Kansainvälisen työjärjestön (ILOn) yleiskokous, Kansainvälinen työkonferenssi hyväksyi vuonna 1996 kotityötä koskevan yleissopimuksen (nro 177) sekä siihen liittyvän suosituksen (nro 184).

Yleissopimus pyrkii turvaamaan henkilöille, jotka tekevät työtä kotonaan samantasoiset oikeudet kuin muilla palkansaajilla on. Yleissopimusta täydentävä suositus sisältää yksityiskohtaisempia suosituksia aiheesta.

Suomen lainsäädäntö täyttää yleissopimuksen edellytykset. Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi yleissopimuksen nro 177. Samalla suositus nro 184 saatetaan Eduskunnan tietoon otettavaksi huomioon vastaisessa lainvalmistelutyössä siltä osin kuin sitä pidetään tarkoituksenmukaisena. Näin täytetään myös Kansainvälisen työjärjestön perussäännön velvoite saattaa Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymät asiakirjat lakiasäätävän elimen käsittelyyn viimeistään 18 kuukauden kuluessa ne hyväksyneen työkonferenssin päättymisestä.

---

Kotityötä koskeva yleissopimus (nro 177) sekä siihen liittyvä suositus (nro 184) hyväksyttiin Kansainvälisessä työkonferenssissa kesäkuussa 1996. Yleissopimuksen hyväksymisen puolesta äänesti 247 edustajaa, vastaan 14 edustajaa ja 152 edustajaa pidättäytyi äänestyksestä. EU maiden hallitusten edustajat ― Suomi mukaan lukien ― äänestivät pääsääntöisesti yleissopimuksen hyväksymisen puolesta. Saksa tosin pidättäytyi äänestyksestä. Iso-Britannia oli pelkän suosituksen kannalla.

Lausunnon tämän hallituksen esityksen laatimista varten ovat antaneet sosiaali- ja terveysministeriö, Palvelutyönantajat, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto (TT), Valtion työmarkkinalaitos (VTML), Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry (SAK), AKAVA ry sekä Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry. Lausunnonantajista SAK, AKAVA ja STTK ilmoittivat kannattavansa yleissopimuksen hyväksymistä. Sosiaali- ja terveysministeriö totesi ettei Suomen lainsäädännössä ole sen hallinnonalan osalta esteitä yleissopimuksen ratifioinnille. Palvelutyönantajat ja TT ilmoittivat vastustavansa yleissopimuksen hyväksymistä ja katsoivat, ettei ole tarpeellista ryhtyä käsittelemään kotityöntekijöitä erillisryhmänä sopimuksessa tarkoitetuin tavoin. Valtion työmarkkinalaitos katsoi, että yleissopimus voidaan hyväksyä vain jos se rajoitetaan koskemaan pelkästään työsuhteessa tai virkasuhteessa tapahtuvaa työtä.

ILO-neuvottelukunta päätti asiaa käsitellessään puoltaa sopimuksen ratifioimista.

Monia soveltamisalaltaan yleisiä työoloja koskevia ILOn yleissopimuksia ja suosituksia sovelletaan myös henkilöihin, jotka tekevät työtä kotona (jäljempänä kotityöntekijä). Tällaisena työnä tarkoitetaan sopimuksen mukaan sellaista työtä, jonka työnantaja antaa työntekijälle suoritettavaksi työntekijän kotona tai muussa työntekijän valitsemassa paikassa, ei kuitenkaan työnantajan osoittamalla työpaikalla. Kotityötä koskevan yleissopimuksen lähtökohtana on edistää ILOn yleissopimusten ja suositusten soveltamista kotityöntekijöihin. Pyrkimyksenä on myös edistää, että yleissopimuksia ja suosituksia täydennetään kotona tehtävän työn erityispiirteet huomioon ottavilla määräyksillä. Sopimuksen ja suosituksen tarkoituksena on turvata kotityöntekijälle mahdollisuuksien mukaan samantasoiset oikeudet kuin muilla palkansaajilla on. Jäsenvaltioiden tulee erityisesti edistää kotityöntekijöiden yhdenver- taista kohtelua muun muassa kun kyseessä on järjestäytymisoikeus, suoja ammatillista syrjintää vastaan, työhön ja terveyteen liittyvä suojelu, palkkaus, lakisääteinen sosiaaliturva ja äitiyssuojelu.

Suomessa kotona suoritettavaan työhön (jäljempänä kotityö) sovelletaan työlainsäädäntöä pääsäntöisesti kuten muullakin tavalla järjestettyyn työhön. Kotityötä koskevia erikoissäännöksiä on Suomen työlainsäädännössä muun muassa työsopimuslaissa, työaikalaissa, vuosilomalaissa ja työturvallisuutta koskevassa lainsäädännössä. Nämä säännökset eivät ole ristiriidassa kotityötä koskevan yleissopimuksen kanssa. Euroopan yhteisössä ei ole tällä hetkellä sääntelyä eikä säädösvalmistelua vireillä yleissopimuksen alalta.

Yleissopimuksen 1 artikla sisältää eräiden yleissopimuksessa käytettyjen käsitteiden määritelmiä. Käsitteellä "kotityö" tarkoitetaan yleissopimuksessa työtä, jota työntekijä suorittaa kotonaan tai muissa valitsemissaan tiloissa, ei kuitenkaan työnantajan osoittamalla työpaikalla, vastiketta vastaan, ja jossa tuloksena on työnantajan yksilöimä tuote tai palvelu. Kotityöntekijänä ei kuitenkaan pidetä henkilöä, joka on siinä määrin itsenäinen ja taloudellisesti riippumaton, että häntä voidaan kansallisen lainsäädännön tai tuomioistuimen päätösten mukaan pitää itsenäisenä ammatinharjoittajana. Mikäli työsuhteessa olevat henkilöt vain satunnaisesti tekevät työtään kotona tavanomaisen työpaikan sijasta, ei heitä katsota tämän yleissopimuksen tarkoittamiksi kotityöntekijöiksi. Käsitteellä "työnantaja" tarkoitetaan yleissopimuksessa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka teettää kotityötä liiketoimintansa mukaisesti joko suoraan tai välittäjän kautta.

Yleissopimusta sovelletaan sen 2 artiklan nojalla kaikkiin 1 artiklassa tarkoitettuihin kotityötä tekeviin henkilöihin.

Yleissopimuksen ratifioineen jäsenvaltion tulee 3 artiklan mukaan kuultuaan edustavimpia työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä ja mahdollisia kotityöntekijöitä edustavia ja kotityöntekijöiden työnantajia edustavia järjestöjä hyväksyä, panna täytäntöön ja määräajoin tarkistaa kotityötä koskeva kansallinen ohjelma, jonka tavoitteena on parantaa kotityöntekijöiden asemaa.

Kotityötä koskevan kansallisen ohjelman tulee edistää 4 artiklan mukaan kotityöntekijöiden ja muiden palkansaajien välistä yhdenvertaista kohtelua. Yhdenvertaista kohtelua tulee edistää erityisesti silloin, kun kyseessä on kotityöntekijän oikeus perustaa järjestöjä tai liittyä niihin sekä osallistua sellaisen järjestön toimintaan. Kansallisessa ohjelmassa tulee myös edistää yhdenvertaista kohtelua suojelun syrjintää vastaan työhönotossa ja työssä, työturvallisuuteen ja -terveyteen liittyvän suojelun, palkkauksen, lakisääteisen sosiaaliturvan suojan, koulutukseen pääsyn, työhön pääsemiseksi vaadittavan vähimmäisiän sekä äitiyssuojelun suhteen.

Kotityötä koskeva kansallinen ohjelma tulee 5 artiklan mukaan panna täytäntöön lainsäädännön, työehtosopimusten tai välitystuomion avulla tai jollakin muulla sopivalla tavalla kansallisen käytännön mukaisesti.

Yleissopimuksen 6 artikla sisältää velvollisuuden ryhtyä tarpeellisiin toimiin, jotta työtilastot siinä määrin kuin mahdollista sisältävät kotityön.

Työturvallisuutta ja -terveyttä koskevan lainsäädännön tulee 7 artiklan mukaan koskea kotityötä ottaen huomioon sen erityispiirteet, ja säätää edellytykset, joiden mukaan tietyt työmuodot ja tiettyjen aineiden käyttö voidaan kieltää kotityössä turvallisuuden ja terveyden vuoksi.

Mikäli välittäjien käyttö kotityössä on sallittua, tulee 8 artiklan perusteella kansallisen käytännön mukaisesti lainsäädännöllä ja tuomioistuimen päätöksillä määrätä työnantajille ja välittäjille kullekin kuuluva vastuu.

Kansallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisen valvontajärjestelmän tulee 9 artiklan mukaan taata kotityöhön sovellettavan lainsäädännön noudattaminen. Tämän lainsäädännön rikkomusten varalta on säädettävä riittävät oikeuskeinot, mukaan luettuna tarvittaessa rangaistukset. Näitä oikeuskeinoja on sovellettava tehokkaasti.

Yleissopimusta täydentävä suositus nro 184 sisältää tarkempia määräyksiä muun muassa kotityötä koskevasta tilastoinnista, valvonnasta, viranomaistarkastuksista sekä työturvallisuudesta ja -terveydestä. Lisäksi suosituksessa on määräyksiä vähimmäisiästä, järjestäytymisoikeudesta ja kollektiivisesta neuvotteluoikeudesta, palkkauksesta, työ- ja lepoajoista sekä lomista, sosiaaliturvasta ja äitiyssuojelusta, suojasta työsuhteen päättämisessä, riitojen ratkaisemisesta sekä kotityötä koskevasta ohjelmasta.

Yleissopimuksen 1 artiklassa on määritelty kotityön käsite. Sen mukaan käsitteellä "kotityö" tarkoitetaan työtä, jota kotityöntekijä suorittaa kotonaan tai muissa valitsemissaan tiloissa, ei kuitenkaan työnantajan osoittamalla työpaikalla, vastiketta vastaan, ja jossa on tuloksena työnantajan yksilöimä tuote tai palvelu. Työntekijä ei kuitenkaan saa olla siinä määrin itsenäinen tai taloudellisesti riippumaton, että häntä voidaan kansallisen lainsäädännön tai tuomioistuimen päätösten mukaan pitää itsenäisenä ammatinharjoittajana. Työsuhteessa olevia henkilöitä, jotka vain satunnaisesti tekevät työtä kotonaan, ei katsota yleissopimuksen tarkoittamiksi kotityöntekijöiksi. Tarkoituksena on, etteivät henkilöt, jotka täyttävät edellä mainitut edellytykset jää kotityön käsitteen ulkopuolelle, ellei työn itsenäisyys ja taloudellinen riippumattomuus saa aikaan työn muuttumista muuksi kuin työsuhteessa tehdyksi. Tämä määrittely suoritetaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kun kotityön käsite on yleissopimuksen mukaan viime kädessä kansallisesti päätettävissä on esitystä valmisteltaessa lähdetty siitä, että kotityöntekijöihin luetaan työsuhteessa olevat työntekijät.

Suomen lainsäädännössä ei ole varsinaisesti määritelty käsitettä "kotityö". Työsopimuslain 1 §:n mukaan työsopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jossa toinen osapuoli, työntekijä, sitoutuu tekemään toiselle, työnantaja, työtä tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Tämä määritelmä kattaa myös kotityöntekijät. Yleissopimuksen soveltamispiiriin kuuluvat työsuhteiset työntekijät. Itsenäiset ammatinharjoittajat eivät kuulu yleissopimuksen soveltamispiiriin, koska heillä on 1 artiklan (iii) kohdan mukainen itsenäinen tai taloudellisesti riippumaton asema. Suomen lainsäädännössä työharjoittelijat on rajattu työsuhteen ulkopuolelle. Myös perhe- ja omaishoitajien asema on rakennettu toimeksiantosuhteen perusteelle, vaikka ne toisaalta täyttävät myös työsuhteen tunnusmerkistön. Koska työharjoittelijoita, perhe- ja omaishoitajia ei katsota työsuhteisiksi työntekijöiksi, eivät he kuulu tämän yleissopimuksen soveltamispiiriin.

Yleissopimuksen 3 artikla edellyttää, että sopimuksen ratifioineen maan tulee hyväksyä, panna täytäntöön ja määräajoin tarkistaa kotityötä koskeva kansallinen ohjelma. Ohjelmaa tehtäessä tulee ottaa huomioon yleissopimuksen 4 artikla, jonka mukaan kotityötä koskevan kansallisen ohjelman tulee edistää kotityöntekijöiden ja muiden palkansaajien välistä yhdenvertaista kohtelua. Artiklassa mainitaan nimenomaisesti yhdenvertainen kohtelu seuraavissa suhteissa: yhdistymisvapaus, suojelu työelämässä tapahtuvaa syrjintää vastaan, työturvallisuus ja -terveys, palkkaus, lakisääteinen sosiaaliturva, koulutukseen pääsy, työhön pääsyyn vaadittava vähimmäisikä, ja äitiyssuojelu. Edellä mainitut kohdat eivät ole ongelmallisia Suomen kannalta. Hallituksen esityksessä on lähdetty siitä, että tässä tarkoitettu kansallinen ohjelma sisältyy meillä jo lainsäädäntöön, joka takaa kotityöntekijöiden ja muiden työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun. Kun lainsäädäntöä muutetaan, otetaan myös kotityöntekijät huomioon. Lainsäädännön tarkistukset tulevat automaattisesti sovellettaviksi myös kotityöntekijöihin, minkä vuoksi yleissopimuksessa edellytetty ohjelman määräaikainen tarkastaminen tulee täytetyksi. Yleissopimuksen 5 artiklan mukaan kansallinen kotityötä koskeva toimintaohjelma voidaan toteuttaa lakien ja asetusten kautta, työehtosopimuksin tai muulla kansallisesti määrättävällä tavalla.

Yleissopimuksen 6 artiklan mukaan on ryhdyttävä tarpeellisiin toimiin, jotta työtilastoihin siinä määrin kuin mahdollista sisällytetään kotityö. Suomen osalta tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa on tilastoitu kotityöntekijät. Tilastoperusteita voidaan kuitenkin joutua tarkistamaan työsuhteisten ja muiden kotona työtä tekevien erottamiseksi toisistaan.

Yleissopimuksen 7 artiklassa edellytetyt työturvallisuus- ja terveysvaatimukset sisältyvät voimassa olevaan lainsäädäntöön. Työturvallisuuslaki koskee tietyin rajoituksin kotityötä. Lain 39 §:n mukaan on kiellettyä antaa työntekijälle tämän kotona tehtävää työtä varten sellaisia aineita, joista työn vaatimalla tavalla käytettyinä saattaisi aiheutua erityistä tapaturman tai sairastumisen vaaraa.

Suomessa ei kotityön yhteydessä tunneta nimenomaista 8 artiklan mukaista välittäjäkäsitettä minkä vuoksi siitä johtuvat velvoitteet eivät tule meillä sovellettavaksi. Työvoiman vuokraukseen sovelletaan kuitenkin työturvallisuuslain 3 §:n 2 momentin mukaan työturvallisuuslakia.

Yleissopimuksen 9 artiklassa käsitellään kotityötä koskevien säännösten valvontaa. Suomen lainsäädännön mukaan myös kotityö kuuluu työsuojeluviranomaisten valvontaan. Sitä koskevat samat oikeuskeinot kuin muutakin työtä. Tarkastusten suorittamista on kuitenkin rajoitettu lain työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa 3 §:ssä siten, ettei työntekijän kotonaan suorittamaa työtä koskevien säännösten valvomiseksi saa toimittaa tarkastusta asunnossa ilman erityistä syytä.

Euroopan yhteisössä ei ole tällä hetkellä sääntelyä eikä vireillä säädösvalmistelua yleissopimuksen alalta.

Yleissopimus tulee voimaan sen ratifioivan valtion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt yleissopimuksen ratifioinnin.

Yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa sen 10 vuoden kuluttua siitä päivästä, jona yleissopimus on tullut kansainvälisesti voimaan ilmoittamalla irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle. Irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua ilmoituksen rekisteröimispäivämäärästä. Jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa mainitun 10 vuoden määräajan päättymisestä käytä irtisanomisoikeuttaan, saa irtisanoa yleissopimuksen aina 10 vuoden välein.

Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 19 artikla edellyttää kunkin jäsenvaltion saattavan yleiskokouksen hyväksymät yleissopimukset ja suositukset määräajassa yleiskokouksen päättymisestä toimivaltaisen valtioelimen käsiteltäväksi lainsäädäntö- ja muita toimia varten. Tämän vuoksi yleissopimus ja suositus tulee saattaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Yleissopimus nro 177 ei sisällä määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa voimassaolevan lainsäädännön kanssa tai jotka edellyttävät lainsäädäntötoimia.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 20 päivänä kesäkuuta 1996 hyväksytyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen nro 177, joka koskee kotityötä, ja

että Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 20 päivänä kesäkuuta 1996 hyväksytty Kansainvälisen työjärjestön suositus nro 184, joka koskee kotityötä otetaan huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä sikäli kuin se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista.

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 1997

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Työministeri
Liisa Jaakonsaari