Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 140/1992
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992 voimassa oleva liikevaihtoveron väliaikainen korotus 22 prosenttiin säädetään pysyväksi.

Esitys liittyy valtion talousarvioesitykseen vuodelle 1993 ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 1993 alusta.


PERUSTELUT

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset

Liikevaihtoverolain (559/91) 26 §:n mukaan liikevaihtoverokanta on 21,2 prosenttia. Vero lasketaan hinnasta, johon veron osuus ei sisälly. Liikevaihtoverokanta on kuitenkin ollut korotettuna väliaikaisesti voimassa olleella lailla (1085/91) 22 prosenttiin 1 päivästä lokakuuta 1991 saman vuoden loppuun. Myös vuodelta 1992 liikevaihtoveroa kannetaan väliaikaisesti voimassa olevan lain (1426/91) mukaan 22 prosentin suuruisena.

Valtion vuoden 1993 talousarvioesityksen tasapainottamiseksi ehdotetaan, että vuonna 1992 voimassa oleva 22 prosentin liikevaihtoverokanta säädettäisiin pysyvänä voimaan vuoden 1993 alusta.

Liikevaihtoverokannan korottaminen vaikuttaa myös eräistä hyödykkeistä tehtävän laskennallisen vähennyksen määrään. Liikevaihtoverolain 37 §:n 1 momentissa, 47 §:n 1 momentissa ja 52 §:n 1 momentissa säädetty vähennyksen määrä ehdotetaan korotettavaksi 17,5 prosentista 18 prosenttiin. Lain 44 §:n 1 momentissa säädetty teollisuusrakennuksesta tehtävä laskennallinen vähennys ehdotetaan korotettavaksi 13,1 prosentista 13,5 prosenttiin. Liikevaihtoverokannan väliaikaiseen korottamiseen liittyen vastaavat laskennallisten vähennysten korotukset ovat voimassa vuonna 1992.

2. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä.

3. Esityksen taloudelliset vaikutukset

Liikevaihtoveron korotus 21,2 prosentista 22 prosenttiin lisää liikevaihtoveron tuottoa noin 2 000 miljoonalla markalla vuodessa. Ehdotettu muutos ei kuitenkaan muuttaisi liikevaihtoveron veroperusteita vuoteen 1992 verrattuna.

Esitys liittyy valtion talousarvioesitykseen vuodelle 1993.

4. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1993.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki liikevaihtoverolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 22 päivänä maaliskuuta 1991 annetun liikevaihtoverolain (559/91) 26 §, 37 §:n 1 momentti, 44 §:n 1 momentti, 47 §:n 1 momentin johdantokappale ja 52 §:n 1 momentti seuraavasti:

26 §

Suoritettava vero on 22 prosenttia veron perusteesta.

37 §

Jos verollisena maahan tuodun jalosteen raaka-aineena on 49 §:ssä tarkoitettua tavaraa, maahantuojalla on oikeus saada veronpalautus, jonka suuruus on 18 prosenttia raaka-aineen osalta suoritettavan veron perusteesta.


44 §

Verovelvollinen saa vähentää, 41 §:n ja 42 §:n 5 kohdan säännöksistä poiketen, rakennustyön suorittajalta tai rakennuttajalta ostamastaan tai itse rakentamastaan verollisessa liiketoiminnassa käyttämästään uudesta teollisuusrakennuksesta laskennallisen veron, jonka suuruus on 13,5 prosenttia rakennuksen hankintamenosta (teollisuusrakennusvähennys).


47 §

Verovelvollinen saa vähentää, jollei 42 §:ssä toisin säädetä, seuraavista verollista liiketoimintaa varten verottomina hankkimistaan tavaroista laskennallisen veron, jonka suuruus on 18 prosenttia tavaran ostohinnasta tai maahan tuodun tavaran 35 §:ssä tarkoitetusta veron perusteesta:


52 §

Kun verovelvollinen ottaa vähennykseen oikeuttavaan käyttöön omassa käytössä olleen muun kuin 27 §:ssä tarkoitetun verottoman tavaran, hän saa vähentää laskennallisen veron, jonka suuruus on 18 prosenttia tavaran alkuperäisestä ostohinnasta tai sitä vastaavasta arvosta. Jos tavaran todennäköinen luovutushinta on sen alkuperäistä ostohintaa tai sitä vastaavaa arvoa alempi, vähennettävä vero lasketaan tavaran todennäköisen luovutushinnan perusteella. Vähennys tehdään 47 §:ssä tarkoitetusta lihasta ja maidosta korotettuna siten kuin 48 §:ssä säädetään.



Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 1993.

Lakia sovelletaan, kun myyty tavara toimitetaan tai palvelu suoritetaan, maahan tuotu tavara luovutetaan tullivalvonnasta tai tavara otetaan omaan käyttöön lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.

Lain 26 §:ssä tarkoitettua verokantaa sovelletaan kuitenkin sellaisissa lain voimaan tullessa keskeneräisissä tavaratoimituksissa tai työsuorituksissa, jotka on aloitettu ennen tammikuun 1 päivää 1991, vain niihin tavaroihin, jotka toimitetaan asennuspaikalle lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen, sekä työsuorituksen siihen osaan, joka tapahtuu lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.

Lain 47 §:n 1 momentin johdantokappaleen vähennettävää veroa koskevia säännöksiä sovelletaan silloin, kun myyty tavara toimitetaan tai palvelu suoritetaan taikka maahan tuotu tavara luovutetaan tullivalvonnasta vähennyksen tekemiseen oikeutetulle verovelvolliselle lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.

Lain 52 §:n 1 momenttia sovelletaan silloin, kun vähennykseen oikeuttavaan käyttöön otetaan lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen sellainen tavara, joka on toimitettu tai luovutettu tullivalvonnasta vähennyksen tekemiseen oikeutetulle verovelvolliselle tai otettu omaan käyttöön lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.

Lain 44 §:n 1 momenttia sovelletaan niihin rakennuksiin ja pysyviin rakennelmiin, joiden rakentamiseen ryhdytään lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen. Rakentamiseen katsotaan ryhdytyn, jolleivät erityiset seikat muuta osoita, kun mahdollisia kaivutöitä lukuun ottamatta rakennuksen tai rakennelman perustustyöt on aloitettu.


Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 1992

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.