Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Kuopion HAO 21.10.2003 03/0573/3

Terveyskeskusmaksu - Perustevalitus - Perintäyhtiö - Perintäkulut - Hallintoasia

Taltio:03/0573/3
Diaarinumero:00015/03/4720
Antopäivä:21.10.2003
Luokitus:--

Voidaanko yksityisen perintäyhtiön laskuttamista yhtiön omista perintäkuluista tehdä valitus tai perustevalitus.

A oli jättänyt maksamatta 11 euron asiakasmaksun, joka oli aiheutunut käynnistään B:n kunnan terveyskeskuksessa. Kunta oli tämän jälkeen antanut sanotun saatavan perimisen perintätoimintaa harjoittavan yksityisen osakeyhtiön tehtäväksi. Perintäyhtiö oli lähettänyt A:lle kaksi perintäkirjettä, joista jälkimmäisessä laskutettiin sanottua 11 euron saatavaa sekä 18 euron yhtiön omia perintäkuluja. Tämän jälkeen A maksoi suoraan kunnalle sanotun asiakasmaksun määrän 11 euroa. Näin ollen yhtiön perittäväksi oli jäänyt vain sen omat perintäkulut 18 euroa. A valitti hallinto-oikeuteen vaatien sekä asiakasmaksun että perintäyhtiön perintäkulujen poistamista.

Saatavien perinnästä annetun lain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan erääntyneen saatavan perintään. Saman lain 10 §:n 1 momentin mukaan velallisen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuneet kohtuulliset kulut. Edellä mainitun pykälän 3 momentin mukaan, jos toimeksisaajan perittäväksi on annettu kuluttajasaatava, joka voidaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä siten kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa säädetään, velalliselta saa vaatia perintäkuluina 12 euroa perintäkerralta. Puheena olevassa momentissa tarkoitetut perintäkulut voidaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä siten, kuin edellä mainitussa laissa säädetään.

Kunnan sanotunlainen saatava oli annettu yksityisoikeudellisen oikeushenkilön perittäväksi. Perintäyhtiölle perinnästä aiheutuva kulu on tässä tilanteessa katsottava itsenäiseksi, kunnan saamisesta riippumattomaksi saamiseksi. Tuota saamista ei ole määrätty eikä maksuunpantu. Tuosta saamisesta ei ole viranomaispäätöstä eikä sitä ole käsitelty hallintomenettelyssä, joka edeltää hallintolainkäyttömenettelyä. Näillä perusteilla hallinto-oikeus katsoi, ettei yksityisen elinkeinonharjoittajan laskussa esitettyjä perintäkuluvaatimuksia ole pidettävä julkisoikeudellisena maksuna tai julkisoikeudellisessa järjestyksessä maksettavaksi pantuna maksuna tai niihin rinnastettavana maksuna. Näin ollen, kun kyseessä ei ole hallintoasia, ei maksukehotuksesta sanottujen yhtiön perintäkulujen osalta voi tehdä valitusta eikä perustevalitusta.

Hallinto-oikeus jätti toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta A:n valituksen siltä osin, kuin siinä oli kysymys perintätoimiston kuluista.

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 17 §
Laki saatavien perinnästä 1 §
Laki saatavien perinnästä 10 § 1 mom
Laki saatavien perinnästä 10 § 3 mom
Laki verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin 1 §
Laki verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin 6 § 2 mom
Laki verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin 8 § 1 mom
Asetus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin 1 §
Hallinto-oikeuslaki 3 §
Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 mom

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.