Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 139/1994
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain 1 ja 8 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annettua lakia siten, että sitä sovellettaisiin myös Euroopan unionin varoista myönnettyihin ja maksettuihin tukiin. Lisäksi laista esitetään poistettavaksi tarpeettomana mahdollisuus käyttää kalastusjärjestöjä apuna lain valvonnassa.

Esitys liittyy hallituksen esitykseen Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti Suomen Euroopan unioniin liittymistä koskevan sopimuksen kanssa. Voimaantuloajankohdasta säädettäisiin asetuksella.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotettu muutos

Maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä 18 päivänä joulukuuta 1992 annetun lain (1336/92) 1 §:n mukaan lakia sovelletaan maa- ja metsätalousministeriön, maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen, maaseutuelinkeinopiirien ja kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisten valtion varoista myöntämiin ja maksamiin avustuksiin, korvauksiin, palkkioihin ja muihin tukiin, jollei lailla tai sen nojalla asetuksella erikseen toisin säädetä. Lakia sovelletaan kuitenkin rakentamiseen ja muuhun investointiin myönnettävään tukeen vain, jos muualla laissa tai sen nojalla niin säädetään.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakia sovellettaisiin myös mainittujen viranomaisten Euroopan unionin varoista myöntämiin tukiin. Lisäksi pykälään ehdotetaan tehtäväksi lähinnä sanonnallisia täsmennyksiä.

Suomen Euroopan unioniin liittymisen johdosta ehdotetaan kumottavaksi muun muassa kalastustulolaki (621/75). Maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain 8 §:n 4 momentin mukaan kalastustulolain 6 §:ssä tarkoitettuja kalastusjärjestöjä voidaan käyttää apuna tukitehtävälain mukaisessa valvonnassa sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Mainittu avunantomahdollisuus ehdotetaan tarpeettomana poistettavaksi.

2. Esityksen taloudelliset vaikutukset

Esitys ei edellytä lisähenkilöstöä valtion tai kuntien palvelukseen eikä sillä myöskään ole vaikutusta valtion tai kuntien muihin menoihin.

3. Esityksen valmistelu

Ehdotettu lainmuutos on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä virkatyönä.

4. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan samanaikaisesti Suomen Euroopan unioniin liittymistä koskevan sopimuksen kanssa. Lain voimaantuloajankohdasta säädettäisiin asetuksella.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain 1 ja 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä 18 päivänä joulukuuta 1992 annetun lain (1336/92) 1 § sekä 8 §:n 4 momentti seuraavasti:

1 §
Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan 2 §:ssä tarkoitettujen viranomaisten valtion ja Euroopan unionin varoista myöntämiin ja maksamiin avustuksiin, korvauksiin, palkkioihin ja muihin tukiin, jollei muualla toisin säädetä. Tätä lakia sovelletaan kuitenkin rakentamiseen ja muuhun investointiin myönnettävään tukeen vain, jos muualla laissa tai sen nojalla niin säädetään tai määrätään.

8 §
Valvonta

Kasvintuotannon tarkastuskeskusta, eläinlääkintä- ja elintarvikelaitosta ja muita maa- ja metsätalousministeriön alaisia laitoksia voidaan käyttää apuna tämän lain mukaisessa valvonnassa sen mukaan kuin asetuksella tarvittaessa tarkemmin säädetään.



Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.


Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 1994

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Maa- ja metsätalousministeri
Mikko Pesälä

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.