Siirry esitykseen
HE 17/1995
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesilain muuttamisesta
Esityksessä vesilakiin ehdotetaan tehtäväksi eräitä tarkistuksia. Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen kytkeytyviä valtuutussäännöksiä muutettaisiin siten, että ne vastaavat Euroopan unionin jäsenyyden vaatimuksia. Vesistöön uitosta jääneiden, haittaa aiheuttavien uppopuiden poistamista helpotettaisiin. Pohjavettä koskeviin säännöksiin tehtäisiin eräitä tarkistuksia. Lisäksi eräitä lähinnä teknisiä tarkistuksia tehtäisiin menettelyn yksinkertaistamiseksi tai vesilain saattamiseksi vastaamaan muuttunutta muuta lainsäädäntöä.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
Vesilakia (264/61) täydennettiin vuonna 1993 Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ETA-sopimus, perusteella valtuutussäännöksillä (87/93), joiden nojalla vesiensuojelua koskevien Euroopan yhteisön, jäljempänä EY, direktiivien säännökset pantiin täytäntöön pääasiassa valtioneuvoston päätöksillä. Valtuutussäännösten sisältämät viittaukset kohdistuivat useimmissa tapauksissa nimenomaisesti ETA-sopimukseen ja sen liitteeseen XX. Suomen liityttyä Euroopan unionin, jäljempänä EU, jäseneksi säännökset ovat rakenteellisesti vanhentuneet. Erityisesti tämä koskee vesilain 21 luvun 14 §:ää, jossa valtuutus myöhempien vesialan direktiivien täytäntöönpanoon on sidottu ETA-sopimuksen 98 artiklan mukaiseen ETA:n sekakomitean päätökseen.
Edellä tarkoitettuja valtuutussäännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi EU-jäsenyyden mukaista oikeustilaa vastaaviksi. Valtuutussäännökset koskisivat myös uusia EY:n vesialan direktiivejä, minkä vuoksi vesilain 21 luvun 14 § ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi.
Uitosta vesistöön pitkien aikojen kuluessa jääneet uppopuut saattavat eräissä tapauksissa muodostaa merkittävän haitan vesistön käytölle. Laissa kysymystä uppopuista on säännelty lähinnä siltä pohjalta, että uppopuilla on arvoa omaisuutena. Tähän liittyvät näkökohdat ovat säännöksissä historiallisista syistä voimakkaasti esillä verrattuna esimerkiksi tarpeeseen poistaa uppopuista koituvat haitat, vaikka puiden arvo yleensä on mitätön aiheutuvaan haittaan ja poistamiskustannuksiin verrattuna. Löytötavaralain (778/88) 2 §:n mukaan uitosta vesistöön jääneen puutavaran löydöistä säädetään vesilaissa. Löytötavaralain säännökset eivät siten niitä koske.
Vesilain 5 luvun säännökset eivät mahdollista tehokasta haitan poistamista varsinkaan sellaisessa tapauksessa, jossa uitosta aikanaan vastannutta uittoyhdistystä ei enää ole. Säännöksiä ehdotetaankin muutettaviksi siten, että alueellinen ympäristökeskus voi poistaa vesistöstä uppopuut ja muut uittojätteet ilman, että olisi ryhdyttävä ehkä useiden vuosikymmenien aikana kertyneiden jätteiden mahdolliseen arvoon nähden kohtuuttomia kustannuksia vaativaan omistajan selvittämiseen, joka usein olisi käytännössä mahdotontakin. Vielä suurempi ero on lähinnä jätteisiin rinnastettavien puiden mahdollisen arvon ja poistamisen kustannusten välillä. Usein uittaja olisi aikanaan voitu velvoittaa puiden poistamiseen, mutta näin ei ole syystä tai toisesta tapahtunut, ja sittemmin uittoyhdistys on lakannut. Ehdotuksen tarkoituksena ei ole syrjäyttää uittajan aiheuttamisperiaatteen mukaista vastuuta, vaan tätä koskevat vesilain säännökset jäisivät voimaan. Niitä olisi sovellettava ensisijaisesti. Vesilain 5 lukuun lisättäväksi ehdotettu 99 a § tulisikin käytännössä sovellettavaksi tapauksiin, joissa vanhojen uittojätteiden poistamiseen ei käytettävissä enää ole muuta menettelyä.
Säännöksiä pohjaveteen vaikuttavista toimenpiteistä ehdotetaan eräiltä osin tarkistettaviksi. Säännösten tarkoituksena on parantaa oman kunnan alueelta tapahtuvan yleisen vedenhankinnan asemaa sekä täydentää pohjaveden muuttamiskieltosäännöstä tapauksissa, joissa muu toimenpide kuin vedenotto aiheuttaa esiintymän määrällistä heikentymistä.
Vesilakiin ehdotetaan lisäksi tehtäväksi eräitä merkitykseltään vähäisempiä tarkistuksia, joiden tarkoituksena on vesiasian käsittelyn yksinkertaistaminen tai vesilain saattaminen vastaamaan muuhun lainsäädäntöön tehtyjä muutoksia.
Esityksellä ei ole valtiontaloudellisia eikä organisatorisia vaikutuksia. Ehdotetulla uppopuita koskevalla muutoksella sekä osin myös ehdotetuilla pohjavesisäännösten tarkistuksilla on ympäristönsuojelullisia vaikutuksia.
Uittojätteitä koskeva muutosehdotus perustuu eduskunnan toivomukseen. Eduskunnassa tehtiin vuoden 1994 valtiopäivillä lakialoite n:o 23, joka sisälsi ehdotuksen laiksi vesilain 5 luvun 30 §:n muuttamisesta. Eduskunta aloitteen hylätessään hyväksyi toivomuksen, että hallitus pikaisesti ryhtyisi toimenpiteisiin vanhoista uitoista vesistöihin jääneiden uppopuiden ja muiden uittojätteiden poistamiseksi joko valmistelemalla ja antamalla eduskunnalle esityksen laiksi vesilain muuttamisesta tai huolehtimalla asiasta valtion talousarvioon varattavilla määrärahoilla. Vesilain 5 lukuun lisättäväksi ehdotettu 99 a § on valmisteltu oikeusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhteistyönä.
Pohjavesiä koskevat vesilain 9 luvun 7 ja 9 §:n muutosehdotukset perustuvat vesi- ja ympäristöhallituksen vuonna 1993 oikeusministeriölle tekemään aloitteeseen, joka sisälsi eräitä muitakin pohjavesiin ja niiden suojeluun liittyviä muutosehdotuksia. Aloitteen johdosta on vuonna 1994 käyty erillinen lausuntokierros, jossa osa ehdotuksista ei saavuttanut laajaa hyväksyntää. Nämä ehdotukset eivät ole mukana esityksessä.
Esitys on muilta osin valmisteltu ja kokonaisuutena viimeistelty virkatyönä oikeusministeriössä.
1 luvun 20 a, 22 a ja 23 a §. Vesiensuojelua koskevien direktiivien täytäntöönpanoa koskevat valtuutus- ja viittaussäännökset perustuvat voimassa olevassa laissa ETA-sopimukseen. EU-jäsenyyden oloissa tällainen viittausrakenne on käynyt vanhentuneeksi. Pykäliä ehdotetaankin muutettaviksi siten, että valtuutuksen kohteina ovat suoraan asianomaiset direktiivit. Alaltaan laajoissa valtuutussäännöksissä kysymykseen tulevien direktiivien suuren lukumäärän vuoksi niiden yksilöiminen laissa ei ole tarkoituksenmukaista. Valtuutussäännökset kattaisivat sekä jo voimassa olevat että mahdolliset uudet EY:n direktiivit, jotka asiasisältönsä puolesta kuuluvat asianomaisten säännösten alaan. Laissa käytettäisiin kuitenkin yleisempää nimitystä ''ympäristöä koskeva direktiivi'', koska eräät ympäristöä koskevat EY:n direktiivit kuuluvat Suomessa vain osin vesilain alaan, osin taas esimerkiksi jätelain (1072/93) alaan. Myös voimassa olevan lain yleiset viittaukset ETA-sopimuksen XX liitteeseen kattavat kaikki varsinaiset ympäristöä koskevat EY:n direktiivit.
Ehdotettujen muutosten seurauksena uusia direktiivejä koskeva 21 luvun 14 § voidaan tarpeettomana kumota. Jos mahdollinen uusi direktiivi ei kuitenkaan sisällöltään ja rakenteeltaan liity lain valtuutussäännöksiin, on näiden täydentämistarvetta erikseen harkittava.
5 luvun 99 ja 99 a §. Yleisperusteluissa selostetuista syistä lukuun lisättäväksi ehdotetussa 99 a §:ssä säädettäisiin, että alueellinen ympäristökeskus voi luvun 30 §:n 3 momentin ja 97―99 §:n säännösten estämättä ilman vesioikeuskäsittelyä poistaa vesistöstä uppopuut ja muut uittojätteet siten, että ne jäävät valtion omaisuudeksi ilman erillistä ilmoitusvelvollisuutta. Edellytyksenä olisi lisäksi, että uitto on lakannut eikä toimivaa uittoyhdistystä ole. Jatkossakin sovellettaisiin ensisijaisesti niitä säännöksiä, joiden nojalla vastuu uittojätteistä kuuluisi uitosta vastaavalle tai vastanneelle. Tällainen pykälä on ennen muuta luvun 99 §, joka ei kuitenkaan sovellu enää uittoyhdistyksen lakattua olemasta. Myös luvun 30 §:n 3 momenttia on käytännössä eräissä tapauksissa sovellettu uppopuihin, vaikka se varsinaisesti koskeekin uitosta jäljelle jääneitä rakennelmia ja laitteita, joiden poistamisvelvollisuus uittoyhdistyksen lakattua siirtyy valtiolle.
Luvun 78 §:n perusteella on tarpeen varmistaa, ettei lakkaavan uittoyhdistyksen omaisuutta käytetä saman pykälän nojalla muihin tarkoituksiin, jos uittojätteisiin liittyviä velvoitteita vielä on toteuttamatta. Ehdotettua 99 a §:ää sovellettaisiin näin lähinnä vain sellaisiin jo muodostuneisiin uittojätteisiin, joista aiheutuvan haitan poistamiseksi muut keinot eivät enää ole käytettävissä. Suoranaista poistamisvelvollisuutta ei alueelliselle ympäristökeskukselle asetettaisi. Ehdotetun pykälän säännökset on tarkoitus ottaa huomioon valtion talousarviossa maa- ja metsätalousministeriön pääluokan kohdalla.
Jotta luvun 99 §:ää voitaisiin soveltaa tehokkaasti siten, ettei ehdotettuun 99 a §:ään jouduttaisi enää tulevaisuudessa turvautumaan, ehdotetaan ensin mainittua pykälää selvennettäväksi uudella 2 momentilla siten, että asian käsittelymuodoksi täsmennetään lain 21 luvun 3 §:n mukainen virka-apumenettely.
6 luvun 35 §. Pykälän 2 momentin mukaan yleisen viemärilaitoksen toiminta-aluetta voidaan ojitussäännöksiä sovellettaessa määräedellytyksin käsitellä kuivatusalueen erillisenä osittelualueena. Tämä edellyttää kuitenkin vesioikeuden eri hakemuksesta antamaa päätöstä, eikä momenttia siten voida suoraan soveltaa ojitustoimituksessa, jossa kuivatusalueista muutoin ensi asteessa päätetään. Menettely on tarpeettoman raskas, vaikka soveltamistilanteita ei käytännössä olekaan paljon. Käsittelyn yksinkertaistamiseksi ehdotetaan, että momenttia sovellettaisiin ojitusasian tavanomaisessa käsittelyssä suoraan ilman erillistä vesioikeuskäsittelyä.
7 luvun 11 ja 13 §. Luvun 13 §:n 3 momentti koskee sellaista saman luvun 4 §:ssä tarkoitettua tilannetta, jossa valtio on saanut säännöstelyluvan haluamatta kuivatushyödyn saajia yritykseen osallisiksi. Hanke suoritetaan valtion kustannuksella. Luvun 13 §:n 3 momentin nojalla vesioikeus voi kuitenkin määräedellytyksin velvoittaa hyödynsaajat osallistumaan hankkeen myöhempään hoitoon ja kunnossapitoon sekä asettamaan tätä varten toimitsijan ja ehkä perustamaan järjestely-yhtiön. Tämä voi kuitenkin tapahtua vain valtion kanteesta, mikä merkitsee asian käsittelyä vesilain mukaisena riita-asiana. Soveltamistilanteita on käytännössä ollut vähän. Tällöin riita-asia on kuitenkin osoittautunut hankalaksi tavaksi käsitellä suurta asianosaisjoukkoa, josta asiassa yleensä on kysymys. Tämän vuoksi ehdotetaan, että mainitun momentin mukainen asia käsiteltäisiin vesioikeudessa hakemusasiana.
Oikeudellisesti samantapaisesta asiasta on kysymys 7 luvun 11 §:n 1 momentin viimeisessä virkkeessä, jonka mukaan ulkopuolinen hyödynsaaja muissa kuin 4 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa voidaan velvoittaa osallistumaan järjestelyn kustannuksiin. Asia käsitellään riita-asiana. Hankkeen ollessa vesistön säännöstelyä vastaavanlainen asia on lain 8 luvun 5 §:n mukaan hakemusasia, joka soveltuu paremmin tällaiseen tilanteeseen. Näillä perusteilla myös 11 §:n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentin viimeisessä virkkeessä tarkoitettu asia käsiteltäisiin hakemusasiana.
9 luvun 3 a §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi samoista syistä kuin 1 luvun 20 a, 22 a ja 23 a §:ää.
9 luvun 7 §. Vesihuollon turvaamiseksi pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että seurauksista riippumaton luvanvaraisuus koskisi paitsi pohjaveden ottamista myös muuta toimenpidettä, jonka seurauksena pohjavettä poistuu esiintymästä vähintään 250 kuutiometriä vuorokaudessa. Tilapäisiä toimenpiteitä tämä säännös ei koskisi. Säännösten yhdenmukaistamiseksi ehdotetaan lisäksi, että myös pohjaveden ottamisen seurauksista riippumaton luvanvaraisuus rajataan vastaavalla tavalla tilapäisten toimenpiteiden osalta. Tällöin pohjaveden ottamista edeltävä veden pumppaaminen tutkimustarkoituksessa ei enää automaattisesti olisi luvanvaraista.
9 luvun 9 §. Pykälässä säädetään pohjaveden ottamista koskevien lupahakemusten etusijajärjestyksestä. Pykälä voi kuitenkin johtaa erilaiseen tulokseen kuin merkittäviä vesihuoltopoliittisia valintoja sisältävät luvun 4 §:n säännökset, jotka kuitenkin tulevat sovellettavaksi vain, jos pohjaveden ottamon sijoituskohta on vieraassa omistuksessa ja siihen siten on tarpeen saada oikeus pykälän mukaisella vesioikeudellisella pakkotoimella. Tällä taas ei ole todellista yhteyttä tilanteen vesitaloudelliseen arvosteluun eikä siihen, onko vettä tarkoitus käyttää asianomaisen kunnan alueella vai sen ulkopuolella. Luvun 4 ja 9 §:n välillä vallitsevan epäjohdonmukaisuuden poistamiseksi ehdotetaan 9 §:ää täydennettäväksi siten, että etusija annetaan talousveden yleisen tarpeen tyydyttämistä asianomaisessa kunnassa tarkoittavalle hankkeelle. Tämän jälkeen olisi vuorossa muu yhdyskunnan vedenhankinta.
9 luvun 22 §. Voimassa oleva, vuonna 1993 annetulla lailla lukuun lisätty pykälä mahdollistaa eräät veden käyttökohdetta koskevat poikkeukset vedenhankinnan kriisi- ja häiriötilanteissa. Valvonnan kannalta on osoittautunut tarpeelliseksi täydentää sitä ilmoitusvelvollisuutta koskevalla säännöksellä. Ilmoitus ehdotetaan tehtäväksi asianomaiselle alueelliselle ympäristökeskukselle.
10 luvun 24 c §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi samoista syistä kuin 1 luvun 20 a, 22 a ja 23 a §:ää.
21 luvun 8 §. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi hallinnon ja lainsäädännön muuttumisen johdosta tarpeelliset tekniset tarkistukset.
21 luvun 14 §. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi 1 luvun 20 a, 22 a ja 23 a §:n perusteluissa esitetyistä syistä.
Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Mahdollisten uusien vesialan direktiivien voimaan saattaminen edellyttää, että valtuutussäännökset ovat asianmukaisesti sovellettavissa.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 19 päivänä toukokuuta 1961 annetun vesilain (264/61) 21 luvun 14 §, sellaisena kuin se on 8 päivänä tammikuuta 1993 annetussa laissa (87/93),
muutetaan 1 luvun 20 a §:n 1 momentti, 22 a §:n 2 momentti ja 23 a §:n 2 ja 3 momentti, 6 luvun 35 §:n 2 momentti, 7 luvun 11 §:n 1 momentti ja 13 §:n 3 momentti, 9 luvun 3 a §, 7 §:n 1 momentti ja 9 §, 10 luvun 24 c §:n 2 momentti sekä 21 luvun 8 §:n 1, 3 ja 5 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat, 1 luvun 20 a §:n 1 momentti, 22 a §:n 2 momentti ja 23 a §:n 2 ja 3 momentti, 9 luvun 3 a § ja 10 luvun 24 c §:n 2 momentti mainitussa 8 päivänä tammikuuta 1993 annetussa laissa, 6 luvun 35 §:n 2 momentti ja 7 luvun 11 §:n 1 momentti 12 päivänä heinäkuuta 1993 annetussa laissa (653/93), 21 luvun 8 §:n 1 momentti 2 päivänä huhtikuuta 1990 annetussa laissa (308/90) ja 5 momentti 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetussa laissa (467/87), sekä
lisätään 5 luvun 99 §:ään, sellaisena kuin se on 29 päivänä heinäkuuta 1976 annetussa laissa (649/76), uusi 2 momentti, 5 lukuun uusi 99 a § sekä 9 luvun 22 §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa 12 päivänä heinäkuuta 1993 annetussa laissa, uusi 2 momentti seuraavasti:
1 luku
Yleisiä säännöksiä
20 a §Sen lisäksi, mitä 19 ja 20 §:ssä säädetään, on vesioikeuden lupa tarpeen sellaisille päästöille mainituissa pykälissä tarkoitettuihin vesiin, joista valtioneuvoston päätöksellä näin erikseen määrätään. Tämän pykälän nojalla annettava määräys voi koskea vain sellaisia päästöjä, joita tarkoitetaan asianomaisissa ympäristöä koskevissa Euroopan yhteisön (EY) direktiiveissä.
22 a §
Tämän pykälän nojalla annettava määräys voi koskea vain sellaisia toimenpiteitä, joita tarkoitetaan asianomaisissa ympäristöä koskevissa EY:n direktiiveissä.
23 a §Edellä 1 momentissa tarkoitettu määräys voi koskea vain aineita, joita tarkoitetaan tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta annetun neuvoston direktiivin (76/464/ETY) liitteen luettelossa 1.
Mitä tässä pykälässä säädetään vaarallisten aineiden johtamisesta vesistöön, koskee myös sellaista puhdistamolietteen päästämistä vesiin, jota tarkoitetaan yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetussa neuvoston direktiivissä (91/ 271/ETY).
5 luku
Puutavaran uitto
99 §Edellä 1 momentissa tarkoitettu asia käsitellään 21 luvun 3 §:n mukaisena virka-apuasiana.
99 a §Kun uitto on lakannut eikä toimivaa uittoyhdistystä ole, alueellinen ympäristökeskus voi 30 §:n 3 momentin ja 97―99 §:n säännösten estämättä ja ilman asian käsittelyä vesioikeudessa poistaa vesistöstä uppopuut ja muut uittojätteet, jotka tällöin jäävät valtion omaisuudeksi ilman erillistä ilmoitusvelvollisuutta.
6 luku
Ojitus
35 §Ojana pidetään myös sellaista yleisen viemärilaitoksen viemäriä, jonka tarkoituksena on sade- tai kuivatusveden johtaminen, jollei 10 luvun 2 §:n 3 momentista johdu muuta. Jos tällaisessa viemärissä johdetaan kuivatustarkoituksessa vettä yleisen viemärin toiminta-alueelta sen ulkopuolelle, on aluetta tai sen osaa käsiteltävä kuivatusalueen erillisenä osittelualueena. Hyödyn saajaksi katsotaan tällöin asianomainen viemärilaitos.
7 luku
Vesistön järjestely
11 §Vesistön järjestelyssä on vastaavasti noudatettava, mitä ojituksesta 6 luvun 17 §:ssä, 27 §:n 3 momentissa ja 28―31 §:ssä säädetään. Yhtiön kokouksen päätöstä on kuitenkin moitittava ja päätöksen tehottomaksi toteamista vaadittava kanteella vesioikeudessa. Päätöstä, jossa osakkaiden osuus yhtiössä tai kustannusten jako on vahvistettu, on moitittava kolmen kuukauden kuluessa ja muuta päätöstä 60 päivän kuluessa kokouksesta. Vaatimus, joka 6 luvun 30 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa tehdään järjestelyn aiheuttamasta kuivatuksesta hyötyä saavan velvoittamisesta osallistumaan järjestelyn kustannuksiin, on tehtävä hakemuksella vesioikeudessa.
13 §
Jos valtio on ollut järjestelyn toimeenpanijana, mutta järjestelystä saatu hyöty on suurelta osalta tullut muiden hyväksi, voi vesioikeus valtion hakemuksesta määrätä kaikki hyödynsaajat yhteisesti huolehtimaan edellä tässä pykälässä tarkoitetuista toimenpiteistä, asettamaan sitä varten tarvittavat toimitsijat ja osallistumaan toimenpiteen kustannuksiin heidän saamaansa hyötyä vastaavassa suhteessa. Tätä varten voidaan perustaa järjestely-yhtiö.
9 luku
Veden johtaminen nesteenä käytettäväksi ja pohjaveden ottaminen
3 a §Johdettaessa vettä vesistöstä yhdyskunnan tarpeisiin on noudatettava, mitä valtioneuvoston päätöksellä määrätään asianomaisten ympäristöä koskevien EY:n direktiivien täytäntöönpanemiseksi tarvittavista raakaveden laatuvaatimuksista sekä juomavettä valmistavan laitoksen omistajan tarkkailu- ja ilmoitusvelvollisuudesta.
7 §Toimenpiteeseen, jota 1 luvun 18 §:ssä tarkoitetaan ja joka aiheuttaa siinä tarkoitettuja seurauksia, sekä sellaisen muun kuin tilapäisen pohjaveden ottamon tekemiseen, joka on suunniteltu vähintään 250 kuutiometriä vuorokaudessa käsittävän vesimäärän ottamista varten, on haettava lupa vesioikeudelta. Sama koskee myös aikaisemmin rakennetun pohjaveden ottamon tai sen käytön laajentamista sellaiseksi taikka sellaisia seurauksia aiheuttamalla, kuin edellä on sanottu, sekä muuta toimenpidettä kuin pohjaveden ottamista, jos toimenpiteen johdosta pohjavettä poistuu pohjavesiesiintymästä muutoin kuin tilapäisesti vähintään 250 kuutiometriä vuorokaudessa.
9 §
Milloin useat hakevat lupaa tietyn pohjavesiesiintymän hyväksikäyttöä tarkoittavaan toimenpiteeseen eikä vettä hakemuksissa tarkoitetussa määrässä riitä kaikille, lupaa myönnettäessä on etusija annettava talousveden yleisen tarpeen tyydyttämistä asianomaisessa kunnassa tarkoittavalle hankkeelle. Seuraavana etusijajärjestyksessä on muu yhdyskunnan vedenhankinnan turvaamista tarkoittava hanke ja sen jälkeen sellaisen hakijan hanke, jolle pohjaveden saanti on erityisen tarpeellista ja jonka toiminta on katsottava yleiseltä kannalta tärkeäksi. Jos useat hakevat lupaa samanarvoisiksi katsottaviin hankkeisiin, on vastaavasti noudatettava, mitä tämän luvun 3 §:n 2 momentissa säädetään.
22 §Edellä 1 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä on ilmoitettava alueelliselle ympäristökeskukselle.
10 luku
Jätevedet ja muut vesistöä pilaavat aineet
24 c §Tämän pykälän nojalla voidaan määrätä vain rajoituksia ja toimenpiteitä, joita edellytetään asianomaisissa ympäristöä koskevissa EY:n direktiiveissä.
21 luku
Erityisiä määräyksiä
8 §Vesioikeuden on ilmoitettava asianomaiselle maanmittaustoimistolle lainvoiman saaneesta päätöksestä, jolla on myönnetty oikeus tehdä toisen maalle uoma tai muu rakennelma, saattaa toiselle kuuluvaa aluetta pysyvästi veden alle, käyttää toisen omistamaan tilaan kuuluvaa vesivoimaa taikka muutoin jatkuvasti käyttää hyväkseen toisen kiinteää omaisuutta. Sama koskee päätöstä, jolla jokin alue on määrätty suoja-alueeksi tai sen käyttöä muutoin rajoitettu. Maanmittaustoimiston on tehtävä päätöksestä merkintä kiinteistörekisteriin. Maanmittaustoimiston tulee tarvittaessa määrätä toimitusinsinööri erityisessä kiinteistötoimituksessa selvittämään ne seikat, joita merkinnän tekeminen edellyttää.
Jos 1 momentissa tarkoitettu oikeus kuitenkin kohdistuu tonttiin tai yleiseen alueeseen, on vesioikeuden, päätöksen saatua lainvoiman, ilmoitettava siitä asianomaisen kunnan kiinteistörekisterin pitäjälle rekisterimerkinnän tekemistä varten.
Jos 1 momentissa tarkoitettu kiinteistötoimitus on tarpeen yleiseltä kannalta tärkeän selvityksen vuoksi, suoritetaan toimitus valtion kustannuksella. Muussa tapauksessa toimituksen kustannukset suorittaa se, jolle kiinteistörekisteriin merkittävä oikeus on myönnetty tai jonka hakemuksesta kiinteistön käyttöä on rajoitettu.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .
Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 1995
Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI
Ministeri
Olli-Pekka Heinonen