Siirry esitykseen
HE 123/1995
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi maatalousyrittäjän lomituspalveluista annetun lain sekä kuntien valtionosuuslain 32 §:n muuttamisesta
Maatalousyrittäjän lomituspalveluista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi hallinnon osalta siten, että Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen hoidettaviksi siirtyisivät nykyisin lääninhallituksille kuuluvat lomituspalvelujen hallintotehtävät kokonaan sekä osa sosiaali- ja terveysministeriölle kuuluvista hallintotehtävistä.
Lain soveltamisalaa supistettaisiin siten, että lomituspalvelujen saanti edellyttäisi päätoimista maatalouden harjoittamista. Lisäedellytyksenä olisi pääsääntöisesti, että maatalousyrittäjällä on voimassa maatalousyrittäjien eläkelaissa tarkoitettu vähimmäiseläketurvaa koskeva pakollinen vakuutus.
Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset lomitettavan päivän pituuden määrittelystä työtunteina. Tuntien määrä vastaisi lomitettavan maatalousyrittäjän tehtäväosuutta maatilan töihin päivittäin käytettävästä kokonaistyöajasta.
Laissa ehdotetaan säädettäväksi, että maatalousyrittäjällä olisi oikeus valita, käyttääkö hän kunnan järjestämiä lomituspalveluja vai järjestääkö hän lomituksensa itse. Saman tilan yrittäjät tekisivät saman valinnan. Se koskisi lomituspalveluja kokonaisuutena. Lomituksensa itse järjestävä maatalousyrittäjä voisi päättää, mistä hän hankkii palvelun. Hän ei kuitenkaan voisi palkata lomittajaksi kanssaan samalla tilalla asuvaa henkilöä. Kunta maksaisi korvausta yrittäjän itse hankkimasta lomituksesta aiheutuneista kustannuksista. Korvaus maksettaisiin pääsääntöisesti etukäteen määritellyn työtuntimäärän perusteella ja porrastettaisiin sen mukaan, hoitaako lomituksen ammattimainen vai tilapäinen lomittaja. Maatalousyrittäjän olisi irrottauduttava tehtäväosuutensa hoitamisesta myös itse järjestämänsä lomituksen ajaksi.
Kunnan järjestämien lomituspalvelujen toteutukselle säädettäisiin rajoituksia. Kunnan palveluja käyttävän maatalousyrittäjän vuosilomaan saisi kuulua enintään kolme sunnuntaita. Jos yrittäjän tehtäväosuutta vastaava päivittäinen työtuntimäärä vuosiloma- ja viikkovapaalomituksen aikana ei riitä kattamaan kunnan palveluksessa olevan lomittajan täyttä työaikaa, yrittäjä joutuisi osaltaan vastaamaan lomittajan työajan täyttymisestä. Se tapahtuisi maatalousyrittäjän valinnan mukaan vaihtoehtoisesti joko niin, että yrittäjät pitävät lomiaan samanaikaisesti, tai yrittäjä käyttää maksullista lomitusapua tai täydentää vuosilomapäiviään viikkovapaaseen kuuluvilla tunneilla taikka käyttää vuosilomaan tai viikkovapaaseen kuuluvat tuntinsa täysinä päivinä, jolloin hänen loma- tai viikkovapaapäiviensä määrä vastaavasti pienenee.
Esitykseen sisältyy myös ehdotus kuntien valtionosuuslain voimaantulosäännöksen muuttamisesta siten, että sanotulla lailla kumottua lakia kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista sovellettaisiin maatalousyrittäjien lomituspalvelulaissa tarkoitettuihin valtion korvauksiin vuoden 1996 loppuun.
Esitys liittyy valtion vuoden 1996 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan vuoden 1996 alusta.
Laissa maatalousyrittäjän lomituspalveluista (2/85, jäljempänä lomituspalvelulaki) säädetään maatalousyrittäjän oikeudesta saada kunnan järjestämä maatalouslomittaja huolehtimaan tietyistä maatilan toiminnan jatkuvuuden kannalta välttämättömistä tehtävistä silloin, kun maatalousyrittäjä on vuosilomalla tai viikkovapaalla sekä silloin, kun hän tarvitsee tilan ulkopuolista apua esimerkiksi sairauden, tapaturman, kuntoutuksen, raskauden ja synnytyksen, lapsen sairastumisen, varusmies- tai siviilipalveluksen taikka muun vastaavan tilapäisen syyn vuoksi. Maatalousyrittäjän vuosiloma on 22 päivää ja viikkovapaa 12 päivää kalenterivuodessa. Sijaisavun kesto vaihtelee sen mukaan, mistä syystä sen tarve johtuu. Vuosiloma on maatalousyrittäjälle maksuton, mutta viikkovapaasta ja sijaisavusta peritään maksu, joka kattaa osan kustannuksista.
Oikeus lomituspalveluihin on maatalousyrittäjällä, joka itse työhön osallistuen harjoittaa maataloutta. Lisäksi hänellä tulee pääsääntöisesti olla voimassa maatalousyrittäjien eläkelaissa (467/69) tarkoitettu eläkevakuutus joko pakollisena tai vapaaehtoisena. Oikeus vuosilomaan ja viikkovapaaseen kuuluu vain niille maatalousyrittäjille, jotka harjoittavat karjataloutta. Karjatalouden tulee lomitusajankohtana käsittää vähintään neljä kotieläinyksikköä, jotka on määritelty asetuksessa maatalousyrittäjän lomituspalveluista (46/85, jäljempänä lomituspalveluasetus). Sijaisapua voivat saada myös sellaiset maatalousyrittäjät, jotka harjoittavat pelkästään kasvinviljelyä.
Vuosilomaa myönnettiin vuonna 1993 noin 79 000 karjatalousyrittäjälle. Lomitettujen vuosilomapäivien määrä oli kaikkiaan noin 1 954 000. Samana vuonna viikkovapaata piti runsaat 15 000 yrittäjää ja lomitettuja viikkovapaapäiviä oli noin 106 000. Sijaisapua sai noin 17 400 maatalousyrittäjää ja lomitettuja sijaisapupäiviä oli noin 736 700. Lomitettujen päivien kokonaismäärä oli vuonna 1993 noin 2 797 000. Määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna noin 115 200 päivällä eli noin 4 %.
Kunnan on järjestettävä lomituspalvelulaissa tarkoitetut palvelut. Kunta voi järjestää palvelut ottamalla palvelukseensa työsopimussuhteeseen tarpeellisen määrän maatalouslomittajia, hoitamalla toiminnan sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa taikka ostamalla palveluja toiselta kunnalta tai muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Kunta voi hyväksyä lomittajaksi myös maatalousyrittäjän ehdottaman henkilön, jos lomittajien saantia ei voida muutoin turvata tai jos yrittäjä ei erityisestä syystä voi käyttää edellä tarkoitettuja kunnan lomittajia. Myös yrittäjän ehdotuksesta hyväksytty lomittaja on työsopimussuhteessa kuntaan.
Vuonna 1993 päätoimisia kuntaan työsopimussuhteessa olleita lomittajia oli noin 8 200. Lisäksi kunnissa käytettiin noin 5 900:ää kuntaan lyhytaikaisessa työsuhteessa ollutta henkilöä tuntipalkkaisina lomittajina.
Kunnille korvataan valtion varoista kaikki lomituspalveluista aiheutuneet tarpeelliset käyttökustannukset, joista on vähennetty toiminnasta saadut tulot. Tarpeellisina käyttökustannuksina pidetään kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain (35/73) 5 §:ssä mainittuja kustannuksia sekä ostopalveluista suoritettavia korvauksia. Laki on kumottu vuoden 1993 alusta voimaan tulleella kuntien valtionosuuslailla (688/92), mutta sitä sovelletaan muun muassa lomituspalveluihin myönnettävään valtion korvaukseen vuoden 1995 loppuun asti.
Lomituspalvelujen käyttökustannukset ovat pääasiassa muodostuneet lomittajien palkkauksesta aiheutuneista välittömistä ja välillisistä työvoimakustannuksista. Vuonna 1993 valtion korvattavia kustannuksia oli 1 274 miljoonaa markkaa ja vuonna 1994 noin 1 085 miljoonaa markkaa.
Lomituspalvelujen hoitamista varten kunnassa on lomalautakunta, jonka tehtäviä voi hoitaa myös muu monijäseninen toimielin. Lisäksi kunnassa tulee olla lomituspalvelujen hallintotehtäviä varten virka, joka voi olla sivuvirka tai yhdistetty kunnan muuhun virkaan. Lomituspalvelujen hallinnon rahoitukseen kunta saa yleistä valtionosuutta.
Lomitustoiminnan yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Lääninhallitus johtaa, ohjaa ja valvoo lomitustoimintaa läänin alueella. Lääninhallitus toimii myös valtionosuusviranomaisena. Se jakaa toiminnan käyttökustannuksiin tarkoitetut ennakot kunnille, tarkistaa ennakkojen käyttöä koskevat tilitykset, päättää niiden hyväksymisestä sekä huolehtii tilitysten perusteella maksettavien loppuerien suorittamisesta kunnille ja liikaa maksettujen ennakkojen perimisestä kunnilta.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti syksyllä 1993 lomituspalvelujen hallinto- ja rahoitustyöryhmän muun ohessa selvittämään sellaisia lomituspalvelujen hallinto-organisaation kehittämisvaihtoehtoja, joiden avulla palvelut voidaan järjestää nykyistä taloudellisemmin ja tehokkaammin. Työryhmä ehdotti, että nykyisen organisaation vaihtoehdoksi valmistellaan niin kutsuttua Mela-mallin mukaista hallinto-organisaatiota, jossa lomituspalvelujen hallinto olisi Maatalousyrittäjien eläkelaitoksella (Mela). Ministeriö asetti kesällä 1994 lomituspalvelujen hallinnon kehittämistyöryhmän, jonka tuli tehdä yksityiskohtainen selvitys mahdollisuudesta siirtää lomituspalvelujen hallinto Melalle sekä selvittää hallintojärjestelmän muuttamisen tarpeellisuus ja tehdä sitä koskeva ehdotus.
Työryhmä piti lomituspalvelujen hallinnon uudistamista tarpeellisena useista syistä. Keskeisenä syynä oli se, että toiminnan taloudellisuuteen ja määrärahan käytön valvontaan kohdistuu yhä lisääntyviä paineita. Työryhmä katsoi myös, että kuntien itsehallinnon korostuessa lomituspalvelut soveltuvat entistä huonommin kuntien lakisääteiseksi tehtäväksi. Lisäksi maatalouden rakennemuutos ja siihen liittyvä lomaan oikeutettujen määrän voimakas supistuminen on johtanut siihen, että toiminta on nykyisin suuressa osassa maata hajautunut liian pieniin yksiköihin.
Työryhmä ehdotti, että Mela-mallin mukainen hallintojärjestelmään siirryttäisiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa, joka toteutettaisiin vuoden 1996 alusta, Melalle siirtyisivät nykyisin lääninhallituksille kuuluvat lomituspalvelujen hallintotehtävät kokonaan ja osa sosiaali- ja terveysministeriölle kuuluvista hallintotehtävistä. Lomituspalvelujen järjestäminen olisi edelleen kuntien lakisääteinen tehtävä.
Toisessa vaiheessa myös vastuu lomituspalvelujen järjestämisestä paikallistasolla siirtyisi Melalle. Vuoden 1997 alusta alkaisi kahden vuoden siirtymäkausi, jonka aikana kunnilla olisi mahdollisuus valita, haluavatko ne jatkaa palvelujen järjestämistä vai vapautua siitä. Jos kunta haluaa jatkaa palvelujen järjestämistä, se tekisi Melan kanssa toimeksiantosopimuksen, jossa sovittaisiin, että kunta hoitaa lomitustoiminnan omalla alueellaan tai sen lisäksi yhden tai useamman muun kunnan alueella. Lomituspalvelujen hallinnon määräraha irrotettaisiin yleisestä valtionosuudesta ja mitoitettaisiin niin, että se suosisi palvelujen järjestämistä nykyistä suuremmissa alueellisissa yksiköissä. Ellei jollakin alueella saataisi aikaan kunnan ja Melan välistä toimeksiantosopimusta, Mela hoitaisi siirtymäkauden jälkeen kyseisen alueen palvelut oman paikallisyksikkönsä avulla.
Tässä esityksessä ehdotetaan lomituspalvelulakia muutettavaksi vuoden 1996 alusta siten, että edellä kuvattu Mela-mallin mukaisen hallintojärjestelmän ensimmäinen vaihe toteutuisi. Tarkoitus on, että lomituspalvelulainsäädäntö uudistetaan kokonaan Mela-mallin toisen vaiheen yhteydessä vuoden 1997 alusta. Uusi laki sisältäisi muun muassa säännökset lomituspalvelujen hallinnon rahoituksesta sekä toiminnasta aiheutuvien käyttökustannusten korvaamisesta. Sanotusta syystä esityksessä ehdotetaan kuntien valtionosuuslain siirtymäsäännöstä muutettavaksi siten, että kumottua lakia kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja avustuksista sovellettaisiin lomituspalvelujen käyttökustannuksiin maksettaviin valtion korvauksiin vielä vuoden 1996 loppuun.
Lomituspalvelujen hallinnon kehittämistyöryhmän tehtävänä oli myös valmistella lomituspalvelusetelin käyttöönottoa yhtenä lomituspalvelujen järjestämisvaihtoehtona. Setelijärjestelmässä maatalousyrittäjä vastaisi itse lomituksen järjestämisestä, ja lomituspalvelusetelillä katettaisiin siitä aiheutuvia kustannuksia. Työryhmä määritteli lomituspalvelusetelijärjestelmän peruslähtökohdat ja katsoi, että siihen liittyy tiettyjä epävarmuustekijöitä, minkä vuoksi seteliä tulisi kokeilla ennen kuin lopullinen päätös sen käyttöönotosta tehdään. Valtion vuoden 1996 talousarvioesityksessä edellytetään lomituspalvelusäännöksiä muutettavaksi niin, että säästövaikutus vuonna 1996 on 250 miljoonaa markkaa. Tähän liittyy talousarvioesitykseen sisältyvä maininta, jonka mukaan lomituspalvelujen järjestämistapoja monipuolistetaan ja maatalousyrittäjien oikeuksia ja vastuuta lomituspalvelujen järjestämisessä lisätään. Tämän johdosta lomituspalvelulakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset maatalousyrittäjän oikeudesta järjestää itse lomituksensa. Säännökset on valmisteltu työryhmän lomituspalvelusetelille määrittelemien lähtökohtien pohjalta.
Maatalousyrittäjällä olisi oikeus valita, käyttääkö hän kunnan järjestämiä lomituspalveluja vai järjestääkö hän itse lomituksensa, jolloin kunta korvaisi siitä hänelle aiheutuvia kustannuksia. Maatalousyrittäjän tulisi myös itse järjestämänsä lomituksen avulla tosiasiallisesti irrottautua maataloustehtävistään. Tämä toteutuisi varmimmin silloin, kun lomittajana toimisi tilan ulkopuolelta hankittu henkilö. Tämän vuoksi ehdotetaan säädettäväksi, että maatalousyrittäjä ei voisi palkata työsuhteeseen henkilöä, joka asuu hänen kanssaan samalla tilalla. Muutoin maatalousyrittäjällä olisi vapaus valita, miten hän lomituksensa järjestää. Hän voisi hankkia palvelut ostopalveluina joko lomituspalveluja tarjoavalta yritykseltä, yhteisöltä tai itsenäiseltä ammatin harjoittajalta tai hän voisi ottaa työsuhteeseen tilan ulkopuolella asuvan henkilön.
Rajanvedolla itsenäisen ammatinharjoittajan ja maatalousyrittäjään työsuhteessa olevan lomittajan välillä on suuri merkitys niin lomittajalle kuin maatalousyrittäjällekin. Itsenäisen ammatinharjoittajan tulee muun muassa vastata itse työeläke-, tapaturma- ja muiden sosiaalivakuutusmaksujen samoin kuin yrittäjätoimintaansa koskevan ennakkoveron suorittamisesta. Jos maatalousyrittäjä palkkaa lomittajan työsuhteeseen, hänen tulee vastata kaikista työnantajille kuuluvista velvollisuuksista. Se, hyväksytäänkö henkilö itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi esimerkiksi verotuksessa, ratkaistaan kuitenkin jälkikäteisarvion perusteella. Tilanne on ongelmattomampi, jos itse hankittuina lomittajina käytetään lomituspalveluja tarjoavaan yritykseen palveluksessa olevia lomittajia.
Esityksen eräänä tavoitteena onkin, että kunnan järjestämien palvelujen rinnalle alkaisi enenevässä määrin muodostua yksityistä, mieluimmin yrityspohjaista ja kenties moniala-ammatillisuuteen perustuvaa palvelutoimintaa. Silloin itse järjestetystä lomituksesta voisi kehittyä varteenotettava vaihtoehto kunnan järjestämille palveluille. Muun muassa tätä silmälläpitäen ehdotetaan, että itse järjestetystä lomituksesta maksettava korvaus porrastettaisiin siten, että korkein korvaus maksettaisiin lomituspalveluja tarjoavan yrityksen palveluksessa olevan lomittajan käytöstä ja alhaisin korvaus maatalousyrittäjään työsuhteessa olevan lomittajan käytöstä.
Oikeus lomituspalveluihin
Säästötavoitteen saavuttamiseksi on tarpeen rajoittaa lomituspalveluihin oikeutettujen piiriä. Palvelut pyrittäisiin kohdentamaan niille maatalousyritystoiminnan harjoittajille, jotka toiminnan laajuuden vuoksi niitä eniten tarvitsevat. Ne, joille maatalous on muuhun toimintaan ja olosuhteisiin nähden selvästi pikemminkin harraste kuin elinkeino, jäisivät lakisääteisten lomituspalvelujen ulkopuolelle. Sen vuoksi lain soveltamisalaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että lomituspalvelujen saanti edellyttäisi päätoimista maatalouden harjoittamista. Lisäksi edellytettäisiin, että maatalousyrittäjällä on voimassa maatalousyrittäjien eläkelaissa tarkoitettu vähimmäiseläketurvaa koskeva pakollinen vakuutus tai vireillä hakemus sen saamiseksi.
Lomituspäivän kesto
Voimassa olevan lain 20 §:n 1 momentin mukaan lomittajan päivittäinen työ maatalousyrityksessä määräytyy lomitettavan yrittäjän tehtäväosuuden mukaan, ellei yrityksen olosuhteista tai lomitukseen liittyvistä järjestelyistä muuta johdu. Lomittajan päivittäisen työajan määrittelystä säädetään tarkemmin lomituspalveluasetuksen 10 a §:n 2 momentissa. Sen mukaan lomalautakunnan on etukäteen arvioitava maatalousyrityksen kokonaistyöaika lomitusajankohtana sekä lomitettavan yrittäjän tehtäväosuus työtunteina edellä mainitusta kokonaistyöajasta.
Nykyisten säännösten keskeinen ajatussisältö kirjattaisiin edelleen lakiin, mutta sääntelyn näkökulmaa ja rakennetta muutettaisiin. Ehdotetun lain 8 ja 9 a §:ssä säädettäisiin lomituspäivän keston eikä lomittajan työajan perusteiden määrittelystä. Samalla nykyistä asetustasoista sääntelyä nostettaisiin lain tasolle. Tämä koskee lomituspäivän keston määrittelyä työtunteina. Muutos on tärkeä sen vuoksi, että lomituspäivän keston määrittely vaikuttaisi olennaisesti maatalousyrittäjän oikeudelliseen asemaan. Lomituspäivän keston mukaan määräytyisi muun muassa se, moneltako tunnilta korvaus itse hankitusta lomituksesta maksetaan. Lisäksi sen mukaan määräytyisi, miltä osin kunnan palveluja käyttävä maatalousyrittäjä on vastuussa lomittajan työllistymisestä siten kuin jäljempänä tarkemmin selostetaan.
Rajoitukset kunnan järjestämien lomituspalvelujen toteutuksessa
Lain 18 a §:ssä ehdotetaan säädettäväksi kunnan järjestämien lomitusten toteuttamiselle eräitä rajoituksia, joilla pyritään alentamaan valtion korvattavia kustannuksia. Maatalousyrittäjän vuosilomaan saisi sisältyä enintään kolme sunnuntaita tai sellaista juhlapäivää, joilta lomittajalle maksetaan sunnuntaityökorvaus. Määrän rajoittaminen kolmeen perustuu siihen, että yhtäjaksoiseen 22 päivän vuosilomaan sisältyy keskimäärin kolme sunnuntaita. Kustannussyistä on tarkoituksenmukaista rajoittaa vuosilomien pitämistä niin, ettei niihin sisälly keskimääräistä useampia viikonloppuja ja juhlapyhäjaksoja.
Edellä on todettu, että lomitettavan päivän kesto ehdotetaan määriteltävän työtunteina maatalousyrittäjän tehtäväosuuden mukaan, kuten periaatteessa menetellään myös voimassa olevan lain nojalla. Lomittajan työpäivä ei täyty, jos maatalousyrittäjän tehtäväosuutta vastaava työtuntimäärä jää kovin alhaiseksi. Näin ollen lomittajalle joudutaan usein maksamaan palkkaa sellaisiltakin tunneilta, joita ei ole voitu käyttää lomitustyöhön. Epäkohdan korjaamiseksi lakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että sanotunlaisissa tilanteissa maatalousyrittäjä joutuisi osaltaan vastaamaan lomittajan työpäivän täyttymisestä vuosiloma- ja viikkovapaalomituksissa. Se tapahtuisi pääsääntöisesti seuraavilla tavoilla, joista yrittäjä voisi valita yhden tai useampia kerrallaan:
- maatalousyrittäjä pitää lomansa tai viikkovapaansa samanaikaisesti toisen yrittäjän kanssa,
- maatalousyrittäjä käyttää maksullista lomitusapua puuttuvien työtuntien täydennykseksi,
- maatalousyrittäjä käyttää vuosilomapäiviensä täydennykseksi viikkovapaaseensa kuuluvia lomitustunteja, tai
- maatalousyrittäjä käyttää lomansa tai viikkovapaansa kokonaisina päivinä, jolloin hänen loma- tai viikkovapaapäiviensä määrä vastaavasti pienenee.
Ehdotus merkitsisi sitä, että lomittajan toimenkuva laajenisi nykyisestä jossain määrin silloin, kun yrittäjä valitsisi jonkin kolmesta viimeksi mainitusta vaihtoehdosta. Näissä tapauksissa hän voisi antaa lomittajalle muitakin tehtäviä kuin karjatalouteen säännöllisesti kuuluvia ja muita yrityksen hoitoon liittyviä välttämättömiä tehtäviä. Lisätehtävien tulisi kuitenkin liittyä maatalousyritystoimintaan.
Hallinnon uudistusta koskeva ehdotus merkitsisi yhden henkilötyövuoden vähennystä sosiaali- ja terveysministeriössä ja yhteensä noin 6,5 henkilön vuosittaisen työpanoksen vähenemistä lääninhallituksissa. Valtion vuoden 1996 talousarvioesityksessä on ehdotettu myönnettäväksi Melalle 2,2 miljoonan markan määräraha käytettäväksi lomituspalvelujen hallinnon järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Hallinnon uudistusta koskevalla ehdotuksella ei olisi välittömiä taloudellisia eikä organisatorisia vaikutuksia lomituspalvelujen paikallishallinnossa.
Lain soveltamisalan muutoksesta arvioidaan aiheutuvan kustannussäästöä noin 48,8 miljoonaa markkaa.
Vuosiloman käytön rajoittaminen niin, että vuosilomaan voisi sisältyä vain kolme sunnuntaita tai muuta sellaista juhlapäivää, jonka aikana tehdystä työstä lomittajalle maksetaan sunnuntaityökorvaus, vähentäisi kustannuksia noin 10 miljoonaa markkaa.
Maatalousyrittäjän oikeus järjestää itse lomituksensa sekä kunnan palveluksessa olevien lomittajien työllistämisvastuun siirtäminen osittain maatalousyrittäjille tehostaisivat lomittajatyövoiman käyttöä. Muutoksen arvioidaan vähentävän kustannuksia noin 147 miljoonaa markkaa. Esityksessä ehdotetut muutokset säästäisivät valtion menoja vuositasolla yhteensä 205,8 miljoonaa markkaa.
Lisäksi lomituspalveluasetusta on tarpeen muuttaa, jotta vuodelle 1996 asetettu säästötavoite voitaisiin toteuttaa kokonaisuudessaan. Asetuksen muutoksella on tarkoitus korottaa sijaisavusta perittäviä maksuja siten, että maksukertymä nousee nykyisestä 13 prosentista 20 prosenttiin toiminnan kokonaiskustannuksista. Maksukertymän lisäys ja maksujen korottamisesta johtuva sijaisavun käytön väheneminen säästäisivät kustannuksia arviolta noin 42,3 miljoonalla markalla. Asetusta on tarkoitus muuttaa myös niin, että pitkään jatkuneiden sijaisapulomitusten valvontaa tehostetaan. Muutos vähentäisi kustannuksia noin 2 miljoonaa markkaa.
Edellä mainittujen toimenpiteiden aiheuttaman säästön lisäksi kustannusten arvioidaan vuonna 1996 pienenevän noin 27 miljoonalla markalla maatalousyrittäjien määrän vähenemisen vuoksi.
Lain soveltamisalan rajoitusta koskeva ehdotus merkitsisi, että noin 4 000 nykyistä lomituspalveluihin oikeutettua jäisi palvelujen ulkopuolelle. Maatalouden rakennemuutoksen johdosta oikeutettujen määrä vähenee lisäksi arviolta 3 000:lla. Lomaan oikeutettujen määrän arvioidaan olevan vuonna 1996 yhteensä vajaat 64 000.
Maatalousyrittäjän oikeus järjestää itse lomituksensa loisi edellytykset maatalousyrittäjän valinnan vapauden lisääntymiselle. Toisaalta tämän vaihtoehdon valinnut maatalousyrittäjä joutuisi ottamaan myös vastuun lomituksen järjestämisestä ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Alustavan arvion mukaan vaihtoehtoa käyttäisi alkuvaiheessa enintään viidesosa kaikista lomaan oikeutetuista.
Esitys lisäisi myös kunnan lomituspalveluja käyttävien maatalousyrittäjien vastuuta lomitusten toteuttamisessa, sillä he joutuisivat osaltaan vastaamaan lomittajan täysipäiväisestä työllistymisestä joko pitämällä lomiaan samanaikaisesti muun yrittäjän kanssa, ottamalla vastuuta lomituksen kustannuksista tai luopumalla osittain lomaoikeuksistaan.
Lain soveltamisalan supistaminen ja kunnan järjestämien lomituspalvelujen toteuttamiseen liittyvät rajoitukset merkitsisivät lomitettavien päivien vähenemistä ja samalla sitä, että kuntien palveluksessa olevien lomittajien tarve pienenisi. Toisaalta lomittajien täysiaikainen työllistyminen helpottuisi ja lomittajien tehtäväkuva laajenisi jossain määrin.
Myös maatalousyrittäjän oikeus järjestää itse lomituksensa saattaisi vähentää kuntien palveluksessa olevien lomittajien tarvetta. Toisaalta se lisäisi yritysmuotoisten lomituspalvelujen kysyntää ja tarjoaisi lomittajahenkilöstölle työtilaisuuksia.
Kunnan palveluksessa olevien lomittajien määrän väheneminen vähentäisi myös johtavien lomittajien tarvetta. Toisaalta esimerkiksi lomituspäivän keston määrittely nykyistä tarkemmin sekä kunnan lomittajien käyttöön liittyvät rajoitukset todennäköisesti lisäisivät johtavien lomittajien tehtäviä.
Hallintojärjestelmän uudistusta sekä lomituspalvelusetelin käyttöönottoa on valmisteltu alustavasti sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa lomituspalvelujen hallinto- ja rahoitustyöryhmässä (työryhmän muistio 1994:12). Valmistelu jatkui sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa lomituspalvelujen hallinnon kehittämistyöryhmässä, jonka muistiosta (1995:3) on saatu lausunto muun muassa oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, työministeriöltä, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto ry:ltä, Svenska lantbrukproducenternas centralförbund (SLC) rf:ltä, Suomen Kuntaliitolta, Kunnalliselta työmarkkinalaitokselta, Kunnallisvirkamiesliitto KVL ry:ltä, Kunta-alan ammattiliitto KTV ry:ltä ja Melalta.
Esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmistelu on tapahtunut yhteistyössä maataloustuottajien etujärjestöjen, Melan sekä Suomen Kuntaliiton edustajien kanssa. Valmistelun aikana on kuultu myös Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Kunnallisvirkamiesliitto KVL ry:n edustajia.
1 a §. Pykälässä on määritelty ne henkilöt, joilla on lakiin perustuva oikeus lomituspalveluihin. Henkilöpiiriä ehdotetaan rajattavaksi kahdella tavalla.
Nykyisin maatalousyrittäjän työskentely maatilan ulkopuolella ei vaikuta hänen lomaoikeuksiinsa. Tältä osin henkilöpiiriä ehdotetaan rajattavaksi niin, että oikeus lomituspalveluihin olisi vain niillä maatalousyrittäjillä, jotka harjoittavat maataloutta päätoimisesti. Rajaus merkitsisi, että lomituspalvelujen ulkopuolelle jäisivät ensinnäkin kaikki sellaiset maatalousyrittäjät, joilla on kokoaikainen ja jatkuva työ- tai virkasuhde maatilan ulkopuolella. Myös maatalousyrittäjätoimintaan liittymätön muu yritystoiminta olisi esteenä lomituspalvelujen saamiselle, jos maatalousyrittäjätoimintaa on sen rinnalla kokonaisuutena arvioiden pidettävä sivutyön luonteisena. Tarkoitus on, että myöskään työttömyyspäivärahaan tai työmarkkinatukeen oikeutetulla maatalousyrittäjällä ei olisi oikeutta lomituspalveluihin. Siitä, millä tavoin päätoimisuus arvioidaan, säädettäisiin tarkemmin asetuksella.
Lomituspalvelujen saaminen edellyttää nykyisin, että maatalousyrittäjällä on voimassa maatalousyrittäjien eläkelaissa (MYEL) säädettyä vähimmäiseläketurvaa koskeva vakuutus tai vireillä hakemus sen saamiseksi. Sen sijaan merkitystä ei ole sillä, onko vakuutus pakollinen vai vapaaehtoinen. Tältä osin henkilöpiiriä ehdotetaan rajattavaksi niin, että lomituspalveluihin olisivat oikeutettuja vain pakollisen MYEL-vakuutuksen piiriin kuuluvat maatalousyrittäjät. Näin ollen lomituspalvelujen ulkopuolelle jäisivät kokonaan ne maatalousyrittäjät, joilla maatalousyrittäjien eläkelain mukaisesti arvioitu työtulo jää alle 13 020,85 markan vuodessa, ja ne maatalousyrittäjät, joilla viljelmän pinta-ala on pienempi kuin viisi maatalousmaahehtaaria.
2 §. Pykälän 2 momentti, jossa rajoitetaan samalta tilalta vuosilomaan ja viikkovapaaseen oikeutettujen henkilöiden lukumäärä enintään kahteen, ehdotetaan kumottavaksi, koska rajoitus menettäisi merkityksensä etenkin ehdotettuihin 17 a ja 18 a §:ään sisältyvien säännösten johdosta.
8 §. Pykälässä säädettäisiin perusteet 7 §:ssä tarkoitettujen vuosiloma- ja viikkovapaapäivien keston määrittelylle. Lomitettavan päivän kesto määriteltäisiin työtunteina. Niiden määrä vastaisi lomitettavan yrittäjän tehtäväosuutta tilan karjataloustyöhön ja muihin yrityksen hoitoon liittyviin välttämättömiin tehtäviin käytettävästä kokonaistyöajasta eli sitä tuntimäärää, joka häneltä kuluisi kyseisten tehtävien hoitamiseen. Lomitettavan yrittäjän tehtäväosuutta vastaava tuntimäärä arvioitaisiin sen mukaan, mikä se olisi nimenomaan lomitusajankohtana.
Siitä, millä tavalla maatalousyrityksen kokonaistyöaika samoin kuin maatalousyrittäjän henkilökohtainen tehtäväosuus määritellään, on tarkoitus säätää tarkemmin asetuksella, niin että esimerkiksi eri tuotantosuunnista ja tuotantomenetelmistä sekä vuodenajoista johtuvat erot tulevat huomioon otetuiksi.
9 a §. Myös sijaisapupäivän kesto ehdotetaan määriteltäväksi tunteina. Määrittely tapahtuisi samoja periaatteita noudattaen kuin edellä 8 §:n kohdalla on esitetty. Vuosiloma- ja viikkovapaapäivän keston määrittelyä ei kuitenkaan voida sellaisenaan soveltaa sijaisapuun, vaan siihen liittyvät erityispiirteet tulee ottaa erikseen huomioon. Sijaisapu poikkeaa vuosilomasta ja viikkovapaasta muun muassa siten, että sitä voivat saada sellaisetkin maatalousyrittäjät, jotka harjoittavat pelkästään kasvinviljelyä. Lisäksi sijaisavun tarve saattaa tulla yllättäen, jolloin yrittäjällä ei ole töidensä suhteen samoja järjestelymahdollisuuksia kuin vuosilomassa ja viikkovapaassa. Sijaisapulomituksissa lomittajan on lain 20 §:n 3 momentin nojalla tarpeen mukaan huolehdittava myös maatalousyrittäjän kodin- ja taloudenhoitoon liittyvistä tehtävistä, mikäli se yrityksen karjanhoito- ja muiden työtehtävien ohella on mahdollista eikä yrittäjälle ole järjestetty sosiaalihuoltolaissa (710/82) tarkoitettuja kotipalveluja.
Tarkemmat säännökset myös sijaisapupäivän keston määrittelystä on tarkoitus antaa asetuksella siten, että edellä selostetut seikat tulevat mahdollisuuksien mukaan otetuiksi huomioon.
10 ja 11 §. Lomituspalvelujen hallintojärjestelmää ehdotetaan muutettavaksi siten, että Maatalousyrittäjien eläkelaitos vastaa lomituspalvelutoiminnan yleisestä johdosta, ohjauksesta ja valvonnasta sosiaali- ja terveysministeriön alaisena. Tästä säädettäisiin 10 §:n 1 momentissa. Nykyisin lääninhallituksille 11 §:n nojalla kuuluvat tehtävät siirtyisivät Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle, minkä johdosta sanottu pykälä ehdotetaan kumottavaksi. Muita voimassa olevan lain säännöksiä, joihin sisältyy lääninhallitusta koskeva maininta ja joita ei ole tarpeen tässä yhteydessä muuttaa, sovellettaisiin vastaavasti Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen. Tästä säädettäisiin 10 §:n muutetussa 2 momentissa.
Voimassa olevaa 10 §:n 2 momenttia vastaavaa säännöstä ei sisällytettäisi lakiin. Säännöksessä tarkoitettua neuvottelukuntaa ei ole koskaan asetettu. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen on tosin tarkoitus muodostaa eri intressitahojen edustajista koostuva neuvottelukunta, joka toimisi lomitustoimen asiantuntijaelimenä. Siitä ei kuitenkaan olisi tarpeen säätää laissa.
17 §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin maatalousyrittäjän oikeudesta valita, käyttääkö hän kunnan järjestämiä lomituspalveluja vai järjestääkö hän itse lomituksensa, jolloin lomalautakunta maksaisi korvausta siitä aiheutuvista kustannuksista 17 b §:n mukaisesti. Valinta perustuisi pelkästään maatalousyrittäjän omaan harkintaan. Yrittäjällä olisi oikeus käyttää itse hankkimaansa lomittajaa myös siinä tapauksessa, että kunnalla olisi vapaita lomittajia, mikä ei nykyisten säännösten mukaan yleensä ole mahdollista. Valinta koskisi lomituspalveluja kokonaisuudessaan. Jos maatalousyrittäjä on päättänyt käyttää itse hankkimiaan lomittajia, hänen tulisi varautua hankkimaan lomittaja itse myös ennalta-arvaamattomissa sijaisaputilanteissa. Hänen ei siis olisi mahdollista käyttää itse hankkimaansa lomittajaa pelkästään vuosiloma- ja viikkovapaalomituksissa. Käytännössä jako itse hankittujen ja kunnan järjestämien lomittajien välillä ei olisi ehdoton kuten jäljempänä 18 §:n yhteydessä tarkemmin selvitetään.
Maatalousyrittäjien itsensä hankkimien lomittajien käyttäminen vaikuttaa kunnan palveluksessa olevien lomittajien työllistymiseen. Kuntien tulisi voida hyvissä ajoin etukäteen mitoittaa lomittajatyövoimansa määrä palvelujen kysyntää vastaavaksi. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että siirtyminen kunnan järjestämien ja itse järjestettyjen lomitusten välillä edellyttäisi ennakkoilmoituksen tekemistä lomalautakunnalle.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan tarkoituksenmukaisuussyistä säädettäväksi, että kaikkien samalta maatilalta lomituspalveluihin oikeutettujen yrittäjien tulee tehdä valinta itse hankittujen ja kunnan järjestämien lomittajien välillä samalla tavalla. Jos yrittäjät eivät voi sopia asiasta keskenään, lomituspalvelut järjestäisi kunta.
Maatalousyrittäjän itsensä järjestämää lomitusta koskevat erityissäännökset sisältyisivät pääasiassa ehdotetun lain 17―17 c §:ään. Kunnan järjestämää lomitusta koskevat erityissäännökset taas olisivat ehdotetun lain 18 ja 18 a §:ssä ja voimassa olevan lain 19 §:ssä. Niiden lisäksi pykälän 4 momentissa mainitut voimassa olevan lain säännökset jäisivät sovellettaviksi ainoastaan kunnan järjestämiin lomituspalveluihin.
17 a §. Jos maatalousyrittäjä järjestää itse lomituksensa, hänellä olisi varsin laajalti vapaus valita, mistä ja millä tavoin hän hankkii palvelun. Pykälän mukaan lomittaja voisi olla lomituspalveluja tuottavan yrityksen tai yhteisön palveluksessa oleva työntekijä, itsenäinen ammatinharjoittaja tai hän voisi olla myös työsuhteessa maatalousyrittäjään.
Sillä, mikä edellä mainituista kolmesta vaihtoehdosta on valittu lomituksen toteuttamistavaksi, on merkitystä ehdotetun lain soveltamisen kannalta. Esimerkiksi lomituksen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaus ehdotetaan 17 b §:ssä porrastettavaksi sen mukaan, minkä vaihtoehdon mukaisesti lomitus toteutetaan. Ehdotetun lain soveltaminen edellyttää näin ollen sitä, että kussakin tilanteessa voidaan etukäteen ratkaista, mikä on lomittajan ja maatalousyrittäjän välisen sopimussuhteen luonne. Verotuskäytännössä tulkintaongelmia voi esiintyä etenkin silloin, kun ratkaistavana on kysymys, onko lomittaja itsenäinen ammatinharjoittaja vai onko hän työsuhteessa maatalousyrittäjään. Tulkintakysymys ratkaistaan vasta lopullisen verotuksen yhteydessä, ellei asiasta ole hankittu ennakkotietoa lääninverovirastolta tai keskusverolautakunnalta. Jos ennakkotieto on hankittu, sen mukaiseen tulkintaan voitaisiin pitäytyä myös ehdotetun lain soveltamisessa. Muussa tapauksessa voitaisiin katsoa, että itsenäinen ammatinharjoittaja on henkilö, joka on merkitty lääninveroviraston ylläpitämään ennakkoperintärekisteriin ja jolle on myönnetty ennakkoverolippu.
Yleisperusteluissa selostetuista syistä ehdotetaan, ettei maatalousyrittäjän kanssa samalla tilalla asuva henkilö voisi toimia maatalousyrittäjään työsuhteessa olevana lomittajana. Tarkoitus on, että maatalousyrittäjä ei voisi palkata lomittajaksi henkilöä, joka asuu hänen kanssaan samassa rakennuksessa tai pihapiirissä ja joka useimmiten on hänen lähisukulaisensa. Sen sijaan säännöstä ei ole tarkoitus tulkita niin, että se estäisi maatalousyrittäjää palkkaamasta lomittajaksi esimerkiksi henkilöä, joka asuu tilan mailla vuokralaisena.
17 b §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin itse hankitun lomittajan järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten korvauksen perusteista. Korvaus olisi tuntiperusteinen ja sen määrä porrastettaisiin sen mukaan, toimiiko lomittaja lomituspalveluja tarjoavan yrityksen tai yhteisön palkattuna työntekijänä, itsenäisenä yrittäjänä vai yrittäjän itsensä palkkaamana työntekijänä. Korvaus suhteutettaisiin kunnan palkkaamien lomittajien palkkausperusteisiin, jotka määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Korkein korvaus maksettaisiin lomituspalveluja tarjoavaan yritykseen tai yhteisöön työsuhteessa olevan lomittajan käyttämisestä. Se vastaisi huhtikuun 30 päivään 1995 asti sovellettavana olleen Y 17 palkkaluokan mukaista alinta peruspalkkaa korotettuna 60 %:lla. Itsenäisen ammatinharjoittajan toimiessa lomittajana korvaus vastaisi entisen Y 15 palkkaluokan mukaista peruspalkkaa korotettuna 50 %:lla. Pienin korvaus maksettaisiin, jos lomittaja on työsuhteessa yrittäjään. Korvaus vastaisi entisen Y 13 palkkaluokan mukaista peruspalkkaa korotettuna 40 %:lla.
Korvaus maksettaisiin lomitettavan maatalousyrittäjän tehtäväosuutta vastaavilta tunneilta. Maatalousyrityksen kokonaistyöajan samoin kuin lomitettavan maatalousyrittäjän henkilökohtaisen tehtäväosuuden määrittelyn osalta viitataan edellä 8 ja 9 a §:n yhteydessä esitettyihin perusteluihin.
Korvauksen suorittaisi lomalautakunta. Tarkemmat säännökset korvauksen hakemisesta ja suorittamisesta on tarkoitus lisätä lomituspalveluasetukseen.
17 c §. Myös itse hankitun lomittajan käyttäminen edellyttäisi, että maatalousyrittäjä irrottautuu oman tehtäväosuutensa suorittamisesta lomituspalvelujen ajaksi. Korvausta ei maksettaisi ja jo maksettu korvaus perittäisiin takaisin, jos ilmenisi, ettei irrottautumista tosiasiassa ole tapahtunut. Vastaava säännös niiden osalta, jotka käyttävät kunnan järjestämiä lomittajia, sisältyy voimassa olevat lain 35 §:ään.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin aiheettomasti maksetun korvauksen perimisestä takaisin maatalousyrittäjältä. Säännös koskisi kaikkia niitä tilanteita, joissa korvaus on syystä tai toisesta maksettu perusteettomasti tai määrältään liian suurena. Pääsäännön mukaan aiheettomasti maksettu korvaus perittäisiin takaisin kokonaan. Mela voisi kuitenkin erityisestä syystä päättää, että korvaus perittäisiin takaisin vain osittain tai että se jätettäisiin kokonaan perimättä takaisin. Erityisenä syynä voitaisiin pitää lähinnä sitä, että takaisinperintä olisi maatalousyrittäjän taloudellinen tilanne huomioon ottaen kohtuutonta.
18 §. Pykälä sisältäisi perussäännökset kunnan velvollisuudesta järjestää lomituspalvelut sekä palvelujen järjestämistavoista. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat lähtökohtaisesti voimassa olevan lain 17 §:n 1 momenttia. Kunnalla olisi 1 momentin mukaan mahdollisuus, mutta ei velvollisuutta, järjestää lomituspalveluja myös niille maatalousyrittäjille, jotka ovat ilmoittaneet käyttävänsä itse hankkimaansa lomittajaa. Tällä tarkoitetaan lähinnä sellaisia tilanteita, joissa kunnalla on tilapäisesti vapaata lomittajatyövoimaa käytettävissä. Menettely ei kuitenkaan saa vaikeuttaa lomitusten järjestämistä niille, jotka jo alun alkaen ovat valinneet kunnan järjestämän lomittajan.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, joka vastaisi voimassa olevan lain 17 §:n 2 momenttia.
18 a §. Pykälän 1 momentissa rajoitettaisiin vuosilomaan sisältyvien sunnuntaipäivien määrä kolmeen kunakin kalenterivuonna. Sunnuntaipäiviin rinnastettaisiin sellaiset juhlapäivät, joiden aikana tehdystä työstä lomittajalle maksetaan palkka 100 %:lla korotettuna. Sellaisia ovat kirkolliset juhlapäivät sekä itsenäisyyspäivä ja vapunpäivä. Jos maatalousyrittäjä käyttäisi osan vuosilomastaan esimerkiksi pääsiäisen aikaan siten, että lomaan sisältyisi pitkäperjantai ja kaksi pääsiäispäivää, hänellä ei olisi mahdollisuutta sisällyttää jäljellä olevaan vuosilomaansa enää yhtään sunnuntaita tai juhlapäivää.
Pykälän 2 momentin säännöksellä pyritään siihen, että kunnan järjestämä lomittaja työllistyisi täysiaikaisesti. Lomittajan katsottaisiin työllistyvän täysiaikaisesti, jos työpäivän pituus lomitusjakson aikana muodostuu keskimäärin vähintään 7,5 tunnin mittaiseksi. Jos maatalousyrittäjän tehtäväosuutta vastaava päivittäinen työtuntimäärä on tätä pienempi, hänellä olisi valittavanaan erilaisia vaihtoehtoisia tapoja, joilla lomittajan täysiaikainen työllistyminen mahdollistuisi. Ne on lueteltu 2 momentin 1―4 kohdassa. Jos yksi luettelossa mainituista tavoista ei riittäisi täyttämään lomittajan työaikaa, sitä tulisi täydentää käyttämällä yhtä tai useampaa muuta tapaa. Luettelo ei ole tarkoitettu tyhjentäväksi. Jos lomittajan täysiaikainen työllistyminen voidaan turvata jollakin luettelossa mainitsemattomalla tavalla, säännös ei estäisi käyttämästä sitä. Kunnan järjestämiä lomituspalveluja käyttävien maatalousyrittäjien yhdenmukaisen kohtelun varmistamiseksi 2 momentin mukaisten keinojen käyttämistä edellytettäisiin myös niissä tapauksissa, joissa lomittajana toimii osa-aikaisessa työsuhteessa oleva henkilö.
Säännös koskisi vain vuosiloma- ja viikkovapaalomituksia, mutta ei sijaisapulomituksia.
20 §. Yleisperusteluihin sekä lomituspäivän keston määrittelyä koskevien 8 ja 9 a §:n perusteluihin viitaten pykälän 1 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lomittajan tehtävistä. Momentin ensimmäinen virke vastaisi voimassa olevan 2 momentin sisältöä. Lomittajan toimenkuvaa ehdotetaan laajennettavaksi siten, että maatalousyrittäjä voisi tietyissä tapauksissa antaa lomittajalle ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettujen tehtävien lisäksi muitakin maatalousyrityksen hoitoon liittyviä tehtäviä. Tämä tulisi kysymykseen kaikissa niissä tapauksissa, joissa maatalousyrittäjä käyttää itse hankkimiaan lomittajia. Maatalousyrittäjä voisi vapaasti sopia lomittajaksi valitsemansa henkilön tai hänen työnantajansa kanssa lisätehtävien suorittamisesta.
Mahdollisuus lisätehtävien teettämiseen olisi myös kunnan järjestämiä lomituspalveluja käyttävällä maatalousyrittäjällä silloin, kun hänen tehtäväosuutensa ei vastaa lomittajan täyttä työpäivää ja hän täydentää puuttuvia työtunteja 18 a §:n 2 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetuilla keinoilla. Tämä edellyttäisi maatalousyrittäjän ja kunnan lomalautakunnan keskenään tekemää sopimusta asiasta.
21 §. Säännös ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana.
22 a §. Voimassa olevat säännökset eivät mahdollista viivästyskoron perimistä lomituspalvelusta määrätylle maksulle, jota ei ole suoritettu eräpäivään mennessä. Epäkohta ehdotetaan korjattavaksi lisäämällä lakiin valtuutus viivästyskoron perimiseen. Pykälän 1 momentin mukaan maksamattomalle maksulle perittäisiin vuotuista viivästyskorkoa, joka ylittäisi seitsemällä prosenttiyksiköllä kulloinkin voimassa olevan Suomen Pankin vahvistaman viitekoron. Viivästyskoron määrä vaihtelisi vuosittain Suomen Pankin vahvistaman viitekoron muutosten mukaisesti. Vuonna 1995 voimassa olevan viitekoron mukaan lasketun viivästyskoron määrä on 13 prosenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan maatalousyrittäjällä olisi aina vähintään kahden viikon maksuaika lomituspalvelujen saamisesta lukien.
23 §. Valtion varoista suoritettavia lomituspalvelujen käyttökustannuksia koskevaan luetteloon ehdotetaan lisättäväksi ne korvaukset, jotka lomalautakunta maksaa itse hankittujen lomittajien käyttämisestä aiheutuvista kustannuksista.
29 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi vanhentuneena. Maataloustulolaki (736/89) on kumottu 1 päivänä tammikuuta 1994 voimaan tulleella lailla maataloustuotteiden markkinajärjestelmästä (1518/93). Pykälässä tarkoitettuja maataloustuloneuvotteluja ei enää käydä eikä maataloustulolaissa tarkoitettua tuloa lasketa enää erikseen. Hinnoitteluvuonna 1994/95 maataloustuloksi luettava erä oli 511,8 miljoonaa markkaa.
31 a §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi edellä 2 §:n yhteydessä esitettyihin perusteluihin viitaten.
36 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska siinä tarkoitettuja neuvotteluja ei enää käydä, kuten edellä 29 §:n kohdalla on todettu.
37 §. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan maatalousyrittäjien eläkelaitoksella olisi samanlainen oikeus kuin kunnan lomalautakunnalla saada maksutta verotus- ja muilta viranomaisilta lain toimeenpanossa tarvittavia tietoja ja selvityksiä. Säännöksen nojalla Melalla olisi mahdollisuus käyttää esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksessa olevia tietoja siltä osin kuin siellä on lomituspalvelulain toimeenpanossa tarvittavia tietoja.
38 §. Pykälässä säädettäisiin maksullisen lomittaja-avun antamisesta. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin lähinnä teknisiä muutoksia. Pykälän 2 momentin ensimmäinen virke vastaisi voimassa olevaa 38 §:n 2 momenttia. Momentin toinen virke liittyy kunnan järjestämän lomittajan työajan täydentämiseen ehdotetun 18 a §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti. Jos maatalousyrittäjä täydentäisi vuosiloma- tai viikkovapaapäiviään käyttämällä maksullista lomittaja-apua, palvelusta perittäisiin kiinteä tuntimaksu. Sen suuruus vastaisi entisen Y 17 palkkaluokan mukaista peruspalkkaa lisättynä kahdella kokemuslisällä.
40 §. Pykälän 1 momentti olisi saman sisältöinen kuin voimassa olevan lain vastaava momentti. Siinä säädettäisiin muutoksenhausta lomalautakunnan päätökseen. Säännöksessä mainitulla päätöksellä lomaoikeudesta tai lomituspalvelujen kestosta tarkoitetaan myös 17 §:n 1 momentin nojalla itse hankittua lomitusta koskevia päätöksiä, kuten 17 b §:ssä tarkoitetun korvauksen perusteita tai määrää koskevia päätöksiä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta Melan päätökseen, joka koskee maatalousyrittäjälle lomituksen järjestämisestä aiheettomasti maksetun korvauksen takaisinperintää. Melan päätöksestä saisi valittaa siihen lääninoikeuteen, joka olisi toimivaltainen käsittelemään asianomaisen maatalousyrittäjän valituksen lomalautakunnan päätöksestä.
Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa 2 momenttia ja 4 momentti voimassa olevaa 3 momenttia.
41 §. Pykälän 1 momenttiin, jossa on lueteltu ne henkilöt, joita salassapitovelvollisuus koskee, ehdotetaan lisättäväksi Melan toimihenkilöt.
32 §. Pykälän 2 momentin nojalla kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain muita kuin 15 §:n 2 ja 3 momentin säännöksiä sovelletaan muun muassa lomituspalvelulaissa tarkoitettuun valtion korvaukseen vuoden 1995 loppuun. Siirtymäsäännöksen voimassaoloaikaa ehdotetaan pidennettäväksi lomituspalvelulaissa tarkoitetun valtion korvauksen osalta yhdellä vuodella. Tarkoitus on, että lomituspalvelujen hallinnon uudistuksen toisen vaiheen yhteydessä vuoden 1997 alusta lukien lomituspalvelujen hallintoa ja rahoitusta koskevat säännökset uudistettaisiin kokonaan. Uuteen lakiin sisällytettäisiin myös säännökset valtion korvauksesta lomituspalvelujen käyttökustannuksiin.
Tarkemmat säännökset lain täytäntöönpanosta annettaisiin asetuksella.
Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan vuoden 1996 alusta.
Lääninhallitusten tulisi lain voimaantulon jälkeenkin huolehtia lain voimaantuloa aikaisempiin vuosiin kohdistuvista toiminnan rahoitukseen liittyvistä toimenpiteistä. Tämä merkitsisi, että kunnan tulisi toimittaa lääninhallitukselle tilitys vuodelle 1995 lomituspalvelujen käyttökustannuksiin myönnetyn määrärahan käytöstä. Lääninhallitus tarkastaisi tilityksen, tekisi tarvittavat päätökset sen johdosta sekä huolehtisi tarvittaessa loppuerän maksamisesta kunnalle tai liikaa maksetun ennakon perinnästä.
Vuodelta 1995 siirtyviin vuosilomiin ja viikkovapaisiin sovellettaisiin voimassa olevia lomituksen järjestämistä koskevia säännöksiä 31 päivään maaliskuuta 1996 asti. Siirtyneitä lomaoikeuksia olisi mahdollista käyttää tämän jälkeenkin, mutta sanotun ajankohdan jälkeen niihin sovellettaisiin ehdotetun lain säännöksiä.
Vuoden 1995 aikana alkaneisiin ja vuoden 1996 puolella jatkuviin lomituksiin sovellettaisiin nykyisin voimassa olevia säännöksiä lomitusjakson loppuun asti.
Jos maatalousyrittäjä järjestää itse lomituksensa vuonna 1996, hänen tulisi ilmoittaa siitä lomalautakunnalle vuoden 1996 tammikuun loppuun mennessä.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:
1.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan maatalousyrittäjän lomituspalveluista 4 päivänä tammikuuta 1985 annetun lain (2/85) 2 §:n 2 momentti, 11 §, 20 §:n 1 momentti sekä 21, 29, 31 a ja 36 §,
sellaisina kuin niistä ovat 2 §:n 2 momentti 23 päivänä joulukuuta 1988 annetussa laissa (1185/88), 11 § 17 päivänä tammikuuta 1991 annetussa laissa (110/91), 20 §:n 1 momentti ja 31 a § 20 päivänä joulukuuta 1991 annetussa laissa (1597/91) ja 36 § 4 päivänä joulukuuta 1992 annetussa laissa (1216/92),
muutetaan 1 a §:n johdantokappale ja 1 kohta, 10 ja 17 §, 20 §:n 2 momentti, 23 §:n 2 momentti, 38 ja 40 § ja 41 §:n 1 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 1 a §:n johdantokappale ja 1 kohta, 17 § ja 23 §:n 2 momentti mainitussa 4 päivänä joulukuuta 1992 annetussa laissa, 10 § osittain muutettuna mainitulla 17 päivänä tammikuuta 1991 annetulla lailla, 20 §:n 2 momentti mainitussa 20 päivänä joulukuuta 1991 annetussa laissa sekä 40 § osittain muutettuna mainituilla 17 päivänä tammikuuta 1991 ja 4 päivänä joulukuuta 1992 annetuilla laeilla, sekä
lisätään lakiin siitä mainitulla 4 päivänä joulukuuta 1992 annetulla lailla kumottujen 8 ja 9 a §:n tilalle uusi 8 ja 9 a §, lakiin uusi 17 a―17 c §, viimeksi mainitulla lailla kumottujen 18 §:n 1 ja 2 momentin tilalle uusi 18 §:n 1 ja 2 momentti, 18 §:ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna viimeksi mainitulla lailla, uusi 4 momentti, lakiin uusi 18 a ja 22 a § sekä 37 §:ään, sellaisena kuin se on viimeksi mainitussa laissa, uusi 2 momentti seuraavasti:
1 a §Maatalousyrittäjällä tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka itse työhön osallistuen päätoimisesti siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään harjoittaa tässä laissa tarkoitettua maataloutta ja:
1) joka on ollut velvollinen ottamaan maatalousyrittäjien eläkelaissa (467/69) säädettyä vähimmäiseläketurvaa koskevan vakuutuksen ja jolla on voimassa mainittu vakuutus tai vireillä hakemus sen saamiseksi;
8 §
Vuosiloma- ja viikkovapaapäivän kesto määritellään työtunteina siten, että se lomitusajankohtana vastaa lomitettavan yrittäjän tehtäväosuutta maatalousyrityksen karjataloustyöhön ja muihin yrityksen hoitoon liittyviin välttämättömiin tehtäviin käytettävästä kokonaistyöajasta. Sanotun kokonaistyöajan sekä maatalousyrittäjän tehtäväosuuden määrittämisestä säädetään tarkemmin asetuksella.
9 a §Sijaisapupäivän kesto määritellään työtunteina siten, että se lomitusajankohtana vastaa lomitettavan yrittäjän tehtäväosuutta maatalousyritykseen kuuluvista välttämättömistä tehtävistä ottaen huomioon myös, mitä 20 §:n 3 momentissa säädetään. Sijaisapupäivän keston määrittelystä säädetään tarkemmin asetuksella.
10 §Lomituspalvelutoiminnan yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaisena maatalousyrittäjien eläkelaissa tarkoitetulle maatalousyrittäjien eläkelaitokselle.
Mitä 15, 27 ja 28 §:ssä sekä 30 §:n 2 momentissa ja 35 §:n 3 momentissa säädetään lääninhallituksesta, sovelletaan vastaavasti maatalousyrittäjien eläkelaitokseen.
17 §Maatalousyrittäjällä on oikeus valita, käyttääkö hän oikeuttaan tässä laissa tarkoitettuihin lomituspalveluihin kunnan järjestämän lomittajan avulla vai järjestääkö hän itse lomituksensa. Valinta koskee lomituspalveluja kokonaisuutena.
Maatalousyrittäjän, joka 1 momentin nojalla järjestää itse lomituksensa, on tehtävä siitä ennakkoilmoitus lomalautakunnalle. Ennakkoilmoitus on tehtävä vastaavasti myös silloin, kun maatalousyrittäjä haluaa palata kunnan järjestämien lomituspalvelujen piiriin. Ennakkoilmoituksen tekemisestä säädetään tarkemmin asetuksella.
Jos samalla maatilalla toimii kaksi tai useampia lomituspalveluihin oikeutettuja maatalousyrittäjiä, tulee yrittäjän, joka haluaa itse järjestää lomituksensa, sopia muiden kanssa siitä, että tilan lomitukset kokonaisuudessaan järjestetään itse hankittujen lomittajien avulla. Jollei asiasta voida sopia tilalla toimivien yrittäjien kesken, lomituspalvelut toteutetaan kunnan järjestämien lomittajien avulla.
Mitä 31 b ja 35 §:ssä säädetään, ei koske maatalousyrittäjän 1 momentin nojalla itse järjestämää lomitusta.
17 a §Maatalousyrittäjän 17 §:n 1 momentin nojalla itse hankkimana lomittajana voi toimia lomituspalveluja tuottavaan yritykseen tai yhteisöön työsuhteessa oleva henkilö tai itsenäinen ammatinharjoittaja. Maatalousyrittäjä voi myös ottaa lomittajan työsuhteeseen, ei kuitenkaan henkilöä, joka asuu hänen kanssaan samalla maatilalla.
17 b §Korvaus maatalousyrittäjän 17 §:n 1 momentin nojalla itse järjestämästä lomituksesta aiheutuneista kustannuksista lomitustuntia kohti on:
1) kuukausipalkkaisen lomittajan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen alin peruspalkka lisättynä 60 prosentilla, jos lomittaja on lomituspalveluja tuottavan yrityksen tai yhteisön palveluksessa;
2) pääasiallisesti lomitustyöstä toimeentulonsa saavan tuntipalkkaisen lomittajan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen peruspalkka lisättynä 50 prosentilla, jos lomittaja on itsenäinen ammatinharjoittaja;
3) tilapäisesti tuntipalkkaisena lomittajana toimivan henkilön kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen peruspalkka lisättynä 40 prosentilla, jos lomittaja on muu kuin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu henkilö.
Korvattavina lomitustunteina otetaan huomioon vuosiloma- ja viikkovapaalomituksessa 8 §:n mukaan määräytyvien työtuntien määrä ja sijaisapulomituksessa 9 a §:n mukaan määräytyvien työtuntien määrä.
Korvauksen suorittaa lomalautakunta siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.
17 c §Maatalousyrittäjän, joka 17 §:n 1 momentin nojalla järjestää itse lomituksensa, tulee lomituksen avulla irrottautua 17 b §:n 2 momentissa tarkoitettujen työtuntien perusteena olevan tehtäväosuutensa hoitamisesta.
Perusteettomasti tai muutoin virheellisesti maksettu 17 b §:n 1 momentissa tarkoitettu korvaus peritään takaisin maatalousyrittäjältä. Maatalousyrittäjien eläkelaitos voi erityisestä syystä maatalousyrittäjän tai lomalautakunnan pyynnöstä päättää, että korvaus tai osa siitä saadaan jättää perimättä takaisin.
18 §Kunnan on järjestettävä lomituspalvelut niille maatalousyrittäjille, jotka eivät itse järjestä lomituksiaan. Vaikka yrittäjä on 17 §:n 1 momentin mukaisesti ilmoittanut järjestävänsä lomituksensa itse, kunta voi maatalousyrittäjän pyynnöstä järjestää lomituksen, jollei se vaikeuta lomitusten järjestämistä niille maatalousyrittäjille, jotka kuuluvat kunnan järjestämien lomituspalvelujen piiriin.
Kunta voi järjestää lomituspalvelut:
1) ottamalla palvelukseensa työsopimussuhteeseen tarpeellisen määrän maatalouslomittajia taikka hoitamalla toiminnan sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa; tai
2) ostamalla palveluja toiselta kunnalta taikka muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta.
Jollei lomittajien saantia voida riittävästi turvata 2 momentissa tarkoitettujen lomittajien avulla tai jollei yrittäjä voi käyttää sanotussa momentissa tarkoitettua lomittajaa, kunta voi hyväksyä lomittajaksi myös yrittäjän ehdottaman henkilön, joka täyttää 19 §:ssä säädetyt edellytykset. Yrittäjän ehdotuksesta hyväksytty lomittaja on työsuhteessa kuntaan.
18 a §Jos maatalousyrittäjä käyttää kunnan järjestämiä lomituspalveluja, hänen 7 §:ssä tarkoitettuun vuosilomaansa saa sisältyä enintään kolme sunnuntaita tai sellaista juhlapäivää, jonka aikana tehdystä työstä lomittajalle maksetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen sunnuntaityökorvaus.
Jos maatalousyrittäjä käyttää kunnan järjestämiä lomituspalveluja, mutta hänen 8 §:ssä tarkoitettu päivittäinen lomitustuntimääränsä ei riitä kattamaan yhden kuntaan työsopimussuhteessa olevan lomittajan työehtosopimuksen mukaista täyttä työaikaa, tulee lomitus järjestää seuraavilla vaihtoehtoisilla tavoilla, jollei edellä mainittua lomittajan työaikaa saada muutoin täyttymään:
1) samassa tai eri maatalousyrityksissä toimivat maatalousyrittäjät pitävät lomansa tai viikkovapaansa kokonaan tai osittain samanaikaisesti;
2) maatalousyrittäjä käyttää 38 §:ssä tarkoitettua maksullista palvelua 8 §:ssä tarkoitetun lomitustuntimääränsä täydennykseksi;
3) vuosilomalomituksessa maatalousyrittäjä käyttää viikkovapaaseen kuuluvia lomitustuntejaan 8 §:ssä tarkoitetun lomitustuntimääränsä täydennykseksi; tai
4) maatalousyrittäjä käyttää tehtäväosuuttaan vastaavat lomitustunnit kokonaisina päivinä siten, että lomittajan keskimääräinen säännöllinen työaika kunakin lomitettavana päivänä täyttyy, jolloin maatalousyrittäjän vuosiloma- ja viikkovapaapäivien määrä vastaavasti pienenee.
20 §Maatalouslomittajan tulee huolehtia maatalousyrityksen karjatalouteen säännöllisesti kuuluvista ja muista yrityksen hoitoon liittyvistä välttämättömistä tehtävistä, jotka kuuluvat lomitettavan maatalousyrittäjän tehtäväosuuteen. Maatalousyrittäjä voi antaa muitakin maatalousyritystoimintaan liittyviä tehtäviä 17 §:n 1 momentin nojalla itse hankkimalleen lomittajalle sekä 18 a §:n 2 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa kunnan vuosilomaa tai viikkovapaata varten järjestämälle lomittajalle lomalautakunnan kanssa sopimallaan tavalla.
22 a §
Jos palvelusta määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, saadaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien korkolain (633/82) 4 §:n 3 momentissa säädetyin perustein.
Viivästyskoron maksamisen perusteena oleva eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta.
23 §Edellä 1 momentissa tarkoitettuina käyttökustannuksina pidetään kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain (35/73) 5 §:ssä mainittuja kustannuksia, toiselle kunnalle ja muulle julkiselle tai yksityiselle palvelujen tuottajalle suoritettavia korvauksia sekä tämän lain 17 b §:n mukaisia korvauksia. Käyttökustannusten vähennykseksi luetaan edellä mainitun lain 7 §:n 1 ja 2 momentin mukaiset erät.
37 §Mitä 1 momentissa säädetään lomalautakunnan oikeudesta saada tietoja verotus- ja muilta viranomaisilta, sovelletaan vastaavasti maatalousyrittäjien eläkelaitokseen.
38 §Lomalautakunta voi maatalousyrittäjän pyynnöstä osoittaa 18 §:n 2 momentissa tarkoitetun maatalouslomittajan maatalousyrityksen muihinkin kuin tässä laissa tarkoitettuihin tehtäviin, jollei se vaikeuta niiden palvelujen järjestämistä, joista kunta on velvollinen huolehtimaan 18 §:n 1 momentin nojalla.
Maatalousyrittäjän on 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa korvattava maatalouslomittajan palkasta, sosiaaliturvasta ja muista työsuhteen ehdoista kunnalle aiheutuvat todelliset kustannukset. Jos maatalousyrittäjä käyttää 1 momentissa tarkoitettua palvelua lomitustuntimääränsä täydennykseksi 18 a §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti, hänen on maksettava palvelusta tuntimaksu, joka vastaa kuukausipalkkaisen lomittajan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaista lomittajan alinta peruspalkkaa lisättynä kahdella kokemuslisällä.
40 §Lomalautakunnan päätökseen, joka koskee oikeutta lomituspalveluihin, lomituspalvelujen kestoa taikka lomituspalveluista perittäviä maksuja tai korvauksia, saa hakea muutosta valittamalla lääninoikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Muuhun lomalautakunnan tämän lain nojalla tekemään päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen tämän lain 17 c §:n 2 momentin nojalla tekemään päätökseen saa hakea muutosta valittamalla lääninoikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Valitus osoitetaan sen läänin lääninoikeudelle, jonka alueella edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettu lomalautakunta toimii.
Lääninoikeuden tämän lain nojalla tekemään päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Muutoksenhaussa on muutoin noudatettava, mitä muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään. Valituskirja voidaan kuitenkin jättää lomalautakunnalle tai 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa maatalousyrittäjien eläkelaitokselle, joiden tulee toimittaa asiassa kertyneet asiakirjat ja oma lausuntonsa lääninoikeudelle.
41 §Valtion ja kunnan palveluksessa olevat, kunnan luottamushenkilöt, muut kunnan tehtäviä suorittavat, maatalousyrittäjien eläkelaitoksen toimihenkilöt taikka tämän lain mukaisen toiminnan järjestämisessä asiantuntijoina tai maatalouslomittajina toimivat henkilöt eivät saa ilmaista yksityistä tai perheen salaisuutta, josta he asemansa tai tehtävänsä perusteella ovat saaneet tietää.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996.
Sen estämättä, mitä 10 §:n 2 momentissa säädetään, lääninhallitukset huolehtivat ennen tämän lain voimaantuloa tapahtuneen toiminnan rahoitukseen liittyvistä 27 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä.
Maatalousyrittäjän vuodelta 1995 pitämättä jääneeseen ja 33 §:n nojalla vuoden 1996 aikana pidettäväksi siirrettyyn vuosilomaan ja viikkovapaaseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita lomituksen järjestämistä koskevia säännöksiä 31 päivään maaliskuuta 1996 asti.
Ennen tämän lain voimaantuloa alkaneisiin ja tämän lain voimaan tullessa jatkuviin lomituksiin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita lomituksen järjestämistä koskevia säännöksiä.
Maatalousyrittäjän, joka 17 §:n 1 momentin nojalla järjestää itse lomituksensa, tulee tehdä sitä koskeva ilmoitus lomalautakunnalle vuoden 1996 lomitusten osalta 31 päivään tammikuuta 1996 mennessä.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
2.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 3 päivänä elokuuta 1992 annetun kuntien valtionosuuslain (688/92) 32 §:n 2 momentti seuraavasti:
32 §Edellä 1 momentin 1 kohdassa mainitun lain muita kuin 15 §:n 2 ja 3 momentin säännöksiä sovelletaan kuitenkin maatalousyrittäjän lomituspalveluista annetun lain (2/85) 23 §:ssä tarkoitettuihin valtion korvauksiin vuoden 1996 loppuun.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996.
Helsingissä 29 päivänä syyskuuta 1995
Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI
Ministeri
Terttu Huttu-Juntunen