Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Vesiylioikeus 4.9.1991 150/1991

Sillan rakentaminen - Lupaedellytykset - Luonnonkauneuden vähentäminen - Yleinen tarve - Intressivertailu

Taltio:150/1991
Diaarinumero:VY91/7
Antopäivä:4.9.1991
Luokitus:S:1.06.04.02.01.01

VEO oli myöntänyt tiehallitukselle luvan Käkisalmen sillan
rakentamiseen Päijänteellä Pulkkilanharjun pohjoispäähän
maantien n:o 314 parantamiseksi. VEO piti hanketta yleisen
tarpeen vaatimana.

VYO: Jos hanke toteutettaisiin valituksenalaisella päätöksellä
myönnetyn luvan mukaisesti, vähennettäisiin luonnonkauneutta
ja ympäristön viihtyisyyttä enemmän kuin tarkoitetun tuloksen
saavuttamiseksi on välttämätöntä. Laivaliikenne kulkee nykyään
kolme kilometriä etelämpänä sijaitsevan Karisalmen kautta.
Korkeamastoiset veneet joutuvat kaatamaan mastonsa alittaakseen
Karisalmen sillan. Tätä ei kuitenkaan voitu pitää kulkuesteenä
alueen virkistyspurjehdukselle. Näin ollen ja huomioon
ottaen erityisesti Pulkkilanharjun maisemallisen ainutlaatuisuuden
VYO katsoi, ettei yleinen tarve vaatinut Käkisalmen
sillan rakentamista VEO:n päätöksessä tarkoitetulla tavalla
eikä tällaisesta rakentamisesta saatava hyöty ollut siitä johtuvaan
vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna
huomattava. VEO:n päätös kumottiin ja hakemus hylättiin.
VesiL 2 luku 3 §
VesiL 2 luku 6 § 2 mom

Lainvoimainen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.