Hakutulokset
- Uutiset
18.8.2023 15.25
Oikeusasiamies: Poliisin menettely turvallisuustarkastuksessaOikeusasiamies katsoi muun muassa, että kantelijan kuljettaman ajoneuvon rekisteritietojen ristiriitaisuus partion tekemiin havaintoihin nähden oli muodostanut perustellun syyn ajoneuvon pysäyttämiselle ja poliisille kuuluvien tehtävien suorittamiseksi. Ratkaisussa esitetyn perusteella oikeusasiamies katsoi, että matkustajiin kohdistuneelle turvallisuustarkastukselle ei esitetty laillisia perusteita.
- Uutiset
18.8.2023 13.53
Riskienhallinnan käsikirja valtionhallinnon toimijoilleRiskienhallinnalla tuetaan organisaation tavoitteiden saavuttamista ja toimintaan liittyvien mahdollisuuksien ja uhkien tunnistamista. On tärkeää, että riskienhallinnan osa-alueita sovitetaan organisaation toimintaympäristön ja omien käytäntöjen mukaisiksi, jolloin ne parhaalla mahdollisella tavalla tukevat päätöksentekoa.
- Uutiset
18.8.2023 11.51
Hovioikeus: Oikeudenkäyntikuluvastuun jakautuminen välisattumustilanteessaHovioikeus katsoi, että asian lopputulos hovioikeudessa oli seurausta asian luonteen muuttumisesta, asianosaisseuraannosta ja uusien kiinteistönomistajien päätöksestä päättää oikeudenkäynti. Nämä välisattumukset eivät olleet asianosaisten tiedossa käräjäoikeudessa, ja ne olivat osin heidän vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella. Oikeudenkäymiskaaressa ei ole suoraan soveltuvaa säännöstä oikeudenkäyntikulujen ratkaisemiseksi edellä kuvatussa tilanteessa, vaan ratkaisu oli tehtävä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä soveltuvin osin noudattelevalla kohtuusharkinnalla. (Vailla lainvoimaa 18.8.2023)
- Uutiset
18.8.2023 11.30
Tuomari voi olla objektiivisesti arvioiden puolueeton vaikka asianosainen pitää häntä esteellisenä - hovioikeus hylkäsi esteellisyysväitteenHakija oli lausunut vaatimuksensa perusteina, että kyse oli vakavista jo vuosia jatkuneista laamannien ja tuomareiden sekä heidän alaistensa virkarikoksista ja ihmisoikeusrikoksista liittyen hakijaan perheineen. Hakijan mukaan kaikki Pohjois-Savossa vaikuttavat oikeuden jäsenet olivat siten jäävejä hakijan asioissa.
- Uutiset
18.8.2023 10.40
16-vuotiasta opiskelukaveriaan pöydän alla reidestä kosketellut 12 vuotta vanhempi opiskelija syyllistyi seksuaaliseen ahdisteluun - 90 päiväsakkoa ja 800 euron kärsimyskorvausVastaajan asianomistajaan kohdistamat koskettelut olivat olleet osapuolet ja teko-olosuhteet huomioon ottaen seksuaalisesti olennaisia. Koskettelut olivat kohdistuneet kehon sellaisille alueille ja olleet kokonaisuudessaan luonteeltaan sellaisia, että ne olivat olleet omiaan loukkaamaan asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Vastaaja oli siten menettelyllään syyllistynyt seksuaaliseen ahdisteluun. (Vailla lainvoimaa 18.8.2023)
- Uutiset
18.8.2023 10.10
Teolla oli rasistinen motiivi – koventamisperusteesta huolimatta hovioikeus lievensi ehdollisen vankeuden sakoksiV:tä ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Hänen syykseen luetut rikokset, kunnianloukkaus ja pahoinpitely, olivat edellyttäneet sen harkitsemista, tulisiko rangaistukseksi tuomita vankeutta. Hovioikeus katsoi tuomiossaan tekojen moitittavuudesta ja rangaistuksen mittaamisen lähtökohdista todettu huomioon ottaen, että 80 päiväsakon yhteinen sakkorangaistus oli koventamisperusteen soveltaminen huomioon ottaen oikeudenmukaisessa suhteessa V:n syyksiluettujen rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, tekojen vaikuttimiin sekä V:n rikoksista ilmenevään syyllisyyteen. Rangaistusta, 60 päivää ehdollista vankeutta, oli siten lievennettävä. (Vailla lainvoimaa 18.8.2023)
- Uutiset
18.8.2023 9.40
Väärällä rahalla palkkaennakon maksanut tuomittiin lievästä rahanväärennyksestä 50 ps rangaistukseenVastaaja oli antanut vääräksi tietämänsä 100 euron setelin K:lle palkkaennakkona, yhdessä kolmen aidon setelin kanssa.
- Uutiset
18.8.2023 9.16
KKO: Sebastian Tynkkysen valituslupahakemus hylättiinKorkein oikeus ei myöntänyt kansanedustaja Sebastian Tynkkyselle valituslupaa asiassa, jossa hänet oli tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. - Uutiset
18.8.2023 8.33
Poliisi: Nuorten epäillyksi tekemät rikokset ovat lisääntyneet merkittävästi alkuvuodesta – moniammatillista ennalta estävää työtä tarvitaan lisääNuorten epäillyksi tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet alkuvuodesta lähes 40 prosentilla ja pahoinpitelyrikokset noin neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Nuorten rattijuopumukset kasvoivat noin yhdeksällä prosentilla ja esimerkiksi 17-vuotiaiden törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset yli neljänneksellä.
- Uutiset
17.8.2023 15.52
Saila Tuomalan väitös: Tunnustuksen oikeellisuuden ja vapaaehtoisuuden varmistaminen tunnustamisoikeudenkäynnissäOTM, VT Saila Tuomala väittelee 1.9.2023 kello 12 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Tunnustuksen oikeellisuuden ja vapaaehtoisuuden varmistaminen tunnustamisoikeudenkäynnissä".
- Uutiset
17.8.2023 15.09
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi vastaajan oikeusturvan edellyttävän oikeusavun myöntämistä ja avustajan määräämistä varkausrikosta koskevassa asiassaLain esitöiden mukaan avustajan tarvetta harkittaessa ratkaisevaa olisi se, kykeneekö hakija ilman avustajaa asianmukaisesti valvomaan etuaan kyseessä olevassa asiassa. (Vailla lainvoimaa 17.8.2023)
- Uutiset
17.8.2023 12.30
Vainoamisen tunnusmerkistössä asetetaan vaatimus vainoamisen tekotavoissa määriteltyjen tekojen tekemisestä toistuvastiAsiassa oli riidatonta se, että vastaaja oli menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla. Vastaaja oli siten soittanut asianomistajalle ainakin 484 kertaa, minkä lisäksi vastaaja oli ottanut asianomistajaan yhteyttä tekstiviestein ja whatsup-sovelluksen välityksellä. Kirjallisena todisteena olevan puhelu- ja viestitietojen mukaan puhelut olivat tulleet 7 päivän aikana. Ottaen huomioon yhteydenottojen lukuisuus ja se, että niitä oli tullut useamman päivän aikana, kysymys oli ollut toistuvasta yhteydenotosta. (Vailla lainvoimaa 17.8.2023)
- Uutiset
17.8.2023 11.10
Hovioikeus äänesti: Syytteen nostamisen määräajan pidennystä ei voitu enää myöntää takavarikkoa koskevassa asiassaPakkokeinolain 7 luvun 14 §:ssä tuomioistuimelle on asetettu velvollisuus ratkaista asia määräajan kuluessa. Säännöksessä asetetun määräajan noudattamista on siten pidettävä ehdottomana. Myös pakkokeinolain 7 luvun 14 §:n 3 momenttiin 1.10.2023 voimaan tuleva muutos (452/2023), jonka mukaan jatkossa pyyntö on esitettävä viimeistään kaksi viikkoa ennen määräajan päättymistä viittaa siihen, että pakkokeinolain 7 luvun 14 §:ssä säädetty määräaika on koettu liian lyhyeksi ja sen pidentämistä on pidetty tarpeellisena. Tämä puoltaa sitä, että määräaikaa on pidettävä ehdottomana. Näin ollen hovioikeus katsoi, että mikäli pyyntöä ei ratkaista määräajassa, määräaika umpeutuu eikä määräajan pidennystä voida enää myöntää. (Vailla lainvoimaa 17.8.2023)
- Uutiset
17.8.2023 10.44
Asianajajien valvontalautakunnan ratkaisujaValvontalautakunta on julkaissut verkkosivuillaan 16.8.2023 viisi uutta ratkaisua. Niissä kahdessa annettiin varoitus, kahdessa huomautus ja yhdessä ei tullut seuraamusta. Kevätkaudella 2023 valvontalautakunta ratkaisi 253 valvonta-asiaa ja 58 palkkioriita-asiaa eli yhteensä 311 asiaa. Valvonta-asioissa seuraamukseen johti noin kolmasosa ratkaistuista asioista ja palkkioriita-asioissa noin joka kymmenes ratkaisu johti suositukseen palkkion alentamisesta. Vireille ensimmäisen puolen vuoden aikana tuli yhteensä 298 asiaa. Valvontalautakunnan tavoitteena on käsittelyaikojen lyhentämiseksi ratkaista enemmän asioita kuin uusia tulee vireille, kertoo valvontayksikön päällikkö Britta Andersin.
- Uutiset
17.8.2023 10.15
41-vuotias mies kosketteli 13-vuotiasta lasta vaatteiden päältä taloyhtiön pihalla - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei yhdyskuntapalvelun määrääminen ehdollisen vankeusrangaistuksen oheisseuraamuksena ollut aiheellistaHO hyväksyi KO:n tuomion perustelut ja katsoi, että vastaajan vaihtoehtoinen tapahtumainkulku oli voitu riittävällä varmuudella poissulkea. Asiassa ei siten jäänyt järkevää epäilyä siitä, etteikö vastaaja olisi menetellyt hänen syykseen luetulla tavalla. Ehdollinen vankeusrangaistus oli HO:n näkemyksen mukaan riittävä seuraamus, kun otettiin huomioon se, että vastaajan toiminta oli ollut kertaluonteista ja lyhytaikaista ja tehty vaatteiden päältä. Lisäksi vastaaja oli ollut asianomistajaan nähden täysin vieras henkilö. (Vailla lainvoimaa 17.8.2023)
- Uutiset
17.8.2023 8.00
244,95 euron arvoisen Letherman-monitoimityökalun myymälästä anastanut syyllistyi näpistyksen asemasta varkauteen – hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaaAsiassa mainitun anastetun omaisuuden arvoa oli pidettävä sellaisena, jonka anastamisesta oikeuskäytännössä on vakiintuneesti luettu syyksi näpistys. Toisaalta vastaaja oli saman päivän aikana anastanut kahdella eri kerralla samasta myymälästä omaisuutta. KO oli katsonut, että vaikka kohdassa 1 anastetun omaisuuden arvoa oli vielä pidettävä jokseenkin vähäisenä, osoitti jälleenmyyntitarkoitus ja anastusten toistuminen saman päivän aikana sellaista suunnitelmallisuutta ja piittaamattomuutta toisen omaisuutta kohtaan, joiden vuoksi tekoa ei syytteen kohdassa 1 voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. (Vailla lainvoimaa 17.8.2023)
- Uutiset
16.8.2023 15.15
Käräjäoikeus arvioi konkurssipesänhoitajan palkkion kohtuullisuutta ja määräsi sen noin 10.000 euroa vaadittua pienempänä – hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa - Uutiset
16.8.2023 11.00
Hovioikeus tuomitsi näpistysrikoksesta 60 päivän ehdottoman vankeusrangaistuksen tuominneen käräjätuomarin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoonTapauksessa teot oli rikosoikeudellisesti arvioitu näpistyksiksi, joista voidaan tuomita vain sakkoa. Käräjätuomarin menettelyn seurauksena asianomistaja oli ollut vapautensa menettäneenä 40 vuorokautta. Teon vahingollisuus oli ollut siten merkittävä. Teon seurauksen vuoksi ja KKO:n rangaistuskäytäntö huomioon ottaen menettelyä ei voitu pitää haitallisuudeltaankaan vähäisenä. Tämän vuoksi teko ei ollut varoituksella sovitettavissa. Toisaalta kysymys oli ollut yksittäisestä tapauksesta eikä käräjätuomarin menettely ollut osoittanut välinpitämätöntä suhtautumista viranhoitoon. Myös syyttäjien menettelyllä esittää asiassa lainvastainen rangaistusvaatimus oli ollut ilmeinen vaikutus käräjätuomarin menettelyyn. Käräjätuomari oli sittemmin irtisanoutunut käräjätuomarin virastaan. Näihin seikkoihin nähden HO harkitsi oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi 30 päiväsakkoa. (Vailla lainvoimaa 16.8.2023)
- Uutiset
16.8.2023 8.25
JFT 1/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa oikeushenkilön rikosoikeudellinen vastuu, ympäristöprosessi, kestävä verotus, uusi Ahvenanmaan elinkeinolaki ja Lectio Praecursoria.
- Uutiset
15.8.2023 15.07
Asiantuntijat: Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen tuotava julkiseen keskusteluun SuomessaSuomessa tarvitaan kansanterveystieteellistä ja poliittista keskustelua tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisesta, toteavat THL:n ja Itä-Suomen yliopiston asiantuntijat tuoreessa julkaisussa. Silpomisia voitaisiin ehkäistä muun muassa koulutuksen, tutkimuksen ja lainsäädännön keinoin. Yleistajuinen artikkeli on julkaistu korkeatasoisessa Lancet Regional Health – Europe -lehdessä.