Toimeentulotuki - Huomioon otettavat tulot - Työmatkameno - Laki toimeentulotuesta 11 § 2 mom.

Taltio:	20/0231/1
Diaarinumero:	03035/19/6142
Antopäivä:	04.03.2020

Diaarinumero: 03035/19/6142
Taltionumero: 20/0231/1
Antopäivä: 4.3.2020

A:lla oli ollut työsopimus B Oy:n kanssa ajalla 21.-31.7.2019. A:lle oli aiheutunut kyseiseltä ajalta työmatkamenoja, jotka hän vaati otettavaksi huomioon heinäkuun 2019 toimeentulotukilaskelmassaan. Palkka edellä mainitusta työstä oli maksettu A:lle elokuussa 2019.

Koska työmatkakustannukset ja palkanmaksu ajoittuivat eri kuukausille, eivät Kansaneläkelaitos eikä oikaisuvaatimuskeskus huomioineet A:n työmatkamenoa heinäkuun toimeentulotukilaskelmassa. Oikaisuvaatimuskeskus perusteli asiaa sillä, että työmatkakulu ei varsinaisesti ole perustoimeentulotuessa huomioitava meno, vaan se vähennetään siitä tulosta, jonka hankkimisesta työmatkakulu on aiheutunut eli ansiotuloista.

Hallinto-oikeudessa oli A:n valituksen johdosta ratkaistavana kysymys siitä, voidaanko työmatkamenoja vähentää toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n 2 momentin 3 kohdan perusteella vain ansiotuloista vai myös muista tuloista.

Hallinto-oikeus kumosi Kelan oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksen ja palautti asian sille uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksensä perusteluissa hallinto-oikeus totesi, että toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n 1 momentissa sanalla "tulot" tarkoitetaan kaikkia tulomuotoja, mikä käy ilmi myös toimeentulotuesta annettua lakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 217/1997 vp). Poikkeuksen pääsääntöön muodostavat lain 11 §:n 2 momentissa tyhjentävästi luetellut tulolajit, joita ei oteta tuloina huomioon. Kyseisessä momentissa on ainoastaan momentin 1 kohdan osalta ansiotuloja koskeva maininta. Lain 11 §:n 2 momentin osalta edellä mainitun hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että työhön kannustamisen näkökulmasta on perusteltua jättää huomioon ottamatta työmatkoista ja muista työssä käynnistä aiheutuvia menoja vastaava osuus tuloista. Aiemmin nämä erät on voitu ottaa tarveharkinnan mukaan huomioon menoina toimeentulotukilaskelmassa.

Hallinto-oikeus katsoi, ettei sille, että saman momentin 3 kohdassa tulon katsottaisiin vastoin sen sanamuotoa tarkoittavan ainoastaan ansiotuloja, löydy perusteita edellä mainitusta hallituksen esityksestä eikä se saa tukea myöskään saman momentin muista kohdista. Hallinto-oikeus päinvastoin arvioi, että lain esitöissä sanotun perusteella mahdollisuus työmatkakulujen huomioimiseen menona kaikkien tulojen osalta nimenomaan kannustaa työhön hallituksen esityksessä tarkoitetulla tavalla. Jos kyseisessä lainkohdassa tuloilla tarkoitettaisiin vain ansiotuloja, olisi se hallinto-oikeuden käsityksen mukaan tullut lainkohdassa nimenomaan mainita.

Edellä olevan perusteella hallinto-oikeus totesi, että valittajalle on saadun selvityksen perusteella aiheutunut toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja työmatkamenoja. Kyseiset menot tulee saman lain 15 §:n 2 momentin mukaisesti huomioida toimeentulotukilaskelmassa menona siltä ajanjaksolta, jota koskevana toimeentulotuki määrätään eli tässä tapauksessa ajalta 1.-31.7.2019. Tämän vuoksi valituksenalainen päätös oli kumottava ja asia palautettava Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskukselle uudelleen käsiteltäväksi työmatkakulujen huomioimiseksi heinäkuun 2019 perustoimeentulotukilaskelmassa.

Laki toimeentulotuesta 11 § 1 ja 2 mom. sekä 15 § 1 ja 2 mom.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Toni Sarivirta, Riitta Huurre ja Mika Tiippana. Asian esittelijä Mika Tiippana.

Lainvoimainen.