Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 207/1992
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi veronhyvityslain 1 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan teknisluonteisia muutoksia veronhyvityslakiin. Muutokset liittyvät osana pääomaverotuksen ja yritysverotuksen uudistukseen.

Esitys liittyy valtion talousarvioesitykseen vuodelle 1993 ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 1993 alusta.


PERUSTELUT

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset

1.1. Yleistä

Pääomaverotuksen ja yritysverotuksen uudistuksessa yhteisöjen ja yhtymien verotusasemaa ehdotetaan muutettavaksi tavalla, joka edellyttää sanonnallisia muutoksia myös veronhyvityslakiin (341/81). Muutostarpeet aiheutuvat siitä, että yhteisöt eivät enää suorittaisi tulonsa perusteella erillistä valtionveroa ja siitä, että yhtymien erillinen verovelvollisuus poistettaisiin myös jäljellä olevilta osiltaan.

1.2. Kotimaisten yhteisöjen tulovero

Nykyisin lain 1 §:n 1 ja 2 momentin mukaan vero, jonka kotimainen yhteisö on lopullisesti maksanut vieraalle valtiolle sieltä saadun tulon tai siellä olevan varallisuuden perusteella, vähennetään Suomen valtiolle saman tulon tai varallisuuden perusteella vastaavalta ajalta suoritettavasta verosta. Myös lain 3 §:n 1 momentissa sekä 4 §:n 1 momentissa säädetään yhteisön Suomen valtiolle suoritettavasta verosta. Yhteisöt maksavat pääomatulojen verotuksen ja yritysverotuksen uudistuksessa omaksutun käsitteistön mukaan yhteisön tuloveroa, jonka tuotto jaetaan eri veronsaajille ja siten myös valtiolle. Käsitteistössä tapahtuneen muutoksen johdosta ehdotetaan, että lain 1 §:ään lisättäisiin uusi 4 momentti. Tämän selventävän säännöksen mukaan sitä osaa yhteisön tuloverosta, joka tulee valtiolle, pidettäisiin Suomen valtiolle suoritettavana verona.

1.3. Yhtymän verotusasema

Nykyisin lain 1 §:n mukaan vero, jonka erillisenä verovelvollisena verotettava yhtymä on lopullisesti maksanut vieraalle valtiolle sieltä saadun tulon perusteella, vähennetään Suomen valtiolle saman tulon perusteella vastaavalta ajalta suoritettavasta verosta. Koska pääomaverouudistuksen yhteydessä ehdotetaan yhtymien erillinen verovelvollisuus poistettavaksi kokonaan, ehdotetaan, että lain 1 §:n 1 momentista poistettaisiin maininta erillisenä verovelvollisena verotettavasta yhtymästä. Koska 1 §:n 2 momentissa ja 3 §:n 1 momentissa viitataan 1 §:n 1 momentissa mainittuihin verovelvollisiin, näitä lainkohtia ei ole tarvetta muuttaa.

On mahdollista, että suomalaista avointa yhtiötä, kommandiittiyhtiötä tai muuta yhtymää verotetaan vieraassa valtiossa erillisenä verovelvollisena. Yhtymän vieraassa valtiossa maksamaa veroa ei tällöin voida vähentää yhtymän Suomessa suoritettavasta verosta, koska yhtymä ei maksa Suomessa veroa. Näissä tapauksissa lainkohdan sanonta ei ole esteenä sille, että yhtymän vieraassa valtiossa maksama vero vähennetään yhtymän osakkaiden Suomessa suoritettavasta verosta.

2. Asian valmistelu

Lakiehdotus on valmisteltu virkatyönä.

3. Esityksen organisatoriset ja taloudelliset vaikutukset

Ehdotettavat muutokset ovat pitkälti teknisluonteisia eikä niillä ole organisatorisia tai taloudellisia vaikutuksia.

Esitys liittyy valtion talousarvioesitykseen vuodelle 1993.

4. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993. Sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 1993 toimitettavassa verotuksessa.

Edellä olevan perustella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki veronhyvityslain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 22 päivänä toukokuuta 1981 annetun veronhyvityslain (341/81) 1 §:n 1 momentti sekä

lisätään 1 §:ään uusi 4 momentti seuraavasti:

1 §

Vero, jonka Suomessa asuva henkilö taikka kotimainen yhtymä, yhteisö tai kuolinpesä on lopullisesti maksanut vieraalle valtiolle sieltä saadun tulon perusteella, vähennetään Suomen valtiolle saman tulon perusteella vastaavalta ajalta suoritettavasta verosta.


Suomen valtiolle suoritettavana verona pidetään tätä lakia sovellettaessa valtiolle tulevaa osaa yhteisön tuloverosta.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 1993 toimitettavassa verotuksessa.


Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 1992

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.