Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 376/1992
Hallituksen esitys Eduskunnalle lisävaltuuksien antamisesta valtioneuvostolle lainanottoon vuoden 1993 aikana

Eduskunta on 3 päivänä joulukuuta 1992 päättänyt oikeuttaa valtioneuvoston tämän määräämillä ehdoilla vuonna 1993 ottamaan valtiolainoja enintään 85 000 000 000 markan bruttomäärän siten, että nettomääräinen lainanotto on enintään 47 700 000 000 markkaa. Asetus valtioneuvoston lainanottovaltuuksista vuonna 1993 on annettu 11 päivänä joulukuuta 1992 (1222/92).

Hallituksen esityksessä vuoden 1993 lisätalousarvioksi esitetään, että pankkitoiminnan tukemiseksi talousarvioon myönnettäisiin 15 000 000 000 markan määräraha, josta voidaan valtioneuvoston määräämin ehdoin myöntää lainoja liikepankkien ja Postipankki Oy:n vakuusrahastolle, säästöpankkien vakuusrahastolle ja osuuspankkien vakuusrahastolle. Määrärahalla voidaan myös merkitä talletuspankkien osakkeita ja osuuksia, pääomatodistuksia ja velkakirjoja.

Hallituksen esitys vuoden 1993 lisätalousarvioksi on tasapainotettavissa 15 000 000 000 markan suuruisella nettolainanoton lisäyksellä, minkä vuoksi vastaavien valtuuksien saaminen lainanoton lisäämiseen on tarpeen.

Kotimaisilla pääomamarkkinoilla tapahtuneen suotuisan korkokehityksen vuoksi valtion on tarkoitus laskea tänä vuonna kotimaassa liikkeeseen aiempaa enemmän kolmen, kuuden ja 12 kuukauden velkasitoumuslainoja. Valtioneuvoston lainanottovaltuuksissa ei tähänastisen käytännön mukaan ole eritelty valtion talousarvioesityksen tasapainottamiseksi otettavia lainoja toisistaan niiden laina-ajan perusteella. Talousarvioesityksen tasapainottamiseksi otettavan lyhytaikaisen lainanoton lisääntyessä olisi tarkoituksenmukaista erottaa se pitkäaikaisesta lainanotosta. Samalla tulisi sen osalta siirtyä valtionvelan enimmäismäärän sallivaan valtuuteen, mikä on tullut mahdolliseksi hallitusmuodon 64 §:n (1077/1991) tultua muutettuna voimaan.

Hallituksen esitys vuoden 1993 lisätalousarvioksi on näiden muutosten jälkeen tasapainotettavissa yli 12 kuukauden pituisten valtiolainojen osalta enintään 70 000 000 000 markan määräisellä bruttolainanotolla sekä enintään 12 kuukauden pituisten lainojen osalta siten, että niiden enimmäismäärä vuoden päättyessä saa olla enintään 20 000 000 000 markkaa.

Samassa yhteydessä on tarpeen tarkentaa valtion maksuvalmiuden turvaamiseksi sekä kausiluonteisten menohuippujen ja kassasijoitusten rahoitustarpeen kattamiseksi otettavan lyhytaikaisen luoton määritelmää siten, että se tarkennetaan laina-ajaltaan enintään 12 kuukauden pituiseksi näin määritellyksi luotoksi.

Edellä lausutun perusteella ehdotetaan,

että Eduskunta oikeuttaisi valtioneuvoston tämän määräämillä ehdoilla vuonna 1993 lisävaltuuksineen yhteensä enintään 62 700 000 000 markan määräiseen valtion talousarvion tasapainottamiseksi tarvittavaan nettolainanottoon, kuitenkin siten, että uusien laina-ajaltaan yli 12 kuukauden pituisten valtiolainojen bruttomäärä on yhteensä enintään 70 000 000 000 markkaa ja siten, että lainoja otettaessa laina-ajaltaan enintään 12 kuukauden pituisten lainojen muodostaman lyhytaikaisen velan määrä saa vuoden lopussa olla enintään 20 000 000 000 markkaa ja että valtioneuvosto voi määräämissään rajoissa antaa lainanotosta päättämisen valtiovarainministeriön tai valtiokonttorin tehtäväksi,

oikeuttaa valtioneuvoston tai sen määräämissä rajoissa valtiovarainministeriön tai valtiokonttorin edellä tarkoitetun lisäksi käyttämään valtion maksuvalmiuden turvaamiseksi sekä valtion kausiluonteisten menohuippujen ja valtion kassasijoitusten tarkoituksenmukaisen hoidon edellyttämän rahoitustarpeen kattamiseksi laina-ajaltaan enintään 12 kuukauden pituista luottoa harkintansa mukaan.

Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 1993

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.