Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 173/1992
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain ja lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:n väliaikaisesta muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan lasten kotihoidon tuesta annettua lakia muutettavaksi siten, että osittaisen kotihoidon tuen maksaminen mahdollistuisi edelleen vuoden 1993 alusta ja tuki saatettaisiin pysyväksi. Lisäksi lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuoden 1993 alusta voimaan tulevaksi säädetty lasten kotihoidon tukea ja kunnallista päivähoitopaikkaa koskevan valintaoikeuden laajentuminen yhdellä ikäluokalla alle nelivuotiaiden lasten perheisiin siirretään tulemaan voimaan vuoden 1995 elokuun alusta. Vastaava muutos joudutaan tekemään myös lasten päivähoidosta annettuun lakiin.

Esitys liittyy valtion vuoden 1993 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.


PERUSTELUT

1. Nykyinen tilanne

Osittainen kotihoidon tuki

Voimassa oleva lasten kotihoidon tuesta annettu laki (24/85) on vuodelta 1985. Osittaista kotihoidon tukea koskevat säännökset lakiin lisättiin vuoden 1989 maaliskuun alusta voimaan tulleella lailla lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta (4/89), joka oli voimassa saman vuoden loppuun. Tukea koskevien säännösten voimassaoloa on sen jälkeen kuitenkin vuosittain jatkettu olemaan voimassa vuoden kerrallaan, viimeksi vuoden 1992 loppuun.

Vuoden 1993 alusta tulee voimaan uusi lasten kotihoidon tuesta annettu laki (797/92), jolla korvataan nykyinen laki. Uudella lailla siirrettiin lasten kotihoidon tuen toimeenpanoon liittyvät tehtävät kokonaisuudessaan kansaneläkelaitokselle. Lisäksi voimassa oleviin kotihoidon tukea koskeviin säännöksiin tehtiin joitakin lähinnä teknisluonteisia tarkistuksia. Lakiin ei sisälly osittaista kotihoidon tukea koskevia säännöksiä. Lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 38/1992 vp.) yleisperusteluissa todetaan kuitenkin, että tukea koskevien säännösten voimassaolon jatkamisesta vuonna 1993 päätetään sanottua vuotta koskevaa talousarvioesitystä vahvistettaessa.

Nykyisen lain mukaan osittaisella kotihoidon tuella tarkoitetaan sellaiselle virka- tai työsuhteessa olevalle alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmalle tai muulle huoltajalle suoritettavaa taloudellista tukea, jonka keskimääräinen viikoittainen työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia. Tukea ei makseta, jos perhe lapsen hoidon järjestämisen johdosta on oikeutettu lasten kotihoidon tuen lisäosaan. Tukea ei myöskään makseta ajalta, jona perhe on oikeutettu sairausvakuutuslaissa (364/63) tarkoitettuun äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaan.

Osittainen kotihoidon tuki on 25 prosenttia lasten kotihoidon tuen perusosasta, vuoden 1992 alusta 488 markkaa kalenterikuukaudessa. Tuki on veronalaista tuloa.

Osittaista kotihoidon tukea on maksettu vuosina 1989―1991 seuraavasti:

vuosi perheitä kustannukset mk
  keskimäärin  
1989 1 609 7 378 000
1990 1 860 8 621 000
1991 1 941 10 098 000

Vuonna 1992 osittaisen kotihoidon tuen piirissä arvioidaan olevan keskimäärin 1 950 perhettä ja tukea maksettavan noin 11,4 miljoonaa markkaa.

Kunnallista päivähoitoa ja lasten kotihoidon tukea koskeva valintaoikeus

Lasten kotihoidon tuesta annettu laki tuli sen voimaanpanosta annetun lain (25/85) mukaisesti asteittain voimaan siten, että vuoden 1990 alusta kaikkien alle kolmivuotiaiden lasten vanhemmat tai muut huoltajat ovat lain 1 §:n edellyttämällä tavalla voineet sairausvakuutuslaissa tarkoitetun vanhempainrahakauden päätyttyä saada lapsen hoidon järjestämiseksi valintansa mukaan lasten kotihoidon tukea tai kunnallisen päivähoitopaikan.

Samanaikaisesti lasten kotihoidon tuesta annetun lain antamisen kanssa muutettiin myös lasten päivähoidosta annettua lakia (36/73) siten, että siihen lasten kotihoidon tuesta annetun lain 1 §:ssä tarkoitetun valintaoikeuden turvaamiseksi lisättiin uusi 11 a §, jossa säädetään alle kolmivuotiaiden lasten hoidon järjestämisestä. Sanotun 11 a §:n ja sen voimaantulosäännöksen mukaan kunnan on vuoden 1990 alusta lukien tullut huolehtia alle kolmivuotiaiden lasten perheiden kunnallista päivähoitoa tai lasten kotihoidon tukea koskevan valintaoikeuden toteutumisesta.

Lasten kotihoidon tuesta annettua lakia muutettiin huhtikuun 5 päivänä 1991 annetulla lailla siten, että lasten hoitojärjestelyjen edelleenkehittämiseksi lasten kotihoidon tukea ja kunnallista päivähoitopaikkaa koskevaa valintaoikeutta laajennettiin yhdellä ikäluokalla koskemaan myös kolmivuotiaiden lasten perheitä. Laki säädettiin tulemaan voimaan vuoden 1993 alusta. Samassa yhteydessä muutettiin myös lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:ää vastaavasti.

Uuden, vuoden 1993 alusta voimaan tulevan lasten kotihoidon tuesta annetun lain 1 § vastaa yllä selostettua kunnallisen päivähoitopaikan ja lasten kotihoidon tuen välisen valintaoikeuden laajentumista. Säännös oikeuttaa alle nelivuotiaan lapsen vanhemmat tai muut huoltajat, jotka eivät lapsen hoidon järjestämiseksi valitse kunnallista päivähoitopaikkaa, lapsen muulla tavalla tapahtuvan hoidon järjestämiseksi saamaan lasten kotihoidon tukea. Vastaava säännös sisällytettiin lasten päivähoidosta annetun lain muutoksella sen 11 a §:n 2 momenttiin ja säädettiin tulemaan voimaan vuoden 1993 alusta.

2. Ehdotetut muutokset

2.1. Laki lasten kotihoidon tuesta

Uuden, vuoden 1993 alusta voimaan tulevan lasten kotihoidon tuesta annetun lain 1 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jolla mahdollistettaisiin osittaisen kotihoidon tuen maksamisen edelleen vuoden 1993 alusta. Säännös vastaa asiallisesti nykyisen lain 1 §:n 2 momenttia. Tarkoituksena on tukea koskevan alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti tukea taloudellisesti niitä alle kolmivuotiaan lapsen vanhempia tai muita huoltajia, jotka lapsen kotona tapahtuvan hoidon vuoksi ovat lyhentäneet tai lyhentävät työaikaansa. Tukea koskevat säännökset sisällytettäisiin lakiin pysyvästi.

Nykyisen lasten kotihoidon tuesta annetun lain 1 §:n 1 momenttia täsmennettiin vuoden 1990 alusta voimaan tulleella lainmuutoksella siten, että lasten kotihoidon tukeen ovat oikeutettuja vain Suomessa tosiasiallisesti asuvat perheet. Tukea ei makseta ulkomaille. Lainmuutoksen yhteydessä pykälän 2 momenttiin sisältyvä oikeutta osittaiseen kotihoidon tukeen koskeva säännös jäi tuen ulkomaille maksamisen edellytyksiä koskevilta osin erisisältöiseksi pykälän 1 momentin kanssa. Epäselvyyksien ja epäyhtenäisen käytännön välttämiseksi uuden lain 1 §:ään nyt lisättäväksi esitetty uusi 2 momentti ehdotetaan täsmennettäväksi tuen ulkomaille maksamisen edellytyksiä koskevilta osin samansisältöiseksi pykälän 1 momentin kanssa. Täsmennys ei arvioiden mukaan juurikaan muuta nykyistä käytäntöä.

Lakiin lisättäviksi ehdotetut osittaista kotihoidon tukea koskevat säännökset vastaavat asiallisesti nykyisen lain 7 a §:ää. Uudessa 11 a §:ssä ehdotetaan kuitenkin yhdenmukaisesti perusosan kanssa säädettäväksi, ettei tukea maksettaisi myöskään sairausvakuutuslain mukaisen erityisäitiysrahan maksamisajalta.

2.2. Laki lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

Lain 1 §:ään sisältyvää hoitomuodon valintaa koskevaa säännöstä ehdotetaan valtiontaloudellisista syistä ja ottaen myös huomioon nykyinen kuntien talouden heikko tilanne väliaikaisesti muutettavaksi siten, että vuoden 1993 alusta voimaan tulevaksi säädetty kunnallisen päivähoidon ja lasten kotihoidon tuen valintaoikeuden laajentuminen yhdellä ikäluokalla koskemaan alle nelivuotiaiden lasten vanhempia tai muita huoltajia siirrettäisiin tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 1995. Valintaoikeus koskisi siten vuoden 1995 heinäkuun loppuun edelleen alle kolmivuotiaiden lasten perheitä.

Lain 2 §:ään, 8 §:n 1 momenttiin sekä 14 §:n 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavat tekniset muutokset.

2.3. Laki lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:n väliaikaisesta muuttamisesta

Lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:n 2 momenttiin sisältyvää hoitomuodon valintaoikeutta koskevaa säännöstä ehdotetaan väliaikaisesti muutettavaksi vastaamaan lasten kotihoidon tuesta annettuun lakiin tehtäväksi ehdotettua väliaikaista muutosta.

3. Esityksen taloudelliset vaikutukset

Osittaisen kotihoidon tuen piirissä arvioidaan vuonna 1993 olevan keskimäärin 2 000 perhettä ja tukea maksettavan noin 11,7 miljoonaa markkaa, josta laskennallinen valtionosuus momentilla 33.32.30 olisi noin 4 miljoonaa markkaa (36 %).

Vuoden 1993 alusta voimaan tulevaksi säädetyn lasten kotihoidon tukea ja kunnallista päivähoitopaikkaa koskevan valintaoikeuden laajennuksen yhdellä uudella ikäluokalla koskemaan kaikkia alle nelivuotiaita lapsia on arvioitu vuonna 1993 tuovan kotihoidon tuen piiriin keskimäärin 15 000 uutta perhettä. Kotihoidon tuen laajenemisesta kunnalle aiheutuvat kustannukset olisivat siten vuonna 1993 noin 500 miljoonaa markkaa, josta laskennallinen valtionosuus momentilla 33.32.30 olisi noin 180 miljoonaa markkaa. Valintaoikeutta koskevan laajennuksen voimaantulon siirtämisestä vuoden 1995 elokuun alkuun syntyisi vuonna 1993 vastaava kustannusten säästö sekä kunnille että valtiolle.

Lasten kotihoidon tukea ja kunnallista päivähoitopaikkaa koskevan valintaoikeuden laajennus kolmivuotiaiden lasten perheisiin sekä vuoden 1995 elokuun alusta voimaan tulevaksi säädetty alle kouluikäisten lasten perheiden oikeus kunnalliseen päivähoitopaikkaan toteutettiin hallituksen esityksen eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a ja 31 §:n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta (HE 319/90 vp.) pohjalta. Hallituksen esityksen perusteluissa esitetyn arvion mukaan uuden lainsäädännön vaikutuksesta olisi vuosina 1991 - 1995 tullut perustaa vuosittain keskimäärin 7 500 uutta päivähoitopaikkaa. Vuoden 1989 lopussa päivähoitopaikkoja oli yhteensä 215 100.

Sosiaali- ja terveyshallituksen vuoden 1992 alussa tekemän selvityksen mukaan päivähoitopaikat olivat vuoden 1989 tilanteeseen verrattuna vähentyneet. Vuoden 1992 alussa päivähoitopaikkoja oli yhteensä 213 000. Myös kuntien ilmoittama uusien päivähoitopaikkojen tarve oli pudonnut huomattavasti lasten päivähoidosta ja lasten kotihoidon tuesta annettujen lakien muutosten valmisteluajankohtaan verrattuna. Kuntien ilmoituksen mukaan vuonna 1993 olisi kolmivuotiaille lapsille tarvittu noin 900 uutta päivähoitopaikkaa sekä vuoden 1995 päivähoitovelvoitteen voimaantuloon mennessä 4―6-vuotiaille lapsille yhteensä vajaa 6 000 uutta päivähoitopaikkaa.

Selvityksen mukaisten uusien päivähoitopaikkojen perustaminen olisi vuonna 1993 edellyttänyt noin 180 uutta virkaa päivähoidon hoito- ja kasvatustehtäviin.

Vuoden 1993 talousarvioesitystä valmisteltaessa lähtökohtana oli, että lapsilisän ja lasten kotihoidon tuen toimeenpanoon liittyvien tehtävien kansaneläkelaitokselle vuoden 1993 alusta siirtämisen johdosta kunnissa vapautuva noin 200 henkilötyövuotta vastaava työpanos olisi voitu käyttää kolmivuotiaita lapsia koskevan päivähoitovelvoitteen toteuttamiseen. Valintaoikeutta koskevan laajennuksen voimaantulon siirtämisen seurauksena mainittua työpanosta ei tarvita päivähoidossa. Tästä kunnille aiheutuvan kustannusten säästön arvioidaan vuonna 1993 olevan noin 41 miljoonaa markkaa, josta laskennallinen valtionosuus momentilla 33.32.30 olisi noin 15 miljoonaa markkaa.

Vuoden 1992 alun jälkeen kunnallisen päivähoidon tarve on työttömyyden johdosta edelleen vähentynyt. Kuntien mahdollisuuksia nykyistä joustavampaan päivähoidon toteuttamiseen on myös lisätty päivähoidon ryhmäkokonormeja väljentävällä vuoden 1993 alusta voimaan tulevalla lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutoksella (806/92).

4. Säätämisjärjestys

Valtiopäiväjärjestyksen 66 §:n 7 momentin mukaan lakiehdotus, joka heikentää toimeentulon lakisääteistä perusturvaa voidaan jättää lepäämään.

Antamassaan vastauksessa hallituksen esitykseen laiksi valtiopäiväjärjestyksen muuttamisesta (HE 234/1991 vp) eduskunta edellytti, että lainsäädäntötoimin ei heikennetä sellaisia palveluja, jotka perustoimeentuloa turvaavan merkityksensä vuoksi ovat rinnastettavissa toimeentulon lakisääteiseen perusturvaan.

Lasten kotihoidon tuki ja lasten päivähoito kunnallisen palvelujärjestelmän osina muodostavat vaihtoehtoiset mahdollisuudet lapsen hoidon järjestämiseksi. Hallituksen käsityksen mukaan lakiehdotus, jolla siirrettäisiin vuoden 1993 alusta voimaan tulevaksi säädetyn kotihoidon tukea ja päivähoitoa koskevan valintaoikeuden laajennuksen voimaantuloa vuoteen 1995 ei heikentäisi valtiopäiväjärjestyksen 66 §:n 7 momentissa tarkoitettua toimeentulon lakisääteistä perusturvaa.

5. Voimaantulo

Laki lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993. Osittaisen kotihoidon tuen saajien oikeusturvan takaamiseksi tukea maksettaisiin 1 §:n 2 momentin estämättä edelleen niille ulkomailla tilapäisesti oleskeleville lapsen vanhemmille tai muille huoltajille, joille tukea on maksettu tai jotka ovat sitä hakeneet ennen tämän lain voimaantuloa. Tukea maksettaisiin niin kauan kuin yhtäjaksoinen ja ennen tämän lain voimaantuloa alkanut tilapäinen ulkomailla oleskelu jatkuu, jollei oikeus tukeen muutoin tätä ennen lakkaa.

Lait lasten kotihoidon tuesta annetun lain ja lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:n väliaikaisesta muuttamisesta ehdotetaan tuleviksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 ja olemaan voimassa 31 päivään heinäkuuta 1995.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

1.

Laki lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään lasten kotihoidon tuesta 21 päivänä elokuuta 1992 annetun lain (797/92) 1 §:ään uusi 2 momentti ja lakiin uusi 11 a § seuraavasti:

1 §
Hoitomuodon valinta

Virka- tai työsuhteessa olevalla Suomessa tosiasiallisesti asuvalla alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmalla tai muulla huoltajalla, jonka keskimääräinen viikoittainen työaika on lapsen hoidon vuoksi enintään 30 tuntia, on oikeus saada osittaista kotihoidon tukea.

11 a §
Osittainen kotihoidon tuki

Edellä 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua osittaista kotihoidon tukea ei makseta, kun lapsen hoito on järjestetty 10 §:ssä säädetyllä tavalla.

Osittaista kotihoidon tukea ei makseta ajalta, jolta perheellä on oikeus saada äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa. Jos perheellä ei ole oikeutta äitiys-, isyys- eikä vanhempainrahaan, ei tukea kuitenkaan makseta ennen kuin sairausvakuutuslain mukainen edellä tarkoitettu aika on päättynyt. Tukea ei myöskään makseta erityisäitiysrahan maksamisajalta.

Osittainen kotihoidon tuki on kalenterikuukaudessa 25 prosenttia 8 §:n 2 momentissa tarkoitetusta perusosasta. Tukeen on oikeutettu ainoastaan toinen lapsen vanhemmista tai yksi lapsen muu huoltaja.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.

Osittaiseen kotihoidon tukeen ovat 1 §:n 2 momentin estämättä edelleen oikeutettuja sellaiset ulkomailla tilapäisesti oleskelevat lapsen vanhemmat tai muut huoltajat, joille tukea on maksettu tai jotka ovat sitä hakeneet ennen tämän lain voimaantuloa. Tukea maksetaan näille lapsen vanhemmille tai muille huoltajille niin kauan kuin yhtäjaksoinen ja ennen tämän lain voimaantuloa alkanut tilapäinen ulkomailla oleskelu jatkuu, jollei oikeus tukeen tätä ennen muutoin lakkaa.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


2.

Laki lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan väliaikaisesti lasten kotihoidon tuesta 21 päivänä elokuuta 1992 annetun lain (797/92) 1 ja 2 §, 8 §:n 1 momentti sekä 14 §:n 2 momentti seuraavasti:

1 §
Hoitomuodon valinta

Suomessa tosiasiallisesti asuvan alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla, jotka eivät lapsen hoidon järjestämiseksi valitse lasten päivähoidosta annetun lain (36/73) 1 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettua kunnan järjestämää päivähoitopaikkaa, on lapsen muulla tavalla tapahtuvan hoidon järjestämiseksi oikeus saada tämän lain mukaista lasten kotihoidon tukea.

2 §
Lasten kotihoidon tuki

Lasten kotihoidon tuella tarkoitetaan tässä laissa alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmille tai muille huoltajille lapsen hoidon järjestämiseksi suoritettavaa taloudellista tukea, johon kuuluu perusosa, sisaruskorotus ja lisäosa.

8 §
Perusosa

Perusosan saamisen edellytyksenä on, että perheessä on alle kolmivuotias lapsi, jota ei hoideta lasten päivähoidosta annetun lain 1 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa kunnan järjestämässä päivähoidossa. Perusosaa ei makseta ajalta, jolta perheellä on oikeus saada sairausvakuutuslain mukaista äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa. Jos perheellä ei ole oikeutta äitiys-, isyys- eikä vanhempainrahaan, ei tukea kuitenkaan makseta ennen kuin sairausvakuutuslain mukainen edellä tarkoitettu aika on päättynyt. Perusosaa ei myöskään makseta erityisäitiysrahan maksamisajalta.


14 §
Maksaminen

Tukea maksetaan siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Tuen maksaminen lakkaa myös, kun alle kolmivuotias lapsi siirtyy kunnalliseen päivähoitoon tai tuen saamisen muut edellytykset lakkaavat.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 ja on voimassa 31 päivään heinäkuuta 1995.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


3.

Laki lasten päivähoidosta annetun lain 11 a §:n väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan väliaikaisesti lasten päivähoidosta 19 päivänä tammikuuta 1973 annetun lain (36/73) 11 a §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on 21 päivänä elokuuta 1992 annetussa laissa (798/92), seuraavasti:

11 a §

Alle kolmivuotiaan lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla, jotka eivät lapsen hoidon järjestämiseksi valitse kunnan järjestämää 1 momentin mukaista päivähoitopaikkaa, on lapsen muulla tavalla tapahtuvan hoidon järjestämiseksi oikeus saada lasten kotihoidon tuesta annetun lain (797/92) mukaista tukea.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993 ja on voimassa 31 päivään heinäkuuta 1995.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.


Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 1992

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Sosiaali- ja terveysministeri
Jorma Huuhtanen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.