kirjallinen varoitus - pappi - avioliittoon vihkiminen - Suomen evankelis-luterilainen kirkko - kirkon avioliittokäsitys - pappisviran velvollisuudet - pappislupaus - sukupuolineutraali avioliittolaki

Taltio:	19/0272/2
Diaarinumero:	02150/17/2399
Antopäivä:	13.06.2019

Diaarinumero: 02150/17/2399
Taltionumero: 19/0272/2
Antopäivä: 13.6.2019

Asiassa oli kysymys siitä, oliko tuomiokapituli voinut antaa samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon 5.8.2017 vihkineelle papille kirjallisen varoituksen toimimisesta kirkkolain 5 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoittamalla tavalla vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta.

Avioliittolain 1.3.2017 voimaan tulleen 1 §:n 1 momentin mukaan kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. Pykälän 2 momentin mukaan avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Tuomiokapituli oli varoitusta koskevissa päätöksissään katsonut, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyisten säännösten ja avioliittokäsityksen mukaan samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen ei ollut mahdollista, koska kirkon avioliittokäsitys on miehen ja naisen välinen. Piispa oli hiippakunnan seurakunnille ja papistolle osoittamassaan 9.2.2017 päivätyssä kirjeessään tuonut esille, että piispainkokouksen avioliittolain muutoksen johdosta elokuussa 2016 antaman selonteon mukaan pappi ei saa oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria kirkolliseen avioliittoon. Tuomiokapitulin päätösten mukaan kirkon avioliittokäsityksen määrittäminen kuuluu kirkolliskokoukselle.

Hallinto-oikeus totesi, että pappislupauksessa pappi sitoutuu noudattamaan kirkon lakia ja järjestystä. Pappi on virkatehtäviä suorittaessaan velvollinen noudattamaan voimassa olevaa lakia, lain nojalla annettuja säännöksiä sekä työnantajansa antamia työnjohdollisia määräyksiä. Papin oikeuksia ja velvollisuuksia avioliittoon vihkimisessä sääntelevät avioliittolaki sekä kirkkolainsäädäntöön perustuvat säännökset, määräykset ja ohjeet

Hallinto-oikeus totesi, että Suomen perustuslain 11 §:ssä turvattuun uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen sisältyy myös kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan. Evankelis-luterilaisella kirkolla on siten oikeus valita kirkollisen vihkimisen ehdot ja muodot. Kirkon on kuitenkin uskontoa harjoittaessaan noudatettava voimassaolevaa lainsäädäntöä. Kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen ei ole lisätty säännöksiä vihittävien parien sukupuolesta sen jälkeen, kun avioliittolain 1 §:n 1 momenttiin 1.3.2017 voimaan tulleen muutoksen johdosta samaa sukupuolta olevien parien avioliitot tulivat mahdollisiksi. Myöskään kirkolliskokous ei ole määritellyt kirkollisen vihkimisen edellytyksiä mainitun muutoksen johdosta. Piispainkokouksen selonteko perustuu kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen aikaisempiin lausuntoihin niiden avioliittokäsityksestä, jotka on annettu ennen avioliittolain muutoksen voimaantuloa. Vaikka kirkon avioliittokäsitys olisikin miehen ja naisen välinen, hallinto-oikeus katsoi, että tilanne on sääntelemätön.

Asian epäselvään ja sääntelemättömään tilaan nähden hallinto-oikeus katsoi, ettei pappi ollut toiminut vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta vihkiessään samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon eikä tuomiokapituli ollut voinut antaa hänelle varoitusta. Tuomiokapitulin päätökset oli lainvastaisina kumottava.

Avioliittolaki 1 § 1 mom, 16 § 1 mom ja 17 § 1 mom

Kirkkolaki 2 luku 1 §, 4 luku 2 § 1mom, 5 luku 3 § 3 mom ja 20 luku 7 § 1 mom

Suomen perustuslaki 11 § ja 6 § 1 mom

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Aila Kovala, Anna-Kaisa Marski ja Riitta Arjas. Asian esittelijä Elisa Hämäläinen.

Äänestys 2-1.

Äänestyslausunto

Hallinto-oikeuden vähemmistöön jäänyt jäsen Aila Kovala hylkäsi valituksen ja katsoi, että kirkossa noudatetun näkemyksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen. Muuttuvasta toimintaympäristöstä huolimatta kirkolliskokous ei ollut määräenemmistösäännösten vuoksi tehnyt päätöstä avioliittokäsityksen pysyttämisestä tai sen muuttamisesta. Tähän nähden kirkon kanta asiaan oli aiemmin noudatetun mukainen. Koska pappi oli pappislupauksessaan sitoutunut pysymään kirkon tunnustuksessa ja noudattamaan kirkon lakia ja järjestystä, hän oli vihkimällä samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon toiminut vastoin evankelis-luterilaisen kirkon kantaa ja antamaansa pappislupausta. Tuomiokapitulilla oli ollut oikeus antaa asiassa kirjallinen varoitus.