Hakutulokset
- Uutiset
15.12.2009 6.41
EIT: Aseistakieltäytyjää ei syrjitty, kun hänelle ei myönnetty vapautusta siviilipalvelustaItävallan sotilaspalvelulain mukaan asepalveluksesta vapauttaminen koski vain Itävallan laissa tarkoitettujen tunnustettujen kirkkokuntien jäseniä. Itävallan evankelisten yhteisöjen liitto, johon valittaja kuului, ei ollut tunnustettu kirkkokunta. EIT katsoi, ettei valittajan asemaa voitu rinnastaa tunnustetun kirkon jäsenen asemaan eikä EIS 14 artiklaa ollut rikottu. - Uutiset
14.12.2009 17.25
Mitro Repo pettyi KHO:n ratkaisusta pappiskiellossaKorkein hallinto-oikeus on hylännyt Mitro Revon kantelun pappiskiellosta. Ortodoksinen piispainkokous määräsi isä Mitron toukokuussa 2009 kirkolliseen toimituskieltoon EU-parlamenttiehdokkuuden ja mahdollisen parlamenttijäsenyyden ajaksi. KHO:n mukaan ortodoksipapin toimintakieltoon liittyvät tulkintakysymykset kuuluvat piispainkokouksen toimivaltaan. - Uutiset
7.12.2009 11.46
Minareettien kieltäminen nousi esiin myös SuomessaPerussuomalaisten Nuorten mielestä minareettien kieltäminen ei ole uskonnonvapauskysymys, sillä niiden käyttö ei ole edellytys islamilaisen uskon harjoittamiselle. Koraanissa tai muissa islamin pyhissä kirjoituksissa minareetteja ei mainita. Tätä asiaa Suomessa ei ole riittävästi huomioitu ja Perussuomalaiset Nuoret harkitsisivatkin myös Suomessa minareettien rakentamisen kieltämistä.
- Uutiset
26.11.2009 17.33
KHO: Naispuolisen pastorin kanssa jumalanpalveluksen toimittamisesta kieltäytyneelle mieskappalaiselle voitiin määrätä kurinpitorangaistusKappalainen oli kieltäytynyt kahdesti virkatehtävistään toimittaa jumalanpalvelus yhdessä naispuolisen pastorin kanssa. Hänelle oli tämän vuoksi voitu määrätä kurinpitorangaistus. Kurinpitorangaistukseksi määrättyä virantoimituksesta ja pappisviran toimittamisesta erottamista kolmeksi kuukaudeksi ei ollut syytä muuttaa. - Uutiset
23.11.2009 16.14
Kirkollisvero nousee 21 seurakunnassaVuoden 2010 alusta 21 seurakuntataloutta on päättänyt nostaa kirkollisveroprosenttiaan. Kolme seurakuntataloutta laskee kirkollisveroaan. Luterilaisessa kirkossa on ensi vuonna yhteensä 323 seurakuntataloutta. Seurakuntataloudella tarkoitetaan itsenäistä seurakuntaa ja seurakuntayhtymää.
- Uutiset
6.10.2009 16.56
Väitös uskonnon ja demokratian oikeudellisista rajoistaLL.M. Dorota Anna Gozdecka väittelee Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Religions and legal boundaries of democracy in Europe - European commitment to democratic principles" (Uskonnot ja demokratian oikeudelliset rajat Euroopassa). Tutkimuksessa osoitetaan, että Euroopassa suhtaudutaan uskontoon epäjohdonmukaisesti, olipa kyse uskonnon määritelmästä tai uskonnon opetuksesta.
- Uutiset
2.9.2009 14.59
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan piispainkokouksen kanta naispappeuteen on uskonnon- ja omantunnon vapautta koskevan vakiintuneen tulkinnan mukainen ja edistää tasa-arvoa- Kannanotto naispappeuteen evankelisluterilaisen kirkon piispainkokouksen selonteossa on omiaan edistämään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä, toteaa apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Hän punnitsee ratkaisussaan, millainen tulkinta uskonnon ja omantunnonvapaudelle on annettava, kun kysymys on uskonnon harjoittamisesta työtehtävänä. Lindstedt toteaa, että uskonnonvapautta koskevan perustuslain pykälän esityöt eivät anna tukea sille, että papilla olisi mahdollisuus kieltäytyä virkatehtävästä vakaumuksensa vuoksi. - Uutiset
14.8.2009 12.19
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujaEduskunnan oikeusasiamiehen verkkosivuilla on julkaistu ratkaisut, joissa on kysymys muun muassa kunnan pienhankinnasta, kirkon työpaikkailmoituksen laadinnasta, tietokonelaitteiston korvaamista ammatillisessa kuntoutuksessa, tullitarkastajan ratkaisusta estää auton käyttö, esitutkinnan päättämisestä ilmoittamisesta, vangin kurinpitorangaistuksesta, poliisin velvollisuudesta vastata sähköpostiviestiin sekä kansaneläkelaitoksen virheellisestä menettelystä etuusasiassa. - Uutiset
14.7.2009 15.51
Koiria saa ulkoiluttaa hautausmailla jatkossakinKuopion seurakunta on poistanut koirakieltotaulut hautausmailta, kuten myös aiemmin tehtiin Helsingin hautausmailla. Sisäasiainministeriö päätti kesäkuussa, ettei se säädä lakia, joka kieltäisi koirien ulkoilutuksen hautausmailla. Luterilainen kirkko oli esittänyt tällaista lisäystä järjestyslakiin.
- Uutiset
15.6.2009 15.47
Heikoimmassa asemassa olevien terveyspalveluiden saamisessa vakavia puutteitaKirkon tutkimuskeskuksen Sairas köyhyys -tutkimus osoittaa, että heikoimmassa asemassa olevat henkilöt saavat riittämättömästi palveluita julkisessa terveydenhuoltojärjestelmässä. Tilastojen mukaan diakoniatyöntekijöihin otetaan nykyään yhteyttä lähes yhtä usein sairauden kuin taloudellisen ahdingon takia. Diakoniatyöllä on suuri merkitys heikompiosaisten terveyden tukemisessa ja sairauden aiheuttaman taloudellisen tilanteen paranemisessa.
- Uutiset
29.5.2009 14.09
Tutkimus: Kirkko työllistää vähän heikossa työmarkkina-asemassa oleviaVaikka kirkko ja seurakunnat ovat halukkaita työllistämään heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä, kirkkoon on työllistetty heitä vielä suhteellisen vähän. Heikossa asemassa olevien työllistäminen tulisi olla osa kirkon perustehtävää. Näin arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön 28.5.2009 julkaisemassa tutkimuksessa "Kirkko heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjänä".
- Uutiset
27.4.2009 14.00
Apulaisoikeusasiamies suosittelee seurakuntalehtien jakeluun osoitteellista jakeluaApulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin mukaan seurakuntalehtien jakelu osoitteellisina seurakunnan jäsenille näyttää olevan paras eri vaihtoehtoisista jakelumalleista. Se ottaa parhaiten huomioon hyvään hallintoon kuuluvan asiakasnäkökulman.
- Uutiset
9.4.2009 7.01
EIT: Itävallan laki oli syrjivä salliessaan vapautuksen siviipalveluksesta vain tunnustetun uskonnollisen yhdyskunnan jäsenelleEIT:n mukaan valtion tulee antaa jokaiselle uskonnolliselle yhdyskunnalle tilaisuus päästä samaan asemaan hakemuksestaan eivätkä asetetut edellytykset saa olla syrjiviä. EIT piti syrjivänä Itävallan lain säännöstä, jonka mukaan vapautusta siviilipalvelusta voitiin myöntää vain tunnustetun uskonnollisen yhdyskunnan jäsenelle. - Uutiset
30.3.2009 9.17
Apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti syytteet kolmessa erillisessä kansankiihotusjutussaApulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on nostanut syytteet kolmessa erillisessä asiassa, joissa on kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä yhdessä tapauksessa lisäksi uskonrauhan rikkomisesta. - Uutiset
17.3.2009 12.55
Lestadiolaiset pitävät kiinni ehkäisykiellosta - Arkkipiispa ja Ihmisoikeusliitto pitävät kieltoa ihmisoikeuksia loukkaavanaVanhoillislestadiolaiset eivät lievennä suhtautumistaan ehkäisyyn arkkipiispa Jukka Paarman vetoomuksesta huolimatta. Paarman mielestä ehkäisykielto saatetaan kokea ihmisoikeuksia loukkaavana painostuksena. Samoilla linjoilla on myös Ihmisoikeusliitto. Vanhoillislestadiolaisten mielestä roomalaiskatolisen kirkon oppi syntyvyyden säännöstelystä on kuitenkin luterilaista kirkkoa oikeampi.
- Uutiset
16.3.2009 14.26
Kirkon parisuhdelakityöryhmä pohti rekisteröidyn parisuhteen kirkollista siunaustaPiispainkokouksen asettama parisuhdelakityöryhmä ehdottaa yksimielisesti, että piispainkokous ryhtyy toimenpiteisiin pastoraalisen toimintaohjeen aikaansaamiseksi niitä tilanteita varten, jolloin kirkon työntekijältä pyydetään rekisteröidylle parisuhteelle kirkollista siunausta.
- Uutiset
30.1.2009 15.33
KHO ei myöntänyt vapaa-ajattelijoille oikeutta väestötietorekisterin tietojen saamiseen kirkosta eroamisen markkinoinnissaKorkein hallinto-oikeus katsoi muun muassa, että väestötietojärjestelmä ei ollut julkinen, eikä tietojen saamiseen nyt kysymyksessä olevaan tarkoitukseen ollut ehdotonta oikeutta. Väestörekisterikeskuksen ei voitu katsoa hakemuksen hylätessään asettaneen yhdistystä ilman väestötietolaista johdettavissa olevaa hyväksyttävää perustetta valituksessa mainituista poliittisista puolueista ja kaupallisista toimijoista poikkeavaan asemaan. Päätös, joka koski vain tietojen luovuttamista, ei myöskään rajoittanut yhdistyksen sananvapautta taikka uskonnonvapautta. - Uutiset
26.1.2009 12.03
Tutkimus kirkosta heikossa työasemassa olevien työllistäjänäKirkon organisaatioiden työnantajat ovat halukkaita työllistämään maahanmuuttajia. Valtaosalla ei kuitenkaan ole kokemusta maahanmuuttajien työllistämisestä. Muun muassa tämä selviää työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman tutkimuksen "Kirkko heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjänä" ennakkotiedoista.
- Uutiset
9.12.2008 5.01
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut tiedotteita, jotka koskevat muun muassa kiinteistöveroa, kuntaliitoksia, pellon ja metsän tuottoa, Pohjoismaiden osinkoveroa, kotitalousvähennystä, kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentteja sekä lähdeverotusta. - Uutiset
27.11.2008 12.21
Apulaisoikeusasiamies: Virkavelvollisuuksia ei rikottu turvapaikanhakijan majoittamisessaApulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt katsoo, että Turun Mikaelinseurakunnan seurakuntaneuvosto ja sen kirkkoherra eivät menetelleet virkavelvollisuuksiensa vastaisesti vuonna 2007, kun seurakunta tarjosi Iranista olevalle naiselle tukea ja majoitusta. Nainen oli turvapaikanhakija, joka oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. - Uutiset
17.11.2008 6.38
Verohallinnon uusia tiedotteita - aiheena muun muassa perintö- ja lahjaverotus sekä matkakuluvähennyksen määrä 2008Verohallinto on julkaissut tiedotteet "Usein kysyttyjä kysymyksiä perintö- ja lahjaverotuksesta", "Pääomatuloksi luettava osakaslaina", "Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2008 toimitettavassa verotuksessa" sekä "Ennakkoperinnän jako-osuuksia tarkistetaan verovuodelta 2008". - Uutiset
3.11.2008 13.35
Vapaa-ajattelijat haluaa kirkkolakia koskevan pykälän pois perustuslaistaOikeusministeriön asettama Perustuslaki 2008 -työryhmä on selvittänyt uuden perustuslain toimivuutta ja mahdollisia muutostarpeita. Työryhmän mietinnössä todetaan, ettei perustuslain mainintoja kirkkolaista ole tarpeen arvioida uudelleen. Vapaa-ajattelijain liitto ry sen sijaan esittää, että kirkkolakia koskeva 76 § poistetaan perustuslaista kokonaan.
- Uutiset
30.10.2008 14.02
Apulaisoikeuskansleri Puumalainen: Kirkonkin turvattava perusoikeus hyvään hallintoonApulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on antanut huomautuksen virheellisestä menettelystä kolmelle espoolaisseurakuntien viranhaltijalle. Lisäksi Puumalainen antoi vakavan huomautuksen Espoon ja Porvoon tuomiokapituleille virheellisestä menettelystä.
- Uutiset
30.10.2008 11.50
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon verkkosivuilla on julkaistu tiedotteita muun muassa verotilityksistä. - Uutiset
13.10.2008 11.54
Edilexin EU-lainsäädännön päivitystapaa ja systematiikkaa uudistettuEdilexin EU-lainsäädännön ajantasaisuutta seurataan jatkossa kuukausittain. Säädökset on järjestetty kansallisen lainsäädännön systematiikan mukaan.
- Uutiset
19.8.2008 16.28
Kunnallisvaalien äänestysikärajasta tehdään selvitysOikeusministeriössä tehdään tämän vaalikauden aikana kunnallisvaalien äänestysikärajan laskemisesta perusteellinen selvitys, joka on käytettävissä seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Kunnallisvaalien äänestysikärajan mahdollinen laskeminen on iso periaatteellinen kysymys. Äänioikeus liittyy nykyisin täysi-ikäisyyteen, joten asiaa on syytä arvioida myös tältä yleiseltä kannalta, tiedotetaan oikeusministeriöstä. - Uutiset
2.7.2008 16.02
EU ehdottaa syrjintäsuojaa myös työpaikan ulkopuolellaKomissio hyväksyi keskiviikkona 2.7. ehdotuksen direktiiviksi, jossa säädetään ikään, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja uskontoon tai uskoon perustuvalta syrjinnältä suojaamisesta työpaikan ulkopuolella. Uusi direktiivi takaisi tasa-arvoisen kohtelun sosiaalisessa suojelussa, sosiaaliturva ja terveydenhuolto mukaan lukien, koulutuksessa ja sellaisten tavaroiden ja palvelujen (myös asuminen) tarjonnassa ja toimituksessa, jotka ovat yleisölle kaupallisesti saatavilla. - Uutiset
1.7.2008 12.31
Hovioikeuden ratkaisu uskonrauhan rikkomista koskevassa asiassaHovioikeus katsoi, että uskonrauhan rikkomista koskevan rikoslain 17 luvun 10 §:n 1 kohdan rangaistussäännöksen ulottuvuutta ei voida sanamuodon vastaisesti laajentaa koskemaan rekisteröimätöntä uskonnollista yhdyskuntaa. Syyte uskonrauhan rikkomisesta oli sen vuoksi hylättävä. - Uutiset
23.6.2008 11.21
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisujaEduskunnan oikeusasiamiehen verkkosivuilla on julkaistu ratkaisut, joissa on kysymys muun muassa maaoikeuden lautamiehen esteellisyydestä, verovelvollisen kuulemisesta, tielautakunnan menettelystä, yhteisön kirkollisverovelvollisuudesta, työttömyyskassan jäsenmaksusta, maa-ainesluvasta, katkaisuhoitoon pääsemisestä, esitutkinnasta, kotietsinnästä sekä toimeentulohakemuksen käsittelystä. - Uutiset
19.6.2008 13.01
Tekijänoikeusneuvoston lausuntojaTekijänoikeusneuvosto on julkaissut lausunnot, joissa on kysymys muun muassa oikeudesta www-sivulla olleeseen kuvaan, tekijänoikeudesta kirkkotekstiileihin ja käärepaperin kuvioihin, kirkollisen teoksen uusintapainoksesta sekä aikakauslehtien kansikuvien tekijänoikeussuojasta. - Uutiset
13.3.2008 9.17
YLE: Suomessakin piileskellään kunniaväkivaltaaNuoret tytöt piileskelevät uskonnollista kunniaväkivaltaa myös Suomessa, kertoo YLE Uutiset. Jopa 16-vuotiaat tytöt pakoilevat järjestettyjä avioliittoja ja väkivaltaa tuntemattomilla turvapaikkakunnilla. Myöskään nuoria naisia kohtaavat oudot onnettomuudet eivät ole vieraita. Ongelmia on useissa uskontokunnissa. - Uutiset
27.2.2008 15.12
Tuomioistuinten, syyttäjien, oikeusavun ja ulosoton sähköpostiosoitteet muuttuvatTuomioistuinten, oikeusaputoimistojen sekä syyttäjän- ja ulosottovirastojen sähköpostiosoitteet muuttuvat 1.3.2008. Osoitteiden loppuosa muuttuu nykyisestä om.fi-päätteestä muotoon: etunimi.sukunimi@oikeus.fi. Myös asiointiin käytettävien virastopostien osoitteet muuttuvat oikeus.fi -päätteisiksi. Uuden sähköpostitunnuksen ottavat käyttöön myös Valtakunnansyyttäjänvirasto, kuluttajariitalautakunta, tuomarinvalintalautakunta ja konkurssiasiamiehen toimisto.
- Uutiset
21.2.2008 15.02
Avioliittoon vihkimiseen oikeutettujen piiriä aiotaan laajentaaSiviilivihkimisen toimittamiseen oikeutettujen virkamiesten piiriä esitetään laajennettavaksi. Siviilivihkimisen saisivat toimittaa myös maistraatissa toimiva julkinen notaari sekä käräjäoikeudessa käräjäviskaali ja notaari. Muutoksella turvattaisiin siviilivihkijöiden riittävä määrä ja palvelujen joustavuus kysynnän kasvaessa.
- Uutiset
8.2.2008 13.01
Esitys evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaiksi annettiinTasavallan presidentti antoi perjantaina 8. helmikuuta eduskunnalle hallituksen esityksen (HE 5/2008 vp) evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaiksi. Uusi evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki korvaa nykyisen evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain ja nykyisen evankelis-luterilaisen kirkon perhe-eläkelain. - Uutiset
8.2.2008 9.50
KHO: Jumalanpalveluksesta naispapin kanssa kieltäytynyt ei ollut kelpoinen vaaliehdokkaaksi kirkkoherran virkaanKirkkojärjestyksen mukaan kirkkoherran virkaan vaaliehdokkaaksi kelpoinen ei ole hakija, jolta ilmeisesti puuttuvat viran hoitamiseen tarvittavat edellytykset. Kirkkoherran viran hakija, joka oli ilmoittanut, ettei hän toimita jumalanpalvelusta naispapin kanssa, ei ollut vaaliehdokkaaksi kelpoinen.
- Uutiset
23.1.2008 13.33
Oikeustieteellinen väitös: Tunnustuksellisella papilla on oltava oikeus väistää alttariyhteistyötä naispapin kanssaKirkkoherra Arto Seppäsen väitöstutkimuksen mukaan kirkko-oikeus on jäänyt maallisen oikeuden jalkoihin tulkittaessa muun muassa naispapin kanssa alttariyhteistyöstä väistävää tunnustuksellista pappia. Seppäsen mukaan kirkko-oikeus on vähän tutkittu oikeudenala Suomessa. Tutkimuksen ja keskustelun vähäisyys ovat johtaneet siihen, että kirkon omassa lainkäytössä ja hallinto-oikeuksissa kirkkolainsäädäntöä on alettu tulkita muiden oikeudenalojen periaatteiden mukaan.
- Uutiset
20.12.2007 11.28
Toimikunta ei löytänyt ratkaisua Jehovan todistajien asevelvollisuuteenJehovan todistajien asevelvollisuudesta vapauttamista selvittänyt toimikunta pitää lain sisältöä siinä määrin ongelmallisena, että se haluaa asian laajalle lausuntokierrokselle. Itsestään selvää ratkaisuvaihtoehtoa puolustusministeriön keväällä asettama sinänsä yksimielinen toimikunta ei löytänyt.
- Uutiset
3.12.2007 16.10
Kirkon Ulkomaanapu vaatii oikeutta turvapaikanhakijoilleKirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva nuorten ja nuorten aikuisten vaikuttamisverkosto Changemaker kampanjoi lauantaina 1.12. Kolmen Sepän aukiolla Helsingissä turvapaikanhakijoiden inhimillisemmän kohtelun puolesta. Kampanjan yhteydessä luovutettiin Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsille vetoomus, jossa vedottiin siihen, että Suomi pitäisi EU:ssa esillä Dublin-sopimuksen epäkohtia ja toimisi oikeudenmukaisemman eurooppalaisen turvapaikkapolitiikan puolesta. - Uutiset
30.11.2007 17.57
Maallinen oikeus rankaisi kirkon palvelijoita - naispapin syrjinnästä sakkojaHyvinkään käräjäoikeus on tuominnut kolme henkilöä sakkoihin naispapin syrjinnästä ensimmäistä kertaa Suomessa. Tuomio liittyy Hyvinkään kirkon tapahtumiin tämän vuoden keväällä. Kirkossa vieraillut Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen miespastori kieltäytyi tuolloin yhteistyöstä seurakunnan oman naispapin kanssa.
- Uutiset
19.11.2007 14.32
Apulaisoikeusasiamies: Kansalaissodan uhrien jälkikäteinen siunaaminen ei ollut lainvastaistaApulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt katsoo, että kansalaissodassa menehtyneiden, kirkkoon kuulumattomien ja joukkohautoihin haudattujen vainajien siunaaminen jälkikäteen ei loukannut uskonnonvapautta.
- Uutiset
16.11.2007 18.36
Naispapin syrjintää käsitellään ensimmäistä kertaa käräjilläHyvinkään käräjäoikeudessa syytetään Hyvinkään seurakunnan kappalaista, yhtä kirkkovaltuuston jäsentä ja seurakunnan jumalanpalveluksessa saarnaamassa vieraillutta pappia naispapin syrjinnästä. Syytteet liittyvät tapahtumiin Hyvinkään kirkon sakastissa maaliskuussa 2007.
- Uutiset
9.11.2007 9.16
Äänioikeus seurakuntavaaleissa laskee 16 vuoteen - kirkon virkamiesoikeudellisia säännöksiä ei saatettu perustuslain mukaisiksiKirkolliskokous hyväksyi äänioikeuden alentamisen seurakuntavaaleissa 16 vuoteen. Ehdokkuuden ikäraja säilyy 18 vuodessa. Virkamiesoikeudelliset säännökset jätettiin raukeamaan. Säännökset olisivat uudistaneet kirkkolakia perustuslain ja työelämän lainsäädännön mukaisiksi.
- Uutiset
11.10.2007 12.19
KHO:n ratkaisu kirkkoherran vaalia koskevassa asiassaKHO:2007:70Hallinto-oikeus kumosi tuomiokapitulin kirkkoherran vaaliehdotusta koskeneen päätöksen siltä osalta kuin toiselle vaalisijalle asetettu ehdokas oli katsottu vaalikelpoiseksi. Kolmannelle vaalisijalle astetulla ehdokkaalla ei ollut oikeutta hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen valituksin. Myös hänen purkuhakemuksensa jätettiin tutkimatta puhevallan puuttumisen vuoksi. - Uutiset
9.10.2007 14.39
Euroopan neuvosto: Luomisoppia ei pidä opettaa tieteenäEuroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous päätti äänestyksen jälkeen (48-25), ettei luomisoppia pitäisi opettaa kouluissa samalla tavoin tieteenä kuin evoluutioteoriaa. Parlamentaarikot patistavat neuvoston jäsenmaiden hallituksia päättäväisesti vastustamaan pyrkimyksiä nostaa luomisoppi evoluutioteorian rinnalle koulujen luonnontieteen opetuksessa. - Uutiset
18.9.2007 15.31
Kirkkohallitus esittää seurakuntavaalien äänioikeusikärajan laskemista 16 vuoteenSuomen luterilaisen kirkon kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle, että äänioikeusikäraja seurakuntavaaleissa laskettaisiin 16 ikävuoteen nykyisestä 18 vuodesta. Seurakuntavaaleissa valitaan jäsenet yksittäisen seurakunnan kirkkovaltuustoon ja seurakuntayhtymässä kunkin seurakunnan seurakuntaneuvostoon ja seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. Kirkkoherranvaalissa äänioikeusikäraja säilyisi esityksen mukaan 18 vuotena.
- Uutiset
13.9.2007 12.19
Myös toisen kirkon suojissa olevan naisen käännytyspäätös täytäntöönpanokieltoonKorkein hallinto-oikeus on määrännyt sudanilaisen Anna Ladon käännyttämiselle täytäntöönpanokiellon. Hallinto-oikeus oli aiemmin antanut Ladolle kielteisen turvapaikkapäätöksen. Kuopion seurakunnat otti heinäkuussa kantaa Ladon tapaukseen tarjoamalla turvapaikkaa. Lado anoi seurakuntien avulla muutoksenhakulupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
- Uutiset
11.9.2007 13.25
Porvoon piispa: Jäsenkato vaarantaa kirkon toiminnanPorvoon piispa Gustav Björkstrand on huolissaan kirkosta eroamisen suosiosta. Kirkkoon kuuluvien osuus suomalaisista laskee vuoteen 2030 mennessä 15 prosenttiyksikköä, jos tahti jatkuu nykyisenä. Viime vuonna kirkosta erosi lähes 35.000 suomalaista, kertoo STT.
- Uutiset
3.9.2007 15.46
Kirkon Ulkomaanapu kampanjoi oikeudenmukaisen kaupan puolestaMaanantaina 3.9. käynnistyneellä Kirkon Ulkomaanavun Kuka korjaa sadon? -kampanjalla herätetään huomiota maailmantalouden köyhyyttä edistäviin rakenteisiin ja käydään keskustelua eri toimijoiden välillä. - Uutiset
23.8.2007 12.55
Pääesikunta haluaisi kumota Jehovan todistajien poikkeuslainPääesikunta haluaisi kumota poikkeuslain, joka vapauttaa Jehovan todistajat asevelvollisuudesta. "Ei meillä ole mitään intressiä saada tätä pientä ryhmää suorittamaan palvelusta, mutta laki on syrjivä, se asettaa ikäluokan nuoret epätasa-arvoiseen asemaan ja esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomitea huomauttaa asiasta joka toinen vuosi", perustelee komentajakapteeni Jyrki Kivelä Pääesikunnasta.
- Uutiset
3.8.2007 13.54
Suomen ekumeenisen neuvoston turvapaikkaoppaan näkemys lain asemasta ei saa ymmärrystä oikeusoppineiltaSuomen ekumeenisen neuvoston julkaisu "Kirkko turvapaikkana" on herättänyt kiivasta keskustelua. Oppaan lause "Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen äärimmäisessä tilanteessa, jossa turvapaikanhakijaa uhkaa karkotus, vaatii tottelemattomuutta vallitsevia lakeja kohtaan" ei ole saanut ymmärrystä oikeusoppineilta.
- Uutiset
7.5.2007 15.43
Arkkipiispa toivoo virkatehtävistä kieltäytyviä pappeja hakemaan muihin tehtäviinArkkipiispa Jukka Paarma toivoo, että virkatehtävistään kieltäytyvät papit hakeutuvat muihin tehtäviin. Käytännössä kysymys on miehistä, jotka kieltäytyvät työskentelystä naispappien kanssa. Paarman mukaan kirkosta löytyy myös sellaisia tehtäviä, joita kaikki voivat hoitaa ilman omantunnon vaivoja. Työtä voisi olla eri merkiksi opettajana ja tutkijana tai erilaisten yhdistysten palveluksessa.
- Uutiset
2.5.2007 16.57
Maaseutuvirasto aloittiMaaseutuvirasto aloitti toimintansa toukokuun alussa Helsingissä. Virasto hoitaa viljelijätukien, maaseudun rahoitus- ja kehittämistukien sekä markkinatukien toimeenpanon. Maaseutuvirasto palvelee maatilayrityksiä, maanviljelijöitä, maaseudun mikroyrityksiä ja maaseudun kehittäjiä kyläyhdistyksistä yliopistoihin. Viljelijät asioivat tukiasioissa kuitenkin edelleen TE-keskusten maaseutuosastojen ja kuntien maaseutuviranomaisten kanssa.
- Uutiset
25.4.2007 9.25
Kirkko sai ohjeet vastuullisesta sijoittamisestaKirkkohallitus on hyväksynyt kirkon vastuullisen sijoittamisen ohjeet. Uudet ohjeet perustuvat positiiviseen arvottamiseen, aktiiviseen vaikuttamiseen sekä välttämisen periaatteeseen. Ohjeiden mukaan sijoitetaan yrityksiin, jotka tuntevat vastuuta yksilöstä, ympäristöstä ja yhteiskunnasta, koska pelkästään epäeettisten sijoituskohteiden karsinta ei tee loppusalkusta vastuullista.
- Uutiset
27.3.2007 10.06
Laitosradio uhkaa tietosuojaaTietosuojavaltuutetun toimisto pitää paheksuttavana sitä, että seurakunnat lähettävät ääntä ja kuvaa kirkosta palvelukoteihin ja sairaaloihin ilman, että tiedottaisivat aina lähetyksestä tilaisuuteen osallistuville. Tällä hetkellä on mahdollista, että laitoksissa kuunnellaan esimerkiksi häitä ja hautajaisia suorana lähetyksenä asianosaisten sitä tietämättä, kertoo Savon Sanomat.
- Uutiset
18.1.2007 11.00
Asiantuntijoiden arvioita työelämän monimuotoisuudesta tulevaisuudessaAsiantuntijat odottavat työelämän monimuotoisuuden kasvavan nykyisestä vuoteen 2020 mennessä. Maahanmuuttajien määrä kasvaa ainakin kaksinkertaiseksi nykyisestä eli 300.000:een. Monimuotoisuuden edistämisessä asiantuntijat näkevät keinoina myös lainsäädännölliset toimet.
- Uutiset
23.11.2006 11.55
Nettivieraana OM:n kansliapäällikkö Kirsti Rissanen: Oikeuspoliittista tutkimusta tarvitaan lisääPääministeri Vanhasen hallitus on useassa yhteydessä korostanut julkisen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen merkitystä taloudelliselle kasvulle sekä henkiselle ja aineelliselle hyvinvoinnille. Julkisen vallan tuleekin perustaa politiikkansa ja toimenpiteensä tietoon, ei luuloon (”evidence based policy”), oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissanen kirjoittaa.
- Uutiset
10.11.2006 9.23
Uusi laki ortodoksisesta kirkosta voimaan 2007 alustaSuomen ortodoksista kirkkoa koskeva lainsäädäntö uudistuu kokonaisuudessaan. Uudistuksen keskeisin tavoite on vahvistaa ortodoksisen kirkon itsehallintoa ja supistaa valtion osuutta kirkon sisäistä toimintaa ja hallintoa koskevassa päätöksenteossa.
- Uutiset
8.11.2006 11.11
Kirkolliskokous keskusteli virkamiesoikeudellisista säännöksistä - äänestysikäraja seurakuntavaaleissa laskee 16 vuoteenTurussa syysistuntoaan jatkanut kirkolliskokous kävi tiistaina 7.11. keskusteluja kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamisesta. Uudistuksen tavoitteena on kirkon viranhaltijoiden oikeusaseman sekä oikeuksien ja velvollisuuksien selkeyttäminen. Keskiviikkoisessa kokousessa päätettiin, että äänestysikärajaa seurakuntavaaleissa lasketaan nykyisestä 18 vuodesta 16 vuoteen.
- Uutiset
28.9.2006 13.45
Kirkkohallitus: Seurakuntien yhteisövero-osuutta ei tule alentaaKirkkohallitus katsoo, ettei osuuden alennuksen jälkeen yhteisövero-osuus enää ilmeisesti kattaisi edes hautaustoimen kustannuksia eikä riittäisi lainkaan seurakuntien muiden yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen, ei myöskään esimerkiksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkkorakennusten korjauskustannuksiin.
- Uutiset
12.9.2006 8.52
Piispainkokous pohtii kirkon johtamiskoulutusta ja ohjeistusta työyhteisön ongelmiinMikkeliin 12.-13. syyskuuta kokoontuva piispainkokous pohtii kokouksessaan ohjeistusta työyhteisön ongelmiin. Asian käsittely aloitettiin kevään piispainkokouksessa, jossa päätettiin pyytää lausunnot tuomiokapituleilta piispa Mikko Heikan johtaman työryhmän mietinnöstä sekä siinä esitetyistä suosituksista ja niiden soveltamisesta.
- Uutiset
29.6.2006 9.40
Kansanedustaja Sinikka Hurskaisen ilmaisunvapausraportti ykkösaiheeksi Euroopan neuvostossaKansanedustaja Sinikka Hurskaisen raporttia ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta on käsitelty tällä viikolla Euroopan Neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa Strasbourgissa. Hurskaisen raportti on noussut täysistuntoviikon tärkeimmäksi kysymykseksi.
- Uutiset
13.6.2006 8.01
Apulaisoikeusasiamies: Seurakunta menetteli lainvastaisesti lähettäessään uskonnollisia julkaisuja myös seurakuntaan kuulumattomille henkilöilleApulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin mielestä lehden julkaisijan vastuulla on järjestää sellainen jakelu, joka kunnioittaa ihmisten uskonnollista vakaumusta. Paras vaihtoehto Lindstedtin mielestä olisi, jos lehti jaettaisiin postin mukana vain seurakunnan jäsenille, kuten useissa seurakunnissa tehdäänkin. - Uutiset
17.5.2006 9.58
Vapaa-ajattelijat haluaisivat korvata oikeudenkäymiskaaren valat vakuutuksellaVapaa-ajattelijain liitto ry esittää oikeusministeriölle, että oikeudenkäymiskaarta muutettaisiin siten, että tuomarin, todistajan ja asiantuntijan vala ja vakuutus korvattaisiin yhdellä, kaikille yhteisellä vakuutuksella. Liiton mukaan nykyisessä oikeudenkäymiskaaressa ja uskonnonvapauslaissa on ristiriita.
- Uutiset
12.5.2006 6.05
Ortodoksisen kirkon itsehallintoa vahvistetaan - lainsäädäntö uudistuu kokonaisuudessaanOrtodoksista kirkkoa koskeva lainsäädäntö ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan. Esityksen keskeisimpänä tavoitteena on vahvistaa ortodoksisen kirkon itsehallintoa ja supistaa valtion osuutta kirkon sisäistä toimintaa ja hallintoa koskevassa päätöksenteossa. Kirkon sisäistä toimintaa ja hallintoa koskevaa norminantovaltaa ehdotetaan siirrettäväksi ortodoksisen kirkon kirkolliskokoukselle.
- Uutiset
2.5.2006 13.10
Opetushallituksen ohjeet lukiolain muutosten vaikutuksista uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseenOpetushallitus on julkaissut ohjeet lukion uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta. Uusissa ohjeissa täsmennetään oppilaan osallistumista uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen sekä uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä.
- Uutiset
31.3.2006 11.07
Huhtikuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHuhtikuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta,
- Automaattisessa liikennevalvonnassa määrättävä rikesakko ajoneuvon haltijalle,
- Aluksille öljypäästömaksu,
- Viranomaisille mahdollisuus hätätekstiviestien lähettämiseen,
- Sairastavan yrittäjän omavastuuaika lyhenee,
- Kirkkolain muutokset,
- Työeläkelaitoksia koskevat muutokset,
- Energia-avustus laajenee lämmitysjärjestelmän muutoksiin - Uutiset
16.3.2006 10.04
Uudet ohjeet uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksestaOpetushallitus on uusinut peruskoulujen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskevat ohjeensa. Ohjeissa täsmennetään erityisesti oppilaan osallistumista uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun uskonnollisten juhlien ja tilaisuuksien järjestämistä. Ohjeissa käsitellään myös muun muassa oppilaan ja huoltajan asemaa sekä uskonnonopetusta antavien opettajien kelpoisuusasioita.
- Uutiset
17.2.2006 9.47
Piispainkokous korostaa lainsäädännön noudattamista myös seurakunnissaPiispainkokous, joka oli koolla 14.-15.2.2006 Helsingissä, totesi sukupuoleen perustuvan virkakysymyksessä tapahtuvan syrjinnän juridisilta perusteiltaan kestämättömäksi. Erilaisia virkanäkemyksiä koskevia ongelmia kirkossa tulee hoitaa ensisijaisesti pastoraalisesti, keskustelujen ja piispallisen kaitsennan avulla.
- Uutiset
17.2.2006 8.42
Euroopan parlamentin päätöslauselma ilmaisuvapaudesta ja uskonnollisista vakaumuksistaParlamentti totesi 16.2. hyväksymässään yhteisessä päätöslauselmassa, että ilmaisunvapaus ja tiedotusvälineiden riippumattomuus ovat "yleismaailmallisia oikeuksia", mutta niitä tulee harjoittaa vastuullisesti ja muiden tunteita kunnioittaen. Päätöslauselma liittyy kiistaan, joka alkoi eräiden eurooppalaisten lehtien julkaistua pilapiirroksia profeetta Muhammedista. Parlamentti osoitti myös solidaarisuuttaan Tanskalle ja tuomitsi jäsenvaltioiden edustustojen polttamiset. - Uutiset
8.2.2006 12.49
Piispainkokous pohtii naispappeutta ja muita työelämän ongelmiaPiispainkokouksen perustama työryhmä on jättänyt piispainkokoukselle mietintönsä Työn johtaminen, työyhteisön kehittäminen ja työturvallisuus. Siinä on kartoitettu johtamisen, työyhteisöjen ja työterveyden tai työhyvinvoinnin kannalta niitä ongelmia, joita voi syntyä tilanteissa, joissa henkilö vakaumuksensa perusteella kieltäytyy yhteistyöstä tai kiiistää työtoverinsa ammatillisen identiteetin oikeutuksen tai joissa henkilöä painostetaan työtehtäviin vakaumuksensa vastaisesti.
- Uutiset
7.2.2006 15.27
Teosto ei saanut vaatimiaan korvauksia seurakuntayhtymiltä kirkossa esitetyistä kauneimmista joululauluistaKKO:2006:12Kahdessa kirkossa oli järjestetty yhteensä kuusi "Kauneimmat joululaulut" -nimistä tilaisuutta. Korkeimman oikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla katsottiin, että teosten esittäminen oli ollut tekijänoikeuslain 21 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin tilaisuuksien pääasia. Sen sijaan tilaisuudet olivat saman lainkohdan nojalla tekijän yksinoikeudesta vapaita, koska tilaisuudet oli järjestetty hyväntekeväisyystarkoituksessa, ja teosten esittäjät tekivät sen korvauksetta.
- Uutiset
26.1.2006 10.57
Vankilasielunhoidon työryhmän mietintöRikosseuraamusviraston asettaman vankilasielunhoidon työryhmän mietintö ”Oikeus uskontoon. Vankilasielunhoito ja vankeinhoidon rakennemuutos” on valmistunut. Jotta oikeus uskontoon toteutuisi tasavertaisesti kaikissa vankiloissa, tulisi vankilasielunhoitoa koordinoida nykyistä paremmin. Vankilasielunhoitajat ovat kirkkojensa lähettämiä ja he voivat yhdessä vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa tarjota merkittäviä voimavaroja vankiloiden käyttöön, mietinnössä todetaan.
- Uutiset
29.11.2005 7.29
Kirkollisvero muuttuu 18 seurakuntataloudessaKirkollisveroprosentti nousee ensi vuonna kymmenessä seurakuntataloudessa ja laskee kahdeksassa seurakunnassa. Pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Kaarinassa maksetaan matalinta kirkollisveroprosenttia (1,00 %). Korkein kirkollisveroprosentti (2,25 %) on Turun saaristossa sijaitsevassa Iniön seurakunnassa.
- Uutiset
15.9.2005 10.38
Hallinto-oikeuden mukaan "eroa kirkosta" -bussimainoksen kielto oli lainmukainenHämeenlinnan hallinto-oikeuden mukaan Tampereen kaupungin liikennelaitoksen päätös kieltää www.eroakirkosta.fi-verkkosivun mainonta linja-autoissa ei ollut lainvastainen. Päätös tehtiin äänin 2-1.
- Uutiset
15.9.2005 7.48
Luterilainen kirkko selvittää laajasti parisuhdelain seurauksiaSuomen luterilaisessa kirkossa on käynnissä kokonaisvaltainen selvitystyö suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen ja erityisesti parisuhdelain seurauksista kirkossa. Samalla kartoitetaan muitten kirkkojen kantoja ja argumentteja. Kirkolliskokous on lähettänyt parisuhteen rekisteröinnin seurauksia koskevan asian piispainkokoukselle siihen liittyvien teologisten ja juridisten näkökohtien selvittämiseksi.
- Uutiset
12.9.2005 12.12
EFFI: Suuren valiokunnan puututtava tekijänoikeuslain ongelmakohtiinElectronic Frontier Finland ry (EFFI) vaatii eduskunnan suurta valiokuntaa puuttumaan uuden tekijänoikeuslain ongelmakohtiin. Valiokunta käsittelee lakiesitystä keskiviikkona 14.9. Esitys jäi viime perjantaina ristiriitaiseen tilaan, kun kirkkomusiikin korvauskäytäntöä koskenut kiista vei kansanedustajien huomion täysistunnossa. - Toisessa tiedotteessaan EFFI kummeksuu laskelmia teletietojen tallennushankkeen kustannuksista.
- Uutiset
29.7.2005 13.46
ESS: Leireille haetaan turvaa lakia kiertämälläSuurissa seurakuntayhtymissä on tänä kesänä jouduttu turvautumaan poikkeuksellisiin keinoihin, jotta leirityöntekijöiden työaika- ja vastuukysymykset on saatu järjestettyä, Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa. - Uutiset
3.6.2005 17.03
Työryhmä esittää rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille valtionavustusta jäsenmäärien pohjaltaOpetusministeriön työryhmän mukaan valtionavustusta voisivat jatkossa saada rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat laskennallisin perustein jäsenmäärän mukaan. Valtionavustusta ei myönnettäisi alle sadan jäsenen yhdyskunnille eikä yhdyskunnille, joilla ei tosiasiallisesti ole lainkaan tai vain hyvin vähän toimintaa. Valtionavustuksen ei myöskään tulisi olla yhdyskunnan ainoa tai pääasiallinen rahoituslähde.
- Uutiset
14.4.2005 15.31
Västötietolakiin muutoksia toukokuun alustaVäestötietolakiin lisätään säännökset Väestörekisterikeskuksen tarjoamasta tietojenkäsittelypalvelusta. Uudessa palvelussa on mahdollista järjestää muuhun tietojärjestelmään kuin väestötietojärjestelmään sisältyvien henkilö- ja rakennustietojen ylläpito teknisesti väestötietojärjestelmän yhteydessä. - Uutiset
11.4.2005 6.03
Kirkot vetoavat oikeudenmukaisen kaupan puolestaKirkot ja niitä lähellä olevat järjestöt kokoavat kansainvälistä vetoomusta oikeudenmukaisen kaupan puolesta. Vetoomus muistuttaa, että ihmisoikeudet, ympäristö ja taloudellinen oikeudenmukaisuus on asetettava etusijalle kansainvälisessä kauppapolitiikassa. Allekirjoittajat vetoavat hallituksiin, että ne muuttaisivat kaupan kansainvälisiä sääntöjä ja käytäntöjä tähän suuntaan.
- Uutiset
8.4.2005 10.23
Hallintoselonteko eduskunnalle - parempaa palvelua, tehokkaampaa hallintoaHallitus päätti 7. huhtikuuta antaa eduskunnalle selonteon keskus-, alue- ja paikallishallinnon toimivuudesta ja kehittämistarpeista. Tämä hallintoselonteko on laajin hallinnon toimivuutta ja kehittämistarpeita kuvaava selonteko yli kymmeneen vuoteen. - Uutiset
7.4.2005 9.02
KHO:n päätös maan lunastamisesta hautausmaan laajentamista vartenKHO:2005:22Lunastuslupa - Lunastuslupaviranomaisen tutkimisvelvollisuus - Hautausmaa - Kirkkovaltuuston toimivalta - Kirkkoneuvoston toimivalta - Yleinen tarve
- Uutiset
3.2.2005 14.44
Naispappeuteen liittyviä vakavia ongelmia alle kahdessa prosentissa seurakunnistaNaispappeuden vastustajien määrä vähenee. Miespapeista noin 13 prosenttia suhtautuu torjuvasti naisten pappeuteen, kun viisi vuotta sitten vastustajia tai varauksella suhtautuvia oli miespapeista lähes joka kolmas. Eniten torjuvia pappeja on Oulun hiippakunnassa ja Turun arkkihiippakunnassa. Osittain yhteistyöstä naispappien kanssa kieltäytyy neljä prosenttia miespapeista ja kokonaan 2-3 prosenttia.
- Uutiset
21.1.2005 9.30
Väestötietolakiin esitetään muutoksiaHallitus päätti 20.1. esittää, että tasavallan presidentti antaisi eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi väestötietolain muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi väestötietolakiin säännökset Väestörekisterikeskuksen tarjoamista tietojenkäsittelypalveluista.
- Uutiset
25.11.2004 13.48
KHO:n päätös lapsen osallistumisesta uskonnonopetukseenKHO:2004:99Perusopetus - Uskonnonvapaus - Uskonnonopetukseen osallistuminen - Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton lapsi - Yhteishuoltajuus - Toisen huoltajan ilmoitus - Huoltajien erimielisyys
- Uutiset
20.10.2004 15.20
Toimikunnan ehdotus laiksi ortodoksisesta kirkostaOrtodoksisen lainsäädännön uudistamistoimikunta on laatinut ehdotuksen laiksi ortodoksisesta kirkosta, jolla korvattaisiin nykyinen ortodoksista kirkkoa koskeva lainsäädäntö. Ehdotuksen keskeisenä tavoitteena on edelleen vahvistaa ortodoksisen kirkon itsehallintoa sekä vähentää valtiovallan osuutta kirkon sisäistä toimintaa ja hallintoa koskevassa päätöksenteossa. Kirkolla säilyisi kuitenkin perusteiltaan nykyisen kaltainen julkisoikeudellinen asema.
- Uutiset
9.9.2004 11.48
Presidentti Halosen puhe globalisaation oikeudenmukaisuudestaTasavallan presidentti Tarja Halonen puhui Kirkon Ulkomaanavun keskustelutilaisuudessa Helsingissä 8.9. aiheesta "Nälkä ja globalisaation oikeudenmukaisuus".
- Uutiset
24.8.2004 10.38
Kirkkolakiin muutoksiaKirkkolain muutoksella seurakuntayhtymä-
hallintoa kehitetään siten, että nykyisistä osittaisen ja täydellisen yhteistalouden seurakuntayhtymä-
malleista luovutaan. Uusimuotoisessa seurakuntayhtymässä on piirteitä molemmista malleista. Seurakuntayhtymä hoitaa yhtymään kuuluvien seurakuntien puolesta lakisääteisinä tehtävinä muun muassa kirkollisverotusta, keskusrahastomaksuja, talousarviota sekä henkilöstöhallintoa koskevia asioita. - Uutiset
31.5.2004 11.10
Väitös katolisen kirkon vaikutuksesta avioliittokäsitykseenHelsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa esitetään perjantaina 11.6.2004 klo 12 P III:ssa, Yliopistonkatu 3, tarkastettavaksi OTL Mia Korpiolan väitöskirja "Between Betrothal and Bedding: The Making of Marriage in Sweden, ca. 1200 - 1610".
Vastaväittäjinä ovat professori Maria Ågren (Upsalan yliopisto) ja emeritusprofessori James A. Brundage (Kansasin yliopisto) sekä kustoksena professori Jukka Kekkonen. - Uutiset
25.2.2004 8.02
Kirkkohallitus haluaa uudistaa seurakuntien yhteisövero-osuuden jakautumista - Uutiset
22.1.2004 16.40
Hautaustoimilain seurantatyöryhmä asetettiin - Uutiset
2.1.2004 9.19
Kirkkolaki muuttui - Uutiset
20.11.2003 16.19
Rukouspäiväjulistus kirjataan lakiin - Uutiset
22.10.2003 14.23
Kirkkolakiin kirkolliskokouksen esittämiä muutoksia - toimielimiin sukupuolikiintiöt - Uutiset
22.10.2003 13.32
Kirkkohallituksen mielestä pelkästään seksipalvelujen ostamista ei pidä kriminalisoida - Uutiset
7.10.2003 17.20
Kirkolliskokouksen valiokunta: Parisuhdelain johdosta ei esitetä uusia säännöksiä tai kaavoja - Uutiset
21.8.2003 14.46
Kirkkolakiin ehdotetaan muutoksia - Uutiset
11.8.2003 13.07
Lautakunta arvioimaan rekisteröitäviä uskonnollisia yhdyskuntia - Uutiset
30.7.2003 10.12
Uusi uskonnonvapauslaki voimaan 1.8.2003 - Uutiset
1.7.2003 14.54
KHO:n päätös kirkkoherran vaaliin kelpoisesta henkilöstä