Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Oulun HAO 12.2.2008 08/0065/2

Hallintoriita - Perusteettoman edun palautus - Arvonlisävero

Taltio:08/0065/2
Diaarinumero:01073/04/1202
Antopäivä:12.2.2008
Luokitus:--

Yhtiö vaati, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan yhtiölle perusteettoman edun palautuksena vuosilta 1994-1998 liikaa maksettua arvonlisäveroa vastaavat määrät korkoineen.

Yhtiö totesi hakemuksessaan suorittaneensa arvonlisäverolain voimaantulosta 1.6.1994 alkaen arvonlisäveroa myös liikehuoneistojen hallintaan oikeuttavien yhtiön F-sarjan osakkeiden yhtiövastikkeista ja vähentäneensä vastaavasti ostoihinsa sisältyneen arvonlisäveron erottelematta mainittuihin osakkeisiin kohdistunutta osuutta. Yhtiö ei kuitenkaan vielä tuolloin ollut arvonlisäverovelvollinen kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta, vaan se oli hakeutunut mainitusta toiminnasta verovelvolliseksi vasta 18.9.1998 lukien. Palautusvaatimus koostui edellä mainitusta syystä valtiolle liikaa tilitetyn arvonlisäveron määrästä. Yhtiö totesi lisäksi, että sen perimiin yhtiövastikkeisiin sisältynyttä arvonlisäveroa vastaavaa veroa ei kukaan muu verovelvollinen ollut vähentänyt arvonlisäverotuksessaan, joten valtio oli saanut yhtiön kustannuksella perusteetonta etua.

Hallinto-oikeus jätti hakemuksen tutkimatta.

Hallinto-oikeus perusteli päätöstään sillä, että arvonlisäverolain 191 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen hakemuksessa tarkoitettujen arvonlisäverojen palauttamista oli haettava alueverovirastolta ja hakemukselle oli säädetty erityinen määräaika. Veron määrän korjaamista koskevaa arvonlisäverolain sääntelyä on pidettävä siten ehdottomana, ettei tuon määräajan päätyttyä hallinto-oikeudelle tehtyä verojen palauttamista koskevaa hakemusta voida tutkia hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa, vaikka hakemus perustuisi siihen, että veronsaaja on saanut perusteetonta etua.

Hallinto-oikeuslaki 3 §
Arvonlisäverolaki 191 §, 192 § ja 193 §
Hallintolainkäyttölaki 69 § 1 mom

KHO:n päätös 21.4.2009 taltionumero 968. Ei muutosta.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.