Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uudenmaan LO 9.4.1998 366/6

Kansainvälinen lapseksiottaminen - Lupamenettely - Lapseksiottamisen edellytykset

Taltio:366/6
Diaarinumero:6914/4420/97
Antopäivä:9.4.1998
Luokitus:--

Puolisot, joista mies oli syntynyt vuonna 1945 ja vaimo
vuonna 1960, olivat hakeneet lapseksiottamisesta annetun
lain 25 §:ssä tarkoitettua lupaa ulkomailla olevan alle
18-vuotiaan lapsen lapseksiottamiseen. Hakemuksessa oli
toivottu lapsen iäksi 0-4 vuotta. Suomen kansainvälisten
lapseksiottamisasioiden lautakunta oli hylännyt puolisoiden
lupahakemuksen sillä perusteella, ettei luvan myöntäminen
ollut lapsen edun mukaista, koska ei voitu katsoa selvitetyksi,
että lapsi tulisi saamaan hakijoiden perheessä sellaisen
hyvän hoidon ja kasvatuksen, mitä lapseksiottamisesta
annetun lain 2 §:n 1 momentissa edellytetään.
Lautakunnan päätöksen ja sen antaman lausunnon perusteella
lupahakemus oli tosiasiallisesti hylätty ottaen huomioon
aviomiehen ikä, hänen vähäinen kokemuksensa lasten hoidosta
sekä kotiselvityksen laatineiden sosiaalityöntekijöiden
esittämä kielteinen arvio puolisoiden kyvystä vastata yli
neljävuotiaan lapsen kasvatuksesta. Lupahakemuksen hylkäämiseen
alle neljävuotiaan lapsen adoption osalta oli vaikuttanut
pääosin aviomiehen ikä.
Laissa lapseksiottamisesta ei ole asetettu lapseksiottajalle
yläikärajaa. Tämän vuoksi ja kun otettiin huomioon aviomiehen
terveydentilasta esitetty selvitys, lääninoikeus
katsoi, ettei lautakunta ollut voinut hylätä puolisoiden
hakemusta 0-4 -vuotiaan lapsen adoptiosta aviomiehen iän
vuoksi. Hakemusta ei ollut voitu hylätä myöskään sillä perusteella,
että aviomiehellä oli ennestään vähäinen kokemus
lastenhoidosta, kun asiakirjoista ei ilmennyt, ettei hän
olisi sinänsä kykenevä kasvattajaksi. Asiassa ei ollut muutenkaan
ilmennyt asiallista estettä luvan myöntämiselle.
Lääninoikeus kumosi lautakunnan päätöksen ja ottamatta
asiaa enemmälti ratkaistavakseen palautti asian lautakunnalle
uudelleen käsiteltäväksi.
L lapseksiottamisesta 2 § 1 mom
L lapseksiottamisesta 25 § 1 kohta
L lapseksiottamisesta 27 §

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.