Siirry esitykseen
HE 290/1993
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuolleeksi julistamisesta annetun lain 7 §:n ja avioliittolain 43 ja 45 §:n muuttamisesta
Esityksessä ehdotetaan, että henkilön kuolleeksi julistamista koskevan hakemuksen säännönmukaisesta kuuluttamisesta virallisessa lehdessä luovuttaisiin silloin, kun hakijana on virallinen syyttäjä. Virallisessa lehdessä ei enää kuulutettaisi myöskään avioehtosopimusten ja eräiden muiden avioliittoasetuksessa mainittujen asiakirjojen kuin osituskirjan rekisteröimisestä tuomioistuimessa. Esitys liittyy oikeusministeriön hallinnonalalta edellytettyihin säästötoimiin.
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.
Nykytila
Kuolleeksi julistamisesta annetun lain mukaan kuolleeksi julistaminen on mahdollista joko yksityishenkilön tai viranomaisen hakemuksesta. Väestörekisterin pitäjän on vuosittain lähetettävä viralliselle syyttäjälle luettelo niistä henkilöistä, joiden syntymästä edellisen kalenterivuoden päättyessä on kulunut vähintään 90 vuotta ja joiden elossa olemisesta rekisterinpitäjä ei ole saanut tietoa viimeisten viiden vuoden aikana. Syyttäjän on hankittava saatavilla oleva selvitys siitä, ovatko edellytykset kuolleeksi julistamiselle olemassa. Käytännössä asiassa suoritetaan esitutkinta, jossa otetaan yhteyttä kysymyksessä olevan henkilön sukulaisiin ja selvitetään, onko heillä tietoa henkilön elossa olemisesta. Jos kuolleeksi julistamisen edellytykset ovat tutkinnan perusteella olemassa, syyttäjän on haettava henkilön kuolleeksi julistamista yleiseltä alioikeudelta. Syyttäjän on haettava kuolleeksi julistamista muulloinkin, jos lääninhallitus niin määrää.
Syyttäjän haettua kuolleeksi julistamista tuomioistuin kutsuu kadonneen henkilön ilmoittautumaan tuomioistuimelle uhalla, että tuomioistuin muuten julistaa hänet kuolleeksi. Tätä koskeva kuulutus on pantava nähtäville tuomioistuimen ilmoitustaululle sekä julkaistava yhden kerran virallisessa lehdessä. Vuosittain näitä kuulutuksia julkaistaan noin 4 000 henkilöstä. Kuulutukset julkaistaan keskitetysti kunkin vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa. Kuulutuskustannukset maksetaan valtion varoista.
Muutoksen syyt ja ehdotettu muutos
Kuulutuksen päätarkoituksena on saattaa kuolleeksi julistamista koskeva hakemus sen tietoon, jota hakemus koskee, jos hän vielä elää. Syyttäjän vireille panemissa hakemuksissa kuulutus ei useinkaan toteuta tarkoitustaan. Haettavat henkilöt ovat iäkkäitä, minkä lisäksi huomattava osa heistä on aikanaan muuttanut ulkomaille. Sen vuoksi on hyvin epätodennäköistä, että virallisessa lehdessä julkaistu kuulutus tosiasiassa tulisi haettavan tietoon, vaikka hän olisikin elossa.
Kuulutuksen toisena tarkoituksena on saattaa hakemus niiden tietoon, jotka saattavat olla selvillä haettavan henkilön mahdollisesta elossa olosta, olinpaikasta tai muista häneen liittyvistä seikoista. On kuitenkin todennäköistä, että nämä henkilöt tavoitetaan jo siinä vaiheessa, kun syyttäjä virkansa puolesta selvittää edellytyksiä kuolleeksi julistamisen hakemiselle, joten kuulutuksen julkaiseminen ei tältä kannalta useinkaan ole tarpeen.
Kuulutuksella pyritään lisäksi tavoittamaan ne henkilöt, joiden oikeus on riippuvainen kuolleeksi julistamisesta. Tässäkin suhteessa kuulutuksella lienee vain harvoin todellista merkitystä: kuulutuksesta ei käy ilmi, jääkö kuolleeksi julistettavan jälkeen omaisuutta. Näin ollen kukaan ei kuulutuksen perusteella saa tietoa häntä mahdollisesti odottavasta perinnöstä tai muusta oikeudesta. Jos kadoksissa oleva henkilö toisaalta on jättänyt jälkeensä omaisuutta, oikeudenomistajat ovat tästä usein jo muutoinkin tietoisia. Heillä on näissä tapauksissa mahdollisuus itse hakea kyseisen henkilön julistamista kuolleeksi.
Edellä mainituilla perusteilla voidaan katsoa, ettei virallisen syyttäjän aloitteesta tapahtuvien kuolleeksijulistamishakemusten kuuluttamisella yleensä ole sille alunperin tarkoitettua merkitystä. Sen vuoksi ehdotetaan, että tällaisia kuolleeksijulistamishakemuksia koskevien kuulutusten säännönmukaisesta julkaisemisesta luovuttaisiin. Yksittäistapauksissa saattaa kuitenkin olla perusteita kuulutuksen julkaisemiselle. Sen vuoksi tuomioistuimelle ehdotetaan jätettäväksi valta määrätä, että kuulutus on julkaistava vuosineljänneksen ensimmäisessä virallisen lehden numerossa, jos siihen havaitaan olevan syytä. Kuulutuksen julkaisemiseen saattaa olla syytä esimerkiksi silloin, kun virallisen syyttäjän toimittamassa tutkinnassa ei ole onnistuttu tavoittamaan kuolleeksi julistettavaksi haettavan henkilön omaisia, mutta on erityistä aihetta olettaa heillä olevan hakemuksen käsittelyyn vaikuttavia tietoja haettavasta henkilöstä.
Ehdotukseen sisältyvän siirtymäsäännöksen mukaan aiempaa lakia noudatettaisiin niissä tapauksissa, joissa tuomioistuin olisi ennen uuden lain voimaantuloa päättänyt kadonneen henkilön kutsumisesta julkisella kuulutuksella ilmoittautumaan tuomioistuimelle. Näissä tapauksissa kuulutus olisi aina julkaistava myös virallisessa lehdessä.
Nykytila
Avioliittolainsäädäntöön sisältyy useita säännöksiä, joiden mukaan eräät aviopuolisoiden välisiä varallisuusoikeudellisia järjestelyjä koskevat sopimukset, vaatimukset ja ilmoitukset on rekisteröitävä tuomioistuimessa ja kuulutettava virallisessa lehdessä.
Avioliittolain 43 §:n 2 momentin (308/86) mukaan tuomioistuimen on rekisteröitävä avioehtosopimus ja toimitettava rekisteröimisestä kuulutus viralliseen lehteen. Avioliittolain 35 §:n 4 momentin mukaan puoliso voi vuoden kuluessa toisen puolison konkurssin alkamisesta vaatia tuomioistuimelta, ettei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen. Tällainen vaatimus saa aikaan samanlaiset vaikutukset kuin vastaavanlainen avioehtosopimus. Vaatimus on rekisteröitävä tuomioistuimessa, ja siitä on kuulutettava samoin kuin avioehtosopimuksesta. Samoin on meneteltävä avioliittolain 105 §:n mukaan silloin, kun puoliso tai kuolleen puolison perilliset toimittavat osituskirjan tuomioistuimeen sekä avioliittolain voimaanpanosta annetun lain 4 §:n 3 momentin (682/48) mukaan pesäerotuomion suhteen. Kuuluttamisvelvollisuus koskee myös eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annetun lain 16 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta avioehtosopimuksesta tai ulkomaan lain soveltamisesta.
Avioliittoasetuksen 14 §:n mukaisesti tuomioistuimet lähettävät rekisteröintitiedot kuuluttamista varten oikeusministeriön tietohallintotoimistolle, joka huolehtii ilmoitusten toimittamisesta keskitetysti viralliseen lehteen. Vuosittain kuulutetaan hieman yli 4 000 avioehtosopimusta. Sen sijaan muita edellä mainittuja rekisteröintejä kuulutetaan yhteensä vain alle 200 vuosittain. Kuulutuskustannukset maksetaan valtion varoista. Kuuluttamisesta valtiolle aiheutuvat keskimääräiset kustannukset on kuitenkin otettu huomioon maksuissa, jotka tuomioistuin perii rekisteröimistä pyytävältä.
Avioliittoasetuksen 15 §:n mukaan oikeusministeriön tietohallintotoimisto pitää avioehtoasioiden rekisteriä, johon talletetaan tuomioistuinten lähettämistä rekisteröimisilmoituksista saadut tiedot avioehdoista sekä muista edellä mainituista vaatimuksista ja ilmoituksista. Rekisteriin talletetut tiedot ovat julkisia. Jokaisella on oikeus saada todistus rekisterissä olevista tiedoista. Lisäksi tietohallintotoimisto voi antaa luvan saada rekisterin tietoja teknisen käyttöyhteyden välityksellä tai muuna henkilörekisterilaissa (471/87) tarkoitettuna massaluovutuksena. Lupa voidaan antaa sellaiselle valtion tai kunnan viranomaiselle, yhteisölle tai elinkeinon- tai toiminnanharjoittajalle, joka toiminnassaan jatkuvasti tarvitsee rekisterin tietoja hyväksyttävää tarkoitusta varten.
Muutoksen syyt ja ehdotettu muutos
Edellä mainittujen avioehtoasioiden kuuluttamisen tarkoituksena on alunperin ollut puolisoiden velkojien suojaaminen. Virallisessa lehdessä julkaistavien kuulutusten avulla velkojat voivat valvoa puolisoiden välisiä aviovarallisuusjärjestelyjä, jotka saattavat vaikuttaa haitallisesti velkojien asemaan. Sen sijaan kuuluttamisella ei sinänsä ole vaikutusta sopimusten, vaatimusten tai ilmoitusten pätevyyteen.
Takaisinsaantia konkurssipesään koskevan lainsäädännön uudistamisen yhteydessä avioliittolakiin tehdyt muutokset ovat vähentäneet velkojien tarvetta saada tietoa puolisoiden välisistä aviovarallisuusjärjestelyistä: velkoja ei voi perustaa luotonantoaan siihen, että velallinen voisi tulevaisuudessa saada varallisuutta avioliitto-oikeudellisen saannon kautta. Velkojan aiheellinen intressi rajoittuu lähinnä sen valvomiseen, ettei velallispuoliso osituksessa luovuta omaisuuttaan enemmän kuin mihin hän olisi aviovarallisuutta koskevien säännösten tai mahdollisen avioehtosopimuksen mukaan velvollinen.
Tiedot, jotka velkoja tarvitsee valvoakseen oikeuttaan, ovat nykyisin saatavissa keskitetysti oikeusministeriön pitämästä avioehtoasioiden rekisteristä joko kirjallisesti, puhelimitse tai teknisen käyttöyhteyden välityksellä. Kuuluttaminen virallisessa lehdessä ei siten enää ole välttämätöntä velkojien tiedonsaantitarpeen kannalta. Velallista koskevien tietojen seuraaminen saattaa tosin yksityiselle kansalaiselle olla jonkin verran helpompaa virallisen lehden kuin avioehtoasioiden rekisterin avulla, koska rekisteriin vietyjen tietojen tehokas seuranta edellyttää, että velkoja toistuvasti tarkistaa tilanteen rekisterinpitäjältä. Kuuluttamisesta aiheutuvat kustannukset huomioon ottaen kahdenkertaisen järjestelmän säilyttämistä ei kuitenkaan voida yksin tällä perusteella pitää aiheellisena.
Edellä mainittujen seikkojen vuoksi esityksessä ehdotetaan, että avioehtosopimusten, avioliittolain 35 §:n 4 momentissa tarkoitettujen vaatimusten, avioliittolain voimaanpanosta annetun lain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettujen pesäerotuomioiden ja eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annetun lain 16 §:ssä tarkoitettujen ilmoitusten kuuluttamisesta luovuttaisiin. Näitä koskevat tiedot olisivat nykyiseen tapaan saatavissa avioehtoasioiden rekisteristä.
Puolisoiden väliset lahjoitukset kuulutettaisiin nykyiseen tapaan. Puolisoiden välisten lahjojen tultua sallituiksi on melko tavallista, että avioehtosopimuksen teon yhteydessä toinen puoliso lahjoittaa omaisuuttaan toiselle puolisolle. Velkojien suojan kannalta on perusteltua, että tällaiset lahjoitukset julkistetaan samalla tavoin kuin muutkin läheisten väliset lahjoitukset. Sen vuoksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi selventävät säännökset siitä, että avioehtosopimuksen yhteydessä annetuista lahjoista on nimenomaisesti ilmoitettava tuomioistuimelle, jotta lahjansaaja voisi saada suojaa lahjanantajan velkojien takaisinsaantivaatimuksilta konkurssissa ja ulosotossa. Ilmoitus voidaan antaa samalla kun avioehtosopimus jätetään tuomioistuimelle. Tällöin erillinen ilmoitus lahjoituksesta ei enää olisi tarpeen. Lahjoituksista tulee edelleenkin kuuluttaa virallisessa lehdessä siten kuin lahjanlupauslain 6 §:ssä tarkoitettujen lahjoitusten kuuluttamisesta on säädetty.
Myös osituskirjan antamisesta kuulutettaisiin virallisessa lehdessä nykyiseen tapaan. Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/91) 9 §:n mukaan ositus voidaan saada peräytymään, jos velallispuoliso on osituksessa luovuttanut puolisolleen tai tämän perillisille omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan, eivätkä osituskirjan oikeuteen antamisesta laskettavat takaisinsaantiajat ole kuluneet umpeen. Avioliittolain 105 §:n mukaan osituskirja tulisi aina antaa tuomioistuimelle. Vuonna 1991 myönnettiin lähes 13 000 avioeroa, minkä lisäksi tulevat vielä kuolleen puolison perillisten ja eloonjääneen puolison välillä suoritetut ositukset. Silti osituskirjoja jätettiin tuomioistuimiin ja kuulutettiin vain 142 kappaletta. Voidaankin olettaa, että kun osituskirja jätetään tuomioistuimelle, kyseessä on tyypillisesti tilanne, jossa ositukseen liittyvä lahjoitus halutaan turvata takaisinsaannilta. Sen vuoksi on perusteltua, että osituskirjan oikeuteen jättäminen julkistetaan kuuluttamalla.
Ehdotukseen sisältyvän siirtymäsäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa rekisteröitäväksi jätettyihin avioehtosopimuksiin sovellettaisiin aiempaa lakia, joten kyseisisten avioehtosopimusten rekisteröimisestä kuulutettaisiin virallisessa lehdessä.
Virallisen syyttäjän aloitteesta tapahtuvien kuolleeksijulistamishakemusten kuuluttamisesta aiheutuu valtiolle vuosittain noin puolen miljoonan markan kustannukset. Kuulutuksista luopumisesta koituisi valtiolle siirtymäkauden jälkeen vastaavan suuruinen säästö.
Valtio maksaa avioehtoasioiden kuuluttamisesta vuosittain 600 000―900 000 markkaa. Kuuluttamisesta aiheutuvat keskimääräiset kustannukset peritään rekisteröinnin hakijalta hakemusmaksujen kautta, joten kuuluttamisesta ei koidu valtiolle varsinaisia lisäkustannuksia. Avioehtoasioiden kuuluttamisesta luopumisen yhteydessä on tarkoitus alentaa hakijalta perittävää hakemusmaksua 75 markalla eli 300 markasta 225 markkaan. Muutos toisi valtiolle siirtymäkauden jälkeen 300 000―450 000 markan suuruiset lisätulot. Asiaa koskeva luonnos asetukseksi tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun asetuksen (774/93) muuttamisesta on esityksen liitteenä.
Esityksellä ei ole organisatorisia eikä henkilöstövaikutuksia.
Virallisen syyttäjän aloitteesta tapahtuvien kuolleeksijulistamishakemusten kuuluttamisesta luopuminen rajoittaa kansalaisten mahdollisuutta saada tietoa hakemuksen vireilläolosta. Rajoitus on lähinnä periaatteellinen eikä sillä otaksuttavasti tule olemaan käytännön merkitystä varsinkaan, kun tuomioistuin voi tarpeen vaatiessa määrätä, että kuuluttaminen on toimitettava.
Avioehtoasioiden kuuluttamisesta luopuminen kaventaa jonkin verran kansalaisten tiedonsaantimahdollisuuksia, koska mahdollisuus seurata avioehtoasioiden rekisteröintejä virallisen lehden kautta jää pois. Asiaa on käsitelty edellä kappaleen 1.2. jaksossa ''muutoksen syyt ja ehdotettu muutos''.
Esitys on valmisteltu virkatyönä oikeusministeriössä. Esityksestä järjestettiin syksyllä 1993 kuulemistilaisuus oikeusministeriössä. Tilaisuuteen osallistuivat Luottomiehet ry, Suomen Asianajajaliitto ja Suomen Pankkiyhdistys. Kaikki kuullut pitivät esitystä tarkoituksenmukaisena.
Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:
1.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuolleeksi julistamisesta 23 päivänä huhtikuuta 1901 annetun lain 7 §, sellaisena kuin se on 22 päivänä heinäkuuta 1991 annetussa laissa (1057/91), seuraavasti:
7 §Edellä 6 §:ssä tarkoitettu kuulutus, joka on annettu muun kuin virallisen syyttäjän hakemuksesta, on julkaistava kolme kertaa virallisessa lehdessä. Yksi kuulutuksista on julkaistava virallisen lehden jonkin vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa, ei kuitenkaan myöhäisemmän kuin sen neljänneksen, joka alkaa kuukauden kuluttua kuuluttamista koskevan päätöksen tekemisestä. Virallisen syyttäjän hakemuksesta annettua kuulutusta ei julkaista virallisessa lehdessä. Tuomioistuin voi kuitenkin määrätä, että virallisen syyttäjän tekemästä hakemuksesta annettu kuulutus on julkaistava yhden kerran virallisen lehden edellä tarkoitetussa vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa, jos julkaisemiseen havaitaan olevan syytä.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .
Jos tuomioistuin on ennen tämän lain voimaantuloa päättänyt julkisella kuulutuksella kutsua kadonneen henkilön ilmoittautumaan tuomioistuimelle, on noudatettava tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
2.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 13 päivänä kesäkuuta 1929 annetun avioliittolain (234/29) 43 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on 30 päivänä huhtikuuta 1986 annetussa laissa (308/86), ja
lisätään 45 §:ään, sellaisena kuin se on 26 päivänä huhtikuuta 1991 annetussa laissa (765/91), uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi, seuraavasti:
43 §Tuomioistuimen on rekisteröitävä avioehtosopimus. Jos sopijapuolet ovat avioehtosopimuksessa ilmoittaneet sen yhteydessä tehdystä irtaimen omaisuuden lahjoituksesta, tuomioistuimen on lisäksi meneteltävä, kuten lahjanlupauslain 6 §:ssä tarkoitettujen lahjoitusten rekisteröimisestä ja kuuluttamisesta erikseen säädetään.
45 §Avioehtosopimuksen yhteydessä annettua lahjaa ei kuitenkaan tarvitse erikseen ilmoittaa, jos avioehtosopimus on jätetty oikeuteen, kuten 43 §:ssä säädetään, ja jos sopijapuolet ovat avioehtosopimuksessa ilmoittaneet lahjoituksesta, sen kohteesta ja antamisajankohdasta.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .
Jos avioehtosopimus on jätetty tuomioistuimelle ennen tämän lain voimaantuloa, on sovellettava tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 1993
Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO
Oikeusministeri
Hannele Pokka