Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Hämeenlinnan HAO 29.10.2012 12/0640/3

Kunnallisasia - Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen - Tasavallan presidentin vaalit - Puolueiden edustus

Taltio:12/0640/3
Diaarinumero:00008/12/1101
Antopäivä:29.10.2012
Luokitus:--

Diaarinumero: 00008/12/1101
Taltionumero: 12/0640/3
Antopäivä: 29.10.2012

Päätöslyhennelmä

S:n kaupunginhallitus oli valinnut vuonna 2012 toimitettavaa tasavallan presidentin vaalia varten vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenet ja varajäsenet.

K valitti kaupunginhallituksen päätöksestä lausuen, että päätöstä tehtäessä S:n kaupungissa on ollut 12 vaalilain 15 §:n 2 momentissa tarkoitettua puoluetta. Vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin oli kuitenkin valittu vain seitsemän suurimman puolueen edustajia viiden muun jäädessä kokonaan vaille edustusta. Vaalilautakunnissa ja -toimikunnissa oli jäseniä ja varajäseniä yhteensä 110, joten jokaiselle puolueelle olisi ollut mahdollista antaa niihin edustus. Kaupunginhallituksen tiedossa oli, että Muutos 2011 rp olisi halunnut yhden edustajansa johonkin kyseisistä toimielimistä, mutta kyseiseltä puolueelta ei päätösvalmistelussa ollut pyydetty ehdotusta edustajan valitsemiseksi. Vaalilain 15 §:n 2 momentin tarkoitus toimielinten poliittisesta edustavuudesta ei täyttynyt ja noudatettu menettely oli pienpuolueita syrjivää.

Vaalilain 7 §:n ja 15 §:n 2 momentin säännökset huomioon ottaen valtiollisissa vaaleissa sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.

Kaupunginhallitus oli valinnut vuonna 2012 toimitettavaa tasavallan presidentin vaalia varten yhdeksän vaalilautakuntaa ja kaksi vaalitoimikuntaa. Kussakin vaalilautakunnassa on ollut viisi jäsentä ja viisi varajäsentä. Kummassakin vaalitoimikunnassa on ollut kolme jäsentä ja 7 varajäsentä. Vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin oli valittu jäseniä ja varajäseniä seitsemästä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vaalipiirissä ehdokkaita asettaneista ja S:n kaupungissa eniten ääniä saaneista puolueesta, jotka olivat Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Perussuomalaiset, Suomen Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreä Liitto ja Suomen Kristillisdemokraatit. Vaalissa pienemmän ääniosuuden saaneiden puolueiden edustajia ei ollut valittu kyseisiin toimielimiin. Näihin kuului muun muassa Muutos 2011 rp. Vuonna 2011 toimitettuja eduskuntavaaleja koskevien asiakirjojen mukaan P:n vaalipiirissä, johon S:n kaupunki kuuluu, Muutos 2011 rp oli asettanut kuusi ehdokasta, puolue oli ollut vaaliliitossa Piraattipuolueen kanssa ja saanut ääniä 0,3 % vaaliliiton ääniosuuden ollessa 1, 2 %.

Vaalilain 15 §:n 2 momentin säännöksissä ei edellytetä, että siinä tarkoitettu ehdokkaita asettanut puolue olisi saanut edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaitaan valituksi tai muutoin tietyn tasoisen kannatuksen.

Tilanteessa, jossa vaalilautakuntia ja -toimikuntia on useita, on pyrittävä siihen, että kaikki huomioon otettavat puolueet saavat ainakin jonkun edustajan vaaliviranomaisiin. Kun otetaan huomioon täytettävänä olleiden luottamustoimien suuri määrä, vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettamista koskevassa päätösvalmistelussa olisi edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneille puolueille niiden saamasta kannatuksesta riippumatta tullut varata tilaisuus esittää ehdokkaita kyseisiin toimielimiin. Tämä tilaisuus oli varattu ainoastaan edellä mainituille seitsemälle eniten ääniä saaneille puolueille, mutta ei muille, Muutos 2011 rp. mukaan lukien. Esitetyn selvityksen perusteella kaupunginhallitus ei ollut vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten vaalissa pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan huolehtimaan vaalilain 15 §:n 2 momentissa säädetyn poliittisen edustavuusvaatimuksen täyttymisestä. Kaupunginhallituksen päätös oli siten lainvastainen.

Oikeusohjeet

Vaalilaki 5 §
Vaalilaki 7 §
Vaalilaki 15 § 1 ja 2 mom
Kuntalaki 90 §
Lauri Tarasti Vaali- ja puoluelainsäädäntö (2006) s. 123

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.