Esityksessä ehdotetaan kalastusalueiden organisaatiota selkeytettäväksi ja niiden toimintaedellytyksiä muutoinkin vahvistettavaksi järjestämällä kalastusalueiden hallinto yleisten yhteisöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti sekä järjestämällä niiden toiminnan rahoitus osaksi kalastuksenhoitomaksujen pohjalta. Samalla nykyisten kalastusaluemaksujen perimisestä luovuttaisiin.

Kalastuslain mukaista maksujärjestelmää ehdotetaan yksinkertaistettavaksi siten, että kalastuksenhoitomaksu ja pilkintämaksu yhdistetään ja erillisen pilkintämaksun perimisestä luovutaan. Kalastuksenhoitomaksun suorittamista vastaan saisi onginta- ja pilkintäoikeuden koko maassa. Asetuksella säädettävä onkiminen olisi kuitenkin maksutonta.

Kalastuksenhoitomaksun jakoperusteita ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että kertyvät maksut jaetaan vesialueiden omistajille, kalastusalueille, kalatalouden neuvontajärjestöille ja valtiolle kalataloudellisiin tarkoituksiin käytettäväksi. Valtion talousarviossa ei enää osoitettaisi muita varoja neuvontajärjestöjen tukemiseen.

Kalastuslain mukaista tehtäväjakoa ehdotetaan uudistettavaksi siten, että ratkaisuvaltaa siirretään eräiltä osin piirihallintoon ja kalastusalueille.

Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kunnissa on edelleen voimassa vanha vuodelta 1951 oleva kalastuslaki. Esityksessä ehdotetaan, että uusi vuodelta 1982 oleva kalastuslaki tulisi voimaan myös mainittujen kuntien osalta.

Esitys liittyy vuoden 1994 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 1994 alusta.

---

Kalastuslain (286/82) keskeisenä tavoitteena on säännellä kalastusoikeutta, kalastusmenetelmiä, kalakantojen hoitoa, kalatalouden hallintoa kalastuksen osalta sekä kalastuksen neuvontaa. Lain tavoitteena on pyrkimys vesialueen mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen. Lähtökohtana on näin ollen vesialueiden kalastuksellinen hyödyntäminen kestävän käytön periaatteen pohjalta.

Lain keskeiset säännökset kohdistuvat vesialueen omistajaan. Hänelle kuuluu kalastusoikeus samoin kuin velvollisuus kalakantojen hoitamiseen. Laissa on lisäksi säännöksiä ammattikalastuksen ja virkistyskalastuksen etujen turvaamisesta silloinkin, kun kalastus ei tapahdu vesialueen omistajan toimesta.

Kalavesien omistussuhteet ovat sellaiset, että yhtenäiset kalataloudellisesti merkittävät vesialueet eivät juuri koskaan kuulu samalle omistajalle. Kalavesiin kohdistuvat toimenpiteet vaikuttavat kuitenkin yleensä koko vesialueeseen. Vesialueiden hoidon tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi luotiin kalastusalueet. Alueiden perustamisen tarkoituksena oli luoda kalataloudellisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia, joita laissa säädettyjen rajojen puitteissa hoidettaisiin yhtenäisesti.

Kalastusalueet ovat lähtökohtaisesti vesialueiden omistajien organisaatioita. Niille kuuluu kuitenkin jo nykyisin joitakin julkishallinnon alaan luettavia tehtäviä. Varsinainen valtion aluehallinto hoidetaan kuitenkin maaseutuelinkeinopiirien toimesta. Piireissä on kalataloudellisia tehtäviä varten oma yksikkö, joka toimialueellaan on periaatteessa itsenäinen.

Kalastukseen liittyvää neuvontaa harjoittavat lähinnä eräät järjestöt, jotka tehtäviänsä varten saavat valtionapua. Järjestöjä ei ole perustettu kalastuslain nojalla, mutta lainsäädäntö on osaltaan ottanut niiden toiminnan huomioon.

Kalastukseen liittyy kolmenlaisia maksuja kalastuksen harrastajan tilanteesta riippuen. Pääsäännön mukaan jokainen 18 vuotta täyttänyt kalastuksen harjoittaja on velvollinen suorittamaan kalatalouden edistämiseen käytettävän kalastuksenhoitomaksun. Sen, joka haluaa pilkkiä toisen vesialueella ilman vesialueen omistajan lupaa, on maksettava läänikohtainen pilkintämaksu. Sama koskee asuinkunnan ulkopuolella tapahtuvaa onkimista. Kalastusalueet voivat vielä periä kalastusaluemaksua kalastusalueen toiminnan rahoittamiseksi.

Vesialueiden omistajat voivat periä myöntämistään kalastusluvista vaihtelevan suuruisia maksuja. Nämä maksut perustuvat kuitenkin vesialueen omistusoikeuteen, eivätkä ole luonteeltaan julkisoikeudellisia.

Kalastuslain mukainen järjestelmä on toiminut kymmenen vuotta. Käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että kalastusaluemaksujen perimiseen on liittynyt ongelmia ja kalastusalueiden toiminta on juuri varojen puutteen vuoksi ollut tehotonta. Tarpeettomana on myös pidettävä onkimisesta ja pilkkimisestä perittävää erillistä läänikohtaista pilkintämaksua sekä mato-ongella tapahtuvan onkimisen maksullisuutta yleensäkin. Myös valtionapua saavien järjestöjen rahoitus tulisi nykyisessä taloudellisessa tilanteessa pyrkiä järjestämään siten, että järjestöjen rahoitus kerätään ensisijaisesti niiltä henkilöiltä, joille järjestöjen toiminnasta on hyötyä.

Virkistyskalastuksen lupajärjestelmän edelleen kehittämiseksi käynnistetään selvitystyö, jonka tavoitteena on, että kalastuskortin yhteyteen luodaan läänikohtainen viehekortti eri maksusta. Tulot viehekortista ohjattaisiin lyhentymättöminä kalavesien omistajille.

Yleistä

Kalastuksen sääntely perustuu kalastuslakiin ja sen nojalla annettuun kalastusasetukseen (1116/82). Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa on vielä toistaiseksi noudatettavana 28 päivänä syyskuuta 1951 annettu vanha kalastuslaki (503/51) sekä sen nojalla 30 päivänä joulukuuta 1982 annettu asetus vuonna 1951 annetun kalastuslain täytäntöönpanosta (1117/82). Tornion- ja Muonionjokien kalastusta säätelee lisäksi Suomen ja Ruotsin välinen rajajokisopimus (SopS 54/71), Näätämönjoen kalastusalueen kalastusta Suomen ja Norjan välinen kalastuksesta Näätämönjoen kalastusalueella tehty sopimus (SopS 17/78) sekä Tenojoen vesistön kalastusta Suomen ja Norjan välinen sopimus Tenojoen kalastuspiirin yhteisestä kalastussäännöstä (SopS 93/89). Inarinjärven ja sen sivuvesistöjen kalastus on järjestetty Inarinjärven ja sen sivuvesistöjen kalastussäännöstä annetulla asetuksella (1337/90). Ahvenanmaan maakunnassa on lisäksi sovellettavana oma kalastuslainsäädäntönsä.

Kalastuslaki sisältää kalastusta koskevat yleiset säännökset sekä säännökset kalastusoikeudesta, kalastusoikeuden vuokraamisesta, kalastuksen harjoittamiseen liittyvistä oikeuksista, kalan kulun ja kalakannan turvaamisesta, pyydyksistä ja pyynnin harjoittamisesta, rauhoituspiireistä, kalastuskunnista, kalastusalueista, kalastuspiireistä (nykyisin maaseutuelinkeinopiirit), kalatalouden edistämisestä sekä kalastustuotteita koskevia säännöksiä. Kalastuslaissa on myös valvontaa, talteen ottamista ja virka-apua koskevat säännökset sekä rangaistussäännökset ja lain soveltamista koskevia erinäisiä säännöksiä.

Kalastusoikeus

Kalastuslain mukaan kalastusoikeus ja oikeus siitä määräämiseen kuuluu kalaveden omistajalle. Jaetun vesialueen osalta omistaja on asianomaisen kiinteistön omistaja. Yhteisten vesialueiden omistajana on yhteisen alueen osakaskunta. Kalastuslakiin otetun nimenomaisen säännöksen perusteella yhteisen vesialueen omistajat muodostavat kalastuskunnan, joka hoitaa kalaveden omistajalle kuuluvat tehtävät.

Kalaveden omistaja voi luovuttaa toiselle oikeuden kalastaa kyseisellä vesialueella. Kylässä muutoin kuin tilapäisesti asuvalla on oikeus saada lupa vesialueen omistajalle maksettavaa korvausta vastaan kotitarve- ja virkistyskalastukseen kylään kuuluvalla vesialueella.

Omistusoikeuteen perustuvan kalastusoikeuden lisäksi on eräitä yleisiä kalastusoikeuksia. Niinpä yleisellä vesialueella meressä on jokaisella Suomen kansalaisella oikeus harjoittaa kalastusta. Lisäksi on kunnassa muutoin kuin tilapäisesti asuvalla henkilöllä oikeus harjoittaa onkimista maksuitta kunnassa olevalla vesialueella, ei kuitenkaan lohi- ja siikapitoisten vesistöjen virtapaikoissa.

Jokaisella läänikohtaisen pilkintämaksun maksaneella on ilman vesialueen omistajan lupaa oikeus onkia ja pilkkiä asianomaisen läänin alueella. Alle 18-vuotiaat saavat ilman pilkintämaksuakin onkia ja pilkkiä koko maassa.

Kalastuslaki sisältää edellä sanotun lisäksi säännöksiä, joiden tarkoituksena on erityisesti järjestää ammattimaiselle kalastukselle tarpeelliset kalastusoikeudet.

Kalastuksenhoitomaksut

Kalastuslain 88 §:n mukaan jokaisen 18 vuotta täyttäneen henkilön, joka harjoittaa kalan tai ravun pyyntiä, on maksettava valtiolle kalastuksenhoitomaksu. Poikkeuksen muodostaa ainoastaan onkiminen silloin, kun sitä harjoitetaan siinä kunnassa, jossa kalastuksen harjoittaja asuu muutoin kuin tilapäisesti. Maksu on veronluonteinen ja se kohdistuu edellä sanottua onkimista lukuun ottamatta kaikkeen kalastamiseen.

Kalastuksenhoitomaksun suuruus on 30 markkaa vuodessa. Maksun suorittaja saa tositteeksi kalastuskortin. Kalastuksenhoitomaksuja on vuosina 1988―1992 maksettu seuraavasti:

vuosi	maksujen määrä kpl	kertynyt määrä markkaa
1988	601 322	15 028 487
1989	619 036	16 715 177
1990	645 165	19 356 203
1991	623 727	18 711 309
1992	606 541	18 196 252

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suorittamien tutkimusten mukaan vähintään kerran vuodessa kalastavien henkilöiden määrä on yli 1,5 miljoonaa ja siten olennaisesti suurempi kuin kalastuksenhoitomaksun maksaneiden määrä. Ero selittyy ainakin osittain sillä, että kotikuntansa alueella onkimista harjoittavan henkilön ja alle 18-vuotiaan onkimista ja pilkkimistä harjoittavan henkilön ei tarvitse maksaa kalastuksenhoitomaksua. Ilmeistä kuitenkin on, että merkittävä osa maksuvelvollisista on jättänyt maksunsa suorittamatta.

Kalastuslain 91 §:n mukaan valtion talousarvioon on vuosittain otettava kalatalouden edistämiseen määräraha, joka vastaa kalastuksenhoitomaksuina kertynyttä määrää. Määräraha käytetään maaseutuelinkeinopiirien vahvistamien käyttösuunnitelmien mukaisesti kalastusalueiden, kalastuskuntien sekä kalatalousalan järjestöjen toimesta suoritettavaan kalavesien hoitoon, kalakantojen parantamiseen, valistus- ja neuvontatyöhön sekä kalataloutta koskevaan koe- ja suunnittelutoimintaan. Määrärahasta voidaan myös myöntää avustusta kalastusalueiden muusta toiminnasta aiheutuviin kuluihin.

Määrärahasta myönnettiin vuoteen 1992 saakka varoja riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilapäisen henkilöstön palkkauksiin. Neuvonnan kustannuksiin ja kalavesien hoitoon varatut määrärahat on myönnetty järjestöjen laatimien käyttösuunnitelmien perusteella järjestöjen hakemuksesta.

Pilkintämaksut

Kalastuslain 9 §:n 2 momentin mukaisesta onkimisesta ja pilkkimisestä maksettava läänikohtainen pilkintämaksu on kalastuslain 89 §:n mukaan puolitoista kertaa kalastuksenhoitomaksun määrä lisättynä maksun kannosta aiheutuvilla kustannuksilla. Pilkintämaksu on nykyisin 45 markkaa kalenterivuodelta lisättynä kolmen markan suuruisilla kannosta aiheutuvilla kustannuksilla (valtioneuvoston päätökset 1046/89 ja 1035/90). Pilkintämaksuja on viime vuosina kertynyt seuraavasti:

vuosi	maksettuja maksuja kpl	maksuja kertynyt mk
1988	151 736	5 670 230
1989	145 815	5 877 184
1990	162 453	7 310 385
1991	161 131	7 250 895
1992	155 614	7 002 630

Pilkintämaksun maksaja saa maksun suorittamisesta tositteeksi pilkintäkortin. Maa- ja metsätalousministeriö huolehtii keskitetysti myös tämän maksun keräämisestä.

Pilkintämaksuista kertyneet tulot jaetaan kokonaisuudessaan vesialueiden omistajille. Varojen jako tapahtuu maa- ja metsätalousministeriön vahvistaman perusteen mukaisesti. Perustetta määrättäessä otetaan huomioon kalaveden pinta-ala, sen hyväksi suoritetut hoitotoimenpiteet, siihen kohdistunut kalastusrasitus sekä valvonnan tarpeet.

Kalatalouden neuvontajärjestöt ovat saaneet valtionapua henkilöstönsä palkkauksesta, matkakustannuksista ja muista toimintamenoista aiheutuviin menoihin valtion talousarviossa vuosittain osoitetuista varoista. Lisäksi järjestöille on myönnetty valtionapua kalastuksenhoitomaksuina talousarvioon kertyneistä varoista kalavesien hoitotyöhön, valistustoimintaan ja muihin tarpeisiin.

Valtionapuja on vuosina 1988―1992 maksettu järjestöille seuraavasti:

vuosi	toiminta-	kalavesien hoitoon, valistus-	yhteensä
	menoihin	ym. toimintaan markkaa	markkaa
1988	10 028 000	8 064 000	18 092 000
1989	11 328 000	8 175 000	19 504 000
1990	11 982 000	8 553 000	20 561 000
1991	13 110 000	8 682 000	21 792 000
1992	11 320 000	10 641 000	21 961 000

Taulukko jätetty tästä pois

Valtion kalatalousviranomaiset

Valtion kalatalousviranomaisina toimivat maa- ja metsätalousministeriö sekä ne 11 maaseutuelinkeinopiiriä, joissa on kalatalouden vastuualue.

Kalataloushallinnon ylimpänä viranomaisena toimii maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosasto.

Maaseutuelinkeinopiirit toimivat kalataloushallinnon piirihallintoviranomaisina. Ne tekevät muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kalastuslainsäädännön soveltamiseen liittyvät hallintopäätökset, huolehtivat valtion kalastuksista ja kalastuksen järjestämisestä yleisellä vesialueella meressä sekä eri tavoin edistävät kalataloutta alueellaan.

Kalastusalueet

Kalastuslaissa on kalastusalueille annettu nimenomaisesti eräitä tehtäviä, minkä lisäksi kalastusalueet voivat sopimuksen perusteella ottaa hoitaakseen kalavesien omistajille kuuluvia tehtäviä.

Kalastusalueen päätösvaltaa käyttää kalastusalueen valtuuskunta, jonka jäsenten toimikausi on neljä vuotta.

Valtuuskunnan jäsenet edustavat kalastuskuntia, kalastuskuntaan kuulumattomien vesialueiden omistajia sekä ammattikalastajien ja virkistyskalastajien järjestöjä. Lisäksi valtuuskuntaan kuuluu 1―2 valtion edustajaa, mikäli valtion vesialueita kuuluu kalastusalueeseen. Valtuuskunnan jäsenten enemmistön tulee kuitenkin aina edustaa vesialueiden omistajakuntaa.

Kalastusalueen käytännön hallintoa hoitaa ja valtuuskunnan päätösten täytäntöönpanosta huolehtii valtuuskunnan valitsema kalastusalueen hallitus.

Neuvonta- ja ammattikalastajajärjestöt

Kalatalouden neuvontaa ja kalastajien etuja hoitavat vapaaehtoisen jäsenyyden pohjalta toimivat yhdistyslain (503/89) mukaisesti järjestäytyneet neuvontajärjestöt alajärjestöineen. Ammattikalastajia edustavista järjestöistä ovat merkittävimpiä Kalatalouden Keskusliitto ry-Centralförbundet för Fiskerihushållning rf ja Suomen Ammattikalastajaliitto ry jäsenjärjestöineen. Virkistyskalastajia edustavista järjestöistä ovat merkittävimpiä Suomen Kalamiesten Keskusliitto-Finlands Fritidsfiskarnas Centralförbund ry, Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto ry ja Suomen Urheilukalastajain Liitto ry jäsenjärjestöineen.

Järjestöt harjoittavat kalataloudellista tiedotus- ja neuvontatoimintaa julkaisemalla kalatalouden ajankohtaisia kysymyksiä käsitteleviä lehtiä sekä järjestämällä erilaisia kalatalousalaan liittyviä kursseja. Neuvonta ja muu toiminta lähtee asianomaisen järjestön jäsenistön tarpeista.

Maa- ja metsätalousministeriön ja sen alaisen kalataloushallinnon piiriviranomaisina toimivien maaseutuelinkeinopiirien organisaatiot on uudistettu vuoden 1993 alusta. Valtion viranomaisorganisaation tarkistamisen tarvetta ei näin ollen ole. Valtionhallinnon yleiset kehittämisperiaatteet edellyttävät, että ministeriö keskittyy lainsäädäntö-, talousarvio- ja muiden sellaisten tehtävien hoitamiseen, joilla luodaan edellytykset kalatalouden ja siihen liittyvien elinkeinojen sekä harrastustoiminnan edistämiselle. Tämän johdosta ministeriöstä tulisi siirtää maaseutuelinkeinopiireille yksittäistapauksia koskevat asiat.

Kalastusalueiden toiminta on käytännössä osoittautunut tasoltaan hyvin erilaiseksi. Aktiivisimmin toimivat kalastusalueet ovat yhteistyössä vesialueen omistajien kanssa yhtenäistäneet kalastuksessa noudatettavia pyyntitapoja ja kalastuksesta perittäviä maksuja sekä osallistuneet kalavesien hoitoon ja kalastuksen muuhunkin kehittämiseen alueellaan. Toiminnan rahoitus on järjestetty vaihtelevalla tavalla. Rahoitus on yleisesti tapahtunut siten, että kalastuskunnat ovat antaneet pilkintämaksuista kertyneitä varoja tai muita kalastuksesta perittyjä maksuja kalastusalueen käytettäväksi. Eräät kalastusalueet ovat perineet toimintansa rahoittamiseksi kalastusaluemaksujakin. Toisaalta osa kalastusalueista on toiminut varsin vähän. Toiminnan vähäisyys on usein johtunut heikosta yhteydenpidosta kalastuskuntiin, ammattitaitoisen palkatun työvoiman puuttumisesta sekä käytettävissä olleiden varojen niukkuudesta. Pienimpien kalastusalueiden osalta on osasyynä ilmeisesti ollut myös tarpeettoman raskas organisaatio.

Voimassa olevan kalastuslain mukaan onkiminen on ilman vesialueen omistajan lupaa sallittua siinä kunnassa, jossa henkilö asuu muutoin kuin tilapäisesti. Onkiminen muualla maassa sekä pilkkiminen edellyttävät joko vesialueen omistajan antamaa lupaa tai läänikohtaisen pilkintämaksun maksamista. Jokaisen 18 vuotta täyttäneen kalastuksen harjoittajan on myös maksettava kalastuksenhoitomaksu valtiolle sekä kalastusaluemaksu niille kalastusalueille, joiden alueella hän harjoittaa kalastusta. Kalastuksenhoitomaksua ei kuitenkaan peritä onkimisesta, jota harjoitetaan siinä kunnassa, jossa kalastuksen harjoittaja asuu muutoin kuin tilapäisesti. Kalastusaluemaksuakaan ei peritä onkimisesta ja pilkkimisestä. Maksujärjestelmä poikkeuksineen on monimutkainen ja johtaa helposti lainrikkomuksiin. Tämän vuoksi maksujärjestelmää on syytä yksinkertaistaa. Mato-ongella onkiminen on lisäksi tarkoituksenmukaista vapauttaa maksuista kokonaan, kun otetaan huomioon onkimalla saadun saaliin laatu ja määrä sekä se, että mainittu onkiminen muutoinkin yleisesti mielletään maksuttomaksi jokamiehen oikeudeksi.

Merialueella on jo kalastusmatkailuun liittyvää palvelutoimintaa, johon olennaisena osana kuuluvat yleisille vesialueille tehtävät kalastusretket. Tätä toimintaa rajoittaa kuitenkin se, että Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuleville matkailijoille ei voida tarjota virkistyskalastusmahdollisuuksia yleisillä vesialueilla.

Kalastuslain säätämisen aikaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien asukkaiden vanhat kalastusoikeudet olivat epäselvät eikä alueella suoritetuista vesipiirirajankäynneistä ollut lainvoimaisia ratkaisuja. Mainituista syistä kolmen pohjoisimman kunnan alueella jäi edelleen noudatettavaksi vuoden 1952 kalastuslaki. Vesialuejaot ovat nyttemmin tulleet lainvoimaisiksi ja erityisperusteiset kalastusoikeudet pääosin selvitetyiksi. Tämän vuoksi alueella ei enää ole tarvetta vanhan kalastuslain soveltamiselle. Vuoden 1982 kalastuslaki ei myöskään poista niitä kalastusoikeuksia, jotka Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien asukkailla on muun laillisen perusteen nojalla.

Esityksen tavoitteena on kehittää kalastusalueiden toimintaa ja tällä tavoin kalatalousasioiden hoitamista. Kun kalavesien hoitoa koskeva päätöksenteko toisaalta edellyttää kalavesien käsittelemistä kokonaisuuksina ja toisaalta paikallista asiantuntemusta, ovat kalastusalueet sopivin organisaatio näiden tehtävien hoitamisessa.

Kalastusalueiden toiminta on ollut vaikeuksissa juuri rahoitukseen liittyvien vaikeuksien vuoksi. Niinpä esityksellä pyritään myös näiden vaikeuksien poistamiseen. Tässä tarkoituksessa ehdotetaan kalastuksenhoitomaksua koskevia säännöksiä tarkistettaviksi. Pyrkimyksenä on yksinkertaistaa maksujärjestelmää.

Kalastuslain säännöksillä tulisi myös pyrkiä lisäämään kalastusharrastusta. Tässä tarkoituksessa ehdotetaan mato-ongella onkiminen sallittavaksi maksuitta myös toisen vesialueilla koko maassa ja kalastuksenhoitomaksuun liitettäväksi vastaavasti oikeus harjoittaa muuta onkimista ja pilkkimistä toisen vesialueilla koko maassa.

Neuvontajärjestöjen rahoituksen järjestäminen edellyttää myös nykyisestä poikkeavia ratkaisuja, koska valtionhallinnon kehittämisen periaatteiden mukaan neuvonnan kustannusten tulisi kuulua hyödyn saajien maksettavaksi. Esityksessä on lähdetty siitä, että kalastuksenhoitomaksun kautta kalastajat maksaisivat neuvonnan kustannuksista sen osan, joka nykyisin maksetaan valtion yleisistä varoista.

Esityksessä pyritään myös kehittämään kalatalousalan hallintoa valtionhallinnon yleisten kehittämisperiaatteiden mukaisesti. Tässä tarkoituksessa yksittäistapauksellisten asioiden ratkaisuvaltaa ehdotetaan delegoitavaksi. Kalavesien hoito on vesialueen omistajille paitsi velvollisuus myös etu, joten ei ole tarvetta ulottaa valtion viranomaisen kontrollia kovin yksityiskohtaisiin kysymyksiin.

Esityksessä pyritään myös yhtenäistämään valtakunnan alueella sovellettavaa kalastuslainsäädäntöä ulottamalla kalastuslain soveltaminen myös maan kolmen pohjoisimman kunnan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen alueella tapahtuvaan kalastukseen.

Esityksellä pyritään myös kalastusmatkailun edellytysten parantamiseen. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi ehdotetaan virkistyskalastus aikaisempaa laajemmin sallittavaksi yleisellä vesialueella meressä.

Kalastusalueiden toiminnan tehostamiseksi niiden organisaatiota ehdotetaan tarkistettavaksi. Lähtökohtana on, että organisaatio järjestetään yhteisöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Laissa säädettäisiin kalastusalueiden jäsenyydestä, kalastusalueiden kokouksesta, hallituksesta ja isännöitsijästä.

Maksujärjestelmää ehdotetaan yksinkertaistettavaksi siten, että kalastuksenhoitomaksu ja pilkintämaksu asiallisesti yhdistetään ja maksun suorittamalla saa oikeuden onkimiseen ja pilkkimiseen koko maassa. Samassa yhteydessä poistetaan kalastusaluemaksu. Mato-ongella onkiminen olisi maksutonta. Kalastuksenhoitomaksuina kertyvät varat käytettäisiin siten, että neljännes palautettaisiin vesialueiden omistajille korvauksena onkimis- ja pilkkimisoikeudesta, neljännes käytettäisiin kalastusalueiden menoihin, neljännes neuvontajärjestöjen menoihin ja neljännes kalatalouden edistämishankkeisiin.

Tehtävien delegoimiseksi ehdotetaan tapauskohtaiset ratkaisut siirrettäväksi maa- ja metsätalousministeriöstä maaseutuelinkeinopiireille. Vastaavasti maaseutuelinkeinopiireille nykyisin kuuluvia asioita ehdotetaan delegoitavaksi kalastusalueille lähinnä sellaisissa asioissa, jotka koskevat kalastuksen käytännön järjestelyä. Lisäksi ehdotetaan, että läänin- hallituksilta siirrettäisiin maaseutuelinkeinopiireille kalastustukikohtien antamista koskevat asiat.

Voimassa olevan lain mukaisista kalastuksenhoitomaksuista on kertynyt varoja vuosittain 13,7―19,3 miljoonaa markkaa ja pilkintämaksuista 5,6―7,3 miljoonaa markkaa. Lakiehdotuksen mukainen kalastuksenhoitomaksu olisi enintään 200 markkaa vuodessa. Valtioneuvosto vahvistaisi vuosittain perittävän määrän, joka on tarkoitus vahvistaa toistaiseksi enintään 80 markaksi. Maksun määrä voitaisiin vahvistaa erilaiseksi maan eri osissa. Maksun suorittajien määräksi arvioidaan 600 000―700 000 henkilöä. Maksun määrän ollessa 80 markkaa varoja kertyisi vuosittain arviolta 48―56 miljoonaa markkaa.

Kalastusaluemaksujen perimisessä on käytännössä ollut vaikeuksia. Osa kalastusalueista on saanut käyttövaroja kalastuskuntien maksuista. Kalastuksenhoitomaksun uudistamisesta kertyvistä varoista kalastusalueiden toimintaan saataisiin vuosittain 12―14 miljoonaa markkaa. Kalastusalueet voisivat tämän lisäksi periä tilausluonteisista tehtävistä sopimusperusteisia maksuja. Näiden maksujen periminen on jo nykyisenkin lain nojalla mahdollista.

Vesialueiden omistajille on pilkintämaksuista palautettu 5,6―7,3 miljoonaa markkaa. Lakiehdotuksen mukaan palautettava määrä olisi 12―14 miljoonaa markkaa vuodessa. Pilkintäharrastuksen voidaan kuitenkin olettaa lisääntyvän, koska pilkintämahdollisuus ei vaadi erillistä maksua.

Neuvontajärjestöille on maksettu valtion talousarviossa vuosittain osoitetuista varoista valtionapua palkkaukseen ja muihin toimintamenoihin 10―13 miljoonaa markkaa. Tämä valtionapu maksettaisiin vastaisuudessa kalastuksenhoitomaksuina kertyvillä varoilla. Näistä varoista ei kuitenkaan maksettaisi Suomen Kalankasvattajain Liitto r.y.:lle neuvonnan valtionapua yleisiin toimintamenoihin.

Erilaisiin kalatalouden edistämishankkeisiin on käytetty kalastuksenhoitomaksuista vuosittain noin 12 miljoonaa markkaa. Lakiehdotuksen mukaan näihin hankkeisiin käytettäisiin kalastuksenhoitomaksuina kertyviä varoja 12―14 miljoonaa markkaa. Tällaiset edistämishankkeet muodostavat kuitenkin ryhmän, jonka rahoitus eri lähteistä harkitaan vuosittain kulloisenkin tilanteen mukaan.

Ehdotuksella ei olisi vaikutusta valtion hallinnon rakenteeseen. Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriöltä siirrettäisiin ratkaisuvaltaa yksittäisissä asioissa maaseutuelinkeinopiireille. Tällä muutoksella ei kuitenkaan ole vaikutusta henkilöstön määrään.

Kalastusalueiden organisaatio ehdotetaan kokonaisuudessaan tarkistettavaksi. Yleisten yhteisöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti kalastusalueen yleistä päätösvaltaa käyttäisi kalastusalueen jäsenten kokous. Käytännön hallintotehtävät hoitaisi kalastusalueen hallitus, jonka kalastusalueen kokous valitsisi. Juoksevien asioiden hoitamista varten olisi kalastusalueen isännöitsijä, jonka ei tarvitse olla kokopäiväisessä palvelussuhteessa.

Esityksellä ei arvioida olevan ympäristövaikutuksia eikä vaikutusta kansalaisten asemaan.

Esitys on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriön 1 päivänä huhtikuuta 1992 asettamassa työryhmässä, jossa ovat olleet edustettuina maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosasto, maaseutuelinkeinopiirit sekä maaseutuelinkeinopiirien henkilöstö, riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto ry, Kalatalouden Keskusliitto ry, Suomen Kalamiesten Keskusliitto ry ja Åbolands Fiskarförbund rf.

Työryhmän muistiosta pyydettiin lausunto valtiovarainministeriöltä, oikeusministeriöltä, ympäristöministeriöltä, ympäristöneuvostolta, maaseutuelinkeinopiireiltä, metsähallitukselta, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto r.y:ltä sekä keskeisimmiltä kalatalousalan järjestöiltä sekä niiden jäsenjärjestöiltä. Niiden lisäksi useat kalastusalueet ja kunnat ovat antaneet muistiosta lausuntonsa.

Lausunnonantajien selvä enemmistö suhtautui myönteisesti työryhmän esittämään lakiehdotukseen. Monissa lausunnoissa esitettiin kuitenkin huomautuksia lakiehdotuksen yksityiskohdista.

Lakiehdotus perustuu työryhmän ehdotuksiin. Lausunnoissa esitetyt huomautukset on pyritty ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon esitystä valmisteltaessa.

3 §. Pykälässä määritellään kalatalouden organisaatio ja sen toiminnan päämäärät. Pykälän 2 momentti sisältää pääpiirteet kalastusalueiden toiminnan tavoitteista ja toimialueista sekä kalastusalueiden hallinnon toimielimistä. Kalastusalueen nykyisiä toimielimiä ovat kalastusalueen valtuuskunta ja kalastusalueen hallitus. Tarkemmat säännökset kalastusalueen elimistä ja päätöksenteosta sisältyvät 9 lukuun. Kalastusalueen tehtävistä on lisäksi säännöksiä muualla kalastuslaissa. Kalastusalueiden hallinto on käytännössä osoittautunut raskaaksi ja joustamattomaksi, minkä vuoksi lain 9 luvun säännökset ehdotetaan tarkistettaviksi yleisten yhteisöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Lain 3 §:n 2 momentista ehdotetaan tarpeettomana poistettavaksi maininta kalastusalueen toimielimistä.

Pykälän 3 momentissa säädetään valtion kalataloushallintoa hoitavista valtion viranomaisista. Kalataloushallintoa hoitaa maa- ja metsätalousministeriö. Kalatalouden aluehallintoa varten maa on jaettu kalastuspiireihin. Aluehallinto yhdistetään usein kuitenkin kalastusaluehallintoon, mikä on omiaan johtamaan kansalaisia harhaan. Käsite ehdotetaan sen vuoksi korvattavaksi piirihallinnolla. Maaseutupiirit ja kalastuspiirit on nyttemmin yhdistetty maaseutuelinkeinopiireiksi, jotka hoitavat kalastuspiireille kuuluneet tehtävät. Momenttiin sisältyy myös tätä koskeva tarkistus.

6 §. Pykälän 1 momentin mukaan yleisellä vesialueella meressä sekä Suomen kalastusvyöhykkeellä on jokaisella Suomessa vakinaisesti asuvalla Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalaisella oikeus harjoittaa kalastusta. Pohjoismaiden kansalaisilla on mainitulla alueella oikeus kotitarve- ja virkistyskalastukseen kotipaikasta riippumatta. Pykälän 2 momentin mukaan maaseutuelinkeinopiiri voi antaa järjestysmääräyksiä kalastuksen harjoittamisesta kyseisellä alueella.

Pykälän 3 momentissa säädetään, että maaseutuelinkeinopiiri voi vuokrata tai antaa yleisellä vesialueella meressä olevia lohen ja taimenen pyyntipaikkoja ammattikalastajien käytettäväksi.

Kalastusmatkailun kehittäminen edellyttää, että virkistyskalastusmahdollisuus yleisellä vesialueella meressä annetaan myös Euroopan talousalueen ulkopuolelta Suomeen saapuville henkilöille. Ammattikalastajien etujen sekä yleisen järjestyksen ja kalakannan tilan valvominen edellyttää kuitenkin, että kalastusoikeuden käyttöä seurataan ja tarvittaessa rajoitetaankin. Tämän vuoksi virkistyskalastusmahdollisuus ehdotetaan luvanvaraiseksi. Luvan antaisi maaseutuelinkeinopiiri. Tätä koskeva säännös on lisätty pykälän 3 momenttiin.

7 §. Pykälän 1 momentin mukaan yleisellä vesialueella järvessä on jokaisella järveen ulottuvassa kunnassa muutoin kuin tilapäisesti asuvalla oikeus onkia, pilkkiä ja harjoittaa muuta koukkukalastusta. Pykälän 2 momentin mukaan muusta kalastuksesta mainitulla alueella päättää kalastusalueen valtuuskunta ja kalastusalueiden valtuuskunnat yhteisesti silloin, kun vesialue kuuluu useampaan kalastusalueeseen. Kalastusalueelle kuuluvien asioiden hoitamisesta säädetään jäljempänä 9 luvussa. Sen mukaan kalastusalueen kokoukselle kuuluvia tehtäviä voitaisiin ohjesäännöllä antaa myös edellä mainittujen asioiden osalta kalastusalueen hallituksen hoidettavaksi. Tämän vuoksi valtuuskuntaa koskeva maininta ehdotetaan poistettavaksi pykälän 2 momentista.

8 §. Pykälän 1 momentin mukaan on jokaisella kunnassa muutoin kuin tilapäisesti asuvalla oikeus harjoittaa onkimista kunnassa olevalla vesialueella lukuun ottamatta lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koskia ja virtapaikkoja sekä kalastuskieltoalueita. Voimassa olevan lain 9 §:n 2 momentin mukaan saa pilkintämaksun maksanut henkilö läänin alueella harjoittaa onkimista ja pilkkimistä samoin edellytyksin kuin kuntalainen onkimista kunnan alueella.

Edellä tarkoitettuun kuntalaisen onkimisoikeuteen ei liity velvollisuutta kalastuksenhoitomaksun suorittamiseen. Läänikohtaiseen pilkintäoikeuteen taas liittyy velvollisuus sekä kalastuksenhoitomaksun että pilkintämaksun maksamiseen.

Kuntalaisen onkimisoikeus ja läänikohtainen pilkintäoikeus ovat siinä mielessä yleisoikeuksia, että kummankaan käyttäminen ei edellytä vesialueen omistajan lupaa. Lakiehdotuksessa eräänä pyrkimyksenä on lakisääteisten maksujen yhdistäminen, jolloin erillistä pilkintämaksua ei enää olisi. Näin ollen läänikohtainen onkimis- ja pilkkimisoikeus ei olisi riippuvainen tätä tarkoitusta varten nimenomaisesti suoritettavasta maksusta.

Virkistyskalastuksen ja kalastusharrastuksen edistämisen kannalta pilkintämaksuperusteinen kalastusoikeus on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi. Niinpä tämän kaltainen oikeus tulisi jatkossakin säilyttää.

Onkimis- ja pilkkimisoikeudesta säätämiseen liittyy kysymys oikeuden käyttämisestä maanomistajalle suoritettavasta korvauksesta. Yhdistettäessä maksut lakiehdotuksen mukaisesti tämä korvaus olisi suoritettava tästä maksusta. Säännökset asiasta on otettu jäljempänä 91 §:ään.

Tähän momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös oikeudesta onkia ja pilkkiä toisen vesialueella ilman omistajan lupaa. Asiallisesti kysymyksessä on voimassa olevan lain 8 §:n 1 momentin ja 9 §:n 2 momentin säännösten yhdistäminen.

Kalastusoikeusjärjestelmän yhtenäistämiseksi ja kalastusharrastuksen edistämiseksi ehdotetaan säädettäväksi, että jokaisella olisi onkimis- ja pilkkimisoikeus koko maassa. Muutos nykytilanteeseen olisi asiallisesti se, että läänikohtainen oikeus muutettaisiin koko maata käsittäväksi.

Kuten edellä on jo todettu, oikeuden käyttöön liittyvistä maksuista ja maksuista kertyvien varojen käytöstä säädettäisiin 91 §:ssä.

9 §. Pykälän nykyisen 2 momentin mukaan jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö saa ilman vesialueen omistajan lupaakin onkia ja pilkkiä toisen vesialueella maksettuaan läänikohtaisen pilkintämaksun. Alle 18-vuotias saa kuitenkin onkia ja pilkkiä koko maassa maksuitta. Pilkkimisoikeutta koskevat samat rajoitukset kuin onkimisen osalta on edellä 8 §:n kohdalla selostettu. Onkimis- ja pilkkimisoikeudesta ehdotetaan säädettäväksi 8 §:n 1 momentissa ja kalastamisesta perittävistä maksuista 88 §:ssä, minkä vuoksi 2 momentti ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi.

11 §. Pykälän 1 momentti sisältää viittauksen 9 §:n 2 momenttiin. Viittaus ehdotetaan poistettavaksi sen johdosta, että 9 §:n 2 momentti on ehdotettu kumottavaksi. Valtionhallinnon organisaatiomuutoksia vastaavasti ehdotetaan kalastuspiiri samalla korvattavaksi maaseutuelinkeinopiirillä.

Pykälän 2 momentin mukaan kalastusalueen valtuuskunta voi vesialueen omistajan pyynnöstä tai omasta aloitteestaan rajoittaa onkimista ja pilkkimistä sekä yleisellä vesialueella järvessä tapahtuvaa kalastusta tai kieltää ne enintään kolmen kuukauden määräajaksi. Valtuuskunnan päätös on alistettava maaseutuelinkeinopiirin vahvistettavaksi, mikäli kielto tai rajoitus on tarpeen toistuvasti. Kalakannan turvaamisen ja lisäämisen kannalta kolmen kuukauden määräaika on usein liian lyhyt, minkä vuoksi enimmäisaikaa ehdotetaan pitennettäväksi kolmesta kuukaudesta yhteen vuoteen.

Tarpeettoman työn välttämiseksi ehdotetaan luovuttavaksi kalastusalueen kalastuskieltoa tai kalastuksen rajoittamista koskevien päätösten alistamismenettelystä, koska kalastusalueilla on paikallisen asiantuntemuksensa perusteella riittävät edellytykset asian ratkaisemiselle. Kalastusalueelle kuuluvien asioiden hoitamisesta säädetään tarkemmin jäljempänä 9 luvussa, jossa kalastusalueen valtuuskunta ehdotetaan korvattavaksi kalastusalueen kokouksella. Kokoukselle kuuluvia tehtäviä ja myös edellä tarkoitetut tehtävät voitaisiin kalastusalueen ohjesäännöllä määrätä kalastusalueen hallituksen hoidettavaksi. Tämän vuoksi valtuuskuntaa koskeva maininta ehdotetaan poistettavaksi pykälän 2 momentista.

16 §. Pykälä sisältää säännökset kalastusoikeuden vuokraamisesta sekä menettelystä silloin, kun vesialueen käyttämättä jättämisestä aiheutuu olennaisia vaikeuksia kalastukselle ja kalaveden hoidolle. Pykälän 2 momentin mukaan kalastusalueen hallitus voi kehottaa vesialueen omistajaa antamaan kalaveden vuokralle ammattimaisesti harjoitettavaa kalastusta varten, milloin vesialueen käyttämättä jättämisestä aiheutuu edellä sanottua haittaa. Kalastusalueen tehtävien hoidosta säädetään tarkemmin 9 luvussa. Kalastusalueen hallituksen tehtäviä voitaisiin ohjesäännöllä määrätä kalastusalueen isännöitsijän hoidettavaksi. Tämän vuoksi hallitusta koskeva maininta ehdotetaan poistettavaksi pykälän 2 momentista.

21 §. Kalastusta ammattinaan harjoittavilla on oikeus saada lääninhallituksen osoittamasta paikasta ja sen määräämin ehdoin merialueilla valtiolle kuuluvilla mailla vuokralle alue kalastuksessa tarvittavia säilytystiloja, pyydysten kuivattamista sekä ammatin harjoittamisessa välttämätöntä tilapäistä majoittumista varten. Kalastustukikohtien vuokraamisen tulisi kalataloutta koskevana kuulua kalatalousviranomaisille, minkä vuoksi toimivalta ehdotetaan siirrettäväksi maaseutuelinkeinopiireille.

26 §. Maaseutuelinkeinopiiri voi pykälän 2 momentin nojalla kieltää kalastuksen harjoittamisen pitemmälläkin kuin sadan metrin matkalla vesistön poikki rakennetun padon alapuolella sekä patoaltaassa, tekojärvessä ja tekoaltaassa. Maaseutuelinkeinopiiri voi 4 momentin nojalla myöntää myös helpotuksia padon läheisyydessä tapahtuvaan kalastukseen. Paikallinen asiantuntemus on helpotusten myöntämisessä ratkaiseva, minkä vuoksi toimivalta ehdotetaan siirrettäväksi paikalliset olosuhteet tunteville kalastusalueille.

32 §. Pykälä sisältää säännökset siitä, että pyydysten pienimmästä sallitusta silmäkoosta ja sen mittaamisesta säädetään asetuksella sekä siitä, että kalastusalueen valtuuskunta voi tiettyä vesialuetta varten määräajaksi määrätä langasta kudotun pyydyksen silmäkoon asetuksella säädettyä suuremmaksi tai pienemmäksi sekä määräajaksi kieltää muunkin kuin langasta kudotun pyydyksen käyttämisen tai rajoittaa sitä. Kalastusalueen tehtävien hoitamisesta säädetään tarkemmin 9 luvussa, jonka mukaan kalastusalueen valtuuskunta ehdotetaan korvattavaksi kalastusalueen kokouksella. Kokoukselle kuuluvia tehtäviä ja myös edellä mainitut asiat voitaisiin kalastusalueen ohjesäännöllä määrätä kalastusalueen hallituksen hoidettavaksi. Tämän vuoksi valtuuskuntaa koskeva maininta ehdotetaan poistettavaksi pykälän 2 ja 3 momentista.

35 §. Pykälän 1 momentin mukaan luonnonvesistä pyydettävien kalojen ja rapujen vähimmäismitoista säädetään asetuksella. Kalastusalueen valtuuskunta voi 2 momentin mukaan määrätä vähimmäismitan jonkin kalalajin tai ravun osalta asetuksella säädettyä suuremmaksikin.

Kalastusoikeuden haltija, eli yleensä kalastuskunta, on kalastuslain 2 §:n mukaan ensi kädessä velvollinen järjestämään kalastuksen ja kalakannan hoidon omistamallaan vesialueella siten, että kalakantaa käytetään hyväksi järkiperäisesti ja ottaen huomioon kalataloudelliset näkökohdat. Kalastusoikeuden haltija voi mainitussa tarkoituksessa määrätä eri kalalajeille vähimmäismitan, jota pienempiä kaloja ei hänen omistamastaan kalavedestä saa pyytää. Kalan alamittaa koskevan päätöksen tulee kuitenkin olla kalataloudellisesti perusteltu.

Pykälän nykyisen 2 momentin perusteella kalastusalue voi määrätä vesialueen omistajan tahdosta riippumatta määräajaksi jonkin kala-tai rapulajin alamitan tietyllä vesialueella asetuksella säädettyä suuremmaksi, jos lain 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttaminen sitä erityisesti vaatii. Kala- ja rapukannan järkiperäisen hyväksikäytön ja hoidon paikallinen järjestäminen saattaa kuitenkin edellyttää alamitan asettamista sellaisillekin kala- ja rapulajeille, joiden alamittoja ei ole asetuksessa määrätty. Tämän vuoksi pykälän 2 momenttia ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että kalastusalueelle annettaisiin oikeus alamitan määräämiseen tarvittaessa myös silloin, kun alamitasta ei ole säädetty asetuksella. Alamitta voitaisiin aikaisemmasta poiketen määrätä määräajaksi tai toistaiseksi sen mukaan, kuin kalastusalue harkitsee tarpeelliseksi.

Kalastusalueen tehtävien hoitamisesta säädetään tarkemmin 9 luvussa, jonka mukaan kalastusalueen valtuuskunta ehdotetaan korvattavaksi kalastusalueen kokouksella. Kokoukselle kuuluvia tehtäviä ja myös edellä mainitut asiat voitaisiin kalastusalueen ohjesäännöllä määrätä kalastusalueen hallituksen hoidettavaksi. Tämän vuoksi valtuuskuntaa koskeva maininta ehdotetaan poistettavaksi pykälän 2 ja 3 momentista.

37 §. Pykälän 1 momentissa säädetään tiettyä vesistöaluetta tai sen osaa varten myönnettävistä luvista, jotka koskevat kielletyn pyydyksen tai kalastustavan käyttämistä, rauhoitetun kalan tai ravun pyyntiä rauhoitusaikana sekä alamittaisen kalan tai ravun pyyntiä. Luvat koskevat rajoitettuja alueita ja ne annetaan yksittäisten hakemusten perusteella. Luvat myöntää maa- ja metsätalousministeriö. Yksittäistapauksia koskevat hakemusasiat on tarkoituksenmukaisinta hoitaa piirihallinnossa, minkä vuoksi asiat ehdotetaan siirrettäviksi maaseutuelinkeinopiireille.

Pykälän 2 momentin mukaan maaseutuelinkeinopiiri voi määräajaksi kieltää tietynlaisen pyydyksen tai kalastustavan käyttämisen, milloin tietyllä vesialueella vallitsevat erityiset olosuhteet tai tärkeät kalakannan hoitoon liittyvät näkökannat sitä edellyttävät. Paikallinen asiantuntemus on asian käsittelyssä ratkaiseva, minkä vuoksi toimivalta ehdotetaan siirrettäväksi kalastusalueille.

38 §. Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus kalaveden omistajan suostumuksella myöntää lupa kalastuslaista tai sen nojalla annetuista säännöksistä ja määräyksistä poiketen pyytää kaloja tai rapuja siirtoistutuksia, kalanviljelytoimintaa, tutkimustyötä ja yleensäkin kalavedenhoitoa varten. Luvat annetaan hakemuksesta yksittäistapauksissa. Lupa-asiat ovat tarkoituksenmukaisimmin hoidettavissa piirihallinnossa, minkä vuoksi ne ehdotetaan siirrettäviksi maaseutuelinkeinopiireille.

43 §. Kalastusalueen valtuuskunta voi eräin edellytyksin perustaa rauhoituspiirejä vesialueille, joissa arvokkaat kalalajit oleskelevat tai kutevat tai jota ne käyttävät kulkutienään. Rauhoituspiirejä koskevia määräyksiä voidaan tarvittaessa myös muuttaa. Kalastusalueen tehtävien hoitamisesta säädetään tarkemmin 9 luvussa, jonka mukaan kalastusalueen valtuuskunta ehdotetaan korvattavaksi kalastusalueen kokouksella. Kokoukselle kuuluvia tehtäviä ja myös edellä mainitut asiat voitaisiin kalastusalueen ohjesäännöllä määrätä kalastusalueen hallituksen hoidettavaksi. Tämän vuoksi valtuuskuntaa koskeva maininta ehdotetaan poistettavaksi pykälän 2 ja 3 momentista.

44 §. Rauhoituspiirin perustamista koskeva kalastusalueen päätös on alistettava maaseutuelinkeinopiirin vahvistettavaksi. Maaseutuelinkeinopiirin on samassa yhteydessä vahvistettava kalastusoikeuden menettämisestä vesialueen omistajalle korvaus, joka maksetaan valtion varoista. Rauhoituspiirin perustamista koskevan asian ratkaisemisessa on kalastusalueen paikallinen asiantuntemus ratkaiseva, minkä vuoksi alistamismenettelystä ehdotetaan luovuttavaksi.

Rauhoituspiirin perustamisella pyritään sellaiseen luonnonvaran lisäämiseen, josta aiheutuu hyötyä sekä kalaveden omistajalle että kalastuksen harrastajille. Rauhoitusmääräykset ovat lisäksi voimassa vain määräajan, jonka kuluessa ne voidaan tarvittaessa myös kumota. Tämän vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista maksaa valtion varoista korvausta kalastusoikeuden rajoittamisesta.

Edellä selostettujen syiden perusteella pykälä ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi.

45 §. Pykälän 1 momentissa säädetään muun muassa rauhoituspiirin rajojen selvittämistä koskevan hakemuksen tekemisestä. Pykälän 2 momentti sisältää säännökset rauhoituspiirin rajojen merkitsemisestä ja 3 momentti rauhoituspiiriä koskevien rajoitusten tiedottamisesta ja valvonnasta. Tehtävät kuuluvat kalastusalueen hallitukselle. Lain 9 luvussa ehdotetaan, että kalastusalueen hallituksen tehtäviä voitaisiin ohjesäännöllä määrätä kalastusalueen isännöitsijän hoidettavaksi. Tämän vuoksi hallitusta koskevat maininnat ehdotetaan poistettavaksi pykälästä.

46 §. Kalastusalueen hallitus voi pykälän 1 momentin mukaan tehdä kalastusalueen valtuuskunnalle ehdotuksen rauhoituspiirin edelleen pysyttämisestä tai sen siirtämisestä toiseen paikkaan. Pykälän 2 momentin mukaan valtuuskunta voi päättää rauhoituspiirin lakkauttamisesta.

Kalastusalueen tehtävien hoitamisesta ehdotetaan 9 luvussa säädettäväksi siten, että valtuuskunta korvataan kalastusalueen kokouksella. Lisäksi ehdotetaan, että ohjesäännöllä voidaan siirtää valtuuskunnan kokoukselle kuuluvia asioita hallitukselle ja hallitukselle kuuluvia asioita isännöitsijälle sen mukaan, kuin asianomaisen kalastusalueen kokous harkitsee tarkoituksenmukaiseksi. Tarkoituksena on, että kalastusalue saisi yleisten yhteisöoikeudellisten periaatteiden mukaan järjestää tehtävänsä tarkoituksenmukaisimmaksi katsomallaan tavalla. Tämän vuoksi ehdotetaan pykälän 1 momentti lähinnä ohjesäännön piiriin kuuluvana poistettavaksi ja 2 momenttiin sisältyvä maininta kalastusalueen valtuuskunnasta niin ikään poistettavaksi. Ehdotettu 2 momentti vastaa nykyistä 3 momenttia.

47 §. Asianomainen viranomainen voi hakea vesioikeudelta rauhoituspiirin lakkauttamista kaavoituksen toteuttamisen, liikenneolojen järjestämisen tai muun tärkeän yleisen tarkoituksen perusteella, mikäli kalastusalueen valtuuskunta ei ole suostunut rauhoituspiirin lakkauttamiseen. Lain 9 lukuun ehdotettujen muutosten johdosta rauhoituspiiriä koskevien asioiden käsittely voisi kuulua joko kalastusalueen kokoukselle tai hallitukselle, jos ohjesäännössä on niin määrätty. Tämän vuoksi kalastusalueen valtuuskuntaa koskeva maininta ehdotetaan poistettavaksi pykälän 1 momentista.

49 §. Jos kalastuskunta ei ole järjestäytynyt, sen tehtävät on voitu hoitaa eräistä yhteisistä alueista ja niihin verrattavista etuuksista annetun lain (204/40) mukaisessa järjestyksessä tai antaa uskotun miehen hallintoon. Edellä mainittu laki on kumottu 1 päivänä syyskuuta 1989 voimaan tulleella yhteisaluelailla (758/89).

Yhteisaluelaki sisältää asiainhoitoa koskevat säännökset myös niiden tapausten varalta, kun yhteisen alueen osakaskunta ei ole järjestäytynyt. Lakiin sisältyy muun muassa säännökset järjestäytymättömän osakaskunnan kokousten koolle kutsumisesta, tiedoksiantojen toimittamisesta osakaskunnalle, osakaskunnan päätöksen tekemisestä, päätösten moittimisesta ja yhteisestä alueesta aiheutuvien kustannusten jakamisesta. Kun yhteisen alueen osalta sovelletaan uutta lakia, on tarkoituksenmukaista, että sitä sovelletaan myös yhteisten kalavesien osalta.

50 §. Pykälän 1 momentin mukaan kunnanhallituksen määräämän henkilön on kutsuttava yhteisen kalaveden osakkaat kokoukseen päättämään kalastuskunnan järjestäytymisestä.

Pykälän 2 momentti sisältää säännökset siitä, että kokouskutsun sisällöstä ja sen tiedottamisesta on voimassa, mitä eräistä yhteisistä alueista ja niihin verrattavista etuuksista annetussa laissa on säädetty. Mainittu laki on kumottu, minkä vuoksi 2 momentissa ehdotetaan viitattavaksi uuteen lakiin.

70 §. Pykälä sisältää yleissäännöksen kalastusalueen toimielimistä, joita olisivat kalastusalueen kokous, kalastusalueen hallitus ja isännöitsijä. Kalastusalueen kokous vastaisi pääpiirteissään nykyistä kalastusalueen valtuuskuntaa. Hallitus hoitaisi kalastusalueen juoksevia tehtäviä yhdessä isännöitsijän kanssa. Isännöitsijä voisi olla useammilla kalastusalueilla yhteinen kokopäivätoimisesti tai sivutoimisesti palkattu tai palkaton. Kalastusalueen päätettäväksi jäisi, millä tavoin kalastusalueen tehtävien hoitaminen järjestetään. Muutoksella pyritään selkeyttämään ja keventämään kalastusaluehallintoa ja saattamaan se mahdollisuuksien mukaan yhdenmukaiseksi nykyisten yhteisöoikeudellisten säännösten kanssa.

71 §. Nykyisessä laissa ei ole säännöksiä kalastusalueen jäsenistä. Lain 70 §:ssä säädetään kuitenkin siitä, miten kalastusalueen päätösvaltaa käyttävät henkilöt valitaan nelivuotiskausittain.

Kalastusalueen hallintoa ehdotetaan uudistettavaksi yleisten yhteisöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti siten, että laissa määritellään ne yhteisöt ja vesialueen omistajat, jotka ovat suoraan lain nojalla kalastusalueen jäseniä ja siten osaltaan vastuussa kalastusalueelle kuuluvien tehtävien hoitamisesta. Jäsenillä on lain mukaan myös määrättyjä oikeuksia, muun muassa oikeus lähettää edustaja kalastusalueen kokoukseen ja oikeus osallistua kalastusalueen päätöksentekoon.

Kalastusalueen jäseninä voisivat olla kalastuskuntien ja muiden vesialueen omistajien lisäksi ammattikalastajia ja virkistyskalastajia edustavien valtakunnallisten järjestöjen kalastusalueella toimivat jäsenjärjestöt. Näistä järjestöistä säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

Kalastusalueen jäsenistä on tarkoitus asetuksella säätää, että jäseninä voivat olla kalatalouden neuvontajärjestöjen sellaiset paikalliset jäsenjärjestöt, jotka on merkitty yhdistysrekisteriin.

72 §. Kalastusalueen valtuuskunta kokoontuu vähintään kerran vuodessa pidettäviin varsinaisiin kokouksiin, jotka puheenjohtaja kutsuu koolle. Lisäksi valtuuskunta voi pitää ylimääräisiä kokouksia tietyn asian käsittelyä varten, jos vähintään kolme valtuuskunnan jäsentä on sitä pyytänyt. Ylimääräinen kokous on myös pidettävä lain 85 §:ssä tarkoitetun oikaisuvaatimuksen käsittelyä varten.

Vastaavat säännökset ehdotetaan otettaviksi 72 §:ään. Kalastusalueen tehtävien asianmukainen hoitaminen saattaa kuitenkin edellyttää, että kalastusalueen kokous saadaan tarvittaessa koolle aikaisempaa useammin. Tämän vuoksi ehdotetaan, että kalastusalueen kokous voisi itse päättää myöhemmin pidettävistä kokouksista tai hallitus voisi kutsua kokouksen tarvittaessa koolle.

73 §. Kalastusalueen ylintä päätösvaltaa käyttää nykyisin kalastusalueen valtuuskunta, johon jäsenet valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Kukin kalastuskunta valitsee valtuuskuntaan yhden jäsenen ja kalastuskuntiin kuulumattomat vesialueen omistajat yhteisesti maaseutuelinkeinopiirin määräämän määrän jäseniä. Lisäksi valtio määrää jäsenen sekä omistamiensa vesialueiden että yleisten vesialueiden osalta. Ammattikalastajia ja virkistyskalastajia edustavat paikalliset järjestöt saavat niin ikään valita kumpikin yhden jäsenen. Valtuuskuntaan voi kuulua lisäksi ammattikalastuksen asiantuntija.

Kalastusalueen päätösvallan käyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi yleisten yhteisöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti siten, että kalastusalueen jäsenet päättäisivät kalastusalueelle kuuluvista asioista. Kukin jäsen saisi pääsääntöisesti lähettää kalastusalueen kokoukseen yhden edustajan. Käytännön syistä ja koska jäsenten edut ovat periaatteessa samat, edustajan lähettäminen kokoukseen olisi kuitenkin rajoitettu niihin kalastuskuntiin ja niihin kalastuskuntaan kuulumattomien vesialueiden omistajiin, joilla on vesialuetta vähintään 50 hehtaaria. Tätä pienempien vesialueiden omistajat, pienet kalastuskunnat mukaan lukien, saisivat lähettää maarekisterikylittäin yhden yhteisen edustajan. Myös valtion edustus määräytyisi edellä sanotun mukaisesti. Pienten vesialueiden osalta edustajien määrän rajoittaminen on tarpeen päätöksenteon vääristymisen estämiseksi ja kokouskustannusten rajoittamiseksi. Käytännössä enemmistö äänivallasta olisi edelleenkin omistajia edustavilla henkilöillä.

74 §. Pykälässä on säännös äänivallan käytöstä kalastusalueen kokouksessa. Vesialueen pinta-alaan tai vesialueosuuden suuruuteen perustuva äänimäärä ei ole käytännössä helposti sovellettavissa, koska kalastuskuntien ja muiden omistajien vesialueita on äärimmäisen vaikea saada keskenään vertailukelpoisiksi. Lisäksi kalastusalueen jäseninä on järjestöjä, joiden käyttöön tuleva äänimäärä tulisi määrätä puhtaasti laskennallisin perustein. Käytännön syistä äänivallan käytön perusteeksi ehdotetaankin pääluvun mukaista äänimäärää. Vesialueen omistaja voisi myös valtuuttaa toisen henkilön käyttämään äänivaltaansa.

75 §. Pykälä sisältää säännöksen kalastusalueen kokoukselle kuuluvista tehtävistä. Ne vastaavat pääpiirteissään lain nykyisessä 72 §:ssä kalastusalueen valtuuskunnalle määrättyjä tehtäviä.

Kalastusalueen kokoukselle kuuluvista tehtävistä tärkeimpiä ovat kalastusalueen ohjesäännön hyväksyminen ja sen alistaminen maaseutuelinkeinopiirin vahvistettavaksi, hallituksen valinta, taloussuunnitelman sekä tilinpäätöksen vahvistaminen, tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle sekä käyttö- ja hoitosuunnitelmaa, rauhoituspiirejä ja kalastuksen rajoittamista koskevat eräät asiat.

Kalastusalueille annettaisiin uusina tehtävinä lain 26 §:n 2 momentin mukaiset kalastuksen kieltämistä ja 4 momentin mukaiset helpotuksia koskevat asiat samoin kuin 37 §:n 2 momentin mukaisia kalastusrajoituksia koskevat asiat. Kalastusalueen tehtävien tarkoituksenmukainen hoitaminen ei kuitenkaan välttämättä edellytä kaikkien edellä mainittujen asioiden käsittelyä kalastusalueen kokouksessa.

Kalastusalueen koon, toiminnan laajuuden, ammattitaitoisen henkilökunnan ja muiden syiden vuoksi osan asioista voisi tarkoituksenmukaisimmin ja taloudellisimmin hoitaa kalastusalueen hallitus tai isännöitsijä. Tehtävien käytännön hoidon järjestäminen tulisikin jättää mahdollisimman laajalti paikallisen asiantuntemuksen omaavalle kalastusalueen kokoukselle, joka voisi 77 a §:ssä tarkoitetulla ohjesäännöllä delegoida osan tehtävistään kalastusalueen hallitukselle ja isännöitsijälle.

Kalastusalueen ohjesäännön hyväksyminen, hallituksen jäsenten valinta, toiminta- ja taloussuunnitelman vahvistaminen sekä tilinpäätöksen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ovat luonteeltaan sellaisia tehtäviä, että niiden käsittely kuuluisi aina kalastusalueen kokoukselle.

75 a §. Lain nykyisen 73 §:n mukaan kalastuspiiri kutsuu kalastusalueiden valtuuskunnat ensimmäiseen kokoukseen sen jälkeen, kun vesialueiden jako kalastusalueisiin ja niiden rajat on vahvistettu. Kalastuspiiri ja kalastusalueen hallitus voivat myös pyytää kunnanhallitusta hankkimaan ne tiedot, jotka ovat tarpeen valtuuskunnan jäsenten valitsemista varten. Maanmittausviranomaisen tulee tarvittaessa antaa virka-apua vesialueiden oikeudellisen aseman selvittämiseksi sekä tarvittaessa suorittaa jakolain 231 a §:n mukainen jaon täydennystoimitus.

Kalastusalueiden rajojen tarkistaminen saattaa osoittautua kalastusalueiden yhdistymisen tai muun syyn kannalta tarpeelliseksi. Tällöin maaseutuelinkeinopiiri vahvistasi rajat uudelleen sekä voisi rajojen vahvistamisen jälkeen kutsua kalastusalueen jäsenet ensimmäiseen kokoukseen. Uusi 75 a § sisältää tätä koskevat säännökset.

76 ja 77 §. Kalastusalueen hallituksen tehtävät ehdotetaan määriteltäväksi yleisten yhteisöoikeudellisten säännösten mukaisesti. Ne olisivat lähinnä kalastusalueen kokouksessa käsiteltävien asioiden valmistelua, täytäntöönpanoa ja juoksevien asioiden hoitamista.

Kalastusalueen kokous voisi lisäksi ohjesäännöllä delegoida osan tehtävistään hallitukselle ja hallitukselle kuuluvia tehtäviä isännöitsijälle sikäli, kuin katsoo tehtävien tarkoituksenmukaisen hoitamisen sitä edellyttävän.

Kalastusalueen hallituksen jäseniä, puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa sekä hallituksen toimivaltaisuutta koskevat säännökset sisältyvät 76 §:ään ja hallituksen tehtäviä koskevat säännökset 77 §:ään.

77 a ja 78 §. Kalastusalueiden organisaatiomuutoksella pyritään edistämään kalastusalueiden itsenäistä toimintaa sekä alueiden vastuuta jäsenten hyväksi tapahtuvassa toiminnassa. Kalastusalueelle ehdotetaan mainituista syistä annettavaksi laaja harkintavalta sen suhteen, miten sille säädetyt tehtävät käytännössä hoidetaan. Tehtävien suorittajasta määrättäisiin tarkemmin ohjesäännöllä, jonka kalastusalueen kokous hyväksyy.

Ohjesäännöllä voitaisiin delegoida kalastusalueen kokoukselle säädettyjä tehtäviä kalastusalueen hallitukselle ja hallitukselle kuuluvia tehtäviä kalastusalueen isännöitsijälle.

Ehdotettu 77 a § sisältää säännöksiä ohjesäännöstä, erityisesti mahdollisuudesta päätösvallan delegointiin, ja 78 § asioista, jotka kalastusalueen ohjesäännössä on mainittava.

80 §. Pykälän 1 momentin mukaan kalastusalueen hallituksen tulee laatia ehdotus käyttö- ja hoitosuunnitelmaksi. Laatimistyössä voidaan käyttää asiantuntija-apua. Kalastusalueiden toiminnan tehostamiseksi kalastusalueorganisaatiota ehdotetaan uudistettavaksi siten, että kalastusalueen kokous saisi päättää tehtävien suorittajasta ja suoritustavastakin. Tarkemmat määräykset siitä annettaisiin kalastusalueen ohjesäännöllä. Pykälän 1 momentti ehdotetaan sen vuoksi tarpeettomana kumottavaksi.

81 §. Pykälän 1 momentti sisältää säännökset kalakantojen hoitoa ja käyttöä koskevan käyttö- ja hoitosuunnitelman laatimisesta. Momenttiin on tehty organisaatiomuutoksia vastaavat tarkistukset. Kun hallintomenettelylaissa (598/82) viranomaisille asetetut asian selvittämis- ja kuulemisvelvoitteet kattavat myös kalastuslain 81 §:n 1 momentissa säännellyn kuulemisen, ehdotetaan momentista poistettavaksi kuulemista koskevat säännökset tarpeettomina.

Maa- ja metsätalousministeriön yhteyteen on maataloushallinnon organisaatiouudistuksessa perustettu maaseutuelinkeinojen valituslautakunta, joka käsittelee muun muassa maaseutuelinkeinopiirien päätöksistä tehdyt valitukset. Myös kalastuslain 81 §:n 3 momentin mukainen valitus maaseutuelinkeinopiirin päätöksestä tulisi tehdä maa- ja metsätalousministeriön sijasta maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan.

82 §. Pykälän nykyinen 2 momentti sisältää säännöksen, jonka mukaan kalastusalueen valtuuskunnan ja kalastusalueen hallituksen jäsen ei saa ilman perusteltua syytä toimenpiteellään tai laiminlyönnillään vaikeuttaa käyttö- ja hoitosuunnitelman toteuttamista. Mainittu velvollisuus ei sensijaan ulotu kalastusoikeuden haltijaan. Kalastusoikeuden haltija voikin käytännössä estää suunnitelman toteuttamisen tai tarpeettomasti vaikeuttaa sitä.

Perusteettoman kiusanteon estämiseksi ehdotetaan valtuuskunnan ja hallituksen jäsentä koskeva kielto ulotettavaksi myös kalastusoikeuden haltijaan. Momenttiin on tehty myös ehdotetusta organisaatiomuutoksesta aiheutuvat tarkistukset.

83 §. Jokainen kalastusalueeseen kuuluvalla vesialueella kalastava on velvollinen suorittamaan kalastusalueelle sen toiminnasta johtuvia kustannuksia varten käyttämiensä pyydysten lukumäärää ja tehoa vastaavan maksun. Pykälän 1 momentti sisältää säännökset kalastusaluemaksujen perimisestä ja käyttämisestä.

Pykälän 3 momentissa säädetään kalastusoikeuden haltijan korvausvelvollisuudesta silloin, kun hän on vaikeuttanut käyttö- ja hoitosuunnitelman toteuttamista.

Kalastusaluemaksujen perimisestä ehdotetaan luovuttavaksi siten kuin 90 §:n perusteluissa jäljempänä selostetaan. Käyttö- ja hoitosuunnitelman vaikeuttamista koskevat säännökset ehdotetaan kalastusoikeuden haltijankin osalta otettaviksi 82 §:n 2 momenttiin. Säännöksen rikkomisesta aiheutuvan vahingon korvaamista voidaan yleisten oikeusperiaatteiden mukaan tarvittaessa vaatia yleisessä alioikeudessa, vaikka siitä ei kalastuslaissa ole nimenomaista säännöstä. Lain 83 § voidaan mainituista syistä kumota tarpeettomana.

85 §. Kalastusalueen valtuuskunnan tai hallituksen jäsen voi vaatia valtuuskunnan tai hallituksen päätöksen oikaisua sillä perusteella, että päätös ei ole syntynyt oikeassa järjestyksessä tai se on muutoin lain tai sen nojalla annettujen määräysten vastainen. Ellei oikaisua suoriteta, saa oikaisun pyytäjä vaatia alioikeudessa vireille pantavalla kanteella päätöksen kumoamista.

Kalastusalueen valtuuskunnan ja hallituksen jäsenet eivät käytännössä juurikaan puutu virheellisiin päätöksiinsä. Valtuuskuntaan tai hallitukseen kuulumaton kalastusoikeuden haltija tai muu henkilö ei nykyisen lain mukaan liioin voi vaatia päätöksen oikaisua, vaikka päätös saattaa aiheuttaa hänelle haittaa tai loukata hänen oikeuttaan. Viimeksi mainitut voisivat luonnollisesti saada oikeusturvaa panemalla vireille vahingonkorvaus- tai rikosperusteisen kanteen. Näyttövaikeuksien vuoksi menettely ei ilmeisesti kuitenkaan aina johtaisi kohtuulliseen lopputulokseen.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan edellä sanotun perusteella tarkistettavaksi siten, että oikaisua saisi vaatia se, jonka oikeutta päätös loukkaa. Tähän liittyen ehdotetaan pykälän 3 momenttia tarkistettavaksi siten, että oikaisun pyytäjä voi moittia päätöstä kanteella, mikäli oikaisua ei suoriteta. Asiassa annettu päätös voitaisiin erityisestä syystä määrätä tuomioistuimen päätöksellä heti täytäntöön pantavaksi, ei kuitenkaan silloin, kun täytäntöönpano tekisi muutoksenhaun hyödyttömäksi. Momentit sisältävät lisäksi kalastusalueorganisaation uudistukseen liittyviä teknisluonteisia tarkistuksia.

88 §. Kalastuksenhoitomaksun on periaatteessa velvollinen maksamaan jokainen, joka harjoittaa kalastusta tai ravustusta. Kalastuksenhoitomaksu on nykyisin 30 markkaa. Valtioneuvosto voi korottaa maksun enintään 50 markaksi.

Onkimisesta ja pilkkimisestä toisen vesialueella on kalastuksenhoitomaksun lisäksi maksettava läänikohtainen pilkintämaksu, jonka suuruus on puolitoista kertaa kalastuksenhoitomaksu. Pilkintämaksu on nykyisin 45 markkaa. Omistajan luvalla onkiminen ja pilkkiminen on sallittua pilkintämaksua maksamattakin. Jokainen saa myös kalastuksenhoitomaksua ja pilkintämaksua maksamatta onkia siinä kunnassa, jossa hän muutoin kuin tilapäisesti asuu. Alle 18-vuotiaat saavat niin ikään onkia ja pilkkiä koko maassa maksuitta.

Kalastuksenhoitomaksun maksaminen ei anna kalastusoikeutta, joten maksua on pidettävä veroluonteisena. Kalastuksenhoitomaksuina kertyneet varat käytetään kalataloutta yleisesti hyödyttäviin tarkoituksiin. Pilkintämaksuina kertyvät varat palautetaan kokonaisuudessaan vesialueen omistajille ja ne ovat luonteeltaan lähinnä korvausta kalastusoikeuden käyttämisestä.

Maksujärjestelmän selkeyttämiseksi ja kalastusharrastuksen edistämiseksi ehdotetaan, että kalastuksen harjoittaja suorittaisi valtiolle vain yhden veronluonteisen maksun, joka olisi kalastuksenhoitomaksu. Kuten edellä on todettu, jokaisella olisi oikeus onkimiseen ja pilkkimiseen koko maassa. Tämän oikeuden käyttäminen edellyttää lakiehdotuksen mukaisen maksun suorittamista. Maksuina kertyvistä varoista palautettaisiin vesialueiden omistajille neljännes korvauksena edellä mainitun oikeuden käyttämisestä. Näin ollen lakiehdotuksen mukainen maksu on asiallisesti yhdistelmä voimassa olevan lain mukaisesta kalastuksenhoitomaksusta ja pilkintämaksusta. Maksujärjestelmän joustavoittamiseksi ehdotetaan, että laissa määrättäisiin ainoastaan kalastuksenhoitomaksun enimmäismäärä. Valtioneuvosto voisi enimmäismäärän rajoissa päättää vuosittain perittävän kalastuksenhoitomaksun suuruuden. Maksu voisi olla erilainen maan eri osissa.

Voimassa olevan lain mukaan kuntalainen, joka asuinkunnassaan harjoittaa onkimista, ei ole velvollinen suorittamaan kalastuksenhoitomaksua. Käytännössä mato-ongintaa kuitenkin harjoitetaan kalastuksenhoitomaksua maksamatta varsin yleisesti muuallakin kuin oman kunnan alueella. Myös tulkinnat siitä, milloin kysymyksessä on pysyvä tai tilapäinen asuminen kunnassa, ovat omiaan edistämään käsitystä, että ainakin mato-onginta jo nyt on luonteeltaan jokamiehen oikeus, johon ei liity kalastuksenhoitomaksuvelvollisuutta.

Edellä sanottuun viitaten ehdotetaan, että kalastuksenhoitomaksua ei olisi tarpeen suorittaa, jos henkilö harjoittaa onkimista, josta säädettäisiin asetuksella.

89 §. Kalastuksenhoitomaksun suorittanut saa nykyisin tositteeksi maksusta kalastuskortin ja pilkintämaksun suorittanut pilkintäkortin. Kortit on pidettävä mukana kalastettaessa ja vaadittaessa esitettävä kalastuksenvalvojalle ja vesialueen omistajalle.

Voimassa olevan lain mukaan todisteeksi kalastuksenhoitomaksun suorittamisesta asianomainen saa kalastuskortin. Tämä on rajoittanut maksun suorittamisen tapoja, koska ainoa hyväksyttävä todistus nykyisen lain 90 §:n 1 momentin mukaan on maksutapahtumaan liittyen annettu kalastuskortti. Maksun suorittamisen helpottamiseksi ehdotetaan säädettäväksi, että todistus kalastuksenhoitomaksun suorittamisesta on pidettävä mukana kalastusta harjoitettaessa. Tarkoituksena on säätää asiaan liittyvistä teknisistä kysymyksistä tarkemmin asetuksella.

90 §. Nykyinen kalastuksenhoitomaksu peritään valtiolle yleisiin kalataloudellisiin tarkoituksiin käytettäväksi. Pilkintämaksut sensijaan jaetaan vähentämättöminä kalavesien omistajille.

Kalastuksenhoitomaksut ja nykyiset pilkintämaksut ehdotetaan yhdistettäviksi, jolloin osa uudesta kalastuksenhoitomaksusta olisi omistajille tulevaa osaa, osa tulisi valtiolle, osa neuvontajärjestöille ja osa kalastusalueille siten kuin 91 §:ssä ehdotetaan. Samalla lopetettaisiin nykyisten kalastusaluemaksujen periminen. Maksujärjestelyllä pyritään edistämään virkistyskalastusta sekä saattamaan maksujen suoritusvelvollisuus niille, jotka käyttävät hyväkseen neuvontapalveluja tai muutoin hyötyvät kalastuksen harjoittamisesta. Osa maksuista olisi edelleenkin kalaveden käytöstä omistajille tulevaa korvausta.

Kalastuksenhoitomaksuina perittävät varat ehdotetaan tuloutettaviksi valtion talousarvioon kuten nykyisinkin. Talousarvion menopuolelle olisi vastaavasti vuosittain edelleenkin otettava kalatalouden edistämiseen määräraha, jonka suuruus määräytyisi kertyneiden kalastuksenhoitomaksujen määrän perusteella. Varojen keskitetty kerääminen ja jakaminen on tarkoituksenmukaista kustannussyistä.

91 §. Kalastuksenhoitomaksut tuloutetaan nykyisin valtion talousarvioon, jonka menopuolella on vastaavansuuruinen määräraha kalatalouden edistämiseen. Määrärahasta on jaettu osa kalastuspiireille. Piirien tehtävänä on ollut jakaa varat yhdenmukaisin perustein vahvistamansa käyttösuunnitelman mukaisesti kalavesien hoitoon ja valistustoimintaan. Osa varoista on käytetty kolmen pohjoisimman kunnan kalavesien hoitoon ja alueen muuhun kalatalouden edistämiseen. Varoista on maksettu myös yleisen kalatalouden erityistarpeista aiheutuneita menoja sekä kalastuskorttien painamisesta ja levittämisestä aiheutuneita kuluja.

Pilkintämaksut tuloutetaan niin ikään valtion talousarvioon, jonka menopuolella on vastaavan suuruinen määräraha vesialueen omistajille jaettavaksi. Varojen jakoperusteena ovat kalaveden pinta-ala, sen hyväksi suoritetut hoitotoimenpiteet, siihen kohdistuva kalastusrasitus sekä valvonnan tarpeet.

Kalaveden pinta-alan huomioon ottaminen pilkintämaksujen jakoperusteena on todettu erityisesti merialueilla epäoikeudenmukaiseksi, koska omistetut vesialueet ulottuvat usein kauas merelle ja ovat pinta-alaltaan suuria. Pilkintää harrastetaan kuitenkin rannan tuntumassa ja rannikkovesien kalakantaa rasittaen. Arvostelua on myös herättänyt pilkintämaksujen jakaminen vesialueen omistajille silloinkin, kun omistetuilla vesillä on onginta- ja pilkintäkielto.

Käytännön ongelmana pilkintämaksujen jakamisessa ovat olleet pienet maksupalautukset. Yksittäiselle omistajalle jaettava maksuosuus on saattanut jäädä niinkin pieneksi, että sen maksamisesta aiheutuvat pankkikulut ovat ylittäneet suoritetun maksun määrän. Maksujen pienuuden eräänä syynä on ollut vesialueiden jakaminen paikoin hyvin pieniksi, jolloin omistajakunta on vastaavasti lukumääräisesti kasvanut. Varojen jakaminen on näissä tilanteissa ollut tarkoitustaan vastaamatonta ja myös sangen työlästä.

Ehdotettuun uuteen kalastuksenhoitomaksuun sisältyvät sekä nykyinen valtiolle tuleva kalastuksenhoitomaksu että omistajille jaettava pilkintämaksu. Varojen jako ehdotetaan järjestettäväksi siten, että varoista jaettaisiin osa vesialueiden omistajille, osa kalastusalueille ja osa kalatalouden neuvontajärjestöille. Vesialueiden omistajille maksettava osa olisi korvausta kalaveden käytöstä. Maa- ja metsätalousministeriö ja maaseutuelinkeinopiirit ministeriön määräämissä rajoissa päättäisivät varojen käytöstä yleisiin kalataloudellisiin tarkoituksiin loppuosan osalta. Varojen jakamisen ja jakoperusteiden tarkistamisen helpottamiseksi tulisi jakoperusteiden tarkempi määrääminen jättää maa- ja metsätalousministeriölle.

Maksuja käytettäisiin samoihin tarkoituksiin kuin nykyistä kalastuksenhoitomaksua ja pilkintämaksuja. Aikaisemmasta poiketen kalastuksenhoitomaksusta jaettaisiin kuitenkin osa kalatalouden neuvontajärjestöille ja kalastusalueille. Nykyisistä kalastusaluemaksuista vastaavasti luovuttaisiin. Valtion talousarviossa ei liioin osoitettaisi muita varoja neuvontajärjestöjen toiminnan rahoitukseen.

Pykälässä ehdotetaan lisäksi, että maa- ja metsätalousministeriö voisi asettaa varojen käytön osalta tulostavoitteita sikäli, kuin kysymys on varojen käytöstä yleishyödyllisiin tehtäviin.

Pienten maksuerien jakamista omistajille ei voida kustannussyistä pitää tarkoituksenmukaisena, minkä vuoksi enintään 200 markan suuruisia eriä ei tarvitsisi jakaa. Varat ehdotetaan tältä osin jätettäväksi kalastusalueiden käytettäväksi.

Omistajille kertyvän maksuosuuden arvioidaan kohoavan aikaisempaan nähden noin 5―6 miljoonalla markalla. Kalastusalueille varoista tulisi arviolta 55 000 markkaa kalastusaluetta kohti. Kalatalouden edistämiseen ja neuvontajärjestöjen tukemiseen käytettävissä oleva määrä jäänee jotakuinkin samalle tasolle, kuin niille valtion talousarviosta ja kalastuksenhoitomaksuista myönnetty tuki.

Maksujärjestelmän uudistamisen tarkoitusta ja tarpeellisuutta on selostettu tarkemmin edellä kohdissa 2.5 ja 3.1 sekä 8, 88 ja 90 §:n perusteluissa.

93 §. Maa- ja metsätalousministeriön toimivaltaa on lain 37 ja 38 §:ssä tarkoitettujen lupien ja rajoitusten osalta ehdotettu siirrettäväksi maaseutuelinkeinopiireille. Pykälän 1 momentin 1 kohtaa ehdotetaan vastaavasti tarkistettavaksi.

Kalanviljelylaitoksissa, kasvatuslammikoissa ja kalanviljelyä varten erotetuissa vesistönosissa kasvatetaan siirtoistutuksia varten myös ravunpoikasia. Lain 92 §:ssä tarkoitettu rauhoitusaikaa ja alamittaisia rapuja koskeva myyntikielto tulisi poistaa myös siirtoistutuksia varten kasvatettujen rapujen osalta. Pykälän 1 momentin 2 kohtaa ehdotetaan tältä osin tarkistettavaksi.

105 §. Maaseutuelinkeinopiiri voi kieltää kalastusoikeuden käyttämisen, mikäli kalastusta tai ravustusta harjoitetaan siten, että kala- tai rapukannan säilyminen vaarantuu tai se ilmeisesti on vahingoksi toisen kalastukselle tai haitaksi kalastuksenhoitotoimenpiteille. Maaseutuelinkeinopiirin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että valitusviranomaisena olisi maa- ja metsätalousministeriön sijasta ministeriön yhteydessä toimiva maaseutuelinkeinojen valituslautakunta.

115 §. Pykälän 1 momentti sisältää maaseutuelinkeinohallinnon uudelleen organisointiin liittyvän teknisluonteisen muutoksen.

119 §. Onkiminen ja pilkkiminen on kielletty lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa. Pykälässä määritellään loheksi katsottavat kalalajit sekä se, milloin vesistö katsotaan lohi- tai siikapitoiseksi. Eräisiin vesiin on nyttemmin istutettu runsaasti kirjolohta, joka voidaan kalastuksellisesti katsoa lohen veroiseksi arvokkaaksi kalalajiksi. Kirjolohi (Oncorhyncus mykiss) on kuitenkin varsinaisista lohikaloista (Salmo salar) erillinen kalalaji. Istustustoimenpiteiden turvaamiseksi kirjolohi ehdotetaan lisättäväksi loheksi katsottaviin kalalajeihin.

129 §. Vuoden 1982 kalastuslain soveltaminen ehdotetaan ulotettavaksi myös Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueelle, koska tarvetta erillisen kalastuslainsäädännön soveltamiseen ei kyseisen alueen osalta enää ole. Tältä osin viitataan lisäksi edellä kohdan 2.5. viimeisessä kappaleessa esitettyyn. Kalastuslain soveltamisalan mainittu laajentaminen ei aiheuta muutosta niihin kalastusoikeuksiin, jotka Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa asuvilla lainsäädännön nojalla muutoin on. Pykälän 4 momentti ehdotetaan mainituilla perusteilla kumottavaksi.

Lakiehdotukseen sisältyy voimassa olevan lainsäädännön edellyttämät säännökset siitä, mistä asioista voidaan säätää asetuksella sekä säännökset asian ratkaisevasta viranomaisesta tai toimielimestä. Ehdotettujen organisaatiouudistusten ja tehtävien delegoinnin vuoksi on myös kalastusasetuksen tarkistaminen tarpeellista.

Asetuksella säädettäisiin muun muassa maksuttomaksi katsottavasta ja muusta onkimisesta (4 §), ammattikalastajia tai virkistyskalastajia edustavista järjestöistä (30 §), kalastusalueen toimielimistä maaseutuelinkeinopiirille tehtävistä ilmoituksista (31 §), tehtävien delegoinnista piirihallinnolle (45 §), kalastusaluehallintoa ja kalastusta valvoville viranomaisille tehtävistä ilmoituksista (55 §), alamittaisena tai rauhoitusaikana pyydetyn saaliin merkitsemisestä perittävistä maksuista (46 §:n 2 mom.) ja kalastuskortista (52 §). Asetuksen 10, 12 ja 14 §:ää on lisäksi tarpeen tarkistaa kalastusalueorganisaation muutoksia vastaavalla tavalla.

Kalastusalueen jäsenistöä ja heidän edustuksensa määrätytymistä koskeva 29 § sekä asiakirjakaavojen vahvistamista ja lomakkeiden saatavana pitämistä koskeva 57 § voidaan tarpeettomana kumota.

Kalastusalueen ohjesäännöllä, jonka maaseutuelinkeinopiiri vahvistaisi, voitaisiin kalastusalueen kokoukselle kuuluvia tehtäviä siirtää kalastusalueen hallitukselle ja hallitukselle kuuluvia tehtäviä isännöitsijälle. Kalastusalueen kokouksen tulisi kuitenkin aina käsitellä lain 75 §:n 2―6 kohdassa tarkoitetut asiat.

Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa asuvien henkilöiden asema ja vaikutusmahdollisuudet kalastuksen järjestämisessä pyritään alemmanasteisilla säännöksillä turvaamaan vastaavalla tavalla kuin tähänkin asti. Tämän vuoksi on tarkoitus muun muassa säätää, että pohjoisten kuntien kalatalouskysymyksiä käsittelevät neuvottelukunnat säilytetään.

Kalastuksenhoitomaksut peritään ja niistä kertyvät tulot käytetään kalenterivuosittain. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että laki saatetaan voimaan lain vahvistamisen jälkeen ensiksi seuraavan vuoden alusta. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 1994 alusta.

Suomi on tehnyt Norjan kanssa sopimuksen Tenojoen ja sen sivuvesistöjen kalastuksesta. Sopimus on saatettu voimaan 1 päivästä tammikuuta 1990 lukien Norjan kanssa Tenojoen kalastuspiirin yhteisestä kalastussäännöstä tehdyn sopimuksen ja siihen liittyvän kalastussäännön eräiden määräysten hyväksymisestä annetulla lailla (93/89) sekä Norjan kanssa Tenojoen kalastuspiirin yhteisestä kalastussäännöstä tehdyn sopimuksen ja siihen liittyvän kalastussäännön voimaansaattamisesta sekä sopimuksen ja kalastussäännön eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta annetulla asetuksella (94/89). Sopimus sisältää muun muassa sitoumuksen siitä, että sopimuspuolet saattavat Tenojoen kalastuspiirin sivuvesistöjä varten voimaan erillisiä säännöksiä kalastamisesta Tenojoen sivuvesistöissä. Nämä säännökset on annettu kalastuslain (503/51) 49 §:n nojalla annetulla asetuksella Tenojoen kalastuspiirin sivuvesistöjen kalastussäännöstä (405/90). Edellä mainittu rajavesisopimus ja vanhan kalastuslain nojalla annettu asetus (405/90) ovat Suomea kansainvälisesti sitovia, minkä vuoksi asetus tulee jättää edelleen sovellettavaksi. Voimaantulosäännökseen on otettu tätä koskeva säännös.

Suomen ja Norjan välinen sopimus Näätämönjoen kalastusalueen kalastuksesta on saatettu voimaan erillisellä lailla (376/78) ja sen nojalla annetulla asetuksella (377/78). Sopimus ja siihen sisältyvä Näätämönjoen kalastussääntö jäävät edelleen voimaan. Tornion- ja Muonionjokia koskeva Suomen ja Ruotsin välinen rajajokisopimus sekä siihen sisältyvä Tornionjoen kalastusalueen kalastussääntö on niinikään saatettu voimaan erillisellä lailla (902/71) ja sen nojalla annetulla asetuksella (903/71). Nämä säännökset jäävät myös edelleen voimaan. Inarinjärven ja sen sivuvesistöjen kalastussäännöstä annettu asetus (1337/90) perustuu sensijaan yksinomaan kumottavan kalastuslain (503/51) 49 §:ään ja sen soveltaminen päättyy tämän lain voimaan tullessa.

Vuodelta 1993 ja sitä aikaisemmalta ajalta kertyneisiin pilkintämaksuihin sisältyy maksujen keräämisestä valtiolle aiheutuneet kustannukset, jotka ovat vuosittain noin 2 000 000 markkaa. Kannosta aiheutuneet kustannukset tuloutetaan valtiolle. Pilkintämaksuista on osa vielä jakamatta sen vuoksi, että eräiden vesialueiden omistus on epäselvä. Lisäksi vuoden 1993 pilkintämaksukertymä tulee jakoon vasta vuoden 1994 puolella. Mainituista syistä ennen tämän lain voimaan tuloa kertyneisiin pilkintämaksuihin ehdotetaan sovellettavaksi aikaisempaa lakia ja sen nojalla annettuja määräyksiä.

Ehdotettu laki sisältää säännöksiä, joilla toimivaltaa siirretään eräiden lupa-asioiden osalta toiselle viranomaiselle tai viranomaiselta kalastusalueelle. Voimassa olevat luvat tulisi säilyttää entisin ehdoin voimassa lupakauden loppuun saakka. Voimaantulosäännökseen on otettu tätä koskevat säännökset.

Kalastusalueiden ohjesäännöt on tarpeellista uudistaa vastaamaan ehdotettua lakia. Ennen tämän lain voimaantuloa järjestäytyneille kalastusalueille ehdotetaan varattavaksi lain voimaan tulosta laskettava yhden vuoden aika, jonka kuluessa uusi ohjesääntö olisi annettava maaseutuelinkeinopiirin vahvistettavaksi.

Kalastuslainsäädännön tarkistaminen maan kolmen pohjoisimman kunnan osalta saattaa merkitä sitä, että aikaisemmin lailliseksi katsottu pyydys ei enää vastaa voimassa olevan lain tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Koska pyydysten uusiminen voi vatia kalastuksen harjoittajalta suuriakin kustannuksia, voimaantulosäännöksessä ehdotetaan, että kolmessa pohjoisimmassa kunnassa asuvilla olisi lupa käyttää aikaisemmin hankkimaansa laillista pyydystä vuoden 1998 loppuun saakka.

Toimivallan siirtämisestä, kalastusalueiden organisaation järjestämisestä ja erityisesti maksujärjestelmän uudistamisesta aiheutuu tehtäviä, jotka edellyttävät hallinnollisia järjestelyjä jo ennen lain voimaantuloa. Tämän vuoksi ehdotetaan, että jo ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöön panemiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin.

Onkimisesta ja pilkkimisestä perittävien maksujen osalta on jo voimassa olevaa kalastuslakia säädettäessä katsottu, että pilkintämaksu sinällään ei vaikuta lain säätämiskysymyksen arviointiin. Kalastuslain 8 §:n 1 ja 4 momenttiin, 9 §:n 2 momenttiin, 10 §:n 1 momenttiin, 11 §:ään ja 39 §:ään sisältyvät rajoitus- ja kieltosäännökset huomioon ottaen yleisestä onkimis- ja pilkkimisoikeudesta voitiin säätää tavallisella lailla.

Esitys tarkoittaa sitä, että veronluonteinen valtakunnallinen 30 markan suuruinen kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset 45 markan suuruiset pilkintämaksut yhdistetään ja niiden sijaan peritään yksi valtakunnallinen kalastuksenhoitomaksu. Valtioneuvosto määräisi vuosittain perittävän maksun suuruuden, joka olisi enintään 200 markkaa vuodessa. Maksu voitaisiin määrätä erisuuruiseksi maan eri osissa.

Maksujärjestelmän uudistamisella ei laajenneta kalastusoikeuden asiallista sisältöä. Sensijaan maksuvelvollisuus laajenisi siten, että myös yksinomaan omistamillaan vesialueilla kalastavat henkilöt joutuisivat suorittamaan korotetun maksun.

Kalastuksenhoitomaksu ei ole vastike valtion virkatoimesta tai toimituskirjasta eikä valtion yleisen laitoksen käyttämisestä, vaan sitä on pidettävä veron luonteisena ainakin siltä osin, kuin maksua ei palauteta kalavesien omistajille. Valtioneuvosto voisi myös korottaa maksua, joten kysymyksessä on myös veron suuruudesta määrääminen lain tasoa alempana. Kalastuksenhoitomaksua ei jaettaisi kalaveden omistajalle silloin, kun omistajalle jaettava määrä olisi enintään 200 markkaa. Kalaveden omistajan sijasta maksun saajana olisi tällöin omistajiin läheisesti liittyvä kalastusalue, joka voi omistajien valtuuttamana hoitaa muun muassa kalavesien hoitovelvoitteen. Mainituista syistä ehdotetut 88 ja 91 § tulisi säätää valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisessa järjestyksessä. Muilta osin laki voitaisiin säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyllä tavalla,

kumotaan 16 päivänä huhtikuuta 1982 annetun kalastuslain (286/82) 9 §:n 2 momentti, 44 §, 80 §:n 1 momentti, 83 § ja 129 §:n 4 momentti;

muutetaan 3 §:n 2 ja 3 momentti, 6 §:n 3 momentti, 7 §:n 2 momentti, 8 §:n 1 momentti, 11 §, 16 §:n 2 momentti, 21 §, 26 §:n 2 ja 4 momentti, 32 §:n 2 ja 3 momentti, 35 §:n 2 momentti, 37 ja 38 §, 43 §:n 1 momentti, 45 ja 46 §, 47 §:n 1 momentti, 49 §:n 2 momentti, 50 §:n 2 momentti, 70―78 §, 81 §:n 1 ja 3 momentti, 82 §:n 2 momentti, 85 §:n 1 ja 3 momentti, 88―91 §, 93 §:n 1 momentti, 105 §:n 2 momentti, 115 §:n 1 momentti ja 119 §:n 1 momentti sekä

lisätään lakiin uusi 77 a § seuraavasti:

3 §

---

Kalatalouden edistämistä ja muiden 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden toteuttamista varten vesialueet jaetaan niiden omistussuhteista sekä kunnallisesta jaotuksesta riippumatta kalastusalueisiin.

Valtion kalataloushallintoa hoitaa maa- ja metsätalousministeriö. Kalatalouden piirihallintoviranomaisina toimivat maaseutuelinkeinopiirit.

6 §

---

Milloin ammattimaisesti harjoitettavan kalastuksen tarve sitä edellyttää, voi maaseutuelinkeinopiiri tällaisen kalastuksen harjoittamista varten vuokrata 1 momentissa tarkoitetulla vesialueella vesialueella olevan lohen tai taimenen pyyntipaikan taikka antaa määräajaksi luvan sen käyttämiseen. Maaseutuelinkeinopiiri voi myös myöntää luvan kotitarve- tai virkistyskalastukseen sanotulle alueelle muullekin kuin 1 momentissa tarkoitetulle ulkomaalaiselle.

7 §

---

Muusta kalastuksesta 1 momentissa mainitulla vesialueella päättää kalastusalue. Jos vesialue kuuluu kahteen tai useampaan kalastusalueeseen, kalastusalueet päättävät asiasta yhteisesti. Päätöstä tehtäessä on otettava huomioon erityisesti ammattikalastajien tarpeet.

8 §

Sen lisäksi, mitä 6 §:n 1 momentissa ja 7 §:n 1 momentissa säädetään kalastamisesta yleisellä vesialueella, on jokaisella oikeus muullakin vesialueella harjoittaa onkimista ja pilkkimistä lukuun ottamatta lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koskia ja virtapaikkoja sekä niitä vesialueita, joilla kalastaminen on muun säännöksen nojalla kielletty. Onginta- ja pilkintäkilpailuja ja muita vastaavia järjestettyjä tilaisuuksia varten on saatava myös kalastusoikeuden haltijan lupa.

---

11 §

Jos 1 §:ssä mainitut tavoitteet tai erityiset syyt vaativat, on maaseutuelinkeinopiirillä oikeus määrätyllä alueella rajoittaa 8 §:ssä tarkoitettua kalastusta tai 9 §:ssä tarkoitettujen lupien myöntämistä taikka kieltää ne määräajaksi.

Kalastusalue voi vesialueen omistajan pyynnöstä tai omasta aloitteestaan kalaveden tuoton pienuuden vuoksi tai muusta pätevästä syystä määrätä 1 momentissa tarkoitetun kiellon tai rajoituksen enintään vuoden ajaksi.

16 §

---

Milloin jonkin vesialueen käyttämättä jättäminen olennaisesti vaikeuttaisi vesistön kalakantojen hoitoa tai sen kalataloudellista hyväksikäyttöä, kalastusalue voi kehottaa vesialueen omistajaa antamaan sen vuokralle ammattimaisesti harjoitettavaa kalastusta varten.

---

21 §

Kalastusta ammattinaan harjoittavalla on valtiolle kuuluvilla meren rannoilla, saarilla ja luodoilla, joita ei ole varattu muuhun käyttöön, oikeus saada maaseutuelinkeinopiirin osoituksen mukaan ja sen vahvistamin kohtuullisin ehdoin vuokralle maa-alue kalastuksessa tarvittavia säilytystiloja ja pyydysten kuivattamista sekä ammatin harjoittamista varten välttämätöntä tilapäistä majoittumista varten.

26 §

---

Kalastusta ei saa harjoittaa voima- ja muuhun laitokseen vettä johtavassa kanavassa eikä sadan metrin matkalla vesistön poikki rakennetun padon alapuolella. Kalastusalue voi, milloin kalakannan turvaaminen sitä edellyttää, kieltää kalastuksen padon alapuolella pitemmältikin kuin sadan metrin matkalla samoin kuin patoaltaassa padon yläpuolella sekä tekojärvessä ja muussa tekoaltaassa.

---

Kalastusalue voi sopiviksi katsomillaan ehdoilla myöntää helpotuksia kiellosta harjoittaa kalastusta 1 ja 2 momentissa tarkoitetuilla alueilla.

32 §

---

Kalastusalue voi antaa määräajaksi tiettyä vesialuetta koskevia asetuksesta poikkeavia määräyksiä pyydysten sallitusta silmäkoosta, jos 1 §:ssä säädettyjen tavoitteiden saavuttaminen sitä erityisesti vaatii.

Edellä 2 momentissa mainitusta syystä kalastusalue voi myös määräajaksi kieltää muunkin kuin langasta kudotun, muutoin luvallisen pyydyksen käyttämisen tai sitä rajoittaa.

35 §

---

Kalastusalue voi määrätyllä vesialueella määrätä 1 momentissa tarkoitetun mitan tietylle kala- tai rapulajille tai määrätä, että sanottu mitta on asetuksella säädettyä mittaa suurempi, jos se on tarpeen 1 §:ssä säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

37 §

Maaseutuelinkeinopiirillä on erityisestä syystä oikeus tiettyä vesistöaluetta tai sen osaa varten määräajaksi tai toistaiseksi antaa asettamillaan ehdoilla lupa tässä laissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa taikka niiden nojalla annetulla päätöksellä:

1) kielletyn pyydyksen tai kalastustavan käyttämiseen;

2) rauhoitetun kalan tai ravun pyydystämiseen sen rauhoitusaikana; taikka

3) säädettyä tai määrättyä mittaa pienemmän kalan tai ravun pyydystämiseen.

Milloin tietyllä vesialueella vallitsevat erityiset olosuhteet tai tärkeät kalakannan hoitoon liittyvät näkökohdat sitä edellyttävät, kalastusalue voi määräajaksi kieltää tietynlaisen pyydyksen tai kalastustavan käyttämisen sanotulla alueella.

38 §

Maaseutuelinkeinopiiri voi siirtoistutusta, kalanviljelytoimintaa, tutkimustyötä tai muuta kalaveden hoitoon liittyvää tarkoitusta varten antaa määräämillään ehdoilla ja kalastusoikeuden haltijan suostumuksella määräajaksi luvan pyydystää kaloja tai rapuja tästä laista taikka sen nojalla annetuista säännöksistä ja määräyksistä poiketen. Tällaista lupaa ei saa siirtää toiselle.

43 §

Kalastusalue voi 1 §:ssä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi, jollei muita keinoja ole sopivasti käytettävissä, perustaa enintään kymmeneksi vuodeksi rauhoituspiirin vesialueelle, jossa arvokkaat kalalajit kutevat tai oleskelevat tai jota ne käyttävät kulkutienään.

---

45 §

Rauhoituspiirin rajat voidaan selvittää kalastusalueen hakemuksesta suoritettavassa maanmittaustoimituksessa. Toimituksen suorittaa toimitusinsinööri ilman uskottuja miehiä ja siihen on muuten sovellettava, mitä jakolaissa säädetään rajankäynnistä. Toimituksen kustannukset maksetaan, jollei valtio ota niitä suorittaakseen, kalastusalueen varoista.

Kalastusalue on tarpeen mukaan velvollinen huolehtimaan siitä, että rauhoituspiirin rajat on asianmukaisesti merkitty.

Rauhoituspiirin käyttöä koskevista rajoituksista on kalastusalueen tiedotettava noudattamalla, mitä julkisista kuulutuksista säädetään, sekä tarpeen mukaan sijoittamalla ilmoitustauluja rauhoitetun vesialueen ympäristöön. Kalastusalueen on myös huolehdittava edellä mainittujen rajoitusten noudattamisen valvonnasta.

46 §

Rauhoituspiiri voidaan lakkauttaa kalastusalueen päätöksellä. Päätös tulee voimaan, kun kalastusalue on siitä tiedottanut noudattaen, mitä julkisista kuulutuksista säädetään.

Rauhoituspiirin lakkaaminen poistaa alueen käyttöä koskevat rajoitukset.

47 §

Milloin kaavoituksen toteuttamista, liikenneolojen järjestelyä tai muuta tärkeätä yleistä tarkoitusta varten rauhoituspiiri olisi osaksi tai kokonaan lakkautettava tai sen käyttöä koskevia rajoituksia muutettava eikä kalastusalue ole suostunut tätä tarkoittavaan esitykseen, voi asianomainen viranomainen hakea vesioikeudelta piirin lakkauttamista.

---

49 §

---

Jollei kalastuskunta ole järjestäytynyt, se toimii yhteisaluelain (758/89) mukaisesti.

50 §

---

Kokouskutsun sisällöstä ja sen tiedottamisesta kalaveden osakkaille on vastaavasti voimassa, mitä yhteisaluelain 11 ja 12 §:ssä säädetään. Kokouksen kustannukset suoritetaan kunnan varoista ja kunta voi periä ne kalastuskunnalta. Jos kaikki osakkaat kokoontuvat ilman kokouskutsua, on kokous kuitenkin päätösvaltainen.

70 §

Kalastusalueen toimielimiä ovat kalastusalueen kokous, kalastusalueen hallitus ja isännöitsijä.

71 §

Kalastusalueen jäseniä ovat kalastuskunnat, vesialueen omistajat, kalastusalueella toimivat ammattikalastajien järjestöt ja kalastusalueella toimivat virkistyskalastajien eduista huolehtivat järjestöt.

Asetuksella säädetään tarkemmin 1 momentissa tarkoitetuista järjestöistä.

72 §

Kalastusalueen päätösvaltaa käyttää kalastusalueen kokous. Kokous pidetään vähintään kerran vuodessa.

Kalastusalueen ylimääräinen kokous pidetään, kun kalastusalueen kokous on niin päättänyt, kalastusalueen hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa kalastusalueen jäsenistä määrätyn asian käsittelemistä varten sitä kirjallisesti pyytää hallitukselta tai se on tarpeen 85 §:ssä tarkoitetun oikaisuvaatimuksen käsittelyä varten.

73 §

Kalastusalueen kokoukseen saavat kalastusalueen jäsenet lähettää edustajia seuraavasti:

1) kalastuskunta, jossa on vesialuetta vähintään 50 hehtaaria, saa lähettää yhden edustajan;

2) kalastuskuntiin kuulumattomien, pinta-alaltaan vähintään 50 hehtaarin suuruisten vesialueiden omistajat saavat kukin lähettää yhden edustajan;

3) muiden kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen vesialueiden omistajat saavat kylittäin lähettää yhden yhteisesti valitsemansa edustajan;

4) ammattikalastajajärjestöt saavat lähettää kukin yhden edustajan; ja

5) virkistyskalastajia edustavat järjestöt saavat kukin lähettää yhden edustajan.

Asetuksella säädetään tarkemmin 1 momentin 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuista järjestöistä.

74 §

Kalastusalueen kokouksessa on kullakin kalastusalueen jäsenellä yksi ääni. Kokous valitsee itselleen puheenjohtajan.

Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Vaaleissa tulevat valituiksi eniten ääniä saaneet. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide, paitsi vaalissa arpa.

75 §

Kalastusalueen kokous:

1) ratkaisee tämän lain 7 §:n 2 momentissa, 11 §:n 2 momentissa, 16 §:n 3 momentissa, 26 §:n 2 ja 4 momentissa, 32 §:n 2 ja 3 momentissa, 37 §:n 2 momentissa, 43 §:ssä, 46 §:n 1 momentissa sekä 79 ja 81 §:ssä tarkoitetut asiat;

2) vahvistaa kalastusalueen ohjesäännön ja sen muutoksen;

3) valitsee kalastusalueen hallituksen jäsenet;

4) vahvistaa kalastusalueen vuotuisen toiminta- ja varainkäyttösuunnitelman sekä vuotta pitempää aikaa koskevan toimintasuunnitelman;

5) päättää kalastusalueen tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle; sekä

6) päättää hallituksen päätöksen oikaisemisesta.

75 a §

Maaseutuelinkeinopiiri kutsuu koolle kalastusalueen ensimmäisen kokouksen sen jälkeen kun kalastusalueen rajat on vahvistettu.

76 §

Kalastusalueen hallitukseen kuuluu enintään kymmenen kalastusalueen kokouksen valitsemaa jäsentä, joista kalastusalueen kokous valitsee yhden hallituksen puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Jos jäsen eroaa tai pysyvästi estyy tehtäväänsä hoitamasta, valitaan hänen tilalleen uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Hallituksen jäsenistä valitaan vuosittain kolmannes.

Hallitus on toimivaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on kokouksessa läsnä.

77 §

Kalastusalueen hallituksen tehtävänä on:

1) ratkaista 16 §:n 2 momentissa ja 45 §:ssä mainitut asiat;

2) valmistella kalastusalueen kokouksessa käsiteltävät asiat ja panna kalastusalueen päätökset täytäntöön;

3) kalastusalueen ja viranomaisten päätösten ja määräysten tiedoksianto;

4) huolehtiminen tämän lain mukaisesta kalastuksen valvonnasta ja kalastuksenvalvojien asettamisesta sekä kalastusalueelle kuuluvista muista käytännön asioista; ja

5) ottaa ja erottaa kalastusalueen toimihenkilöt.

Ohjesääntö sekä käyttö- ja hoitosuunnitelma

77 a §

Kalastusalueen ohjesäännössä annetaan tarkempia määräyksiä kalastusalueen kokouksessa noudatettavasta menettelystä, äänestysluettelosta, kokouksessa käsiteltävistä asioista sekä hallituksen ja isännöitsijän tehtävistä.

Kalastusalueen kokoukselle kuuluvia tehtäviä, 75 §:n 2―6 kohdassa tarkoitettuja asioita lukuun ottamatta, voidaan kalastusalueen ohjesäännöllä siirtää kalastusalueen hallitukselle.

Kalastusalueen ohjesäännössä voidaan kalastusalueen hallitukselle tämän lain mukaan kuuluvia tehtäviä siirtää isännöitsijälle.

78 §

Kalastusalueen ohjesäännössä on mainittava:

1) kalastusalueen nimi ja sen hallinnon kotipaikka sekä yleispiirtein ne vesialueet, jotka kalastusalue käsittää;

2) miten edustajat kalastusalueen kokoukseen valitaan;

3) milloin kalastusalueen kokoukset on pidettävä;

4) miten kalastusalueen kokoukset kutsutaan koolle ja miten asiat käsitellään;

5) miten hallituksen jäsenten toiminta ja asioiden käsittely on järjestetty;

6) miten asiakirjat kalastusalueen puolesta allekirjoitetaan;

7) kalastusalueen toimihenkilöt, näiden tehtävät ja palkkaus sekä miten heidät otetaan toimeen;

8) varojen käytön ja tilinpidon perusteet, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen laatimisen aika sekä tilintarkastuksen suorittaminen;

9) tiedoksiantojen suorittamistapa; sekä

10) muut kalastusalueen toiminnan kannalta tarpeelliset seikat.

Ohjesäännön valmistelee kalastusalue ja vahvistaa maaseutuelinkeinopiiri.

81 §

Kunkin kalastusalueen tulee hyväksyä käyttö- ja hoitosuunnitelma päätöksellä, jota kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa läsnä olevista kalastusalueen jäsenistä. Jollei ehdotusta saada edellä mainitulla ääntenenemmistöllä hyväksytyksi, ehdotus on alistettava maaseutuelinkeinopiirin vahvistettavaksi. Maaseutuelinkeinopiiri voi, nojautuen 79 §:n säännöksiin, tehdä ehdotukseen välttämättömäksi havaitut muutokset.

---

Maaseutuelinkeinopiirin 1 momentin nojalla tekemään päätökseen saa kalastusalueen jäsen tai kalastusoikeuden haltija, jota asia välittömästi koskee, hakea muutosta valittamalla maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä toimivaan maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan kolmenkymmenen päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta.

82 §

---

Kalastusoikeuden haltija taikka kalastusalueen kokouksen tai kalastusalueen hallituksen jäsen ei ilman perusteltua aihetta saa vaikeuttaa toimenpiteellään tai laiminlyönnillään sanotun suunnitelman toteuttamista.

---

85 §

Se, jonka oikeutta kalastusalueen kokouksen tai kalastusalueen hallituksen päätös loukkaa, voi vaatia kalastusalueen kokoukselta päätöksen oikaisemista sillä perusteella, että päätös ei ole syntynyt laillisessa järjestyksessä taikka on lain, asetuksen tai kalastusalueen ohjesäännön vastainen taikka poikkeaa siitä, mitä käyttö- ja hoitosuunnitelmassa on määrätty.

---

Jollei oikaisua suoriteta, voi oikaisun pyytäjä moittia päätöstä kanteella, joka on pantava vireille yleisessä alioikeudessa kuudenkymmenen päivän kuluessa siitä kun asia on kalastusalueen kokouksessa käsitelty. Tuomioistuin voi tällöin päättää, että ennen asian lopullista ratkaisemista moitteenalainen päätös saadaan panna täytäntöön heti, jos siihen on erityistä syytä eikä täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi.

88 §

Jokaisen 18 vuotta täyttäneen henkilön, joka harjoittaa kalan tai ravun pyyntiä, tulee vuosittain suorittaa valtiolle kalastuksenhoitomaksu. Tämä ei kuitenkaan koske sitä, joka harjoittaa mato-ongintaa asetuksella säädettävällä tavalla. Kalastuksenhoitomaksun vahvistaa valtioneuvosto, ja maksu on enintään 200 markkaa vuodessa. Maksu voidaan vahvistaa suuruudeltaan erilaiseksi maan eri osissa.

89 §

Todistus kalastuksenhoitomaksun suorittamisesta on pidettävä mukana kalastusta harjoitettaessa sekä vaadittaessa näytettävä vesialueen omistajalle tai kalastusoikeuden haltijalle tai sille, jonka tehtävänä on valvoa kysymyksessä olevalla alueella kalastuksesta annettujen säännösten ja määräysten noudattamista.

90 §

Valtion talousarvioon otetaan kalatalouden valtakunnalliseen ja alueelliseen edistämiseen vuosittain määräraha, joka vastaa ainakin sitä määrää, mikä kolmen edellisen vuoden aikana kalastuksenhoitomaksun suorittaneiden henkilöiden keskimääräisen lukumäärän perusteella kalastuksenhoitomaksuina kertyisi. Tarkoitukseen on kuitenkin myönnettävä vähintään se määrä, mikä kalastuksenhoitomaksuina on kertynyt sitä vuotta edeltävänä vuonna, jota varten talousarvio on laadittu.

91 §

Kalastuksenhoitomaksuina kertyneet varat käytetään kalavesien omistajille kalavesien käytöstä maksettaviin korvauksiin, kalastusaluetoiminnan ja kalastusalan järjestöjen toiminnasta, kalatalouden edistämisestä sekä valtiolle maksun kannosta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Jos vesialueen omistajalle 1 momentin mukaan tuleva määrä olisi enintään 200 markkaa, varoja ei jaeta omistajalle vaan annetaan asianomaiselle kalastusalueelle.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin kalavesien omistajille maksettaviin korvauksiin ja kalastusalueiden toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen myöntää varat asianomainen maaseutuelinkeinopiiri maa- ja metsätalousministeriön vahvistamien perusteiden mukaan. Muihin 1 momentissa mainittuihin tarkoituksiin käytettävät varat myöntää maa- ja metsätalousministeriö ja maa- ja metsätalousministeriön määräämissä rajoissa maaseutuelinkeinopiiri. Kalastusalueita voidaan käyttää apuna jaettaessa varoja vesialueen omistajille.

Maa- ja metsätalousministeriö voi asettaa 1 momentissa tarkoitettujen varojen käyttöä koskevia tulostavoitteita varojen saajille, ei kuitenkaan vesialueiden omistajille.

93 §

Edellä 92 §:ssä säädetty kielto ei koske:

1) kalaa tai rapua, jota 37 ja 38 §:ssä tarkoitetun maaseutuelinkeinopiirin luvan nojalla saadaan pyytää rauhoitusaikaa tai alinta mittaa koskevasta säännöksestä tai määräyksestä poiketen; eikä

2) kalaa tai rapua, joka on kasvatettu kalanviljelylaitoksessa, kasvatuslammikossa tai kalanviljelyä varten erotetussa vesistönosassa.

---

105 §

---

Maaseutuelinkeinopiirin 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen tyytymätön kalastusoikeuden haltija saa valittaa päätöksestä maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä toimivaan maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan. Maaseutuelinkeinopiirin päätöstä on valituksesta huolimatta kuitenkin heti noudatettava.

115 §

Maaseutuelinkeinopiirille ja kalastusaluehallinnolle kuuluvista tehtävistä huolehtii kalastusvyöhykkeellä se maaseutuelinkeinopiiri, jonka toimialueen kohdalla kysymyksessä oleva osa kalastusvyöhykkeestä sijaitsee. Sanotun toimivallan osalta maaseutuelinkeinopiirien välisen rajan katsotaan jatkuvan samansuuntaisena kalastusvyöhykkeellä.

---

119 §

Loheksi luetaan, jollei toisin säädetä, myös meritaimen, järvitaimen ja purotaimen eli tammukka sekä kirjolohi.

---

---

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 19 .

Tenojoen kalastuspiirin sivuvesistöjen kalastussäännöstä annettu asetus (405/90) jää kalastuslain (503/51) kumoamisesta huolimatta edelleen voimaan ja sovellettavaksi.

Ennen tämän lain voimaan tuloa kertyneisiin pilkintämaksuihin sovelletaan aikaisempaa lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä.

Ennen tämän lain voimaantuloa aikaisempien säännösten nojalla myönnetyt luvat jäävät voimaan lupaehtojen mukaisesti.

Ennen tämän lain voimaantuloa järjestäytyneiden kalastusalueiden on vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta esitettävä maaseutuelinkeinopiirin vahvistettavaksi tämän lain mukaiset ohjesäännöt.

Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa asuvilla on vuoden 1998 loppuun saakka lupa käyttää aikaisemmin hankkimaansa laillista pyydystä, joka on kalastuslain (286/82) tai sen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen vastainen.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöön panemiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin.

---

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1993

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Maa- ja metsätalousministeri
Martti Pura