Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Tulosta

Elinkeinoverotus

Syyskuu 2017

13 Luku
Kansainvälinen verotus

1 Yleistä

Yritystoiminnan harjoittaminen ei ole koskaan ollut sidottua valtiollisiin rajoihin. Nykyisin yhä suurempi osa liiketoiminnasta tapahtuu globaalisti ja ylittää valtioiden väliset rajat. Samoin ihmisten liikkuvuus maasta toiseen lisääntyy entisestään, ja ulkomailta saatujen tulojen määrä kasvaa. Kansainvälistyminen antaa tämän vuoksi kasvavan roolin myös  kansainvälisen vero-oikeuden merkitykselle.

Kansainvälisen vero-oikeuden tarkoituksena on toteuttaa valtioiden välinen tulonjako. Jokainen valtio haluaa mahdollisimman paljon verotuloja itselleen ja pyrkii pitämään oikeuksistaan kiinni. Kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja tulonjaon toteuttamiseksi valtioiden on luotava pelisäännöt tulojen verottamiselle. Kansainvälisen vero-oikeuden normisto pohjautuu lähtökohtaisesti valtioiden sisäiseen lainsäädäntöön ja verosopimuksiin. Euroopan unionin jäsenmaana Suomen on lisäksi otettava huomioon Euroopan unionin perussopimusten ja direktiivien määräykset, joissa taattuja oikeuksia ei voida rajoittaa verosopimuksin tai sisäisen lainsäädännön määräyksin. Jäljempänä tämän luvun kohdassa 5.3.2.1 Osinko kuvattavalla tavalla näillä määräyksillä on vaikutusta esimerkiksi Suomen oikeuteen periä sovellettavaksi tulevan verosopimuksen ja verolainsäädännön mukaisia lähdeveroja, kun osinkoa maksetaan Suomesta toisessa Euroopan unionin jäsenmaassa asuvalle henkilölle.

Yleensä valtioiden sisäisessä lainsäädännössä on asetettu rajoituksia valtion verotusoikeudelle. Tällöin sisäisessä lainsäädännössä on määritelty  yleisen ja rajoitetun verovelvollisuuden käsitteet. Tietyssä valtiossa y leisesti verovelvollinen on vel...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.