Hakutulokset
- Uutiset
24.10.2023 10.30
Hovioikeus: Käräjäoikeus oli voinut hylätä verotarkastajiin kohdistetut virkarikosta koskevat rangaistusvaatimukset selvästi perusteettomina (ään.)Asiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko KO voinut hylätä kantajan vaatimukset valmistelussa selvästi perusteettomina ROL 7 luvun 17 §:n mukaisesti sekä muutoinkin KO:n menettelyn oikeellisuudesta sen toimittaessa valmisteluistunnon aikana osittaisen pääkäsittelyksi nimeämänsä suullisen menettelyn ja antaessaan lopullisen ratkaisun kansliassa valmistelun aikana. HO katsoi, että KO oli voinut hylätä kantajan rangaistusvaatimuksen ja siitä johtuvat korvausvaatimukset selvästi perusteettomina. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos puolestaan katsoi, ettei rangaistusvaatimus ollut oikeudellisesti selvästi perusteeton. (Vailla lainvoimaa 24.10.2023)
- Uutiset
23.10.2023 16.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei paritalon lämmitystä säätämässä käynyt vuokranantaja ollut rikkonut vuokralaisten kotirauhaaVuokranantajan ei ollut esitetyn näytön valossa näytetty oikeudettomasti tunkeutuneen pannuhuoneeseen säätämään lämmitystä eikä syytteessä ollut väitettykään vuokranantajan muilla tavoilla rikkoneen asianomistajien kotirauhaa. Syyte oli tämän vuoksi hylättävä ja vuokranantajaoli vapautettava tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta asianomistajille ja valtiolle. (Vailla lainvoimaa 23.10.2023)
- Uutiset
23.10.2023 15.25
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen: Perusteita määrätä saneerausmenettelyä lakkaamaan ei ollutHovioikeus totesi asiassa esitetyn uuden selvityksen perusteella, että yhtiö oli tehnyt asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä esille tuomiaan tehostamistoimenpiteitä, joiden johdosta yhtiön tilauskanta ja taloudellinen tilanne olivat parantuneet. Yhtiö oli kyennyt tämän johdosta lyhentämään menettelyn aikaisia velkojaan merkittävissä määrin. Sekä yhtiön että selvittäjän mukaan yhtiö kykenee nyt todennäköisesti suoriutumaan myös lopuista menettelyn aikaisista veloistaan. Hovioikeus katsoi, että perusteita määrätä saneerausmenettelyä lakkaamaan ei ollut. Käräjäoikeuden päätös oli näin ollen kumottava. (Vailla lainvoimaa 23.10.2023)
- Uutiset
23.10.2023 14.51
Oikeuskanslerin käsitys: Esitutkinnan aloittaminen vanhentuneista rikoksistaOikeuskansleri kiinnitti tutkinnanjohtajana toimineen aluesyyttäjän huomiota epäiltyjen rikosten syyteoikeuden vanhentumisen huomioon ottamiseen.
- Uutiset
23.10.2023 11.54
Vierashuoneessa tiedusteluvalvontavaltuutetun sijainen, oikeusinformatiikan ja tiedustelututkimuksen dosentti Mikael Lohse: lainvastaisesti hankitun informaation hyödyntäminen tiedustelussaTutkivan journalismin verkosto bell¿ngcat on useissa selvityksissään, kuten paljastaessaan Venäjän asevoimien Ukrainan maakohteisiin laukaisemien risteilyohjusten lentoratasuunnittelijat, tukeutunut yksittäisiin tietovuotajiin pienehköjä kertakorvauksia vastaan. Pitäisikö Suomen tiedusteluviranomaisille sallia tietojen vastaanottaminen kertaluonteisilta ”tiedottajilta” ja tulisiko tällaisille henkilöille voida maksaa tiedoistaan palkkio? Aihe on ajankohtainen ottaen huomioon, että hallitusohjelmassa kehotetaan tarkistamaan tiedustelulainsäädäntöä muun ohella tiedonsaantioikeuksien osalta.
- Uutiset
23.10.2023 11.00
Hovioikeuskin katsoi vastaajan syyllistyneen 11-vuotiaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön nuorena henkilönäHO katsoi, että viestien lähettämisessä oli ollut kysymys RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa (509/2014) tarkoitetusta seksuaalisesta teosta. Vastaaja (s. 2007) oli painostanut tapahtuma-aikaan (10.-11.5.2022) noin 11 vuoden ikäistä asianomistajaa lähettämään hänelle kuvan sukupuolielimestään masturboidakseen asianomistajalle ja uhannut jakaa asianomistajan puhelinnumeroa eteenpäin, mikäli asianomistaja ei lähetä kuvaa. Tämä oli asianomistajan viestien perusteella ahdistanut häntä. HO käräjäoikeuden tavoin katsoi, että vastaajann teko oli ollut omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä ottaen huomioon tekotapa ja asianomistajan varsin nuori ikä tapahtumahetkellä. Edelleen HO katsoi, ettei rajoitussäännös tullut asiassa sovellettavaksi. HO myös katsoi, ettei KKO:n ratkaisu KKO 2004:71 rinnastunut valituksessa katsotulla tavalla nyt puheena olevaan tapaukseen. Vastaaja tuomittiin 4 kk:n ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 23.10.2023)
- Uutiset
23.10.2023 9.00
Hovioikeus: Kanteluista luopumista ehdottaneelle asianajajalle oli voitu antaa varoitusValvontalautakunta oli määrännyt AA:lle seuraamuksena varoituksen, jota ei voitu pitää ankarana seuraamuksena. Valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu myöskään pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä taikka sen aiemmasta ratkaisukäytännöstä poikkeavana. HO katsoi, että ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 23.10.2023)
- Uutiset
20.10.2023 14.00
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Poliisihallituksen ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen huomiota vaatimuksiin laillisuusvalvonnan itsenäisyydestä ja uskottavuudestaPäätöksen mukaan valvova viranomainen ei voi perustaa omaa itsenäistä oikeudellista arviotaan pelkästään virkamiehen ilmoitukseen menettelynsä asianmukaisuudesta. - Uutiset
20.10.2023 11.50
Hovioikeus: Oliko asianajotoimistolla ollut oikeus luovuttaa henkilökohtaiseen asiakassuhteeseen asianajotoimiston kanssa liittyviin asiakirjoihin sisältyvät tiedot OK 17 luvun 13 §:n 1 ja 3 momentin todistamiskiellon estämättäKonkurssipesän todisteiksi nimeämät asiakirjat liittyivät B Oy:n tai A:n henkilökohtaiseen asiakassuhteeseen asianajotoimiston kanssa. Kysymys oli ennen kaikkea siitä, oliko asianajotoimistolla ollut oikeus luovuttaa sanottuihin asiakirjoihin sisältyvät tiedot OK 17 luvun 13 §:n 1 ja 3 momentin todistamiskiellon estämättä. Arvioitavana oli edellä mainitun todistamiskiellon suhde konkurssilain 8 luvun 9 §:ssä säädettyyn pesänhoitajan oikeuteen saada tietoja. KO oli hylännyt vaatimuksen käyttö- ja hyödyntämiskiellosta. HO ei muuttanut KO:n päätöksen ratkaisun lopputulosta. (Vailla lainvoimaa 20.10.2023)
- Uutiset
20.10.2023 11.28
Hovioikeus: Vanhemman sisaruksen Suomeen jääminen puolsi, sitä, ettei 15-vuotiasta lasta määrätty palautettavaksi YhdysvaltoihinOttaen huomioon, ettei asiassa ollut aihetta epäillä sitä, etteikö lapsen asiassa esittämä mielipide olisi hänen aito ja omansa ja kun lapsen etu puoltsi palauttamismääräyksen antamatta jättämistä erityisesti läheisestä sisarussuhteesta johtuen, oli hakemus hylättävä. (Vailla lainvoimaa 20.10.2023)
- Uutiset
20.10.2023 9.42
KKO: Ruotsista tilattuja vahvoja nikotiininuuskavalmisteita ei voitu pitää lääkkeenä - syyte salakuljetuksesta ja lääkerikoksesta hylättiinA oli tilannut postitse Ruotsista 40 rasiaa nikotiinia sisältäneitä valmisteita (nk. nikotiininuuska). Rasiat olivat sisältäneet yhteensä 840 annospussia, joiden nikotiinipitoisuus oli yli 4 milligrammaa annospussia kohden. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta salakuljetuksesta ja vaihtoehtoisesti lääkerikoksesta, koska A oli lääkelain 19 §:ssä ja lääkevalmisteiden henkilökohtaisesta tuonnista Suomeen annetun asetuksen 3 §:ssä säädetyn kiellon vastaisesti tuonut maahan lääkevalmisteita. HO:n tuomio kumottiin.
- Uutiset
20.10.2023 9.25
EUT: Vähintään viiden vuoden vankeusrangaistus tavaramerkin loukkauksesta voi osoittautua suhteettomaksiPerusoikeuskirjan 49 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansallisen lain säännökselle, jossa tavaramerkin käyttämisestä elinkeinotoiminnassa ilman yksinoikeuden haltijan suostumusta säädetään lievimmäksi rangaistukseksi 5 vuotta vankeutta, jos teko on toistettu useaan kertaan tai siitä on aiheutunut huomattavaa vahinkoa.
- Uutiset
20.10.2023 8.50
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi moottorikelkan kuljettajan syyllistyneen vammantuottamukseenVastaajan esittämän vaihtoehtoisen tapahtumankulun mukaan hänen kelkkansa ei ollut osunut asianomistajaan missään vaiheessa tilannetta. Vastaajan kertomus ei selittänyt asianomistajalla tapahtuman jälkeen havaittuja vammoja. Kun otettiin lisäksi huomioon, että vastaajan mukaan asianomistaja oli seissyt huutaen hänen moottorikelkkansa edessä hakaten tuulilasia, epäuskottavaa oli, että vastaaja olisi kyennyt poistumaan tilanteesta ilman, että moottorikelkka olisi osunut asianomistajaan. Todennäköisempää sen sijaan oli, että moottorikelkka olisi tuossa tilanteessa osunut asianomistajaan syytteessä kuvatuin tavoin. Asianomistajan saamat vammat eivät olleet olleet vähäisiä. Vastaaja tuomittiin 20 ps rangaistukseen ja maksamaan asianomistajalle korvauksena tilapäisestä fyysisestä haitasta 1 000 euroa, sairaanhoitokustannuksista 300 euroa ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta 1 500 euroa viivästyskorkoineen. Vastaajan asianomistajlle maksettavaksi tuomitut vahingonkorvaukset ja oikeudenkäyntikulujen korvaukset saatiin periä vain liikennevahingosta vastuussa olevalta vakuutusyhtiöltä. (Vailla lainvoimaa 20.2023)
- Uutiset
19.10.2023 16.00
Arvopapereiden luovutusvoiton ilmoittamatta jättänyt tuomittiin törkeän veropetoksen asemasta perusmuotoisesta veropetoksesta 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseenKO oli päätynyt siihen, ettei veropetosta ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Tavoitellun hyödyn määrä (29.000 euroa) huomioiden kysymys ei kuitenkaan voinut olla lievästä veropetoksesta. Oikeudenmukainen rangaistus oli 4 kuukauden vankeusrangaistus, joka voitiin tuomita ehdollisena. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle vastajaalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 19.10.2023)
- Uutiset
19.10.2023 11.09
Dubaissa annettu elatusapupäätös oli täytäntöönpantavissa Suomessa - hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaaAsiassa esitetyin perustein KO oli katsonut (kirjallisessa menettelyssä), ettei kysymyksessä olevien ulkomaisten lapsen elatusapua koskevien päätösten pohjautuminen sharialakiin osoittanut niiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon olevan ilmeisesti vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita. Siten elatusapumääräysten tunnustaminen tai täytäntöönpano ei ollut ilmeisesti vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita. Asiassa ei ollut tullut esiin muutakaan ulkomailla annetun elatusapua koskevan päätöksen tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevan lain 7 §:ssä säädettyä kieltäytymisperustetta. Estettä elatusapumääräysten tunnustamiselle ja täytäntöönpanolle ei ollut. (Vailla lainvoimaa 19.10.2023)
- Uutiset
19.10.2023 7.44
Komissiolta etenemissuunnitelma järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan torjumiseksiKomissio esitti keskiviikkona 18.10. EU:n etenemissuunnitelman, jolla pyritään tehostamaan huumekaupan ja rikollisverkostojen torjuntaa. Suunnitelma vie eteenpäin tähän mennessä esitettyjä lainsäädännöllisiä ja operatiivisia aloitteita.
- Uutiset
18.10.2023 13.10
Viittomakielen tulkkaus olisi tullut järjestää lähestymiskieltoasiassa - apulaisoikeuskanslerilta ehdotus oikeussääntöjen kehittämiseksiKuurojen liitto ry arvosteli tekemässään kantelussaan käräjäoikeutta siitä, ettei se järjestänyt kuulovammaiselle lähestymiskieltoa hakeneelle henkilölle viittomakielen tulkkausta käräjäoikeuden istuntoon. Apulaisoikeuskansleri korosti, ettei tilanne ollut hakijan kannalta kohtuullinen tai oikeudenmukainen. Hakijan perusoikeuksien ja oikeusturvan vaarantuminen estyi myös osittain sattumanvaraisista syistä paikalla olleen tukihenkilön pystyttyä tulkkaamaan viittomakielellä. Apulaisoikeuskansleri pyytää oikeusministeriötä arvioimaan lähestymiskieltoa koskevan lainsäädännön tulkinnallisuutta, jolla on myös perus- ja ihmisoikeuksien vaarantumista koskevaa merkitystä. Ministeriön on esitettävä arvionsa viimeistään 30. tammikuuta 2024.
- Uutiset
18.10.2023 11.45
Hovioikeus: Yleisön läsnä olematta käsitellyn alaikäisen ryöstöasian tuomiota ei ollut määrättävä pidettäväksi salassaAsiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko rikosasiassa annettu tuomio määrättävä pidettäväksi salassa ottaen huomioon vastaajan nuori ikä (15–17-vuotias käsittelyn hetkellä) ja tämän takia tuomion julkisuudesta hänelle aiheutuvat haitalliset seuraukset. (Vailla lainvoimaa 18.10.2023)
- Uutiset
18.10.2023 11.03
Hovioikeus: Pro gradu -tutkielmaa voitiin pitää julkisuuslain 28 §:n 1 momentissa tarkoitettuna tieteellisenä tutkimuksena - hakijalle voitiin antaa tilaisuus perehtyä hakemuksen kohteena oleviin ihmiskauppaa tai törkeä ihmiskauppaa koskeviin tuomioihin myös siltä osin, kuin niihin sisältyi salassa pidettäviä tietojaHakemuksen kohteena olevat ratkaisut olivat hakemuksen ja sen liitteeksi oheistetun tutkimussuunnitelman perusteella tutkimuksen kannalta merkittäviä. Kun huomioon otettiin hakemuksen tarkoitus, hakijan tekemiksi ilmoittamansa suojatoimenpiteet, joita oli pidettävä tietosuojan näkökulmasta riittävinä, sekä se, että salassa pidettävät tiedot olivat muutettavissa siten, ettei asia eivätkä henkilöt olleet tapauksesta tunnistettavissa, hakijalle voitiin antaa tilaisuus perehtyä hakemuksen kohteena oleviin tuomioihin myös siltä osin, kuin niihin sisältyi salassa pidettäviä tietoja. (Vailla lainvoimaa 18.102023)
- Uutiset
18.10.2023 10.37
Syytteet nostettu Vastaamo-tapauksessaSyyttäjä on nostanut syytteen törkeästä tietomurrosta, törkeästä kiristyksen yrityksestä, 9 598 törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, 21 316 törkeän kiristyksen yrityksestä ja 20 törkeästä kiristyksestä epäiltyä henkilöä vastaan. Törkeä tietomurto on tehty 25.–26.11.2018 ja muut rikokset syys-lokakuussa 2020.