Hakutulokset
- Uutiset
16.5.2023 12.17
Aluehallintovirasto havaitsi puutteita rahanpesulain mukaisten riskiarvioiden lainmukaisuudessa vuonna 2022 – lähes puolet tarkastuksista johti sanktioharkintaanVuonna 2022 aluehallintovirasto valvoi erityisesti ilmoitusvelvollisten riskiarvioita ja teki myös tarkastuksia rahanpesulain mukaisiin ilmoitusvelvollisiin. Tarkastusten tavoitteena on selvittää, miten ilmoitusvelvollinen on toiminnassaan noudattanut rahanpesulakia.
- Uutiset
16.5.2023 11.38
Suomi.fi ohjaa läpi läheisen kuoleman jälkeisen byrokratiaviidakon – uudessa oppaassa kattavat ohjeet eri toimijoiltaVuosittain Suomessa kuolee noin 50.000 ihmistä. Heidän omaisiaan on moninkertainen määrä. Suomi.fin uusi Läheisen kuolema -opas ohjaa omaisia eteenpäin askel kerrallaan. Oppaan sisällön tuottamiseen on osallistunut laaja joukko viranomaisia, järjestöjä ja muita toimijoita.
- Uutiset
16.5.2023 8.08
Sitran blogi: Kuka päättää datan jakamisen reiluista säännöistä?Euroopan unionin datasääntely luo uusia tehtäviä jäsenmaiden kansallisille viranomaisille. EU on päättänyt säännellä datan jakamista asetuksilla, jotka ovat suoraan koko Euroopan alueella noudatettavaa lainsäädäntöä. Lakien täytäntöönpano vaatii kaikilta jäsenmailta toimenpiteitä, kuten kansallisten toimivaltaisten viranomaisten asettamista, kirjoittavat chairman, co-founder Eric Pol ja johtaja Kristo Lehtonen Sitran blogissa.
- Uutiset
15.5.2023 14.37
Finanssivalvonnan teema-arvio maksupalveluiden väärinkäytöksistä ja korvausprosessistaFinanssivalvonta on selvittänyt teema-arviolla maksupalveluiden väärinkäytöksiin liittyviä käytäntöjä ja korvausprosesseja pankkien kuluttaja-asiakassuhteissa. Pankkeja pyydettiin kuvaamaan muun muassa maksupalveluihin liittyviä yleisimpiä väärinkäytöstapoja sekä sitä, kuinka ne ohjeistavat asiakkaitaan erilaisista turvallisuusuhista. Teema-arvion yhteydessä pankeilta myös kerättiin tietoja petollisten maksutapahtumien määrien kehityksestä.
- Uutiset
15.5.2023 12.12
Hallinto-oikeus: Aluehallintovirasto oli voinut antaa perintäyhtiölle varoituksenAluehallintoviraston päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa ei ollut merkitystä sillä, että perintäyhtiö oli nyt arvioitavana olevien perintätapahtumien jälkeen ilmoittanut aluehallintovirastolle muuttaneensa käytäntöään yrityssaatavien perintäkulujen määräytymisessä eikä sillä, että perintäyhtiö oli kertonut hyvittäneensä velalliselle aiheutuneita perintäkuluja niitä koskevan riitautuksen jälkeen. Aluehallintoviraston antaman varoituksen ei voitu katsoa olevan asiassa saadun selvityksen perusteella liian ankara ja suhteellisuusperiaatteen vastainen seuraamus. (Vailla lainvoimaa 15.5.2023)
- Uutiset
15.5.2023 9.16
KKO kumosi hovioikeuden tuomion: Asuinhuoneiston vuokraukseen liittyvää takaussitoumusta soviteltiin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojallaA oli antanut vuokranantajalle omavelkaisen takauksen asuinhuoneiston vuokrasopimuksen mukaisten vuokrien maksamisesta ja muiden vuokraehtojen täyttämisestä. Vuokrasopimuksen oli sovittu olevan voimassa kolmen vuoden määräajan ja jatkuvan sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana. Vuokralaiset olivat laiminlyöneet vuokran maksun pian vuokrasuhteen alettua ja laiminlyönnit olivat jatkuneet lähes neljän vuoden ajan.
Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla takaussitoumusta soviteltiin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla. - Uutiset
15.5.2023 8.48
Kirkolliskokous ei muuttanut avioliittoon vihkimisen ehtoja: molempien vihittävien on jatkossakin oltava rippikoulun käyneitä kirkon jäseniäKirkolliskokous hylkäsi 12.5.2023 kirkkohallituksen esityksen siitä, että kirkollinen vihkiminen voitaisiin toteuttaa myös, jos vain toinen vihittävistä on rippikoulun käynyt kirkon jäsen. Enemmistö kirkolliskokouksesta äänesti muutoksen puolesta, mutta esityksen hyväksymiseksi olisi tarvittu määräenemmistö eli kolme neljäsosaa äänistä, tässä äänestyksessä 70 ääntä. Nyt äänet jakautuivat muutoksen puolesta 54 ja sitä vastaan 39 (1 tyhjä ääni).
- Uutiset
12.5.2023 13.30
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi ParkkiPaten velkomuskanteenTapauksen olosuhteissa hovioikeus katsoi P:n kyenneen vastanäytöllään siinä määrin horjuttamaan kanteen perusteena olevan riidattoman seikan näyttöarvoa, että yksinomaan tämä seikka ei riittävän uskottavasti osoittanut P:n pysäköineen auton virheellisesti. (Vailla lainvoimaa 12.5.2023)
- Uutiset
12.5.2023 10.40
EUT: Lennon suorittamiseen välttämättömän miehistön jäsenen odottamaton poissaolo sairauden tai kuoleman vuoksi vähän ennen kyseisen lennon suunniteltua lähtöä ei kuulu säännöksessä tarkoitetun poikkeuksellisten olosuhteiden käsitteen alaanTAP:n piti lennosta vastaavana lentoliikenteen harjoittajana suorittaa 17.7.2019 Stuttgartista (Saksa) Lissaboniin (Portugali) lento, jonka aikataulun mukainen lähtöaika oli klo 6.05. Samana päivänä klo 4.15 perämies, jonka olisi pitänyt suorittaa kyseinen lento, löydettiin kuolleena hotellivuoteestaan. Tästä tapahtumasta järkyttyneenä koko miehistö ilmoitti olevansa kykenemätön lentämään. Koska korvaavaa henkilöstöä ei ollut käytettävissä TAP:n kotikentän ulkopuolella, klo 6.05 lähtevä lento peruutettiin. Korvaava miehistö lähti Lissabonista klo 11.25 lennolla, joka saapui Stuttgartiin klo 15.20. Matkustajat kuljetettiin Lissaboniin korvaavalla lennolla, joka lähti klo 16.40. TAP kieltäytyi maksamasta flightrightille ja Myflyrightille asetuksen N:o 261/2004 7 artiklan 1 kohdassa säädettyä korvausta vedoten siihen, että perämiehen odottamaton kuolema oli kyseisen asetuksen 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu poikkeuksellinen olosuhde.
- Uutiset
11.5.2023 15.25
Aluehallintovirasto havaitsi puutteita kuluttajansuojalainsäädännön noudattamisessa valvoessaan luotonantajia ja vertaislainanvälittäjiä vuonna 2022Vuonna 2022 aluehallintovirastolle tehtiin yhteensä 45 luotonantajien toimintaan liittyvää epäkohtailmoitusta, missä oli selvää nousua edellisvuoden 34 epäkohtailmoitukseen nähden. Tämän vuoden heinäkuussa sekä valvonta että rekisteri siirtyvät Finanssivalvonnalle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoi valtakunnallisesti kuluttajaluottoja myöntäviä luotonantajia ja vertaislainavälittäjiä. Lisäksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto käsittelee niiden rekisteröinnit.
- Uutiset
11.5.2023 13.31
Kiertotalous kuluttajakaupassa -pelikirja tarjoaa kaupan alan yrityksille tietoa kiertotalouden vauhdittamisestaUusi Kiertotalous kuluttajakaupassa -pelikirja tarjoaa kaupan alan yrityksille tietoa, ratkaisuja ja esimerkkejä käytettyjen tuotteiden myynnin, vuokrauksen sekä muun muassa huolto- ja korjaustoiminnan istuttamisesta kivijalkakauppaan, verkkokauppaan ja verkkoalustoille. Kaupan alalla on merkittävä rooli ihmisten kestävien kulutusvalintojen mahdollistamisessa. Kuluttajakaupan alalla toimiville pk-yrityksille suunnatussa pelikirjassa kerrotaan kuluttajakaupan alan kiertotalouspotentiaalista, parhaista käytännöistä ja alan tarpeista kiertotalouteen siirtymiseksi. Pelikirjan tavoitteena on inspiroida etenkin kaupan alalla toimivia ja antaa kättä pidempää kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntämiseksi osana oman yrityksen liiketoimintaa.
- Uutiset
11.5.2023 12.21
Tiedonhallintalautakunnan kommentointipyyntö säilytysaikasuosituksen liitteelle tiedonhallinta 26.5.2023 saakkaTiedonhallintalautakunnan asettama asiakirjojen säilytysaikojen määrittelyn jaosto kerää palautetta tiedonhallinnan toimintaprosessin suuntaa-antavista säilytysajoista. Tiedonhallinnan suositeltavat säilytysajat on tarkoitus julkaista omana liitteenään tiedonhallintalautakunnan Suositukselle tietoaineistojen säilytysajasta ja toimenpiteistä säilytysajan päätyttyä. - Uutiset
11.5.2023 11.51
Hovioikeus: Huumausaineita raskausaikana käyttänyt äiti ei syyllistynyt pahoinpitelyyn eikä vammantuottamukseenVastaaja oli käyttänyt raskausaikana amfetamiinia ja buprenorfiinia siten, että hänen 18.9.2020 syntyneen lapsen A:n virtsassa oli todettu buprenorfiinia ja mekoniumissa lisäksi amfetamiinia. A:lla oli ollut erittäin voimakkaita vieroitusoireita eli kaarimaista oksennusta, löysää ulostetta, kimeää jaksottaista itkua, lyhyitä unia, tärinöitä ja vapinoita, lisääntynyttä jäntevyyttä ja kiihkeää imemistä. Sillä, että vastaajan menettelyn vaikutukset olivat ilmenneet vasta asianomistajan syntymän jälkeen, ei ollut rikosoikeudellisesti merkitystä, koska seurauksiin johtanut huumeiden käyttö oli tapahtunut ennen syntymää asianomistajan ollessa vielä sikiö eikä siis oikeussubjekti. Huumeidenkäytön yleisellä rangaistavuudella ei ollut asiassa merkitystä, koska huumeiden käyttö ei ole rikos sillä perusteella, että sen katsotaan yleisesti olevan terveydelle haitallista. Sanottu kriminalisointi johtuu muista yhteiskunnan oikeushyvien suojaamisesta. HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut. KO:n tuomiota ei ollut syytä muuttaa. (Vailla lainvoimaa 11.5.2023. Valituslupa myönnetty.)
- Uutiset
11.5.2023 10.43
Eurooppatiedotus: Valmisteilla oleva yritysvastuulaki herättää kysymyksiäEU:ssa valmisteilla oleva uusi yritysvastuulaki mullistaa toteutuessaan tavan, jolla Euroopassa toimivat yritykset ostavat tuotteita ja palveluita kehittyvistä maista. Yritysvastuulain toivotaan parantavan paikallisten työntekijöiden oikeuksia ja vähentävän ympäristörikoksia. Monien Euroopassa toimivien yritysten elämä tulee lähivuosina muuttumaan merkittävästi.
- Uutiset
10.5.2023 14.45
Tasa-arvon edistäminen työpaikoilla : Keinoja sukupuolen mukaisen segregaation purkamiseenKartoitus on työkalu työpaikoille tasa-arvon edistämistyöhön. Kartoitus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa sisältää tutkimuskoonnin työmarkkinoiden sukupuolen mukaisen eriytymisen eli segregaation tilasta ja sen vaikutuksista sekä haastatteluotteita sukupuolelleen epätyypillisen alavalinnan tehneiden kokemuksista. Kartoituksen toinen osa sisältää työpaikoilla helposti käyttöön otettavia keinoja tasa-arvotyön tueksi ja sukupuolen mukaisen segregaation purkamiseksi työmarkkinoilla. - Uutiset
10.5.2023 12.45
Hovioikeus kumosi jälleen käräjäoikeuden tuomion ParkkiPate-asiassaAsiaa kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus katsoi tulleen näytetyksi, että T oli pysäköinyt ajoneuvon ehtojen vastaisesti. Käräjäoikeuden tuomiota oli siten muutettava ja ParkkiPate Oy:n kannevaatimukset hyväksyttävä. (Vailla lainvoimaa 10.5.2023)
- Uutiset
10.5.2023 12.02
Kuluttaja-asiamies hakee markkinaoikeudelta ennakkoratkaisuja sähkön hinnankorotuksiinKuluttaja-asiamies on vienyt markkinaoikeuden arvioitavaksi kahden sähkön myyntiyhtiön hinnankorotuksissa käyttämät menettelytavat. Useat sähköyhtiöt korottivat sähkösopimusten hintoja merkittävästi syksyn 2022 aikana ja menettelytapojen lainmukaisuudelle tarvitaan selkeämmät reunaehdot vastaisuuden varalle.
- Uutiset
9.5.2023 15.49
Hovioikeus arvioi näyttöä toisin kuin käräjäoikeus ParkkiPate-asiassaAsiaa kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus katsoi tulleen näytetyksi, että N oli pysäköinyt ajoneuvon ehtojen vastaisesti. Käräjäoikeuden tuomiota oli siten muutettava ja ParkkiPate Oy:n kannevaatimukset hyväksyttävä. (Vailla lainvoimaa 9.5.2023)
- Uutiset
9.5.2023 14.00
Hallinto-oikeus: Kela ei syrjinyt valittajaa perustoimeentulotukihakemusten käsittelyssäAsiassa ei syntynyt perusteltua olettamaa siitä, että Kela olisi valittajan esittämällä tavalla perustoimeentulotukea koskevia asioita käsitellessään menetellyt valittajan henkilöön liittyvän syyn perusteella syrjinnän kiellon vastaisesti. (Ei lainvoim. 9.5.2023)
- Uutiset
9.5.2023 12.49
Maanmittauslaitos: Miksi huoneistotietojärjestelmä tarvittiin ja keiden pitää nyt toimia? – kuuntele myös podcastKuuntele 19 minuutissa kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää huoneistotietojärjestelmästä: mitä se sisältää, miksi se tarvittiin, keiden pitää toimia ja milloin?
- Uutiset
9.5.2023 11.18
Hovioikeus: Kuluttajaluoton luottokustannukset ja korkosaatavat - Uutiset
9.5.2023 10.36
KKO YSE 1998 -sopimusehdoista: Tilaaja oli menettänyt oikeuden vaatia urakoitsijalta vahingonkorvausta, koska se ei ollut esittänyt rahamääräistä vaatimustaan viimeistään loppuselvitystilaisuudessaRakennusurakan tilaaja oli rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 mukaisessa vastaanottotarkastuksessa sekä taloudellisessa loppuselvityksessä esittänyt urakoitsijalle vaatimuksen lattiapinnoitteiden asennusvirheiden korjaamisesta. Tilaaja vaati myöhemmin oikeudenkäynnissä urakoitsijalta vahingonkorvausta virheen perusteella. Korkein oikeus katsoi, että tilaaja oli menettänyt oikeuden vaatia urakoitsijalta vahingonkorvausta, koska se ei ollut esittänyt rahamääräistä vaatimustaan viimeistään loppuselvitystilaisuudessa. Hovioikeuden tuomio kumottiin siltä osin kuin lattiapinnoitteiden korjauskuluja ja vahingonkorvausta koskeva vastakanteen kohta 9 oli hyväksytty. Asia jätettiin tältä osin käräjäoikeuden tuomion varaan.
- Uutiset
8.5.2023 15.55
Tietosuojavaltuutetun toimisto julkaisi ohjausta toisiolaissa säädetystä viranomaisten selvitysvelvollisuudestaTietosuojavaltuutetun toimisto on koonnut verkkosivuilleen vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin toisiolaissa säädetystä selvitysvelvollisuudesta tietolupakäsittelystä vastaaville viranomaisille. Tietolupakäsittelystä vastaavien viranomaisten on toimitettava tietosuojavaltuutetun toimistolle selvitys toisiolain nojalla suorittamastaan tietojen käsittelystä ja lokirekisteriin tallennettujen tietojen käsittelystä vähintään kerran vuodessa.
- Uutiset
8.5.2023 15.00
Hovioikeus: Yhtiöllä oli ollut oikeus pitää sopimusta rauenneenaSopimuksen raukeaminen - Välimiesmenettelyn kustannukset - Oikeudenkäyntikulut (Vailla lainvoimaa 8.5.2023)
- Uutiset
8.5.2023 13.00
Hovioikeus: Äidin passiivisuus oli lisännyt oikeudenkäyntikulujen määrääHO katsoi, että asiassa oli OK 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa äiti korvaamaan isän oikeudenkäyntikulut KO:ssa osaksi. Se, ettei KO ollut velvoittanut äitiä korvaamaan isän oikeudenkäyntikuluja KO:ssa kokonaan eikä siten osaksikaan valtiolle, oli tullut äidin hyväksi. (Vailla lainvoimaa 8.5.2023)
- Uutiset
8.5.2023 11.51
Vierashuoneessa lakimies, osakas Herkko Hietanen: Mitä yritysjohdon tulisi ajatella Vastaamon tuomiosta?Vastaamon entinen toimitusjohtaja tuomittiin 18.4.2023 kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistuksen tietosuojarikoksesta. Käräjäoikeus asetti tuomiossa erityistä painoarvoa tietojen pseudonymisoinnille. Onnistuiko käräjäoikeus kuitenkaan tarkastelemaan johdon vastuuta tietomurrosta oikein?
- Uutiset
8.5.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Asiantuntijan vakinaiseen virkaan oli voitu nimittää oikeustieteen ylioppilas - eroamisiän täyttänyttä henkilöä ei voitu nimittääHAO katsoi, että valittajalla oli esittämänsä johdosta oikeussuojan tarve. Valitus oli siten tutkittava. Kun valittaja oli jo ennen valituksenalaisen päätöksen tekemistä saavuttanut virkamieslain 35 §:n 1 momentissa säädetyn eroamisiän, valittaja ei ollut voinut tulla nimitetyksi täytettävänä olleeseen asiantuntijan virkaan. Sillä, että valittaja oli eroamisiän täyttäessään ollut halukas jatkamaan silloisessa, jo vuonna 2020 päättyneessä virkasuhteessaan virkamieslain 35 §:n 1 momentin mahdollistamalla tavalla, ei ollut ratkaistavana olevassa asiassa merkitystä. Kun valittajaa ei ollut voitu nimittää virkaan, valittajan muista valitusperusteista ei ollut aihetta lausua enemmälti. Valitus oli näin ollen hylättävä. (Ei lainvoim. 8.5.2023)
- Uutiset
8.5.2023 10.40
Digi- ja väestötietovirasto julkaisi digitaitosuositukset: Nämä digitaidot jokaisen pitäisi osataJokaisen suomalaisen pitäisi osata ainakin sähköpostin käyttö, omien asioiden hoitaminen digitaalisissa palveluissa sekä salasanojen käyttö ja palveluihin tunnistautuminen. Tämä käy ilmi Digi- ja väestötietoviraston julkaisemista digitaitosuosituksista. Suositukset on julkaistu osana tänään alkavan Digitaitoviikon ohjelmaa. Viikon teemana on digirohkeus. Digirohkeutta tarvitaan, jotta Suomessa voidaan siirtyä tarjoamaan ensisijaisesti digitaalisia palveluja.
- Uutiset
8.5.2023 10.10
Traficom: Helsingissä valvottiin takseja viranomaisyhteistyönä – eniten puutteita ajopäiväkirjoissaHelsingin poliisilaitoksen, Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston (ESAVI) yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa havaittiin eniten puutteita ajopäiväkirjoissa. Verohallinto nostaa edelleen valvontatapahtumissa tehtyjen havaintojen perusteella sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyyn.
- Uutiset
5.5.2023 15.59
Vakuutuslautakunnan ja FINEn ratkaisusuosituksia – tutustu myös pankkilautakunnan ja sijoituslautakunnan ratkaisuihin - Uutiset
5.5.2023 13.31
Selvitys: Pienyritysten velkaongelmien torjunta lainsäädäntötoimilla on tarpeellistaPienyritysten velkaongelmia voidaan ehkäistä varmistamalla, että yritykset tekevät päätöksensä luotonotosta riittävän informaation perusteella ja että luottojen myöntäjät arvioivat luottokelpoisuuden huolellisesti. Itä-Suomen yliopiston selvityksessä ehdotetaan uusia säännöksiä, jotka koskisivat muun muassa hyvää luotonantotapaa ja luotonantajien rekisteröitymistä.
- Uutiset
5.5.2023 11.35
EUT: Pelkästään GDPR:n rikkominen ei anna oikeutta korvaukseenKorvausoikeuden syntymisen edellytyksenä ei kuitenkaan ole, että kärsityn aineeton vahingon on ylitettävä tietty vakavuuskynnys.
- Uutiset
5.5.2023 9.20
KKV: Kuuleminen teknologiansiirtosopimusten kilpailusäännöistä on käynnissä 24. heinäkuuta 2023 saakkaEuroopan komissio on käynnistänyt julkisen kuulemisen teknologiansiirtosopimuksia koskevista EU:n kilpailusäännöistä. Teknologiansiirtosopimuksilla tarkoitetaan erilaisia immateriaalioikeuksien ja tuotantoteknologian käyttöoikeuksien lisensointia. Monilla teknologiansiirtosopimuksilla on kilpailulle ja tuotekehitykselle myönteisiä vaikutuksia. Toisaalta näiden sopimusten kilpailuvaikutusten arviointi on paikoin hyvin haasteellista.
- Uutiset
5.5.2023 8.00
Kuluttajariitalautakunta ei suosittanut osamaksusopimuksella ostetun auton maastavientiluvan myöntämistäKuluttaja osti 28.8.2021 myyjäliikkeeltä vuonna 2014 käyttöönotetun Skoda Superb henkilöauton 9 029 eurolla. Auton matkamittarin lukema oli kaupantekohetkellä 307 000 kilometriä. Rahoitusyhtiö oli rahoittanut kaupan osamaksusopimuksella. Osapuolet olivat eri mieltä siitä, pitikö rahoitusyhtiön myöntää lupa auton maastavientiin.
- Uutiset
4.5.2023 16.15
Euroopan tietosuojaneuvostolta tietosuojaopas pk-yrityksilleTietosuojaneuvosto on julkaissut verkko-oppaan, joka tukee pieniä ja keskisuuria yrityksiä EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen noudattamisessa. Opas antaa yrittäjille tietoa tietosuojavaatimuksista helposti ymmärrettävässä muodossa ja lisää tietoisuutta tietosuoja-asetuksesta ja sen eri osa-alueista. Opasta voivat hyödyntää myös muut organisaatiot ja henkilöt, jotka haluavat oppia lisää tietosuojasta.
- Uutiset
4.5.2023 14.15
Kuluttajariitalautakunta katsoi jääneen näyttämättä, että kyse olisi ollut käytettynä ostetun auton virheestä siinä olleen polttoaineen perusteella - kuluttajalla ei ollut velvollisuutta maksaa tilaamatta tehdyistä korjauksistaOsapuolet olivat erimielisiä kaupan kohteen virheellisyydestä sekä korjaus- ja siirtokulujen ja muun vahingon maksajasta. Lautakunta katsoi asiassa jääneen epäselväksi, missä vaiheessa polttoainejärjestelmään oli päässyt viallista polttoainetta. Lautakunnan käytettävissä olevien keinoin ei voitu selvittää, oliko polttoainetankissa ollut viallista polttoainetta jo ennen kaupantekoa, jolloin kysymyksessä voisi olla myyjän vastuulle kuuluvan virhe, vai oliko viallista polttoainetta joutunut tankkiin vasta kaupanteon jälkeen. Lautakunta katsoi jääneen näyttämättä, että kyse olisi käytettynä ostetun auton virheestä siinä olleen polttoaineen perusteella. Myyjän tuli korvata kuluttajalle ilman lupaa tehdyistä korjauksista, kohtuuttoman kalliista vikaselvityksestä ja kuljetuskuluista lautakunnan arvioimat 1 200 euroa. Myyjän tuli korvata myös käyttöhyödyn menetystä lautakunnan arvion mukaisella 60 vrk x 5 euroa/vrk =300 eurolla.
- Uutiset
4.5.2023 13.27
Yleinen tietosuoja-asetus: oikeus saada ”jäljennös” henkilötiedoista merkitsee sitä, että rekisteröidylle toimitetaan kaikkien näiden tietojen alkuperäistä vastaava ja ymmärrettävä toisintoTämä oikeus merkitsee oikeutta saada jäljennös asiakirjojen otteista, kokonaisista asiakirjoista tai kyseiset tiedot sisältävistä tietokantojen otteista, jos tämä on välttämätöntä, jotta rekisteröity voi käyttää tehokkaasti hänelle yleisellä tietosuoja-asetuksella annettuja oikeuksia.
- Uutiset
4.5.2023 13.01
Komissiolta suositus toimiksi urheilutapahtumiin ja muihin live-tapahtumiin kohdistuvan verkkopiratismin torjumiseksiKomissio antoi 4.5.2023 suosituksen siitä, miten urheiluun ja muihin suoriin tapahtumiin kuten konsertteihin ja teatteriesityksiin liittyvää kaupallisen mittakaavan verkkopiratismia voidaan torjua. Suositus kannustaa EU-maita, kansallisia viranomaisia, oikeudenhaltijoita ja välityspalvelujen tarjoajia soveltuviin tehokkaisiin ja tasapainoisiin toimenpiteisiin tällaisten suoratoistojen luvattoman edelleenlähetyksen torjumiseksi kunnioittaen kaikilta osin perusoikeuksia ja henkilötietojen suojaa. Tehostamalla verkkopiratismin torjuntaa suositus vahvistaa osaltaan EU:n urheilualan ja luovien toimialojen kilpailukykyä.
- Uutiset
4.5.2023 7.59
Eduskunnan kirjasto: Ulkomaisia oikeudellisia tiedonlähteitäEduskunnan kirjaston ulkomaisen oikeuskirjallisuuden hankinnan painopistealueita ovat valtiosääntöoikeus, EU-oikeus, kansainvälinen oikeus, oikeuspolitiikka sekä vertaileva oikeustiede. Kokoelmiin valitaan kuitenkin myös esimerkiksi siviili-, rikos- ja prosessioikeudellisista kirjallisuutta ajankohtaisista aiheista.
- Uutiset
3.5.2023 15.53
Hovioikeus arvioi kuluttajaluottosopimuksen ehtojen kohtuullisuuttaHovioikeudessa oli ensinnäkin kysymys siitä, oliko luottosopimuksen toimituspalkkiota koskeva ehto kohtuuton ja voitiinko kyseinen ehto jättää huomioon ottamatta kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n nojalla. Toiseksi asiassa oli kysymys siitä, oliko viivästyskorosta sovittu kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla ja voitiinko viivästyskorkoa periä. Lopuksi ratkaistavana oli vielä muistutus- ja perintäkulujen sekä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus. (Vailla lainvoimaa 3.5.2023)
- Uutiset
3.5.2023 13.52
Asia tuli ratkaistavaksi perinnönjaon moitetta koskevalla kanteella eikä velkomuskanteellaVelkomuskanne ei ollut asiassa oikea oikeussuojakeino ja kanne oli näin ollen jätettävä tutkimatta. HO ei myöntänyt kanteen tutkimista vaatineelle valittajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 3.5.2023) - Uutiset
3.5.2023 13.03
Hovioikeuden ratkaisu suomalaisen tuomioistuimen toimivallasta Pohjois-Kyproksella sijaitsevaa asuntoa koskevassa omistusoikeusriidassaHovioikeus totesi, että toisin kuin päätöksessä viitatussa Unionin tuomioistuimen luovutuksen pätevyyttä koskevassa ratkaisussa C-417/15, tässä asiassa oli erimielisyyttä omaisuuden luovuttajan omistusoikeudesta ja siihen liittyen oikeudesta luovuttaa omaisuus. Näin ollen kiinteistön sijainnilla ei ollut tässä tapauksessa vain toissijaista merkitystä, sillä arvioitaessa K:n oikeutta myydä huoneisto merkityksellistä oli se, mitkä olivat olleet K:n ja R:n oikeudet kiinteistön sijaintivaltion lainsäädännön mukaan. Hovioikeus katsoi, että tällainen kysymys omistusoikeudesta tai muusta luovutusoikeuden oikeudellisten edellytysten määrittämisestä kuuluu sen valtion yksinomaiseen toimivaltaan, jossa omaisuus sijaitsee. Näin ollen suomalainen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen tutkimaan asiaa ja kanne oli jätettävä tutkimatta. Aihetta käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten ollut. (Vailla lainvoimaa 3.5.2023)
- Uutiset
3.5.2023 12.17
Apulaisoikeuskansleri: Lokitietoja koskevan tietopyynnön käsittely - Uutiset
3.5.2023 11.45
Julkisasiamies: Rekisterinpitäjän välinpitämättömyyden vuoksi aiheutunut henkinen kärsimysVoiko julkisen laitoksen hallussa olevien henkilötietojen lainvastainen levittäminen hakkeri-iskun vuoksi olla peruste henkisen kärsimyksen korvaamiseen oikeussubjektille, jota tiedot koskevat, pelkästään sillä perusteella, että viimeksi mainittu pelkää omien tietojensa mahdollista tulevaa väärinkäyttöä? Minkä edellytysten täyttyessä rekisterinpitäjä voidaan saattaa vastuuseen? Miten todistustaakka jaetaan tuomioistuimessa? Miten laaja on tuomioistuimen tutkintavalta?
- Uutiset
3.5.2023 11.25
Työoikeuden dosentti Helena Lamponen: Kilpailuoikeus ei enää estä yksityisyrittäjien työehdoista sopimista – sopiminen vaatii kuitenkin ryhmittäytymistäErilaisiin joustaviin työn muotoihin liittyy erilaisia työoikeudellisia haasteita. Haastavimmat kysymykset koskettavat etenkin yksinyrittäjiä, ammatinharjoittajia ja freelancereita. Näennäisesti yrittäjämäisen työnteon tekemisen haasteet liittyvät etenkin reiluun hinnoitteluun, mutta myös muun muassa työaikoihin, lomiin, vapaisiin, työterveyteen sekä vakuutuksiin ja sosiaaliturvaan. Joustavat työn muodot kattavat yhä suuremman osan suomalaisessa yhteiskunnassa tehdystä työstä.
- Uutiset
3.5.2023 10.10
Lainsäädännön arviointineuvosto: Datasäädöksen hyötyjä kuluttajille ja yrityksille on selvennettäväLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon viesti- ja liikenneministeriölle valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta datasäädöksestä. Kirjelmän perusteella saa käsityksen keskeisistä ehdotuksista, mutta vaikutuksia kuluttajille ja yrityksille tulisi tarkentaa.
- Uutiset
2.5.2023 13.15
Kuluttaja-asiamies vie luontaistuotteiden lainvastaisen puhelinmyynnin markkinaoikeuteen – Kuluttaja-asiamiehen uutiskirje 2/2023 on julkaistuKuluttaja-asiamies vaatii, että markkinaoikeus kieltää AAA-Palvelut Oy:tä menettelemästä lainvastaisesti puhelinmyynnissä ja asettaa kullekin kieltokohdalle 75.000 euron uhkasakon. Yrityksen vuonna 2021 kuluttaja-asiamiehelle antamasta sitoumuksesta huolimatta harhaanjohtava ja aggressiivinen puhelinmyynti on jatkunut, eikä kuluttajille ole annettu tarvittavia tietoja. AAA-Palvelut toimii myös nimellä Suomen Luontaistuote.
- Uutiset
2.5.2023 10.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei hallihuoneistojen osakkeiden kaupan purkamiselle ollut edellytyksiäKokonaisuutena arvioiden HO katsoi kahdessa tuomiossaan, ettei todettuja virheitä voitu pitää niin olennaisina, että kauppojen purkamiselle olisi ollut edellytykset. Ostajilla oli kuitenkin oikeus saada kauppahinnasta hinnanalennusta. (Vailla lainvoimaa 2.5.2023)
- Uutiset
28.4.2023 15.29
Hallinto-oikeus ei hyväksynyt nimeä Random sukunimeksiAsiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella Digi- ja väestötietoviraston päätöksen muuttamiseen olisi ollut syytä. (Ei lainvoim. 28.4.2023) - Uutiset
28.4.2023 14.38
EUT: Ikään perustuvan syrjinnän kielto – AnsioeläkeTyösyrjintädirektiivin 2000/78/EY 2 artiklan 1 kohtaa ja 2 kohdan a alakohtaa sekä 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että ne ovat yleisen edun mukaisen pakottavan syyn puuttuessa esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa ikään perustuvan syrjinnän lopettamiseksi säädetään virkamiesten ryhmän, joka on aikaisemmin ollut edullisessa asemassa ansioeläkeoikeuksia koskevan kansallisen lainsäädännön nojalla, ansioeläkejärjestelmän taannehtivasta rinnastamisesta virkamiesten ryhmän, joka on aikaisemmin ollut epäedullisessa asemassa tämän saman lainsäädännön nojalla, ansioeläkejärjestelmään.
- Uutiset
28.4.2023 13.08
EUT:n ennakkoratkaisu tuomioistuimen toimivallasta lasten tapaamisoikeutta koskevassa asiassaAsetuksen 2201/2003 9 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se kolmen kuukauden jakso, jonka ajan sen jäsenvaltion tuomioistuimet, jossa lapsen aiempi asuinpaikka oli, ovat asetuksen N:o 2201/2003 8 artiklan 1 kohdasta poiketen edelleen toimivaltaisia käsittelemään tapaamisoikeutta koskevan lopullisen ratkaisun muuttamiseen tähtäävän hakemuksen, alkaa sitä päivää seuraavasta päivästä, jona lapsi on tosiasiallisesti muuttanut jäsenvaltioon, jossa hänen uusi asuinpaikkansa on. Asetusta on tulkittava siten, että sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa lapsen aiempi asuinpaikka oli ja joka on tämän asetuksen 9 artiklan nojalla toimivaltainen tutkimaan pääasian, voi käyttää asetuksen 15 artiklassa säädettyä mahdollisuutta siirtää asia sen jäsenvaltion tuomioistuimeen, jossa lapsella on uusi asuinpaikka, jos 15 artiklassa säädetyt edellytykset täyttyvät.
- Uutiset
28.4.2023 11.50
Toukokuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2023 voimaantulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia, muun muassa:
- korvausmallia muutetaan rajat ylittävässä terveydenhuollossa
- uusi lainsäädäntö automaation käytöstä hallintopäätöksiä tehdessä
- arvonlisäverolain muutokset
- uudet oikeudenkäyntikulukorvausten kohtuullistamissäännökset
- elintarvikemarkkinalain muutokset - Uutiset
28.4.2023 10.40
Tilitoimiston työntekijä kavalsi yhtiön varoja yli 40 000 euroa - hovioikeuskin hylkäsi tilitoimistoon kohdistetun korvausvaatimuksen - tilityksellä tai sen antamatta jättämisellä ei ollut merkitystä vahingonkorvauksen vanhentumisajan laskemisessaEsitöiden ja oikeuskirjallisuuden perusteella asiamiehen tilityksen antamista koskevan vanhentumissäännöksen tarkoituksena ei ole ollut se, että vahingonkorvausvelan vanhentuminen alkaisi toimeksiantosuhteissa aina vasta tilityksestä. Ellei kysymys ole tilityksestä ilmenevästä tiedosta, vanheneminen lasketaan siitä, kun päämiehellä on ollut tieto korvausvastuun perusteesta ja hän on näin ollen voinut vaatia vahingonkorvausta. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa rikokseen perustuva vahinko sekä sen määrä ja aiheuttaja olivat tulleet kantaja Oy:n tietoon toimeksiantosuhteen voimassa ollessa. Näin ollen tilityksellä tai sen antamatta jättämisellä ei ollut asiassa merkitystä. (Vailla lainvoimaa 28.4.2023)
- Uutiset
28.4.2023 9.38
KHO: Oliko kaupunki velvollinen järjestämään oppilaalle maksuttoman koulukuljetuksen perusopetukseen myös siitä kodista, jota ei ollut ilmoitettu hänen viralliseksi asuinpaikakseenKaupungilla ei ollut oppilaan asuessa toisen vanhempansa luona velvollisuutta suoraan perusopetuslain 32 §:n nojalla järjestää hänelle vaadittua maksutonta koulukuljetusta myös tuosta kodista. Asiaa oli kuitenkin arvioitava vielä A:n olosuhteissa ottaen huomioon se, ettei hänelle ollut myönnetty koulukuljetusta koulumatkan pituuden vuoksi vaan terveydellisistä syistä. Asiassa mainituilla perusteilla KHO katsoi, että A:lle oli myönnettävä hänen hakemansa koulukuljetus yhdenvertaisuuslain 15 §:ssä tarkoitettuna kohtuullisena mukautuksena.
- Uutiset
27.4.2023 14.00
Liian kalliit luottokustannukset jälleen kuluttaja-asiamiehen syynissä – Santander lupasi korjata toimintaansaKuluttaja-asiamies on puuttunut luottoyhtiö Santander Consumer Financen liian korkeisiin luottokustannuksiin ja epäselvään markkinointiin. Kuluttajille on kerrottava kustannuksista yksiselitteisellä ja selkeällä tavalla, eikä tavanomaisesta asiakaspalvelusta voi periä maksua. - Uutiset
27.4.2023 13.10
Neuvostolta direktiivi lauttamatkojen turvallisuuden parantamiseksi EuroopassaNeuvosto on hyväksynyt uuden direktiivin, jolla parannetaan ro-ro-matkustaja-alusten eli lauttojen vakavuusvaatimuksia. Direktiivillä on tärkeä rooli sekä alusten että niiden matkustajien turvallisuuden varmistamisessa EU:ssa alan uusien kansainvälisten normien mukaisesti. Uusi direktiivi julkaistaan piakkoin EU:n virallisessa lehdessä, ja se tulee voimaan 20 päivän kuluttua julkaisemisestaan. Jäsenvaltioilla on 18 kuukautta aikaa saattaa direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä. - Uutiset
27.4.2023 11.15
Hovioikeus: Täysi korvaus tuhoutuneesta esineestä - Uutiset
26.4.2023 12.21
KKV: Pysäköintiyritysten toimintatavat poikivat ongelmia – kuluttaja-asiamies vaati korjauksia ParkkiPatelta ja FinnparkiltaMoni kuluttaja kohtaa ongelmia pysäköintiyritysten kanssa, mikä näkyy myös kuluttaja-asiamiehelle ja KKV:n kuluttajaneuvontaan tulevissa ilmoituksissa. Ilmoitusten pohjalta kuluttaja-asiamies on selvittänyt tarkemmin kahden pysäköintiyrityksen digitaalisia toimintatapoja ja vaatinut niihin muutoksia. ParkkiPate on jatkossa luvannut käsitellä reklamaatiot asianmukaisesti ja Finnpark on luvannut korjata Moovy-sovellukseen liittyviä ongelmia kuluttaja-asiamiehen vaatimalla tavalla.
- Uutiset
26.4.2023 11.46
Vastaamo-esitutkinta on valmistumassa syksyllä 2023 – poliisi pyytää uhreja täyttämään lausumalomakkeen toukokuun loppuun mennessä; uhreille on tarjolla apuaPoliisin esitutkintakokonaisuus Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneesta tietomurrosta ja arkaluontoisten potilastietojen levittämisestä valmistuu loppukesällä 2023. Poliisi pyytää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tai kiristyksen uhriksi joutuneita tekemään rikosilmoituksen ja täyttämään sähköisen lausumalomakkeen poliisin sähköisessä asiointipalvelussa toukokuun loppuun mennessä, jos sitä ei ole tehnyt jo aiemmin.
- Uutiset
26.4.2023 11.40
Suomalaisen lapseksiottaminen: Hovioikeus hylkäsi biologisen isän adoptiohakemuksen (ään.)HO katsoi KO:n tavoin, että biologisen isän hakemus oli hylättävä. Aihetta KO:n päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten ollut. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi, että asiassa oli erityisen painavat syyt hyväksyä biologisen isän adoptiohakemus. (Vailla lainvoimaa 26.4.2023)
- Uutiset
26.4.2023 11.22
Hovioikeus muutti kahta käräjäoikeuden ratkaisua näyttötaakasta pysäköintiasioissa: ParkkiPate Oy:n kannevaatimukset oli hyväksyttäväAutonkuljettajan U:n ei voitu katsoa täyttäneen hänelle syntynyttä selvitysvelvollisuutta siitä, että autoa olisi käyttänyt tapahtuma-aikana joku tai jotkut muut henkilöt kuin hän itse. ParkkiPate Oy:n vetoamilla riidattomilla seikoilla oli näytetty, että U oli pysäköinyt auton ehtojen vastaisesti. Käräjäoikeuden tuomiota oli näin ollen muutettava ja ParkkiPate Oy:n kannevaatimukset hyväksyttävä. (Vailla lainvoimaa 26.4.2023)
- Uutiset
26.4.2023 10.50
Hovioikeus: Avioliiton aikainen ja jälkeinen elatusapu- A:n B:lle maksettavaksi tuomittu avioliiton aikainen elatusapu ajalla 1.6.–31.8.2020 alennettiin 650 euroon kuukaudessa KO:n tuomitsemine korkoineen
- A vapautettiin velvollisuudesta suorittaa B:lle avioliiton jälkeistä elatusapua ajalla 1.9.2020–30.9.2022
- A:n jo suorittamaa elatusapua ei ollut palautettava
- A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta HO:ssa hylättiin
(Vailla lainvoimaa 26.4.2023) - Uutiset
26.4.2023 9.28
Digipalvelusäädös: Komissio nimesi ensimmäiset erittäin suuret verkkoalustat ja hakukoneetKomissio hyväksyi 25.4.2023 ensimmäiset digipalvelusäädöksen mukaiset päätökset, joissa nimetään 17 erittäin suurta verkkoalustaa ja 2 erittäin suurta hakukonetta, joilla on kuukausittain vähintään 45 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Nämä ovat:
- Uutiset
25.4.2023 12.12
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Norjan tietosuojaviranomaiselta noin 900.000 euron seuraamusmaksu SATS-kuntokeskusketjulle useista tietosuojarikkomuksista – toimii Suomessa Elixia-nimelläNorjan valvontaviranomainen on määrännyt kuntokeskusketju SATSille 10 miljoonan Norjan kruunun (noin 900 000 euron) hallinnollisen seuraamusmaksun useista puutteista tietosuojalainsäädännön noudattamisessa. Rikkomukset koskivat erityisesti rekisteröidyn oikeuksien toteuttamista, asiakkaiden informointia henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyperusteen puuttumista. Kuntokeskusketju toimii Norjan lisäksi myös Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
- Uutiset
21.4.2023 14.22
Energiavirasto: Osa kuluttajiksi rinnastettavista elinkeinonharjoittajista on oikeutettuja sähköhyvitykseenOsa yksityisistä elinkeinonharjoittajista on oikeutettu lainmukaiseen sähköhyvitykseen. Hyvitykseen voi olla oikeutettu esimerkiksi y-tunnuksella sähkösopimuksen tehnyt toiminimeä käyttävä elinkeinonharjoittaja. Edellytyksenä on, että sähkönkäytöstä yli puolet kohdistuu yksityiseen käyttöön. Oikeus hyvitykseen ja hyvityksen määrä arvioidaan tapauskohtaisesti. Osakeyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt, osuuskunnat tai yhdistykset eivät ole oikeutettuja hyvitykseen.
- Uutiset
21.4.2023 13.53
Selvityshenkilö, professori Matti Tolvasen selvitys: Rikollisuuden kehitys edellyttää poliisin rikostiedusteluun tehokkaampia keinoja – asiasta voi lausua 1. syyskuuta 2023 saakkaPoliisin rikostiedustelun kehittämistarpeita koskeva riippumaton selvitys suosittaa, että lainsäädäntöä tulee uudistaa. Poliisi tarvitsee rikostiedusteluun nykyistä täsmällisempiä keinoja vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden sekä jengirikollisuuden torjumiseksi. Selvityshenkilönä toimi rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. Selvityksessä tarkastellaan poliisin rikostiedustelun nykytilaa, lainsäädäntöä ja sen kehittämistarpeita.
- Uutiset
21.4.2023 12.12
Euroopan tietosuojaneuvostolta lopulliset versiot kolmesta ohjeesta: Rekisteröidyn tarkastusoikeus, johtavan valvontaviranomaisen määrittäminen ja tietoturvaloukkausilmoituksetEuroopan tietosuojaneuvosto on julkaissut lopulliset versiot kolmesta ohjeesta julkisten kuulemiskierrosten jälkeen. Yksi ohjeista koskee rekisteröidyn oikeutta saada tutustua omiin tietoihinsa eli niin kutsuttua tarkastusoikeutta. Johtavan valvontaviranomaisen määräytymistä koskevaan ohjeeseen ja ohjeeseen tietoturvaloukkausten ilmoittamisesta on päivitetty toimivaltaisen valvontaviranomaisen määrittämiseen ja rekisterinpitäjän päätoimipaikkaan liittyviä seikkoja.
- Uutiset
21.4.2023 11.40
Käräjäoikeuden olisi tullut velvoittaa äiti käännättämään hakemus sekä lisäksi käräjäoikeuden olisi tullut toimittaa lausumapyyntö isän ymmärtämällä kielellä - hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asianOikeuskirjallisuudessa on katsottu, että jos asiaan osallinen asuu Suomessa, mutta on ilmeistä, ettei hän osaa riittävästi suomea ymmärtääkseen hakemuksen sisältöä, tuomioistuin voi harkinnanvaraisesti valtion kustannuksella käännättää hakemuksen asiaan osallisen äidinkielelle tai muulle hänen ymmärtämälleen kielelle. Asiaan osallisen kielitaidosta voidaan kysyä hakijalta. Myös väestötietojärjestelmäotteesta saatava tieto siitä, miten pitkään henkilö on oleskellut Suomessa, antaa tukea sille, pitääkö hakemus käännättää. Monikulttuuristen huoltoriitojen lisääntyessä kielilain 20 §:n 2 momentin mahdollisuutta voidaan käyttää joustavasti asianosaisten oikeusturvan takaamiseksi ja sen varmistamiseksi, että asia saadaan perusteellisesti selvitettyä oikeudenkäynnissä. (Anna-Kaisa Aaltonen: Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimissa, 2020, s. 228). Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2009:15 (kohdat 5-7) katsonut, että asiassa ei ollut esitetty selvitystä vastaajan kyvystä selviytyä oikeudenkäynnistä suomen kielellä ja siten sen estämättä, että vastaaja oli saanut Suomen kansalaisuuden ja hän oli asunut Suomessa kymmeniä vuosia, asian laadun sekä vastaajan oman perustellun arvion perusteella hänen käyttämänsä tulkkausapu oli ollut asiassa tarpeen. (Vailla lainvoimaa 21.4.2023)
- Uutiset
21.4.2023 11.19
Hovioikeus: Varojen pikaista siirtoa koskeva palvelumaksu oli kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tuleva maksuLuottosuhde oli asiassa ollut edellytyksenä sille, että osapuolet olivat voineet sopia varojen nopeutetusta siirrosta. Hovioikeus totesi, että varojen pikaista siirtoa koskevalla palvelulla ei ollut ollut luottosuhteeseen nähden itsenäistä merkitystä. Kyse oli siten ollut kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevista maksuista. (Vailla lainvoimaa 21.4.2023)
- Uutiset
21.4.2023 9.36
Kryptovaluutat: Uusilla EU-säännöillä väärinkäytöksiä vastaan- Yhteinen lakikehys kryptomarkkinoille EU:ssa
- Kryptovarojen siirtoja voidaan jatkossa jäljittää samoin kuin perinteisten varojen
- Tavoitteena vahvistaa kuluttajansuojaa ja estää markkinoiden manipulointia sekä talousrikoksia. - Uutiset
20.4.2023 14.14
Kuluttaja-asiamies puuttui matkatoimisto SRG Finlandin tapaan periä asiakkailta käsittelymaksua lennon peruuntuessaUseita varausportaaleja ylläpitävä matkatoimisto SRG Finland on kuluttaja-asiamiehen kanssa käytyjen neuvottelujen aikana luopunut omalla päätöksellään käsittelymaksujen perimisestä silloin, kun lentoyhtiö on perunut lennon ja asiakkaille palautetaan siitä rahat. Matkatoimisto sitoutui myös kuluttaja-asiamiehen vaatimuksiin olla perimättä käsittelymaksua vastaisuudessa tietyissä tilanteissa. Oy SRG Finland Ab ylläpitää useita varausportaaleja, kuten supersaver.fi, travelstart.fi, fi.mytrip.com ja seat24.fi. Varausportaalien kautta suomalaiset kuluttajat voivat muun muassa ostaa lentolippuja ja vertailla eri lentoyhtiöiden tarjoamia lentoja. SRG Finland on osa ruotsalaista Etraveli-konsernia.
- Uutiset
20.4.2023 12.42
Hovioikeus: Omistusoikeus ja etuosto-oikeus yhteismetsäasiassaYhteismetsälain 18 §:n 2 momentin ja vastaavasti K:n yhteismetsän ohjesäännön 42 §:n nojalla ostaja saa kauppakirjan mukaisen oikeuden vasta sen jälkeen, kun aika etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan ilmoituksen tekemiseen on päättynyt tai ostajalle on sitä ennen ilmoitettu, ettei etuosto-oikeutta käytetä. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätöksen siitä, että Yhtiö oli saanut kaupan kohteen omistusoikeuden, kun aika etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan ilmoituksen tekemiseen oli päättynyt. (Vailla lainvoimaa 20.4.2023)
- Uutiset
20.4.2023 12.12
KKV: "Pimeät käytännöt" kuluttajien harhauttamiseksiPimeillä käytännöillä – englanniksi dark patterns – tarkoitetaan erilaisia verkkosivujen, ohjelmistojen, mobiilisovellusten, muiden käyttöliittymien tai palvelupolkujen rakenteen suunnittelussa käytettyjä keinoja, joilla harhautetaan tai muuten saadaan kuluttaja tekemään jotain sellaista, jota hänen ei ollut alun perin tarkoitus tehdä. Kuluttajan valintoja pyritään ohjaamaan niin, että tämä tekisi yritystä hyödyttäviä, mutta itsensä kannalta usein epäedullisia päätöksiä. Osa pimeistä käytännöistä on aina selvästi lainvastaisia, kun taas osan laillisuuden arviointi edellyttää tapauskohtaista harkintaa.
- Uutiset
20.4.2023 10.45
Rakennetun ympäristön esteettömyystyöryhmän ehdotukset lainsäädännön kehittämiseksi ja muiksi toimenpiteiksiYmpäristöministeriö asetti vuoden 2022 lopulla työryhmän muodostamaan tilannekuvan rakennetun ympäristön esteettömyydestä. Ryhmän työ on koottu raporttiin, joka sisältää ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi ja muiksi toimenpiteiksi. Esteettömyyteen vaikuttava sääntely ja ohjaus pilkkoutuvat eri hallinnonaloille, minkä vuoksi koordinaatiota on vahvistettava, ja asiaa kannattaa tarkastella läpileikkaavasti ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.
- Uutiset
20.4.2023 7.50
Asuinyhteisöt voivat nyt hakea sähköavustusta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAstaSähkölämmitteiset taloyhtiöt ovat voineet 17.4.2023 alkaen hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta tukea energiakustannuksiin. Kertaluontoisen avustuksen tarkoituksena on lieventää korkeiden sähkölaskujen vaikutuksia hillitsemällä sähkön hinnan nousun vaikutusta asumiskustannuksiin.
- Uutiset
18.4.2023 11.40
Hovioikeus Anttila Oy:n konkurssipesän tekemästä jälkivalvonnan riitautuksesta Kesko Oyj:n vahingonkorvaussaatavista: Liiketiloissa tehdyt muutostyöt vahingonrajoittamistoiminaAsiassa oli ratkaistavana, olivatko Keskon liiketiloissa teettämät muutostyöt olleet sellaisia liikehuoneiston vuokrauksesta annetussa laissa tarkoitettuja kohtuullisia vahingonrajoittamistoimia, jotka Anttila oli velvollinen korvaamaan Keskolle. Kysymys myös oikeudenkäyntikuluista (Vailla lainvoimaa 18.4.2023)
- Uutiset
18.4.2023 10.10
Lainsäädännön arviointineuvosto: Energiatehokkuusdirektiivin vaikutuksia kotitalouksille tulee kuvata tarkemminLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon ympäristöministeriölle valtioneuvoston kirjelmästä ja jatkokirjelmästä eduskunnalle komission ehdotuksesta direktiiviksi rakennusten energiatehokkuudesta. Kirjelmissä on tunnistettu Suomelle aiheutuvia merkittäviä vaikutuksia sekä direktiiviehdotukseen sisältyviä ongelmakohtia. Ehdotuksen vaikutuksia kotitalouksille tulisi kuvata tarkemmin jatkovalmistelussa.
- Uutiset
18.4.2023 9.13
Selvitys: Valtakunnallinen osoitetietojärjestelmä hyödyttäisi laajasti yhteiskuntaa – toteutus edellyttää uutta lainsäädäntöäMaanmittauslaitoksessa on tehty valmistavaa työtä valtakunnallisen osoitetietojärjestelmän toteuttamiseksi. Uusi järjestelmä sisältäisi ajantasaisen tiedon rakennusten ja alueiden, kuten tonttien, rakennuspaikkojen ja ulkoliikuntapaikkojen osoitteista ja osoitteiden sijainneista. Osoitteisiin liittyvien henkilöiden tai yritysten tietoja ei tähän uuteen tietovarantoon koota. Maa- ja metsätalousministeriön johdolla on valmisteltu valtakunnallisen osoitetietojärjestelmän vaatimaa uutta lainsäädäntöä yhdessä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Tietojärjestelmän valmistelu etenee Maanmittauslaitoksessa. Osoitetietojärjestelmän varsinaisen toteutuksen aloittaminen edellyttää kuitenkin vielä kokonaisrahoitusta ja lainsäädännön vahvistamista.
- Uutiset
18.4.2023 8.41
Digipalvelusäädöksen noudattamisen valvonta: Komissio käynnistää EU:n algoritmikeskuksenKomission yhteinen tutkimuskeskus vihkii 18.4.2023 EU:n algoritmikeskuksen (ECAT) virallisesti käyttöön Sevillassa Espanjassa.
- Uutiset
17.4.2023 14.37
Lausuntotiivistelmä arviomuistiosta avioliittoon pakottamisen rangaistavuudestaOikeusministeriössä laadittu arviomuistio avioliittoon pakottamisen rangaistavuudesta oli lausuntokierroksella 17.11.2021–14.1.2022. Lausunto tai ilmoitus siitä, että lausuttavaa ei ole, saatiin 46 taholta.
- Uutiset
17.4.2023 12.52
Euroopan tietosuojaneuvosto antoi Metan tiedonsiirtoja koskevan kiistanratkaisupäätöksen ja perusti työryhmän ChatGPT:lleEuroopan tietosuojaneuvosto on hyväksynyt 13. huhtikuuta täysistunnossaan kiistanratkaisupäätöksen Irlannin valvontaviranomaisen päätösluonnoksesta, joka koskee Meta Platforms Ireland Limitedin (Meta IE) henkilötietojen siirtojen lainmukaisuutta. Kiistanratkaisupäätös julkaistaan tietosuojaneuvoston verkkosivuilla sen jälkeen, kun Irlannin valvontaviranomainen on antanut Metalle lopullisen päätöksensä.
- Uutiset
17.4.2023 11.30
EIT antoi korkeimmalle oikeudelle neuvoa-antavan lausunnon aikuisadoptiomenettelystäKKO pyysi EIT:lta neuvoa-antavaa lausuntoa asiassa, jossa on kysymys täysi-ikäisen lapsen biologisen äidin oikeudesta hakea muutosta adoption vahvistamista koskevaan käräjäoikeuden päätökseen. Neuvoa-antavaa lausuntoa pyydettiin erityisesti siitä, mikä merkitys biologisen äidin yksityisyyden suojalla on asiassa ja minkälaisia vaatimuksia ihmisoikeussopimuksessa turvatut oikeudet asettavat adoptiota koskevalle oikeudenkäyntimenettelylle. Korkein oikeus pyysi erityisesti ohjeistusta biologisen äidin prosessuaalisista oikeuksista ja asemasta hänen nyt täysi-ikäisen poikansa adoptiomenettelyssä.
- Uutiset
17.4.2023 11.10
Hovioikeus: Näyttämättä oli jäänyt, että velan vanhentuminen olisi katkaistu kanteessa väitettyinä ajankohtinaVanhentumisen seurauksena vastaajan suoritusvelvollisuus kanteen perusteena olevasta saatavasta (kiinteistön maksamatta olevan kauppahinnan osuus 195.000 euroa) oli lakannut eikä aihetta KO:n tuomion lopputuloksen muuttamiseen siten ollut. (Vailla lainvoimaa 17.4.2023) - Uutiset
17.4.2023 10.30
Lakimies 2/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa velallisen sopimusrikkomusta koskevan tiedon vaikutus reklamaatiovelvollisuuteen, COVID-19-pandemia ja rajoitustoimenpiteet vankiloissa, ympäristöystävällisten keksintöjen nopeutettu patentointi pk-yritysten näkökulmasta sekä osakkeenomistajien päätösehdotukset suomalaisten pörssiyhtiöiden yhtiökokouksissa. Lisäksi lehdessä esitellään väitöksiä vastaväitteineen kiinteistöoikeudesta, massavahinkotilanteista, kuntalain soveltamisalasta sekä vahingonkorvausvastuusta sopimusneuvotteluissa.
- Uutiset
17.4.2023 10.00
Hovioikeus: Käräjäoikeuden olisi tullut selvittää, oliko isän tarkoituksena ollut riitauttaa vaaditun elatusavun määrään ja maksuvelvollisuuden alkamisajankohtaan liittyvät seikat, sekä tiedustella, mikä oli hänen vastauksensa elatusavun määrään ja alkamisajankohtaanOttaen huomioon asiassa mainitun isän lausuman sisältö ja se, ettei hänellä ollut ollut asiassa lainoppinutta avustajaa, käräjäoikeuden ei olisi tullut ratkaista asiaa pelkästään sillä perustella, ettei isä ollut myöhemmin vastannut yhteenvedon yhteydessä olleeseen lausumapyyntöön. HO katsoi, että asian käräjäoikeuskäsittelyssä oli siten tapahtunut menettelyvirhe. Käräjäoikeuden päätös oli tämän vuoksi lapsen elatusta koskevilta osin kumottava ja asia palautettava tältä osin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 17.4.2023)
- Uutiset
17.4.2023 9.00
Peruspankkipalvelu- ja luottolaitoslainsäädännön muutostarpeista voi lausua 26. toukokuuta 2023 saakkaValtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolla on käynnistetty selvitystyö luottolaitoslainsäädännön muutostarpeiden kartoittamiseksi ja arvioimiseksi. Arvioinnin teemat ovat:
1) peruspankkipalvelut sekä käteisen saatavuus ja käytettävyys,
2) asiakkaansuoja pankkipalveluissa,
3) luottolaitosten toimintaa ja riskienhallintaa koskeva kansallinen sääntely ja
4) luottolaitosten yhteisömuotoja ja ryhmittymien toimintaa ohjaava sääntely. - Uutiset
14.4.2023 12.12
Kuluttaja-asiamies vaati terveysjättejä kertomaan palveluiden hinnat avoimesti – Terveystalo, Mehiläinen ja Pihlajalinna sitoutuivatMitä lääkäriaika maksaa? Muun muassa tämä tieto löytyy yksityisten terveyspalveluiden verkkosivuilta jatkossa huomattavasti helpommin. Terveystalo, Mehiläinen ja Pihlajalinna ovat kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta sitoutuneet kertomaan verkkosivuillaan varattavan palvelun olennaiset tiedot, kuten hinnan, selkeästi ja oikea-aikaisesti.
- Uutiset
14.4.2023 11.00
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää yhtiön takaisinsaantihakemusta tutkimattaAsiassa viitattujen oikeusohjeiden mukaan yksipuolisen tuomion välttämiseksi esitettäville kiistämisen perusteille ei ole tarkoitettu asettaa tiukkoja vaatimuksia. Yhtiön oikeudenkäynnin kuluessa ilmoittamat perusteet olivat vastanneet esitöissä selostettuja kiistämisen perusteita, joiden perusteella vastaaja välttyy yksipuolisen tuomion antamiselta. Näin ollen HO katsoi, ettei käräjäoikeuden olisi tullut jättää yhtiön takaisinsaantihakemusta tutkimatta. Käräjäoikeuden päätös oli kumottava ja asia oli oikeusastejärjestys huomioon ottaen palautettava käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 14.4.2023)
- Uutiset
14.4.2023 9.20
Väkivallaton lapsuus - toimenpidesuunnitelma: väliarviointi 2020 - alkuvuosi 2023Väkivallaton lapsuus –toimenpidesuunnitelma listaa 93 eri keinoa, joilla torjutaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa väkivaltaa vuosina 2020–2025. Tavoitteena on myös auttaa väkivallan uhreja. Tuoreen väliarvion mukaan ohjelman toteutus etenee. Suunnitelman toimenpiteistä 44 on edennyt hyvin ja 44 toimen toteutus on vähintään alkuvaiheessa tai suunnitteilla. Vain kolmea toimenpidettä ei olla vielä aloitettu ja kahta ei ollut vielä mahdollista arvioida. Suunnitelmaa on toteutettu osana eri organisaatioiden omaa työtä poikkihallinnollisessa yhteistyössä. Toteutusta ovat tukeneet merkittävästi myös useat eri ohjelmat, hankkeet ja rahoitushaut.
- Uutiset
13.4.2023 15.50
Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan vuosikertomus kokoaa neuvonnan aiheet ja riitojen syytFINEn vuoden 2022 vuosikertomus sisältää keskeiset havainnot neuvontaan tulleista kysymyksistä sekä riitojen syistä vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa. Vuosikertomuksessa kuvataan finanssiasioissa pinnalla olleita isoja teemoja ja luodataan myös tulevaisuutta näissä asioissa. - Uutiset
13.4.2023 14.15
Biopankkilaki päivitetään vastaamaan yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksiaBiopankkilakia muutetaan vastaamaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR). Lisäksi lakiin tehdään muutamia teknisiä muutoksia. Tavoitteena on helpottaa biopankkien tehtäviä ja biopankkitutkimusta sekä suojata näytteenantajan itsemääräämisoikeutta. Muutokset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2024. Lisäksi asetusluonnos biopankin suostumus- ja hyväksyntäasiakirjasta on lausuntokierroksella 19.5.2023 asti.
- Uutiset
13.4.2023 12.15
Maanmittauslaitos sai rekisteröinnin ruuhkat kuriin – käsittelyajat pudonneet kuukausista viikkoihinMaanmittauslaitos tehosti kiinteistöjen ja huoneistojen rekisteröintihakemusten käsittelyä organisaatiomuutoksella, robotiikalla ja lisätyövoimalla.
- Uutiset
13.4.2023 11.55
Uusi laki sääntelemään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä - voimaan 1.1.2024Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelyä koskeva sääntely uudistuu. Hallitus esitti asiaa koskevien lakien vahvistamista torstaina 13.4. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina 14.4.
- Uutiset
13.4.2023 8.41
Lapsen nimen ilmoittaminen Digi- ja väestötietovirastolle helpottuiLapsen tiedot on voinut ilmoittaa väestötietojärjestelmään myös digitaalisesti verkkolomakkeella joulukuusta 2022 lähtien. Digitaalinen asiointitapa on otettu laajasti käyttöön, ja tällä hetkellä jo noin 88 prosenttia lasten tiedoista ilmoitetaan Digi- ja väestötietovirastoon verkossa.
- Uutiset
13.4.2023 8.30
Hallituksen esitysluonnos 24.9.2023 alkaen sovellettavasta datanhallinta-asetuksen täytäntöönpanemisesta lausuntokierrokselle 5.5.2023 saakkaLiikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta datanhallinta-asetuksen täytäntöönpanemiseksi. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus eurooppalaisen datan hallinnoinnista, eli datanhallinta-asetus (Data Governance Act, DGA) tuli voimaan 23.6.2022. Datanhallinta-asetus on uutta EU-sääntelyä. Asetuksella luodaan datan hallinnalle eurooppalaiseen arvopohjaan pohjautuva kehys, joka lisää datan saatavuutta ja yhtenäistää sen jakamista EU:n alueella. Tavoitteena on luoda yhteinen eurooppalainen data-avaruus ja yhteentoimivat datan sisämarkkinat.
- Uutiset
12.4.2023 16.00
Hovioikeus jätti tutkimatta osamaksukauppaan perustuvan velkomuskanteen - KKO myöntänyt jatkokäsittelyluvanKysymys jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksistä.
- Uutiset
12.4.2023 13.05
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun väliraportti on julkaistuParhaillaan käynnissä oleva kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu on edennyt suunnitellusti. Tutkimusryhmä suosittelee tulevaan hallitusohjelmaan kirjattavan, että kaksivuotisen esiopetuksen käyttöönotosta päätetään aikaisintaan vuonna 2025 ja päätöksessä huomioidaan käynnissä olevan kokeilun tulokset. Nyt julkaistussa seurantatutkimuksen väliraportissa kuvataan tutkimuksen koeasetelma, kaksivuotisen esiopetuksen toteuttamista kunnissa, lasten taitojen alkuarviointia sekä lasten taustaominaisuuksien yhteyttä alkuarviointien tuloksiin.
- Uutiset
12.4.2023 11.55
Vierashuoneessa asianajaja Johan Pråhl: Edustajakannedirektiivin täytäntöönpanon seurauksena kuluttajansuoja paranee ja ryhmäkannelain soveltamisala laajenee huomattavastiEdustajakannedirektiivillä (EU) 2020/1828 pannaan täytäntöön Suomessa 25.6.2023 voimaan tulevilla uusilla laeilla. Merkittävimmät ovat uusi laki kieltotoimenpiteitä koskevista edustajakanteista (1101/2022) ja laki ryhmäkannelain muuttamisesta (1103/2022) sekä molempiin liittyvä laki kuluttajien yhteisiä etuja edistävien järjestöjen nimeämisestä oikeutetuiksi yksiköiksi (1102/2022).
- Uutiset
12.4.2023 11.00
Halinto-oikeus: Pankki ei syrjinyt asuntolainan hakijaa asuinpaikan perusteellaPankki oli ilmoittanut valittajalle, ettei se voi myöntää asuntolainaa, koska valittaja ei asu vakituisesti Suomessa eikä työskentele Suomessa, joten hänen palkkaansa ei makseta suomalaiselle pankkitilille. (Ei lainvoim. 12.4.2023)
- Uutiset
11.4.2023 15.00
Hallinto-oikeus kumosi ja palautti virkanimitysasian Tukesin uudelleen käsiteltäväksi, kun ansiovertailussa olleella valittajan koulutustaustaa koskeneella asiavirheellä oli voinut olla vaikutusta valituksenalaisen päätöksen lopputulokseenHakijoiden koulutusansioita ei ollut asiassa todetulta osin esitetty nimitysmuistiossa ja valituksenalaisessa päätöksessä hallintolain 6 §:n edellyttämällä tavalla tasapuolisesti. Kun sähköalan koulutukselle oli nimitysmuistiosta ja valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevästi annettu painoarvoa nimitystä tehtäessä, ansiovertailussa olleella valittajan koulutustaustaa koskeneella asiavirheellä oli voinut olla vaikutusta valituksenalaisen päätöksen lopputulokseen. (Ei lainvoim. 11.4.2023)