Pankkipalvelut - Syrjintä - Yhdysvallat - Passi - Ensitunnistaminen - Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista

Taltio:	16/0541/2
Diaarinumero:	00516/15/1205
Antopäivä:	05.07.2016

Diaarinumero: 00516/15/1205
Taltionumero: 16/0541/2
Antopäivä: 5.7.2016

Yhdysvaltain ja Italian kansalainen A oli hakenut valittajana olevalta pankilta verkkopankkitunnuksia. Hän oli esittänyt henkilöllisyystodistuksenaan Yhdysvaltain biometrisen passin. Pankki ei ollut myöntänyt A:lle verkkopankkitunnuksia perustellen menettelyään sillä, että se oli toiminut voimassaolevan lainsäädännön, Finanssivalvonnan ohjeiden ja omien tunnistusperiaatteidensa mukaisesti täyttääkseen sille lainsäädännössä asetetut velvoitteet. Tunnistamislain nimenomaisen sanamuodon mukaan palveluntarjoajalla ei ollut velvollisuutta hyväksyä muiden maiden kuin ETA-jäsenvaltion, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämää voimassaolevaa passia tai henkilökorttia.

A oli tehnyt Syrjintälautakunnalle hakemuksen syrjintäasiassa. Hän oli pyytänyt Syrjintälautakuntaa kieltämään häneen pankkipalveluiden saamisessa kohdistuneen syrjinnän, koska pankki ei ollut suostunut antamaan hänelle verkkopankkitunnuksia ilman suomalaisen viranomaisen myöntämää tunnistusasiakirjaa.

Syrjintälautakunta oli valituksenalaisessa päätöksessään arvioinut pankin ilman asianmukaista perustetta asettaneen A:n epäsuotuisampaan asemaan henkilöllisyyden osoittamisessa ja oli kieltänyt pankkia sakon uhalla jatkamasta yhdenvertaisuuslain (21/2004) 6 §:n vastaiseksi arvioimaansa menettelyä. Syrjintälautakunnan päätöksen mukaan pankin menettelyssä oli ollut kyse välillisestä syrjinnästä, koska pankin suorittama riskinarviointi ei ollut ollut tosiasiallisesti A:han yksilöidysti kohdistuvaa, vaan pankki oli viitannut vain yleisesti muiden kuin ETA-jäsenvaltioiden passien hyväksymisestä aiheutuvaan korkeampaan riskiin. Edelleen Syrjintälautakunta oli katsonut A:n joutuneen erityisen epäedulliseen asemaan, koska verkkopankkitunnusten saamisen epääminen oli vaikeuttanut huomattavasti monien tärkeiden viranomaispalveluiden ja muiden palveluiden sähköistä käyttämistä.

Valittajana oleva pankki oli valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut kieltopäätöksen kumoamista.

Hallinto-oikeudessa oli näin ollen ratkaistavana kysymys siitä, oliko pankin menettelyssä ollut kyse tapahtumien aikaan voimassa olleen yhdenvertaisuuslain (21/2014) 6 §:ssä tarkoitetusta syrjinnästä ja oliko Syrjintälautakunta voinut kieltää pankkia jatkamasta sen tunnistusperiaatteiden mukaista menettelyään. Keskeisin ratkaistavana ollut yksittäinen kysymys asiassa oli se, edellyttikö yhdenvertaisuuslain 6 § 2 momentti valituksenalaisessa päätöksessä todetulla tavalla sitä, että tunnistuspalvelun tarjoajan olisi tullut tehdä yksilöllinen riskiarvio jokaisesta muun valtion kuin Euroopan talousalueen jäsenvaltion, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämästä passista, vai voitiinko yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta pitää riittävänä, että pankki määritteli tunnistusperiaatteissaan ne valtiot, joiden viranomaisten myöntämät passit se katsoi voivansa hyväksyä.

Valituksenalaisessa päätöksessä oli pidetty merkityksellisenä sitä, ettei lainsäädännöstä tai virallisohjeista ollut aiheutunut estettä Yhdysvaltojen passin hyväksymiselle henkilöllisyyden osoittavana asiakirjana verkkopankkitunnuksia haettaessa. Hallinto-oikeus totesi tältä osin, että tunnistuslain 17 §:n (617/2009) 1 momentin sanamuodon perusteella tunnistamispalvelun tarjoajalla oli ollut lähtökohtaisesti harkintavalta päättää, halusiko se hyväksyä myös muiden kuin ETA-alueen, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämiä passeja ensitunnistamisen yhteydessä. Näin ollen sille seikalle, ettei lainsäädännöstä tai virallisohjeista ollut aiheutunut estettä Yhdysvaltojen passin hyväksymiselle henkilöllisyyden osoittavana asiakirjana, ei ollut annettava merkitystä arvioitaessa sitä, oliko pankki rajatessaan tunnistusperiaatteissaan Yhdysvaltojen passit ensitunnistamisen yhteydessä hyväksyttävien tunnistamisasiakirjojen ulkopuolelle loukannut yhdenvertaisuuslain 6 §:n mukaista syrjinnän kieltoa. Pankin menettelytapa olla hyväksymättä muiden valtioiden kuin ETA-maiden, Sveitsin ja San Marinon passia ensitunnistamisvälineenä asettaa sinänsä Yhdysvaltojen passin omaavat henkilöt kansallisen alkuperänsä perusteella erilaiseen asemaan kuin henkilöt, joilla on ETA-maiden, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämä passi. Eri kansallisuuden omaavien henkilöiden asettaminen toisiinsa nähden erilaiseen asemaan kansallisuuden perusteella on kiellettyä välillistä syrjintää, paitsi jos menettelyllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.

Hallinto-oikeus totesi, että arvioitaessa pankin menettelytavan perusteena olevien seikkojen ja tavoitteen hyväksyttävyyttä sekä käytettyjen keinojen asianmukaisuutta ja tarpeellisuutta oli otettava huomioon tunnistuslain lähtökohdat ja tarkoitus. Tunnistuslaissa säädettiin vahvaan sähköiseen tunnistamiseen liittyvien palveluiden, kuten verkkopankkitunnusten, tarjoamisesta. Verkkopankkitunnusten käyttäminen oli nykyisin osa päivittäistä asiointia pankkipalveluissa ja lisääntyvässä määrin myös muissa yksityisissä ja julkisissa palveluissa. Verkkopankkitunnusten myöntäminen oli osa pankin tavanomaista toimintaa, jota kuitenkin koski ensitunnistamisen osalta tunnistuslain 17 §:n 1 momentissa säädetty tunnistuspalvelun tarjoajaa velvoittava huolellisuusvelvoite ja vastuu tilanteessa, jossa tunnistuspalvelun tarjoaja päätti riskiarvionsa perusteella hyväksyä myös muun kuin lainkohdassa mainitun valtion voimassaolevan passin ensitunnistamisasiakirjaksi. Lainkohdan esitöissä todetulla tavalla oli selvää, että riskien määrä kasvoi tällaisten passien osalta, koska niitä koskevia säännöksiä ei ollut harmonisoitu.

Pankki oli todennut, ettei se ollut halunnut ottaa kannettavakseen riskiä siitä, että se hyväksyisi ETA-alueen ulkopuolisten valtioiden passeja ensitunnistamisessa. Päätös olla hyväksymättä tällaisia passeja ensitunnistamistilanteessa oli perustunut pankin vastuuseen ja arvioon siitä, ettei tällaisten muiden valtioiden myöntämien passien aitous- ja turvatekijöistä ollut saatavilla luotettavia tietoja, minkä johdosta palveluntarjoajana olevan pankin oli käytännössä mahdotonta varmistua lain edellyttämällä huolellisuudella muiden kuin ETA-valtioiden, Sveitsin ja San Marinon viranomaisten myöntämien passien aitoudesta.

Hallinto-oikeus totesi, että passin aitouden arvioiminen tunnistuslain 17 §:n 1 momentin (617/2009) huolellisuusvaatimuksen mukaisesti edellytti sitä, että tunnistuspalvelun tarjoajalla oli käytettävissään luotettavat tiedot kyseisen valtion passien aitous- ja turvatekijöistä ja siten mahdollisuus kouluttaa henkilökuntansa arvioimaan, oliko esitetty passi aito. Hallinto-oikeus totesi, ettei pankin tunnistusperiaatteita voitu pitää A:n näkökulmasta kohtuuttomina, sillä hänellä oli ollut joka tapauksessa mahdollisuus saada verkkopankkitunnukset hankkimalla tunnistuslain 17 §:n (617/2009) 1 momentissa tarkoitettu ensitunnistamiseen kelpaava henkilökortti tai vaihtoehtoisesti antamalla poliisin suorittaa ensitunnistaminen saman pykälän 4 momentin mukaisesti. Näin ollen pankin menettelytapaa, jossa se oli määritellyt tunnistusperiaatteissaan ne valtiot, joiden viranomaisten myöntämät passit se katsoi voivansa hyväksyä ensitunnistamisen yhteydessä, oli pidettävä hyväksyttävään tavoitteeseensa nähden asianmukaisena ja tarpeellisena. Yhdenvertaisuuslain 6 §:n 2 momentin 2 kohdan ei myöskään voitu katsoa valituksenalaisessa päätöksessä todetulla tavalla edellyttävän, että pankin suorittaman ensitunnistamiseen liittyvän riskinarvioinnin olisi tullut olla Yhdysvaltojen passin esittäneeseen A:han yksilöllisesti kohdistuvaa.

Hallinto-oikeus katsoi, ettei pankin menettelyssä olla myöntämättä A:lle verkkopankkitunnuksia hänen esittämänsä Yhdysvaltojen passin perusteella ollut ollut kyse syrjinnästä. Syrjintälautakunnan päätös oli tämän vuoksi kumottava.

Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista

1 § 1 mom, 2 § 1, 2 ja 6 kohdat, 14 § 1 mom, 17 § (617/2009) 1 mom

Yhdenvertaisuuslaki (21/2004) 6 § 1 mom ja 2 mom 1 - 2 kohdat, 13 § 1 mom ja 18 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet

Anja Sahla, Monica Gullans (t) ja Jussi Huttunen.

Asian esittelijä Jussi Huttunen.

Päätös on lainvoimainen.