Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Vesiylioikeus 15.6.1999 56/1999

Rannan kunnostaminen - Vesialueen täyttäminen - Luvan tarve - Yleinen etu - Asian palauttaminen

Taltio:56/1999
Diaarinumero:1999/24
Antopäivä:15.6.1999
Luokitus:S:1.06.04.02.01

VEO ei ollut antanut asiaratkaisua hakemuksesta, jossa tilan
omistaja oli pyytänyt lupaa tilojensa edustalla olevan ranta-alueen
kunnostamiseen ja kanavan leventämiseen. VEO oli katsonut,
ettei luvantarvetta ole. Ranta-alueen täyttäminen oli
tapahtunut vain pieneltä osaltaan vesialueella, eikä rannan
kunnostamistöistä ollut voinut aiheutua sellaista vesitön aseman,
syvyyden, vedenkorkeuden tai vedenjuoksun muutosta, josta
aiheutuisi vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä sellaiselle,
joka ei ollut töiden toteuttamiseen suostunut.

VYO kumosi VEO:n päätöksen ja palautti asian VEO:lle.

VYO katsoi, että asianosaisilla oli oikeudellinen tarve saada
asiaratkaisu siitä, miten hanke voidaan toteuttaa vesilain
edellyttämällä tavalla. Alueen kunnostus oli jo tehdyssä laajuudessa
muuttanut huomattavasti rannan muotoa ja maisemaa.
Vesialuetta oli n. 700 m2 täyttämällä muutettu maa-alueeksi.
Hankkeen toteuttamisesta saattoi näin ollen aiheutua vesilain
1 luvun 15 §:ssä tarkoitettuja seurauksia, minkä vuoksi hankkeeseen
oli tarpeen hakea vesilain 2 luvun 2 §:n mukainen
VEO:n lupa. Erityisesti yleinen etu vaatii, että tällaiseen
vesistörakentamiseen ryhdyttäessä haetaan toimepiteelle VEO:n
lupa.

Samoin D:1999/39, T:57/1999 (täyttöalue 230 + 85 m2)
VesiL 1 luku 15 §
VesiL 2 luku 2 § 1mom

Ks. täyttämisen luvan tarpeesta ym.
VYO:n päätös T:20/1998, A:6.3.1988 (ei virka-avun edellytyksiä)
VYO:n päätös T:146/1997, A:21.11.1997 (180 m2:n uloke luvanva-
rainen)

Lainvoimainen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.