Hakutulokset
- Uutiset
8.6.2023 15.10
Hovioikeus: Kilpailukieltosopimuksen käyttämiselle ei ollut erityisen painavaa syytäAsiassa oli ensisijaisesti kysymys siitä, oliko yhtiöllä ollut työsopimuslain 3 luvun 5 §:n 1 momentin edellyttämä erityisen painava syy solmia L:n kanssa kilpailukieltosopimus. Jos näin katsottiin olevan, seuraavaksi kysymys oli siitä, oliko sopimus sitomaton tai kohtuuton. Lisäksi kysymys oli oikeudenkäynnin kustannuksista. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 14.52
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Euroopan tietosuojaneuvostolta lopullinen ohje seuraamusmaksujen laskennastaTietosuojaneuvosto hyväksyi täysistunnossaan 24. toukokuuta julkisen kuulemiskierroksen jälkeen lopullisen version ohjeesta hallinnollisten seuraamusmaksujen laskemiseen. Ohjeen tarkoituksena on yhdenmukaistaa EU-maiden kansallisten tietosuojaviranomaisten tapoja yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella määrättyjen seuraamusmaksujen suuruuden laskennassa.
- Uutiset
8.6.2023 14.41
Hovioikeus oikaisi käräjäoikeuden tuomiota: Taksinkuljettajan ansionmenetys ja seisonta-ajan korvaus tuli suorittaa ja periä liikennevahingosta vastuussa olevasta liikennevakuutuksesta eikä suoraan vastaajalta - Uutiset
8.6.2023 14.09
Hovioikeus: Aiheettomasta yhdyskuntapalvelusta maksettava kärsimyskorvausAsiassa oli riidatonta, että korkeimman oikeuden purettua B:n tuomion salakuljetusta koskevan syytekohdan osalta ja alennettua sen seurauksena B:lle tuomittua yhteistä rangaistusta, B oli tullut suorittaneeksi 60 tuntia liikaa yhdyskuntapalvelua. Asiassa oli hovioikeudessa kysymys ensisijaisesti sen arvioinnista, oliko B:llä oikeus saada vahingonkorvausta aiheettomasti suoritetusta yhdyskuntapalvelusta aiheutuneesta kärsimyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain tai vahingonkorvauslain nojalla taikka jollakin muulla oikeudellisella perusteella. Edelleen, jos B:llä katsottiin olevan oikeus kärsimyskorvaukseen, asiassa oli kysymys korvauksen määrästä. Lisäksi asiassa oli B:n vastavalituksen perusteella kysymys siitä, oliko B:llä oikeus korvaukseen oikeudenkäynnin viivästymisestä.
Hovioikeus katsoi, että aiheettomasta vapauden rajoittamisesta oli aiheutunut B:lle sellaista kärsimystä, josta hänellä oli ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan nojalla oikeus saada korvaus. Käräjäoikeuden määräämää korvausta alennettiin kuitenkin puoleen. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023) - Uutiset
8.6.2023 11.50
Hovioikeus: Ympäristön turmelemisen tunnusmerkistön täyttyminen ja liiketoimintakieltoTuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun syyksilukemisen osalta. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen H:lle ja L:lle tuomitun rangaistusseuraamuksen, 70 päiväsakkoa, osalta ei ollut. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus hylkäsi vaatimukset vastaajien liiketoimintakieltoon määräämisestä. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 8.53
Hallinto-oikeus palautti asian Maahanmuuttovirastoon: Kansalaisuushakemuksen liitteenä olleet työnantajan ja yksityishenkilön suosituskirjeet eivät olleet kokonaan salassapidettäviäMaahanmuuttovirasto oli valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että suosituskirjeisiin sisältyy julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan perusteella salassa pidettäviä tietoja. Koska Maahanmuuttovirasto oli pitänyt suosituskirjeitä kokonaan salassa pidettävinä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdan perusteella, virasto ei ollut valituksenalaisessa päätöksessään arvioinut mahdollisuutta luovuttaa asiakirjoja B:lle siten, että niihin sisältyvät julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan perusteella salassa pidettävät tiedot on peitetty. Tämän vuoksi hallinto-oikeus, ottamatta asiaa tältä osin ensiasteena ratkaistavakseen, kumosi Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palautti asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 8.6.2023)
- Uutiset
8.6.2023 8.00
Luetuimmat uutiset toukokuussa 2023Lue toukokuun 2023 luetuimmat Edilex-uutiset.
- Uutiset
7.6.2023 15.44
Hovioikeus: Liikehuoneiston vuokralaisen vaatimus irtisanomisen julistamisesta tehottomaksi oli hylättäväAsiassa oli kysymys ensinnäkin siitä, oliko kahvila/ravintolatilan vuokrasopimus irtisanottu. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko irtisanomisperusteet näytetty. Vielä kysymys oli siitä, oliko irtisanominen ollut kohtuuton ja oliko irtisanomiseen ollut hyväksyttävä syy. Kysymys oli myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 7.6.2023)
- Uutiset
7.6.2023 15.10
Finanssivalvonta: Vakuutusyhtiö Novikselta on otettu toimilupa poisSlovakian keskuspankki on päätöksellään 1.6.2023 ottanut toimiluvan pois vakuutusyhtiö Novikselta. Novis ei saa harjoittaa vakuutustoimintaa 5.6.2023 alkaen. - Uutiset
7.6.2023 14.37
Finanssivalvonta kieltää Ermitage Partners Oy:ltä sijoituspalvelujen tarjoamisen ilman toimilupaaFinanssivalvonta kieltää Ermitage Partners Oy:ltä sijoituspalvelujen tarjoamisen ilman toimilupaa. Finanssivalvonta katsoo, että Ermitage Partners Oy on tarjonnut sijoituspalveluja ilman laissa edellytettyä toimilupaa, vaikka yhtiön toiminta on täyttänyt sijoituspalvelulain toimeksiantojen välityksen tunnusmerkistön. - Uutiset
7.6.2023 13.23
IhanFINE podcast: Oma vakuutus lemmikille?Kun eläin sairastaa, eläinlääkärilasku voi kasvaa suureksi. Moni lemminkin omistaja miettii, kannattaisiko koiran tai kissan sairauksiin ja tapaturmiin varautua vakuutuksella. Entä korvaako vakuutus, jos koira tuhoaa omaisuutta tai vahingoittaa toista koiraa?
- Uutiset
7.6.2023 12.21
Valokuitumarkkina käy kuumana – kuluttaja-asiamies puuttui kahden yrityksen toimintatapoihin ja laati ohjeistuksen koko alalleKuluttaja-asiamies on valvonut valokuituliittymien sopimusehtoja ja markkinointia aktiivisesti keväästä 2022 lähtien. Valokuitunen Oy ja Valoo Täyskuitu -palvelua tarjoava Adola Oy ovat kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta luvanneet korjata toimintatapojaan. Valvontatoimien pohjalta kuluttaja-asiamies on myös julkaissut ohjeistuksen koko alalle, jotta yritykset osaavat huomioida kuluttajansuojan vaatimukset paremmin.
- Uutiset
7.6.2023 12.02
Selvitys: Kuluttajaoikeudelliset keinot ja sähköalan itsesäätely lupaavimmat tavat puuttua korkeahintaisiin määräaikaisiin sähkösopimuksiinTyö- ja elinkeinoministeriön asettamat selvityshenkilöt arvioivat 7.6.2023 julkaistussa raportissa keinoja korkeahintaisten määräaikaisten sähkönmyyntisopimusten piirissä olevien kuluttajien aseman kohtuullistamiseksi. Ministeriö kutsui 29.3.2023 velvoiteoikeuden professori emeritus Juha Karhun ja julkisoikeuden apulaisprofessori Maija Dahlbergin selvittämään erilaisia toimenpidevaihtoehtoja sekä arvioimaan niiden toteutettavuutta ja toimivuutta.
- Uutiset
7.6.2023 11.00
KKO äänesti: Yli 100 vuotta omistettujen rakennusten käyttöoikeutta ei ollut oikeutta irtisanoaA omisti nykyisin vapaa-ajan käytössä olevat rakennukset, jotka olivat sijainneet yli sata vuotta X Oy:n nykyisin omistamalla kiinteistöllä. A:n vastikkeeton oikeus pitää rakennuksiaan kiinteistöllä perustui vähintään suostumuksen nojalla konkludenttisesti syntyneeseen sopimukseen. X Oy vaati kanteellaan A:n velvoittamista poistamaan rakennukset kiinteistöltä vetoamalla kanteensa perusteena siihen, että sillä oli oikeus irtisanoa A:n käyttöoikeus.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että X Oy:llä ei ollut oikeutta irtisanoa käyttöoikeutta. (Ään.) - Uutiset
7.6.2023 10.22
KKV:n tutkimus: Puolet suomalaisten nettirahapelaamisen rahoista menee muihin kuin Veikkauksen peleihinKKV:n tutkijat ovat selvittäneet Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle pelatun rahan määrää ja sitä, kuinka paljon peliongelmista kärsivät pelaavat rahapelejä yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolella.
- Uutiset
7.6.2023 10.00
Hovioikeuskin hylkäsi korvausvaatimuksen naapurin suorittaman ojan kaivuutyön aiheuttamasta asuinrakennuksen painumisestaKantajat olivat vaatineen korvaukseksi kiinteistöllään sijaitsevan asuinrakennuksen arvon alentumisesta 50.000 viivästyskorkoineen. KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 7.6.2023)
- Uutiset
7.6.2023 8.01
Lainsäädännön arviointineuvosto valtioneuvoston U-kirjelmästä: Parantaako komission ehdotus yritysten listautumisesta vähittäissijoittajien asemaa?Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon valtiovarainministeriölle valtioneuvoston U-kirjelmästä pääomamarkkinoiden houkuttelevuuden lisäämiseksi. Kirjelmän perusteella saa melko hyvän käsityksen esityksen vaikutuksista. Komissio on antanut joulukuussa 2022 lainsäädäntöpaketin, jonka tarkoituksena on lisätä EU:n pääomamarkkinoiden houkuttelevuutta yrityksille. Lisäksi tarkoituksena on helpottaa pienten ja keskisuurten yritysten listautumista, jotta pääoman hankkiminen EU:n pääomamarkkinoilta olisi eri kokoisille yrityksille mahdollisimman edullista. - Uutiset
6.6.2023 15.37
Hovioikeus: Pankkitunnusten oikeudeton käyttö johtui tunnusten haltijan huolimattomuudestaAsiassa oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko K:n verkkopankkitunnusten oikeudeton käyttö johtunut hänen huolimattomuudestaan, joka ei ole ollut lievää, ja oliko hän siten velvollinen suorittamaan tunnuksia käyttämällä otetut lainat kantajille. (Vailla lainvoimaa 6.6.2023)
- Uutiset
6.6.2023 11.50
Edilexin uusi toimitusneuvosto aloitti toimintansaEdilex on saanut uuden monipuolisen toimitusneuvoston, joka koostuu Suomen johtavista asiantuntijoista eri oikeudenaloilta ja eri yliopistoista. Toimitusneuvoston tehtävänä on olla kehittämässä Edilexin artikkelien julkaisulinjaa ja palvelun ominaisuuksia. Edilexin uusi toimitusneuvosto on aloittanut toimikautensa toukokuussa 2023.
- Uutiset
6.6.2023 10.40
Hovioikeus kumosi ja palautti: Kannetta törkeän perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksen korvaamisesta ei olisi tullut hylätä selvästi perusteettomanaHovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden olisi tullut oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 5 §:n nojalla ensisijaisesti kehottaa K:ta korjaamaan hakemustaan. Näin ollen käräjäoikeuden ei olisi tullut hylätä kannetta selvästi perusteettomana. Käräjäoikeuden tuomio oli tapahtuneen oikeudenkäyntivirheen johdosta kumottava ja asia palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
6.6.2023 9.29
KKO äänesti maksudirektiivin tulkinnasta, josta oli pyydetty ennakkoratkaisu EUT:lta: Velkojayhtiöllä oli oikeus viivästyskorkoihin ja korvauksiin perintäkuluistaA Oy:n ja B Ky:n välillä oli vuodesta 2009 alkaen noudatettu käytäntöä, jonka mukaan B Ky oli voinut maksaa A Oy:n laskut eräpäivän jälkeen viimeistään kuukauden kuluessa ilman viivästysseuraamuksia. A Oy vaati toukokuussa 2018 vireille tulleessa kanteessaan, että B Ky velvoitetaan suorittamaan A Oy:lle viivästyskorkoa ja perintäkulujen vakiokorvauksia huhtikuun 2015 ja helmikuun 2018 välisenä ajanjaksona erääntyneiden ja myöhässä maksettujen laskujen osalta.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, että osapuolten viivästysseuraamusten osalta noudattama sopimuskäytäntö oli kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetun lain 8 §:n 1 ja 3 momentin nojalla tehoton. Siten A Oy:llä oli oikeus kanteessa vaatimiinsa viivästyskorkoon ja vakiokorvauksiin perintäkuluista. (Ään.) - Uutiset
6.6.2023 9.00
EUT: Vuoden 2019 joulukuussa toteutetulla Puolan oikeuslaitoksen uudistuksella rikotaan unionin oikeuttaOikeusvaltion arvo kuuluu unionin suoranaiseen identiteettiin yhteisenä oikeusjärjestyksenä, ja se konkretisoituu periaatteissa, jotka sisältävät jäsenvaltioita oikeudellisesti sitovia velvoitteita.
- Uutiset
6.6.2023 8.28
OTK Tanja Mikkilän väitös: Päämiehen etu edunvalvojan päätöksenteossaVäitöstutkimuksessa, joka on saatavilla avoimena julkaisuna, tarkastellaan täysi-ikäiselle päämiehelle määrätyn edunvalvojan päätöksentekoa. Tutkimus on rajattu koskemaan pääasiassa taloudellisiin asioihin määrättyä edunvalvojaa. Tutkimus on lainopillinen. Tutkimuksessa selvitetään voimassa olevan holhoustoimilain (442/1999) edunvalvojan tehtävän hoitoa koskevien säännösten sisältöä erilaisten kotimaisten laintulkintanäkökulmien, perusoikeuspainotteisen lähestymistavan ja kansainvälisten päätöksentekomallien kautta.
- Uutiset
5.6.2023 14.30
Työpaikan kameravalvonta kohdistui työpisteisiin ilman perustetta, toimitusjohtaja jätettiin kuitenkin tuomitsematta rangaistukseenVarsinais-Suomen käräjäoikeus on 2.6.2023 antamassaan tuomiossa katsonut varsinaissuomalaisen metallialan yrityksen toimitusjohtajan syyllistyneen yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain rikkomiseen. Toimitusjohtaja jätettiin kuitenkin tuomitsematta rangaistukseen, koska käräjäoikeus piti rikosta kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Käsiteltävänä oli yhtiön kameravalvonta, jonka työsuojeluviranomainen katsoi kohdistuvan yksittäisiin työpisteisiin ilman perustetta. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 14.00
Hovioikeus: Elatusapuohje ei ole velvoittava - käräjäoikeuden tuomitsemien elatusapujen määriä alennettiinHO totesi, että oikeusministeriön ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi on hallintoviranomaisen laatima asiakirja ja suositus, jota voidaan käyttää oikeudenkäynnissä arvioinnin tukena, mutta elatusapulaissa tarkoitettu elatusavun määrä ei välttämättä määräydy sen mukaan. Edellä mainittu ohje ei ole velvoittava, eikä tässä ratkaisussa määritetty elatusapuja puhtaasti matemaattisin laskutoimituksin. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 13.33
Hovioikeus: Kuluttajansuojalain mukaiset luottokustannuksetVakuutuksen tekeminen ei ollut edellytyksenä luoton saamiseksi. Näin ollen vakuutuksesta aiheutuneet kustannukset eivät olleet kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuja luottokustannuksia eikä niitä siten voitu ottaa huomioon luvun 17 a §:ää sovellettaessa. Luottokustannukset eivät näin ollen ylittäneet kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä säädettyä enimmäismäärää. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 13.11
Poliisihallitus antoi jatkosuosituksia syrjinnän estämiseksi poliisitoiminnassaPoliisihallitus antoi kaksi vuotta sitten Helsingin poliisilaitokselle moitteet 2010-luvun puolivälissä romaniväestöön kohdistuneesta ennaltaestämis- ja tiedonkeruuoperaatiosta (KURI1). Laillisuusvalvontaa on jatkettu tämän jälkeen ja siinä selvitettiin muun muassa operaation laajuutta, toimenpiteiden perusteita, operaatiolla saavutettuja tuloksia, kerättyjen tietojen käyttöä ja tietojen hallintaa.
- Uutiset
5.6.2023 12.00
Sivuväliintulo: Hovioikeus jätti Kelan takautumisvaatimuksen asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksiin perustumattomaan ajanjaksoon kohdistuen vasta hovioikeudessa tehtynä tutkimattaHO katsoi, että sivuväliintuloa koskevat säännökset ja esitöissä lausutut seikat huomioon ottaen Kela voi esittää takautumisvaatimuksensa vielä HO:sa siltä osin kuin sen vaatimus perustui asianomistajan esittämiin vahingonkorvausvaatimuksiin. Asianomistaja ei ollut esittänyt ajankohtaa 1.2.–14.8.2022 koskevia korvausvaatimuksia. Kelan takautumisvaatimuksessa oli tältä osin kyse eri asiasta kuin asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksissa. Näillä perusteilla HO jätti Kelan takautumisvaatimuksen edellä mainittuun ajanjaksoon kohdistuen vasta HO:ssassa tehtynä tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 11.00
Alaisensa potilastietoja katsellut osastonhoitaja tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkoihin ja korvauksiin kärsimyksestäOsastonhoitaja (esimies) oli ilman työtehtäviinsä liittynyttä hyväksyttävää syytä eli käyttötarkoituksen kanssa yhteensopimattomalla tavalla katsellut neljällä eri kerralla potilastietojärjestelmästä alaisensa henkilötietoja sekä hänen ajanvaraus- ja jonotapahtumiaan. Katselut olivat tapahtuneet 16.1.2019, 4.4.2019, 24.7.2019 ja 9.9.2019. (Vailla lainvoimaa 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 10.36
Maakaaren muutostarpeet: Sujuvuutta sähköiseen kiinteistökauppaan – OM:n työryhmän ehdotuksista voi lausua 31. elokuuta 2023 saakkaOikeusministeriön työryhmä ehdottaa muutoksia maakaareen, jossa säädetään muun muassa kiinteistön kaupasta ja panttaamisesta velan vakuudeksi. Työryhmän mietintö on nyt lausunnoilla.
- Uutiset
5.6.2023 10.10
KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen tietosuoja-asiassa: Lasten henkilötunnusten kerääminenTietosuoja – Henkilötietojen käsittely – Henkilötunnus – Lasten henkilötunnusten kerääminen – Vuokraustoiminta – Minimointiperiaate
- Uutiset
5.6.2023 9.00
Hallinto-oikeus hylkäsi kirkkoherran virkavalinnasta tehdyn valituksenSeurakuntaneuvoston päätökset eivät olleet valittajan esittämillä perusteilla syntyneet virheellisessä järjestyksessä, seurakuntaneuvosto ei olut ylittänyt harkintavaltaansa ja siten toimivaltaansa eivätkä päätökset muutoinkaan olleet lainvastaisia. Asian lopputulos huomioon ottaen ei olut kohtuutonta, että valittaja joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. (Ei lainvoiom. 5.6.2023)
- Uutiset
5.6.2023 6.32
Oikeusministeriön toimittamat esitykset hallitusohjelmatyöhön 2023 – tutustu myös muiden ministeriöiden aineistoihinOikeusministeriön valmistelema aineisto käynnissä oleviin hallitusneuvotteluihin on ryhmitelty OM:n virkapuheenvuoron mukaisesti seitsemään ryhmään. Virkakunta painottaa erityisesti toimivan oikeusvaltion turvaamista ja demokratian vahvistamista.
- Uutiset
2.6.2023 15.55
Hovioikeus: Venesataman suunnittelun ja toteutuksen all-inclusive -urakan suoritusrikkomus (YSE 1998)Todetut virheet suunnittelussa ja toteutuksessa olivat olleet merkittäviä, ja niistä oli aiheutunut myös sataman käyttöturvallisuuteen vaikuttavia vaurioita. Kun sataman olosuhteita ei ollut otettu huomioon suunnittelussa ja kun urakkasuorituksen virheet olivat vaikuttaneet laajasti koko urakan lopputulokseen, asiassa oli hovioikeuden arvion mukaan kysymyksessä tuomiossa todettu urakoitsijan törkeä laiminlyönti, ja M Oy oli siten vastuussa tuomiossa todetuista virheistä ja vahingoista. (Vailla lainvoimaa 2.6.2023)
- Uutiset
2.6.2023 11.51
Vierashuoneessa asianajajat Julia Pekkala ja Johan Pråhl: KKO 2023:29 – mustavalkoista vai mustaa valkoisella: korkein oikeus korostaa rakennusurakan menettelymääräysten velvoittavuuttaKorkein oikeus on tuoreessa ennakkopäätöksessään linjannut rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998) 73 §:n tulkintaa. Korkeimman oikeuden mukaan tilaaja on velvollinen puheoikeuden säilyttääkseen esittämään mahdollisen virheen oikaisuvaatimuksen lisäksi toissijaisen rahamääräisen vaatimuksen viimeistään taloudellisessa loppuselvitystilaisuudessa. Kun rakennusurakan tilaaja oli vastaanottotarkastuksessa ja taloudellisessa loppuselvityksessä vaatinut vain virheiden korjaamista, tilaaja oli menettänyt oikeutensa vaatia myöhemmin urakoitsijalta vahingonkorvausta samoista virheistä.
- Uutiset
2.6.2023 11.40
Asunnon kosteus- ja mikrobiongelmat: Hovioikeus korotti asuntokaupan kohteeseen liittyneitä seikkoja salanneen myyjän vankeustuomiotaKO:n vastaajalle tuomitsema 5 kk:n vankeusrangaistus törkeästä petoksesta oli liian lievä. Vastaajan syyllisyyden kannalta arvioiden teon moitittavuutta lisäsi se, että tekoon oli liittynyt eräiltä osin suunnitelmallisia piirteitä. Vastaaja oli ostanut kyseisen kohteen vuonna 2004, jolloin siinä oli todettu kosteus- ja mikrobivaurioita. Vastaaja oli riidellyt niihin liittyvistä korvauksista omien saantomiestensä kanssa pitkän ajan. Vastaaja ei näihin seikkoihin nähden ollut voinut olla tietämätön rikoksensa laadusta ja sen ostajallle aiheuttamasta vahingosta. Vastaajan rikosta voitiin näistä syistä pitää myös sen ilmentämään tekijän syyllisyyteen nähden lajissaan varsin moitittavana. Oikeudenmukaisena seuraamuksena oli pidettävä 8 kk:n vankeutta. (Vailla lainvoimaa 2.6.2023)
- Uutiset
2.6.2023 11.30
Ohje vuoroasuvan lapsen elatusavun määrittämiseen julkaistuOikeusministeriö on julkaissut ohjeet erillään asuvien vanhempiensa luona vuorotellen asuvan lapsen elatusavun määrittämiseen. Suositusluonteiset ohjeet täydentävät aiemmin julkaistua elatusapuohjetta.
- Uutiset
2.6.2023 11.14
KHO äänesti perusteluista ja hylkäsi kansainvälistä suojelua koskevan päätöksensä purkuhakemuksenYlimääräinen muutoksenhaku – Kansainvälinen suojelu – Esteellisyys – Ennakkoasenne – Korkeimman hallinto-oikeuden jäsen ja esittelijä – Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus – Valituslupaharkinta – Yhdenvertaisuus – Turvallisuustilanteen heikkeneminen maasta poistamisen jälkeen - Uutiset
2.6.2023 11.00
EIT: Korruptiota koskevasta artikkelista vahingonkorvauksiin tuomitun sananvapautta loukattiinTapaus koski erilaisissa mediaorganisaatioissa työskennelleen taloustietelijän kirjoittamaa artikkelisarjaa paikallisen yrityksen omistajan P.V:n väitetystä korruptiosta ja hänen yhteydestään paikallisen autonvalmistusteollisuuden lopettamiseen. Valittaja hävisi P.V.:n tuomioistuimessa nostaman kunnianloukkausjutun.
- Uutiset
2.6.2023 9.29
Yritysvastuu: Euroopan parlamentti hyväksyi kantansa uusiin sääntöihin, joiden myötä ihmisoikeus- ja ympäristökysymykset on huomioitava yritystoiminnassa- Huolellisuusvelvoite otettava huomioon yritysten hallinnossa
- Lapsityövoimaan, orjuuteen, työvoiman hyväksikäyttöön, saasteisiin ja luontokatoon puututtava
- Sääntöjen rikkojille sakkoja vähintään 5 % maailmanlaajuisesta liikevaihdosta. - Uutiset
2.6.2023 8.28
Oikeusasiamies: Syyteoikeuden vanhentuminen syyteharkinnan aikana – Syyttäjälaitos ei ollut kyennyt asianmukaisesti huolehtimaan sille lain mukaan kuuluvista tehtävistäKantelijan näkökulmasta oli valitettavaa, että viime kädessä julkisen vallan vastuulla oleva hänen asiansa käsittely ei ollut onnistunut lain edellyttämin tavoin. Oikeusasiamies saattoi asianomistajan eli kantelijan tietoon, että hän voi tehdä Valtiokonttorille vaatimuksen hänen perustuslain 21 §:ssä turvattujen oikeuksien loukkauksen hyvittämisestä valtion vahingonkorvaustoiminnasta annetun lain mukaisesti.
- Uutiset
1.6.2023 16.00
Hovioikeus hylkäsi hakemuksen 15-vuotiaan lapsen palauttamisesta VenäjälleHO katsoi asiassa lausutuilla perusteilla, että lapsi oli saavuttanut sellaisen iän ja kypsyyden, että hänen mielipiteeseensä oli aiheellista kiinnittää huomiota. Lapsen vastustusta oli pidettävä huoltolain 34 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisena perusteena kieltäytyä hänen palauttamisestaan Venäjälle. Palauttamista koskeva hakemus oli siten hylättävä. Mainitut johtopäätökset ja lopputulos huomioon ottaen asiassa ei ollut tarpeen arvioida muita palauttamisen esteitä tai palauttamisesta aiheutuvia kustannuksia. (Vailla lainvoimaa 1.6.2023)
- Uutiset
1.6.2023 15.00
Kuluttajariitalautakunta: Sähköauton latausmaksu ja hinnan ilmoittaminen (ään.)Kuluttaja latasi sähkökäyttöistä autoaan 9.4.2021 sähköauton latauspisteellä. Lataus (26 min ja 20,9 kWh) maksoi 23,40 euroa (0,90 euroa/min). Kuluttajalla oli latauspalvelusopimus Yhtiö A:n ja Latausyhtiö B:n kanssa. Asiassa kuluttaja oli käyttänyt Latausyhtiö B:n latauspalvelua Yhtiö A:n latausasemalla. Riita koski palvelun, ostetun sähkön, hintaa, hinnan ilmoittamista ja kuluttajan oikeaa vastapuolta. Lautakunta katsoi, että tilaajalla oli oikeus korvaukseen palveluksen virheen aiheuttamasta vahingosta. Koska latausasema ei ollut täyttänyt tiedonantovelvollisuuttaan latauksen hinnasta, lautakunta katsoi, että Yhtiö A oli vastuussa virheestä aiheutuneesta vahingosta. Latausaseman ilmoittamalla minuuttihinnalla kuluttajalta olisi voitu laskuttaa latauksesta yhteensä 5,20 euroa, mutta kuluttajalta peritty maksu oli ollut 23,40 euroa, joten kuluttajalta oli laskutettu liikaa 18,20 euroa. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen (7+1).
- Uutiset
1.6.2023 14.34
Komissio ehdottaa suojelua tarvitsevien aikuisten oikeuksien parantamista rajatylittävissä tilanteissaEuroopan komissio ehdottaa uusia sääntöjä, joilla varmistetaan, että aikuisten suojelu säilyy rajatylittävissä tapauksissa ja että heidän oikeuttaan henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen kunnioitetaan myös silloin, kun he muuttavat EU:n sisällä. Tähän sisältyy esimerkiksi vapaus tehdä omat henkilökohtaiset valinnat ja tulevat järjestelyt. Ehdotus koskee aikuisia, jotka eivät voi henkilökohtaisten ominaisuuksiensa heikentymisen tai riittämättömyyden vuoksi suojella etujaan. Syynä voi olla esimerkiksi ikään liittyvä sairaus, kuten Alzheimerin tauti, tai muu terveystilanne.
- Uutiset
1.6.2023 13.26
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Oikaisu Ilmatieteen laitokselle annettuun päätökseen – huomautus vaikutustenarvioinnin tekemättä jättämisestä poistettiinApulaistietosuojavaltuutettu on tehnyt oikaisun 27. huhtikuuta annettuun päätökseen, jossa Ilmatieteen laitoksen todettiin siirtäneen henkilötietoja lainvastaisesti Yhdysvaltoihin Googlen palveluiden kautta. Ilmatieteen laitokselle annettu huomautus yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan mukaista vaikutustenarviointia koskevasta rikkomuksesta on poistettu päätöksestä. Oikaistussa päätöksessä ei arvioida yleisen tietosuoja-asetuksen 35 artiklan noudattamista. - Uutiset
1.6.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani oli voinut hylätä valittajan hakemuksen oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon suoritusoikeuden palauttamisestaAsiassa esitetyin perustein HAO katsoi, että oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani oli voinut hylätä valittajan opiskeluoikeuden palauttamista koskevan hakemuksen ja tiedekuntaneuvosto oli valituksenalaisesta päätöksestä ilmenevillä perusteilla voinut hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. Valituksenalainen päätös ei ollut suhteellisuusperiaatteen vastainen eikä Helsingin yliopisto ollut käyttänyt harkintavaltaansa muutoinkaan väärin. Asiassa ei myöskään ollut ilmennyt, että valittajaa olisi syrjitty hänen ikänsä vuoksi. Asiaa ei ollut arvioitava toisin muillakaan valittajan valituksessaan ja vastaselityksessään esittämillä perusteilla. (Ei lainvoim. 1.6.2023)
- Uutiset
31.5.2023 14.26
Kuluttaja-asiamies hakee markkinaoikeuden ratkaisua asuntokaupan suorituskyvyttömyysvakuuden asettamiseenKuluttaja-asiamies hakee markkinaoikeudelta linjaratkaisua, joka täsmentää perustajaosakkaan velvollisuutta asettaa vakuus suorituskyvyttömyyden varalle. Arvioitavana on tilanne, jossa liiketiloihin saneerattuja asuntoja myydään kuluttajille uudenveroisina. Markkinaoikeuteen viedyssä tapauksessa rakennusyhtiö on hankkinut omistukseensa 6-kerroksisen asunto-osakeyhtiön 2 alimman kerroksen liiketilat. Liiketiloihin on perusteellisella saneerauksella rakennettu 17 asuinhuoneistoa yhtiön aiempien 58 asuinhuoneiston lisäksi. Rakennusyhtiö on rakennusvaiheen aikana markkinoinut asunto-osakkeita kuluttajille kiinteistönvälitysyhtiön kautta.
- Uutiset
31.5.2023 11.53
Kesäkuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaKesäkuussa 2023 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- uusi luonnonsuojelulaki
- uudistettu kaivoslaki
- työturvallisuuslain uudistukset
- muutoksia yhdenvertaisuuslakiin
- uusi elinkeinotoimintalaki ja kaupparekisterilaki
- kuluttajansuojaan liittyvät uudistukset
- yhtenäispatenttijärjestelmä ja EU:n yhdistetty patenttituomioistuin aloittavat toimintansa. - Uutiset
31.5.2023 11.25
EIT: Oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen ei loukattu (ään.)Tapaus koski Internet-uutisportaalin Dnevno.hr helmikuussa 2015 julkaisemaa artikkelia, jossa väitettiin, että valittajalle, Kroatian entiselle presidentille, oli toimikautensa aikana tarjottu tai hän oli ottanut lahjuksia panssaroitujen ajoneuvojen hankinnasta suomalaiselta yhtiöltä. (Ään. 5-2)
- Uutiset
31.5.2023 10.00
KHO: Ikävaatimusten täyttymättä jäämistä ei ollut pidettävä sellaisena adoption edellytysten puuttumisena, joka oikeutti keskeyttämään adoptioneuvonnanKoska kyse on sellaisesta perusteellisesta adoption edellytysten harkinnasta, joka ei voi tapahtua adoptioneuvonnan yhteydessä vaan osana adoptiolupaharkintaa, adoptioneuvontaa ei ollut voinut keskeyttää. Asia palautettiin adoptioneuvonnan antajalle. HAO:n ja Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston palveluvastaavan päätökset kumottiin ja asia palautettiin Pelastakaa Lapset ry:n Länsi-Suomen aluetoimiston käsiteltäväksi ja adoptioneuvonnan antamiseksi A:lle ja B:lle.
- Uutiset
31.5.2023 8.48
Finanssivalvonta: Tiesithän, että on kiellettyä käydä kauppaa itsensä kanssa ja että siitä voi koitua seuraamuksia – Näennäiskaupat kiellettynä markkinoiden manipulointinaFinanssivalvonta haluaa kiinnittää kaupankävijöiden huomiota siihen, millaiset kaupat voivat olla näennäiskauppoja ja täyttää markkinoiden manipuloinnin tunnusmerkistön. Näennäiskauppojen valvonta on Finanssivalvonnan markkinoiden väärinkäytösvalvonnan yhtenä painopistealueena vuonna 2023.
- Uutiset
31.5.2023 8.30
Yhdenvertaisuuslain muutokset voimaan 1.6.2023 – mikä muuttuu työelämän osaltaVuonna 2015 voimaan tulleen yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Lain 1. kesäkuuta 2023 voimaan tuleva osittaisuudistus selkeyttää työnantajan velvollisuuksia yhdenvertaisuuden edistämisen ja yhdenvertaisuussuunnittelun osalta.
- Uutiset
30.5.2023 11.30
Yhtiö purki perusteettomasti ja laittomasti elementtisaumaajan työsuhteen välittömästi tämän sairausloman päätyttyä - työsuhteen päättäminen ei kuitenkaan johtunut tämän terveydentilasta tai mistään muustakaan tätä syrjivästä seikastaKantajan työtä vaille jäämisen kesto ja ansion menetys, noin puolitoista vuotta kestänyt työsuhde, kantajan ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan vastaavaa työtä, yhtiön menettely työsopimusta päätettäessä sekä työntekijän ja työnantajan olot huomioon ottaen kohtuulliseksi korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta purkamisesta määrättäiin kantajan vaatimaa 13 kk:n palkka. Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden vuoksi kantajalle suoritettavasta korvauksesta osankaan olisi tullut olla korvausta aineettomasta vahingosta siitäkin huolimatta, että kantaja työsuhteen purkamismenettelyssä oli laiminlyöty tämän kuulemista. Konkurssipesä ilmoitti HO:lle, ettei se jatka oikeudenkäyntiä. Koska valitus raukesi, kantajan vastavalitus raukesi OK 25 luvun 14 b §:n nojalla. KO:n tuomio jäi pysyväksi.
- Uutiset
30.5.2023 9.03
Hallituksen esityksen luonnoksesta tietosuojalain ja rikosasioiden tietosuojalain muuttamisesta voi lausua 7. heinäkuuta 2023 saakkaEuroopan komissio katsoo, että Suomen lainsäädäntö ei ole kaikilta osin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja rikosasioiden tietosuojadirektiivin mukainen. Tämän vuoksi oikeusministeriö asetti 14.2.2023 työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella luonnos hallituksen esitykseksi tietosuojalain ja henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain muuttamiseksi.
- Uutiset
29.5.2023 16.00
Onnettomuus Välimeren risteilyllä: Keski-Suomen käräjäoikeus ei ollut asiallisesti toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään vahingonkorvausasiaa - tuomio kumottiinKeski-Suomen käräjäoikeuden tuomio 17.12.2021 kumottiin. Asia siirrettiin Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee toimivaltaisena merioikeutena omasta aloitteestaan ottaa asia käsiteltäväkseen merilain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna asiana ja huomioon ottaen siirtämisen syy siinä laillisesti menetellä. Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavaksi jää myös kysymys oikeudenkäyntikuluista. (Vailla lainvoimaa 29.6.2023)
- Uutiset
29.5.2023 14.46
Hallinto-oikeus: Valtiokonttorin valittajalle moottoripyörän liikennevakuutusmaksun laiminlyönnin vuoksi määräämät maksut olivat lainmukaisiaK ei ollut esittänyt tarkempaa selvitystä ilmoittamastaan vakuutusmaksun suuruudesta. Valtiokonttorin oli siten katsottava riittävällä tavalla osoittaneen, että K:lle määrätty vakuutusmaksua vastaava maksu 1.409,52 euroa euroa vastasi kohtuulliseksi katsottavaa vakuutusmaksua laiminlyöntiajalta. Asiassa ei ilmennyt myöskään sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella laiminlyöntimaksu 1.409,52 euroa voitaisiin jättää määräämättä, eikä laiminlyöntimaksua määrättäessä käytetty korotuskerroin 1 ollut lainvastainen. Näin ollen Valtiokonttorin päätöksen muuttamiseen ei ollut syytä. (Vailla lainvoimaa 29.5.2023)
- Uutiset
29.5.2023 11.40
Tasa-arvo: Yhtiö oli ollut velvollinen suorittamaan sairaanhoitajalle palkanlisän myös äitiysvapaan ajaltalisän maksamatta jättäminen äitiysvapaan ajalta oli merkinnyt sitä, että kantaja oli tasa-arvolaissa kielletyllä tavalla asetettu eri asemaan raskaudesta ja synnytyksestä johtuvasta syystä. Kyse oli siten ollut kielletystä syrjinnästä, jonka perusteella kantaja oli oikeutettu tasa-arvolain mukaiseen hyvitykseen. KO:n tuomitsemaa hyvitystä oli perusteltua alentaa ja HO katsoi kohtuulliseksi hyvityksen määräksi 5.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 29.5.2023)
- Uutiset
29.5.2023 11.20
Hovioikeus valtion korvausvastuusta tarpeettomaksi väitetystä takavarikosta: Vaadittua 383.962,35 euron korvattavaa vahinkoa ei ollut syntynytKoska T:tä koskenut syyte ja rikosperusteiset vahingonkorvausvaatimukset oli hylätty eikä vaatimuksia ollut käräjäoikeudessa edes kohdistettu M:ään, hovioikeus katsoi, että M:ään kohdistettu vakuustakavarikko oli oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n tarkoittamalla tavalla hankittu tarpeettomasti. M:n oikeus mahdolliseen korvaukseen ei estynyt vahingonkorvauslain säännöksen nojalla. Hovioikeus kuitenkin katsoi tuomiosta ilmenevin perustein, että korvattavaa vahinkoa ei ollut aiheutunut. (Vailla lainvoimaa 29.5.2023)
- Uutiset
29.5.2023 10.10
Työryhmän selvitys datanhallinta-asetuksen kansallisesta täytäntöönpanostaDatanhallinta-asetus on uutta EU-sääntelyä. Asetuksena se on suoraan sovellettava eikä vaadi samanlaista täytäntöönpanoa kuin direktiivit. Kansalliseen sääntelyyn ja käytäntöön sisältyvät mahdolliset päällekkäisyydet ja ristiriitaisuudet on kuitenkin poistettava siltä osin kuin kansallista liikkumavaraa ei ole. Lisäksi asetuksessa edellytetään tietyn kansallisen sääntelyn antamista. Selvityksessä kuvataan asetuksen taustaa, tavoitteita ja pääasiallista sisältöä. Tämän jälkeen keskitytään niihin säännöksiin, jotka koskevat julkista sektoria.
- Uutiset
29.5.2023 9.40
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto: Kiinteistökauppa tulossa – siirtyykö kiinteistökaupan mukana osuus yhteisiin vesialueisiin?Vesialueiden omistaminen ja osuudet yhteisiin vesialueisiin tuntuvat olevan kiinteistön ostajille usein aika tuntematon aihe. Kiinteistöön kohdistuvien rasitteiden lisäksi välittäjän tulee kiinnittää huomiota myös kiinteistörekisteriotteelta ilmeneviin kiinteistön hyväksi perustettuihin oikeuksiin. Osuus yhteisiin vesialueisiin on yksi tällaisista oikeuksista.
- Uutiset
29.5.2023 9.00
Kuluttajariitalautakunta: Muuttoyhtiön oli korvattava aiheutunut vahinko vaaditun mukaisestiAsiassa oli kysymys siitä, oliko muuttomiehen menettelyä pidettävä tiekuljetussopimuslain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla törkeän huolimattomana, jolloin muuttoyhtiön korvausvastuuta ei ole rajoitettu 20 euroon tavaran kokonaispainosta puuttuvaa kiloa kohti.
- Uutiset
29.5.2023 7.37
STT: Ilmatieteen laitoksen saama huomautus henkilötietojen siirrosta kertoo, miten oudossa tilassa organisaatiot ovat yhdysvaltalaisten verkkopalvelujen kanssa – Google Analyticsin käyttö yrityksissä on todennäköisesti aina EU-lainsäädännön vastaista?Ilmatieteen laitoksen apulaistietosuojavaltuutetulta saama huomautus Google Analyticsista on vain oire paljon laajemmasta ongelmasta eli EU-lainsäädännön epäselvästä tilasta, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n asiantuntija Juho Mäki-Lohiluoma STT:lle.
- Uutiset
26.5.2023 15.30
Oikeusasiamies: Vakuutusoikeuden ei olisi tullut jättää kantelijan itsensä ilman edunvalvojan myötävaikutusta tekemää valitusta tutkimattaKun näin kuitenkin oli toimittu, kantelijan perustuslain 21 §:n 1 momentissa turvattu oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa ei ollut toteutunut. OA saattoi asiassa (kohdassa 3.2) esittämänsä käsityksen vakuutusoikeuden tietoon.
- Uutiset
26.5.2023 14.30
Kuluttajariitalautakunta: Auton moottorivaurio ei ollut maahantuojan vastuullaLautakunnalla ei ollut saadun selvityksen perusteella varmuutta vaurion aiheuttajasta. Lautakunta piti kuitenkin todennäköisenä, että tällainen vaurio oli seurausta huolto-ohjelman mukaisten oikea-aikaisten huoltojen laiminlyömisestä tai niiden puutteellisesta suorittamisesta.
- Uutiset
26.5.2023 11.30
Hovioikeus: Ilmoitus yhteistoiminta-asiamiehelle oli ainakin osasyy työsuhteen päättämiseen - toimitusjohtajalle sakot työsyrjinnästäAsiassa oli menettelyn rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta ollut keskeistä arvioida sitä, oliko A:n työsuhteen päättymiseen vaikuttanut kokonaan tai osaksi hänen ikänsä ja ammatillinen toiminta (ilmoitus yhteistoiminta-asiamiehelle). Syrjintäperusteen ja syrjivän teon on tällöin oltava syy-yhteydessä toisiinsa. Mikäli asiassa tuli näytetyksi, että A:n ikä tai ammatillinen toiminta oli vaikuttanut työsuhteen päättämiseen, niin merkityksetöntä oli arvioida sitä, olivatko vastaajan muut esiin tuomat seikat näiden ohella vaikuttaneet työsuhteen päättämiseen. KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 26.5.2023)
- Uutiset
26.5.2023 11.15
Hovioikeus: Tulipalovahinko oli syy-yhteydessä sähköasennusyhtiön menettelyyn – vakuutusyhtiön 1.329.060,77 euron korvausvaatimusta kuitenkin soviteltiin 700.000 euroonHovioikeus totesi, että lämmitysvastuksille johdettu virheellinen jännite oli ollut tulipalon pääasiallinen syttymissyy. S:n tekemällä tutkimuksella oli osoitettu, että lämmitysvastusten lähellä olleet palavat materiaalit eivät olisi syttyneet, mikäli lämmitysvastuksille olisi syötetty oikea jännite. Näin ollen vahinko oli syy-yhteydessä X Sähkö Oy:n menettelyyn. Vaikka vastuksissa kiinni ollut bitumi oli voinut myötävaikuttaa palon syttymiseen, se ei ollut X Sähkö Oy:n väittämin tavoin sellainen väliintuleva syy, joka katkaisisi yhtiön menettelyn ja vahingon välisen syy-yhteyden. (Vailla lainvoimaa 26.5.2023)
- Uutiset
26.5.2023 9.10
Hovioikeus äänesti: Kunta ei ollut vastuussa väitetystä rivitalon vajoamiseen johtaneesta ympäristövahingosta ympäristövahinkolain nojallaHovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut johtopäätöksineen siitä, että vahingonkorvauslain nojalla vaaditut korvaukset olivat vanhentuneet. Koska ympäristövahinkojen korvaamista koskeva laki ei tuomiossa lausutuin perustein tullut asiassa sovellettavaksi, asiassa ei ollut tarvetta lausua enemmälti ympäristövahinkolakiin perustuvien vaatimusten mahdollisen vanhentumisen osalta. (Ään. 2–1, vailla lainvoimaa 26.5.2023)
- Uutiset
26.5.2023 8.38
Aluehallintovirasto valvoi vuonna 2022 perintätoimistojen perimiä yrityssaatavien perintäkuluja ja osallistui lainvalmisteluunAluehallintovirasto valvoi tehostetusti yrityssaatavien perintäkuluille asetettujen enimmäismäärien noudattamista. Perintälaki muuttui 1.5.2022. Valvontapäätöksiä annettiin muun muassa yrityssaatavan perintäkuluista ja riittävän maksuajan varaamisesta velallisille.
- Uutiset
25.5.2023 16.00
Hovioikeus: Kuluttaja oli velvollinen maksamaan etämyyntisopimuksella tilaamansa turvapakettipalvelunkinHO totesi johtopäätöksenään, että vastaaja oli saanut asianmukaiset peruuttamisohjeet sopimuksen peruuttamiseksi myös turvapakettipalvelun osalta, mutta ei ollut menetellyt niiden mukaisesti. Vastaaja ei ollut näyttänyt peruuttaneensa turvapakettipalvelua, joten hän oli velvollinen maksamaan kantajayhtiölle sen kanteessa vaatimat määrältään riidattomat saatavat. Vastaaja oli asian hävinneenä OK 21 luvun 1 §:n ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan yhtiön kohtuullisena pidettävät oikeudenkäyntikulut HO:ssa. (Vailla lainvoimaa 25.5.2023)
- Uutiset
25.5.2023 14.22
Viestinnän eettinen neuvottelukunta: S-Pankin viestit tietoturva-aukosta hämärsivät tilanteen vakavuudenS-Pankin toiminnassa liittyen tietoturva-aukkoon vuonna 2022 on ollut ristiriitaa viestinnän eettisten periaatteiden kanssa, arvioi Viestinnän eettinen neuvottelukunta (VEN). Viestinnän eettiset ohjeet korostavat sitä, että viestinnän ammattilainen tuo aktiivisesti ja ennakoivasti saataville sidosryhmille tarpeellisen tiedon. Sidosryhmien monimuotoisuuden huomioimisen periaate taas alleviivaa saavutettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Neuvottelukunnan arvion mukaan S-Pankin toiminnassa on ollut ristiriitaa näiden periaatteiden kanssa.
- Uutiset
25.5.2023 12.43
Tietosuojavaltuutetun toimisto: EU:n yleinen tietosuoja-asetus täyttää viisi vuotta – näin se on parantanut ihmisten oikeuksia; Tietosuojavaltuutettu Anu Talus Euroopan tietosuojaneuvoston puheenjohtajaksiEU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) alettiin soveltaa 25. toukokuuta 2018. Tietosuoja-asetus on parantanut ihmisten tietosuojaoikeuksia ja tuonut EU:n tietosuojaviranomaisille lisää keinoja puuttua tietosuojalainsäädännön rikkomuksiin. Pelkästään vuoden 2022 aikana EU:n tietosuojaviranomaiset määräsivät 1400 seuraamusmaksua tietosuoja-asetuksen rikkomisesta. Tietosuoja on perusoikeus, joka turvaa ihmisten oikeuksien toteutumista henkilötietojen käsittelyssä.
- Uutiset
25.5.2023 11.54
Vierashuoneessa professori Tuulikki Mikkola: Kansainvälinen avioliitto ja sopimus avioeroon sovellettavasta laistaAvioliittolain avioerosääntely rakentuu meillä irtisanomiselle. Avioerohakemuksen syitä ei tutkita, eikä puolisoiden tarvitse viettää harkinta-aikaa eri osoitteissa. Avioerosääntelyssä on kuitenkin suuria valtiokohtaisia eroavuuksia myös Euroopan sisällä ja silloin, kun avioliitolla on liittymiä yhtä useampaan oikeusjärjestelmään, kannattaa nämä eroavuudet tiedostaa. Jos avioeroasia tulee näet vireille vieraassa valtiossa, avioeroon sovellettava laki voi edellyttää esimerkiksi useamman vuoden asumuseroa. Tämä voi tulla puolisolle järkytyksenä, jos hän ei ole osannut asiaan varautua ja asia tulee täytenä yllätyksenä. Asiasta kirjoittaa professori Tuulikki Mikkola Edilexin Vierashuoneessa ja Lakikirjaston artikkelissa.
- Uutiset
25.5.2023 11.00
EIT: Tyttäriinsä yhteyden menettäneen isän perhe-elämän suojaa loukattiinAsia koski Ateenassa asuvan valittajan yhteyden katkeamista kahteen vuonna 2007 ja 2011 syntyneeseen tyttäreensä, jotka asuvat nyt Tinoksen saarella äitinsä kanssa. Valittaja ei ollut ollut heihin yhteydessä vuoden 2016 jälkeen, vaikka oikeuden päätökset olivat myöntäneet hänelle tapaamisoikeudet. Hän oli tehnyt useita valituksia eri viranomaisille, mutta tuloksetta.
- Uutiset
25.5.2023 10.30
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei poliisin tiedotteen henkilön toimittamiseksi koronatestiin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi julkaissut rikoskomisario syyllistynyt virkasalaisuuden rikkomiseenVastaaja oli 3.3.2021 julkaissut poliisin tiedotteen medialle. Tiedotteesta oli käynyt ilmi, että poliisi oli saanut terveydenhuoltoviranomaisilta virka-apupyynnön A-nimisen henkilön toimittamiseksi koronatestiin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi ja että A oli terveysviranomaisten hallussa. Tiedotteesta oli ilmennyt edelleen, että poliisi tutkii virkamiehen väkivaltaista vastustamista ja terveyden vaarantamista, mihin rikoksiin A:n oli epäilty syyllistyneen. Vastaaja oli edelleen 5.3.2021 vahvistanut Iisalmen Sanomat -nimiselle sanomalehdelle A:n olevan kiinni otettuna Iisalmen poliisiasemalla. Toisin kuin käräjäoikeus HO hylkäsi syytteen. Vastaaja vapautettiin tuomitusta rangaistusseuraamuksesta. (Vailla laainvoimaa 25.5.2023)
- Uutiset
25.5.2023 8.32
Pääomamarkkinaunioni: Komissio ehdottaa uusia sääntöjä vähittäissijoittajien aseman vahvistamiseksi EU:ssaEuroopan komissio hyväksyi 24.5.2023 vähittäissijoituksia koskevan toimenpidepaketin, jossa kuluttajien edut asetetaan keskiöön. Tavoitteena on parantaa vähittäissijoittajien (eli yksityissijoittajien ja piensijoittajien) mahdollisuuksia tehdä sijoituspäätöksiä, jotka vastaavat heidän tarpeitaan ja mieltymyksiään, ja varmistaa, että heitä kohdellaan ja suojellaan asianmukaisesti. Tämä lisää vähittäissijoittajien luottamusta investoida turvallisesti tulevaisuuteensa ja hyödyntää EU:n pääomamarkkinaunionin tarjoamat mahdollisuudet.
- Uutiset
24.5.2023 16.16
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Metalle 1,2 miljardin euron seuraamusmaksu lainvastaisista henkilötietojen siirroista Yhdysvaltoihin Euroopan tietosuojaneuvoston päätöksen seurauksenaIrlannin tietosuojaviranomainen on määrännyt Meta Platforms Ireland Limitedille 1,2 miljardin euron hallinnollisen seuraamusmaksun lainvastaisista henkilötietojen siirroista Yhdysvaltoihin Facebook-palvelussa. Seuraamusmaksu määrättiin Euroopan tietosuojaneuvoston sitovan kiistanratkaisupäätöksen perusteella. Kyseessä on tähän mennessä suurin tietosuoja-asetuksen perusteella määrätty sakko. Lisäksi Meta määrättiin keskeyttämään eurooppalaisten käyttäjien henkilötietojen siirtäminen Yhdysvaltoihin ja saattamaan tiedonsiirrot tietosuoja-asetuksen mukaisiksi.
- Uutiset
24.5.2023 13.29
Hovioikeus: Ohjelmiston toimitus- ja ylläpitopalvelusopimuksen tulkintaVaasan kaupunki oli valittanut käräjäoikeuden tuomiosta siltä osin kuin käräjäoikeus oli hylännyt sen vaatimukset ja velvoittanut sen korvaamaan X Oy:n oikeudenkäyntikuluja. Asiassa oli ensin ratkaistava, oliko Vaasalla oikeussuojan tarve esittämilleen vahvistusvaatimuksille. Mikäli oikeussuojan tarvetta koskevan ehdottoman prosessinedellytyksen katsottiin täyttyvän, asiassa oli ratkaistavana pääasiakysymys sopimuksen tulkinnasta. Tältä osin kysymys oli ensinnäkin siitä, mitä toimitussopimuksessa oli sovittu Y Companyn arkistokomponentista, ja millaisia velvoitteita tästä oli X:lle syntynyt. X:n mukaan toimitussopimus oli päättynyt eikä X:llä voinut olla sen perusteella mitään velvollisuuksia Vaasaa kohtaan. Toimitussopimuksessa sen voimassaolon oli sovittu päättyvän, kun sopimukseen perustuvat velvoitteet olivat täyttyneet. Arvioitavana oli siten, oliko X:llä toimitussopimuksen perusteella edelleen arkistokomponenttiin liittyviä velvoitteita ja olivatko ne sellaisia, joiden perusteella X:llä olisi Vaasan vaatimusten mukainen arkistokomponentin käyttömahdollisuuteen liittyvä velvoite, joka olisi vahvistettavissa Vaasan esittämällä tavalla. Tätä arvioitaessa merkitystä voi olla myös sillä, mikä oli ollut Y:n asema sopimuskokonaisuudessa, koska X:n mukaan arkistokomponenttia koskeva sopimus oli ollut Vaasan ja Y:n välinen, ja mikä merkitys ylläpitosopimuksella mahdollisesti oli toimitussopimuksen ehtoja tulkittaessa. Lopuksi oli vielä ratkaistava asianosaisten oikeudenkäyntikuluvastuu. (Vailla lainvoimaa 24.5.2023)
- Uutiset
24.5.2023 11.40
Raskaana ollutta lähihoitajaa syrjittiin työsopimuksen keston ja työhönoton osalta - hovioikeus alensi korvauksiaHO arvioi, että kohtuullinen korvaus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä oli tässä tapauksessa 6 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Kantajalle työsuhteen keston raskauden vuoksi rajoittamisen nojalla tuomittu hyvitys oli alennettava 5 000 euroon. KO:n työhönottotilanteen osalta tuomitsema hyvitys oli määrältään kohtuullinen. (Vailla lainvoimaa 24.5.2023)
- Uutiset
24.5.2023 11.11
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion: Kaupan kohteen virheAsiassa oli hovioikeudessa kysymys ensinnäkin siitä, tuliko P:n yleisiä ehtoja soveltaa sen ja S:n välisessä sopimuksessa ja oliko S reklamoinut väitetystä virheestä P:lle oikea-aikaisesti. Ennen kaikkea asiassa oli kysymys siitä, onko P:n S:lle toimittamissa lasielementeissä ollut virhe ja jos oli ollut, oliko se korjaantunut P:n toimenpiteillä. Vielä kysymys oli siitä, oliko S oikeutettu saamaan lasielementtien virheen johdosta hinnanalennusta sekä vahingonkorvausta lasielementtien vaihtamisesta aiheutuvista kustannuksista. Edelleen asiassa oli riitaa vahingonkorvauksen määrästä. P:n kanteen osalta kysymys oli myös maksamattomasta kauppahinnasta. (Vailla lainvoimaa 24.5.2023)
- Uutiset
24.5.2023 10.53
KKV vie Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Sarastia-hankinnan markkinaoikeuden arvioitavaksiKilpailu- ja kuluttajavirasto esittää, että markkinaoikeus määrää Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Sarastia-hankinnan sopimuskauden päättymään ennenaikaisesti. KKV:n arvion mukaan Sarastia ei ole Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sidosyksikkö, joten hankinta olisi pitänyt kilpailuttaa. Virasto toivoo markkinaoikeuden ratkaisun selkeyttävän sidosyksikköhankintojen käyttöedellytyksiä.
- Uutiset
24.5.2023 9.30
AVI: Terveydentila yleisin syrjinnän syy työelämän syrjintätapauksissa - ikään perustuva syrjintä yleisintä työhönottotilanteissaTerveydentila oli yleisin syy työsuojeluviranomaiselle vuonna 2022 tehdyissä syrjintää koskevissa valvontapyynnöissä. Terveydentila on ollut yleisin syrjintäperuste valvotuissa tapauksissa myös aikaisempina vuosina. Myös työhönottoon liittyvää rakenteellista syrjintää esiintyy Suomessa valitettavan paljon. Työsuojeluviranomainen julkaisi raportin yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kiellon viime vuoden valvonnasta.
- Uutiset
23.5.2023 10.00
EUT:n ennakkoratkaisu kuluttajan peruuttamisoikeudesta muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten osaltaKuluttajaoikeusdirektiivin 2011/83/EU 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja 5 kohtaa on tulkittava siten, että niissä vapautetaan kuluttaja velvollisuudesta maksaa muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehdyn sopimuksen perusteella suoritetut palvelut, jos elinkeinonharjoittaja ei ole toimittanut kuluttajalle kyseisen 14 artiklan 4 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitettuja tietoja ja jos kuluttaja on käyttänyt peruuttamisoikeuttaan kyseisen sopimuksen täyttämisen jälkeen.
- Uutiset
23.5.2023 9.00
Neuvosto hyväksyi lopullisesti konetuotteita koskevan asetuksenEhdotetulla säädöksellä saatetaan vuonna 2006 annettu konedirektiivi ajan tasalle ja muutetaan se asetukseksi. Uudella tekstillä yhdenmukaistetaan koneita koskevat olennaiset terveys- ja turvallisuusvaatimukset EU:ssa, edistetään koneiden vapaata liikkuvuutta ja taataan työntekijöille ja kansalaisille korkeatasoinen turvallisuus. Neuvoston hyväksyttyä Euroopan parlamentin kannan säädös on nyt hyväksytty. Kun Euroopan parlamentin ja neuvoston puheenjohtajat ovat allekirjoittaneet asetuksen, se julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä ja tulee voimaan 20 päivää julkaisemisen jälkeen. Jäsenmailla ja talouden toimijoilla on 42 kuukautta aikaa ennen uuden asetuksen sääntöjen soveltamista.
- Uutiset
23.5.2023 8.28
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta: Mökkisesonki alkaa – onhan mökkisi vakuutusturva kunnossa?Mökkikauden alkaessa on hyvä tarkistaa, että vakuutukset ovat kunnossa myös mökillä.
- Uutiset
22.5.2023 13.16
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Tietosuojavastaavien asemaa selvittävä kysely on käynnistynytTietosuojavaltuutetun toimisto selvittää tietosuojavastaavien nimittämistä ja asemaa Suomessa. Selvitys on osa Euroopan tietosuojaneuvoston yhteistä toimenpidettä, jossa tietosuojaviranomaiset selvittävät, onko tietosuojavastaavilla EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen edellyttämä asema ja riittävät resurssit tehtäviensä hoitamiseen. Kysely on lähetetty 50:lle Suomessa toimivalle tietosuojavastaavalle 19. toukokuuta.
- Uutiset
22.5.2023 11.00
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää vahingonkorvausvaatimuksia tutkimatta vakuutusyhtiön kieltäydyttyä vaadittujen korvausten suorittamisestaHO:ssa oli kyse siitä, olisiko KO:n tullut ottaa tutkittavaksi valittajan kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä pysyvästä haitasta esittämät korvausvaatimukset. Mikäli katsottiin, että KO:n olisi tullut korvausvaatimukset tutkia, asiassa oli kyse myös siitä, voiko HO ottaa korvausvaatimukset suoraan tutkittavakseen. HO katsoi, että vaakuutusyhtiön kieltäydyttyä vaadittujen korvausten suorittamisesta KO:n ei olisi tullut jättää vaatimuksia tutkimatta katsomalla, ettei vakuutusyhtiö olisi korvausten suorittamisesta kieltäytymällä kuitenkaan vielä lopullisesti kieltäytynyt korvausten maksamisesta. KO:n käsittelyratkaisu kumottiin. Asia palautettiin. (Vailla lainvoimaa 22.5.2023)
- Uutiset
22.5.2023 10.42
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Ilmatieteen laitokselle huomautus henkilötietojen siirroista yhdysvaltalaisyritys Googlelle – päätöstä on oikaistu 31.5.2023Apulaistietosuojavaltuutettu on antanut Ilmatieteen laitokselle huomautuksen henkilötietojen siirtämisestä Yhdysvaltoihin verkkosivujen seurantateknologioiden kautta ilman pätevää siirtoperustetta. Lisäksi Ilmatieteen laitos oli jättänyt tekemättä tietosuojaa koskevan vaikutustenarvioinnin kansainvälisistä tiedonsiirroista.
- Uutiset
19.5.2023 16.15
Vakuutuslautakunnan ja FINEn ratkaisusuosituksia – tutustu myös pankkilautakunnan ja sijoituslautakunnan ratkaisuihinVakuutuslautakunnan uusimmissa ratkaisusuosituksissa on kysymys muun muassa sairausvakuutuksesta, yksityistapaturmavakuutuksista, kotivakuutuksista, autovakuutuksesta, matkavakuutuksista ja henkivakuutuksesta.
- Uutiset
19.5.2023 16.00
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota yhtiöjärjestyksen lunastusmääräystä koskevassa riidassaHO hyväksyi KO:n tuomion perustelut asiassa mainituin lisäyksin. Yhtiön vaatimukset yhtiöjärjestyksen muuttamista koskevan yhtiökokouksen päätöksen vahvistamisesta mitättömäksi tai pätemättömäksi oli voitu hylätä. (Vailla lainvoimaa 19.5.2023)
- Uutiset
19.5.2023 14.45
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoi vuonna 2022 tehostetusti kiinteistönvälitysliikkeiden ja vuokrahuoneiston välitysliikkeiden vastuuhenkilöiden luotettavuutta sekä puuttui välitysliikkeiden virheelliseen toimintaanEtelä-Suomen aluehallintovirastolle tehtiin vuonna 2022 välitysliikkeistä yhteensä 196 ilmoitusta toiminnan epäkohdista. Virasto antoi vuonna 2022 yhteensä 84 välitysliikettä koskevaa valvontapäätöstä, joista annettiin 20 varoitusta ja kolme kieltoa harjoittaa luvanvaraista välitystoimintaa. Yhdelle välitysliikkeelle määrättiin 14 päivän toimintakielto, koska havaitut virheet olivat toistuvia. Tyypillisesti havaitut puutteet liittyivät välitysliikkeen tiedonantovelvollisuuteen ja tarjousmenettelyyn.
- Uutiset
19.5.2023 11.40
Hovioikeus äänestäen kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian: Irtaimen kaupan purkamista koskevia kanteita ei olisi tullut jättää tutkimattaKantajat olivat perustelleet vaatimuksensa siten, että sekä käräjäoikeus että vastaajat olivat ymmärtäneet, mitä kantajat vaativat ja millä perusteella. Vaikka kantajien vaatimusten perusteet olivat joiltain osin olleet epäselvät, ei tämä seikka ollut syy jättää asia tutkimatta. Näin ollen haastehakemukset eivät olleet niin puutteellisia, epäselviä tai sekavia, etteivätkö ne kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi. Käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää kanteita tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 19.5.2023)
- Uutiset
19.5.2023 10.00
Työnhakija jätettiin valitsematta vammaisuuden perusteella – työnantajan edustajille sakkorangaistus työsyrjinnästäItä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi kaupungin vammaispalveluiden kaksi työnantajan edustajaa työsyrjintärikoksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakkoon. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 16.5.2023. (Vailla lainvoimaa 19.5.2023) - Uutiset
17.5.2023 13.45
Esiselvitys digitalisaation ja uusien teknologioiden vaikutuksista tiedonhallintalakiin pohjautuvaan tietoturvallisuussääntelyyn ja suosituksiinSelvitystyön tavoitteena oli ennakoivasti tunnistaa ja nostaa tiedonhallintalautakunnan alaisen tietoturvallisuusjaoston käsiteltäväksi, miten digitalisaatio ja uudet teknologiat vaikuttavat tietoturvallisuussääntelyyn ja miten muutokset tulisi huomioida jaoston vastuulla olevissa suosituksissa. Selvitystyö toteutettiin tutkimalla avoimia tietolähteitä, järjestämällä asiantuntijahaastatteluja ja toteuttamalla työpaja tietoturvallisuusjaoston jäsenille tunnistettujen ilmiöiden vaikutusten arvioinnista.
- Uutiset
17.5.2023 13.14
Hovioikeus: Käräjäoikeuden avioeroa koskeva päätös ei ollut kumottavissa enää hovioikeudessaNyt käsillä olevassa asiassa B oli vastustanut A:n valitusta. Valituksen hyväksyminen loukkaisi siten B:n intressiä pitää voimassa asiassa annettu käräjäoikeuden päätös. Mainituissa olosuhteissa hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden avioeroa koskeva päätös ollut kumottavissa enää hovioikeudessa. Näin ollen A:n valitus oli hylättävä. Käräjäoikeuden päätöstä, jolla puolisot oli tuomittu avioeroon, ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 17.5.2023)
- Uutiset
17.5.2023 12.54
Kuluttajariitalautakunta ratkaisi ryhmävalituksen: Sähköyhtiö Väre Oy:n tulisi palauttaa datahub-maksut määräaikaisille asiakkailleKuluttajariitalautakunta on antanut ratkaisunsa sähköyhtiö Väre Oy:n perimistä datahub-maksuista. Lautakunnan mukaan Väre ei olisi saanut lisätä määräaikaisiin sopimuksiin datahub-maksuja ja yhtiön tulisi palauttaa nämä maksut asiakkaille. Kuluttaja-asiamies jätti lautakunnalle ryhmävalituksen syyskuussa 2022.
- Uutiset
17.5.2023 8.00
Valvira: Asiakastietolaki tuo muutoksia yksityiseen sosiaalihuoltoonLaki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (asiakastietolaki) velvoittaa myös yksityiset sosiaalihuollon palvelunantajat liittymään Kanta-palvelujen Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston käyttäjiksi laissa määriteltyihin siirtymäaikoihin mennessä. Takaraja liittymiselle on jo 1. syyskuuta 2024, jos yksityinen organisaatio tai toimija tuottaa sosiaalipalveluja hyvinvointialueelle ostopalveluna tai palvelusetelillä.
- Uutiset
16.5.2023 12.17
Aluehallintovirasto havaitsi puutteita rahanpesulain mukaisten riskiarvioiden lainmukaisuudessa vuonna 2022 – lähes puolet tarkastuksista johti sanktioharkintaanVuonna 2022 aluehallintovirasto valvoi erityisesti ilmoitusvelvollisten riskiarvioita ja teki myös tarkastuksia rahanpesulain mukaisiin ilmoitusvelvollisiin. Tarkastusten tavoitteena on selvittää, miten ilmoitusvelvollinen on toiminnassaan noudattanut rahanpesulakia.
- Uutiset
16.5.2023 11.38
Suomi.fi ohjaa läpi läheisen kuoleman jälkeisen byrokratiaviidakon – uudessa oppaassa kattavat ohjeet eri toimijoiltaVuosittain Suomessa kuolee noin 50.000 ihmistä. Heidän omaisiaan on moninkertainen määrä. Suomi.fin uusi Läheisen kuolema -opas ohjaa omaisia eteenpäin askel kerrallaan. Oppaan sisällön tuottamiseen on osallistunut laaja joukko viranomaisia, järjestöjä ja muita toimijoita.
- Uutiset
16.5.2023 8.08
Sitran blogi: Kuka päättää datan jakamisen reiluista säännöistä?Euroopan unionin datasääntely luo uusia tehtäviä jäsenmaiden kansallisille viranomaisille. EU on päättänyt säännellä datan jakamista asetuksilla, jotka ovat suoraan koko Euroopan alueella noudatettavaa lainsäädäntöä. Lakien täytäntöönpano vaatii kaikilta jäsenmailta toimenpiteitä, kuten kansallisten toimivaltaisten viranomaisten asettamista, kirjoittavat chairman, co-founder Eric Pol ja johtaja Kristo Lehtonen Sitran blogissa.
- Uutiset
15.5.2023 14.37
Finanssivalvonnan teema-arvio maksupalveluiden väärinkäytöksistä ja korvausprosessistaFinanssivalvonta on selvittänyt teema-arviolla maksupalveluiden väärinkäytöksiin liittyviä käytäntöjä ja korvausprosesseja pankkien kuluttaja-asiakassuhteissa. Pankkeja pyydettiin kuvaamaan muun muassa maksupalveluihin liittyviä yleisimpiä väärinkäytöstapoja sekä sitä, kuinka ne ohjeistavat asiakkaitaan erilaisista turvallisuusuhista. Teema-arvion yhteydessä pankeilta myös kerättiin tietoja petollisten maksutapahtumien määrien kehityksestä.