Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 209/1995
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja virvoitusjuomaverosta annetun lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi makeis- ja virvoitusjuomaverosta annetun lain liitteenä olevaa virvoitusjuomaverotaulukkoa siten, että siihen tehtäisiin tullitariffin nimikkeistön muuttamisesta johtuvat täsmennykset. Esitys muuttaisi veronalaisten tuotteiden veropohjaa hieman, koska eräät juomien valmistukseen käytettävät valmisteet tulisivat veron piiriin.

Laki on tarkoitettu tulevaksi voimaan heti, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Lakia ehdotetaan kuitenkin sovellettavaksi 1 päivästä tammikuuta 1996.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotettu muutos

Virvoitusjuomien valmisteverotus uudistettiin vuoden 1995 alusta voimaan tulleella lailla makeis- ja virvoitusjuomaverosta (1474/94). Uuden lain sisältämät muutokset johtuivat pääasiassa Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin (EU), minkä vuoksi Suomessa saatettiin voimaan Euroopan Unionin neuvoston antamat valmisteverotusta koskevat direktiivit. Makeisveroa ja virvoitusjuomaveroa ei ole yhteisötasolla harmonoitu. Suomessa näiden verojen kantamista jatkettiin valtiontaloudellisista syistä niin sanottuina kansallisina valmisteveroina siten, että veroja koskevat aineellisoikeudelliset säännökset yhdistettiin yhteiseen verolakiin. Veronalaisten tuotteiden veropohja säilyi pääosin entisellään. Muodollisoikeudellisesti makeisten ja virvoitusjuomien valmisteverotus toteutetaan yhdenmukaisuussyistä mahdollisimman pitkälle samalla tavalla kuin harmonoitujen valmisteverojen osalta valmisteverotuslaissa (1469/94) säädetään.

Makeis- ja virvoitusjuomaverosta annetussa laissa veronalaiset tuotteet luetellaan lain liitteenä olevissa verotaulukoissa. Tuotteet on määritelty viittaamalla asianomaisiin tullitariffinimikkeisiin, joilla tarkoitetaan Euroopan yhteisön yhteisessä tullitariffissa mainittuja yhdistetyn nimikkeistön nimikkeitä. Tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 9 ja 12 artiklan nojalla Euroopan yhteisöjen komissio on antanut asetuksen (EY) N:o 2448/95 edellä mainitun asetuksen liitteen I muuttamisesta. Asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996, ja sillä muutetaan myös eräitä makeis- ja virvoitusjuomaveron alaisten tuotteiden nimikkeitä. Tämän vuoksi makeis- ja virvoitusjuomaverosta annetun lain liitteenä olevaa virvoitusjuomaverotaulukkoa esitetään muutettavaksi siten, että siinä otettaisiin huomioon vastaavat nimikkeistöön tehtävät muutokset.

Virvoitusjuomaveron piirissä on ollut varsinaisten virvoitusjuomien lisäksi myös erilaisia valmisteita, joita käytetään virvoitusjuomien valmistukseen. Alkoholipitoiset valmisteet, jollaisia käytetään juomien valmistukseen, poistetaan nimikkeestä 2208. Nämä yli 0,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät tuotteet siirtyvät nimikkeeseen 2106, johon tällä hetkellä tariffoidaan sellaisia valmisteita, jotka sisältävät alkoholia enintään 0,5 tilavuusprosenttia. Kaikki hyvänhajuiseen aineeseen perustuvat valmisteet tariffoidaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 1996 lähtien nimikkeeseen 3302. Edellä sanotun vuoksi esitetään, että virvoitusjuomaverotaulukon tuoteryhmien 2 ja 3 otsikon alkoholipitoisuusraja nostetaan 0,5 tilavuusprosentista 1,2 tilavuusprosenttiin. Lisäksi nykyiseen tuoteryhmään 11 kuuluvat nimikkeen 2208 alkoholipitoiset valmisteet esitetään korvattavaksi niillä juomien valmistukseen käytettävillä valmisteilla, jotka tariffoidaan nimikkeeseen 3302 ja joiden alkoholipitoisuus on enintään 1,2 tilavuusprosenttia. Veron piiriin tulisivat samalla yhdenvertaisuussyistä myös ne viimeksi mainittuun nimikkeeseen kuuluvat valmisteet, jotka tällä hetkellä ovat veron ulkopuolella.

2. Taloudelliset vaikutukset

Esityksen johdosta eräät nimikkeeseen 3302 kuuluvat valmisteet tulisivat veron piiriin. Veropohjan vähäisellä laajentumisella ei kuitenkaan käytännössä olisi merkitystä. Esityksellä ei ole vaikutusta siten myöskään virvoitusjuomaveron kertymään.

3. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Koska nimikkeistön muutos tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996, lakia ehdotetaan sovellettavaksi tuotteisiin, jotka ovat ylittäneet verokynnyksen sanottuna päivänä tai sen jälkeen.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki makeis- ja virvoitusjuomaverosta annetun lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan makeis- ja virvoitusjuomaverosta 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1474/94) liitteenä olevaa virvoitusjuomaverotaulukkoa seuraavasti:

VIRVOITUSJUOMAVEROTAULUKKO
Tullitariffin Tuote Tuote- Veron
nimike   ryhmä määrä
2106:sta Muualle kuulumattomat ravintovalmisteet  
  - alkoholia sisältämättömät tai enintään  
  1,2 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät  
  tuotteet, jotka soveltuvat käytettäväksi  
  virvoitusjuomien valmistukseen:  
  - - kiinteässä muodossa olevat juoma-ainekset 2 2,00 mk/kg
  - - muut 3 0,27 mk/l
2208:sta Denaturoimaton etyylialkoholi, alkoholi-  
  pitoisuus alle 80 tilavuusprosenttia; väkevät  
  alkoholijuomat, liköörit ja muut alkoholi-  
  pitoiset juomat; alkoholipitoiset valmisteet,  
  jollaisia käytetään juomien valmistukseen:  
  (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia)  
  - juomat, alkoholipitoisuus enintään  
  1,2 tilavuusprosenttia:  
  - - hiilihappoa sisältävät 9 0,27 mk/l
  - - muut 10 0,27 mk/l
3302:sta Hyvänhajuisten aineiden seokset sekä yhteen  
  tai useampaan tällaiseen aineeseen perus-  
  tuvat seokset (myös alkoholiliuokset),  
  jollaisia käytetään raaka-aineena teolli-  
  suudessa; muut hyvänhajuisiin aineisiin  
  perustuvat valmisteet, jollaisia käytetään  
  juomien valmistukseen  
  - jollaisia käytetään elintarvike- tai  
  juomateollisuudessa:  
  - - jollaisia käytetään juomateollisuudessa,  
  alkoholipitoisuus enintään 1,2  
  tilavuusprosenttia 11 0 ,27 mk/l

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Tätä lakia sovelletaan tuotteisiin, jotka on vastaanotettu toisesta jäsenvaltiosta, luovutettu verottomasta varastosta kulutukseen taikka luovutettu vapaaseen liikkeeseen 1 päivänä tammikuuta 1996 tai sen jälkeen.


Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ministeri
Arja Alho

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.