Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 1/1995
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteiden avustamisesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteiden avustamisesta annetun lain 9 §:ää muutettavaksi siten, että takaisin perittävälle avustukselle maksettavan koron ja viivästyskoron määrä määräytyvät korkolain mukaisesti. Eduskunta on hyväksynyt lain 9 §:n muuttamisen nyt ehdotetulla tavalla 10 päivänä helmikuuta 1995, mutta laissa havaitun lainsäädäntöteknisen virheen vuoksi tasavallan presidentti päätti 3 päivänä maaliskuuta 1995 jättää lain vahvistamatta ja palauttaa sen eduskuntaan. Ehdotetulla lailla on tarkoitus korvata vahvistamatta jätetty laki.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 1995 tai mahdollisimman pian sen jälkeen.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Eduskunta on korkolain sekä eräiden muiden lakien viivästysseuraamuksia koskevien säännösten muuttamista koskeneen hallituksen esityksen (HE 292/1994 vp) johdosta muuttanut korkolain viivästyskorkoa koskevaa 4 §:ää muun muassa siten, että viivästyskoron määräytyminen kytketään markkinakoron kehitykseen. Korkolain muuttamisen yhteydessä eduskunta hyväksyi 48 muun lain viivästysseuraamussäännösten muuttamisen siten, että viivästyskoron ja eräissä tapauksissa myös palautettavalle summalle maksettavan koron määrä määräytyy korkolain uuden 4 §:n 3 momentin mukaisesti. Yksi tässä yhteydessä hyväksytyistä laeista oli laki yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteiden avustamisesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta. Sen mukaan kyseisen lain 9 §:ssä tarkoitetulle palautettavalle avustusmäärälle maksettava vuotuinen korko ja palautuksen viivästymisen johdosta maksettava viivästyskorko määräytyisivät korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisesti.

Samanaikaisesti edellä mainitun hallituksen esityksen kanssa eduskunnassa on ollut käsiteltävänä hallituksen esitys ympäristöhallintoa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 241/1994 vp). Sen perusteella yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteiden avustamisesta annetun lain 9 §:ää on muutettu siten, että toimivaltaiseksi viranomaiseksi säädetään alueellinen ympäristökeskus. Laki (99/95) on annettu 24 päivänä tammikuuta 1995 ja se on tullut voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1995.

Edellä selostettu ympäristöhallintoa koskeneen esityksen mukainen muutos ei tullut otetuksi huomioon käsiteltäessä eduskunnassa viivästysseuraamussäännöksiä koskenutta hallituksen esitystä. Tästä syystä viivästysseuraamussäännöksiä koskeneen hallituksen esityksen perusteella hyväksytyssä laissa toimivaltainen viranomainen olisi aiemman lain mukaan toimivaltainen mutta 1 päivänä maaliskuuta 1995 lakkautettu vesi- ja ympäristöhallitus. Lisäksi molempien lakien johtolauseiden mukaan 9 §:ää muutetaan sellaisena kuin se on 29 päivänä joulukuuta 1989 annetussa laissa (1376/89), joten pykälät olisivat myös johtolauseittensa perusteella keskenään ristiriitaiset.

Edellä mainittujen ristiriitojen vuoksi tasavallan presidentti päätti 3 päivänä maaliskuuta 1995 jättää lain vahvistamatta ja palauttaa sen eduskuntaan.

Nyt ehdotettava laki on asiasisällöltään muutoin yhdenmukainen vahvistamatta jätetyn lain kanssa, mutta siinä on otettu huomioon lain 9 §:n 1 päivänä maaliskuuta 1995 voimaan tulleet muutokset. Ehdotetulla lailla on tarkoitus korvata vahvistamatta jätetty laki.

2. Esityksen vaikutukset

Esityksellä korjataan eduskunnan aiemmin hyväksymään lakiin liittyvä lainsäädäntötekninen virhe. Esityksellä ei ole muita vaikutuksia.

3. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä oikeusministeriössä.

4. Voimaantulo

Viivästyskoron määrää koskeva korkolain muutos tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1995. Samalla tulee voimaan useita muita lainmuutoksia, jotka ovat korkosäännösten osalta sisällöltään samanlaisia kuin nyt ehdotettu laki. Sen vuoksi on tarkoituksenmukaista, että ehdotettu laki tulee voimaan samanaikaisesti muiden vastaavanlaisten lakien kanssa tai, jos tämä ei ole mahdollista, mahdollisimman pian sen jälkeen.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteiden avustamisesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteiden avustamisesta 18 päivänä tammikuuta 1980 annetun lain (56/80) 9 §, sellaisena kuin se on 24 päivänä tammikuuta 1995 annetussa laissa (96/95), seuraavasti:

9 §

Alueellisen ympäristökeskuksen on määrättävä vesihuoltoavustus kokonaan tai asianomaiselta osin takaisin maksettavaksi, jos avustuksen saaja on käyttänyt avustuksen muuhun kuin mihin se on myönnetty tai jos hän on avustuksen saamiseksi antanut vääriä tai harhaanjohtavia tietoja tai salannut tietoja ja menettelyllä on ollut vaikutusta avustuksen myöntämiseen tai ehtojen asetteluun taikka jos avustus on muutoin suoritettu virheellisin edellytyksin tai perusteettomasti. Palautettavalle avustusmäärälle on suoritettava sen nostopäivästä lukien vuotuista korkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan. Milloin palautusta tai korkoa ei ole maksettu valtiolle viimeistään määrättynä eräpäivänä, avustuksen saajan on maksettava palautettavalle määrälle vuotuista viivästyskorkoa edellä mainitun korkokannan mukaan.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Palautettavalle avustusmäärälle tämän lain voimaantuloa edeltävältä ajalta maksettavaan korkoon sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tätä lakia voidaan kuitenkin soveltaa, jos se johtaa avustusmäärän palauttamiseen velvollisen kannalta lievempään lopputulokseen kuin aiempi laki.

Suoritukseen, joka oli viivästyneenä tämän lain tullessa voimaan, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tätä lakia voidaan kuitenkin soveltaa, jos se johtaa lievempään viivästysseuraamukseen kuin aiempi laki.


Helsingissä 7 päivänä huhtikuuta 1995

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ministeri
Olli-Pekka Heinonen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.