Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Vaasan HAO 4.9.2000 00/0513/1

Television käyttöönotto - Käyttöönottoilmoitus - Tarkastusmaksu

Taltio:00/0513/1
Diaarinumero:00367/00/5630
Antopäivä:4.9.2000
Luokitus:S:1.06.06.10.03

Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain
9 §:n 1 momentin mukaan television käyttäjän on televisiomaksun
perimistä varten tehtävä Telehallintokeskukselle
ilmoitus jokaisen televisiomaksun maksamista
edellyttävän television käyttöönotosta. Television
käyttöönotto ei ole sallittua ennen kuin
laiminlyöty televisiomaksu on suoritettu. Lain 35 §:n
1 momentin mukaan siltä, joka käyttää televisiota
tekemättä säädettyä ilmoitusta, peritään 500 markan
suuruinen tarkastusmaksu.
A oli tehnyt Telehallintokeskukselle ilmoituksen
television käyttöönotosta. Telehallintokeskus oli
kuitenkin ilmoittanut A:lle, ettei ilmoitusta
hyväksytä ennen kuin A:n maksamattomat lupamaksut
oli suoritettu. Tarkastuksessa A:n oli todettu
tästä huolimatta käyttäneen televisiota.
Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen hänelle
tarkastuksen perusteella määrätystä tarkastusmaksusta,
koska television käyttöönotto ei ollut
lain mukaan sallittua ennen kuin laiminlyöty televisiomaksu
oli suoritettu ja koska A:n oli siten
näissä oloissa katsottava käyttäneen televisiota
ilman lainmukaista ilmoitusta.
Laki valtion televisio- ja radiorahastosta 9 § 1 mom
Laki valtion televisio- ja radiorahastosta 35 § 1 mom

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.