Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 206/1995
Hallituksen esitys Eduskunnalle Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymän turvallisuutta ja terveyttä rakentamisessa koskevan yleissopimuksen nro 167 hyväksymisestä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esitys sisältää ehdotuksen Kansainvälisen työjärjestön (ILOn) yleiskokouksessa, Kansainvälisessä työkonferenssissa vuonna 1988 hyväksytyn turvallisuutta ja terveyttä rakentamisessa koskevan yleissopimuksen nro 167 hyväksymisestä.

Rakennusalan työturvallisuutta koskevaa yleissopimusta sovelletaan kaikkeen rakentamiseen. Yleissopimuksessa asetetaan työsuojelun toteuttamiseen ja työsuojelun yhteistoimintaan liittyviä velvoitteita paitsi työnantajille ja työntekijöille myös rakennustyömaalla toimiville itsenäisille ammatinharjoittajille ja urakoitsijoille. Lisäksi yleissopimus sisältää rakennustyön eri työvaiheita ja -menetelmiä koskevia määräyksiä.

Suomen kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö vastaavat yleissopimuksen vaatimuksia. Siten yleissopimuksen hyväksymiselle ei ole esteitä.


YLEISPERUSTELUT

1. Asian valmistelu

Turvallisuutta ja terveyttä rakentamisessa koskeva yleissopimus nro 167 hyväksyttiin 75. Kansainvälisessä työkonferenssissa vuonna 1988 äänin 421 puolesta ja ei yhtään vastaan, yhden edustajan pidättyessä äänestyksestä.

Hallitus saattoi yleissopimuksen ILOn perussäännön 19 artiklan edellyttämällä tavoin Eduskunnan käsiteltäväksi vuonna 1989 (HE 239/89 vp). Hallitus esitti tuolloin, että yleissopimusta ei hyväksyttäisi, koska maamme lainsäädäntö ei kaikilta osin vastannut yleissopimuksen määräyksiä. Yleissopimuksessa asetetaan sekä työmaalla toimiville itsenäisille ammatinharjoittajille että rakennustyömaan pää- ja muille urakoitsijoille sellaisia työsuojelun toteuttamisvastuuseen ja yhteistoimintaan liittyviä velvoitteita, joita Suomen lainsäädäntö ei kaikilta osiltaan täyttänyt, kun yleissopimus ensikertaa saatettiin eduskunnan käsiteltäväksi. Työministeriö asetti vuonna 1989 kolmikantaisen toimikunnan valmistelemaan yleissopimuksen ratifioinnin kannalta tarpeellisia säädösmuutosehdotuksia. Hallitus antoi vuonna 1992 eduskunnalle tämän rakennusturvatoimikunnan mietinnön (komiteanmietintö 1990:35) perusteella valmistellun esityksen (HE 249/92), joka sisälsi yleissopimuksen ratifioinnin kannalta tarpeelliset lainsäädännön muutosehdotukset. Eduskunnan hyväksymät laki työturvallisuuslain muuttamisesta (509/93) sekä laki työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain muuttamisesta (510/93) tulivat voimaan 1.1.1994. Kun ETA-sopimuksen johdosta annettiin valtioneuvoston päätös rakennustyön turvallisuudesta (629/94), otettiin tässä päätöksessä samalla huomioon myös yleissopimuksen nro 167 ratifioinnin edellyttämät lisäys- ja muutostarpeet. Päätös tuli voimaan 1.10.1994. Siten maamme lainsäädäntö on nyt saatettu kokonaisuudessaan vastaamaan yleissopimuksen edellyttämää tasoa.

ILO-neuvottelukunta on puoltanut yleissopimuksen hyväksymistä.

2. Nykytilanne ja yleissopimuksen merkitys

Yleissopimuksella nro 167 muutetaan ja saatetaan ajantasalle vuodelta 1937 oleva yleissopimus (nro 62), joka koskee turvallisuusmääräyksiä rakennusteollisuudessa. Suomi on ratifioinut tämän yleissopimuksen vuonna 1947. Yleissopimuksen nro 62 artiklassa 24 todetaan, että kun jäsenvaltio hyväksyy uuden mainittua yleissopimusta muuttavan yleissopimuksen, aiheutuu tästä välittömästi ja automaattisesti tämän yleissopimuksen irtisanominen. Siten Suomi vapautuu yleissopimusta nro 62 koskevista velvoitteistaan ratifioidessaan yleissopimuksen nro 167.

Yleissopimuksen nro 167 olivat kesäkuun 1995 lopussa ratifioineet Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Unkari, Slovakia, Tsekin tasavalta, Meksiko, Irak, Guatemala sekä Kolumbia.

Maamme lainsäädäntö on saatettu kokonaisuudessaan vastaamaan yleissopimuksen edellyttämää tasoa. Yleissopimus ei myöskään ole ristiriidassa Euroopan yhteisöjen neuvoston 24.6.1992 antaman niin kutsutun rakennustyödirektiivin direktiivin (92/57/ETY) eli direktiivin, joka koskee turvallisuutta ja terveyttä koskevien vähimmäisvaatimusten täytäntöönpanoa tilapäisillä tai liikkuvilla rakennustyömailla kanssa.

Yleissopimusta nro 167 täydentää suositus nro 175, joka korvaa vuodelta 1937 olevat kaksi suositusta (nrot 53 ja 55). Nämä suositukset koskevat turvallisuusmääräyksiä rakennusteollisuudessa ja yhteistoimintaa tapaturmien ehkäisemiseksi rakennusteollisuudessa. Suositus nro 175 on saatettu eduskunnan tietoon hallituksen esityksessä 239/89 vp.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Yleissopimuksen sisältö

Turvallisuutta ja terveyttä rakentamisessa koskevan yleissopimuksen (nro 167) I osa sisältää määräykset sopimuksen soveltamisalasta ja yleissopimuksessa käytettyjen käsitteiden määritelmiä.

Yleissopimus koskee kaikkea rakennustoimintaa eli talonrakentamista, maa- ja vesirakentamista sekä pystyttämistä ja purkamista, mukaan lukien kaikki rakennustyömaalla tapahtuvat prosessit, toiminnat tai kuljetukset sekä työmaan valmistelua hankkeen loppuun saattamiseen asti. Jäsenvaltio voi eräin edellytyksin jättää yleissopimuksen tai joidenkin sen määräysten soveltamisalan ulkopuolelle talouselämän erikoisaloja tai erityisiä yrityksiä, jos sen soveltamisesta niihin aiheutuisi huomattavia erityisongelmia.

Yleissopimus koskee myös sellaisia itsenäisiä työnsuorittajia, jotka kansallisissa laeissa tai säädöksissä ehkä määritellään (1 artikla).

Yleissopimuksen 2 artiklassa on määritelty yleissopimuksessa käytetyt käsitteet, kuten esimerkiksi rakentaminen, rakennustyömaa, työpaikka, työntekijä ja työnantaja. Työnantajalla tarkoitetaan kaikkia henkilöitä, jotka pitävät palveluksessaan yhtä tai useampaa työntekijää rakennustyömaalla sekä myös asiayhteydestä riippuen pääurakoitsijaa, sivu-urakoitsijaa tai alaurakoitsijaa.

Yleissopimuksen II osa sisältää yleiset määräykset. Yleissopimuksen ratifioiva jäsenvaltio sitoutuu hyväksymään ja pitämään voimassa säännökset, jotka varmistavat yleissopimuksen määräysten soveltamisen. Toteuttamisessa on kuultava keskeisimpiä työmarkkinajärjestöjä ja säännöksissä on otettava huomioon standardisoinnin alalla tunnustetun kansainvälisen järjestön hyväksymät asiaan liittyvät normit (artiklat 3―5). (Tällaisia järjestöjä ovat International Organization for Standardization eli ISO sekä sähkötekniikan alalla International Electrotecnical Commission eli IEC.)

Artikla 6 edellyttää työnantajien ja työntekijöiden työsuojelun yhteistoimintaa rakennustyömailla. Artiklan 7 mukaan kansallisten säädösten tulee edellyttää, että työnantajat ja itsenäisesti työtä tekevät henkilöt ovat velvollisia noudattamaan säädettyjä turvallisuustoimenpiteitä työpaikoilla.

Artikla 8 koskee tilannetta, jossa kaksi tai useampi työnantaja toimii samanaikaisesti samalla rakennustyömaalla. Tällöin pääurakoitsijan tai muun henkilön tai elimen, joka varsinaisesti valvoo tai on ensisijaisesti vastuussa rakennustyömaan kokonaistoiminnasta, tulee vastata säädettyjen turvallisuus- ja terveystoimenpiteiden yhteensovittamisesta ja mikäli kansalliset säädökset sen sallivat, tällaisten toimenpiteiden toteuttamisesta. Silloin kuin tällainen henkilö tai elin ei ole läsnä työmaalla, tämän tulee nimetä työmaalta pätevä henkilö tai elin, jolla on valtuudet ja keinot varmistaa, että yhteensovittaminen ja toimenpiteet toteutetaan edellä mainitulla tavalla. Toisaalta todetaan, että kukin työnantaja vastaa toimenpiteiden soveltamisesta omien työntekijöidensä osalta.

Artikla 8 asettaa myös rakennustyömaalla samanaikaisesti toimiville työnantajille ja itsenäisesti työtä tekeville henkilöille työsuojelun yhteistoimintaa koskevan velvoitteen. Artiklassa 9 määrätään rakennushankkeen suunnittelijoiden velvollisuudesta ottaa huomioon rakennustyöntekijöiden työturvallisuus ja -terveys.

Yleissopimuksen 10 artiklan mukaan työntekijöillä tulee olla oikeus ja velvollisuus osallistua turvallisten työolosuhteiden aikaansaamiseen. Artiklassa 11 on lueteltu työntekijöiden velvollisuuksia, jotka koskevat muun muassa yhteistoimintaa työnantajan kanssa, huolenpitoa omasta ja muiden työntekijöiden turvallisuudesta, suojeluvälineiden käyttöä sekä riskitekijöiden ilmoitusvelvollisuutta työnjohdolle ja työsuojeluvaltuutetulle sekä säädettyjen turvallisuus- ja terveystoimenpiteiden noudattamista.

Yleissopimuksen 12 artikla koskee vaarallisesta työstä kieltäytymistä. Kansallisissa säännöksissä tulee turvata, että työntekijällä on oikeus poistua vaaratilanteesta silloin kun hänellä on perusteltu syy uskoa, että hänen turvallisuuttaan tai terveyttään uhkaa välitön ja vakava vaara. Työnantajan on myös ryhdyttävä toimenpiteisiin työn lopettamiseksi silloin kuin välitön vaara uhkaa työntekijän turvallisuutta.

Yleissopimuksen III osa koskee varo- ja suojatoimenpiteitä. Artikla 13 sisältää yleiset vaatimukset työpaikkojen turvallisuudesta. Sen mukaan on ryhdyttävä kaikkiin asianmukaisiin toimenpiteisiin jotta varmistettaisiin, että kaikki työpaikat ovat turvallisia eivätkä aiheuta vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Turvalliset pääsy- ja poistumistiet on järjestettävä ja merkittävä. Lisäksi edellytetään, että kaikkiin asianmukaisiin varotoimenpiteisiin on ryhdyttävä rakennustyömaalla ja sen läheisyydessä olevien henkilöiden suojelemiseksi työmaan mahdollisesti aiheuttamilta vaaroilta.

Yleissopimuksen artiklat 14―24 sisältävät eri töihin ja työvaiheisiin ja -menetelmiin liittyvät turvallisuusvaatimukset. Lisäksi yleissopimus sisältää valaistusta-, sähkölaitteita-, räjähdysaineita ja kemialliselle, fysikaaliselle ja biologiselle vaaralle altistumista koskevat artiklat sekä palontorjuntaa, henkilökohtaisia suojalaitteita ja -vaatetusta, ensiapua ja sosiaalitiloja koskevat määräykset (artiklat 25―32).

Artiklan 33 mukaan työntekijöille on tiedotettava työpaikan turvallisuusriskeistä ja annettava niiltä suojautumista koskevaa opastusta ja koulutusta.

Artikla 34 edellyttää, että kansallisten säädösten tulee määrätä, että ammattitaudeista ja työtapaturmista on ilmoitettava määräajassa toimivaltaiselle viranomaiselle.

Yleissopimuksen IV osa koskee sopimusmääräysten täytäntöönpanoa. Jäsenvaltion on ryhdyttävä tarpeellisiin toimiin muun muassa rangaistusten ja kurinpidollisten toimenpiteiden avulla varmistaakseen määräysten tehokkaan täytäntöönpanon. Lisäksi jäsenvaltion tulee huolehtia määräysten noudattamisen valvonnasta tekemällä tarkastuksia (artikla 35).

Yleissopimuksen loppumääräyksiä koskeviin artikloihin (artiklat 36―44) sisältyvät tavanomaiset määräykset sen voimaantulosta ja irtisanomisesta sekä yleissopimuksen mahdollisen myöhemmän uudistamisen vaikutuksista.

Yleissopimusta täydentävä suositus sisältää tarkempia ohjeita yleissopimuksen soveltamisalaan liittyvistä kysymyksistä.

2. Yleissopimuksen suhde Suomen lainsäädäntöön ja käytäntöön

Suomessa työturvallisuutta koskeva peruslaki on työturvallisuuslaki (299/58). Työsuojelun valvontaa ja työsuojelun yhteistoimintaa koskee laki työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa (131/73). Lakia täydentää asetus työsuojelun valvonnasta (954/73). Edellä mainitut lait on hiljattain muutettu vastaamaan yleissopimuksen nro 167 määräyksiä (laki työturvallisuuslain muuttamisesta (509/93) sekä laki työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain muuttamisesta (510/93). Rakennusalan työturvallisuutta koskeva erityisnormisto perustuu keskeisesti vuodelta 1994 olevaan valtioneuvoston päätökseen rakennustyön turvallisuudesta (629/94). Rakennustyömaiden henkilöstötiloista on annettu työministeriön päätös (977/94).

Yleissopimuksen soveltamisalaa koskeva määräys ei aiheuta ongelmia Suomessa eikä tarkoituksena ole sulkea mitään talouselämän osa-alueita sen soveltamisalan ulkopuolella 1 artiklan 2 kohdassa mainitun menettelyn mukaisesti. Yleissopimuksen 1 artiklan mukaan yleissopimusta sovelletaan myös itsenäisiin työnsuorittajiin. Tällä tarkoitetaan Suomen järjestelmässä henkilöä, joka olematta työ- tai virkasuhteessa ja käyttämättä omia työntekijöitä suorittaa omaan lukuunsa alaurakointi- tai muita tehtäviä rakennustyömaalla. Vaikka Suomen lainsäädännössä ei ole määritelty yleissopimuksen 2 artiklan mukaisia käsitteitä, käsitteille on Suomessa annettu käytännössä sama merkitys. 3 artiklaan kirjattu kolmikantakäsittely toteutuu Suomessa sekä ILO-neuvottelukunnan että myös työsuojelunneuvottelukunnan kautta. 6 artiklan mukaiseen yhteistoimintaan työsuojeluasioissa velvoittaa työsopimuslain 32 §:n 3 momentti, jonka mukaan työn turvallisuudesta ja terveellisyydestä huolehtimiseksi ja niiden edistämiseksi työnantajan ja työntekijän on oltava yhteistoiminnassa työpaikalla. Myös työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain 8 §:n 1 momentti edellyttää yhteistoimintaa työsuojeluasioissa. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat myös solmineet työehtosopimuksia yhteistoiminnasta työsuojeluasioissa.

Suomen työturvallisuuslaki koski aiemmin lähtökohtaisesti vain työnantajan velvoitteita ja se suojasi lähinnä työ- ja virkasuhteessa olevia työntekijöitä. Yleissopimuksen ratifiointiesteiden poistamiseen tähtäävien lainsäädännön muutosten yhteydessä valtioneuvoston päätöksen rakennustyön turvallisuudesta 2 §:ään kirjattiin, että itsenäisellä työnsuorittajalla tarkoitetaan päätöksessä urakka-, alihankinta- tai muun sellaisen työsuoritusta tarkoittavan sopimuksen perusteella, työsopimusta lukuunottamatta työtä tekevää henkilöä, jolla ei kyseessä olevalla työmaalla ole palveluksessaan työntekijöitä. Yleissopimuksen edellyttämät säännökset näiden lakien säännösten soveltamisesta itsenäisiin työnsuorittajiin lisättiin lakiin työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa (16 §) sekä työturvallisuuslakiin (6 § ja 43a §). Muutosten jälkeen myös itsenäisten työnsuorittajien tulee huolehtia siitä, ettei työstä aiheudu vaaraa työmaalla työskenteleville eikä muillekaan työn vaikutuspiirissä oleville. Itsenäisen työnsuorittajan tulee myös pyrkiä yhteistoiminnassa työnantajan ja työntekijöiden kanssa ylläpitämään ja tehostamaan työturvallisuutta työpaikalla. Siten lainsäädäntömme täyttää myös yleissopimuksen 7 artiklan mukaiset velvoitteet.

Yleissopimuksen 8 artikla koskee pää- ja muiden urakoitsijoiden velvoitteita tilanteissa, joissa kaksi tai useampi työnantaja toimii samanaikaisesti samalla työmaalla. Yleissopimuksen mukaan urakoitsijalle kuuluu turvallisuus- ja terveystoimenpiteiden yhteensovittamisvastuuta ja toimenpiteiden toteuttamisvastuuta siten kuin siitä määrätään kansallisessa lainsäädännössä. Valtioneuvoston päätöksen rakennustyön turvallisuudesta 10 §:ssä todetaan, että niin kutsutulla yhteisellä rakennustyömaalla päätoteuttajan on huolehdittava työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien tehtäväjaosta ja yhteistoiminnasta työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä uhkaavien vaarojen estämisessä ja mahdollisista vaaroista tiedottamisessa. Työturvallisuuslain 43 a §:ssä säädetään pääurakoitsijan ja rakennuttajan velvoitteista yhteisellä rakennustyömaalla. Rakennustyön turvallisuudesta annetun valtioneuvoston päätöksen 4―10 §:t yksilöivät pääurakoitsijan ja rakennuttajan yhteensovittamisvelvoitteita. Yksittäisen työnantajan velvollisuus huolehtia työturvallisuudesta sisältyy työturvallisuuslain 9 §:n 1 momenttiin. Lisäksi työturvallisuuslain 9 a § ja valtioneuvoston päätös rakennustyön turvallisuudesta velvoittavat samalla työpaikalla toimivat eri työnantajat yhteistoimintaan keskenään. Valtioneuvoston päätös rakennustyön turvallisuudesta edellyttää myös rakennuttajan, suunnittelijan, työnantajan ja itsenäisen työnsuorittajan yhdessä ja kunkin osaltaan huolehtivan siitä, ettei työstä aiheudu vaaraa työmaalla työskenteleville eikä muillekaan työn vaikutuspiirissä oleville henkilöille (3 §).

Säännökset yleissopimuksen 9 artiklan mukaisesta rakennushankkeen suunnittelijan vastuusta työturvallisuudesta sisältyvät työturvallisuuslain 9 a, 40 b sekä 43 a §:iin. Rakennustyön turvallisuudesta annetussa valtioneuvoston päätöksessä on määräykset rakennushankkeen suunnitteluvaiheesta (4―8 §). Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa työskentelytapojen turvallisuuteen (10 artikla) on Suomessa pyritty turvaamaan työturvallisuuslain 9, 9c sekä 35 §:ssä.

Yleissopimuksen 11 artiklan d kohta edellyttää, että työntekijän on ilmoitettava havaitsemistaan vaaratekijöistä lähimmälle työnjohdolle ja työsuojeluvaltuutetulle. Työturvallisuuslain 35 §:n muutoksen jälkeen (144/93) tämä lainkohta sisältää työntekijän velvollisuuden ilmoittaa havaitsemistaan vioista ja puutteellisuuksista, joista saattaa aiheutua sairastumisen tai tapaturman vaaraa, työnantajalle tai tämän edustajalle sekä työsuojeluvaltuutetulle, jos sellainen on.

Lisäksi valtioneuvoston päätös rakennustyön turvallisuudesta sisältää yleissopimuksen edellyttämät määräykset eri työvaiheita ja -menetelmiä koskevista vaatimuksista. Näistä voidaan mainita esimerkiksi henkilönostoja koskevat periaatteet (15 artikla), eräiden työkoneiden käyttäjien pätevyys (16 artikla), erityistä suunnitelmallisuutta vaativat työt (2 ja 22 artiklat), työmaan järjestely (8, 9 ja 13 artiklat) sekä arkkupato (20 artikla). Myös ensiapua (31 artikla) koskevat velvoitteet sisältyvät mainittuun valtioneuvoston päätökseen.

3. Yleissopimuksen suhde Euroopan yhteisöjen lainsäädäntöön

Euroopan yhteisöjen neuvosto on antanut 24.6.1992 direktiivin (92/57/ETY) turvallisuutta ja terveyttä koskevien vähimmäisvaatimusten täytäntöönpanosta tilapäisillä tai liikkuvilla rakennustyömailla eli niin kutsutun rakennustyödirektiivin.

Tämä direktiivi sääntelee osittain samoja asioita kuin yleissopimus nro 167. Direktiivi on annettu Rooman sopimuksen 118 a §:n nojalla ja EU:n jäsenvaltioiden on tullut saattaa sen edellyttämät säännökset voimaan 31.12.1993 mennessä. Rooman sopimuksen artiklassa 118 a todetaan, että tuon artiklan nojalla annetut säännökset eivät estä jäsenvaltioita pysyttämästä tai toteuttamasta tiukempia työsuojelua koskevia toimenpiteitä, jos ne ovat sopusoinnussa Rooman sopimuksen kanssa. Myös ILOn yleissopimukset ovat ILOn perussäännön 19 artiklan mukaisesti luonteeltaan vähimmäistasoa koskevia asiakirjoja. Yleissopimuksen ja direktiivin määräykset eivät ole keskenään ristiriidassa.

EU:n jäsenvaltioista Saksa ja Tanska ratifioivat yleissopimuksen nro 167 mainitun rakennustyödirektiivin antamisen jälkeen todettuaan, että yleissopimuksen ja direktiivin määräykset eivät ole keskenään ristiriidassa. Ruotsi oli ratifioinut yleissopimuksen jo ennen liittymistään Euroopan unioniin.

4. Yleissopimuksen voimaantulo ja irtisanominen

Yleissopimus on tullut kansainvälisesti voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä, kun kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit eli 11.1.1991. Tämän jälkeen yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä kun sen ratifiointi on rekisteröity. Yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa sen kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, jolloin yleissopimus ensiksi tuli voimaan. Muussa tapauksessa jäsenvaltio on sidottu yleissopimukseen uudeksi kymmenvuotiskaudeksi. Irtisanominen tulee voimaan vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä.

5. Yleissopimuksen eduskuntakäsittely

Yleissopimus nro 167 ei sisällä määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa voimassaolevan lainsäädännön kanssa tai jotka edellyttävät lainsäädäntötoimia.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 20 päivänä kesäkuuta 1988 hyväksytyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen (nro 167), joka koskee turvallisuutta ja terveyttä rakentamisessa.

Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 1995

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ministeri
Antti Kalliomäki

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.