Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Kuopion HAO 27.12.2004 04/0778/2

Metsätulo - Pidätetty hakkuuoikeus - Pääomatulo

Taltio:04/0778/2
Diaarinumero:00475/03/1000
Antopäivä:27.12.2004
Luokitus:--

Pidätetyn hakkuuoikeuden realisoinnista saadun tulon verotus

A oli valinnut metsäverotuksen siirtymäkaudeksi vuosiksi 1993-2005 pinta-alaperusteisen metsäverotuksen. A ja hänen poikansa B ja C olivat 6.1.1995 allekirjoittaneet sopimuksen, jossa A pidätti itsellään omistamiensa tilojen metsänkäyttö- ja puunmyyntioikeuden vuoteen 2005, mikäli alustavasti sovittu kauppa toteutuisi. Kauppa toteutui 3.4.1995. Kauppakirjassa ei ollut mainintaa puunmyyntioikeuden pidätyksestä. Hallinto-oikeus katsoi 6.1.1995 allekirjoitetun sopimuksen kauppakirjasta erilliseksi sopimukseksi, joka oli astunut voimaan kaupantekohetkellä.

Tuloverolain 140 §:n 1 momentin metsäverotuksen siirtymäkauden säännöksessä verovelvollisella on katsottava tarkoitettavan metsän omistajaa tai omistajan veroista haltijaa. A:n 3.4.1995. allekirjoittaman kauppakirjan ehtojen mukaan omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteisiin siirtyi B:lle ja C:lle 5.5.1995, A:lle ei siten ollut jäänyt omistukseensa tai hallintaansa metsää. A:n siirtymäkaudeksi valitsemalla verojärjestelmällä ei enää tämän jälkeen ollut merkitystä.

A oli pidättämänsä hakkuuvuoden nojalla myynyt puuta vuonna 2000. Puun myyntioikeus liittyi kiinteistön luovutukseen ja A:n saamaan puun myyntituloon oli tullut soveltaa tuloverolain 43 §:n 1 momentin metsätalouden pääomatuloa koskevaa säännöstä.

Verovuosi 2000

Tuloverolaki 43 § 1 mom.
Tuloverolaki 140 § 1 mom.
Varallisuusverolaki 8 § 1 mom. 1 kohta

Esittelijän eriävä mielipide

Metsätaloudesta maksettavat verot siirtyvät ostajan vastattavaksi hallinnan siirtymishetkestä. Vaikka pidätetyn puun myyntioikeuden ajallinen ulottuvuus oli rajoitettu ja metsänuudistamistoimenpiteet jäivät ostajille, eivät nämä seikat olleet tosiasiallisesti rajoittaneet A:n metsänkäyttö- ja puunmyyntioikeutta kaupan kohteena oleviin metsiin. A:n määräämisvalta metsiin oli siten rajoittamaton ja esittelijä katsoi metsien hallintaoikeuden jääneen A:lle määräajaksi, vuoteen 2005.

Tuloverolain 140 §:n 1 momentin mukainen verovelollinen on metsätalouden tulon saaja. Verovelvollisasema on siten riippumaton metsämaan omistuksesta tai hallinnasta. Koska A oli valinnut metsäverotuksen siirtymäkaudeksi pinta-alaperusteisen metsäverojärjestelmän, ei hänen metsätaloudesta saamaansa tuloon voitu metsäverotuksen siirtymäkauden aikana soveltaa tuloverolain 140 §:n 1 momentin mukaisesti metsätalouden pääomatulon verotusta koskevia säännöksiä. A:n hallinnassa olevan metsämaan verotus on siten tullut vahvistaa suoritettavaksi pinta-alaperusteisen verojärjestelmän mukaisesti.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.