Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Kuopion HAO 8.2.2005 05/0106/2

sosiaali- ja terveydenhuolto - asiakasmaksu - kehitysvamma -erityishuolto - lääkärintodistus - diagnoosin ensisijaisuus

Taltio:05/0106/2
Diaarinumero:01353/03/6114
Antopäivä:8.2.2005
Luokitus:--

Merkitystä ei ollut sillä, mitä lääkärintodistuksessa oli diagnosoitu ensisijaiseksi sairaudeksi, viaksi tai vammaksi, kun ratkaistiin kysymystä siitä onko valittajan lapsi kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1 §:n 1 momentin tarkoittama henkilö. Ratkaistavana oli myös, milloin lapsi ei saa riittäviä palveluja muun lain nojalla edellä mainitun lain mukaisesti, jolloin kehitysvammaiselle lapselle järjestettävä palvelu on erityishuoltoa.

Sosiaalilautakunta oli hylännyt asiakasmaksujen poistamista ja niiden palauttamista koskevan vaatimuksen. Päätöksen mukaan viranhaltija oli maksupäätöstä tehdessään huomioinut, että ensisijainen diagnoosi oli lääkärintodistuksen mukaan autismi ja vasta toissijaisena diagnoosina oli kehitysviive. Sen vuoksi päivähoidon tarpeen ei ollut katsottava perustuvan kehitysvammaisen erityishuollon tarpeeseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö oli hallinto-oikeuden pyynnöstä antanut lausunnon 27.10.2003 Dnro 48/05/2003.

Hallinto-oikeus poisti valittajan maksettavaksi määrätyt asiakaspalvelumaksut ja velvoitti kunnan maksamaan valittajan oikeudenkäyntikulut.

Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan kun otettiin huomioon lääkärinlausunnosta ja kehitysvammaisen erityishuolto-ohjelmista alle 16 vuotiaan lapsen vammaisuudesta, avun tarpeesta ja muista olosuhteista saatu selvitys, häntä oli pidettävä henkilönä, jolle kunnan on kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan järjestettävä erityishuolto. Diagnoosin ensisijaisuudella ei ollut asiassa merkitystä, vaan olennaista oli mainitun lainkohdan mukaisesti, että henkilöllä oli synnynnäinen tai kehitysiässä saatu kehityksen tai henkisen toiminnan viivästymä.

Lapsi oli ollut huollettavana, paitsi kehitysvammaisten asuntolassa, myös normaalissa lasten päiväkodissa, jolloin hän oli ollut noin 10 vuotias eli selkeästi vanhempi kuin päivähoidon tarpeessa olleet terveet lapset. Kun lisäksi kehitysvammaisen lapsen kohdalla pelkästään ryhmässä olemista muiden lasten kanssa voitiin pitää kuntouttavana, kunnan oli katsottava järjestäneen päiväkodissa annetun palvelun olosuhteissa, jotka vastasivat kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaiseen erityishuoltoon kuuluvien palvelujen järjestämistä. Kunnan antamaa palvelua oli kaikilta osin pidettävä mainitun lain tarkoittamana erityishuoltona, joka sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksusta annetun lain 4 §:n 2 kohdan mukaan on maksutonta.

Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1 §
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 2 §
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 6 § 1 ja 2 mom.
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 14 § 1 mom.
Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 42 §
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksusta 4 § 2 kohta

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.