Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Helsingin HAO 7.9.2000 00/1220/7

Tulli - Väliaikainen tulli - Yhteisöoikeuden vastaisesti kannetun kansallisen tullin palauttaminen - Valitusaika - Valituksen tutkiminen

Taltio:00/1220/7
Diaarinumero:11404/99/6300
Antopäivä:7.9.2000
Luokitus:S:1.09.05.10 S:2.22.07.03

Yhtiö valitti vuonna 1995 kannetuista F-tulleista ja viittasi
yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-233/97 antamaan
tuomioon, jonka mukaan Suomella ei ollut oikeutta kantaa
sanottuja tulleja, kun tavara tuotiin toisesta jäsenvaltiosta
Suomeen. Yhtiön valitus tuli vireille vuonna 1999 eli
tullilain 37 §:n 3 momentissa säädetyn määräajan jälkeen.

Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan
kansallisen tuomioistuimen asiana on viime kädessä sen
varmistaminen, ettei edullisempia menettelysääntöjä sovelleta
siinä tapauksessa, että riidanalainen vero on kansallisen
oikeuskäytännön vastainen kuin siinä tapauksessa,
että vero on yhteisön oikeussäännön vastainen (vastaavuusperiaate).
Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on myös sen
varmistaminen, että yhteisön oikeuteen perustuvien oikeuksien
käyttäminen ei ole sovellettavien menettelysääntöjen
vuoksi käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa
(tehokkuusperiaate). Hallinto-oikeus totesi, että puheena
olevien F-tullien palautusvaatimuksen esittämistä koskeva
kolmen vuoden vanhentumisaika eli aika, jonka kuluessa
tullin määräämistä koskevaan päätökseen voi hakea muutosta
valittamalla, on sama kuin normaalien yhteisölle kannettavien
tullien palauttamista koskeva vanhentumisaika.
Tämä valitusaika, joka alkaa kulua tullivelan tiedoksiannosta,
on jonkin verran lyhyempi kuin useita välillisiä
veroja koskeva kolmen vuoden valitusaika, joka lasketaan
veron määräämisvuotta seuraavan kalenterivuoden alusta.
Tätä eroavuutta, jonka taustalla on tullikoodeksin 236
artiklassa säädetty määräaika, ei kuitenkaan ollut pidettävä
merkittävänä. Hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa
valitusajan pituuden osalta ollut ristiriitaa yhteisöjen
tuomioistuimen oikeuskäytännössä ilmenevän vastaavuusperiaatteen
kanssa ja ettei kysymyksessä oleva muutoksenhakuaika
ollut myöskään tehnyt yhteisön oikeuden mukaisten
oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman
vaikeaksi. Hallinto-oikeus ei tutkinut valitusta.

Laki eräistä väliaikaisista tulleista 2 § 2 mom
Yhteisön tullikoodekseista annettu neuvoston asetus (ETY)
N:o 2913/92 236 artikla
TulliL 37 § 3 mom
Ks. mm. asia C-343/96, Dilexport Srl vastaan Amministrazione
delle Finanze dello Stato, 9.2.1999, Kok. 1999, s. I-0579

KHO:n päätös 4.9.2002 taltionumero 2061. Ei muutosta. Päätös on
tallennettu oikeustapausrekisteriin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.