Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 184/1991
Hallituksen esitys Eduskunnalle eduskunnan palkkavaltuuskunnan tehtävien siirtymisestä eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle aiheutuvista muutoksista eräisiin lakeihin

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallitusmuodon ja valtiopäiväjärjestyksen valtiontaloutta koskevia säännöksiä on muutettu 22 päivänä heinäkuuta 1991 annetuilla laeilla. Eduskunnan palkkavaltuuskunnalle säädetyt tehtävät siirtyvät sellaisinaan eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle ja palkkavaltuuskunnan toiminta lakkaa. Sen johdosta, että valtion ja kunnan virkaehtosopimuksilla sekä yksityisten valtionapulaitosten toimiehtosopimuksilla voidaan sopia merkittävistä valtion menojen lisäyksistä, on mainittujen säädösmuutosten lähtökohtana edelleenkin ollut, että eduskunnan tulee päättää näistä sopimuksista aiheutuvista valtion menojen lisäyksistä. Valtion virkaehtosopimuslakia, kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annettua lakia sekä toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että palkkavaltuuskunnan sijasta valtiovarainvaliokunta tekisi kyseisissä laeissa tarkoitetut päätökset sopimuksista aiheutuvien valtion menojen ja valtionosuuden perusteista.

Yksityisten valtionapulaitosten toimiehtospimuksista 850 valtionapulaitostyönantajan puolesta päättävään yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskuntaan, jossa on yhteensä kaksikymmentäviisi jäsentä, eduskunnan palkkavaltuuskunta valitsee keskuudestaan yksitoista jäsentä. Eduskunnan palkkavaltuuskunnan toiminnan lakkaamiseen liittyen ehdotetaan, että palkkavaltuuskunnan keskuudestaan valitsemien jäsenten sijaan valtionapulaitoksia suoraan edustavien jäsenten määrää lisättäisiin sopimusvaltuuskunnassa yhdellätoista eli kahteenkymmeneen. Nämä jäsenet nimittää voimassa olevan menettelyn mukaisesti valtioneuvosto.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti edellä mainittujen hallitusmuodon ja valtiopäiväjärjestyksen muutosten kanssa eli 1 päivänä maaliskuuta 1992.


PERUSTELUT

1. Nykyinen tilanne ja ehdotetut muutokset

Suomen Hallitusmuodon VI luvun ja valtiopäiväjärjestyksen muutoksen (1077 ja 1078/91) mukaan eduskunnan valtiovarainvaliokunnan tehtäväksi tulee käsitellä kaikkia talousarviossa päätettäväksi ehdotettavia asioita. Valtiopäiväjärjestyksen säännöksiä on muutettu siten, että kaikki eduskunnan palkkavaltuuskunnalle valtiopäiväjärjestyksessä säädetyt tehtävät siirtyvät sellaisinaan valtiovarainvaliokunnalle. Sen ohella, että valtiovarainvaliokunta päättää sopimustoiminnasta aiheutuvista valtion menojen lisäyksestä, valtiovarainvaliokunta voi valtioneuvoston asianomaisen jäsenen välityksellä seurata sopimusneuvotteluja ja palvelussuhteen ehtoja koskevien päätösten valmistelua.

Valtion virkaehtosopimuslain 4 §:ssä säädetään, että mikäli virkaehtosopimuksesta tai virkaehtosopimuslain 5 §:n 2 momentin nojalla annetusta valtioneuvoston päätöksestä aiheutuu valtiolle sellaisia lisämenoja, joiden hyväksymiseen tarvitaan eduskunnan päätös, on valtioneuvoston alistettava virkaehtosopimus tai sanottu päätöksensä tältä osin eduskunnan palkkavaltuuskunnan hyväksyttäväksi. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että kyseisen eduskunnan päätöksen tekisi eduskunnan valtiovarainvaliokunta.

Kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja - avustuksista annetun lain 15 §:n mukaan valtionosuus suoritetaan, erikseen säädettyjen perusteiden nojalla, niiden palkkausten ja muiden etujen osalta, joista on voimassa tai noudatettavana virkaehto- tai työehtosopimus taikka kunnallisen virkaehtosopimuslain 5 §:n 2 tai 4 momentissa tarkoitettu kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan päätös, sen mukaisiin menoihin kuin tämä sopimus tai päätös edellyttää, sikäli kuin eduskunnan palkkavaltuuskunta on hyväksynyt sopimuksen tai päätöksen valtionosuuden suorittamisen perusteeksi tai, jos sopimus tai päätös ei vaadi palkkavaltuuskunnan hyväksymistä, valtion asianomainen viranomainen on sopimuksen tai päätöksen sanotussa tarkoituksessa hyväksynyt. Säädöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että kyseisen eduskunnan päätöksen tekisi eduskunnan valtiovarainvaliokunta.

Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta annetun lain 21 §:n 4 momentissa on säädetty, että mitä muussa laissa on säädetty kunnallisesta sopimusvaltuuskunnasta, koskee kyseisen lain voimaan tultua työmarkkinalaitoksen valtuuskuntaa. Kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain 15 §:ää koskevaan muutosesitykseen sisältyy tätä koskeva tekninen muutos.

Toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun annetun lain (240/79) 1 §:n mukaan edellytyksenä valtionavun suorittamiselle erikseen säädettyjen tai määrättyjen perusteiden nojalla yksityiselle valtionapua saavalle yhteisölle tai laitokselle toimiehtosopimuksen mukaan toimihenkilölle maksettavista palkkauksista ja annettavista muista eduista aiheutuviin menojen lisäyksiin on, että eduskunnan palkkavaltuuskunta on valtion puolesta hyväksynyt sopimuksen valtionavun suorittamista koskevalta osalta tai, mikäli sopimus ei edellytä eduskunnan hyväksymistä, että valtiovarainministeriö on sen sanotulta osalta hyväksynyt. Säädöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että kyseisen päätöksen tekisi eduskunnan valtiovarainvaliokunta.

Yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta annetun lain (239/79) mukaan toimiehtosopimusjärjestelmään kuuluvia yhteisöjä ja laitoksia sitovista ja velvoittavista toimiehtosopimuksista päättää työnantajien puolesta yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunta. Se seikka, että tehdyillä sopimusratkaisuilla nähtiin lakisääteisten valtionapujen osalta olevan heijastusvaikutuksia valtion menoihin, sekä myös toisaalta se, että valtion rahoituksella on merkittävä vaikutus valtionapulaitosten toimintaan, olivat kyseistä lakia säädettaessä perusteena valtiovallan korostetulle asemalle toimiehtosopimusjärjestelmässä. Sopimusvaltuuskunnan 25 jäsenestä eduskunnan palkkavaltuuskunta valitsee keskuudestaan 11 ja lisäksi valtiota edustaa viisi jäsentä hallinnonalojen edustajina. Valtionapulaitosten varsinaisina edustajina on sopimusvaltuuskunnassa yhdeksän laitosten ehdotusten perusteella määrättyä jäsentä. Sopimusvaltuuskuntaan lisäksi kuuluvilla kuntatyönantajan edustajilla on puheoikeus, mutta ei oikeutta osallistua päätöksentekoon. Mainitun lain mukaan toimiehtosopimuksia koskevat neuvottelut toimihenkilöyhdistysten kanssa käy sopimusvaltuuskunnan puolesta valtiovarainminis- teriö. Sen tehtävänä on myös huolehtia sopimusvaltuuskunnalle kuuluvien asioiden valmistelusta ja sen päätösten täytäntöönpanosta.

Valtiovallalla on ollut poikkeuksellisen keskeinen asema toimiehtosopimusjärjestelmän neuvottelu- ja sopimustoiminnassa verrattuna esimerkiksi kunnallista valtionapukenttää koskevaan neuvottelu- ja sopimustoimintaan. Näin siitäkin huolimatta, että sopimustoiminnan ja valtionavun perusteita koskevan päätöksenteon välinen yhteys on lainsäädännössä järjestetty yhdenmukaisesti. Kunnallisista virka- ja työehtosopimuksista päättävässä kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunnassa on yhteensä viisi valtion edustajaa, joilla on oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen, käsiteltäessä niitä viranhaltijoita ja työntekijöitä koskevia virka- ja työehtosopimusasioita, joiden palkkakustannuksiin kunnilla tai kuntainliitoilla on oikeus saada valtionosuutta tai -avustusta. Valtiovarainministeriön asianomaisella ministerillä on lisäksi oikeus olla saapuvilla valtuuskunnan kokouksessa.

Yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnan ja toimihenkilöyhdistysten välillä tehty toimiehtosopimus sitoo työnanantajia ja toimihenkilöyhdistyksiä niiden hyväksyttyä sopimuksen. Sen sijaan sopimusvaltuuskunnan tai sen jäsenten tehtävänä ei ole sopimusta hyväksyessään päättää tai ottaa kantaa sopimuksesta aiheutuvien menojen rahoittamisesta valtionavulla. Sopimuksen hyväksymisestä sopimusvaltuuskunnassa ei näin ollen synny velvoitteita valtiolle. Tästä päätöksenteosta on säädetty erikseen lailla toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun. Edellä käsitelty ehdotus kyseisen lain muuttamiseksi säilyttää asiallisesti nykyisellään eduskunnan aseman valtioavun perusteiden vahvistamisessa. Eduskunnan budjettivallan ja valtiontaloutta koskevien muiden valtaoikeuksien kannalta ei näin ollen ole tarvetta siihen, että toimiehtosopimuksen valtionavun perusteista hallitusmuodon ja valtiopäiväjärjestyksen edellä mainittujen muutosten mukaan päättävälle eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle tai muulle eduskunnan toimielimelle säädettäisiin edustus yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskuntaan.

Jotta noudatettavassa työmarkkinapolitiikassa ja sopimustoiminnassa kyettäisiin ottamaan huomioon nykyistä paremmin koko toimiehtosopimuskentän ja kaikkien toimiehtosopimusjärjestelmään kuuluvien valtionapulaitosryhmien toiminnalliset lähtökohdat ja tarpeet, yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskuntaa koskevaa lakia ehdotetaan eduskunnan palkkavaltuuskunnan lakkaamisen yhteydessä muutettavaksi siten, että yksityisten valtionapulaitosten ehdotusten perusteella sopimusvaltuuskuntaan määrättävien jäsenten ja näiden varajäsenten määrä nostetaan nykyisestä yhdeksästä kahteenkymmeneen. Valtiovallan näkokohtien ja tarpeiden esiin tuominen toimiehtosopimustoiminnassa säädetään sopimusvaltuuskuntaan määrättävän viiden hallinnonaloja edustavan jäsenen sekä neuvottelutoiminnasta ja sopimusten täytäntöönpanosta vastaavan valtiovarainministeriön tehtäväksi. Valtionapulaitosten työnantajaedustajat määrättäisiin yksityisten valtionapulaitosten ehdottamista henkilöistä ottaen huomioon valtionapulaitosryhmien tasapuolinen edustus. Yksityisen valtionapulaitoksen ehdottaman jäsenen tai varajäsenen toimiminen esimerkiksi kansanedustajana tai muussa valtion tehtävässä ei kuitenkaan muuttaisi hänen asemaansa valtionapulaitoksen ehdottamana työnantajaedustajana. Lain muutos merkitsisi valtiovallan edustuksen järjestämistä samojen peruslähtökohtien mukaisesti kuin kuntasektorilla.

2. Asian valmistelu

Valtion virkaehtosopimuslakiin, kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annettuun lakiin sekä toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun annettuun lakiin ehdotettuja muutoksia voidaan pitää teknisinä muutoksina ja ne johtuvat hallitusmuodon ja valtiopäiväjärjestyksen valtiontaloutta koskevien säännösten muuttamisesta. Muutokset on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä. Kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain muutosta on käsitelty kunnallisten virkaehtosopimusasiain neuvottelukunnassa, jossa ovat edustettuina valtiovarainministeriö, opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä kun- nallinen työmarkkinalaitos. Sen johdosta, että kyseinen laki kuuluu sisäasiainministeriön toimialaan, ehdotettu muutos on valmisteltu yhteistyössä sisäasiainministeriön kanssa.

Yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta annetun lain muutos on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä. Toimiehtosopimusjärjestelmän neuvottelu- ja sopimustoiminnan yleisen kehittämisen tavoitteena on ollut lisätä varsinaisten toimintayksiköiden panosta sopimuspoliittisessa ratkaisunteossa ja saada sopimustoiminta tämän avulla nykyistä paremmin tukemaan yksiköiden toiminnalle asetettuja tavoitteiden saavuttamista. Ehdotettua lain muutosta on käsitelty yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnan puheenjohtajistossa.

3. Esityksen organisatoriset ja taloudelliset vaikutukset

Valtion virkaehtosopimuslain, kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuslain ja toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun annetun lain muutosehdotukset eivät asiallisesti muuta sopimustoiminnasta johtuvia menolisäyksiä koskevaa päätöksentekoa ja päätöksenteon perusteita. Muutosehdotuksista ei näin ollen seuraa taloudellisia vaikutuksia ja myös eduskunnan toimivalta säilyy muuttumattomana.

Yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta annetun lain muuttaminen ehdotuksen mukaisesti merkitsisi sitä, että eduskunta ei olisi enää toimielimensä jäsenten kautta päättämässä työnantajien puolesta toimiehtosopimuksista. Tilanne muuttuisi tältä osin yhdenmukaiseksi kunnallisen valtionapukentän kanssa. Sen sijaan muutos merkitsee olennaista valtionapulaitosten merkityksen korostumista sopimuksista päätettäessä. Sopimustoiminnasta valtion menotalouteen johtuvista vaikutuksista päätettäisiin nykyisen käytännön mukaisesti eivätkä muutokset näin ollen aiheuttaisi taloudellisia vaikutuksia.

4. Voimaantulo

Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan samanaikaisesti Suomen Hallitusmuodon VI luvun ja valtiopäiväjärjestyksen muutoksen kanssa eli 1 päivänä maaliskuuta 1992. Lakeihin valtion virkaehtosopimuslain, kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain sekä toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun annetun lain muuttamisesta ehdotetaan voimaantulosäännöstä, jonka mukaan eduskunnan palkkavaltuuskunnan hyväksyttäväksi toimitetuista sopimuksista ja päätöksistä, joista palkkavaltuuskunta ei ole tehnyt päätöstä ennen kyseisten lakien voimaan tuloa, päättäisi eduskunnan valtiovarainvaliokunta.

Yksityisten valtioapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta annetun lain 2 §:n mukaan sopimusvaltuuskunnan jäsenen ja varajäsenen toimikausi on neljä kalenterivuotta sillä poikkeuksella, että eduskunnan palkkavaltuuskunta valitsee sopimusvaltuuskuntaan yksitoista jäsentä ja näiden varajäsenet toimikaudekseen. Valtioneuvoston määräämien jäsenten ja näiden varajäsenten nykyinen toimikausi päättyy 31 päivänä joulukuuta 1991. Palkkavaltuuskunnan toimikausi päättyy edellä mainittujen hallitusmuodon ja valtiopäiväjärjestyksen muutosten tullessa voimaan vuoden 1992 maaliskuun alusta. Palkkavaltuuskunnan lakkaamisen johdosta lakiin yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta annetun lain 2 §:n muuttamisesta ehdotetaan voimaantulosäännöstä, jonka mukaan lain 2 §:n 2 momentin mukaiset valtionapulaitosten ehdotusten perusteella eduskunnan palkkavaltuuskunnan valitsemien jäsenten ja varajäsenten sijaan määrättävät 11 jäsentä ja näiden varajäsenet määrättäisiin ennen lain voimaantuloa. Jäsenten ja varajäsenten määräämistä koskevat valmistelut ehdotetaan valtiovarainministeriön tehtäväksi.

5. Säätämisjärjestys

Yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta annettu laki on säädetty perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Lausunnossaan hallituksen esityksestä yksityisten valtionapulaitosten toimiehtosopimuslainsäädännöksi eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi (PeVL 5/1978 vp), että eduskunnalle ei ole mahdollista tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä annetulla lailla antaa uusia tehtäviä, joita perustuslaissa ei ole lainkaan mainittu. Laki yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta oli perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan säädettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, koska eduskunnan palkkavaltuuskunnan toimittamassa yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnan eräiden jäsenten vaalissa oli katsottava olevan kysymys eduskunnan ulkopuoliseen hallintoon osallistumisesta tavalla, jota ei ollut johdettavissa hallitusmuodon tai valtiopäiväjärjestyksen säännöksistä.

Yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta annettuun lakiin nyt ehdotetussa muutoksessa on kysymys eduskunnan tehtävien muuttumisesta vastaamaan hallitusmuodon ja valtiopäiväjärjestyksen mukaisia eduskunnan tehtäviä. Tällä perusteella kyseisen lain muutosehdotuksen valmistelun lähtökohtana on ollut, että lain muutos voitaisiin säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

1.

Laki valtion virkaehtosopimuslain 4 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 6 päivänä marraskuuta 1970 annetun valtion virkaehtosopimuslain (664/70) 4 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on 24 päivänä lokakuuta 1986 annetussa laissa (764/86), seuraavasti:

4 §

Mikäli virkaehtosopimuksesta tai 5 §:n 2 momentin nojalla annetusta valtioneuvoston päätöksestä aiheutuu valtiolle sellaisia lisämenoja, joiden hyväksymiseen tarvitaan eduskunnan päätös, on valtioneuvoston alistettava virkaehtosopimus tai sanottu päätöksensä tältä osin eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hyväksyttäväksi.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 19 .

Eduskunnan palkkavaltuuskunnan hyväksyttäväksi toimitetuista valtion virkaehtosopimuslain 4 §:n mukaisista sopimuksista ja päätöksistä, joista palkkavaltuuskunta ei ole tehnyt päätöstä ennen tämän lain voimaantuloa, päättää eduskunnan valtiovarainvaliokunta.


2.

Laki kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain 15 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja - avustuksista 19 päivänä tammikuuta 1973 annetun lain (35/73) 15 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on 24 päivänä lokakuuta 1986 annetussa laissa (767/86), seuraavasti:

15 §

Valtionosuus suoritetaan, erikseen säädettyjen perusteiden nojalla, niiden palkkausten ja muiden etujen osalta, joista on voimassa tai noudatettavana virka- tai työehtosopimus tai kunnallisen virkaehtosopimuslain 5 §:n 2 tai 4 momentissa tarkoitettu kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan päätös, sen mukaisiin menoihin kuin tämä sopimus tai päätös edellyttää, sikäli kuin eduskunnan valtiovarainvaliokunta on hyväksynyt sopimuksen tai päätöksen valtionosuuden suorittamisen perusteeksi tai, jos sopimus tai päätös ei vaadi valtiovarainvaliokunnan hyväksymistä, valtion asianomainen viranomainen on sopimuksen tai päätöksen hyväksynyt.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 19 .

Eduskunnan palkkavaltuuskunnan hyväksyttäväksi toimitetuista kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain 15 §:n mukaisista sopimuksista ja päätöksistä, joista palkkavaltuuskunta ei ole tehnyt päätöstä ennen tämän lain voimaantuloa, päättää eduskunnan valtiovarainvaliokunta.


3.

Laki toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun annetun lain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun 23 päivänä helmikuuta 1979 annetun lain (240/79) 1 § seuraavasti:

1 §

Edellytyksenä valtionavun suorittamiselle erikseen säädettyjen tai määrättyjen perusteiden nojalla yksityiselle valtionapua saavalle yhteisölle tai laitokselle toimiehtosopimuksen mukaan toimihenkilölle maksettavista palkkauksista ja annettavista muista eduista aiheutuviin menojen lisäyksiin on, että eduskunnan valtiovarainvaliokunta on valtion puolesta hyväksynyt sopimuksen valtionavun suorittamista koskevalta osalta tai, mikäli sopimus ei edellytä eduskunnan hyväksymistä, että valtiovarainministeriö on sen sanotulta osalta hyväksynyt.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 19 .

Eduskunnan palkkavaltuuskunnan hyväksyttäväksi toimitetuista toimiehtosopimuksen vaikutuksesta valtionapuun annetun lain 1 §:n mukaisista toimiehtosopimuksista, joista palkkavaltuuskunta ei ole tehnyt päätöstä ennen tämän lain voimaantuloa, päättää eduskunnan valtiovarainvaliokunta.


4.

Laki yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan yksityisten valtionapulaitosten sopimusvaltuuskunnasta 23 päivänä helmikuuta 1979 annetun lain (239/79) 2 §:n 2 momentti seuraavasti:

2 §

Valtioneuvosto määrää sopimusvaltuuskuntaan kaksikymmentä jäsentä ja näiden varajäsenet yksityisten valtionapulaitosten ehdottamista henkilöistä siten, että toimiehtosopimuslainsäädännön piirissä olevat eri alat tulevat tasapuolisesti edustetuiksi. Lisäksi valtioneuvosto määrää sopimusvaltuuskuntaan viisi jäsentä ja näiden varajäsenet siten, että asianomaiset eri hallinnonalat tulevat tasapuolisesti edustetuiksi.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 19 .

Tämän lain 2 §:n 2 momentin mukaiset valtionapulaitosten ehdotusten perusteella eduskunnan palkkavaltuuskunnan valitsemien jäsenten ja näiden varajäsenten sijaan määrättävät jäsenet ja näiden varajäsenet määrätään ennen tämän lain voimaantuloa. Jäsenten ja varajäsenten määräämistä koskevat valmistelut suorittaa valtiovarainministeriö.


Helsingissä 8 päivänä marraskuuta 1991

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.