Hakutulokset
- Uutiset
18.9.2023 14.23
Tukes on saanut tietoonsa epäilyjä jyrsijämyrkkyjen väärinkäytöksistä ja muistuttaa: Kasvinsuojelututkinto ei oikeuta ammattikäyttöön rajoitettujen jyrsijämyrkkyjen käyttöön muualla kuin omassa maataloustoiminnassaSyksyn tulo saa jyrsijät hakeutumaan sisätiloihin ja moni miettii keinoja niiden torjumiseksi. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto muistuttaa, ettei kasvinsuojelututkinto oikeuta ammattikäyttöön rajoitettujen jyrsijämyrkkyjen käyttöön muualla kuin omassa maataloustoiminnassa. Tukes on saanut eri lähteistä tietoa jyrsijämyrkkyjen väärinkäytöksistä. Tukesin tietoon on tullut tapauksia, joissa jotkut ihmiset, joilla ei ole omaa maataloustoimintaa, ovat suorittaneet kasvinsuojelututkinnon, jotta ovat saaneet ostaa ja käyttää ammattikäyttöön tarkoitettuja jyrsijämyrkkyjä.
- Uutiset
18.9.2023 9.17
KKO: Laskusaatavien rahoittamista koskevaan sopimukseen liittyvän yleistakauksen ulottuvuusX Oy ja rahoitusyhtiö olivat sopineet X Oy:n laskusaatavien rahoittamisesta. X Oy:n hallituksen varajäsen oli rahoitussopimuksen tekemisen yhteydessä antanut yleistakauksen kaikista X Oy:n nykyisistä ja tulevista veloista rahoitusyhtiölle tiettyyn rahamääräiseen ylärajaan saakka. Rahoitusyhtiö vaati takaajalta suoritusta rahoitussopimuksen tekemisen jälkeen rahoittamistaan laskusaatavista.
Korkein oikeus katsoi, ettei yleistakausta ollut rajoitettu ajallisesti takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 5 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Takaajan katsottiin kuitenkin pykälän 2 momentin nojalla vastaavan vaadituista saatavista, koska päävelkana, jonka myöntämisen yhteydessä takaus oli annettu, pidettiin myös takauksen antamisen jälkeen syntyneitä rahoitussopimukseen perustuvia saatavia.
Osakeyhtiön hallituksen varajäsen ei ollut lain 2 §:n 6 kohdassa tarkoitettu yksityistakaaja. - Uutiset
15.9.2023 15.30
Hovioikeus: Pesänjakajan erottelupäätöksen mukaista asumiskorvauskannetta ei olisi saanut jättää tutkimattaKO:n tuomiossa 25.2.2022 oli annettu ratkaisu B:n moitekanteesta, joka oli siis hylätty. Valittaja (A) ei ollut moitekanneasiassa esittänyt sellaista vastakannetta, jossa hän olisi vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan hänelle pesänjakajan päätöksessä tarkoitetut saatavat. B:n moitekanteen johdosta annetussa tuomiossa ei näin ollen ollut asetettu eikä olisi voitukaan asettaa B:lle sellaista asumiskorvauksen maksamista koskevaa suoritusvelvoitetta, jonka osalta kyseinen tuomio olisi ollut pantavissa täytäntöön ulosottomenettelyssä. Moitekanteen johdosta annetulla tuomiolla ei siten ollut sellaista tähän asiaan ulottuvaa negatiivista oikeusvoimavaikutusta, joka olisi estänyt A:n nyt vireille paneman suorituskanteen tutkimisen. Sitä vastoin tuomiolla oli sellainen positiivinen oikeusvoimavaikutus, joka velvoitti A:n kannetta käsittelevän tuomioistuimen asettamaan pesänjakajan B:lle asettaman maksuvelvollisuuden ratkaisunsa perustaksi. KO:n päätöstä, jolla asia oli jätetty tutkimatta, oli mainituin perustein pidettävä virheellisenä. (Vailla lainvoimaa 15.9.2023)
- Uutiset
15.9.2023 12.41
Täyssähköautot loppuivat ennen tarjouskampanjan alkua – kuluttaja-asiamies puuttui Stockmannin ja Auto-Bonin Hullujen Päivien tarjousmarkkinointiinKuluttaja-asiamies on tarkastellut Stockmann Oyj Abp:n ja Auto-Bon Oy:n Hullujen Päivien täyssähköisen Peugeot e-2008 -autoa koskevaa tarjousmarkkinointia. Tarjousmarkkinointi oli kuluttajansuojalain vastaista, koska siinä luotiin virheellinen kuva tarjouksen alkamisajankohdasta eikä ilmoitettu tarjoustuotteiden kappalemäärää. Stockmann ja Auto-Bon sitoutuivat menettelemään kuluttaja-asiamiehen edellyttämällä tavalla markkinoidessaan tarjouksia tulevaisuudessa.
- Uutiset
15.9.2023 11.44
Hovioikeus tilaelementtien kaupasta: Voitonjakosopimuksen mukaista jaettavaa voittoa ei ollut syntynyt, eikä perusteita 323.125 euron vahingonkorvauksen maksamiselle siten ollutHovioikeudessa oli ratkaistavana kysymys siitä, onko tilaelementtien omistusoikeus siirtynyt kantajalta vastaajalle ja jos on, niin milloin sen voidaan katsoa tapahtuneen ja voidaanko asiassa vahvistaa kantajan omistaneen tilaelementit ennen niiden luovuttamista Garantiföreningen för Svenska Lekskolan i Norra Kymmenedalen rf:lle osana Svenska Lekskolanin päiväkotirakennusta. Lisäksi ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko vastaaja menetellyt osapuolten tekemän voitonjakosopimuksen vastaisesti ja aiheuttanut kantajalle vahinkoa myydessään Svenska Lekskolanin käyttöön tarkoitetun päiväkotirakennuksen, jossa osapuolten voitonjakosopimuksen kohteena olleita tilaelementtejä oli hyödynnetty, Z Oy:lle sellaisella myyntihinnalla, ettei voitonjakosopimuksen mukaista jaettavaa voittoa ollut syntynyt. (Vailla lainvoimaa 15.9.2023)
- Uutiset
15.9.2023 11.00
EUT: Ne bis in idem -periaatetta sovelletaan sopimattomista kaupallisista menettelyistä määrättäviin seuraamuksiin, jotka luokitellaan rikosluonteisiksi hallinnollisiksi seuraamuksiksiEnnakkoratkaisupyyntö esitetttiin asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Volkswagen Group Italia SpA ja Volkswagen Aktiengesellschaft ja toisaalta Italian kilpailun ja markkinoiden toimintaa valvova viranomainen ja joka koskee kyseisen viranomaisen tekemää päätöstä määrätä näille yhtiöille seuraamusmaksu sopimattomista kaupallisista menettelyistä
- Uutiset
15.9.2023 10.30
EIT: Siittiöiden ja alkioiden kuljettamisen kieltämisellä maahan, jossa kuolemanjälkeinen hedelmöitys on sallittu, ei loukannut oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseenTapaukset koskivat kieltoa viedä ensimmäisen valittajan kuolleen aviomiehen siittiöitä ja toisen valittajan ja hänen kuolleen aviomiehensä alkioita Ranskasta Espanjaan. EIT katsoi, ettei oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen ollut loukattu.
- Uutiset
15.9.2023 10.00
EUT: Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään oikeudesta eläkkeen lisään vain naisille, on välitöntä syrjintää - vahinko korvattava täysimääräisesti (Espanja)Kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi on saatettu mainitusta päätöksestä nostettu kanne, on velvoitettava kyseinen viranomainen paitsi myöntämään asianomaiselle vaadittu eläkkeen lisä, myös maksamaan hänelle korvaus, jolla kyetään täysin korvaamaan vahinko, jonka hän on syrjinnästä tosiasiallisesti kärsinyt, mukaan lukien hänelle oikeudenkäynnissä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja asianajajan palkkiot, sovellettavien kansallisten oikeusääntöjen mukaan, siinä tapauksessa, että kyseinen päätös on tehty sellaisen hallintokäytännön mukaisesti, jonka mukaan mainitun lainsäädännön soveltamista jatketaan kyseisestä tuomiosta huolimatta, mikä näin ollen velvoittaa asianomaisen henkilön vaatimaan tuomioistuimessa oikeuttaan mainittuun lisään.
- Uutiset
15.9.2023 7.30
EUT valmislomien irtisanomisesta poikkeuksellisissa olosuhteissa: Kansallinen tuomioistuin voi tietyin edellytyksin ilmoittaa omasta aloitteestaan matkustajalle hänen oikeudestaan irtisanoa sopimus ilman maksujaEspanjalainen ennakkoratkaisupyyntö esitetttiin asiassa, jossa asianosaisina ovat matkustaja RTG ja matkanjärjestäjä Tuk Tuk Travel SL ja jossa on kyse määrästä, jonka kyseinen matkustaja on maksanut matkapakettisopimuksen tekemisen seurauksena ja jonka palauttamista osittain hän vaatii kyseiseltä matkanjärjestäjältä sen jälkeen, kun hän oli peruuttanut kyseisen matkasopimuksen sen vuoksi, että koronavirus oli levinnyt kohdemaissa.
- Uutiset
14.9.2023 12.45
Hallinto-oikeus: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta esitti päätöksessään erityisen syyn sille, ettei Töölön ala-asteen koulun johtokuntaan ollut valittu tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaisesti vähintään 40 prosenttia miehiäKun otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksessä todettu miesehdokkaiden lukumäärä henkilöstöryhmien ehdokkaiden ja huoltajien ehdokkaiden osalta suhteessa täytettävänä olleisiin johtokunnan jäsenten ja varajäsenten paikkoihin, kasvatus- ja koulutuslautakunnan jaosto oli päätöksessään esittänyt erityisen syyn sille, ettei Töölön ala-asteen koulun johtokuntaan ollut valittu tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaisesti vähintään 40 prosenttia miehiä. Jaoston päätös ei siten ollut tasa-arvolain vastainen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta oli voinut valituksenalaisella päätöksellään hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. (Vailla lainvoimaa 14.9.2023)
- Uutiset
14.9.2023 12.02
Medialiitto: Kustantajat linjasivat globaalit tekoälyperiaatteetKustantajajärjestöt ovat julkistaneet ensimmäiset maailmanlaajuiset periaatteensa tekoälyn käytölle. Suomesta linjausten allekirjoittajana on valmisteluun osallistunut Uutismedian liitto.
- Uutiset
14.9.2023 11.51
Julkisasiamies: Kansallinen antidopingviranomainen, joka julkaisee internetissä dopingrikkomukseen syyllistyneen ammattiurheilijan henkilötietoja, ei riko yleistä tietosuoja-asetustaTästä seuraava tietosuojaa koskevaan oikeuteen puuttuminen voi olla tällaisen julkaisemisen ennaltaehkäisevän tavoitteen perusteella oikeutettua.
- Uutiset
14.9.2023 11.31
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta merkittävä päätös vammaisen lapsen oikeudesta esteettömään koulunkäyntiinPäätös oli ensimmäinen, jossa lautakunta suositti hyvityksen suorittamista syrjitylle. Liikuntarajoitteinen apuvälineitä liikkumiseensa tarvitseva lapsi kävi koulua, jossa koulun remontin takia osa oppilaista siirrettiin väistötiloihin. Väistötilojen esteetön sisäänkäynti sijaitsi siten, että liikuntarajoitteinen lapsi joutui päivittäin kulkemaan useasti toistuen huomattavasti pidemmän ja hankalamman reitin kuin muut esteellistä sisäänkäyntiä käyttäneet lapset. Opetuksen järjestäjä ei ollut ryhtynyt toteuttamaan esteettömyysasiamiehen kanssa käydyissä neuvotteluissa esitettyä suunnitelmaa koulun pihalle johtavan pääsisäänkäynnin esteettömyydestä.
- Uutiset
14.9.2023 10.30
Kuluttajariitalautakunta: Myyjä ei ollut vastuussa uuden auton toimituksen viivästyksestä (ään.)Osapuolet olivat eri mieltä siitä, oliko kyseessä myyjän vastuulla oleva viivästys ja mistä vahingosta myyjällä oli vastuu. Lautakunnan saaman selvityksen perusteella arvioituna myyjä oli toiminut hankalan tilanteen edellyttämällä huolellisuudella ja pyrkinyt selvittämään asianmukaisesti toimitusaikaa. Lautakunta ei suosittanut hyvitystä. Eri mieltä olleet jäsenet katsoivat, että myyjän tuli maksaa ostajalle vahingonkorvauksena auton toimituksen viivästyksestä 2 365 €.
- Uutiset
14.9.2023 9.59
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojelua halutaan parantaa EU:ssaValtioneuvosto antoi 13.9.2023 eduskunnalle kirjelmän Euroopan komission ehdotuksista haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojelemiseksi rajat ylittävissä tilanteissa. Uudistuksella sujuvoitettaisiin esimerkiksi edunvalvontaa koskevien asioiden käsittelyä, kun henkilö liikkuu yli rajojen. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten oikeuksia vahvistetaan. - Uutiset
12.9.2023 12.00
Anonyymi rekrytointi on mahdollinen työkalu syrjinnän vähentämiseksiTuoreessa tutkimuksessa selvitettiin Helsingin kaupungin anonyymin rekrytoinnin pilotin vaikutuksia palkkauspäätöksiin sekä palkattujen menestymiseen töissä. Tulokset antavat viitteitä, että anonyymi rekrytointi voi olla tehokas työkalu syrjinnän vähentämiseksi. Etenkin henkilöitä, joilla on ulkomaalaisen kuuloinen nimi, palkataan anonymisoinnin seurauksena enemmän.
- Uutiset
12.9.2023 11.11
KHO ei muuttanut HAO:n päätöstä jolla seuraamuskollegion päätös hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisestä oli kumottu: Henkilötietojen kerääminen työhönottoprosessissaTietosuoja – Hallinnollinen seuraamusmaksu – Viranomaisen selvitysvelvollisuus – Syyttömyysolettama – Henkilötietojen kerääminen työhönottoprosessissa
- Uutiset
12.9.2023 9.12
KHO kumosi HAO:n päätöksen: Seuraamuskollegio oli yleisen tietosuoja-asetuksen rikkomisen takia voinut määrätä Posti Oy:lle 100.000 euron suuruisen hallinnollisen seuraamusmaksunTietosuoja – Hallinnollinen seuraamusmaksu – Henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyys – Tietojen toimittaminen rekisteröidylle – Postin sähköinen osoitteenmuutospalvelu – Sähköinen muuttoilmoitus – Yhteystietojen luovuttaminen
Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja seuraamuskollegion päätös saatettiin voimaan. - Uutiset
11.9.2023 13.31
Luvaton poissaoleminen sijaishuoltopaikasta – Poliisin antama virka-apu lastensuojeluviranomaiselle vuonna 2020Luvattomia poissaoloja tutkitaan tässä raportissa poliisin lastensuojeluviranomaiselle antaman virka-avun kautta. Raporttia varten on käyty läpi kaikki vuonna 2020 poliisiasiain tietojärjestelmään kirjatut ilmoitukset poliisin antamasta virka-avusta lastensuojeluviranomaiselle.
- Uutiset
11.9.2023 12.00
EUT:n ennakkoratkaisu Bryssel I -asetuksen tulkinnasta EU-tavaramerkin loukkausta koskevassa asiassaBryssel I -asetuksen (EU) N:o 1215/2012 8 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että useita vastaajia, joiden kotipaikat ovat eri jäsenvaltioissa, vastaan voidaan nostaa kanne paikkakunnan, jossa yhdellä vastaajista on kotipaikka, tuomioistuimessa, jossa EU-tavaramerkin haltija on esittänyt tavaramerkin loukkauskanteen yhteydessä vaatimuksia kaikkia näitä vastaajia vastaan, kun kunkin niistä väitetään loukanneen aineellisesti samalla tavalla tätä tavaramerkkiä ja kun näitä vastaajia sitoo yksinmyyntisopimus.