Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 214/1995
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lapseksiottamisesta annetun lain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan lapseksiottamisesta annettua lakia muutettavaksi siten, että Haagissa 29 päivänä toukokuuta 1993 tehty yleissopimus lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa (Haagin sopimus) voidaan saattaa voimaan Suomessa. Haagin sopimuksella pyritään saamaan aikaan sopimusvaltioiden välinen yhteistyöjärjestelmä sen varmistamiseksi, että kansainväliset lapseksiottamiset toteutetaan lapsen edun mukaisesti ja kansainvälisessä oikeudessa tunnustettuja lapsen perusoikeuksia kunnioittaen. Sopimuksen tarkoituksena on myös varmistaa, että sopimuksen mukaisesti toteutetut lapseksiottamiset tunnustetaan päteviksi sopimusvaltioissa.

Lapseksiottamisesta annetun lain säännökset vastaavat jo nykyään pääosin Haagin sopimuksen määräyksiä. Voimassa olevaan lakiin ei siten tarvita perusluonteisia muutoksia. Esityksessä ehdotetaan laissa olevan kansainvälisen lapseksiottamisen käsitteen muuttamista yhdenmukaiseksi Haagin sopimuksessa käytetyn käsitteen kanssa. Kansainvälinen lapseksiottaminen, joka nykyisessä laissa on määritelty kotipaikkaliittymää käyttäen, tulisi määriteltäväksi lapsen ja lapseksiottajan asuinpaikkaliittymän avulla. La- kiin otettaisiin myös säännökset Haagin sopimuksen osapuolena olevassa vieraassa valtiossa vahvistetun ja siellä sopimuksen mukaiseksi varmennetun lapseksiottamisen tunnustamisesta.

Haagin sopimuksen saattamiseksi voimaan Suomessa lakiin ehdotetaan myös otettaviksi Haagin sopimuksessa tarkoitettua keskusviranomaista ja valtuutettua toimielintä koskevat keskeiset säännökset.

Lapseksiottamisesta annetussa laissa kansainvälistä lapseksiottamista varten säädettyä yhteistyöjärjestelmää ehdotetaan noudatettavaksi myös Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken 6 päivänä helmikuuta 1931 tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen mukaisissa lapseksiottamisissa.

Lisäksi lapseksiottamisesta annettuun lakiin ehdotetaan samalla tehtäväksi eräitä muita vähäisiä muutoksia ja teknisiä korjauksia.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Laki tulisi voimaan samanaikaisesti kuin Haagin sopimus.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila

1.1. Yleistä

Lapseksiottamista ja ottolapsisuhdetta koskevat säännökset sisältyvät lapseksiottamisesta annettuun lakiin (153/85). Laissa on säännökset myös kansainvälisistä lapseksiottamisista, joissa lapsi siirtyy kotipaikkavaltiostaan lapseksiottajan kotipaikkavaltioon joko lapseksiottamisen vahvistamisen tarkoituksessa tai sen jälkeen, kun lapseksiottaminen on vahvistettu. Lain 4 luvussa ovat säännökset kansainvälisestä lapseksiottamispalvelusta, ja lain 5 luvussa säädetään lupamenettelystä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa. Lapseksiottamista koskevat kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset ovat lain 7 luvussa. Näiden säännösten tavoitteena on parantaa oikeussuojaa kansainvälisessä lapseksiottamisessa muun muassa estämällä lasten välitystoiminnan kaupallistuminen ja ulottamalla kansallisessa lapseksiottamisessa noudatettavat periaatteet ja vaatimukset koskemaan myös Suomessa tapahtuvaa kansainvälistä lapseksiottamista. Kansainvälisen lapseksiottamisen tulee kaikissa tapauksissa edistää asianomaisen lapsen parasta.

1.2. Kansainvälinen lapseksiottamispalvelu ja lupamenettely

Kansainvälisen lapseksiottamispalvelun tarkoituksena on välittää Suomesta lapseksiottaja ulkomailla olevalle alle 18-vuotiaalle lapselle, joka tarvitsee ottovanhemmat. Palvelunantajan tulee toimia tässä tarkoituksessa yhteistyössä ulkomaisen palvelunantajan kanssa. Lisäksi lapseksiottajaa avustetaan lapseksiottamisen vahvistamiseen liittyvissä käytännön toimenpiteissä. Tämän ohella kansainvälinen lapseksiottamispalvelu voi auttaa ja tukea lasta ja ottovanhempia tarvittaessa myös sen jälkeen, kun lapseksiottaminen on tapahtunut.

Henkilön, joka aikoo ottaa ulkomailla olevan alle 18-vuotiaan lapsen ottolapsekseen, on pyydettävä kansainvälistä lapseksiottamispalvelua palvelunantajalta. Pyynnön saatuaan palvelunantaja ohjaa lapseksiottajan ottolapsineuvontaan, jossa muun ohella laaditaan perusteellinen selvitys lapseksiottajan henkilöstä ja olosuhteista ulkomaiselle palvelunantajalle toimitettavaksi. Saamiensa selvitysten perusteella ulkomainen palvelunantaja valitsee ottovanhempia tarvitsevalle lapselle sopivat ottovanhemmat.

Lapseksiottaminen voidaan tämän jälkeen vahvistaa joko lapsen kotipaikkavaltiossa tai Suomessa. Käytännössä on yleisintä, että lapsia luovuttavat valtiot edellyttävät lapseksiottamisen vahvistamista omassa valtiossaan.

Ennen kuin edellä tarkoitettu lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa tai ulkomailla, tulee lapseksiottajan, jolla on kotipaikka Suomessa, kuitenkin saada siihen Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa. Lupamenettelyn tarkoituksena on valvoa, että luvan hakija täyttää lapseksiottajalta Suomen lain mukaan vaadittavat edellytykset ja että kansainvälistä lapseksiottamispalvelua on annettu laissa säädetyin tavoin. Luvan myöntäessään lautakunta voi asettaa lapseksiottamiselle erityisen ehdon tai rajoituksen. Lupa myönnetään määräajaksi, ja se on voimassa enintään kaksi vuotta. Luvan voimassaoloaikaa voidaan pidentää enintään kahdella vuodella. Luvan saaminen on lapseksiottamisen vahvistamisen edellytyksenä silloin, kun lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa. Jos lapseksiottaminen vahvistetaan muussa valtiossa, luvan merkitys on siinä, että lapseksiottaminen tunnustetaan tällöin ilman eri toimenpidettä päteväksi Suomessa.

Velvollisuus pyytää kansainvälistä lapseksiottamispalvelua ja lupaa lapseksiottamiseen ei koske pohjoismaisia adoptioita. Lapseksiottajien ei tarvitse pyytää lapseksiottamispalvelua eikä lupaa lapseksiottamiseen silloin, kun lapseksiotettava ja lapseksiottajat ovat Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisia ja lapseksiottajilla on kotipaikka jossakin näistä valtioista.

Kansainvälisen lapseksiottamispalvelun antaminen on luvanvaraista toimintaa. Palvelua voivat Suomessa antaa vain ne sosiaalilautakunnat ja yhteisöt, jotka ovat saaneet tähän sosiaali- ja terveysministeriön luvan. Lupa voidaan myöntää hakijalle, joka toimii ilman taloudellisen hyödyn tavoittelua ja joka kykenee antamaan palvelua ammattitaitoisesti. Edellytyksenä on lisäksi, että toiminnan aloittamista voidaan pitää palvelun järjestämisen kannalta tarkoituksenmukaisena. Lupa on nykyisin Interpedia rf:llä, Pelastakaa Lapset ry:llä ja Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnalla.

Myös palvelunantajien käyttämät ulkomaiset yhteydet on saatettu lupamenettelyn piiriin. Palvelunantaja voi toimia yhteistyössä ainoastaan sellaisen ulkomailla vastaavassa palvelutehtävässä työskentelevän ulkomaisen viranomaisen, järjestön tai muun toimielimen kanssa, jonka lapseksiottamisasioiden lautakunta on hyväksynyt. Lupamenettelyn tarkoituksena on varmistaa, että kansainvälistä lapseksiottamispalvelua annetaan ammattitaitoisesti ja että ulkomailta tapahtuva lasten välittäminen Suomeen tapahtuu lasten ihmisoikeuksia ja etua kunnioittaen sekä ilman kaupallisia motiiveja.

1.3. Kansainvälisistä lapseksiottamisasioista huolehtivat viranomaiset ja toimielimet

Kansainvälisen lapseksiottamispalvelun yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Sen alaisena toimii erityisenä asiantuntijaviranomaisena Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta (lapseksiottamisasioiden lautakunta). Lautakunnan tehtävänä on seurata kansainvälistä kehitystä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa, tehdä sosiaali- ja terveysministeriölle alan kehittämistä koskevia aloitteita sekä ylläpitää tiedostoa vieraiden valtioiden lapseksiottamislainsäädännöstä ja antaa siitä pyynnöstä tietoja viranomaisille ja palvelunantajille. Lautakunnan tehtävänä on myös edellä mainittujen lupien myöntäminen lapseksiottajille sekä niiden ulkomaisten palvelunantajien hyväksyminen, joiden kanssa suomalainen palvelunantaja voi olla yhteistyössä. Lisäksi lautakunta antaa eräissä tapauksissa lausuntoja tuomioistuimille sekä sosiaali- ja terveysministeriölle.

Kansainväliseen lapseksiottamiseen liittyvistä käytännön tehtävistä huolehtivat kansainvälisen lapseksiottamispalvelun antajat. Näihin tehtäviin kuuluu muun muassa yhteistoiminta ulkomaisen palvelunantajan kanssa sopivien ottovanhempien löytämiseksi lapselle, lapseksiottajan ohjaaminen ottolapsineuvontaan, tarvittavien asiakirjojen käännättäminen ja toimittaminen ulkomaille, lapseksiottamisen vahvistamista koskevien ilmoitusten lähettäminen eri tahoille, lapseksiottajien ja lapsen tukeminen sekä lapsen alkuperävaltion edellyttämien seurantaraporttien välittäminen lapseksiottamisen tapahduttua.

1.4. Kansainväliseen lapseksiottamiseen tähtäävän toiminnan laajuus

Lapseksiottamisasioiden lautakunta on vuosina 1985―1994 käsitellyt yhteensä 905 sellaista lupa-asiaa, jossa lapseksiottaja tai lapseksiottajat ovat hakeneet lupaa saada ottaa ottolapsi vieraasta valtiosta. Viime vuosina lupa-asioiden vuosittainen määrä on vaihdellut sadan molemmin puolin. Lautakunta käsitteli 108 lupa-asiaa vuonna 1993 ja 131 lupa-asiaa vuonna 1994. Luvan saaminen johtaa käytännön kokemuksen mukaan yleensä lapseksiottamiseen kahden tai kolmen vuoden kuluessa.

Kun lapseksiottamiseen tähtäävää toimintaa tarkastellaan palvelunantajittain, voidaan todeta, että luvan hakijat ovat vuosina 1985 ―1993 saaneet kansainvälistä lapseksiottamispalvelua Interpedia rf:ltä 604 tapauksessa, Pelastakaa Lapset ry:ltä 220 tapauksessa ja Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnalta 53 tapauksessa.

Suomalaisilla palvelunantajilla on lapseksiottamisasioiden lautakunnan hyväksymiä voimassa olevia yhteistyösuhteita seuraavissa valtioissa: Interpedia rf:llä Dominikaanisessa tasavallassa, Etiopiassa, Intiassa, Guatemalassa, Kiinassa, Kolumbiassa, Romaniassa, Thaimaassa ja Vietnamissa; Pelastakaa Lapset ry:llä Chilessä, Etiopiassa, Filippiineillä, Intiassa, Kiinassa, Kolumbiassa, Puolassa, Thaimaassa ja Venäjällä; Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnalla Kolumbiassa, Thaimaassa, Venäjällä ja Virossa.

Kansainvälisen lapseksiottamispalvelun välityksellä vuosina 1985―1994 Suomeen on saapunut yhteensä 640 ottolasta, joista tyttöjä on 304 ja poikia 336. Lapset ovat tulleet Dominikaanisesta tasavallasta, Etiopiasta, Guatemalasta, Intiasta, Kiinasta, Kolumbiasta, Puolasta, Romaniasta, Sri Lankasta, Taiwanista, Thaimaasta ja Venäjältä. Eniten lapsia on tullut Kolumbiasta (153), Thaimaasta (108), Etiopiasta (103) ja Intiasta (67). Vuosina 1992―1994 huomattava määrä lapsia on tullut myös Venäjältä (noin 100).

1.5. Kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset

Kansainvälinen toimivalta

Lapseksiottamisesta annetun lain 34 §:n mukaan lapseksiottaminen voidaan vahvistaa Suomessa, jos lapseksiottajilla on täällä kotipaikka. Jotta henkilöllä voitaisiin katsoa olevan kotipaikka Suomessa, hänen tulee asua täällä vakinaisesti. Kotipaikan arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon asianomaisen henkilön omat tarkoitukset. Kotipaikan vaihdos voi siten tapahtua vain sillä edellytyksellä, että henkilö on asettunut uuteen maahan ja että hänellä on myös tarkoitus jäädä sinne pysyväisluonteisesti. Pysyväisluonteisuus ei kuitenkaan tarkoita lopullisuutta, vaan määräaikaiseksikin tarkoitettu oleskelu saattaa aiheuttaa kotipaikan vaihtumisen, jos kysymys on pitkähköstä ajasta ja jos muista olosuhteista käy ilmi, että maahan asettuminen on pysyväisluonteista. Kun kysymyksessä on alaikäinen lapsi, kotipaikan saaminen toisesta valtiosta riippuu lapsen huoltajien tarkoituksesta. Se, että lapsen tosiasiallinen elämänpiiri on siirtynyt toiseen valtioon, ei siten tarkoita, että lapsen kotipaikka olisi vaihtunut, jos huoltajat ovat tarkoittaneet lapsen oleskelun tuossa valtiossa vain tilapäiseksi.

Suomen tuomioistuin on eräissä tapauksissa toimivaltainen, vaikka lapseksiottajilla ei olekaan kotipaikkaa Suomessa. Nämä poikkeustapaukset on lueteltu 34 §:n 2 momentissa. Pykälän 3 momenttiin on lisäksi otettu tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa koskeva säännös, joka perustuu Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken 6 päivänä helmikuuta 1931 tehtyyn avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävään sopimukseen (pohjoismainen avioliittokonventio).

Sovellettava laki

Lapseksiottamisesta annetun lain 35 §:n mukaan lapseksiottamista vahvistettaessa noudatetaan Suomen lain menettelysäännöksiä. Myös lapseksiottamisen edellytykset määräytyvät Suomen lain mukaan. Lakiin on kuitenkin otettu lisäedellytys sellaisia tapauksia varten, joissa on ilmeistä, että alle 18-vuotias lapseksiotettava siirtyy asumaan sellaiseen vieraaseen valtioon, jossa Suomessa vahvistettu lapseksiottaminen ei ole pätevä. Tällöin lapseksiottamista ei tule vahvistaa, jos lapseksiotettavalle aiheutuu päätöksen pätemättömyydestä olennaista haittaa.

Ulkomaisen lapseksiottamisen ja ottolapsisuhteen purkamisen tunnustaminen

Vieraassa valtiossa tapahtunut lapseksiottaminen on sellaisenaan pätevä Suomessa, jos vanhemmilla on lapseksiottamisen ajankohtana ollut kotipaikka tuossa valtiossa tai sen valtion kansalaisuus. Lapseksiottaminen tunnustetaan Suomessa ilman eri vahvistusta myös, jos lapseksiottaminen katsotaan lapseksiottajien kotipaikkavaltiossa päteväksi. Näitä sääntöjä ei kuitenkaan sovelleta silloin, kun lapseksiottajalla on ollut lapseksiottamisen tapahtuessa kotipaikka Suomessa. Näissä tapauksissa on ulkomailla tapahtuneen lapseksiottamisen pätevyyden edellytyksenä, että siihen on etukäteen haettu lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa. Lupavaatimus koskee myös tapauksia, joissa alaikäisellä lapseksiotettavalla oli lapseksiottamisen tapahtuessa kotipaikka Suomessa.

Muissa kuin edellä mainituissa tapauksissa on vieraassa valtiossa tapahtunut lapseksiottaminen Suomessa pätevä vain, jos Helsingin hovioikeus on sen vahvistanut. Hovioikeus voi vahvistaa lapseksiottamisen, jos lapsella tai lapseksiottajalla on kotipaikkansa tai kansalaisuutensa perusteella ollut sellainen yhteys siihen valtioon, jossa lapseksiottaminen on tapahtunut, että sen valtion viranomaisilla voidaan katsoa olleen riittävä aihe ottaa asia tutkittavaksi. Se, millaista liittymää voidaan pitää riittävänä, jää siten hovioikeuden harkintaan.

Suomen laki ei enää mahdollista ottolapsisuhteen purkamista. Ulkomailla tapahtunut ottolapsisuhteen purkaminen voidaan kuitenkin Suomessa tunnustaa, jos ottolapsisuhteen osapuolilla on ollut riittävän voimakkaat liittymät siihen valtioon, jossa purkaminen on tapahtunut. Asiasta säädetään tarkemmin lapseksiottamisesta annetun lain 39 ja 41 §:ssä. Sekä lapseksiottamisen että ottolapsisuhteen purkamisen tunnustamista koskee lisäksi lain 43 §:ssä oleva ''ordre public'' -säännös, jonka mukaan tunnustaminen on evättävä, jos se johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen lopputulokseen. Tämä mahdollistaa lapsen edun huomioon ottamisen tunnustamista harkittaessa.

Edellä selostetut lapseksiottamisen ja ottolapsisuhteen purkamisen tunnustamista koskevat säännökset eivät tule sovellettaviksi pohjoismaisen avioliittokonvention alaan kuuluvissa tapauksissa. Konvention 22 artiklan mukaan konvention mukaisesti tapahtunut lapseksiottaminen tai sen purkaminen on lainvoimaisena ilman eri toimenpidettä pätevä muissa sopimusvaltioissa. Tätä vastaava säännös on otettu myös lapseksiottamisesta annetun lain 40 §:ään.

Lapseksiottamisen tunnustamisen oikeusvaikutuksiin sovellettavasta laista ei ole olemassa säännöksiä. Kysymys jätettiin sääntelemättä myös pohjoismaisessa avioliittokonventiossa. Tämä on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon, että myöskään lapseksiottamisen oikeusvaikutuksiin sovellettavasta laista ei ole säännöksiä. Sääntelemättömyys täytynee tässäkin yhteydessä tulkita niin, että ottolapsen huoltoon, elatukseen, perimykseen ja muuhun lapsen asemaan liittyvään kysymykseen sovellettava laki määrää tuon kysymyksen osalta tunnustamisen oikeusvaikutukset. Tältäkään osin lapseksiottamisen oikeusvaikutuksiin ei siten sovelleta yhtenäistä statuuttia, vaan sovellettava laki vaihtelee asiakohtaisesti. Tämä merkitsee samalla sitä, että siltä osin kuin lasta koskeviin kysymyksiin sovelletaan vieraan valtion lakia, vieraan valtion lain mukaan määräytyy myös se, onko lapseksiottaminen kulloinkin tarkasteltavassa asiassa sellainen lapseksiottaminen, jonka vaikutuksena on lapsen ja biologisen vanhemman välisen oikeussuhteen täydellinen lakkaaminen (niin sanottu vahva adoptio) vai sellainen lapseksiottaminen, jossa tuo oikeussuhde säilyy osittain (niin sanottu heikko adoptio).

2. Yleissopimus lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa

2.1. Sopimuksen tarkoitus ja soveltamisala

Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin 17. istunnossa vuonna 1993 hyväksyttiin yleissopimus lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa (Haagin sopimus). Yleissopimuksen tavoitteena on varmistaa, että kansainväliset lapseksiottamiset toteutetaan lapsen edun mukaisesti ja lapsen oikeuksia kunnioittaen. Tähän pyritään luomalla sopimusvaltioiden välinen, keskusviranomaisiin perustuva yhteistyöjärjestelmä ja varmistautumalla siitä, että sopimusta noudattaen tapahtuneet lapseksiottamiset tunnustetaan muissa sopimusvaltioissa.

Haagin sopimusta sovelletaan, jos lapsi, jolla on asuinpaikka (''habitual residence'') jossakin sopimusvaltiossa, joko lapseksiottamisen vahvistamisen jälkeen tai lapseksiottamisen tarkoituksessa ennen sen vahvistamista on siirtynyt, siirtyy tai hänen on määrä siirtyä toiseen sopimusvaltioon, jossa hänen ottovanhemmillaan on asuinpaikka. Asuinpaikka on Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin sopimuksissa yleisesti käytetty liittymä. Sen käsitesisältöä ei ole ollut tapana määritellä näissä sopimuksissa, eikä näin ole tehty tässäkään tapauksessa. Asuinpaikan käsitteelle on siten tunnusomaista tietynasteinen epämääräisyys. Kuitenkin voidaan sanoa, että asuinpaikkaa määritettäessä pyritään saamaan selville se valtio, jossa henkilöllä on tosiasiallisesti keskeinen elämänympäristönsä. Asuinpaikkaa määritettäessä otetaan huomioon ennen muuta asumisen kesto ja yhtäjaksoisuus sekä muut sellaiset asianomaiseen henkilöön liittyvät seikat, jotka ilmentävät henkilön tosiasiallisia siteitä tiettyyn elämänympäristöön. Pelkkä tilapäinen oleskelu tietyssä valtiossa esimerkiksi lomanvieton, yksittäisen työtehtävän suorittamisen tai lyhyehkön ajan kestävän opiskelun yhteydessä ei riitä perustamaan henkilölle asuinpaikkaa oleskeluvaltiossa. Asumiselta edellytetään vakiintuneisuutta. Toisaalta se, että asuminen toisessa valtiossa on tarkoitettu vain määräajan kestäväksi, ei sinänsä estä asuinpaikan siirtymistä tuohon valtioon, jos asuminen siellä muodostuu sillä tavoin vakiintuneeksi, että henkilön keskeisen elämänympäristön voidaan katsoa siirtyneen sinne.

Harkittaessa, missä henkilöllä on asuinpaikka, on otettava huomioon myös kansainvälistä lapseksiottamista koskevan sääntelyn tavoitteet. Lapseksiottamisesta annetun lain tarkoituksena on, että niissä tapauksissa, joissa lapsi tulee lapseksiottamisen yhteydessä siirtymään toiseen valtioon, noudatetaan kansainvälistä lapseksiottamista varten luotua yhteistyöjärjestelmää. Jotta tähän päästäisiin ja estettäisiin sellaisten tilanteiden syntyminen, joissa lapsi noudetaan asuinpaikkavaltiostaan yhteistyöjärjestelmän ohitse, on lähdettävä siitä, että lapseksiottajan asuinpaikka ei voi kovin helposti siirtyä lapsen asuinpaikkavaltioon. Jos vieraaseen valtioon muuttamisen keskeinen tarkoitus on ottolapsen saaminen tuosta valtiosta ja paluu Suomeen sen jälkeen, lapseksiottajalle jää yleensä sellaisia siteitä Suomeen, että hänen asuinpaikkansa ei voida katsoa siirtyneen vieraaseen valtioon.

Haagin sopimus koskee vain lapseksiottamista, jolla vahvistetaan pysyvä lapsen ja vanhemman suhde (2 artikla). Sopimusta sovelletaan, jos lapseksiotettava on alle 18-vuotias. Sen soveltaminen lakkaa, jos lapseksiotettava täyttää 18 vuotta ennen kuin sopimuksen 17 artiklan c kohdassa tarkoitetut lapsen alkuperävaltion ja vastaanottavan valtion hyväksymiset on annettu (3 artikla).

2.2. Lapseksiottamisen edellytykset

Lapseksiottaminen voidaan Haagin sopimuksen mukaan vahvistaa vain, jos lapsen alkuperävaltion viranomaiset katsovat, että lapseksiottamisen lailliset edellytykset ovat olemassa ja, arvioituaan mahdollisuudet sijoittaa lapsi kotimaassaan, pitävät lapseksiottamista lapsen edun mukaisena. Näiden viranomaisten tulee lisäksi varmistautua siitä, että lapseksiottamiseen tarvittavat suostumukset on annettu vapaaehtoisesti asianmukaisen neuvonnan jälkeen ja ettei suostumuksia ole hankittu maksua tai muutakaan korvausta vastaan (4 artikla). Lapseksiottamisen vahvistamisen edellytyksenä on lisäksi, että lapsen vastaanottavan valtion viranomaiset ovat todenneet ottovanhempien olevan kelpoisia ja sopivia ottovanhemmiksi ja että heille on annettu riittävä neuvonta. Lisäksi edellytetään, että lapsi pääsee vastaanottavaan valtioon ja saa asua siellä pysyvästi (5 artikla).

2.3. Keskusviranomaiset ja lapseksiottamismenettely

Kukin sopimusvaltio on Haagin sopimuksen mukaan velvollinen nimeämään keskusviranomaisen huolehtimaan sopimuksessa määrätyistä tehtävistä (6 artikla). Keskusviranomaiset toimivat keskenään yhteistyössä ja edistävät valtioiden viranomaisten välistä yhteistoimintaa lasten suojelemiseksi ja yleissopimuksen muiden tavoitteiden toteuttamiseksi. Ne ryhtyvät myös kaikkiin aiheellisiin toimenpiteisiin estääkseen epäoikeutetun taloudellisen tai muun hyödyn hankkimisen lapseksiottamisen yhteydessä ja ehkäistäkseen Haagin sopimuksen vastaisten menettelytapojen syntymisen (7 ja 8 artikla). Keskusviranomaisen tehtävistä on sopimukseen lisäksi otettu useita yksityiskohtaisia määräyksiä.

Kansainvälistä lapseksiottamismenettelyä koskevat määräykset ovat Haagin sopimuksen 4 luvussa. Ottolasta haluavan on 14 artiklan mukaan tehtävä hakemus sen sopimusvaltion keskusviranomaiselle, jossa hänellä on asuinpaikka. Jos keskusviranomainen katsoo, että hakijat ovat kelpoisia ja sopivia ottovanhemmiksi, se laatii hakijoista selvityksen, joka toimitetaan lapsen alkuperävaltion keskusviranomaiselle. Tämän valtion keskusviranomainen puolestaan laatii lapsesta vastaavan selvityksen. Näiden selvitysten avulla keskusviranomaiset voivat arvioida, onko suunniteltu lapseksiottaminen lapsen edun mukainen.

Lapsi voidaan sijoittaa tulevien ottovanhempien luokse sen jälkeen, kun sekä alkuperävaltion että vastaanottavan valtion keskusviranomaiset ovat hyväksyneet sen, että lapseksiottamismenettelyä jatketaan. Nämä keskusviranomaiset huolehtivat siitä, että lapsi saa poistua asuinpaikkavaltiostaan ja pääsee ottovanhempien asuinpaikkavaltioon sekä saa asua siellä pysyvästi. Jos lapsi on ennen ottolapsisuhteen vahvistamista siirtynyt ajateltujen ottovanhempiensa luokse ja todetaankin, ettei sijoitus ole lapsen edun mukainen, vastaanottajavaltion velvollisuutena on suojella lasta ja lapsen alkuperävaltion keskusviranomaisen kanssa neuvotellen päättää joko uudesta sijoituksesta tai lapsen palauttamisesta alkuperävaltioon.

Keskusviranomaiselle lapseksiottamismenettelyssä kuuluvista tehtävistä saavat Haagin sopimuksen mukaan huolehtia myös muut viranomaiset tai valtuutetut toimielimet (22 artiklan 1 kappale). Useimmat keskusviranomaisten tehtävistä voidaan siirtää muille viranomaisille tai asianmukaisesti valtuutetuille toimielimille. Tällaisen valtuutuksen voi saada ja säilyttää vain sellainen toimielin, joka osoittaa kykenevänsä hoitamaan moitteettomasti ne tehtävät, jotka sille voidaan uskoa (10 artikla). Valtuutetun toimielimen toiminta ei saa tähdätä voiton tuottamiseen, ja valtuutetun toimielimen johdon ja henkilöstön tulee koulutukseltaan, kokemukseltaan ja ammattietiikaltaan olla pätevää kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa. Toimielimen kokoonpanon, toiminnan ja taloudellisen tilan tulee lisäksi olla sopimusvaltion toimivaltaisten viranomaisten valvonnassa.

Sopimusvaltio voi lisäksi tehdä sopimuksen talteenottajalle selityksen siitä, että eräistä edellä mainituista tehtävistä voivat tietyin edellytyksin huolehtia myös sellaiset henkilöt ja toimielimet, jotka eivät ole viranomaisia eivätkä valtuutettuja toimielimiä. Muu sopimusvaltio voi puolestaan tehdä sopimuksen talteenottajalle selityksen siitä, että lapsia, joilla on asuinpaikka sen alueella, annetaan ottolapsiksi toiseen sopimusvaltioon vain, jos keskusviranomaisten tehtäviä siinä valtiossa hoitaa keskusviranomainen, muu viranomainen tai valtuutettu toimielin.

2.4. Kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat määräykset

Haagin sopimuksella pyritään ensisijaisesti järjestämään viranomaisten yhteistoiminta kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa. Perinteiset kansainvälisen yksityisoikeuden kysymykset ovat sen vuoksi saaneet niukasti huomiota. Sopimuksessa ei ole lainkaan tuomioistuimen yleistoimivaltaa eikä sovellettavaa lakia koskevia määräyksiä. Sopimuksen mukaisesti suoritetun lapseksiottamisen tunnustamisesta muissa sopimusvaltioissa on sitä vastoin annettu yksityiskohtaiset määräykset. Sopimuksen 23 artiklan mukaan lapseksiottaminen tunnustetaan ilman eri toimenpidettä päteväksi muissa sopimusvaltioissa, jos sen maan toimivaltainen viranomainen, jossa lapseksiottaminen on vahvistettu, on varmentanut lapseksiottamisen tapahtuneen sopimuksen mukaisesti. Tunnustamisesta voidaan kieltäytyä ainoastaan, jos lapseksiottaminen olisi lapsen etu huomioon ottaen selvästi kyseisen valtion oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen (24 artikla).

Sopimuksen 26 artiklassa on määräykset myös siitä, mitä lapseksiottamisen tunnustaminen päteväksi merkitsee. Artiklan 1 kappaleen mukaan tällöin tunnustetaan ensinnäkin lapsen ja hänen ottovanhempiensa välinen lapsen ja vanhempien suhde, toiseksi ottovanhemmille kuuluva vanhempien vastuu lapsesta ja kolmanneksi lapsen ja hänen äitinsä ja isänsä välisen vanhemman ja lapsen suhteen lakkaaminen, jos lapseksiottamisella on tämä vaikutus siinä sopimusvaltiossa, jossa lapseksiottaminen on vahvistettu. Jos lapseksiottamisen vaikutuksena on lapsen ja vanhemman välisen suhteen lakkaaminen, lapsella on vastaanottajavaltiossa ja kussakin sopimusvaltiossa, jossa lapseksiottaminen tunnustetaan, oikeudet, jotka vastaavat samanlaisesta lapseksiottamisesta johtuvia oikeuksia asianomaisessa valtiossa. Onko lapseksiottamisella edellä mainittu vaikutus lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen, arvioitaneen 26 artiklan 1 kappaleen mukaisesti sen valtion oikeusjärjestyksen mukaan, jossa lapseksiottaminen on vahvistettu.

Riippumatta siitä, onko kysymyksessä 26 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettu niin sanottu heikko vai 2 kappaleessa tarkoitettu niin sanottu vahva adoptio, ei artiklan 3 kappaleen mukaan kuitenkaan ole estettä sille, että valtiossa, jossa ottolapsisuhde tunnustetaan, sovelletaan siellä voimassa olevia lapsen kannalta edullisempia säännöksiä tai määräyksiä.

Sopimuksen 27 artiklassa on määräykset heikon adoption muuttamisesta vahvaksi adoptioksi lapsen vastaanottajavaltiossa. Muuttaminen on sopimuksen mukaan mahdollista, jos se on vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaan sallittua ja jos lapsen alkuperävaltion lain mukaan tarvittavat suostumukset on annettu tai annetaan tällaiseen lapseksiottamiseen. Ottolapsisuhteen vahvaksi muuttamista koskeva päätös tunnustetaan 27 artiklan 2 kappaleen mukaan muissa sopimusvaltioissa, jos sen valtion toimivaltainen viranomainen, jossa muuttaminen on suoritettu, on vahvistanut muuttamisen tapahtuneen sopimuksen mukaisesti.

2.5. Sopimuksen suhde muihin kansainvälisiin sopimuksiin ja varaumat

Haagin sopimus ei sen 39 artiklan mukaan vaikuta muihin kansainvälisiin sopimuksiin, joissa on määräyksiä Haagin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvista asioista, jolleivät kansainvälisen sopimuksen osapuolina olevat valtiot tee toisensisältöistä selitystä. Haagin sopimus ei myöskään estä sitä, että sopimusvaltiot tekevät kahden- tai monenvälisiä sopimuksia edistääkseen Haagin sopimuksen toteuttamista keskinäisissä suhteissaan. Näissä sopimuksissa saadaan kuitenkin poiketa vain Haagin sopimuksen 39 artiklan 2 kappaleessa nimenomaisesti lueteltujen artiklojen määräyksistä. Haagin sopimuksen sopimusvaltio voi tällaisten sopimusten varalta antaa selityksen, jonka mukaan se ei Haagin sopimuksen nojalla sitoudu tunnustamaan sellaista lapseksiottamista, joka on tehty edellä tarkoitetun kahden- tai monenvälisen sopimuksen mukaisesti.

Haagin sopimukseen ei voida tehdä varaumia.

3. Nykytilan arviointi lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa tehdyn yleissopimuksen valossa

Kansainvälistä lapseksiottamista koskevan Suomen lainsäädännön ja Haagin sopimuksen tavoitteet ovat yhtenevät. Molemmissa on pyrkimyksenä, että kansainvälinen lapseksiottaminen olisi ennen kaikkea lapsen etua edistävä toimenpide ja että kaupallisiin tai muutoin epäasianmukaisiin tavoitteisiin tähtäävä lasten välittäminen ehkäistään kansainvälisen yhteistoiminnan keinoin. Tavoitteiden yhtenevyys merkitsee sitä, että Haagin sopimuksen voimaansaattaminen ei vaadi perustavanlaatuisia muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön.

3.1. Kansainvälisen lapseksiottamisen käsite

Haagin sopimukseen sisältyy kuitenkin yksittäisiä määräyksiä, jotka edellyttävät lapseksiottamisesta annetun lain muuttamista. Kansainvälisen lapseksiottamisen käsite on Haagin sopimuksessa määritelty asuinpaikkaliittymän avulla siten, että kansainvälisestä lapseksiottamisesta on kysymys silloin, kun lapsi lapseksiottamisen yhteydessä siirtyy asuinpaikkavaltiostaan valtioon, jossa lapseksiottajilla on asuinpaikka. Lapseksiottamisesta annetussa laissa on sitä vastoin käytetty kotipaikkaliittymää. Kansainvälisestä lapseksiottamisesta on sen mukaan kysymys silloin, kun ulkomailla olevalle lapselle välitetään lapseksiottaja, jolla on kotipaikka Suomessa sekä toisaalta silloin, kun lapseksiotettavalla on kotipaikka Suomessa ja lapseksiottaminen vahvistetaan ulkomailla. Määritelmien välinen asiallinen ero on vähäinen, sillä henkilön kansainvälis-yksityisoikeudellinen kotipaikka ja asuinpaikka ovat valtaosassa tapauksia samassa valtiossa. Mainitut liittymät eroavat toisistaan lähinnä siinä, että kotipaikan määrittämisessä annetaan merkitystä myös sille, onko henkilöllä tarkoitus jäädä maahan pysyväisluonteisesti, kun taas asuinpaikan määrityksessä henkilön tarkoitukset eivät ole välittömästi merkittäviä, vaan ratkaisu on perustettava tosiasiallisiin olosuhteisiin. Riippumatta siitä, kumpaa liittymää käytetään, henkilön asumiselta asianomaisessa valtiossa edellytetään tiettyä vakiintuneisuutta ennen kuin hänen koti- tai asuinpaikkansa voidaan katsoa siirtyneen sinne. Vaikka määritelmien erot ovat vähäiset, eriävien määritelmien ylläpitäminen saattaa kuitenkin joissakin harvinaisissa tapauksissa johtaa siihen, että lapseksiottaminen, joka Haagin sopimuksen mukaan on kansainvälinen lapseksiottaminen, ei ole sitä lapseksiottamisesta annetun lain mukaan tai päin vastoin. Tämän mahdollisuuden poistamiseksi olisi lapseksiottamisesta annettua lakia muutettava siten, että määritelmien eroavuus poistuu.

3.2. Kansainväliseen lapseksiottamiseen liittyvät tehtävät

Kansainväliseen lapseksiottamiseen liittyvät tehtävät hoidetaan Suomessa nykyisin hajautetusti siten, että lapseksiottamisasioiden lautakunta huolehtii alaa koskevista hallinnollisista ja kehittämistehtävistä kansainvälisen lapseksiottamispalvelun antajan huolehtiessa puolestaan lapseksiottamiseen liittyvistä käytännön tehtävistä ja yhteydenpidosta ulkomaiseen palvelunantajaan. Tämä järjestelmä voidaan Haagin sopimukseen liittymisen jälkeenkin säilyttää, sillä sopimus sallii sen, että tehtäviä annetaan keskusviranomaisen ohella myös muille viranomaisille ja valtuutetuille toimielimille. Sopimuksen voimaansaattaminen edellyttää tältä osin lähinnä sitä, että laissa tai asetuksessa täsmennetään, mitkä sopimuksessa tarkoitetut tehtävät kuuluvat keskusviranomaiselle ja mitkä puolestaan valtuutetuille toimielimille.

3.3. Lapseksiottamisen tunnustaminen ja sen oikeusvaikutukset

Haagin sopimus sisältää velvoitteen, jonka mukaan sopimuksen mukaiseksi varmennettu lapseksiottaminen on tunnustettava ilman eri toimenpidettä päteväksi muissa sopimusvaltiossa. Jotta Suomi voisi tulla Haagin sopimuksen osapuoleksi, lapseksiottamisesta annettuun lakiin on lisättävä tätä koskeva säännös.

Tunnustamisvelvoitteen ohella Haagin sopimuksessa on määräykset lapseksiottamisen tunnustamisen vaikutuksista. Mitä lapseksiottamisen tunnustaminen päteväksi sopimuksen 26 artiklan mukaan merkitsee, on käsitelty jaksossa 2.4. Suomen lainsäädännössä ei nykyisin ole säännöksiä lapseksiottamisen tunnustamisen oikeusvaikutuksista eikä myöskään lapseksiottamisen oikeusvaikutuksiin sovellettavasta laista. Näiden säännösten pois jättäminen on ollut tietoinen valinta, jota on perusteltu lapseksiottamisesta annetun lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa (HE 107/1984 vp, s. 14). Perustelut täytynee ymmärtää siten, että sen valtion lain mukaan, jota on sovellettava asianomaisen lapsen asemaa koskevaan tiettyyn kysymykseen, kuten lapsen huoltoon, holhoukseen tai perimykseen, määräytyy myös se, mikä merkitys lapseksiottamiselle on tuossa kysymyksessä annettava. Tästä seuraa, että lapseksiottamisen vaikutuksiin saatetaan joutua soveltamaan vieraan valtion lakia. Näissä tapauksissa nykyinen laki ei ehdottomasti turvaa sitä, että Haagin sopimuksen mukaisen lapseksiottamisen tunnustaminen saisi sopimuksessa edellytetyt vaikutukset.

Suomen kansainväliseen yksityisoikeuteen kuuluu yleisenä periaatteena ''ordre public'' -sääntö, jonka nojalla vieraan valtion lain säännös voidaan sivuuttaa, jos sen soveltaminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen. Tähän periaatteeseen vedoten voitaisiin sellainen vieraan valtion lain säännös, joka johtaisi siihen, että lapsi ei saisi Haagin sopimuksen 26 artiklan 1 kappaleen a ja b kohdassa tarkoitettua asemaa, ilmeisesti jättää meillä soveltamatta. Mainitun 1 kappaleen c kohdassa edellytettyä vaatimusta ei sitä vastoin voida tällä tavoin täyttää. Mainitun kohdan täytynee tulkita koskevan myös ottolapsen perintöoikeudellista asemaa sekä perillisenä että perittävänä. Tuohon kysymykseen sovelletaan voimassa oleviksi katsottavien kirjoittamattomien sääntöjen mukaan perittävän kansalaisuusvaltion lakia. Suomessa saattaa siten tulla sovellettavaksi sellainen vieraan valtion laki, jossa lasta ja hänen biologisia vanhempiaan pidetään toistensa perillisinä, vaikka lapseksiottamisen vaikutuksena siinä valtiossa, jossa lapseksiottaminen oli vahvistettu, oli lapsen ja hänen biologisten vanhempiensa välisen oikeudellisen suhteen lakkaaminen. Tämän vuoksi on perusteltua, että lapseksiottamisesta annettuun lakiin lisätään säännös, jonka mukaan Haagin sopimuksen mukaiseksi varmennettu adoptio saa vähintään ne oikeusvaikutukset, joista mainitussa 26 artiklan 1 kappaleessa määrätään.

Haagin sopimuksen 26 artiklan 2 kappaleen mukaan, jos lapseksiottamisen vaikutuksena on, että lapsen ja vanhemman välinen oikeudellinen suhde lakkaa, lapsella on lapsen vastaanottavassa valtiossa ja muissa sopimusvaltioissa, joissa lapseksiottaminen tunnustetaan päteväksi, oikeudet, jotka vastaavat vaikutuksiltaan samanlaisista lapseksiottamisista johtuvia oikeuksia kussakin näistä valtioista. Määräyksellä tarkoitetaan sitä, että jos lapseksiottaminen siinä valtiossa, jossa lapseksiottaminen vahvistettiin, on niin sanottu vahva adoptio eli merkitsee lapsen ja hänen biologisten vanhempiensa välisen oikeussuhteen katkeamista, lapseksiottamisella on lapsen vastaanottavassa ja muussa lapseksiottamisen tunnustavassa valtiossa samat oikeusvaikutukset kuin siinä valtiossa vahvistetulla vahvalla adoptiolla. Toisessa sopimusvaltiossa Haagin sopimuksen mukaisesti vahvistettua lapseksiottamista ei toisin sanoen saa asettaa oikeusvaikutuksiltaan erilaiseen asemaan kotimaiseen vastaavaan lapseksiottamiseen verrattuna, jos kysymyksessä on niin sanottu vahva adoptio. Tämä määräys, jolla on pyritty toteuttamaan Yhdistyneissä Kansakunnissa vuonna 1989 lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen 21 artiklan c kohdassa asetettua velvoitetta, ei synnytä tarvetta Suomen lainsäädännön muuttamiseen, sillä Suomen lakiin ei nykyisinkään sisälly säännöksiä, jotka asettaisivat ottolapset erilaiseen oikeudelliseen asemaan sen mukaan, missä valtiossa lapseksiottaminen on vahvistettu.

3.4. Heikon adoption muuttaminen vahvaksi adoptioksi

Haagin sopimuksen 27 artikla sisältää määräykset, jotka mahdollistavat sen, että lapsen alkuperävaltiossa heikkona vahvistettu lapseksiottaminen voidaan lapseksiottamisen päteväksi tunnustavassa, lapsen vastaanottavassa valtiossa muuttaa sellaiseksi lapseksiottamiseksi, jonka vaikutuksena on lapsen ja vanhemman välisen oikeudellisen suhteen lakkaaminen. Näin voidaan menetellä, jos se on lapsen vastaanottavan valtion lainsäädännön mukaan sallittua ja jos lapseksiottamiseen 4 artiklan c ja d kohdan mukaan tarvittavat suostumukset on annettu tai myöhemmin annetaan tällaiseen lapseksiottamiseen. Tällainen vahvaksi muutettu ottolapsisuhde tunnustetaan sopimuksen 23 artiklan nojalla muissa sopimusvaltioissa, jos sen valtion toimivaltainen viranomainen, jossa muutos on suoritettu, on varmentanut sen yleissopimuksen mukaiseksi (27 artiklan 2 kappale).

Haagin sopimuksen 27 artikla perustuu ajatukselle, jonka mukaan lapseksiottamisen oikeusvaikutukset vastaanottajavaltiossa riippuvat siitä, onko lapseksiottaminen lapsen alkuperävaltiossa vahvistettu heikkona vaiko vahvana. Suomen lainsäädännön mukaan näin ei ole asia. Vaikka lapseksiottaminen olisi lapsen alkuperävaltiossa vahvistettu heikkona, lapsi katsotaan Suomessa ottovanhempiensa eikä biologisten vanhempiensa lapseksi, jos lapsen asemaan liittyvään kysymykseen, esimerkiksi huoltoon, elatukseen tai perimykseen, on sovellettava Suomen lakia. Toisaalta, jos lapsen asemaan liittyvään kysymykseen on Suomen lain mukaan sovellettava vieraan valtion lakia, tuon valtion lain mukaan määräytyy myös se, katsotaanko lapseksiottaminen vahvaksi vai heikoksi, samoin kuin se, mikä merkitys on annettava Suomessa tai muussa valtiossa tapahtuneelle lapseksiottamisen muuttamiselle heikosta vahvaksi. Lapseksiottamisen muuttamisella heikosta vahvaksi ei siten Suomen oikeuden kannalta ole selkeää merkitystä. Erityisesti siinä tapauksessa, että lapsen asemaa määrittävät kansainvälisyksityisoikeudelliset liittymät johtavat Suomen lain soveltamiseen, lapseksiottamisen muuttaminen heikosta vahvaksi jäisi käytännössä ilman vaikutuksia.

Lapseksiottamisen muuttaminen heikosta vahvaksi voi kuitenkin saada oikeusvaikutuksia sitä kautta, että muut sopimusvaltiot ovat Haagin sopimuksen 27 artiklan 2 kappaleen, 23 artiklan ja 26 artiklan 1 kappaleen nojalla velvollisia tunnustamaan täällä vahvaksi muutetun lapseksiottamisen vahvana. Niissä tapauksissa, joissa on aihetta olettaa, että lapsen oikeudelliseen asemaan liittyvät kysymykset saattavat tulla arvioitaviksi toisessa sopimusvaltiossa, lapseksiottamisen muuttaminen Suomessa heikosta vahvaksi saattaa siten parantaa lapsen asemaa. Tarve saada tällainen päätös voi syntyä esimerkiksi silloin, kun lapseksiottaja ja lapsi muuttavat asumaan toiseen sopimusvaltioon, joka Haagin sopimuksen nojalla on velvollinen soveltamaan tunnustamisen oikeusvaikutuksiin sopimuksen 26 artiklan määräyksiä. Näistä syistä on asianmukaista, että mahdollisuus lapseksiottamisen muuttamiseen heikosta vahvaksi turvataan lisäämällä tarvittava säännös lapseksiottamisesta annettuun lakiin.

3.5. Sopimuksessa määrätty yhteistyöjärjestelmä ja pohjoismaiset adoptiot

Haagin sopimuksen 39 artiklan mukaan Haagin sopimus ei vaikuta kansainvälisiin sopimuksiin, joiden osapuolina on sopimusvaltioita ja joissa on määräyksiä Haagin sopimuksen soveltamisalaan kuuluvista asioista. Pohjoismainen avioliittokonventio on Haagin sopimuksessa tarkoitettu kansainvälinen sopimus.

Haagin sopimuksessa on yksityiskohtaisia määräyksiä kansainvälisissä adoptioissa noudatettavasta yhteistyömenettelystä. Vastaavanlaisia määräyksiä ei ole pohjoismaisessa avioliittokonventiossa. Konvention 12 artiklassa on kuitenkin määräys, jonka mukaan lapseksiottamista koskevaan hakemukseen ei tule myöntyä toisessa valtiossa, jos sillä, jonka hakija tahtoo ottaa lapsekseen, on kotipaikka kotimaassaan (kansalaisuusvaltiossaan), ellei lapsen kotimaan lastenhuoltoviranomaisella ole ollut tilaisuutta antaa siitä lausuntoa. Tätä määräystä voidaan pitää niin sanottuna yksinkertaistettuna yhteistyömenettelynä. Mainittu määräys ei koske muita konvention mukaisia adoptioita.

Haagin sopimukseen liittyvät Pohjoismaat voivat pohjoismaisen avioliittokonvention 12 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa noudattaa siinä määrättyä yksinkertaistettua yhteistyömenettelyä sen sijaan, että noudattaisivat Haagin sopimuksessa määrättyä yhteistyömenettelyä. Muissa kuin pohjoismaisen avioliittokonvention 12 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa Haagin sopimukseen liittyneiden Pohjoismaiden on myös pohjoismaisissa adoptioissa sovellettava Haagin sopimuksen yhteistyömenettelyä koskevia määräyksiä. Sama koskee sellaisia Pohjoismaiden välillä tapahtuvia kansainvälisiä adoptioita, jotka eivät kuulu pohjoismaisen avioliittokonvention alaan.

Pohjoismaisen avioliittokonvention lapseksiottamista koskevat määräykset eivät kuitenkaan estä Suomea kehittämästä lapseksiottamista koskevaa lainsäädäntöään siten, että myös konvention 12 artiklassa tarkoitetuissa adoptioissa noudatetaan lapseksiottamisesta annetussa laissa kansainvälistä lapseksiottamista varten säädettyä yhteistyöjärjestelmää. Kansainvälisen yksityisoikeuden eräänä keskeisenä perusperiaatteena on tuomioistuinmaan lain soveltaminen menettelyä koskeviin säännöksiin. Asialliset syyt puoltavat lapsen edun valvomista myös pohjoismaisissa adoptioissa. Näkemys lapsen asemasta yhteiskunnassa on voimakkaasti muuttunut pohjoismaisen avioliittokonvention voimaantulon jälkeen. Nykyään tunnustetaan kaikissa lasta koskevissa asioissa tarve ensisijaisesti ottaa huomioon lapsen etu. Lapseksiottamisesta annetun lain yhteistyömenettelyä koskevista säännöksistä on hyvät kokemukset. Vastaava menettely sisältyy Haagin sopimukseen, mikä vahvistaa käsityksen siitä, että mainittu menettely voidaan kansallisella tasolla hyväksyä yleiseksi kansainvälisissä lapseksiottamisissa noudatettavaksi menettelyksi.

Esityksessä ehdotetaan sen vuoksi, että lapseksiottamisesta annetussa laissa säädettyä yhteistyömenettelyä noudatettaisiin myös pohjoismaisen avioliittokonvention 12 artiklassa tarkoitetuissa adoptioissa. Yhteistyömenettely tulisi noudatettavaksi paitsi suhteessa Haagin sopimukseen liittyneisiin Pohjoismaihin myös suhteessa niihin Pohjoismaihin, jotka eivät ole liittyneet Haagin sopimukseen. Suomella ei näissä tapauksissa ole kansainväliseen sopimukseen perustuvaa oikeutta edellyttää, että toinen Pohjoismaa soveltaa vastaavaa yhteistyöjärjestelmää, mutta se voi näissäkin tapauksissa itse päättää siitä, millä edellytyksillä lapseksiottaminen voidaan Suomessa vahvistaa samoin kuin siitä, millä edellytyksillä pohjoismaisen avioliittokonvention 12 artiklassa tarkoitettu lausunto voidaan antaa. Yhteistyöjärjestelmän ulottamiselle näihin tapauksiin ei sen vuoksi ole estettä. Ehdotettu järjestelmä on selkeä, sillä kaikissa kansainvälisen lapseksiottamisen käsittävissä tapauksissa noudatettaisiin samaa yhteistyömenettelyä.

4. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan lapseksiottamisesta annettua lakia muutettavaksi siten, että Suomi voi tulla Haagissa 29 päivänä toukokuuta 1993 lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa tehdyn yleissopimuksen osapuoleksi. Haagin sopimuksen hyväksymistä tai ratifiointia on pidettävä tarpeellisena, koska sopimuksessa on vahvistettu yhtenäiset menettelytavat, jotka antavat puitteet viranomaisten ja muiden toimielinten yhteistoiminnalle ja turvaavat lapsen edun toteutumista kansainvälisessä lapseksiottamisessa. On oletettavaa, että Haagin sopimuksen osapuoliksi tulee huomattava määrä sekä lapsia luovuttavia että lapsia vastaanottavia valtioita. Sopimuksen on tällä hetkellä allekirjoittanut 23 valtiota, ja 9 valtiota on ratifioinut sen. Sopimus tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä toukokuuta 1995.

Keskeiset ehdotukset koskevat lapseksiottamisesta annetussa laissa olevan kansainvälisen lapseksiottamisen käsitteen muuttamista siten, että se tulee yhdenmukaiseksi Haagin sopimuksen mukaisen käsitteen kanssa. Kansainvälinen lapseksiottaminen, joka nykyisessä laissa on määritelty kotipaikkaliittymää käyttäen, ehdotetaan määriteltäväksi lapsen ja lapseksiottajan asuinpaikkaliittymän avulla. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi lapseksiottamisesta annetun ulkomaisen päätöksen tunnustamista koskevia säännöksiä siten, että niissä otetaan huomioon Haagin sopimuksen mukaisiksi varmennetut lapseksiottamiset. Lakiin ehdotetaan myös otettavaksi Haagin sopimuksessa tarkoitettua keskusviranomaista ja sopimuksen III luvussa tarkoitettua valtuutettua toimielintä koskevat keskeiset säännökset. Keskusviranomaisen ja valtuutettujen toimielinten tehtävänjaosta säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

5. Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole vaikutuksia valtion tai muiden julkisyhteisöjen talouteen.

Esityksellä ei ole organisaatiovaikutuksia. Kansainväliseen lapseksiottamiseen liittyviä tehtäviä hoitaisivat nykyiseen tapaan kansainvälisen lapseksiottamispalvelun antajat, ottolapsineuvonnan antajat sekä lapseksiottamisasioiden lautakunta. Toimielinten tehtävät eivät Haagin sopimuksen voimaan saattamisen johdosta välittömästi lisäänny.

Haagin sopimuksen osapuoleksi tuleminen lisää lapsia luovuttavien valtioiden luottamusta siihen, että kansainväliseen lapseksiottamiseen liittyvät asiat hoidetaan Suomessa kaikin tavoin asianmukaisesti. Tämä parantaa mahdollisuuksia siihen, että ulkomailla asuvalle ottovanhempia tarvitsevalle lapselle voidaan valita ottovanhemmat, jotka voivat tarjota lapselle kodin Suomessa.

6. Asian valmistelu

Oikeusministeriön virkamiehet osallistuivat Suomen edustajina Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin 17. istuntoon, jossa Haagin sopimus valmisteltiin. Konferenssin hyväksyttyä sopimuksen siitä pyydettiin lausunnot ulkoasiainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, Pelastakaa Lapset ry:ltä, Interpedia rf:ltä, Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnalta ja Lastensuojelun Keskusliitto ry:ltä. Lausunnon antaneet pitivät sopimuksen osapuoleksi tulemista tarpeellisena, minkä jälkeen Suomi allekirjoitti sopimuksen toukokuussa 1994.

Esitys on valmisteltu oikeusministeriön asettamassa työryhmässä, johon oikeusministeriön edustajien lisäksi kuului Pelastakaa Lapset ry:n edustaja sekä työryhmän kutsumana pysyvänä asiantuntijana sosiaali- ja terveysministeriön edustaja.

Esitysehdotuksesta pyydettiin lausunnot ulkoasiainministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, STAKES:lta, väestörekisterikeskukselta, Helsingin käräjäoikeudelta, Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnalta, Pelastakaa Lapset ry:ltä, Interpedia rf:ltä ja Lastensuojelun Keskusliitto ry:ltä. Helsingin hovioikeudelle varattiin tilaisuus antaa lausunto. Lausunnon antaneet suhtautuivat myönteisesti ehdotukseen. Lausunnonantajien ehdottamat muutokset on pääosin otettu huomioon. Lausunnoista on laadittu julkaisematon tiivistelmä.

Yleissopimuksen voimaan saattamiseen liittyvistä kysymyksistä on pidetty Suomen ja Ruotsin edustajien välinen neuvottelu. Oikeusministeriö on kirjallisesti varannut Islannille, Norjalle, Ruotsille ja Tanskalle tilaisuuden esittää huomautuksia oikeusministeriössä laaditusta muistiosta, jossa on selvitetty Haagin sopimuksen ja pohjoismaisen avioliittokonvention välistä suhdetta sekä Suomen kansainvälistä lapseksiottamista koskevien säännösten kehittämistavoitteita.

7. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja

Esitystä valmisteltaessa on otettu huomioon myös lapsen oikeuksista tehty yleissopimus, joka on hyväksytty Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa 20 päivänä marraskuuta 1989. Suomi on sopimuksen osapuoli, ja sopimus on tullut Suomessa valtionsisäisesti voimaan 21 päivänä elokuuta 1991. Sopimuksen 21 artikla koskee lapseksiottamista. Sen mukaan sopimusvaltiot, jotka tunnustavat tai sallivat lapseksiottamisen, takaavat sen, että kaikessa ensisijainen huomio kiinnitetään lapsen etuun. Ne myös tunnustavat, että kansainvälistä lapseksiottamista voidaan harkita vaihtoehtoisena tapana huolehtia lapsesta, jos häntä ei voida sijoittaa sijaisperheeseen tai ottaa ottolapseksi tai millään muulla tavalla pitää hänestä huolta alkuperävaltiossa. Lisäksi ne takaavat, että toiseen maahan lapseksiotettava lapsi nauttii vastaavista turvatoimista ja vastaavasta turvatasosta kuin kansallisessa lapseksiottamisessa, ja ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin toimiin varmistaakseen, ettei kansainvälinen lapseksiottaminen asiattomasti hyödytä asianosaisia taloudellisesti. Ne myös edistävät mainitun 21 artiklan päämääriä tekemällä tarvittaessa kahden- tai monenvälisiä sopimusjärjestelyjä ja pyrkivät siinä yhteydessä takaamaan, että lapsen sijoittaminen toiseen valtioon tapahtuu toimivaltaisten viranomaisten tai toimielinten välityksellä.

Esityksellä pyritään osaltaan edistämään näitä lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen tavoitteita.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Lakiehdotuksen perustelut

10 §. Pykälän 1 momentin mukaan sosiaalilautakunta vastaanottaa vanhempien suostumuksen lapseksiottamiseen. Kaikissa kunnissa ei kuitenkaan nykyisin ole sosiaalilautakuntaa, vaan kunnan sosiaalihuollon asiat on sosiaalihuoltolain (710/82) 6 §:n mukaisesti uskottu muulle kunnan määräämälle monijäseniselle toimielimelle. Tämän vuoksi ehdotetaan, että pykälässä säädettäisiin, että vanhempien suostumus on annettava sosiaalihuoltolain 6 §:ssä tarkoitetulle kunnan toimielimelle. Toimielimestä käytettäisiin lapseksiottamisesta annetussa laissa ilmaisua ''kunnan sosiaalihuollon toimielin''.

Lisäksi ehdotetaan, että 10 §:n 1 momenttiin sisältyvä viittaus kumotun ulkoasiainhallinnosta annetun lain (1129/77) 16 §:ään korvattaisiin viittauksella voimassa olevan ulkoasiainhallinnosta annetun lain (1164/87) 6 §:ään.

14 §. Pykälän 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi edellytys, jonka mukaan elatusavusta tehdyn sopimuksen tulee olla sosiaalilautakunnan vahvistama, jotta lapseksiottaminen vapauttaisi aikaisemman vanhemman myöhemmin erääntyvien elatusapuerien maksamisesta. On asianmukaista, että lapsen aikaisempi vanhempi vapautuu elatusapuvelvollisuudestaan silloinkin, kun velvollisuus perustuu sopimukseen, jota ei ole esitetty vahvistettavaksi.

17 §. Pykälän 2 momentissa käytetty sana ''sosiaalilautakunnat'' ehdotetaan 10 §:n perusteluissa mainituista syistä korvattavaksi ilmaisulla ''kuntien sosiaalihuollon toimielimet''.

18 §. Voimassa olevan 18 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan sosiaalilautakunnan tai ottolapsitoimiston on antaessaan ottolapsineuvontaa seurattava sijoituksen onnistumista lapsen etua silmällä pitäen. Säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi lisäyksellä, jonka mukaan ottolapsineuvonnan antajan on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin lapsen edun suojaamiseksi, jos sijoitus epäonnistuu. Ehdotettu lisäys vastaa Haagin sopimuksen 21 artiklan määräystä, jonka mukaan keskusviranomaisen on huolehdittava lapsen edun turvaamisesta, jos lapsen sijoituksen jatkaminen lapseksiottajien luona ei enää ole lapsen edun mukaista. Tarvittavien toimenpiteiden laadusta säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

Pykälän 2 momentissa käytetty sana ''sosiaalilautakunnalta'' korvattaisiin 10 §:n perusteluissa mainituista syistä ilmaisulla ''kunnan sosiaalihuollon toimielimeltä''.

19 §. Voimassa olevassa pykälässä käytetty kansainvälisyksityisoikeudellista liittymää osoittava sana ''kotipaikka'' ehdotetaan korvattavaksi sanalla ''asuinpaikka''. Pykälän 1 ja 2 momentin säännökset ehdotetaan otettaviksi 1 momenttiin. Kansainvälisen lapseksiottamispalvelun pääasiallinen tarkoitus olisi siten yhtenä kokonaisuutena kuvattu pykälän 1 momentissa.

Kansainvälinen lapseksiottamispalvelu olisi ehdotuksen toteuduttua niiden lapseksiottajien käytettävissä, joiden asuinpaikka on Suomessa. Ehdotettu muutos vastaa Haagin sopimuksen mukaista kansainvälisen lapseksiottamisen käsitettä. Sopimuksen 2 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuksen yhteistyöjärjestelmää koskevia määräyksiä on noudatettava silloin, kun lapsi, jolla on asuinpaikka jossakin sopimusvaltiossa, tulee sijoitettavaksi ottolapseksi lapseksiottajille, joilla on asuinpaikka toisessa sopimusvaltiossa.

Nykyisessä pykälässä olevan kotipaikkaliittymän nojalla kansainvälinen lapseksiottamispalvelu on ollut ulkomailla asuvien suomalaisten lapseksiottajien käytettävissä, jos heidän tarkoituksenaan on ollut myöhemmin palata asumaan Suomeen. Tämä ratkaisu ei ole käytännössä osoittautunut toimivaksi. Ulkomailla asuvan lapseksiottajan on ollut vaikea käyttää suomalaista kansainvälistä lapseksiottamispalvelua ja ottolapsineuvontaa. Mainitut palvelumuodot nimittäin edellyttävät, että kansainvälisen lapseksiottamispalvelun ja ottolapsineuvonnan antaja voivat Suomessa tavata lapseksiottajan. Ottolapsineuvonnan antajan tehtäviin kuuluu lisäksi käydä lapseksiottajan kodissa. Ehdotettua muutosta voidaan tämänkin vuoksi pitää perusteltuna.

Käytännössä saatujen kokemusten mukaan eräät valtiot edellyttävät, että lapseksiottaja, jolla on muun valtion kansalaisuus, voi esittää kansalaisuusvaltionsa toimivaltaisen toimielimen laatiman selostuksen lapseksiottajasta silloinkin, kun lapseksiottajalla ei ole asuinpaikkaa kansalaisuusvaltiossaan. Tämän vuoksi on esityksen liitteenä olevaan luonnokseen asetukseksi lapseksiottamisesta otettu säännös, jonka nojalla kunnan sosiaalihuollon toimielin tai ottolapsitoimisto voi näissäkin tapauksissa, joissa kansainvälistä lapseksiottamispalvelua ei anneta Suomessa, vieraan valtion toimivaltaisen toimielimen kirjallisesta pyynnöstä antaa sen edellyttämät, saatavilla olevat tiedot lapseksiottajasta, jolla on Suomen kansalaisuus (asetusluonnoksen 7 §).

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan kansainvälinen lapseksiottamispalvelu voi myös välittää alle 18-vuotiaalle lapselle, jolla on asuinpaikka Suomessa ja joka tarvitsee ottovanhemmat, lapseksiottajan, jolla on asuinpaikka vieraassa valtiossa, jos tällainen lapseksiottaminen on lapsen edun mukainen. Vaikka Suomessa asuvia lapsia ei nykyisin käytännössä sijoiteta ottolapsiksi ulkomailla asuville lapseksiottajille, säännös on silti tarpeellinen. Haagin sopimuksen yhteistyöjärjestelmää koskevat määräykset edellyttävät näet, että Suomi noudattaa niitä myös silloin, kun lapsi, jolla on asuinpaikka Suomessa, jossakin yksittäistapauksessa, esimerkiksi sukulaisadoption johdosta, tulisi sijoitettavaksi ottolapseksi lapseksiottajalle, jolla on asuinpaikka toisessa sopimusvaltiossa. Myös näissä tapauksissa suomalainen palvelunantaja voi olla yhteistyössä vain lapseksiottamisasioiden lautakunnan hyväksymän ulkomaisen palvelunantajan kanssa (21 §).

20 §. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että lapseksiottamisasioiden lautakunta toimii Haagin sopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuna keskusviranomaisena. Lapseksiottamisasioiden lautakunta sopii Haagin sopimuksessa tarkoitetuksi keskusviranomaiseksi, koska se on 20 §:n nojalla Suomessa erityinen asiantuntijaviranomainen kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa ja hoitaa jo nykyisen lainsäädännön nojalla eräitä keskusviranomaiselle Haagin sopimuksen mukaan kuuluvia tehtäviä.

Pykälän nykyisen 2 momentin viimeisen virkkeen säännös ehdotetaan sisällytettäväksi uuteen 3 momenttiin. Lapseksiottamisasioiden lautakunnan tehtävistä säädettäisiin sen mukaan tarkemmin asetuksella. Esityksen liitteenä on luonnos asetukseksi, jolla muutettaisiin Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnasta annettua asetusta. Luonnoksen 1 § sisältää luettelon lautakunnan tehtävistä.

21 §. Pykälän 1 momentissa käytetty sana ''sosiaalilautakunnat'' ehdotetaan 10 §:n perusteluissa mainituista syistä korvattavaksi ilmaisulla ''kuntien sosiaalihuollon toimielimet''.

Pykälän 2 momentin mukaan palvelunantaja huolehtisi Haagin sopimuksen III luvussa tarkoitettuna valtuutettuna toimielimenä niistä Haagin sopimuksessa edellytetyistä tehtävistä, jotka laissa tai asetuksessa tai sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä on sille uskottu. Tarkoituksena on, että tehtävät, jotka Haagin sopimuksen mukaan kuuluvat keskusviranomaiselle tai valtuutetulle toimielimelle, tulisivat pääosin jaettaviksi palvelunantajan ja lapseksiottamisasioiden lautakunnan kesken.

Pykälän nykyisen 2 momentin säännökset otettaisiin 3 momenttiin. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan lapseksiottamisasioiden lautakunta voi peruuttaa aikaisemman hyväksymisen, jos lautakunta havaitsee siihen olevan syytä. Nykyinen järjestelmä on ollut voimassa kymmenen vuotta, ja sen toimivuudesta on hyviä kokemuksia. Käytännössä puutteeksi on kuitenkin koettu se, että laissa ei ole säännöstä, jonka nojalla lapseksiottamisasioiden lautakunta aiheellisesta syystä voisi peruuttaa aikaisemman hyväksymisen. Tällainen syy voi esimerkiksi olla se, että ulkomaisen palvelunantajan toiminta ei enää ole niin luotettavaa, että suomalaisen palvelunantajan ja ulkomaisen palvelunantajan yhteistyön jatkuminen olisi katsottava asainmukaiseksi.

Pykälän 4 momentin mukaan palvelunantajan tehtävistä säädettäisiin tarkemmin asetuksella. Esityksen liitteenä olevassa luonnoksessa asetukseksi lapseksiottamisesta on säännökset palvelunantajan tehtävistä (asetusluonnoksen 10 §).

22 §. Pykälä, jossa nykyisin on yksityiskohtainen luettelo palvelunantajan tehtävistä, ehdotetaan kumottavaksi. Ehdotetun 21 §:n 4 momentin mukaan palvelunantajan tehtävistä säädettäisiin tarkemmin asetuksella. Tällöin sekä palvelunantajan että lapseksiottamisasioiden lautakunnan tehtävistä säädettäisiin asetuksen tasolla. Kun säännökset palvelunantajan tehtävistä sisältyvät asetukseen, tehtäviä voidaan tarvittaessa joustavasti tarkistaa muuttamalla asetusta.

24 §. Pykälässä säädetään lapseksiottajan velvollisuudesta pyytää kansainvälistä lapseksiottamispalvelua Suomessa. Nykyisen lain mukaan palvelua on pyydettävä silloin, kun lapseksiottaja aikoo ottaa ulkomailla olevan alle 18-vuotiaan lapsen ottolapseksi. Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että se koskee tapauksia, joissa lapseksiottajalla on asuinpaikka Suomessa ja lapseksiotettavalla puolestaan vieraassa valtiossa.

Pykälä vastaa Haagin sopimuksen 14 artiklan määräystä. Sen mukaan lapseksiottajan, jolla on asuinpaikka sopimusvaltiossa ja joka haluaa ottaa ottolapseksi lapsen, jolla on asuinpaikka toisessa sopimusvaltiossa, on esitettävä asiasta pyyntö sen valtion keskusviranomaiselle, jossa hänellä on asuinpaikka. Sopimuksen 22 artiklan 1 kappaleen mukaan pyyntö voidaan esittää myös valtuutetulle toimielimelle, jos se asianomaisen valtion lainsäädännön mukaan on sallittua. Lain 21 §:n 2 momenttiin ehdotetun muutoksen mukaan Haagin sopimuksessa tarkoitettuna valtuutettuna toimielimenä on Suomessa palvelunantaja.

25 §. Voimassa olevan 25 §:n 1 momentin mukaan lapseksiottajan, jolla on kotipaikka Suomessa, on ennen kuin lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa tai ulkomailla, haettava lapseksiottamiseen lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa, jos lapseksiotettava on alle 18-vuotias eikä tällä ole kotipaikkaa Suomessa. Esityksessä ehdotetaan, että mainittu säännös sisällytettäisiin 25 §:n 1 kohtaan ja että kansainvälisyksityisoikeudellista liittymää osoittava sana ''kotipaikka'' korvattaisiin sanalla ''asuinpaikka''. Ehdotettu muutos johtuu Haagin sopimuksesta, jossa kansainvälinen lapseksiottaminen on määritelty asuinpaikkaliittymän avulla. Asiaa on laajemmin käsitelty yleisperusteluissa.

Haagin sopimuksen 5 artiklan määräysten mukaan lapsen vastaanottavan valtion toimivaltaisten viranomaisten on todettava, että lapseksiottajat ovat kelpoisia ja sopivia ottovanhemmiksi ja että heille on annettu tarvittava neuvonta. Esityksen liitteenä olevassa luonnoksessa asetukseksi Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnasta annetun asetuksen muuttamisesta on säännökset siitä, että lautakunnan päätökseen, jolla lupa on myönnetty, olisi merkittävä edellä mainitut tiedot (asetusluonnoksen 1 a §). Näin ollen lupamenettely täyttäisi Haagin sopimuksen määräykset.

Voimassa olevan 25 §:n 2 momentin mukaan lapseksiottajan on haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa, jos alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on kotipaikka Suomessa ja tarkoitus on, että lapseksiottaminen vahvistetaan ulkomailla. Esityksessä ehdotetaan, että vastaava säännös otettaisiin 25 §:ään sen 2 kohdaksi. Kotipaikkaliittymä korvattaisiin kuitenkin asuinpaikkaliittymällä. Lisäksi säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että myös ulkomailla asuvan lapseksiottajan on haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa lapseksiottamiseen silloin kun tarkoitus on, että lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa. Siten kaikki ne tapaukset, joissa Suomessa asuva lapsi tulisi ottolapseksi ulkomailla asuvalle lapseksiottajalle, olisivat lapseksiottamisasioiden lautakunnan valvonnassa.

26 §. Voimassa olevassa 26 §:ssä säädetään, että jos lapseksiotettava ja lapseksiottajat ovat Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisia ja lapseksiottajilla on kotipaikka jossakin näistä valtioista, lain 24 ja 25 §:n säännöksiä ei sovelleta. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Näin ollen 24 ja 25 §:n säännökset tulisivat sovellettaviksi myös lapseksiottajiin ja lapseksiotettavaan, joilla on Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisuus, jos lapseksiottajilla on asuinpaikkapaikka jossakin mainituista valtioista.

Muutettavaksi ehdotetussa 24 §:ssä säädettäisiin lapseksiottajan velvollisuudesta pyytää kansainvälistä lapseksiottamispalvelua palvelunantajalta. Siten myös Suomessa asuvan lapseksiottajan, jolla on Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisuus ja joka aikoo ottaa ottolapseksi Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa olevan alle 18-vuotiaan Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisen, olisi pyydettävä kansainvälistä lapseksiottamispalvelua palvelunantajalta.

Muutettavaksi ehdotetussa 25 §:ssä säädettäisiin velvollisuudesta hakea lupa lapseksiottamiseen. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan lapseksiottajan on haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa ennen kuin lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa tai ulkomailla, jos lapseksiottajalla on asuinpaikka Suomessa ja alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on asuinpaikka vieraassa valtiossa. Siten myös Suomessa asuvan lapseksiottajan, jolla on Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisuus ja joka aikoo ottaa ottolapseksi Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa olevan alle 18-vuotiaan Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisen, olisi haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa lapseksiottamiseen. Jos lapseksiottajalla on kotipaikka Suomessa, lapseksiottaminen on vahvistettava Suomessa (pohjoismaisen avioliittokonvention 11 artikla). Muutettavaksi ehdotetun 29 §:n mukaan hakijan on, ennen kuin lapseksiottamisen vahvistamista koskeva asia otetaan tuomioistuimessa tutkittavaksi, esitettävä tuomioistuimelle selvitys siitä, että lupa on myönnetty.

Ehdotetun 25 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lapseksiottajan on haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa ennen kuin lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa tai ulkomailla, jos lapseksiottajalla on asuinpaikka vieraassa valtiossa ja alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on asuinpaikka Suomessa. Näin ollen toisessa Pohjoismaassa asuvan lapseksiottajan, jos hän on Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen ja aikoo ottaa ottolapseksi lapsen, joka on Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen ja jolla on asuinpaikka Suomessa, olisi haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa lapseksiottamiseen. Esityksen liitteenä olevassa luonnoksessa asetukseksi lapseksiottamisesta on säännös, jonka mukaan kunnan sosiaalihuollon toimielin tai ottolapsitoimisto voi päättää lapsen sijoittamisesta lapseksiottajalle tai antaa pohjoismaisen avioliittokonvention 12 artiklassa tarkoitetun lausunnon vain, jos sille on esitetty lapseksiottamisasioiden lautakunnan 27 §:n 2 momentin mukaisesti myönnetty lupa lapseksiottamiseen (asetusluonnoksen 9 §:n 1 momentti). Selostettujen säännösten suhdetta pohjoismaiseen avioliittokonventioon on selvitetty yleisperusteluissa.

27 §. Pykälän 1 ja 2 momenttiin ehdotetaan tehtäviksi teknisluonteisia muutoksia, jotta niissä olevat viittaukset lain muihin säännöksiin olisivat oikeat. Lisäksi ehdotetaan, että 2 momentissa käytetty sana ''kotipaikkavaltion'' muutetaan sanaksi ''asuinpaikkavaltion''. Ehdotettu muutos johtuu siitä, että kansainvälinen lapseksiottaminen on Haagin sopimuksessa määritelty asuinpaikkaliittymän avulla.

Jotta lapseksiottamisasioiden lautakunta voisi myöntää luvan kansainväliseen lapseksiottamiseen silloin, kun lapsella on kotipaikka Suomessa, edellytetään nykyisen 2 momentin mukaan, että lautakunnalle on esitetty lapseksiottajan kotipaikkavaltion asianomaisen toimielimen antama lausunto lapseksiottajasta ja hänen olosuhteistaan. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi lisäämällä siihen edellytys, jonka mukaan lausuntoon on oheistettava selvitys siitä, että lapseksiottaja on todettu kelpoiseksi ja sopivaksi ottovanhemmaksi, että hänelle on annettu tarvittavaa neuvontaa ja että lapsella on oikeus päästä lapseksiottajan asuinpaikkavaltioon ja asua siellä pysyvästi. Viimeksi mainittua seikkaa koskeva selvitys voi olla yleinen. Riittävää on, jos selvityksestä ilmenee, että lapseksiotettavan maahantulolle ei ole esteitä, taikka selvitys voi koskea tietyn lapsen oikeutta saapua maahan ja asua siellä. Lisäys antaa lapseksiottamisasioiden lautakunnalle mahdollisuuden etukäteen varmistaa se, että lapsen vastaanottavan valtion toimivaltaiset toimielimet ovat myötävaikuttaneet lapseksiottamiseen Haagin sopimuksen 5 artiklan mukaisesti. Momenttia sovellettaisiin, kuten useimpia Haagin sopimuksen vuoksi muutettaviksi ehdotettuja säännöksiä, muihinkin kuin Haagin sopimuksen soveltamisalaan kuuluviin kansainvälisiin lapseksiottamisiin.

Pykälän 4 momentin mukaan lapseksiottamisasioiden lautakunnan myöntämä lupa on voimassa määräajan, jota ei voida määrätä kahta vuotta pidemmäksi. Käytännössä on katsottu, että jos lapsi on lupaan merkityn määräajan kuluessa sijoitettu lapseksiottajan luokse, lapseksiottajan ei ole tarvinnut hakea määräajan pidennystä tai uutta lupaa, vaikka lupaan merkitty määräaika olisikin kulunut umpeen ennen kuin ottolapsisuhde on vahvistettu lapsen ja lapseksiottajan välille. Epäkohtana on pidetty, että käytännön tueksi ei ole selvää säännöstä laissa. Tämän vuoksi ehdotetaan, että säännös muutettaisiin vastaamaan nykyistä käytäntöä. Momentissa säädettäisiin, että luvan voimassaolo lakkaa, jos lasta ei ole luvassa asetetussa määräajassa sijoitettu hoidettavaksi lapseksiottajan luokse. Luvan voimassaolo lakkaisi myös, jos lapsi sijoituksen epäonnistumisen vuoksi otetaan pois lapseksiottajan luota.

Pykälän 4 momentin mukaan lapseksiottamisasioiden lautakunta voi hakemuksesta pidentää luvan voimassaoloaikaa enintään kahdella vuodella saatuaan palvelunantajan lausunnon asiasta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että lautakunta voisi hakemuksesta kerrallaan pidentää luvan voimassaoloaikaa enintään kahdella vuodella saatuaan palvelunantajan ja kunnan sosiaalihuollon toimielimen tai ottolapsitoimiston lausunnon asiasta. Muutos merkitsee sitä, että lapseksiottamisasioiden lautakunta voisi pidentää luvan voimassaoloaikaa useammankin kuin yhden kerran. Tätä on pidettävä perusteltuna, koska vuosittain esiintyy joitakin tapauksia, joissa sijoittaminen on erilaisista käytännön syistä viivästynyt siten, että sitä ei ole voitu suorittaa luvassa mainitun, jo kerran pidennetyn määräajan kuluessa. Näissä tapauksissa on perusteltua, että luvan voimassaoloaikaa voidaan joustavasti jatkaa määräämällä luvalle uusi voimassaoloaika.

Lisäksi 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lapseksiottamisasioiden lautakunnan on ennen jokaista luvan voimassaolon pidennystä koskevaa asiaa saatava asiasta palvelunantajan lausunnon lisäksi kunnan sosiaalihuollon toimielimen tai ottolapsitoimiston lausunto. Lausuntojen avulla lautakunta voi varmistautua siitä, että lapseksiottajan olosuhteissa ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka eivät puoltaisi luvan voimassaolon pidentämistä.

28 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sana ''kotipaikkansa'' korvataan sanalla ''kotikuntansa''. Muutos perustuu siihen, että väestötietolaissa (507/93) aiemmin olleet kotipaikan määräytymistä koskeneet säännökset on kumottu. Niiden asemesta sovelletaan nykyisin kotikuntalain (201/94) säännöksiä kotikunnan määräytymisestä. Asiaa koskevat säännökset ovat kotikuntalain 2 luvussa. Lisäksi ehdotetaan 10 §:n perusteluissa mainituista syistä, että sosiaalilautakunnan asemesta käytetään ilmaisua ''kunnan sosiaalihuollon toimielin''.

29 §. Pykälän 3 momentin mukaan hakijan on, ennen kuin tuomioistuin ottaa lapseksiottamista koskevan asian tutkittavaksi, selvitettävä, että ottolapsineuvontaa on annettu siten kuin lapseksiottamisesta annetun lain 16― 18 ja 28 §:ssä säädetään. Säännöstä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että se koskee sellaista hakijaa, jolla on asuinpaikka Suomessa. Jos hakijan asuinpaikka on ulkomailla ja lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa, hakija tarvitsee 25 §:ään ehdotetun muutoksen mukaan lapseksiottamisasioiden lautakunnan luvan lapseksiottamiseen. Luvan saamisen edellytyksenä on tällöin, että hakija on asuinpaikkavaltiossaan saanut ottolapsineuvontaa (27 §). Selvityksen esittäminen uudelleen tuomioistuimessa ei tämän vuoksi ole tarpeellista.

Lisäksi pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan, jos kyseessä on lain 25 §:ssä tarkoitettu lapseksiottaminen, hakijan on selvitettävä, että lupa lapseksiottamiseen on myönnetty. Ehdotus vastaa nykyistä käytäntöä. Tuomioistuin ei ole vahvistanut lapseksiottamista, ellei sille ole esitetty lain 25 §:ssä tarkoitettua lupaa.

34 §. Pykälä sisältää säännökset siitä, millä edellytyksillä suomalainen tuomioistuin on katsottava toimivaltaiseksi lapseksiottamisen vahvistamista koskevassa asiassa. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että kotipaikkaliittymä korvataan asuinpaikkaliittymällä. Lapseksiottamista koskeva asia voitaisiin siten pääsäännön mukaan tutkia Suomessa, jos lapseksiottajilla on täällä asuinpaikka.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan lisäksi muutettavaksi siten, että suomalainen tuomioistuin olisi ilman lisäedellytyksiä toimivaltainen myös sillä perusteella, että lapsella on asuinpaikka Suomessa. Voimassa olevan lain mukaan tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta voi perustua lapsen kotipaikkaan ainoastaan, jos lapseksiottajien kotipaikkavaltion viranomaiset eivät ole toimivaltaisia käsittelemään asiaa tai jos hakemuksen tutkimiselle Suomessa on muu painava peruste. Nämä lisäedellytykset ovat tarpeettoman ankarat. Vaikka hakemuksen tutkimiselle Suomessa ei olisi painavia syitä, lapseksiottamisen vahvistaminen Suomessa saattaa olla hyödyllinen ja tarkoituksenmukainen menettelytapa. Näin menetellen voidaan varmistaa se, että lapsella on ottolapsen asema jo silloin, kun hän lähtee Suomesta. Tällöin ei ole sitä vaaraa, että lapsen asema lapseksiottajaan nähden jää lopulta järjestämättä. Lapseksiottamisen vahvistaminen lapsen alkuperävaltiossa on myös kansainvälisesti yleinen käytäntö.

Lapseksiottamisen vahvistaminen Suomessa on tarkoituksenmukaista yleensä vain sillä edellytyksellä, että lapseksiottaminen tunnustetaan lapseksiottajan asuinpaikkavaltiossa, jossa lapsi tulee asumaan. Tätä seikkaa ei kuitenkaan ole aihetta asettaa kansainvälisen toimivallan edellytykseksi, sillä se on jo otettu huomioon voimassa olevan lain 35 §:n 3 momentissa. Sen mukaan lapseksiottamista ei tule vahvistaa, jos on ilmeistä, että alle 18-vuotias lapseksiotettava siirtyy asumaan vieraaseen valtioon, jossa Suomessa vahvistettu lapseksiottaminen ei ole pätevä, ja että lapselle aiheutuu pätemättömyydestä olennaista haittaa.

Pykälän 2 momentin mukaan lapseksiottaminen voitaisiin lisäksi tutkia Suomessa, jos lapseksiotettava tai jompikumpi lapseksiottajista on Suomen kansalainen ja sen valtion viranomaiset, jossa lapseksiottajilla tai lapseksiotettavalla on asuin- tai kotipaikka, eivät ole toimivaltaisia käsittelemään asiaa tai hakemuksen tutkimiselle Suomessa on muu painava peruste. Säännös vastaa voimassa olevaa lakia sillä poikkeuksella, että ehdotuksen mukaan olisi toimivaltakysymystä harkittaessa otettava huomioon myös se, ovatko lapseksiottajan asuinpaikkavaltion tuomioistuimet asiassa toimivaltaisia. Tämän lisäksi olisi otettava huomioon se, voitaisiinko asia tutkia lapseksiotettavan asuin- tai kotipaikkavaltiossa. Jos asia saadaan näissä valtioissa tutkituksi, ei ole tarkoituksenmukaista, että se voitaisiin tutkia Suomessa pelkästään sillä perusteella, että joku asiaan osallisista on Suomen kansalainen.

Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi ainoastaan siten, että ''Helsingin raastuvanoikeus'' muutetaan vastaamaan tuomioistuimen nykyistä nimeä ''Helsingin käräjäoikeus''.

38 §. Pykälä sisältää säännökset siitä, millä edellytyksillä ulkomailla vahvistettu lapseksiottaminen katsotaan ilman eri toimenpidettä päteväksi eli tunnustetaan Suomessa. Tunnustamisen edellytyksiä ehdotetaan lavennettaviksi siten, että nykyisin päteviksi katsottavien lapseksiottamisten lisäksi pätevänä pidettäisiin myös sellaista lapseksiottamista, joka on tapahtunut lapseksiottajien asuinpaikkavaltiossa, sekä sellaista muualla tapahtunutta lapseksiottamista, joka katsotaan mainitussa valtiossa päteväksi. Tunnustamisen laajentaminen mainittuihin tapauksiin on perusteltua muun muassa Haagin sopimus huomioon ottaen. Sopimuksessa ei ole tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa koskevia määräyksiä, mutta sopimuksen taustalla on kuitenkin ajatus, että lapseksiottaminen vahvistetaan lapseksiottajien asuinpaikkavaltiossa tai, jos vahvistaminen tapahtuu lapsen alkuperävaltiossa, että se tunnustetaan päteväksi lapseksiottajien asuinpaikkavaltiossa.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi teknisluontoinen tarkistus siten, että sen toisen virkkeen asiallinen sisältö otetaan momentin ensimmäiseen virkkeeseen.

Pykälän 3 momentin mukaan Haagin sopimuksen osapuolena olevassa vieraassa valtiossa vahvistettu ja siellä Haagin sopimuksen mukaiseksi varmennettu lapseksiottaminen olisi ilman eri toimenpidettä pätevä Suomessa. Säännös täyttää Haagin sopimuksen 23 artiklan 1 kappaleeseen sisältyvän velvoitteen, jonka mukaan sopimusvaltion on tunnustettava päteväksi toisessa sopimusvaltiossa vahvistettu ja siellä sopimuksen mukaiseksi varmennettu lapseksiottaminen.

Pykälän nykyisen 3 momentin säännös otettaisiin 4 momenttiin, ja siihen lisättäisiin viittaus 3 momenttiin.

41 §. Pykälään ehdotetaan ainoastaan otettavaksi kotipaikkaliittymää täydentäväksi liittymäksi asuinpaikka. Koska asuinpaikkaliittymä tulisi 38 §:n mukaan olemaan kotipaikkaliittymän veroinen harkittaessa, onko lapseksiottaminen ilman eri toimenpidettä pätevä Suomessa, on tarpeen että Helsingin hovioikeus voi ottaa myös asuinpaikkaliittymän huomioon harkitessaan, onko sen valtion viranomaisilla, jossa lapseksiottaminen on vahvistettu, ollut riittävä aihe ottaa asia tutkittavaksi.

41 a §. Pykälän 1 momentin mukaan Helsingin hovioikeus voisi siinäkin tapauksessa, että lapseksiottaminen olisi 38 §:n 1 momentin nojalla katsottava ilman eri toimenpidettä päteväksi Suomessa, kuitenkin hakemuksesta vahvistaa, että lapseksiottaminen tunnustetaan Suomessa. Vaikka vahvistaminen ei näissä tapauksissa ole tarpeen, jotta lasta voitaisiin pitää lapseksiottajan lapsena, mahdollisuuden tarjoaminen vahvistamiseen on kuitenkin perusteltua, koska tällä tavoin voidaan saada oikeusvoimainen ratkaisu ja siten varmuus siitä, miten lapseksiottamiseen on Suomen lainsäädännön kannalta suhtauduttava. Mahdollisuuden hyväksikäyttäminen saattaa olla perusteltua esimerkiksi silloin, kun lapseksiottajilla on lapseksiottamisen ajankohtana ollut tosiasiallisia liittymiä useampaan valtioon, jolloin saattaa olla tulkinnanvaraista, oliko lapseksiottajien koti- tai asuinpaikka lapseksiottamisen ajankohtana ollut siinä valtiossa, jossa lapseksiottaminen vahvistettiin. Vahvistaminen turvaa tällöin sen, että asiasta ei enää myöhemmin voi syntyä riitaa esimerkiksi perintöasian yhteydessä. Vahvistus voidaan hakea heti sen jälkeen kun ottolapsisuhde on vahvistettu ulkomailla taikka myöhemmin kun siihen katsotaan olevan tarvetta.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan vastaavasti sisällytettäväksi säännös siitä, että Helsingin hovioikeus voi hakemuksesta vahvistaa, että ottolapsisuhteen purkaminen, joka 39 §:n 1 momentin nojalla voidaan katsoa päteväksi Suomessa ilman eri toimenpidettä, tunnustetaan Suomessa.

42 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi viittaus 41 a ja 42 b §:ään. Lisäksi ehdotetaan tehtäväksi teknisluonteinen muutos, joka johtuu siitä, että 38 §:n 3 momentissa oleva säännös ehdotetaan otettavaksi 38 §:n 4 momenttiin.

42 a §. Pykälä koskee Haagin sopimuksen osapuolena olevassa valtiossa vahvistettua ja siellä Haagin sopimuksen mukaiseksi varmennettua lapseksiottamista. Lakiin lisättäväksi ehdotetun 42 a §:n mukaan tällainen lapseksiottaminen saisi kaikissa tapauksissa vähintään ne oikeusvaikutukset, jotka Haagin sopimuksen 26 artiklan 1 kappaleessa määrätään.

Haagin sopimuksen 26 artiklan mukaan lapseksiottamisen tunnustaminen päteväksi merkitsee, että tunnustetaan: ensinnäkin lapsen ja hänen ottovanhempiensa välinen lapsen ja vanhemman suhde, toiseksi ottovanhemmille kuuluva vanhempien vastuu lapsesta sekä kolmanneksi lapsen ja hänen äitinsä ja isänsä välisen lapsen ja vanhemman oikeudellisen suhteen lakkaaminen, jos lapseksiottamisella on tämä vaikutus siinä sopimusvaltiossa, jossa lapseksiottaminen on vahvistettu. Suomen lainsäädännössä ei nykyisin ole säännöksiä siitä, minkä valtion lakia tunnustamisen oikeusvaikutuksiin sovelletaan. Lapseksiottamisesta annettua lakia säädettäessä asiaa koskevaa sääntelyä ei katsottu tarpeelliseksi, vaan pidettiin parempana, että kuhunkin lasta koskevaan erityiskysymykseen, kuten huoltoon, holhoukseen ja perimykseen sovellettavan lain mukaan määräytyy samalla, mikä merkitys lapseksiottamiselle on kussakin kysymyksessä annettava. Ratkaisu merkitsee sitä, että mikäli lasta koskevaan kysymykseen on sovellettava vieraan valtion lakia, vieraan valtion lain mukaan määräytyvät myös lapseksiottamisen tunnustamisen oikeusvaikutukset tuossa kysymyksessä.

Koska lapseksiottamisen vaikutuksiin saatetaan joutua soveltamaan vieraan valtion lakia, nykyinen lainsäädäntö ei välttämättä turvaa sitä, että Haagin sopimuksen mukaiseksi varmennettu lapseksiottaminen saa kaikissa tapauksissa sopimuksen 26 artiklan 1 kappaleessa edellytetyt vaikutukset. Ehdotettu lisäys on näistä syistä tarpeellinen. Lisäys merkitsee sitä, että jos lapseksiottamisen vaikutuksiin sovellettava vieraan valtion laki johtaisi siihen, että Haagin sopimuksen 26 artiklan 1 kappaleen vaatimukset eivät täyty, vieraan valtion laki on tältä osin sivuutettava ja sen asemesta sovellettava Haagin sopimuksen 26 artiklan 1 kappaletta.

Säännöksen soveltaminen käytännössä tulee hyvin harvoin kysymykseen. Silloin, kun ottolapsi ja hänen vanhempansa asuvat Suomessa, Suomen laki tulee tavallisesti sovellettavaksi lapsen asemaa koskeviin kysymyksiin. Suomen lain mukaan ottolasta on pidettävä ottovanhempien eikä aikaisempien vanhempien lapsena sovellettaessa, mitä sukulaisuuden ja lankouden oikeudellisesta vaikutuksesta on voimassa, jollei erikseen muuta säädetä tai ottolapsisuhteen luonteesta muuta johdu. Lapseksiottamisen tunnustamisen oikeusvaikutukset ovat siten Suomen oikeusjärjestyksen mukaan tavallisesti huomattavasti voimakkaammat kuin Haagin sopimuksen edellä mainitussa artiklassa edellytetään.

42 b §. Lakiin lisättäväksi ehdotettu pykälä mahdollistaa sen, että Haagin sopimuksen osapuolena olevassa vieraassa valtiossa niin sanottuna heikkona adoptiona vahvistettu lapseksiottaminen voidaan Suomessa muuttaa niin sanotuksi vahvaksi adoptioksi eli lapseksiottamiseksi, jonka vaikutuksena on lapsen ja aikaisempien vanhempien välisen oikeudellisen suhteen lakkaaminen. Heikko adoptio voidaan muuttaa vahvaksi adoptioksi, jos lapseksiottamiseen tarvittavat suostumukset on annettu tai jos ne myöhemmin annetaan tällaiseen lapseksiottamiseen.

Ehdotettu säännös perustuu Haagin sopimuksen 27 artiklaan, jota on laajahkosti tarkasteltu yleisperustelujen jaksossa 3.4. Kuten yleisperusteluissa esitetään, lapseksiottamisen muuttaminen ei ole tarpeen, jotta lapsi voidaan Suomen lain mukaan lapseksiottamisen jälkeen katsoa lapseksiottajien eikä aikaisempien vanhempiensa lapseksi. Koska lapseksiottamisen muuttaminen saattaa kuitenkin yleisperusteluissa esitetyin tavoin parantaa lapsen asemaa, on perusteltua, että sopimuksen 27 artiklassa tarkoitettu lapseksiottamisen muuttaminen voidaan Suomessa toteuttaa.

Lapseksiottamista muutettaessa ei tutkita lapseksiottamisen edellytyksiä, vaan ainoastaan se, että lapseksiottaminen on tapahtunut Haagin sopimuksen osapuolena olevassa valtiossa, että se on siellä varmennettu Haagin sopimuksen mukaiseksi, että sen vaikutuksena ei ole ollut lapsen ja vanhemman välisen oikeudellisen suhteen lakkaaminen sekä että lapseksiottamiseen lapsen asuinpaikkavaltiossa tarvittavat suostumukset on annettu sellaiseen lapseksiottamiseen, jonka vaikutuksena on lapsen ja vanhemman välisen oikeudellisen suhteen lakkaaminen. Tämän vuoksi lapseksiottamisen muuttaminen voidaan parhaiten uskoa Helsingin hovioikeudelle, joka tutkii myös lapseksiottamisen tunnustamista koskevat asiat. Lapseksiottamisen muuttaminen vahvistettaisiin ottovanhempien tai lapsen hakemuksesta.

43 §. Pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus 38 §:n 3 momenttiin. Lisäys merkitsee, että myös Haagin sopimuksen osapuolena olevassa vieraassa valtiossa vahvistettu ja siellä Haagin sopimuksen mukaiseksi varmennettu lapseksiottaminen voidaan jättää tunnustamatta, jos lapseksiottamisen tunnustaminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen. Ehdotettu lisäys perustuu Haagin sopimuksen 24 artiklaan, jonka mukaan sopimusvaltio voi jättää tunnustamatta lapseksiottamisen päteväksi, jos lapseksiottaminen, lapsen etu huomioon ottaen, selvästi on kyseisen valtion oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Lisäksi pykälään otettaisiin viittaus lakiin lisättäväksi ehdotettuun 41 a §:ään.

47 a §. Lakiin lisättäväksi ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin, joka on vahvistanut ottolapsisuhteen lapseksiotettavan ja lapseksiottajan välille, voi hakemuksesta varmentaa, että lapseksiottaminen on tapahtunut Haagin sopimuksen mukaisesti. Säännöksen merkitys on siinä, että Haagin sopimuksen 23 artiklan 1 kappaleessa velvoitetaan muut sopimusvaltiot tunnustamaan päteväksi Suomessa vahvistettu lapseksiottaminen, joka Suomessa on varmennettu Haagin sopimuksen mukaiseksi.

Varmentamistehtävä ehdotetaan annettavaksi tuomioistuimelle, joka vahvistaa lapseksiottamisen. Lapseksiottajat voivat jo lapseksiottamisen vahvistamista koskevassa hakemuksessa pyytää tuomioistuinta suorittamaan varmentamisen. Jos ottolapsisuhde jää varmentamatta silloin kun se vahvistetaan, ottolapsisuhteen vahvistanut tuomioistuin voi myöhemmin eri hakemuksesta varmentaa sen Haagin sopimuksen mukaiseksi.

Esityksen liitteenä olevassa luonnoksessa asetukseksi lapseksiottamisesta on säännös, jonka mukaan varmennukseen on merkittävä tiedot ottovanhemmista ja ottolapsesta sekä siitä, milloin lapseksiottamismenettelyn jatkamista koskevat hyväksymiset on annettu ja mitkä toimielimet ne ovat antaneet (asetusluonnoksen 17 §:n 1 momentti). Asetusluonnoksen 22 §:n mukaan oikeusministeriö vahvistaa kaavan varmennusasiakirjaa varten.

Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi pyytää 1 momentissa tarkoitetussa asiassa lapseksiottamisasioiden lautakunnan lausunnon. Alan asiantuntijaviranomaisena lautakunta voi helpottaa tuomioistuimen harkintaa antamalla perustellun lausunnon siitä, onko lapseksiottaminen tapahtunut Haagin sopimuksen mukaisesti.

49 a §. Nykyisen käytännön mukaan ottolapsineuvonnan ja kansainvälisen lapseksiottamispalvelun yhteydessä syntyneet asiakirjat säilytetään toistaiseksi taikka pysyvästi. Interpedia rf noudattaa omaa arkistokäytäntöään. Pelastakaa Lapset ry noudattaa arkistolain (184/81) nojalla vuonna 1981 vahvistettua asiakirjojen säilytystä koskevaa valtionarkiston päätöstä. Kuntien sosiaalihuollon toimielimet noudattavat arkistolakia, esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta noudattaa arkistolakia ja viraston omaa arkistosääntöä.

Ottaen huomioon asiakirjojen merkitys erityisesti ottolapsille, on katsottava tarkoituksenmukaiseksi, että asiakirjojen säilyttämisvelvollisuudesta säädetään laissa. Lakiin lisättäväksi ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että kunnan sosiaalihuollon toimielimen, ottolapsitoimiston ja palvelunantajan on säilytettävä ottolapsineuvonnan tai kansainvälisen lapseksiottamispalvelun yhteydessä tehdyt tai vastaanotetut lasta, tämän vanhempia ja lapseksiottajia koskevat asiakirjat vähintään 100 vuotta niiden laatimisesta. Ehdotettu säilytysaika on vähimmäisaika eikä siten aseta estettä asiakirjojen säilyttämiselle pitempään.

Pykälään ehdotettu säilyttämisvelvoite on Haagin sopimuksen 30 artiklan 1 kappaleen määräysten mukainen. Mainitun kappaleen mukaan sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on huolehdittava siitä, että niiden hallussa olevat, lapsen syntyperää koskevat tiedot, erityisesti lapsen vanhempien henkilöllisyyttä koskevat tiedot, sekä lapsen ja hänen perheensä terveydentilaa ja terveydellistä taustaa koskevat tiedot säilytetään. Haagin sopimuksessa ei ole määräyksiä siitä, miten pitkään tiedot on säilytettävä. Kun otetaan huomioon se, että säilyttämisvelvoitteen päätarkoituksena on tehdä lapselle ja hänen jälkeläisilleen mahdolliseksi oman alkuperän selvittäminen, voidaan 100 vuoden säilytysaikaa kuitenkin pitää riittävänä.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan sisällytettäviksi säännökset 1 momentissa tarkoitettujen asiakirjojen siirtämisestä eräissä tapauksissa. Pykälän ensimmäisen virkkeen mukaan palvelunantaja voisi siirtää asiakirjat sen kunnan sosiaalihuollon toimielimelle tai ottolapsitoimistolle, joka on antanut asiassa ottolapsineuvontaa. Tällöin tietyn lapseksiottamistapauksen kaikki asiakirjat olisivat ottolapsineuvonnan antajan arkistossa. Asiakirjojen siirto edellyttäisi kuitenkin aina ottolapsineuvonnan antajan suostumusta. Pykälän toinen virke koskee sitä tilannetta, että ottolapsitoimisto tai palvelunantaja lopettaisi toimintansa. Säännöksen mukaan ottolapsitoimiston tai palvelunantajan olisi siirrettävä 1 momentissa tarkoitetut asiakirjat säilytettäviksi sille kunnan sosiaalihuollon toimielimelle, jolle sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tehtäväksi ottaa vastaan asiakirjat. Tällöin 1 momentissa tarkoitetut tietyn ottolapsitoimiston tai palvelunantajan kaikki asiakirjat tulisivat yhtenä kokonaisuutena siirrettäviksi sosiaali- ja terveysministeriön määräämälle kunnan sosiaalihuollon toimielimelle.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ottolapsella ja hänen huoltajallaan sekä ottolapsen jälkeläisillä on oikeus tarpeellisella tavalla ohjattuina saada tietoa 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista asiakirjoista. Tiedon antamisesta voidaan kieltäytyä, jos siitä voi aiheutua vaaraa ottolapsen terveydelle tai kehitykselle taikka jos tiedon antaminen olisi muutoin vastoin ottolapsen etua tai vastoin muuta yksityistä etua. Ehdotus liittyy Haagin sopimuksen 30 artiklan 2 kappaleeseen, jossa määrätään toimivaltaisten viranomaisten velvollisuudesta varmistaa, että lapsella tai hänen edustajallaan on mahdollisuus tarpeellisella tavalla ohjattuna tutustua artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuihin tietoihin siltä osin kuin se on kyseisen valtion lainsäädännön mukaan sallittua.

Momentissa turvattaisiin sekä ottolapselle että hänen huoltajalleen oikeus yhdessä tai erikseen saada tietoja ottolapsineuvonnan tai kansainvälisen lapseksiottamispalvelun yhteydessä syntyneistä asiakirjoista. Asiakirjoissa voi kuitenkin olla hyvin arkaluontoisia tietoja sekä ottolapsesta että muista henkilöistä. Tämän vuoksi momenttiin on sisällytetty tiettyjä edellytyksiä, joiden nojalla tietojen antamisesta voidaan kieltäytyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi ottolapsi myöhemmässä vaiheessa toisenlaisissa olosuhteissa voisi saada näitä tietoja. Viime kädessä ratkaisun tekeminen siitä, miltä osin ja millä tavoin tietoja annetaan, jäisi kuitenkin kuntien sosiaalihuollon toimielimien, ottolapsitoimistojen ja palvelunantajien työntekijöille. Säännökset vastaavat nykyistä käytäntöä.

Pykälän 3 momenttiin sisältyvä ehdotus täydentää sosiaalihuoltolain (710/82) 40 §:n ja lastensuojelulain (683/83) 26 §:n säännöksiä henkilön oikeudesta saada tietää, mitä hänestä on merkitty asiakirjoihin. Ehdotus täydentää myös yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain (83/51) ja henkilörekisterilain (471/87) yleisiä säännöksiä henkilön oikeudesta saada tarkastaa itseään koskevat tiedot asiakirjoissa tai rekistereissä.

49 b §. Lakiin lisättäväksi ehdotetussa pykälässä säädettäisiin vaitiolovelvollisuudesta. Pykälän mukaan lapseksiottamisesta annetussa laissa tarkoitettuja tehtäviä hoidettaessa saatujen ja laadittujen asiakirjojen salassapidosta sekä tehtäviä hoitavien vaitiolovelvollisuudesta on voimassa, mitä sosiaalihuollon asiakirjojen salassapidosta ja sosiaalihuollon tehtäviä hoitavien vaitiolovelvollisuudesta säädetään. Sosiaalihuoltolain 57 §:n mukaan kunnan ja valtion palveluksessa olevat, kunnan luottamushenkilöt ja henkilöt, jotka muutoin osallistuvat järjestettyyn sosiaalihuollon toimintaan, eivät saa ilmaista henkilön yksityistä tai perheen salaisuutta, josta he asemansa tai tehtäviensä perusteella ovat saaneet tietää.

50 §. Edellä 10 §:n perusteluissa mainitusta syystä 50 §:n 2 momentissa käytetty sana ''sosiaalilautakunnalle'' ehdotetaan korvattavaksi ilmaisulla ''kunnan sosiaalihuollon toimielimelle''.

Uudessa kuntalaissa (365/95), joka tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1995, vuoden 1976 kuntalaissa olleet kuntainliittoa koskevat säännökset on korvattu kuntayhtymää koskevilla säännöksillä. Tämän vuoksi ehdotetaan, että lapseksiottamisesta annetun lain 50 §:n 1 ja 2 momentissa käytetyn kuntainliiton ja muun kuntayhtymän asemesta käytetään ilmaisua ''kuntayhtymä tai muut kuntien yhteenliittymät''.

Voimaantulo. Lapseksiottamisesta annetun lain voimassa olevan 26 §:n mukaan lain 24 ja 25 §:n säännöksiä ei sovelleta, jos lapseksiotettava ja lapseksiottajat ovat Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisia ja lapseksiottajilla on kotipaikka jossakin näistä valtioista. Lain 24 § koskee velvollisuutta pyytää kansainvälistä lapseksiottamispalvelua ja lain 25 § velvollisuutta hakea lupa lapseksiottamiseen. Esityksessä ehdotetaan, että 26 § kumottaisiin, jolloin lain 24 ja 25 §:n säännökset tulisivat sovellettaviksi myös edellä mainituissa tapauksissa. Jotta lain voimaan tulo ei aiheuttaisi hankalia tilanteita tapauksissa, joissa lapseksiottamiseen tähtäävä menettely on aloitettu nykyisten säännösten pohjalta, voimaantulosäännöksen 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lain 24 ja 25 §:ää ei sovelleta, jos lapsi on sijoitettu lapseksiottajan luokse ennen lain voimaantuloa.

2. Tarkemmat säännökset ja määräykset

Lapseksiottamisesta annettuun lakiin ehdotetut muutokset edellyttävät lukuisia muutoksia myös lapseksiottamisesta annettuun asetukseen. Tarkoituksena onkin antaa kokonaan uusi asetus lapseksiottamisesta. Esityksen liitteenä on luonnos asetukseksi lapseksiottamisesta.

Lapseksiottamisesta annettuun lakiin ehdotetut muutokset edellyttävät eräitä muutoksia myös Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnasta annettuun asetukseen. Luonnos asetukseksi, jolla muutettaisiin lautakunnasta annettua asetusta, on esityksen liitteenä.

3. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan samana ajankohtana, jolloin Haagin sopimus Suo- men ratifioitua tai hyväksyttyä sen tulee Suomeen nähden voimaan. Sen vuoksi lain voimaantulosta ehdotetaan säädettäväksi asetuksella.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki lapseksiottamisesta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan lapseksiottamisesta 8 päivänä helmikuuta 1985 annetun lain (153/85) 22 ja 26 §, näistä 22 §, sellaisena kuin se on osittain muutettuna 27 päivänä marraskuuta 1992 annetulla lailla (1101/92),

muutetaan 10 §:n 1 momentti, 14 §:n 2 momentti, 17 §:n 2 momentti, 18 §:n 1 momentin 3 kohta ja 2 momentti, 19 §, 20 §:n 2 momentti, 21, 24 ja 25 §, 27 §:n 1, 2 ja 4 momentti, 28 §, 29 §:n 3 momentti, 34 §:n 1, 2 ja 4 momentti, 38 §, 41 §:n 1 momentti, 42 §:n 1 momentti, 43 § sekä 50 §:n 1 ja 2 momentti,

sellaisina kuin niistä ovat 17 §:n 2 momentti, 28 § sekä 50 §:n 1 ja 2 momentti mainitussa 27 päivänä marraskuuta 1992 annetussa laissa ja 21 § osittain muutettuna mainitulla lailla, sekä

lisätään 20 §:ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna mainitulla 27 päivänä marraskuuta 1992 annetulla lailla, uusi 3 momentti, lakiin uusi 41 a, 42 a ja 42 b §, 7 lukuun uusi 47 a § ja sen edelle uusi väliotsikko sekä lakiin uusi 49 a ja 49 b § seuraavasti:

10 §

Vanhempien suostumus lapseksiottamiseen on annettava sosiaalihuoltolain 6 §:ssä (736/92) tarkoitetulle kunnan määräämälle toimielimelle (kunnan sosiaalihuollon toimielin) tai 3 luvussa tarkoitetulle ottolapsitoimistolle. Ulkomailla suostumus on annettava sille, joka ulkoasiainhallinnosta annetun lain (1164/87) 6 §:n mukaan voi suorittaa julkiselle notaarille kuuluvia tehtäviä, tai 36 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla. Tarkemmat säännökset suostumuksen vastaanottamisesta annetaan asetuksella.


14 §

Jos lapsen aikaisempi vanhempi ennen lapseksiottamista on sopimuksella sitoutunut tai tuomiostuimen päätöksellä velvoitettu suorittamaan elatusapua lapselle, hän vapautuu lapseksiottamisen jälkeen erääntyvien elatusapuerien maksamisesta. Jos elatusapu on vahvistettu suoritettavaksi kertamaksuna, vanhempi vapautuu suorittamasta elatusapua, jos sitä ei ole maksettu ennen lapseksiottamista.

17 §

Ottolapsineuvontaa antavat kuntien sosiaalihuollon toimielimet sekä ottolapsitoimistot, jotka ovat saanet sosiaali- ja terveysministeriön luvan harjoittaa ottolapsineuvontaa.

18 §

Ottolapsineuvontaa annettaessa on:

3) seurattava sijoituksen onnistumista lapsen etua silmällä pitäen ja, jos sijoitus epäonnistuu, ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin lapsen edun suojaamiseksi; sekä


Ottolapsineuvontaa annettaessa ottolapsitoimiston on hankittava asianomaiselta kunnan sosiaalihuollon toimielimeltä lausunto lapsen sekä lapseksiottajan olosuhteista.

19 §

Kansainvälisen lapseksiottamispalvelun tarkoituksena on:

1) välittää lapseksiottaja, jolla on asuinpaikka Suomessa, sellaiselle alle 18-vuotiaalle lapselle, jolla on asuinpaikka vieraassa valtiossa ja joka tarvitsee ottovanhemmat;

2) avustaa lapseksiottamisen vahvistamiseen liittyvissä toimenpiteissä; sekä

3) auttaa ja tukea lasta ja ottovanhempia, tarvittaessa myös sen jälkeen kun ottolapsisuhde on vahvistettu.

Kansainvälinen lapseksiottamispalvelu voi myös välittää alle 18-vuotiaalle lapselle, jolla on asuinpaikka Suomessa ja joka tarvitsee ottovanhemmat, lapseksiottajan, jolla on asuinpaikka vieraassa valtiossa, jos tällainen lapseksiottaminen on lapsen edun mukainen.

20 §

Erityisenä asiantuntijaviranomaisena on sosiaali- ja terveysministeriön alainen Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunta (lapseksiottamisasioiden lautakunta). Se toimii myös Haagissa 29 päivänä toukokuuta 1993 lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa tehdyn yleissopimuksen (Haagin sopimus) 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuna keskusviranomaisena.

Lapseksiottamisasioiden lautakunnan kokoonpanosta, asettamisesta ja tehtävistä säädetään tarkemmin asetuksella.

21 §

Kansainvälistä lapseksiottamispalvelua antavat Suomessa ne kuntien sosiaalihuollon toimielimet ja muut yhteisöt, jotka ovat saaneet sosiaali- ja terveysministeriön luvan tähän toimintaan (palvelunantajat).

Palvelunantaja huolehtii Haagin sopimuksen III luvussa tarkoitettuna valtuutettuna toimielimenä niistä sopimuksessa edellytetyistä tehtävistä, jotka lailla, asetuksella tai sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä on sille uskottu.

Palvelunantaja saa toimia yhteistyössä ainoastaan sellaisen ulkomailla vastaavassa palvelutehtävässä työskentelevän viranomaisen, järjestön tai muun toimielimen kanssa, jonka lapseksiottamisasioiden lautakunta on hyväksynyt (ulkomainen palvelunantaja). Lautakunta voi peruuttaa hyväksymisen, jos siihen havaitaan olevan syytä.

Palvelunantajan tehtävistä säädetään tarkemmin asetuksella.

24 §

Jos joku, jolla on Suomessa asuinpaikka, aikoo ottaa ottolapseksi alle 18-vuotiaan lapsen, jolla on asuinpaikka vieraassa valtiossa, hänen on pyydettävä kansainvälistä lapseksiottamispalvelua palvelunantajalta.

25 §

Lapseksiottajan on haettava lapseksiottamisasioiden lautakunnan lupa ennen kuin lapseksiottaminen vahvistetaan Suomessa tai ulkomailla, jos:

1) lapseksiottajalla on asuinpaikka Suomessa ja alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on asuinpaikka vieraassa valtiossa; tai

2) lapseksiottajalla on asuinpaikka vieraassa valtiossa ja alle 18-vuotiaalla lapseksiotettavalla on asuinpaikka Suomessa.

27 §

Lapseksiottamisasioiden lautakunta voi myöntää luvan lapseksiottamiseen 25 §:n 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa, jos 1― 7 §:ssä säädetyt lapseksiottamisen edellytykset ovat olemassa ja kansainvälistä lapseksiottamispalvelua on annettu siten kuin 19 ―24 §:ssä säädetään.

Lapseksiottamisasioiden lautakunta voi myöntää luvan 25 §:n 2 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa, jos 1 ― 11 §:ssä säädetyt lapseksiottamisen edellytykset ovat olemassa ja lautakunnalle on esitetty lapseksiottajan asuinpaikkavaltion toimivaltaisen viranomaisen tai muun toimivaltaisen toimielimen antama lausunto lapseksiottajasta ja hänen olosuhteistaan sekä selvitys siitä, että hänet on todettu kelpoiseksi ja sopivaksi ottovanhemmaksi, että hänelle on annettu tarvittavaa neuvontaa sekä että lapsella on lupa päästä lapseksiottajan asuinpaikkavaltioon ja asua siellä pysyvästi.


Lupa on voimassa määräajan, jota ei voida määrätä kahta vuotta pidemmäksi. Lautakunta voi hakemuksesta pidentää luvan voimassaoloaikaa enintään kahdella vuodella kerrallaan saatuaan palvelunantajan sekä kunnan sosiaalihuollon toimielimen tai ottolapsitoimiston lausunnon asiasta. Luvan voimassaolo lakkaa, jos lasta ei ole luvassa asetetussa määräajassa sijoitettu lapseksiottajan luokse tai jos lapsi sijoituksen epäonnistumisen vuoksi otetaan pois lapseksiottajan luota.

28 §

Lapsen vanhemman, joka aikoo antaa alaikäisen lapsensa ottolapseksi, tai henkilön, joka aikoo ottaa alaikäisen lapsen ottolapseksi, on pyydettävä ottolapsineuvonnan järjestämistä kotikuntansa sosiaalihuollon toimielimeltä tai sosiaali- ja terveysministeriön luvan saaneelta ottolapsitoimistolta.

29 §

Ennen kuin alaikäisen lapseksiottamista koskeva asia otetaan tuomioistuimessa tutkittavaksi, hakijan, jolla on asuinpaikka Suomessa, tulee esittää tuomioistuimelle selvitys siitä, että ottolapsineuvontaa on annettu siten kuin 16―18 ja 28 §:ssä säädetään. Jos kyseessä on 25 §:ssä tarkoitettu lapseksiottaminen, hakijan on selvitettävä, että lupa on myönnetty.

34 §

Lapseksiottamisen vahvistamista koskeva hakemus tutkitaan Suomessa, jos lapseksiottajilla tai lapseksiotettavalla on täällä asuinpaikka.

Lapseksiottamisen vahvistamista koskeva hakemus voidaan tutkia Suomessa myös, jos lapseksiotettava tai jompikumpi lapseksiottajista on Suomen kansalainen ja sen valtion viranomaiset, jossa lapseksiottajilla tai lapseksiotettavalla on asuin- tai kotipaikka, eivät ole toimivaltaisia käsittelemään asiaa tai hakemuksen tutkimiselle Suomessa on muu painava peruste.


Jos edellä tarkoitetuissa tapauksissa ei ole 29 §:n 1 momentin mukaan laillista tuomioistuinta, lapseksiottamisen vahvistamista koskeva asia käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa.

38 §

Jollei 2 momentista muuta johdu, vieraassa valtiossa tapahtunut lapseksiottaminen on ilman eri toimenpidettä pätevä Suomessa, jos kummallakin lapseksiottajalla on lapseksiottamisen ajankohtana ollut asuin- tai kotipaikka sanotussa valtiossa tai tämän valtion kansalaisuus taikka jos lapseksiottaminen on pätevä siinä valtiossa, jossa lapseksiottajilla on lapseksiottamisen ajankohtana ollut asuin- tai kotipaikka.

Vieraassa valtiossa tapahtunut lapseksiottaminen, johon on ollut haettava 25 §:ssä tarkoitettu lupa, on ilman eri toimenpidettä pätevä Suomessa vain, jos lupa on myönnetty.

Haagin sopimuksen osapuolena olevassa vieraassa valtiossa vahvistettu ja siellä Haagin sopimuksen mukaiseksi varmennettu lapseksiottaminen on 1 ja 2 momentin estämättä ilman eri toimenpidettä pätevä Suomessa.

Vieraassa valtiossa tapahtunut lapseksiottaminen, joka ei 1―3 momentin nojalla ole pätevä Suomessa, on täällä pätevä vain, jos Helsingin hovioikeus on vahvistanut sen.

41 §

Helsingin hovioikeus voi vahvistaa vieraassa valtiossa tapahtuneen lapseksiottamisen päteväksi, jos jommallakummalla lapseksiottajalla tai lapseksiotettavalla on lapseksiottamisen ajankohtana ollut asuin- tai kotipaikkansa taikka kansalaisuutensa perusteella sellainen yhteys siihen valtioon, jossa lapseksiottaminen on tapahtunut, että sen viranomaisilla voidaan katsoa olleen riittävä aihe ottaa asia tutkittavaksi.


41 a §

Vaikka lapseksiottaminen olisi 38 §:n 1 momentin nojalla katsottava päteväksi Suomessa, Helsingin hovioikeus voi hakemuksesta vahvistaa, että lapseksiottaminen tunnustetaan Suomessa.

Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös ottolapsisuhteen purkamista, joka 39 §:n 1 momentin nojalla olisi katsottava päteväksi Suomessa.

42 §

Edellä 38 §:n 4 momentissa, 39 §:n 2 momentissa ja 41 a §:ssä sekä jäljempänä 42 b §:ssä tarkoitettua vahvistamista koskeva hakemus tehdään Helsingin hovioikeudelle.


42 a §

Jos lapseksiottaminen on varmennettu Haagin sopimuksen mukaiseksi, lapseksiottamisella on ainakin ne oikeusvaikutukset, joista Haagin sopimuksen 26 artiklan 1 kappaleessa määrätään.

42 b §

Jos lapseksiottaminen on vahvistettu Haagin sopimuksen osapuolena olevassa vieraassa valtiossa ja siellä varmennettu Haagin sopimuksen mukaiseksi ja lapseksiottaminen ei tuon valtion oikeusjärjestyksen mukaan ole johtanut lapsen ja vanhemman välisen oikeudellisen suhteen lakkaamiseen, Helsingin hovioikeus voi ottovanhempien tai lapsen hakemuksesta vahvistaa lapseksiottamisen sellaiseksi lapseksiottamiseksi, jonka vaikutuksena on lapsen ja hänen aikaisempien vanhempiensa välisen oikeussuhteen lakkaaminen. Edellytyksenä on lisäksi, että Haagin sopimuksen 4 artiklan c ja d kohdassa tarkoitetut suostumukset on annettu tai annetaan tällaiseen lapseksiottamiseen.

43 §

Edellä 38 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitettua lapseksiottamista sekä 39 §:n 1 momentissa tarkoitettua ottolapsisuhteen purkamista ei tule katsoa Suomessa päteväksi eikä hovioikeuden tule vahvistaa lapseksiottamista tai ottolapsisuhteen purkamista 41 §:n tai 41 a §:n nojalla päteväksi, jos tämä johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen.

Varmentaminen Haagin sopimuksen mukaiseksi

47 a §

Tuomioistuin, joka on vahvistanut lapseksiottamisen, voi hakemuksesta varmentaa, että lapseksiottaminen on tapahtunut Haagin sopimuksen mukaisesti.

Tuomioistuin voi pyytää 1 momentissa tarkoitetussa asiassa lapseksiottamisasioiden lautakunnan lausunnon.

8 luku

Erinäisiä säännöksiä

49 a §

Kunnan sosiaalihuollon toimielimen, ottolapsitoimiston ja palvelunantajan on säilytettävä ottolapsineuvonnan tai kansainvälisen lapseksiottamispalvelun yhteydessä tehdyt tai vastaanotetut ottolasta, hänen vanhempiaan ja ottovanhempiaan koskevat asiakirjat vähintään 100 vuotta niiden laatimisesta.

Palvelunantaja voi siirtää 1 momentissa tarkoitetut asiakirjat sen kunnan sosiaalihuollon toimielimen tai ottolapsitoimiston säilytettäviksi, joka on antanut asiassa ottolapsineuvontaa, jos toimielin tai ottolapsitoimisto suostuu siihen. Jos ottolapsitoimisto tai palvelunantaja lopettaa tässä laissa tarkoitetun toimintansa, 1 momentissa tarkoitetut asiakirjat on siirrettävä sen kunnan sosiaalihuollon toimielimen säilytettäviksi, jolle sosiaali- ja terveysministeriö antaa tehtäväksi ottaa vastaan asiakirjat.

Ottolapsella ja hänen huoltajallaan sekä ottolapsen jälkeläisillä on oikeus tarpeellisella tavalla ohjattuina saada tietoja 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista asiakirjoista. Tietojen antamisesta voidaan kuitenkin kieltäytyä, jos tietojen antamisesta voi aiheutua vaaraa ottolapsen terveydelle tai kehitykselle taikka jos tietojen antaminen olisi muutoin vastoin ottolapsen etua tai muuta yksityistä etua.

49 b §

Tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä hoidettaessa saatujen ja laadittujen asiakirjojen salassapidosta sekä tehtäviä hoitavien vaitiolovelvollisuudesta on voimassa, mitä sosiaalihuollon asiakirjojen salassapidosta ja sosiaalihuollon tehtäviä hoitavien vaitiolovelvollisuudesta säädetään.

50 §

Sosiaali- ja terveysministeriö voi hakemuksesta myöntää luvan ottolapsitoimiston ylläpitämiseen kuntayhtymälle tai muulle kuntien yhteenliittymälle taikka Suomessa rekisteröidylle yhdistykselle.

Sosiaali- ja terveysministeriö voi, hankittuaan asiasta ensin lapseksiottamisasioiden lautakunnan lausunnon, myöntää luvan kansainvälisen lapseksiottamispalvelun antamiseen kunnan sosiaalihuollon toimielimelle, kuntayhtymälle tai muulle kuntien yhteenliittymälle taikka Suomessa rekisteröidylle yhdistykselle.



Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Jos lapsi on sijoitettu lapseksiottajien luokse ennen tämän lain voimaantuloa, lain 24 ja 25 §:ää ei sovelleta, mikäli lapseksiotettava ja lapseksiottajat ovat Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalaisia ja lapseksiottajilla on kotipaikka jossakin näistä valtioista.


Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 1996

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Oikeusministeri
Sauli Niinistö

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.