Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 114/1996
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötoimitusmaksusta annetussa laissa oleva viivästyskorkoa koskeva säännös vastaamaan korkolain säännöstä viivästyskorosta. Lisäksi esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain säännöksiä maksun perimisestä ja liikaa pe- rityn maksun palauttamisesta ja sille maksettavasta korosta. Esityksen mukaan olisi mahdollista periä useampana eränä myös kunnan kiinteistötoimitusmaksutaksaan perustuvia maksuja.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Kiinteistötoimitusmaksusta annettu laki (558/95) tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997. Sanotulla lailla kumotaan maanmittausmaksusta annettun laki (320/72).

Kiinteistötoimitusmaksusta annettuun lakiin sisältyvä säännös viivästyskorosta poikkeaa korkolain muutoksella (284/95) toteutetusta viivästyskoron määräytymistä koskevasta uudistetusta säännöksestä. Tämän vuoksi kiinteistötoimitusmaksusta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi ja samalla ehdotetaan lakiin tehtäväksi myös eräitä muita tarkistuksia.

Pykälien perusteluina esitetään seuraavaa:

1 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi lain soveltamista selventävä säännös uudeksi 3 momentiksi. Sen mukaan se, mitä säädetään kiinteistötoimituksesta perittävästä kiinteistötoimitusmaksusta, koskisi myös pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä tai tehtävästä perittävää kiinteistötoimitusmaksua.

3 ja 16 §. Teknisenä korjauksena 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja 16 §:n 1 momentissa sana kiinteistötoimitustaksa ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötoimitusmaksutaksaksi, jota kysymyksessä olevassa kohdassa tarkoitetaan.

4 §. Nykyisessä 4 §:ssä viitataan kiinteistönmuodostamislain 229 §:ään, joka koskee tontin tai yleisen alueen merkitsemistä kiinteistörekisteriin ilman mittausta. Tarkoituksenmukaista on, ettei tontin tai yleisen alueen kiinteistörekisteriin merkitsemisestä perittävää maksua sisällytetä muulloinkaan tontinmittauksesta tai yleisen alueen mittaustoimituksesta perittävään maksuun, vaan merkitsemistoimenpiteistä perittäisiin erillinen maksu. Tämä on perusteltua sen vuoksi, että mittaustoimenpide ja merkitsemistoimenpide ovat kaksi erillistä toimenpidettä, joiden välillä voi olla melko pitkäkin ajanjakso, jonka aikana tontin omistajakin voi vaihtua. Tämän vuoksi ehdotetaan 4 §:ää muutettavaksi siten, että siinä viitataan kiinteistönmuodostamislain 229 §:n sijasta sanotun lain koko 18 lukuun, joka koskee tontin ja yleisen alueen merkitsemistä kiinteistöksi kiinteistörekisteriin sekä mittauksen perusteella että ilman mittausta.

9 §. Pykälää ehdotetaan selvyyden vuoksi täydennettäväksi siten, että muusta toimenpiteestä tai tehtävästä kuin kiinteistötoimituksesta määräisi kiinteistötoimitusmaksun toimenpiteen tai tehtävän suorittaja.

12 §. Nykyisen 12 §:n 1 momentin mukaan kiinteistötoimitusmaksu peritään yhdellä kertaa. Sanotun momentin mukaan kuitenkin asetuksella voidaan säätää valtiolle tulevan maksun perimisestä useampana eränä. Voimassa olevan säännöksen mukaan kiinteistötoimitusmaksun jaksotus ei koske kunnalle kiinteistötoimitusmaksutaksan perusteella perittäviä maksuja. Taloudellisten olosuhteiden muuttumisen vuoksi on ilmennyt, että myös kiinteistötoimitusmaksutaksan perusteella kunnalle tulevan kiinteistötoimitusmaksun perimistä voi olla tarvetta jaksottaa asianosaisten taloudellisen aseman keventämiseksi. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi tästä johtuvat muutokset, jolloin kiinteistötoimitusmaksutaksaan perustuva maksu voitaisiin periä kahdessa tai useammassa erässä sen mukaan kuin kiinteistötoimitusmaksutaksassa määrätään.

Pykälän nykyisen 2 momentin mukaan viivästyskorko on 16 prosenttia vuodessa. Korkolain muuttamisesta annetun lain johdosta pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että erääntyneelle määrälle olisi suoritettava vuotuista viivästyskorkoa sanotun lain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.

12 a §. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uu-det säännökset liikaa tai väärin perityn kiinteistötoimitusmaksun palauttamisesta ja sille maksettavasta korosta sekä siitä, ettei asetuksella säädettävää pienempää määrää palautettaisi. Asetuksella on tarkoitus säätää, ettei 30 markkaa pienempää liikaa tai väärin perittyä maksua palautettaisi eikä sille maksettaisi korkoa. Tämä vastaisi veronkantoasetuksen 9 §:n 2 momentin (224(93) säännöstä.

2. Esityksen vaikutukset

Ottaen huomioon voimassa olevan maanmittausmaksusta annetun lain säännöksen viivästyskorosta esityksellä ei ole organisatorisia eikä merkittäviä taloudellisia vaikutuksia nykytilaan verrattuna.

3. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä maa- ja metsätalousministeriössä. Valmistelutyön aikana on kuultu maanmittauslaitoksen ja Suomen kuntaliiton sekä kiinteistöinsinöörien edustajia.

4. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kiinteistötoimitusmaksusta 12 päivänä huhtikuuta 1995 annetun lain (558/95) 3 §:n 1 momentin 2 kohta, 4, 9 ja 12 § ja 16 §:n 1 momentti sekä

lisätään 1 §:ään uusi 3 momentti ja lakiin uusi 12 a § seuraavasti:

1 §

Mitä jäljempänä säädetään kiinteistötoimituksesta perittävästä kiinteistötoimitusmaksusta, koskee soveltuvin osin myös muusta edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä tai tehtävästä perittävää kiinteistötoimitusmaksua.

3 §

Kiinteistötoimitusmaksun määräämisen perusteina otetaan huomioon:

2) maanmittaustoimistolle tai kunnalle ai-heutuneista muista kustannuksista asetuksessa tai 4 §:ssä tarkoitetussa kiinteistötoimitusmaksutaksassa määrättävä osuus (yleiskustannuskorvaus).


4 §

Kunnan kiinteistörekisterin pitäjän määräämästä kiinteistötoimituksesta perittävä maksu tai sen laskentaperusteet samoin kuin kiinteistönmuodostamislain 18 luvussa tarkoitetuista toimenpiteistä perittävä maksu tai sen laskentaperusteet määrätään kiinteistötoimitusmaksutaksassa, josta päättää kunnanvaltuusto. Muusta toimituksesta tai toimenpiteestä perittävän maksun tai sen laskentaperusteet määrää maa- ja metsätalousministeriö.

9 §

Kiinteistötoimitusmaksun määrää kiinteistötoimituksen toimitusinsinööri. Muusta toimenpiteestä tai tehtävästä määrää kiinteistötoimitusmaksun toimenpiteen tai tehtävän suorittaja.

12 §

Kiinteistötoimitusmaksu peritään yhdellä kertaa. Asetuksella voidaan säätää maksun perimisestä useampana eränä. Kuitenkin kiinteistötoimitusmaksutaksaan perustuva maksu voidaan periä kahdessa tai useammassa erässä sen mukaan kuin kiinteistötoimitusmaksutaksassa määrätään.

Jos kiinteistötoimitusmaksua ei suoriteta määräaikana, erääntyneelle määrälle on suoritettava vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Maksun suorittamisen laiminlyömisestä voidaan asetuksella säätää perittäväksi perimiskuluja. Asetuksella voidaan säätää myös viivästyskoron ja perimiskulujen sijasta perittäväksi kiinteä viivästysmaksu sekä saamisen perimättä jättämisestä.

12 a §

Liikaa tai väärin peritty kiinteistötoimitusmaksu palautetaan ja sille maksetaan korkolain (633/82) 3 §:ssä tarkoitettu Suomen Pankin vahvistama viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettua kiinteistötoimitusmaksua ei kuitenkaan palauteta eikä sille makseta korkoa, jos se on asetuksella säädettävää määrää pienempi.

16 §

Ennen tämän lain voimaantuloa lopetettuun toimitukseen tai toimenpiteeseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita maanmittausmaksua koskevia säännöksiä ja niiden nojalla annettuja määräyksiä. Kaavoitusalueiden jakolain 137 a §:n 1 momentissa tarkoitettu taksa, joka on vahvistettu ennen tämän lain voimaantuloa, jää voimaan siksi, kunnes kunnanvaltuusto on päättänyt 3 §:n 2 momentin mukaisesta kiinteistötoimitusmaksutaksasta.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .


Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 1996

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Maa- ja metsätalousministeri
Kalevi Hemilä

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.