Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Vesiylioikeus 16.10.1997 129/1997

Virka-apu - Penkereen rakentaminen maalle - Vesistön muuttamiskielto - Luvan tarve

Taltio:129/1997
Diaarinumero:1997/12
Antopäivä:16.10.1997
Luokitus:S:1.06.04.02.01.02.04 S:1.06.04.12

VEO oli B:n virka-apuhakemuksesta määrännyt A:n tekemään määräajassa
lupahakemuksen muun muassa A:n tekemän penkereen kokonaan
tai osittain säilytyttämiseksi vesistössä uhalla, että
täyttö voidaan B:n erillisestä hakemuksesta määrätä poistettavaksi
vesistöstä.

VYO ei muuttanut VEO:n päätöksen lopputulosta.
VYO totesi, ettei pengertä ole rakennettu vesistöön. VL 1:15:n
ja 2:2.1:n mukaan myös maalle rakentamiseen on hankittava
VEO:n lupa, jos rakentamisesta tai rakennelman käyttämisestä
saattaa aiheutua VL 1:12-15:ssä tarkoitettu muutos tai seuraus.
Penger on melko korkea ja rantamaisemasta selvästi erottuva
ja sijaitsee osittain myös B:n tilan alueella. VYO katsoi,
että penger rumentaa vesistömaisemaa. Ylivedenkorkeuden
aikana veden pinta on keskivedenkorkeuteen verrattuna noin
metrin korkeammalla tasolla. Tällöin saattaa aallokon vuoksi
tapahtua penkereen luiskien liestymistä ja veden samentumista.
Kun otetaan huomioon penkereen mittasuhteet ja sijainti, penkereestä
saattaa aiheutua VL 1:15.1:ssä mainittu vesistön aseman
muutos, josta voi olla seurauksena saman lainkohdan 3)
kohdassa tarkoitettua ympäristön viihtyisyyden ja B:n tilan
virkistyskäyttöön soveltuvuuden vähentymistä. Tämän vuoksi VYO
katsoi, että penger edellyttää VEO:n luvan hakemista.
VesiL 1 luku 15 ) 1 mom
VesiL 2 luku 2 ) 1 mom
VesiL 21 luku 3 ) 1 mom

Lainvoimainen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.