Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Vaasan HAO 05.12.2019 19/0501/1

Varainsiirtoverotus - ennakkoratkaisu - rekisteröity yhdistys - toimintamuodon muutos - yhtymän purkautuminen verotuksessa - lain soveltamisedellytykset - laajentava tulkinta

Taltio:19/0501/1
Diaarinumero:00208/19/8510
Antopäivä:05.12.2019

Diaarinumero: 00208/19/8510
Taltionumero: 19/0501/1
Antopäivä: 5.12.2019

A:n kaupunki, sotainvalidiyhdistykset B ry ja C ry, sotaveteraaniyhdistykset D ry ja E ry sekä vanhustenkotiyhdistys F ry olivat perustaneet X ry:n, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli ollut toimia ensisijaisesti sotainvalidien ja sotaveteraanien kuntouksen sekä laitoshoidon tar-peessa olevien henkilöiden palveluiden parantamiseksi. Toiminta oli ajan myötä laajentunut elinkeinotoiminnaksi siten, että yhdistys tuotti erinäisiä palveluita julkisen sektorin asiakkaille sekä yksityisasiakkaille. X ry oli suunnitellut muuttuvansa osuuskunnaksi ja mahdollisesti edelleen osakeyhtiöksi siten, että aikaisemmin harjoitettuun toimintaan liittyvät varat ja velat siirtyivät samasta arvosta toimintaa jatkavaan osuuskuntaan tai osakeyhtiöön. X ry oli pyy-tänyt ennakkoratkaisua muun muassa siitä, oliko osuuskunnan tai osakeyhtiön suoritettava varainsiirtoveroa siirrettäessä kiinteistöjä tai arvopapereita yhteisömuodon muutoksissa.

Verohallinto oli katsonut, että varainsiirtoveroa ei ollut suoritettava yhteisömuodon muutok-sissa, mikäli muutokset toteutettiin hakemuksessa esitetyllä tavalla ja lainsäädännön mukai-sesti, mikäli rekisteriviranomainen hyväksyy muutokset.

Hallinto-oikeus totesi veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen johdosta, että talou-dellista toimintaa harjoittavan yhdistyksen muuttamisesta osuuskunnaksi annetun lain (muu-toslain) 1 §:n mukaan X ry:n muuttaminen osuuskunnaksi edellytti, että X ry:n toiminta tuki sen jäsenten, eli A:n kaupungin sekä B, C, D, E ja F ry:n taloudenpitoa tai elinkeinoa ja että nämä jäsenet käyttivät hyväkseen X ry:n tarjoamia palveluja. Asiassa saadun selvityksen mukaan nämä edellytykset eivät täyttyneet.

Asiassa oli kuitenkin otettava huomioon, että X ry:n jäsenyhdistysten B, C, D, E ja F ry:n jäsenet käyttivät hyväkseen X ry:n tarjoamia palveluja. X ry:n toiminnan oli myös katsottava tukevan X ry:n jäsenyhdistysten jäsenten taloudenpitoa. Jos jäsenyhdistykset itse olisivat tuottaneet X ry:n tuottamat palvelut, olisivat jäsenyhdistykset voineet muuttua osuuskunnik-si ilman veroseuraamuksia. Muutoslain esitöiden (HE 220/1998) mukaan lain soveltamis-edellytyksiä ei ole syytä tulkita liian suppeasti, ja lain tarkoituksena on antaa osuuskunta-maisiksi muuttuneille aatteellisille yhdistyksille mahdollisuus muuttaa yhteisömuotoaan toi-minnalle sopivaan muotoon. X ry:n toiminta oli tosiasiallisesti elinkeinotoimintaa ja tuki tosi-asiallisesti sen jäsenyhdistysten mahdollista elinkeinotoimintaa. Muutos osuuskunnaksi oli välttämätön elinkeinotoiminnan jatkamiseksi tarkoituksenmukaisella tavalla.

Edellä esitetyillä perusteilla hallinto-oikeus katsoi, että muutoslain 1 §:ää oli tässä tapauk-sessa tulkittava laajentavasti niin, että muutoksen edellytykset täyttyivät, vaikka X ry:n toi-minta kohdistui X ry:n jäsenten sijasta X ry:n jäsenyhdistysten jäseniin.

Näillä ja muilla päätöksen perusteluosassa esitetyillä perusteilla hallinto-oikeus hylkäsi ve-ronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen.

Verovuodet 2018 ja 2019.

Laki taloudellista toimintaa harjoittavan yhdistyksen muuttamisesta osuuskunnaksi 1 §
Varainsiirtoverolaki 4 § 6 mom. ja 15 § 3 mom.

Katso myös Vaasan hallinto-oikeuden päätös 5.12.2019 numero 19/0500/1.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.