkijoille riippumatta heidän rodustaan, väristään, sukupuolestaan, uskonnostaan, poliittisesta vakaumuksestaan, kansallisuudestaan tai sosiaalisesta taustastaan kuuluu sama korvaus samanarvoisesta työstä

b) työehdot tai muu sopimus, jossa sovellettava palkka tai palkkatariffit määritetään, tulisi pitää mukana aluksella; vähimmäisvaatimus on, että kullekin merenkulkijalle tulisi ainakin antaa asianmukaiset palkkatiedot allekirjoitettuna ja kirjallisina hänen ymmärtämällään kielellä tai asettamalla merenkulkijoiden nähtäville kopio sopimuksesta paikkaan, johon miehistöllä on pääsy, tai antamalla tiedot muulla asianmukaisella tavalla,

c) palkat tulisi maksaa laillisin maksuvälinein; soveltuvissa tapauksissa palkan voi maksaa pankkisiirtona, pankkishekillä, postiosoituksena tai maksumääräyksenä,

d) palkat tulisi maksaa kuukausittain tai muutoin säännöllisin väliajoin, ja työsuhteen päätyttyä kaikki korvaukset tulisi maksaa viipymättä,

e) toimivaltaisten viranomaisten tulisi määrätä riittävät rangaistukset tai muut soveltuvat keinot silloin, kun laivanvarustaja perusteettomasti viivyttelee korvauksien maksamista tai laiminlyö sen,

f) tulisi maksaa suoraan merenkulkijalle tai hänen osoittamalleen pankkitilille ellei hän ole kirjallisesti toisin pyytänyt,

g) ellei alakohdassa h) toisin määrätä, laivanvarustajan ei tulisi rajoittaa merenkulkijan vapautta käyttää korvaustaan,

h) korvauksesta voidaan tehdä vähennyksiä ainoastaan jos:

(i) kansallisessa lainsäädännössä tai sovellettavassa työehtosopimuksessa on siitä nimenomainen säännös,

(ii) merenkulkijalle on toimivaltaisen viranomaisen asianmukaiseksi katsomalla tavalla ilmoitettu ehdoista, joilla kyseiset vähennykset tehdään, ja

(iii) vähennysten yhteismäärä ei ylitä rajaa, joka on määrätty kyseisiä vähennyksiä koskevassa kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksessa tai oikeuden päätöksessä;

i) merenkulkijan korvauksesta ei tulisi tehdä vähennyksiä työpaikan saamisen tai säilyttämisen perusteella,

j) toimivaltaisella viranomaisella tulisi olla valtuudet tarkastaa aluksella olevat myymälät ja palvelut varmistaakseen, että hinnat ovat merenkulkijoiden kannalta oikeudenmukaiset ja kohtuulliset, ja

k) siinä määrin kuin merenkulkijoiden palkkoja ja muita työsuhteeseen liittyviä saatavia koskevia vaateita ei ole turvattu kansainvälisen meripantteja ja kiinnityksiä koskevan yleissopimuksen, 1993, määräysten mukaisesti, kyseiset vaateet tulisi turvata Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen mukaisesti, joka koskee työntekijöiden saatavien turvaamista työnantajan maksukyvyttömyystapauksessa, 1992.

7. Jäsenvaltion tulisi luoda menettelytavat tämän suosituksen piiriin kuuluvista asioista tehtyjen valitusten tutkimiseksi neuvoteltuaan laivanvarustajien ja merenkulkijoiden järjestöjen kanssa.

III VÄHIMMÄISPALKAT

8. (1) Jäsenvaltion tulisi luoda menettelytavat merenkulkijoiden vähimmäispalkan määrittämiseksi neuvoteltuaan laivanvarustajien ja merenkulkijoiden edustavien järjestöjen kanssa, tämän kuitenkaan estämättä vapaita työehtosopimusneuvotteluja. Laivanvarustajien ja merenkulkijoiden edustavien järjestöjen tulisi osallistua näiden menettelytapojen toteuttamiseen.

(2) Kyseisiä menettelytapoja luotaessa ja vähimmäispalkkoja määrättäessä tulisi ottaa huomioon vähimmäispalkan määräämistä koskevat kansainväliset työnormit sekä seuraavat periaatteet:

a) vähimmäispalkan tasossa tulisi ottaa huomioon merityön laatu, alusten miehitystaso ja merenkulkijoiden normaali työaika, ja

b) vähimmäispalkkatasoa tulisi korjata elinkustannuksissa ja merenkulkijoiden tarpeissa tapahtuneita muutoksia vastaavasti.

(3) Toimivaltaisen viranomaisen tulisi varmistaa:

a) valvonta- ja seuraamusjärjestelmän avulla, että maksettujen palkkojen taso ei ole määrättyä tasoa alempi, ja

b) että merenkulkija, jolle on maksettu vähimmäispalkkaa vähemmän, voi edullisilla ja nopeilla oikeudellisilla toimilla tai muulla menettelyllä saada takaisin maksamatta olevan määrän.

IV. MATRUUSIEN VÄHIMMÄISPERUSPALKKA KUUKAUDESSA

9. Tässä osassa "matruusilla" tarkoitetaan merenkulkijaa, jota pidetään pätevänä suorittamaan kaikkia tehtäviä, jotka kuuluvat kansiosastossa palvelevalle miehistölle, lukuun ottamatta esimiehen tai erikoisammattimiehen tehtäviä, tai merenkulkijaa, joka on määritelty matruusiksi kansallisen lainsäädännön, käytännön tai työehtosopimuksen mukaisesti.

10. Matruusille yhden kalenterikuukauden palvelusta maksettavan peruspalkan tulisi olla vähintään määrä, jonka ILOn merenkulkualan yhteistyökomitea tai muu Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston valtuuttama toimielin on määrännyt. Hallintoneuvoston päätöksen jälkeen Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja ilmoittaa määrän muutoksesta Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioille. Merenkulkualan yhteistyökomitean päättämä määrä on 1. tammikuuta 1995 alkaen 385 Yhdysvaltain dollaria.

11. Minkään tähän osaan sisältyvän ei tule katsoa loukkaavan laivanvarustajien tai heidän järjestöjensä ja merenkulkijajärjestöjen sopimia järjestelyjä, jotka koskevat työsuhteen vähimmäisehtojen sääntelyä edellyttäen, että toimivaltainen viranomainen tunnustaa kyseiset ehdot.

V. VAIKUTUS AIKAISEMPAAN SUOSITUKSEEN

12. Tämä suositus korvaa palkkoja, työaikoja aluksessa ja miehitystä koskevan suosituksen, 1958.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.