Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Helsingin HAO 16.11.2007 07/1432/1

Autovero, Muuttoauto, Muuttoautoedellytykset, Veroilmoitus, Veroilmoituksen laiminlyönti

Taltio:07/1432/1
Diaarinumero:06298/06/8301
Antopäivä:16.11.2007
Luokitus:--

Tullin valvontaryhmä oli Suomessa 27.12.1999 ottanut Saksan rekisterikilvillä varustetun ajoneuvon hallintaan. Tulli oli todennut, että ajoneuvon omistaja ja maahantuoja A on tuolloin ollut Suomessa vakituisesti asuva henkilö eikä hänellä ollut oikeutta käyttää autoa Suomessa liikenteeseen verotta. Autoverotus toimitettiin 15.5.2000.

A haki verotukseen muutosta 16.12.2003 ja vaati muun ohessa autoverotuksen muuttoautokohtelua. Hän esitti selvitystä siitä, että hän oli asunut Saksassa vuodesta 1993 lähtien ja hankkinut ajoneuvon siellä vuonna 1994. Hän esitti myös selvitystä siitä, että hän oli muuttanut Suomeen vuodenvaihteessa 1997-1998. Hän kertoi tuoneensa ajoneuvon tuolloin mukanaan.

Hallinto-oikeus totesi, että A oli laiminlyönyt autoveroilmoituksen tekemisen. Hallinto-oikeus katsoi, että pelkästään veroilmoituksen tekemisen laiminlyönti ei ole esteenä sille, että ajoneuvoa myöhemmin viranomaisen aloitteesta toimitettavassa verotuksessa käsiteltäisiin muuttoajoneuvona tai että muuttoajoneuvokohtelun edellytykset selvitettäisiin muutoksenhakuprosessissa. Tämän ja samassa valituksessa esitetyn auton arvoa koskevan vaatimuksen johdosta asia palautettiin tullipiirille uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksessä lausuttiin, että tullipiirin on ennen verotuksen uudelleen toimittamista varattava A:lle tilaisuus tehdä ilmoitus ja esittää selvitys niistä muistakin kuin edellä mainituista muuttoautokohteluun vaikuttavista seikoista, jotka olisi tullut ilmoittaa ja selvittää veroilmoituksen yhteydessä.

Autoverolaki 25 § (1482/1994) ja 26 § (1482/1994)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.