Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslakia siten, että terveyskeskus voisi laskuttaa muusta kuin terveyskeskusta ylläpitävästä kunnasta olevan potilaan kiireellisen avosairaanhoidon kustannukset tämän kotikunnan terveyskeskukselta. Laissa myös täsmennettäisiin oleskelukunnan velvollisuutta avosairaanhoitopalvelujen antamiseen kiireellisissä tapauksissa potilaan asuinpaikasta riippumatta.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 1997.

---

Kansanterveyslain (66/72) 14 §:n mukaan kunnan on järjestettävä kansanterveyspalvelut omille asukkailleen. Kiireellisissä tapauksissa kunnan on 16 §:n perusteella järjestettävä vuodeosastohoitoa myös muille kuin kunnan asukkaille. Avosairaanhoidon lääkäripalveluista ei ole vastaavaa nimenomaista säännöstä, mutta kunnan tulee 14 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla järjestää ensiavun antaminen kunnan alueella. Erikoissairaanhoitolaissa (1062/89) käytetään johdonmukaisesti käsitettä kiireellinen sairaanhoito. Lain 30 §:n mukaan kiireellisen sairaanhoidon tarpeessa olevalle on aina annettava sairaanhoitoa. Kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 2 kohdan osalta on käytännössä ollut epäselvyyttä siitä, mitä ensiavun antamisella tarkoitetaan esimerkiksi suhteessa ulkokuntalaisiin ja ulkomailla asuviin henkilöihin. Muutkin kuin kunnan asukkaat ovat käytännössä yleensä saaneet avohoidon palveluja kiireellisissä tapauksissa, mutta selvyyden ja käsitteellisen johdonmukaisuuden vuoksi ehdotetaan 14 §:n 1 momenttiin lisättäväksi uusi 10 kohta, jossa säädettäisiin, että kunnan tulee järjestää kiireellinen avosairaanhoito ja hammashoito potilaan asuinpaikasta riippumatta. Säännös koskisi kiireellisen hoidon antamista myös ulkomailla asuville potilaille. Samalla 14 §:n 1 momentin 2 kohdasta poistettaisiin maininta ensiavun antamisesta. Lisäksi ehdotetaan 14 §:n 5 momentin sanamuotoa muutettavaksi vastaamaan kotikuntalain (201/94) käsitteitä.

Edellä mainitussa 16 §:ssä, jossa säädetään kiireellisen laitoshoidon antamisesta myös muulle kuin kunnan asukkaalle, säädetään myös potilaan siirtämisestä, minkä vuoksi se ehdotetaan jätettäväksi ennalleen.

Kuntien välillä korvataan nykyisin vieraspaikkakuntalaisten saaman erikoissairaanhoidon kustannukset. Terveyskeskuksen vuodeosastohoidon kustannukset korvataan terveyskeskusten välillä. Vieraspaikkakuntalaiselle annetusta terveyskeskuksen avosairaanhoidosta ei sen sijaan ole mahdollista laskuttaa potilaan kotikuntaa, jollei kuntien kesken ole sovittu tällaisesta menettelystä.

Maassamme on kuntia, joissa vieraspaikkakuntalaisten osuus terveyskeskuksen avosairaanhoidon potilaista on huomattava. Näin on ennen kaikkea pääkaupunkiseudulla sekä eräissä Kainuun ja Lapin kunnissa, joissa on suuria talvilomakeskuksia ja paljon matkailijoita. Lisäksi ulkokuntalaisten määrä on suuri suosituissa kesämökkikunnissa. Joissakin kunnissa palveluja on jouduttu mitoittamaan vieraspaikkakuntalaisten mukaan. Laskutusmahdollisuuden puuttuminen terveyskeskuksen avosairaanhoidon osalta on lisäksi yksittäisissä tapauksissa johtanut erilaisiin hallinnollisiin järjestelyihin laskutuksen mahdollistamiseksi.

Sen vuoksi ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain 22 §:ää niin, että potilaan kotikunnan terveyskeskus korvaisi hoitokäynnit avosairaanhoitoa antaneelle terveyskeskukselle. Avosairaanhoidolla tarkoitetaan 14 §:n 1 momentin 2 kohdassa mainittua sairaanhoitoa, lukuun ottamatta lääkinnällistä kuntoutusta, sekä 1 momentin 4 kohdassa mainittua hammashuoltoa. Koska suurimmat ongelmat koskevat kiireellistä avohoitoa ja koska laskutuksen laajentaminen koskemaan kaikkia vieraspaikkakuntalaisten saamia terveyspalveluja voisi aiheuttaa ei-toivottuja sivuvaikutuksia kuntien väliseen vastuunjakoon ja potilaiden ohjaamiseen, laskutuksen ehdotetaan koskevan vain kiireellisiä avosairaanhoitokäyntejä ja kiireellisiä hammashoitokäyntejä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/92) ja -asetuksessa (912/92) asetetut ikärajat eivät olisi esteenä laskutukselle. Alle 15-vuotiaiden avosairaanhoidosta sekä alle 19-vuotiaiden hammashoidosta aiheutuneet kustannukset voisi näin ollen laskuttaa. Ehdotettu sanamuoto ei estäisi sopimasta laskutusmenettelystä tai hoidon antamisesta laajemmin kuin laissa säädetään eikä myöskään siitä, että laskutuksesta luovutaan. Korvausvelvollisuus olisi toisaalta aina ensisijainen, jollei toisin olisi sovittu.

Kansanterveyslain 22 §:n 1 momentissa säädetään terveyskeskuksen vuodeosastolla annetun hoidon korvaaminen terveyskeskusten välillä pakolliseksi. Yhtenäisyyden vuoksi ehdotetaan, että myös vuodeosastohoitolaskutuksesta voitaisiin sopia luovuttavaksi.

Kansanterveyslain 25 §:ssä säädetään, kuinka terveyskeskuksen vuodeosastohoidosta aiheutuneiden kustannusten korvaus lasketaan. Laskutuksen tulisi olla mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen, jotta turhalta hallinnolliselta työltä vältyttäisiin. Tämän vuoksi avohoidon korvaamisen ehdotetaan tapahtuvan todellisten kustannusten mukaan. Yhdenmukaisuuden vuoksi myös vuodeosastohoidossa siirryttäisiin todellisten kustannusten mukaiseen korvaukseen. Lain 22 §:ään lisättäisiin siksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin, että hoidon antanut terveyskeskus saisi periä potilaan kotikunnan terveyskeskukselta enintään palvelujen tuottamisesta aiheutuneet kustannukset. Suoritehinnoittelun perusteena olisi omakustannushinta, joka sisältää toiminnan välittömät kustannukset, hallinnon yleiskustannukset ja pääomakustannukset. Korvaus laskettaisiin hyväksyttyyn talousarvioon perustuvan asianomaisen palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten mukaan siten, että vähennettävinä tuloina otettaisiin huomioon kyseisen palvelun asiakasmaksut ja muut toimintatulot. Vähennettäviin tuloihin ei kuitenkaan luettaisi hoidon korvauksia kunnilta, muilta laitoksilta eikä tämän säännöksen mukaan suoritettuja korvauksia. Samalla 25 § kumottaisiin.

Erikoissairaanhoitolain 44 a §:ssä säädetään viivästyskoron perimisestä kuntien välisessä laskutuksessa. Samanlainen säännös ehdotetaan lisättäväksi kansanterveyslakiin. Viivästyskorosta säädettäisiin uudessa 28 a §:ssä.

Vuoden 1993 alusta voimaan tulleella kunnallislain muutoksella (979/92) muutettiin kuntainliitot kuntayhtymiksi. Vastaavat muutokset ehdotetaan kansanterveyslain 5, 6, 14, 28 ja 42 §:ään.

Tehtyjen selvitysten mukaan vieraspaikkakuntalaisten osuus yksittäisen kunnan avohoitokäynneistä vaihtelee 1,5 prosentista 7,8 prosenttiin. Yleensä osuus on noin 3―4 prosenttia. Kaikkiaan vuonna 1994 Suomessa oli 30,4 miljoonaa terveyskeskusten avohoitokäyntiä, joten vieraspaikkakuntalaisten käyntejä olisi noin 1,1 miljoonaa. Näistä ulkomailla asuvien käyntejä voidaan arvioida olevan noin 10 000 eli vajaa prosentti. Kuntien välinen kustannusvaikutus on yhteensä arviolta 220―240 miljoonaa markkaa. Kysymys on kuntien välisestä kustannusten jaosta eikä sillä ole valtiontaloudellisia vaikutuksia.

Esitys perustuu sairaanhoidon korvaamista kansainvälisissä yhteyksissä selvittäneen työryhmän ehdotuksiin (sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 1996:7). Jatkovalmistelu on tapahtunut virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Esitysluonnoksesta on pyydetty lausunto valtiovarainministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, kansaneläkelaitokselta ja Suomen Kuntaliitolta.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä toukokuuta 1997.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 28 päivänä tammikuuta 1972 annetun kansanterveyslain (66/72) 25 §, sellaisena kuin se on 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (684/82),

muutetaan 5 §:n 2, 4 ja 5 momentti, 6 §:n 2 momentti, 14 §:n 1 momentin 2, 8 ja 9 kohta sekä 2 ja 5 momentti, 22 ja 28 § sekä 42 §:n 1 momentti,

sellaisina kuin niistä ovat 5 §:n 2 momentti 17 päivänä tammikuuta 1991 annetussa laissa (71/91), 6 §:n 2 momentti ja 14 §:n 1 momentin 8 ja 9 kohta 3 päivänä elokuuta 1992 annetussa laissa (746/92), 14 §:n 2 momentti 19 päivänä joulukuuta 1980 annetussa laissa (930/80), 14 §:n 5 momentti 9 päivänä lokakuuta 1992 annetussa laissa (910/92), 28 § 14 päivänä joulukuuta 1990 annetussa laissa (1117/90) sekä 42 §:n 1 momentti 2 päivänä syyskuuta 1976 annetussa laissa (788/76), sekä

lisätään 14 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osittain muutettuna mainituilla 14 päivänä joulukuuta 1990, 17 päivänä tammikuuta 1991 ja 3 päivänä elokuuta 1992 annetuilla laeilla ja 26 päivänä marraskuuta 1993 annetulla lailla (1051/93), uusi 10 kohta sekä lakiin uusi 28 a § seuraavasti:

5 §

---

Kunnat voivat yhdessä huolehtia kansanterveystyöstä perustamalla tätä tehtävää varten kuntayhtymän. Kunta voi toisen kunnan kanssa sopia myös siitä, että tämä hoitaa osan kansanterveystyön toiminnoista.

---

Milloin tämän lain mukainen toiminta on annettu kuntayhtymän tehtäväksi, sen hoidettavaksi on annettava myös kansanterveystyötä koskevien muiden lakien mukaiset kunnan tehtävät.

Mitä tässä laissa säädetään kunnasta, kunnanvaltuustosta ja kunnan asukkaasta, sovelletaan vastaavasti kuntayhtymään ja sen toimielimiin sekä jäsenkunnan asukkaaseen.

6 §

---

Jos kansanterveystyöstä huolehtii kuntayhtymä, sen on asetettava 1 momentissa tarkoitettu toimielin yhteisesti jäsenkuntia varten. Jos kuntayhtymään on yhden tai useamman jäsenkunnan ympäristönsuojelulautakunnan tehtäviä varten asetettu toimielimen lisäksi erityinen lautakunta, sen tehtäväksi voidaan kyseisten jäsenkuntien osalta antaa myös yksilön elinympäristöön kohdistuva terveydenhuolto ja siihen liittyvä toiminta.

---

14 §

Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee:

---

2) järjestää kunnan asukkaiden sairaanhoito, johon luetaan lääkärin suorittama tutkimus ja hänen antamansa tai valvomansa hoito ja lääkinnällinen kuntoutus;

---

8) järjestää kunnan alueella toimiville yrittäjille ja muille omaa työtään tekeville soveltuvin osin työterveyshuoltolain 2 §:ssä ja sen nojalla annetuissa säännöksissä tai määräyksissä tarkoitettua työterveyshuoltoa;

9) järjestää seulontaa ja muita joukkotarkastuksia siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään; sekä

10) järjestää kiireellinen avosairaanhoito, mukaan lukien kiireellinen hammashoito, potilaan asuinpaikasta riippumatta.

Kunta on velvollinen määräämään terveyskeskuksen lääkärin antamaan poliisille virka-apua oikeuslääkeopillisen tutkimuksen suorittamiseksi elävän henkilön kliinisen tutkimuksen ja vainajan ulkonaisen ruumiintarkastuksen osalta. Samoin kunta on velvollinen määräämään terveyskeskuksen lääkärin toimimaan lääkärinä asevelvollisten tarkastuksissa kutsuntaviranomaisten pyydettyä sitä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulta toimielimeltä.

---

Kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jonka kotikuntalaissa (201/94) tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on. Henkilön asuin- ja kotikunnalla tarkoitetaan kuntaa, jonka asukas hän on.

22 §

Jos terveyskeskuksen sairaansijalla on hoidettavana potilas, joka ei ole terveyskeskusta ylläpitävän kunnan asukas, on sen terveyskeskuksen, jota potilaan asuin- ja kotikunta ylläpitää, korvattava potilaan sairaanhoito, jollei muuta ole sovittu. Sama koskee tällaisen kunnan asukkaalle annettua kiireellistä avosairaanhoitoa ja kiireellistä hammashoitoa.

Edellä 1 momentissa mainittu korvaus saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Korvauksesta vähennetään hoidosta suoritettu asiakasmaksu ja muut toimintatulot.

28 §

Yksikielisen kunnan tai kuntayhtymän terveyskeskuksen terveydenhuoltopalvelut järjestetään kunnan tai kuntayhtymän kielellä.

Kaksikielisen kunnan taikka kaksikielisiä tai sekä suomen- että ruotsinkielisiä kuntia käsittävän kuntayhtymän terveyskeskuksen terveydenhuoltopalvelut järjestetään kunnan tai kuntayhtymän molemmilla kielillä siten, että potilas saa palvelut omalla kielellään.

Kunnan tai kansanterveystyön kuntayhtymän tulee lisäksi huolehtia siitä, että Pohjoismaiden kansalaiset voivat terveydenhuoltopalveluja käyttäessään tarvittaessa käyttää omaa kieltään, suomen, islannin, norjan, ruotsin tai tanskan kieltä. Kunnan tai kansanterveystyön kuntayhtymän on tällöin mikäli mahdollista huolehdittava siitä, että Pohjoismaiden kansalaiset saavat tarvittavan tulkitsemis- ja kääntämisavun.

28 a §

Jos tässä luvussa tarkoitettua korvausta ei ole suoritettu eräpäivänä, saadaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien enintään korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.

Viivästyskoron maksamisen perusteena oleva eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan hoidon saamisesta.

42 §

Kunnan luottamushenkilöt ja 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen palveluksessa olevat sekä muut terveyskeskuksen tehtäviä suorittavat tai terveyskeskuksessa työskentelevät henkilöt eivät saa luvatta ilmaista yksityistä tai perheen salaisuutta, josta he asemansa tai tehtävänsä perusteella ovat saaneet tietää.

---

---

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1997.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 1996

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ministeri
Terttu Huttu-Juntunen