Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Hämeen LO 5.10.1999 99/0598/3

Liikeaika - Erityinen syy

Taltio:99/0598/3
Diaarinumero:01470/99/5730
Antopäivä:5.10.1999
Luokitus:S:1.06.08.01.02

Iso kauppakeskus oli saanut lääninhallitukselta poikkeusluvan harjoittaa vähittäiskauppaa myös avajaisviikon sunnuntaina, koska lääninhallitus katsoi, että liikkeen avajaisia voidaan yleensä pitää erityisenä syynä liikeaikalain mukaisen poikkeusluvan myöntämiselle.

Kilpailevan yrityksen valituksesta lääninoikeus kumosi lääninhallituksen päätöksen. Lääninoikeus esitti perusteluinaan muun ohessa seuraavaa: Vähittäiskaupan ja eräiden työliikkeiden liikeajasta annetun lain 1 §:n 1 ja 2 momentin mukaan ammattimaisen vähittäiskaupan harjoittaminen ei ollut sallittua sunnuntaina 10.10.1999.

Mainitun lain 4 §:ssä säädetään, että lääninhallitus voi erityisistä syistä sallia ammattimaisen vähittäiskaupan harjoittamisen muinakin kuin lain 1 tai 2 §:ssä säädettyinä aikoina.

Hallituksen esityksessä laiksi vähittäiskaupan ja eräiden työliikkeiden liikeajasta (258/96) todetaan uudella lailla pyrityn vähentämään liikkeiden aukioloa koskevien poikkeuslupien määrää. Esityksen 3 §:n perusteluissa mainitaan erityisistä syistä seuraavaa: "Erityisistä syistä voidaan mainita nykyiset haja-asutusalueen läheisyyden, rajakaupan, matkailun erityisolosuhteet. Liikkeen sijainti voi käytännössä olla verrattavissa haja-asutusalueeseen, vaikka se onkin asema- tai rakennuskaava-alueella. Samoin matkailijoiden palvelu voi edellyttää laajempia aukioloaikoja varsinkin sesonkiaikoina. Myös erityisten taide- ja muiden vastaavien yleisötapahtumien yhteydessä voitaisiin vähittäismyynti poikkeusluvalla sallia... Lupia myönnettäessä olisi nykyiseen tapaan kiinnitettävä huomiota elinkeinonharjoittajien tasapuoliseen kohteluun sekä siihen, ettei liikkeiden keskinäistä kilpailuasemaa vakavasti järkytetä".

Lain eduskuntakäsittelyn yhteydessä annetussa talousvaliokunnan mietinnössä TaVM 2/1997 edellytetään poikkeuslupien myöntämismahdollisuuden säilyttämistä muun muassa matkailun ja raja-alueen kaupan tarpeisiin. Valiokunta edellytti, että poikkeusluvilla ei saa vääristää kilpailua tai muuttaa kielteisesti kaupan rakenteita.

Laissa ei ole tarkemmin määritelty erityisen syyn käsitettä, mutta hallituksen esityksestä ja talousvaliokunnan mietinnöstä voidaan päätellä, että poikkeusluvan myöntämisen edellytykseksi säädetty erityinen syy syntyy alueellisista olosuhteista tai muista vastaavista yksittäisen kauppiaan välittömän määräämisvallan ulkopuolella olevista erityisistä seikoista. Vaikka esitöissä mainitut syyt ovat vain esimerkkejä, on niillä lääninoikeuden käsityksen mukaan pyritty ohjaamaan viranomaisen päätöksentekoa poikkeuslupia myönnettäessä.

Lain esitöistä ei voida päätellä, että yksittäisen liikkeen tai kauppakeskuksen omat johonkin ajankohtaan suunnitellut avajaiset tai muut markkinointitoimenpiteet voisivat sellaisenaan muodostaa laissa säädetyn erityisen syyn saada poikkeuslupa harjoittaa myyntiä ja markkinointia silloin, kun muut alueen liikkeet ovat kiinni.

Hallituksen esityksestä ja varsinkin talousvaliokunnan mietinnöstä voidaan myös päätellä, että viranomaisten edellytetään suhtautuvan kielteisesti poikkeuslupapäätöksillä myönnettävien erivapauksien aiheuttamiin kilpailuvääristymiin.

Kauppakeskuksen avajaisviikon tapahtumat, aiottu sunnuntain aukioloaika mukaan luettuna, ovat normaalia kaupankäyntiä ja myynninedistämistä. Yksittäisen kauppakeskuksen avajaiset voidaan pitää normaalin liikeajan puitteissa, ellei kauppakeskus itse toisin päätä. Se seikka, että kauppiaat yleisesti ottaen haluavat juhlistaa avajaisiaan jollakin tavalla ja käyttävät avajaisiaan myös apuna markkinoinnissaan, ei ole erityinen syy myöntää poikkeusta säännönmukaisesta liikeajasta. Lääninhallituksen päätöksen perusteena ovat siten olleet lähinnä yleisen syyn luonteiset seikat.

Lääninhallituksen ei olisi oikeudellisten edellytysten puuttuessa tullut myöntää valituksenalaista poikkeuslupaa.

Laki vähittäiskaupan ja eräiden työliikkeiden liikeajasta 1 §
Laki vähittäiskaupan ja eräiden työliikkeiden liikeajasta 4 §

KHO:n päätös 15.3.2001 taltionumero 482. Päätöstä ei muuteta.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.