Hakutulokset
- Uutiset
6.3.2023 14.30
Hovioikeus ei muuttanut turvapaikanhakijoiden asuttamista koskevan vuokrasopimusriidan tuomiota (ään.)Vastaajalla sekä kantajilla oli erimielisyyttä vuokrasopimuksen vuokraa koskevan ehdon sisällöstä. HO:ssa ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko vastaajan sekä kantajien välisessä vuokrasopimuksessa sovittu vuokran vähimmäismäärästä ja oliko vastaaja siten velvollinen maksamaan kantajille näiden vaatimat vuokramäärät. Kysymys oli asianosaisten välisen vuokrasopimuksen tulkinnasta. Jos katsottiin, ettei vastaaja ollut ollut velvollinen maksamaan vähimmäisvuokraa, ratkaistavana oli kysymys virheellisiä laskuja koskevasta reklamaatiovelvollisuudesta. Jos katsottiin, että vastaaja oli ollut velvollinen maksamaan vähimmäisvuokraa, ratkaistavana oli kysymys viivästyskoron sovittelusta. Lisäksi kysymys oli oikeudenkäyntikuluista. KO oli hylännyt kanteen. HO ei muuttanut KO:n tuomiota. Eriävä mielipide HO:ssa koski vuokrasopimuksen sekä vuokrasuhteen tulkintaa ja siitä johtuvaa maksuvelvollisuutta. Eri mieltä ollut jäsen katsoi, että vastaajalla oli velvollisuus maksaa vähimmäisvuokrana kuukausittain 450 henkilön majoittumisesta kantajille. (Vailla lainvoimaa 6.3.2023. Valituslupa myönnetty)
- Uutiset
6.3.2023 13.40
Hovioikeus: Kyse oli taposta - 9 v vankeuttaArvioituaan näyttöä kokonaisuutena HO katsoi, etteivät vastaajan lukuisat ja voimakkaat puukoniskut olleet olleet millään tavoin puolustettavia suhteessa aiempaan ja jo loppuneeseen hyökkäykseen ilma-aseella, eikä puukotusta ollut edeltänyt sellaista vastaajan väittämää kuristamista, että puukon käyttö syytteessä kuvatulla tavalla olisi ollut sen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko semminkään, kun puukottamisen oli täytynyt tapahtua asiassa todetuin tavoin vastaajan hyökätessä teräaseella varustautuneena A:n kimppuun osapuolten ollessa kasvokkain. Näin ollen kyse ei ollut hätävarjelusta, eikä hätävarjelun liioittelusta, kuten myös käräjäoikeus oli todennut. (Vailla lainvoimaa 6.3.2023)
- Uutiset
6.3.2023 11.05
Hovioikeus: Prekluusiouhka, väittämistaakka, kulutusluottosopimuksen tekeminenKun valmistelun aikaista prekluusiouhkaa ei ollut asetettu, käräjäoikeus ei olisi saanut jättää huomioon ottamatta velallisen lausumaa. Väittämistaakan osalta HO katsoi, ettei KO ollut menetellyt virheellisesti, kun se oli perusteluissaan lausunut kuluttajasopimuksen muodostuvan useasta asiakirjasta, vaikka kantaja ei ollut kyseiseen seikkaan nimenomaisesti vedonnut. Luottosopimuksen tekemisen osalta katsottiin, ettei yhtiöllä ollut oikeutta luottosuhteen perusteella velallisesta vaatimaansa luottokorkoon, kun velkoja ei ollut selvittänyt että velalliselle olisi annettu kappale hänelle myönnettyjen luottojen yleisistä ehdoista. KO:n tuomiolauselmaa muutettiin. (Vailla lainvoimaa 6.3.2023)
- Uutiset
6.3.2023 10.13
Defensor Legis 1/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa rikoksesta epäillyn asianajajan velvollisuus vastakuulustella todistajia esitutkinnassa, syväväärennetyt videot, virkavelvollisuuksien ja virkatoimien todennettavuuden vaatimus, päästökompensaatioon perustuvien hiilineutraaliusväittämien markkinointi, kirjanpitorikokset, tiedonsaantioikeuksien uusi systematiikka, välimiehen asema ja toimivalta, laatuvirheestä aiheutuva terveyshaitta asuinkiinteistön kaupan purkamisen perusteena, tupakkatuotteiden matkustajatuonnin sääntelyn EU-oikeudellinen kritiikki ja avunannon alaraja, kausaalisuusvaatimus sekä aksessorisuus päätekoon.
- Uutiset
3.3.2023 11.55
EUT: Henkilötietojen suoja (Ruotsi)Ennakkoratkaisu koskee yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 ja 4 kohdan tulkintaa. Pyyntö esitettiin asiassa, jossa asianosaisina ovat Norra Stockholm Bygg AB (Fastec) ja Per Nycander AB (Nycander) ja joka koskee vaatimusta saada Nycanderin maksettavaksi tulevan rahamäärän selvittämistä varten tiedot Nycanderille rakennustöitä suorittaneesta Fastecin henkilöstöstä pidetystä sähköisestä henkilöstöpäiväkirjasta.
- Uutiset
3.3.2023 11.21
Hovioikeus: Työsuhteita ei ollut purettu syrjivillä tai muutoin koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteillaPurkuperusteen osalta kysymys oli keskeisesti siitä, oliko kantajien työsuhteet päätetty heidän puutteellisen ammattitaitonsa vuoksi vai koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisella perusteella, kun kantajat olivat vaatineet TES:een käsityksensä mukaan perustuvia palkkasaatavia. HO katsoi kuten KO, että vastaajayhtiö oli täyttänyt näyttötaakkansa siitä, ettei valittajien työsuhteita ollut purettu syrjivillä tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Valittajien vaatimukset hylättiin. Asian lopputulokseen nähden kantajat olivat yhteisvastuullisesti velvollisia korvaamaan määrällisesti hyväksymänsä vastaajayhtiön oikeudenkäyntikulut HO:ssa. (Vaila lainvoimaa 3.3.2023)
- Uutiset
3.3.2023 9.41
KKO: Autonvuokraustoimintaa harjoittavaa yhtiötä ei voitu velvoittaa esittämään vaadittuja asiakirjoja sen selvittämiseksi, kuka oli pysäköinninvalvontaa harjoittavan yhtiön vastapuoli mahdollisessa saatavan perintää koskevassa asiassaYksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittava A Oy vaati autonvuokraustoimintaa harjoittavaa B Oy:tä esittämään autojen vuokraamista koskevat sopimusasiakirjat, joista A Oy:n mukaan ilmeni, keneltä A Oy voisi periä niin sanottuja yksityisoikeudellisia valvontamaksuja virheellisen pysäköinnin vuoksi. Korkein oikeus katsoi, että todistelua vastaisuuden varalta koskevaa OK 17 luvun 61 §:ää sovellettaessa voitiin määrätä asiakirja tuotavaksi tuomioistuimeen luvun 40 §:ssä säädetyn menettelyn mukaisesti. OK 17 luvun 61 §:ää ei kuitenkaan voitu soveltaa sen selvittämiseksi, kuka on hakijan vastapuoli mahdollisessa saatavan perintää koskevassa riita-asiassa. Hakemus hylättiin.
- Uutiset
2.3.2023 16.24
Lait takautuvasti maksettavasta sähköhyvityksestä ja sähkölaskujen maksuaikojen pidentämisestä voimaan 6.3.2023Lait takautuvasti maksettavasta väliaikaisesta sähköhyvityksestä, sähköenergialaskujen maksuajan pidentämisestä ja sähköyhtiöiden maksuvalmiuden väliaikaisesta tukemisesta sekä muu niihin liittyvä lainsäädäntö tulevat voimaan 6.3.2023. Lait on tarkoitus vahvistaa perjantaina presidentin esittelyssä. Lait tukevat kuluttajien ja sähkön vähittäismyyjien muiden asiakkaiden kykyä maksaa sähköenergialaskut kuluvalla talvikaudella haastavassa taloudellisessa tilanteessa.
- Uutiset
2.3.2023 15.11
Tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio määräsi Suomen Asiakastiedolle 440.000 euron seuraamusmaksun tietosuojavaltuutetun määräyksen noudattamatta jättämisestäTietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on määrännyt Suomen Asiakastieto Oy:lle 440.000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun, sillä yhtiö ei ollut poistanut luottotietorekisteristä puutteellisen menettelytavan vuoksi tallennettuja perusteettomia maksuhäiriömerkintöjä. Seuraamuskollegio korostaa, että maksuhäiriötietojen käsittelyllä on merkittäviä vaikutuksia ihmisten oikeuksille ja vapauksille.
- Uutiset
2.3.2023 14.22
Laki sukupuolen vahvistamisesta tulee voimaan 3.4.2023Translainsäädäntö uudistuu. Sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytetään lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Laki sukupuolen vahvistamisesta tulee voimaan 3. huhtikuuta 2023. Samalla kumotaan laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta.
- Uutiset
2.3.2023 14.11
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan selvitys: Lainvalmisteluprosessin laadun kehittäminen on tulevan hallituskauden tärkeä tavoiteLainvalmistelun laadusta on vuosikausia käyty keskustelua ilman selkeää näyttöä lainvalmisteluprosessin vahvuuksista ja puutteista. 2. maaliskuuta julkaistussa selvityksessä on ensimmäistä kertaa laadittu systemaattinen viitekehys ja konkreettiset indikaattorit lainvalmisteluprosessin laadun mittaamiseksi. Lisäksi hankkeessa toteutettiin sekä lainvalmistelijoille että keskeisille sidosryhmille suunnatut kyselyt, joiden kautta saatiin arvokasta tietoa lainvalmisteluprosessin kehittämistarpeista. Laaditut mittarit toimivat jatkossa lainvalmisteluprosessin laadun seurannan ja arvioinnin välineinä.
- Uutiset
2.3.2023 11.20
Sähköpyörätuolia liikkumiseen käyttävä ei päässyt osallistumaan kirjaklubin haastattelu- ja keskustelutilaisuuksiin esteellisen tilan vuoksi - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen syrjinnästä (ään.)Koska syrjintä ei ollut kohdistunut A:han henkilönä, syytteessä tarkoitettua tilaa oli pyritty järjestämään esteettömäksi ja tilaisuudet olivat olleet verkkosivuilla seurattavissa etäyhteyksin, HO katsoi kokonaisuutena arvioiden, ettei tilaisuuden järjestämisestä vastannut henkilö (vastaaja) ollut menettelyllään asettanut A:ta ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan. Näin ollen syyte oli hylättävä. Vastaaja ja X Sanomat Oy vapautettiin velvollisuudesta suorittaa A:lle korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä (800 €) ja korvata A:n oikeudenkäyntikuluja KO:ssa. X Sanomat Oy vapautettiin velvollisuudesta suorittaa A:lle yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä (1.200 €). Eri mieltä ollut jäsen puolestaan katsoi, ettei KO:n tuomiolauselmia ollut syytä muuttaa vastaajan kohdalta syyksi luetun rikoksen, rangaistusseuraamuksen ja korvausvelvollisuuden osalta eikä X Sanomat Oy:n kohdalta korvausvelvollisuuden osalta. (Vailla lainvoimaa 2.3.2023)
- Uutiset
2.3.2023 10.55
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Euroopan tietosuojaneuvosto julkaisi lopulliset versiot kolmesta ohjeesta – aiheina tiedonsiirrot ja sosiaalisen median käyttöliittymätEuroopan tietosuojaneuvosto on hyväksynyt julkisen kuulemisen jälkeen lopulliset versiot kolmesta ohjeesta. Ohjeita täydennettiin ja päivitettiin saatujen kommenttien ja palautteen perusteella. Hyväksytyt ohjeet koskevat yleisen tietosuoja-asetuksen 3 artiklan soveltamisen ja kansainvälisiä siirtoja koskevien säännösten välistä suhdetta, sertifiointia tiedonsiirtojen välineenä sekä harhaanjohtavaa muotoilua sosiaalisen median alustojen käyttöliittymissä. Lisäksi tietosuojaneuvosto julkaisi työohjelmansa vuosille 2023–2024.
- Uutiset
2.3.2023 9.10
Selvitysryhmän mukaan ulkomaisen kiinteistöomistuksen valvontaa on mahdollista kiristääUlkomaisen kiinteistöhankinnan lisärajoituksia selvittänyt työryhmä luovutti mietintönsä puolustusministeriölle 1.3.2023. Se käsittää useita mahdollisuuksia EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolista kiinteistöomistusta koskevan valvonnan kehittämiseksi. Joskin realiteettina työryhmä toteaa, että lainsäädännön uudistaminen ja uusien lainsäädännön toimeenpanoa tukevien järjestelmien rakentaminen sekä resursointi tulevat viemään vuosia.
- Uutiset
2.3.2023 8.08
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Euroopan tietosuojaneuvosto antoi lausuntonsa Yhdysvaltojen tietosuojan riittävyyspäätöksen luonnoksestaEuroopan tietosuojaneuvosto on antanut lausuntonsa komission Yhdysvaltojen tietosuojan riittävyyttä koskevasta päätösluonnoksesta. Tietosuojaneuvosto on tyytyväinen useisiin päätösluonnoksessa esitettyihin parannuksiin, kuten tarpeellisuuden ja oikeasuhteisuuden periaatteiden soveltamiseen Yhdysvaltojen tiedustelutietojen keräämisessä sekä EU-alueen rekisteröityjä koskevaan uuteen oikeussuojamekanismiin. Samalla tietosuojaneuvosto nostaa esiin huolenaiheita ja pyytää selvennystä tietyistä päätösluonnoksen kohdista.
- Uutiset
1.3.2023 15.35
Tukes: Kauneudenhoitoalan oppimisympäristö ohjaa oikean tiedon ääreen – lainsäädännön vaatimukset ja ohjeetKuka voi tarjota kauneudenhoitopalveluita? Tarvitseeko toiminta luvan, entä mihin ilmoitus tehdään? Mihin maahantuomani tuotteet rekisteröidään? Kuka tuotteita tai laitteita voi käyttää? Kauneudenhoitoalan toimija törmää usein tilanteeseen, jossa toiminnan aloittamiseen liittyy useampi eri viranomainen ja iso pino hoidettavia asioita. Uusi oppimisympäristö vie sinut oikean tiedon ääreen.
- Uutiset
1.3.2023 8.23
Hovioikeus äänesti ja palautti asian käräjäoikeuteen: Konkurssipesän saatavatHovioikeus totesi, että päätöksessä mainituilla perusteilla kysymyksessä oleva asia voidaan ottaa käsiteltäväksi oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n mukaisessa summaarisessa menettelyssä. Käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää kannetta tutkimatta. Käräjäoikeuden menettelyssä oli siten ollut oikeudenkäyntivirhe, ja asia palautettiin käräjäoikeuteen. (Ään., vailla lainvoimaa 1.3.2023)
- Uutiset
1.3.2023 7.52
Ålandsbanken Abp:lle 60.000 euron rikemaksu laiminlyönneistä johdannaissopimuksia koskevassa raportoinnissaFinanssivalvonta on määrännyt 60.000 euron suuruisen rikemaksun Ålandsbanken Abp:lle. Pankki on vuosina 2016‒2021 laiminlyönyt velvollisuutensa varmistaa, että tiedot kaikista sen tekemistä johdannaissopimuksista ilmoitetaan sääntelyn edellyttämällä tavalla kauppatietorekisteriin.
- Uutiset
28.2.2023 17.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa ajalta 1.12.2022-31.1.2023 oli kyse muun muassa lisäselvityksen antamisesta ennen valituksen täydentämiselle asetetun määräajan päättymistä ja asian käsittelemisestä ennen kyseisen määräajan päättymistä, erästä toimittajaa koskevien väitteiden esittämisestä verkkoartikkelissa ja sananvapausrikoksesta sekä asian siirtymisestä ei-toimivaltaiselta tuomioistuimelta toimivaltaiselle tuomioistuimelle
- Uutiset
28.2.2023 15.55
Hovioikeus äänesti: Edunvalvontavaltuutuksen peruutus ja uuden tekeminenHovioikeus katsoi, että edunvalvontavaltakirjaa ei ollut peruutettu edunvalvontavaltuutuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin. Hovioikeus katsoi myös, että MS ei ollut helmikuussa 2017 kyennyt ymmärtämään edunvalvonnan merkitystä siten, että hän olisi ollut tuolloin kelpoinen tekemään uuden edunvalvontavaltakirjan. Siten 31.8.2015 allekirjoitettu valtakirja ei ollut tullut peruutetuksi edunvalvontavaltuutuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin myöskään uuden 13.2.2017 allekirjoitetun valtakirjan laatimisella. Vähemmistöön jäänyt jäsen katsoi, että MS oli kyennyt 13.2.2017 edunvalvontavaltuutuslain 5 §:n tarkoittamalla tavalla ymmärtämään valtakirjan merkityksen siten, että hän oli voinut pätevästi antaa uuden valtakirjan edunvalvontavaltuutusta varten. Siten 31.8.2015 allekirjoitettu valtakirja oli tullut peruutetuksi edunvalvontavaltuutuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin uuden 13.2.2017 allekirjoitetun valtakirjan laatimisella. (Vailla lainvoimaa 28.2.2023)
- Uutiset
28.2.2023 14.00
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta kaukojäähdytyslaitoksen prosessiurakkaa koskevassa riidassa (YSE)Kantaja ja vastaaja olivat erimielisiä siitä, kuinka paljon urakkasopimuksen urakkahintaan oli sisältynyt sekundäärikannakointia. Kantajan mukaan urakkahintaan oli sisältynyt ainoastaan tarjouksen mukaisesti 10.000 kilogrammaa sekundäärikannakkeita, kun taas vastaajan mukaan urakkahintaan oli sisältynyt tarjouspyynnön mukaisesti edellä mainittujen sekundäärikannakkeiden lisäksi 55.000 kilogrammaa sekundääriterästä eli yhteensä 65.000 kilogrammaa sekundäärikannakointia. Näin ollen asiassa oli ratkaistavana, mitä urakkahintaan sisällytettävästä sekundäärikannakoinnin määrästä oli katsottava sovitun osapuolten kesken. Vastaaja velvoitettin suorittamaan kantajalle urakkahinta 116.292,00 sekä alv:n määrä 27.910,08 euroa eli yhteensä 144.202,08 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 22.6.2020 lukien. (Vailla lainvoimaa 28.2.2023)
- Uutiset
28.2.2023 13.40
KKV: Sopimusasiakkaille on tarjottava perushintainen ja helposti löytyvä palvelunumero – Lippupiste korjaa toimintatapojaanKilpailu- ja kuluttajaviraston saamien ilmoitusten mukaan moni Lippupisteen asiakas on kohdannut ongelmia asiakaspalvelunumeron hinnoittelussa, löydettävyydessä ja tavoitettavuudessa. Lippupiste on luvannut toteuttaa kuluttaja-asiamiehen vaatimat korjaukset. Yritysten on kuluttajansuojalain mukaan tarjottava jo tehtyä sopimusta koskevaan puhelinasiointiin perushintainen asiakaspalvelunumero. Asiakkaiden on vaivatta voitava tunnistaa numero esimerkiksi verkkosivuilta ja numeroon soittamalla on myös tosiasiassa saatava yritykseen yhteys.
- Uutiset
28.2.2023 11.54
Maaliskuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMaaliskuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- työriitojen sovitteluun muutoksia 1. maaliskuuta 2023
- ulkomaalaislain uudistukset mahdollistavat sujuvammat palvelut työntekijöille ja työnantajille - asetus työnantajan sertifioinnin myöntämisen edellytyksistä voimaan 1.3.2023
- laki kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta
- maaliskuun 2023 alussa voimaan tuleva muutos mahdollistaa Suomen tekemissä uusimmissa verosopimuksissa Suomelle allokoidun verotusoikeuden käyttämisen kiinteistöjen välillisissä luovutuksissa
- laki ilmastolain muuttamisesta. - Uutiset
28.2.2023 11.30
Hovioikeus tuomitsi vääriä tietoja aikaisemmista työsuhteistaan antaneen miehen törkeästä petoksesta ehdottoman vankeuden asemasta 240 tunnin yhdyskuntapalveluun ja korvaamaan työnantajalleen perusteettomasti maksetun palkan ja muut työsuhdedutMainitsemillaan lisäyksillä HO hyväksyi KO:n perustelut ja lopputuloksen rangaistuksen mittaamisesta ja lajivalinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä. Vastaaja velvoitettiin korvaamaan yhtiölle rahapalkkana KO:n tuomitseman 6.124,13 euron asemesta 17.374,13 euroa ja veronalaisen ansion perusteella määräytyvänä, työnantajan maksettavaksi tulevana kuluna KO:n tuomitseman 1.243,11 euron asemesta 4.618,11 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 13.4.2017 lukien. Lisäksi vastaaja velvoitettiin korvaamaan yhtiölle puhelinedusta aiheutunut kulu 254,45 euroa ja työhön perehdyttämiseen käytetty työpanos 4.250 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 13.4.2017 lukien. Muilta osin KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 28.2.2023)
- Uutiset
28.2.2023 11.15
Markkinaoikeuden kaksi ratkaisua "tekijänoikeuskirjeasioissa"Tapauksessa MAO:77/2023 MAO katsoi, että esitetty yhteystietojen luovuttamista koskeva vaatimus, joka sen tueksi esitetyt perusteet huomioon ottaen ei tekijänoikeuslain 60 a §:n mukaan voi johtaa vaatimuksen hyväksymiseen, on oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi perusteeton. Hakemus oli siten hylättävä.
Tapauksessa MAO:72/2023 MAO määräsi Telia Finland Oyj:n selvittämään ja antamaan Warner Bros. Entertainment Inc:lle käyttäjän ja tilaajan yhteystiedot päätöksen liitteestä ilmenevistä teleliittymistä liitteessä mainittuina ajankohtina siltä osin kuin tiedot ovat määräystä täytäntöön pantaessa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 17 luvussa tarkoitettua Telia Finland Oyj:n omaa käyttöä varten saatavilla. (Ään.)
(Molemmat vailla lainvoimaa 28.2.2023) - Uutiset
27.2.2023 12.41
Uusien passien ja henkilökorttien ulkoasu uudistuu 13. maaliskuuta 2023 alkaenUudistettuja Suomen viranomaisten myöntämiä passeja ja henkilökortteja aletaan myöntää 13. maaliskuuta 2023 alkaen. Myös oleskelulupakorttiin ja oleskelukorttiin tulee pieniä teknisiä päivityksiä. Muutoksilla ei ole vaikutusta jo myönnettyjen passien, henkilökorttien tai oleskelulupa-asiakirjojen voimassaoloon.
- Uutiset
27.2.2023 11.55
Lakimies 1/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa virheet ja niiden välttäminen rikosoikeudellisessa ratkaisuharkinnassa, välillinen tekeminen erikoisrikoksissa, EU-esitykset tuotevastuudirektiiviksi ja tekoälyn aiheuttamiin vahinkoihin soveltuviksi säännöiksi sekä puoluelain käsitteet
- Uutiset
27.2.2023 8.32
Hovioikeus kumosi ja palautti käräjäoikeuden ratkaisun: Sähköenergian toimittamista koskeva asiaJohtopäätöksenään hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden tuomion perusteluissa olivat ainakin hovioikeuden päätöksessä todetut puutteet ja että käräjäoikeus oli tuominnut asiassa muuta kuin mitä oli vaadittu. (Vailla lainvoimaa 27.2.2023)
- Uutiset
24.2.2023 14.14
Hovioikeus: Kellarikomeron vuokrauksen irtisanominenTuomiossa mainitulla lisäyksellä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perustelut ja johtopäätöksen siitä, että irtisanominen ei ollut vuokrasopimuksen ehtojen vastainen. (Vailla lainvoimaa 24.2.2023)
- Uutiset
24.2.2023 11.30
Hovioikeus kumosi vuokrasaatavien velkomusta ja sopimuksen purkamista koskevan tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteenKO:n ei olisi tullut yksipuoliseen tuomioon oikeutetun yhtiön pyynnöstä OK 12 luvun 11 §:n nojalla ratkaista asiaa tuomiolla valmisteluistunnon jälkeen toimitetussa välittömässä pääkäsittelyssä vain yhtiön esittämän selvityksen perusteella. (Vailla lainvoimaa 24.2.2023)
- Uutiset
24.2.2023 8.30
17-vuotias kuoli yleisellä tiellä vastaantulleen puimurin alle - hovioikeuskaan ei pitänyt liikenneturvallisuuden vaarantamista törkeänä - asianomistajat velvoitettiin korvaamaan Liikennevakuutuskeskuksen tuhansien eurojen oikeudenkäyntikulutVastaaja tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 60 ps (1 020 €) rangaistukseen. Syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin. Koska syyte törkeästä kuolematuottamuksesta hylättiin kokonaisuudessaan, perustetta VahL 5 luvun 4 a §:n ja 4 b §:n mukaisten korvausten (kärsimyskorvaus, ansionmenetys ja kulut) maksamiselle liikennevakuutuksesta ei ollut. Asianomistajat velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan Liikennevakuutuskeskukselle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista KO:ssa 9.047,78 euroa ja HO:ssa 6.705,83 euroa viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 24.2.2023)
- Uutiset
23.2.2023 15.15
Hovioikeus: Perusteettoman edun palautus - Uutiset
23.2.2023 10.40
Hallituksen tasa-arvo-ohjelma 2020–2023 : LoppuraporttiRaportointiajankohtaan 16.2.2023 mennessä on valmistunut yli puolet toimenpiteistä, mm. seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus, tasa-arvosuunnitteluvelvoitteen ulottaminen varhaiskasvatukseen ja laki sukupuolen vahvistamisesta. Vajaa puolet toimenpiteistä etenee hyvin mutta on vielä osin kesken tai toteutettiin eri tavalla. Näitä ovat esim. yritysten hallitusten sukupuolijakauman tasoittaminen, vuoroviikkoasumisen tukeminen, sovittelun rajaaminen lähisuhdeväkivaltatapauksissa ja monet valtavirtaistamistoimet. Viisi toimenpidettä, mm. palkka-avoimuuden edistäminen sekä raskaus- ja perhevapaasyrjinnän ehkäiseminen lainsäädännöllä ja kahden tasaveroisen osoitteen mahdollistaminen vuoroasuville lapsille eivät toteutuneet.
- Uutiset
22.2.2023 10.01
Hovioikeus tulkitsi EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja kumosi käräjäoikeuden tuomion: Lennon viivästyminen oli johtunut poikkeuksellisesta olosuhteesta eikä matkustajalla ollut oikeutta vakiokorvaukseen lennon viivästymisestä (ään.)Kun kysymyksessä ollut lennon viivästyminen oli johtunut asetuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaisesta poikkeuksellisesta olosuhteesta, jota ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi toteutettu, kantaja ei ollut oikeutettu vaatimaansa 600 euron korvaukseen lennon viivästymisestä. Näin ollen Finnair Oyj oli vapautettava velvollisuudesta suorittaa kantajalle korvausta lennon viivästymisestä. Asiassa lausuttuja oikeudenkäyntiin johtaneita seikkoja, asianosaisten asemaa ja asian merkitystä osapuolille kokonaisuutena arvioituaan HO katsoi, ettei kantajan velvoittamista korvaamaan Finnair Oyj:n oikeudenkäyntikulut voitu pitää kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuuttomana. Näin ollen kantajan vaatimus oli hylättävä. Kantaja oli velvollinen korvaamaan Finnair Oyj:n oikeudenkäyntikulut KO:ssa 6.000 eurolla ja HO:ssa 5.000 eurolla molemmat määrät viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 22.2.2023)
- Uutiset
21.2.2023 13.15
Hallinto-oikeus kumosi Valtiokonttorin päätöksen liikennevakuutuksesta - Uutiset
21.2.2023 11.40
Hovioikeus: Hinnanalennus ja vahingonkorvaus asuntokaupassaValituksen perusteella hovioikeudessa kysymys oli siitä, oliko viemäriputkessa ollut reikä jo kaupantekohetkellä, ja oliko viemäriputken reikä iän ja käytön aiheuttama vaurio, johon ostajien olisi tullut varautua, vai oliko reikä aiheutunut viemäriputken rakenteesta ja vuosien aikana putken mutkaan jääneestä vedestä. Viemäriputken osalta kysymys oli ostajien oikeudesta hinnanalennukseen. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko asunnossa ollut katon pinnoitteen osalta asuntokauppalaissa tarkoitettu tiedonantovirhe, ja oliko katon pinnoitteen korjaustarve tullut ajankohtaiseksi aiemmin kuin ostajat olivat voineet olettaa ja yllättäen. (Vailla lainvoimaa 20.2.2023)
- Uutiset
21.2.2023 11.30
Hovioikeus hylkäsi hakemuksen lasten palauttamiseksi Ukrainaan - ennakkoratkaisua EU-tuomioistuimelta ei ollut tarpeen pyytää eikä lasten kuulemista ollut pidettävä tarkoituksenmukaisenaOttaen huomioon, että isä oli huoltolain 32 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla nimenomaisesti antanut lasten (s. 2009 ja 2010) tilapäiseen oleskeluun Suomessa suostumuksensa, ja ettei sanottua suostumusta ollut sotatoimien jatkuessa mahdollista hakemuksessa ilmoitetuin perustein tehokkaasti peruuttaa, HO katsoi, ettei lasten palauttamatta jättämistä Ukrainaan voitu pitää huoltolain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla luvattomana. Ottaen huomioon, että HO katsoi, ettei lasten palauttamatta jättämistä Ukrainaan ollut pidettävä luvattomana, lasten mielipiteillä ei olisi lopputuloksen kannalta merkitystä. Näissä olosuhteissa lasten kuulemista ei ollut pidettävä tarkoituksenmukaisena. (Vailla lainvoimaa 21.2.2023)
- Uutiset
21.2.2023 11.15
Hovioikeus: Elatusriidassa sovinnon tehnyt isä oli vapautettava oikeudenkäyntikuluvastuusta valtiolleSovinto oli otettava huomioon arvioitaessa oikeudenkäyntikuluja KO:ssa siten, että isä oli vapautettava oikeudenkäyntikuluvastuusta valtiolle. Asiassa oli myös erityinen syy olla velvoittamatta isää korvaamaan valtiolle lasten avustamisesta HO:ssa aiheutuneita kustannuksia. (Vailla lainvoimaa 21.2.2023)
- Uutiset
20.2.2023 16.00
Apulaisoikeusasiamies: Muistisairaan vanhuksen hoitomaksujen perintäKantelija arvosteli kaupungin menettelyä muistisairaan äitinsä palveluasumisesta aiheutuvien asiakasmaksujen määrittämisessä. Kantelija piti maksuja liian suurina, eikä kantelijan kertoman mukaan äidille jäänyt asiakasmaksujen jälkeen turvaosuutta. Kantelijan näkemyksen mukaan muistisairaan äidin taloudellista tilannetta ei ollut huomioitu asiakasmaksua määritettäessä. Lisäksi kantelija kertoi, ettei äidin omakotitaloa ollut yrityksistä huolimatta saatu myytyä, mistä äidille aiheutui jatkuvia kuluja, muun muassa kiinteistöön liittyvästä asuntolainasta. AOA saattoi asiassa (kohdassa 3.3) esittämänsä käsityksen A:n kaupungin menettelyn virheellisyydestä sen tietoon.
- Uutiset
20.2.2023 12.00
Asiakas- ja potilastietojen käyttöoikeuksia koskevaa soveltamisopasta on päivitettySTM on päivittänyt opasta, joka auttaa soveltamaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojen käyttöoikeuksia koskevaa asetusta käytännössä.
- Uutiset
20.2.2023 11.45
Hovioikeus äänesti miljoonariidassa: Urakkasopimuksen kattohintaHovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko Kiinteistö Oy velvollinen maksamaan Y-Palveluille sen vaatimat 673.807,43 euroa (alv 0 %) arvonlisäveroineen vai muodostiko urakkasopimuksen mukainen kattohinta Kiinteistö Oy:n maksuvelvollisuuden ylärajan siten, ettei Kiinteistö Oy ollut velvollinen suorittamaan enempää kuin 4.893.000 euroa (alv 0 %), minkä Kiinteistö Oy oli jo maksanut. Käräjäoikeuden tuomiota oli tuomiossa mainituin perustein muutettava siten, että Kiinteistö Oy:n maksuvelvollisuus alennettiin 485.334,05 euron määrään lisättynä 24 prosentin arvonlisäverolla. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos oli eri mieltä hovioikeuden enemmistön kanssa perustelujen kohdista 4 ja 5. Hovioikeuden enemmistön kannasta poiketen hän katsoi, ettei Y-Palvelut ollut oikeutettu korkeampaan tavoite- ja kattohintaan. Tämän vuoksi hän hylkäsi Y-Palveluiden vaatimukset kokonaan. (Vailla lainvoimaa 20.2.2023)
- Uutiset
20.2.2023 11.30
Sairauslomalta palanneen työntekijän työsopimuksen koeajalla purkaneelle toimitusjohtajalle sakot työsyrjinnästä ja korvausvelvollisuus työsyrjinnän aiheuttamasta kärsimyksestäTyönantajan edustaja oli ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettanut A:n epäedulliseen asemaan tämän palvelussuhteen aikana terveydentilan perusteella päättämällä A:n työsuhteen välittömästi A:n sairasloman päätyttyä. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle toimitusjohtajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 20.2.2023)
- Uutiset
20.2.2023 11.00
Pysäköinnnin kestolla ei ollut merkitystä arvioitaessa valvontamaksun aiheellisuutta - maksu oli suoritettavaVastaajan mukaan pysäköintiyhtiön vaatimus pysäköintimaksusta oli aiheeton, koska vastaaja oli pysäyttänyt auton ainoastaan yhdeksi minuutiksi auttaakseen asiakasta kantamaan kauppakassit kotiovelle. (Vailla lainvoimaa 20.2.2023)
- Uutiset
17.2.2023 12.30
Hallinto-oikeus asiakirjajulkisuudesta ja tietosuojasta: Suomi.fi-palveluiden siirtäminen Amazon Web Services -yhtiön pilvipalveluunHallinto-oikeus palautti asian Digi- ja väestötietovirastolle uudelleen käsiteltäväksi valittajan 1.2.2021 esittämän tietopyynnön osalta. Valituksen hylkäyksen osalta hallinto-oikeus totesi, että valittajalla tai yhdistyksen varapuheenjohtajana valituksen allekirjoittaneella A:lla ei ole ollut tai ole DVV:ssa vireillä asiaa, jonka käsittelyyn pyydettyjen asiakirjojen sisältö voi tai on voinut vaikuttaa. Tällaista asianosaisasemaa ei synny yksinomaan sillä perusteella, että henkilö tai yhdistys on Suomi.fi-palveluiden käyttäjä. Valittajalla eikä A:lla ei siten ole asianosaisena oikeutta tiedon saantiin pyydetyistä asiakirjoista. Asiassa ei myöskään ole kyse julkisuuslain 12 §:ssä tarkoitetuista tiedoista. (Vailla lainvoimaa 17.2.2023)
- Uutiset
17.2.2023 11.50
Hovioikeus: Hinnanalennus asuntokaupassaAsiassa oli ratkaistavana ensin se, mistä virheistä ostaja M oli reklamoinut, ja oliko hän ilmoittanut virheisiin perustuvista vaatimuksistaan ajoissa. Kysymys oli lisäksi siitä, olivatko virheet asuntokauppalain 6 luvun 11 tai 20 §:ssä tarkoitettuja virheitä, joiden osalta M:llä oli oikeus hinnanalennukseen. Jos myyjien L:ien katsottiin olevan velvollisia suorittamaan M:lle hinnanalennusta, kysymys oli myös alennuksen määrästä. Kysymys oli vielä oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. (Vailla lainvoimaa 17.2.2023)
- Uutiset
17.2.2023 7.49
Valtioneuvoston asetukset tuotteiden ja palvelujen esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimuksista tulevat voimaan 20. helmikuuta 2023 – soveltaminen alkaa vasta 28. kesäkuuta 2025Valtioneuvosto antoi 16.2.2023 kolme asetusta eräiden tuotteiden ja palvelujen esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimuksista. Asetuksilla viimeistellään EU:n esteettömyysdirektiivin kansallinen täytäntöönpano. Asetukset tulevat voimaan 20.2.2023 ja niiden soveltaminen alkaa 28.6.2025. Valtioneuvoston asetuksella eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista säädetään esimerkiksi erilaisten älylaitteiden ja itsepalvelupäätteiden esteettömyydestä. Asetuksen mukaan tällaisten tuotteiden tulisi jatkossa olla vammaisten henkilöiden helposti käytettävissä. Lisäksi tuotteiden käyttöohjeiden ja tukipalveluiden tulisi olla saatavilla esteettömästi ja niissä tulisi tarjota tietoa tuotteen esteettömyydestä.
- Uutiset
16.2.2023 15.50
Kotitalouksien ja taloyhtiöiden lainoihin rajoituksia heinäkuun 2023 alussaUudet asuntolainat pitää jatkossa maksaa takaisin enintään 30 vuodessa. Uusi lainsäädäntö tuo rajoituksia myös taloyhtiöiden lainoihin. Uudistuksen tavoitteena on hillitä kotitalouksien velkaantumista. Tasavallan presidentti vahvisti lait torstaina 16. helmikuuta 2023. Lait tulevat voimaan heinäkuun alussa 2023.
- Uutiset
16.2.2023 14.00
Lapsen oikeuksista julkaistu verkkokoulutuksiaLapsen oikeuksista on valmistunut eri alojen ammattilaisille räätälöity koulutuskokonaisuus. Ilmaiset, avoimet verkkokoulutukset sopivat kaikille, jotka työssään ovat tekemisissä lasten tai lasten asioiden kanssa. Koulutukset on toteutettu osana kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa. - Uutiset
16.2.2023 12.32
Euroopan kuluttajakeskuksen uutiskirje 1/2023: Yritysten omat riidanratkaisumenettelyt kuluttajan apuna - Uutiset
16.2.2023 11.55
Vierashuoneessa asianajaja Johan Pråhl: KKO 2023:8 – korkein oikeus linjasi tuotevastuulain mukaista tuotteen "omanaan markkinointia"Vaikka KKO linjaa ratkaisussaan sitä, mitä ”markkinoinnilla” tarkoitetaan, tällä käsitteellä voidaan tarkoittaa eri lainsäädännön aloilla erilaisia sisältöjä.
- Uutiset
16.2.2023 11.30
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ylityökorvauksia koskevassa syrjintäriidassa - oletusta siitä, että yhtiö olisi menetellyt syrjivällä tavalla työntekijöiden ammattiyhdistystoiminnan vuoksi ei ollut syntynytKoska yhtiö ei ollut menetellyt syrjivästi tämän asian vastapuolina olevia työntekijöitä kohtaan, näillä ei ollut oikeutta saada yhtiöltä yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä. Koska yhtiö ei ollut myöskään menetellyt TSL 2 luvun 2 §:n ja 13 luvun 1 §:n vastaisella tavalla, vastapuolilla ei ollut oikeutta TSL 12 luvun 1 §:n mukaiseen vahingonkorvaukseen. Kanne oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 16.2.2023. Valituslupa myönnetty.)
- Uutiset
15.2.2023 14.55
Euroopan kuluttajakeskus Suomessa: Auton hinta-arviopalveluista jälleen valituksia – muistutus toimintaohjeistaMarkkinoille on ilmestynyt viime vuosina useita auton hinta-arviopalveluja, joiden taustayritykset toimivat ulkomailta käsin. Euroopan kuluttajakeskus sai vuosina 2021–2022 satoja valituksia Carcheck.fi- ja Carspy.fi-palveluista. Viime vuoden aikana markkinoille ilmestyivät myös Autoarviointi.fi ja Autoluokitus.fi, joista tuli kymmeniä yhteydenottoja. Alkuvuoden 2023 aikana kuluttajat ovat puolestaan ilmoittaneet ongelmista Autoluokitus.com-palvelun kanssa. Nämä tapaukset eivät ratkea vapaaehtoisuuteen perustuvalla sovittelulla, joka on Euroopan kuluttajakeskusten verkoston (ECC-Net) pääasiallinen keino ratkoa erimielisyystilanteita.
- Uutiset
15.2.2023 14.38
Ministerityöryhmä keskusteli lisätoimista nuorten rikollisuuden ja jengiytymisen ehkäisemiseksiOikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä keskusteli toimista, joilla ministeriöt pyrkivät ehkäisemään nuorisorikollisuutta ja jengiytymistä. Hallitus esitti yhteensä 19 miljoonan euron lisärahoituksen suuntaamista kokonaisuuteen 2. helmikuuta antamassaan lisätalousarvioesityksessä. Ministerityöryhmän kokouksen puheenjohtajana toimi sisäministeri Krista Mikkonen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ollessa sairaslomalla.
- Uutiset
15.2.2023 11.44
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion: Lounaskahvilan vuokrasopimuksen purkaminen kun asunto-osakeyhtiö ei sallinut aiottua liiketoimintaaTuomiossa mainittu huomioon ottaen hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että koska tila ei ollut vielä joutunut pois vuokralaisen hallinnasta eikä asiassa ollut selvitetty, että vuokrattu huoneisto ei olisi soveltunut siihen tarkoitukseen mihin se oli vuokrattu, vuokralaisella ei ollut oikeutta purkaa vuokrasopimusta. Riitaa myös oikeudenkäyntikuluista. (Vailla lainvoimaa 15.2.2023)
- Uutiset
15.2.2023 11.05
Talousvaliokunta puoltaa mietinnössään hallituksen esitystä kuluttajaluottojen sääntelyn tiukentamisesta – korkokatto alenee 15 prosenttiinTalousvaliokunnan mietintö (TaVM 42/2022 vp) kotitalouksien velkaantumista rajoittavaksi lainsäädännöksi (HE 218/2022 vp) valmistui torstaina 14. helmikuuta 2023. Talousvaliokunta puoltaa hallituksen esitystä kuluttajaluottojen korkokaton alentamisesta ja niiden epäasiallisen markkinoinnin hillitsemisestä. Mietintöön sisältyy perussuomalaisten edustajien vastalause. Talousvaliokunta katsoo, että uusi lainsäädäntö ehkäisee kuluttajien ylivelkaantumista ja hillitsee kuluttajaluottojen epäasiallista markkinointia. Lisäksi se estää luotonantoon ja maksamiseen liittyviä väärinkäytöksiä.
- Uutiset
15.2.2023 10.40
Finanssivalvonnan teema-arvio: Sijoituspalvelujen ja -tuotteiden kulujen raportoinnissa asiakkaille on kehitettävääFinanssivalvonta toteutti vuonna 2022 teema-arvion sijoituspalveluiden ja -tuotteiden kulujen raportoinnista asiakkaille. Teema-arvio oli osa Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) koordinoimaa yhteistä valvontatoimenpidettä. Asiakkaiden tulee saada vähintään vuosittain tiedot kaikista omien sijoituspalveluidensa ja -tuotteidensa toteutuneista kokonaiskuluista ja niiden vaikutuksesta tuottoon (ns. ex-post kuluraportointi). Lisäksi asiakkaan tulee pyynnöstä saada tarkempi erittely.
- Uutiset
14.2.2023 16.05
Vapaaehtoiset aktiivit kuluttajapalveluiden järjestämisessä – Tukesin blogi: Kuluttajaturvallisuuslaki ei kiellä latujen tekemistäKuluttajaturvallisuuslaki, kuluttajapalvelut ja kansalaisten omatoiminen aktiivisuus nousevat silloin tällöin esille mediassa ja julkisessa keskustelussa. Milloin asukkaat tekevät latuja hiihdettäväksi ja auraavat jäälle luistelureittejä tai pyöräharrastajat rakentavat ratoja maastoon. Aiheeseen liittyvästä uutisoinnista ja muusta keskustelusta saattaa joskus muodostua osin väärä kuva kuluttajaturvallisuuslain sisällöstä ja soveltamisalasta. Toisaalta on hyvä, että turvallisuus- ja vastuukysymyksistä keskustellaan – näkyvyys parantaa asian tunnettuutta, kirjoittaa ryhmäpäällikkö Janne Niemelä Tukesin Kuluttajapalveluista.
- Uutiset
14.2.2023 12.21
Janne Kaisto, Eelis Paukku ja Juhana Riekkinen: Lohkoketjujuridiikan perusteetLapin yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa Laudassa on julkaistu avoimena teos Janne Kaisto, Eelis Paukku ja Juhana Riekkinen: Lohkoketjujuridiikan perusteet. Teoksessa käsitellään lohkoketjuja ja lohkoketjusovelluksia oikeudellisen sääntelyn näkökulmasta. Teos pohjautuu opetuskäyttöön tarkoitettuun materiaaliin.
- Uutiset
14.2.2023 11.45
Hovioikeus kumosi edunvalvontapäätöksenAsia palautettiin käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 14.2.2023)
- Uutiset
14.2.2023 7.55
Finanssivalvonta: Kalliin tuotteen myynti vaatii hyvät perustelut ‒ vakuutuksen ottajan etu on avainasemassa sijoitusvakuutustuotteita tarjottaessaEuroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen (EIOPA) on toivonut kansallisten valvojien kiinnittävän huomiota asiakkaille tarjottavien sijoitusvakuutusten kannattavuuteen asiakkaiden kannalta. EIOPAn näkemyksen mukaan sijoitusvakuutus on asiakkaalle kannattava, kun tuotteen kulut ovat järkevässä suhteessa sen tuottoon. Hyvän tuotteen kulujen pitäisi olla läpinäkyvät, kulujen tulisi olla kohtuulliset suhteessa markkinaan ja asiakkaan kaikkien kulujen jälkeen saaman tuoton pitäisi olla suhteessa asiakkaan ottamaan riskiin.
- Uutiset
14.2.2023 7.30
Julkaisu: Romanilasten hyvinvointi ja oikeuksien toteutuminenSelvityksessä tarkasteltiin romanilasten hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista lasten itsensä kertomana. Tulokset antavat varsin myönteisen kuvan romanilasten elämästä Suomessa. Romanilapset kohtaavat kuitenkin edelleen syrjintää ja rasismia. Romanilapsia ei tule nähdä yhtenäisenä joukkona. - Uutiset
13.2.2023 17.07
Työryhmä ei esitä rikoslakiin sukuelinten silpomista koskevia muutoksiaOikeusministeriön asettama työryhmä on valmistellut mietinnön, jossa käsitellään tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista koskevan sääntelyn selkeyttämistä. Työryhmä päätyi työssään siihen, että se ei ehdota rikoslain säännösten muuttamista. Suomessa tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on nykyään rangaistavaa rikoslain pahoinpitelyä koskevien säännösten nojalla. Sukuelintä vakavasti vahingoittavat teot täyttävät törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. - Uutiset
13.2.2023 16.00
Hallinto-oikeus: Kela syrji asianomistajaa tulkkauspalvelun järjestämisessäYhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta oli valituksenalaisessa päätöksessään katsonut Kelan syrjineen asianomistajaa epäämällä häneltä kohtuullisen mukautuksen tulkkauspalvelun järjestämisessä vertaistukitoiminnassa kirjoitustulkkauksena (suomi-englanti). Lautakunta oli kieltänyt Kelaa jatkamasta tai uusimasta syrjivää menettelyään ja asettanut päätöksensä tehosteeksi 5 000 euron suuruisen uhkasakon. HAO hylkäsi Kelan valituksen. (Ei lainvoim. 13.2.2022)
- Uutiset
13.2.2023 15.00
Hovioikeus ei kumonnut käräjäoikeuden vahvistamaa sovintoa äidin vaatimuksestaÄiti oli kokenut itsensä altavastaajaksi ja katsonut, että hänen oli myönnyttävä sovintoon. (Vailla lainvoimaa 13.2.2023)
- Uutiset
13.2.2023 14.19
Hovioikeus kumosi avioeropäätöksenValittajat olivat valituksessaan lausuneet, että päätös hakea lopullista avioeroa ei ollut loppuun asti ajateltu eivätkä he olleet ajatelleet, että KO:n päätös avioerosta tulisi niin nopeasti. KO:n päätös poistettiin. Avioerohakemus jätettiin sillensä. (Vailla lainvoimaa 13.2.2023)
- Uutiset
13.2.2023 13.36
Apulaisoikeuskanslerin käsitys: Kansainvälistä suojelua hakeneiden lastensuojelutarpeen arviointi – myös alle 12-vuotiaita lapsia tulee pääsääntöisesti kuullaApulaisoikeuskansleri kiinnitti Maahanmuuttoviraston huomiota vastaanottolaissa säädetyn lapsen kuulemisvelvoitteen noudattamiseen. Hän saattoi myös ulkomaalaislaissa säädetyn kuulemisvelvoitteen arvioinnista lausumansa käsityksen viraston tietoon. Myös alle 12-vuotiaita lapsia tulee pääsääntöisesti kuulla vastaanottopalveluihin liittyvässä asiassa. - Uutiset
13.2.2023 12.21
Hovioikeus määräsi lapsen uudelleen palautettavaksi heti asuinpaikkavaltioonsa Viroon Haagin sopimuksen nojalla – aiemmin palautusta vastustanutta lasta ei tarvinnut kuulla uudelleen - Uutiset
13.2.2023 11.30
Hovioikeus: Laivayhtiö ei syrjinyt vakituisen baarimestarin tehtävään valitsematta jäänyttä tarjoilijaaAsiassa oli ensin arvioitava, oliko kantaja esittänyt selvitystä, jonka perusteella voitiin yhdenvertaisuuslain 28 §:stä ilmenevän jaetun todistustaakan periaatteen mukaisesti olettaa, että yhtiö oli rikkonut lain 8 §:ssä tarkoitettua syrjinnän kieltoa tai 16 §:ssä tarkoitettua vastatoimien kieltoa. Jos olettama molempien tai jommankumman kiellon rikkomisesta syntyi, oli vielä arvioitava, oliko vastaajayhtiö kyennyt osoittamaan, ettei kieltoja ollut rikottu. Lopuksi kysymys oli mahdollisen hyvityksen määrästä. KO:n tuomion lopputulosta ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 13.2.2023)
- Uutiset
13.2.2023 10.50
KHO: Elintarvikkeesta annettujen tietojen harhaanjohtavuus – ”Muu Kasvilihapulla” ja ”Muu Burgerpihvi”Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli ollut perusteet antaa määräys tuotteen ”Muu Kasvilihapulla” markkinointinimen sekä kummankin tuotteen markkinoinnin muuttamista koskien. Sen sijaan ”Muu Burgerpihvi” markkinointinimen muuttamista koskevan määräyksen antamiselle ei ollut perusteita.
- Uutiset
13.2.2023 8.48
Ex-vaimo yritti tappaa ex-miehensä kahden tuttavansa kanssa: Hovioikeus muutti kaikkien kolmen vastaajan tuomiot tapon yrityksestä murhan yritykseksi, yhtenäisti rangaistukset samansuuruisiksi ja korotti vankeusrangaistuksia vuosillaTuomiossa todetulla tavalla teko oli tehty vakaasta harkinnasta. V oli lisäksi houkuteltu asuntoon tarkoituksena hänen ja T:n yhteisten lasten asioista sopiminen ja V oli ollut siinä käsityksessä, että hänen lisäkseen vain T olisi siellä paikalla, joten teko oli ollut V:lle täysin yllätyksellinen. Lisäksi tekoon oli osallistunut kolme henkilöä, joista yksi oli kiinni pitämällä pyrkinyt estämään V:n pakenemisen. Nämä seikat huomioon ottaen tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvioiden törkeänä. Oikeudenmukaisena seuraamuksena jokaiselle vastaajalle voitiin pitää kahdeksaa vuotta vankeutta. (Vailla lainvoimaa 13.2.2023. Valituslupa myönnetty.)
- Uutiset
13.2.2023 8.00
Oliko kysymyksessä vuoroasumistilanne - hovioikeus arvioi elatusapuaHO:n ratkaistavana oli kysymys siitä, oliko KO:ssa isän lapsilleen A:lle (s. 2012) ja B:lle (s. 2014) suoritettavaksi vahvistettua elatusavun määrää alennettava. Asiassa oli arvioitava, oliko kysymyksessä vuoroasumistilanne, ja missä määrin OM:n ohje 2007:2 lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi tuli sovellettavaksi vanhempien asumiskustannusten, lasten yleisten kustannusten, harrastusmenojen ja varusteiden sekä luonapitovähennyksen osalta. Kysymys oli lisäksi siitä, oliko isän varallisuus huomioitava elatuskyvyssä, sekä mikä oli äidin osittaisen hoitovapaan ja mahdollisen tämän jälkeen tapahtuvan lyhennetyn työajan jatkamisen merkitys elatusavun määrän vahvistamisen kannalta. Lisäksi kysymys oli HO:ssa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. KO:n päätöstä muutettiin. (Vailla lainvoimaa 13.2.2023)
- Uutiset
10.2.2023 14.02
Hovioikeus: Takavarikko saatavan turvaamiseksi rakennusurakassaHovioikeus määräsi pantavaksi takavarikkoon X oy:n omaisuutta yhteensä niin paljon, että K:n 194.252,82 euron saatava tuli turvatuksi. (Vailla lainvoimaa 10.2.2023)
- Uutiset
10.2.2023 12.44
Hovioikeus: Vaarantuiko lapsen etu vakavasti – käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanoa lapsen asumista koskevassa asiassa ei tullut kieltääLapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain 14 §:n mukaisesti keskeinen ratkaistava kysymys käsiteltävässä täytäntöönpanoasiassa oli se, oliko täytäntöönpano olosuhteiden muuttumisen tai muun syyn vuoksi selvästi lapsen edun vastaista. Isä S:n täytäntöönpanon kieltoa koskevan pyynnön kannalta asiassa oli ratkaistava ensiksi, oliko päätöksessä ylipäänsä laitettu täytäntöön voimassa oleva sopimus ja toiseksi oliko S esittänyt siinä määrin varteenotettavia perusteita sellaisesta lapsen edun vakavasta vaarantumisesta, että täytäntöönpano tulisi kieltää valitusasian tutkimisen ajaksi. (Vailla lainvoimaa 10.2.2023)
- Uutiset
10.2.2023 11.44
EUT: Tietosuojavastaavan erottaminen - Uutiset
10.2.2023 11.00
Kuusi vuotta vanhasta 109 000 km ajetusta BMW:stä hinnanalennusta 3.441,55 euroa ja 10.266,52 euron oikeudenkäyntikulutAuton kauppahinta oli ollut 37.450 euroa. Hinnanalennus oli yhteensä 3.441,55 euroa ja se koostui seuraavista kuluista: jakolaatikon vaihtaminen töineen 2.840 euroa, jakolaatikon vaihtoon liittynyt kalibrointi 280,15 euroa, kattovauriosta ja 23.2.2021 ilmenneestä vikailmoituksesta sovittu määrä 200 euroa sekä vian etsintä 121,40 euroa. Asian hävinnyt osapuoli oli velvollinen korvaamaan vastapuolen kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle autokaupalle jatkokäsitteylupaa. (Vailla lainvoimaa 10.2.2023)
- Uutiset
10.2.2023 9.40
EUT:n ennakkoratkaisu kuluttajan oikeudesta vähennykseen asuntolainansa kokonaiskustannuksista luoton ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa (Itävalta)Kansallisesti voidaan säätää, että kuluttajan oikeus vähennykseen asuntolainansa kokonaiskustannuksista luoton ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa sisältää vain luoton voimassaoloajasta riippuvat korot ja kustannukset. Kuluttaja voi näin ollen vaatia vain sopimuksen kestosta riippuvaa koron ja kulujen alennusta.
- Uutiset
10.2.2023 9.11
KHO: Hakijoiden perhesideperusteisten oleskelulupien myöntämättä jättämiselle ulkomaalaislain nojalla ei ollut assosiaatiosääntelystä johtuvaa estettäUlkomaalaisasia – Oleskelulupa perhesiteen perusteella – Turkin tasavallan ja Euroopan talousyhteisön välinen assosiaatiosopimus – Standstill-lauseke – Maahantulosäännösten kiertäminen – Perheenkokoajan aikaisempi menettely – Uusi rajoitus – Vertailuajankohta – Uuden rajoituksen hyväksyttävyys - Uutiset
10.2.2023 8.00
Kolmas romanipoliittinen ohjelma tukee romanien osallisuuttaValtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen Suomen kolmannesta romanipoliittisesta ohjelmasta (Rompo 3). Vuosille 2023-2030 ajoittuvan ohjelman päätavoitteena on tukea romanien osallisuutta, osallistumista ja yhdenvertaisuutta sekä poistaa syrjintää romanivastaisuuteen puuttumalla. - Uutiset
9.2.2023 14.05
Apulaisoikeusasiamiehen oma aloite: Kiireellisten asioiden käsittely hallinto-oikeuksissaKysymyksessä olevan asiakokonaisuuden tarkastelu liittyy ennen muuta siihen, että ylimmät laillisuusvalvojat ovat jo vuosien ajan kantelujen käsittelyn yhteydessä tehneet havaintoja tilanteista, joissa hallinto-oikeuksien käsittelyajat ovat olleet suhteellisen pitkiä myös asiaryhmissä, joihin kuuluvien asioiden käsittely on säädetty kiireelliseksi. Laillisuusvalvonnassa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että kiireellisesti käsiteltäväksi säädettyjen asioiden määrä hallinto-oikeuksissa vaikuttaa suurelta eikä kiireelliseksi säädettyjen asioiden keskinäistä etusijajärjestystä ole lainsäädännössä määritelty.
- Uutiset
9.2.2023 11.26
Hovioikeus: Ei näyttöä pesänjakajaa sitovan sopimuksen syntymisestäHO katsoi, ettei valittaja ollut näyttänyt sellaista pesänjakajaa sitovaa sopimusta syntyneen, jossa kiinteistö olisi määrättävä kuuluvaksi P:n jako-osaan. (Vailla lainvoimaa 9.2.2023)
- Uutiset
9.2.2023 10.26
Kuluttajariitalautakunta: HSL sai tehdä yksipuolisen muutoksen sopimusehtoihin koronapandemian vuoksi - muutos ei johtanut kuluttajan kannalta kohtuuttomuuteenKuluttaja oli ostanut HSL:n kausilipun ajalle 30.12.2019–9.4.2020. Hän käytti matkakortin kautta 16.3.2020 asti, jonka jälkeen hän olisi halunnut muuttaa jäljellä olevan kauden arvoksi. HSL keskeytti 17.3.2020 tekemällään sopimusehtomuutoksella aiemmin voimassa olleen mahdollisuuden muuntaa kausilippu kortille ladattavaksi arvoksi. Asiassa oli kyse siitä, oliko HSL voinut muuttaa sopimusehtojaan ja oliko HSL:n matkakortilla olevaa kausilippua koskeva sopimus muodostunut HSL:n yleisten matkaehtojen yksipuolista muuttamisoikeutta koskevan varauman ja matkaehtoihin 17.3.2020 tehdyn muutoksen vuoksi kuluttajalle kohtuuttomaksi. Lautakunta ei suosittanut hyvitystä.
- Uutiset
9.2.2023 8.31
Tietosuojavaltuutetun toimisto: GDPR2DSM-hankkeessa edistettiin pk-yritysten tietosuojaosaamista – tietosuojatyökalu saatavilla avoimena lähdekoodinaTietosuojavaltuutetun toimiston ja TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n kaksivuotinen GDPR2DSM-hanke on tukenut pk-yrityksiä tietosuojavaatimusten täyttämisessä. Hankkeessa kehitettiin yksinkertainen verkkotyökalu, jolla yritykset voivat testata tietosuoja-asetuksen eli GDPR:n vaatimusten toteutumista yrityksessään. Työkalu on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Työkalu on julkaistu avoimena lähdekoodina.
- Uutiset
9.2.2023 6.29
Elatusapu vuoroasumistilanteessa : Työryhmän ehdotusOikeusministeriön asettama työryhmä on valmistellut ehdotuksen vuoroasuvan lapsen elatusavun määrittämisessä huomioon otettavista näkökohdista. Ehdotetulla ohjeella täydennettäisiin vuonna 2007 julkaistua ohjetta lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (OM 2007:2). Lausuntoja voi antaa 20.3.2023 asti.
- Uutiset
8.2.2023 11.55
Vakuutuslautakunnan ja FINEn ratkaisusuosituksia – tutustu myös pankkilautakunnan ja sijoituslautakunnan ratkaisuihin - Uutiset
8.2.2023 10.12
Oikeuskansleri: YouTube –palvelun käyttäminen viranomaisviestinnässäOikeuskansleri saattoi valtioneuvoston kanslian sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietoon käsityksensä viranomaisviestinnän suunnittelua ja toteutusta koskevista oikeudellisista vaatimuksista
- Uutiset
8.2.2023 9.05
Digi- ja väestötietovirasto: Sukupuolen vahvistamista voi hakea omalla selvityksellä, kun uusi laki tulee voimaanJatkossa omalla selvityksellä voi hakea väestötietojärjestelmään merkityn sukupuolen korjaamista omaa sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi. Tähän asti se on edellyttänyt lääketieteellistä selvitystä. Sukupuolen vahvistamisen yhteydessä hakijan henkilötunnus muuttuu. Eduskunta on hyväksynyt lain sukupuolen vahvistamisesta eli niin sanotun translain 1.2.2023. Sen myötä muuttuvat sukupuolen vahvistamisen edellytykset ja tapa, jolla vahvistamista haetaan Digi- ja väestötietovirastolta (DVV). Vielä 7.2.2023 ei ole tiedossa tarkkaa päivämäärää, milloin laki tulee voimaan. - Uutiset
8.2.2023 8.00
Luetuimmat uutiset tammikuussa 2023Lue tammikuun 2023 luetuimmat Edilex-uutiset.
- Uutiset
7.2.2023 16.00
Vakuutusoikeus: Valtiokonttori ei ollut käyttänyt väärin sille kuuluvaa harkintavaltaa jättäessään alle 2 000 euron suuruisen taloudellisen vahingon korvaamattaVakuutusoikeus hylkäsi valituksen Valtiokonttorin päätöksestä, jonka mukaan korvausta 150 euron esinevahingosta ei makseta, sillä kysymys ei ollut määrältään huomattavasta vahingosta. Valtiokonttorin päätöstä ei ollut vakuutusoikeudessa vedotut seikatkin huomioon ottaen pidettävä lainvastaisena, joten asiassa ei ollut ilmennyt perustetta valituksenalaisen päätöksen muuttamiselle.
- Uutiset
7.2.2023 12.29
Matkanjärjestäjä Saimaa Travel Oy Ltd konkurssiin – korvausta voi hakea KKV:ltäSaimaa Travel Oy Ltd on asetettu konkurssiin 6.2.2023. Yrityksellä on Kilpailu- ja kuluttajavirastossa konkurssin varalle vakuus, josta asiakkaat voivat hakea korvausta toteutumatta jääneistä matkapalveluyhdistelmistä.
- Uutiset
7.2.2023 9.16
KHO: Alaikäisyyden määrittämishetki perheenyhdistämisessäKun purkuhakemusta koskevassa kokonaisharkinnassa otettiin huomioon, että kysymys alaikäisyyden määrittämisen ajankohdasta oli asiassa ollut ratkaiseva perhe-elämän suojan sekä lapsen edun kannalta ja että oleskelulupahakemuksen käsittelyn yhteydessä tehtyä virhettä ei B:n täysi-ikäistyttyä saisi enää tehokkaasti korjattua uudella hakemuksella, purkuhakemus hyväksyttiin. Asiaa uudelleen Maahanmuuttovirastossa käsiteltäessä B:tä oli pidettävä alaikäisenä. (Äänestys 5–2 perusteluista)
- Uutiset
6.2.2023 11.30
Kuluttaja-asiamies pyytää kommentteja linjauksesta "Hyvä perintätapa kuluttajaperinnässä" 17. maaliskuuta 2023 saakkaKuluttaja-asiamies on päivittämässä Hyvä perintätapa kuluttajaperinnässä -linjausta. Linjauksessa on otettu huomioon muuttunut lainsäädäntö, uusi oikeuskäytäntö sekä hyvän perintätavan valvonnassa havaitut epäkohdat. Kuluttaja-asiamies pyytää kommentteja hyvää perintätapaa koskevasta linjauksesta. Lausunto pyydetään antamaan lausuntopalvelu.fi-sivuston kautta.
- Uutiset
6.2.2023 9.00
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Huomioi tietosuojasäännökset vaalikampanjoinnissa – myös sosiaalisen median kautta kerättyjen henkilötietojen käsittelyssä on noudatettava tietosuojalainsäädäntöäTietosuojalainsäädännön noudattamisesta on huolehdittava, kun puolueet, ehdokkaat tai heidän tukiryhmänsä käsittelevät henkilötietoja vaalityössä. Myös sosiaalisen median kautta tehtävässä henkilötietoihin perustuvassa mainonnassa on noudatettava tietosuojasäännösten vaatimuksia. Valmisteilla olevat lainsäädäntöuudistukset sekä sosiaalisen median alustoja koskevat eurooppalaiset päätökset vaikuttavat tulevaisuudessa merkittävästi kohdennetun markkinoinnin ja poliittisen mainonnan edellytyksiin.
- Uutiset
3.2.2023 16.00
Asianajaja Ville Vainio: Mikä tietosuojassa puhututtaa juuri nyt? Tietoturvaloukkaukset ja etätyön valvonta herättävät keskusteluaEditan tammikuun Lakipiiri-webinaarissa perehdyttiin tietosuojan ajankohtaisimpiin aiheisiin. Erityisesti tietosuojan vaaranpaikat: riskit, tietoturvaloukkaukset ja etätyöskentelyn valvonnan ratkaisut herättivät paljon keskustelua. Kysymyksiin vastasi käytännönläheisin esimerkein Editan kouluttaja ja asianajaja Ville Vainio.
- Uutiset
3.2.2023 14.41
Kyberturvallisuuskeskuksen viikkokatsaus 05/2023: Rikolliset kehittävät jatkuvasti tietojenkalastelutekniikoitaanPerjantaisin julkaistavassa Kyberturvallisuuskeskuksen viikkokatsauksessa jaetaan tietoa ajankohtaisista kyberilmiöistä. Viikkokatsaus on tarkoitettu laajalle yleisölle kyberturvallisuuden ammattilaisista tavallisiin kansalaisiin.
- Uutiset
3.2.2023 14.13
Vastaamon tietomurrosta epäilty mies on otettu kiinni RanskassaTörkeästä tietomurrosta epäilty 25-vuotias mies on otettu kiinni Ranskassa eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla. Poliisi etsintäkuulutti epäillyn lokakuussa 2022. Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneesta tietomurrosta suomalaismies on otettu kiinni Ranskassa 3.2.2023. Ranskan poliisi otti epäillyn kiinni Suomen poliisin tekemän pidätysmääräyksen nojalla. Poliisi käynnistää välittömästi toimenpiteet epäillyn luovuttamiseksi Suomeen. - Uutiset
3.2.2023 9.00
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto: Poliittinen mainonta – mepit haluavat tiukempia sääntöjä ja lisää avoimuuttaMepit tukivat äänestyksessä uusia poliittisten mainosten sääntöjä, jotka lisäisivät vaalien ja äänestysten avoimuutta ja vaikeuttaisivat häirintäyrityksiä.
- Kansalaisten, viranomaisten ja toimittajien saatava enemmän tietoa
- Mikrokohdentaminen käytännössä kiellettäisiin
- Lisärangaistuksia rikkomuksista, nopeampia tutkintoja
- EU:n ulkopuolisilta tahoilta kiellettäisiin poliittinen mainonta EU:ssa. - Uutiset
2.2.2023 16.00
Hovioikeus: Vahingonkorvaus urakka-asiassaKysymys hovioikeudessa oli siitä, oliko ehdollinen urakkasopimus astunut voimaan. Mikäli vastaus tähän kysymykseen oli myönteinen, arvioitavaksi tuli, oliko X Oy:lle aiheutunut korvattavaa vahinkoa. (Vailla lainvoimaa 2.2.2023)
- Uutiset
2.2.2023 11.55
Hovioikeus: Työsopimus oli purettu koeaikana todellisten ja oletettujen selkävaivojen sekä raskauden takiaNäitä perusteita oli pidettävä tasa-arvolaissa ja yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetuilla tavoilla syrjivinä eikä työnantajalla siten ollut ollut TSL 1 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitettua koeajan tarkoitukseen nähden asiallista syytä työsopimuksen purkamiselle koeaikana. HO hyväksyi asiassa mainitsemin lisäyksin KO:n perustelut ja johtopäätökset työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettavan korvauksen osalta. Aihetta muuttaa KO:n tuomiota myöskään tasa- arvolain ja yhdenvertaisuuslain nojalla tuomittavien hyvitysten osalta ei ollut. (Vailla lainvoimaa 2.2.2023)
- Uutiset
2.2.2023 9.48
Julkaisu: Samapalkkaisuusohjelman ja hallituksen samapalkkaisuustoimenpiteiden kokonaisarviointi 2020–2023Kokonaisarvioinnissa esitetään yhteensä 11 suositusta samapalkkaisuustoimenpiteiden tehostamiseksi. Kaksi suosituksista koskee rakenteellista muutosta tuleviin samapalkkaisuusohjelmiin ja yksi pitkän aikavälin vaikuttavuusanalyysin tekemistä. - Uutiset
2.2.2023 9.22
KKO palautti tuotevastuuasian hovioikeuteenVakuutusyhtiö korvasi kotivakuutuksen perusteella kuluttajalle asunnossa syttyneestä tulipalosta aiheutuneen vahingon. Onnettomuusselosteessa arvioitiin, että tulipalo oli aiheutunut edellisenä päivänä ostetusta kahvinkeittimestä. Kahvinkeitin oli varustettu A:lle rekisteröidyillä tavaramerkeillä. Vakuutusyhtiö vaati A:lta korvausta tuotevahingosta.
Korkein oikeus katsoi, että A oli tuotevastuulain 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan varustamalla sen tavaramerkeillään.