Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 210/1995
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräistä väliaikaisista tulleista annetun lain liitteenä olevan luettelon muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan tehtäviksi eräistä väliaikaisista tulleista annetun lain liitteeseen nimikemuutoksia, jotka aiheutuvat harmonoidun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmän nimikkeistöön sekä vastaavasti Euroopan yhteisön yhdistettyyn nimikkeistöön tehdyistä muutoksista. Samalla ehdotetaan korjattaviksi muutamat liitteessä havaitut virheellisyydet.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun eduskunta on sen hyväksynyt. Muutoksia sovellettaisiin kuitenkin jo vuoden 1996 alusta lukien.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja muutosten tarve

Liittyessään Euroopan unioniin Suomi sai oikeuden soveltaa eräisiin Euroopan yhteisön ulkopuolisten maiden tavaroihin kolmen vuoden siirtymäaikana korkeampia tulleja kuin yhteisön yhteinen tullitariffi edellyttää. Nämä, noin 200 tullinimikkeeseen sovellettavat tullit ovat vuoden 1995 ajan samat kuin Suomen aiemmin soveltamat kansalliset, yhteisön tulleja korkeammat tullit (alennettuina vuoden 1995 alusta voimaan tulleilla GATT-alennuksilla), joita kuitenkin vuoden 1996 alusta alennetaan 25 prosentilla Suomen ja yhteisötullien erotuksesta ja 60 prosentilla erotuksesta vuoden 1997 alusta. Vuoden 1998 alusta lukien Suomen on sovellettava yhteisen tariffin mukaisia tulleja. Nämä siirtymäajan tullit saatettiin voimaan joulukuun 16 päivänä 1994 annetulla lailla eräistä väliaikaisista tulleista (1255/94). Lakiin sisältyy liite, jossa luetellaan sen soveltamisalaan kuuluvat tuotteet tuolloin voimassa olleen yhteisön yhdistetyn nimikkeistön (CN-nimikkeistö) tullitariffinimikkeiden ja alanimikkeiden mukaan.

Maailman tullijärjestön (WCO) piirissä on sovittu eräistä muutoksista kansainväliseen harmonoidun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmän (HS-järjestelmä) nimikkeistöön, johon myös yhteisön CN-nimikkeistö perustuu. Ensin mainitun nimikkeistön muutokset aiheuttavat muutoksia myös jälkimmäiseen. Vuonna 1996 voimaan saatettavat HS- ja CN-nimikkeistöön tehtävät muutokset vaikuttavat eräissä tapauksissa myös väliaikaisista tulleista annetun lain liitteenä olevan tuoteluettelon nimikkeisiin. Tässä esityksessä ehdotetaan tehtäviksi vastaavat muutokset liitteeseen. Muutokset ovat teknisiä eivätkä vaikuta tullien määriin.

Liiteluetteloon ehdotetaan samalla tehtäviksi eräitä muita teknisluonteisia korjauksia ja täsmennyksiä.

2. Ehdotetut muutokset

Seuraavassa esitetään ehdotettujen muutosten sisältö yksityiskohtaisesti.

2.1. HS- ja CN-nimikkeistön muutoksista aiheutuvat muutokset

Nimike 5407 71 00, valkaisemattomat tai valkaistut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia synteettikuitufilamentteja. Nimike jakautuu vuoden 1996 HS-nimikkeistössä kahteen nimikkeeseen seuraavasti:

- 5407 69 10, muut valkaisemattomat tai valkaistut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia polyesterifilamentteja; sekä

- 5407 71 00, valkaisemattomat tai valkaistut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia synteettikuitufilamentteja.

Nimike 5407 72 00, värjätyt kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia synteettikuitufilamentteja. Tämä nimike jakautuu niin ikään kahteen nimikkeeseen:

- 5407 69 90, muut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia polyesterifilamentteja; sekä

- 5407 72 00, värjätyt kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia synteettikuitufilamentteja.

Nimikkeet 6305 31 10 sekä 6305 91/99, säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen, polyeteeni-tai propeenikaistaletta tai sen kaltaista tekokuituainetta. Näiden alanimikkeiden tavarakatteet siirretään allamainittuihin uusiin nimikkeisiin. Samalla alkuperäiseen nimikkeeseen sisältyvät ''joustavat säiliöt irtotavaraa varten'' erotetaan omiksi alanimikkeiksi:

- 6305 32 11, joustavat säiliöt irtotavaraa varten, polyeteeni- tai polypropeenikaistaletta tai sen kaltaista tuotetta, neulosta;

- 6305 33 10, muut säkit ja pussit, polyeteeni- tai polypropeenikaistaletta tai sen kaltaista tuotetta, neulosta;

- 6305 32 81/90, joustavat säiliöt irtotavaraa varten, polyeteeni- tai polypropeenikaistaletta tai sen kaltaista tuotetta, muuta kuin neulosta; sekä

- 6305 33 91/99, muut säkit ja pussit, polyeteeni- tai polypropeenikaistaletta tai sen kaltaista tuotetta, muuta kuin neulosta.

2.2. Muut korjaukset ja muutokset

Tässä yhteydessä esitetään korjattaviksi myös seuraavat liiteluettelossa todetut epätarkkuudet.

Koko nimikkeen 6110 10 (villasta tai hienosta eläimenkarvasta valmistetut neulepuserot, pujopaidat ja sen kaltaiset tavarat) vuonna 1994 voimassa olleen tullitariffilain mukainen tulli oli 27 %, jota vastaavat liittymispöytäkirjan mukaiset (GATT-alennetut) siirtymäaikatullit ovat 26,7 % vuonna 1995, 22,4 % vuonna 1996 ja 16,7 % vuonna 1997. Alanimikkeiden 6110 10 31/98 kohdalle merkityt tullimäärät 33,9 %, 28,0 % ja 20,7 % ovat niin ollen virheellisiä ja ehdotetaan korjattaviksi.

Alanimikkeeseen 8525 20 90 on merkitty sen koko tuotekate. Kuitenkin tavaroista vain radiopuhelinlinkkeihin voidaan liittymissopimuksen mukaan soveltaa kyseisiä tulleja. Kohta ehdotetaan korjattavaksi sopimuksen mukaiseksi.

3. Ehdotuksen vaikutukset

Suurin osa muutoksista on luonteeltaan teknisiä, eikä pienillä tavarakatteen muutoksillakaan ole mainittavia taloudellisia vaikutuksia. Muutoksella ei ole myöskään hallinnollisia tai muita vaikutuksia.

4. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä, yhteistyössä tullihallituksen kanssa.

5. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Kun HS- ja CN-nimikkeistöjen muutokset tulevat voimaan vuoden 1996 alusta lukien, ehdotetaan, että muutoksia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1996 lukien.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki eräistä väliaikaisista tulleista annetun lain liitteenä olevan luettelon muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan eräistä väliaikaisista tulleista 16 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1255/94) liitteenä olevaa luetteloa seuraavasti:

Luettelo 1 §:ssä tarkoitetuista tavaroista ja niihin sovellettavista tulleista
    Tulli (%)  
CN-nimike Tuote*) 1995 1996 1997
54. Ryhmä: Tekokuitufilamentit
5407 54 00 Painetut kankaat, joissa on vähintään 85  
  painoprosenttia teksturoituja polyesterifilamentteja 19.7 17.1 13.7
5407 69 10 Muut valkaisemattomat tai valkaistut kudotut kankaat, joissa  
  on vähintään 85 painoprosenttia polyesterifilamentteja 19.7 17.1 13.7
5407 69 90 Muut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85  
  painoprosenttia polyesterifilamentteja 19.7 17.1 13.7
5407 71 00 Valkaisemattomat tai valkaistut kudotut kankaat, joissa  
  on vähintään 85 painoprosenttia synteettikuitufilamentteja 19.7 17.1 13.7
5407 72 00 Värjätyt kudotut kankaat, joissa on vähintään 85  
  painoprosenttia synteettikuitufilamentteja 19.7 17.1 13.7
61. Ryhmä: Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, neulosta
6110 10 10 Neulepuserot ja pujopaidat, joissa on vähintään 50 paino-  
  prosenttia villaa ja joiden paino on vähintään 600 g kappale 26.7 22.4 16.7
6110 10 31/98 Muut 26.7 22.4 16.7
63. Ryhmä: Muut sovitetut tekstiilitavarat
6304 19 Päiväpeitteet, muuta kuin neulosta 33.8 27.6 20.2
6305 32 11 Joustavat säiliöt irtotavaraa varten, polyeteeni- tai poly-  
  propeenikaistaletta tai sen kaltaista tuotetta, neulosta 29.0 22.8 15.1
6305 32 81/90 Joustavat säiliöt irtotavaraa varten, polyeteeni- tai  
  polypropeenikaistaletta tai sen kaltaista tuotetta,  
  muuta kuin neulosta 29.0 24.0 18.0
6305 33 10 Muut säkit ja pussit, polyeteeni- tai polypropeeni-  
  kaistaletta tai sen kaltaista tuotetta, neulosta 29.0 22.8 15.1
6305 33 91/99 Muut säkit ja pussit, polyeteeni- tai polypropeenikaista-  
  letta tai sen kaltaista tuotetta, muuta kuin neulosta 29.0 24.0 18.0
85. Ryhmä: Sähkökoneet ja -laitteet
ex 8525 20 90 Lähettimet yhteenrakennetuin vastaanottimin:  
ex FIN Radiopuhelinlinkit 15.7 12.4 9.1

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 . Sitä sovelletaan tavaraan, joka tuodaan maahan 1 päivänä tammikuuta 1996 tai sen jälkeen.


Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ministeri
Arja Alho

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.