Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Muutoksia voimassa olevaan jäteasetukseen

Valtioneuvoston asetus jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 526/2022

Selostettavalla asetuksella (526/2022) muutettiin jätteistä annettua valtioneuvoston asetusta (978/2021, jäteasetus) jätelain (646/2011) muutoksen (494/2022) aiheuttamien muutosten vuoksi. Asetuksessa säädetään tiedoista, joita Suomen ulkopuolelle sijoittautuneiden jätteen kuljettajien ja välittäjien tulee toimittaa viranomaiselle hakiessaan hyväksymistä jätehuoltorekisteriin sekä muussa Euroopan talousalueen valtiossa tehdyn vastaavan hyväksynnän tai rekisteröinnin tunnustamisesta. Myös Suomeen sijoittautuneita toiminnanharjoittajia koskevat tietovaatimukset päivitettiin vastaamaan jätelain muutoksia. Asetuksessa täsmennetään, mitä tietoja siirtoasiakirjoista on toimitettava viranomaisen rekisteriin. Siirtoasiakirjoihin merkittäviin tietoihin lisättiin saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetuksia koskevat tiedot. Jätteen keräystoiminnasta tehtävän ilmoituksen tietoja päivitettiin siltä osin, mitä tietoja viranomaisen tulee merkitä jätteen keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin.

Jäljempänä selostettavien pykälien lisäksi asetuksella muutettiin jäteasetuksen liitettä 5. Liite 5 annettiin kokonaan uutena siihen tehtävien lisäysten vuoksi. Toimijoiden tunnistetietoihin lisättiin yritys- ja yhteisötunnuksen perään "tai sitä vastaava tunnus". Lisäys tarkoittaa ulkomaisten toimijoiden osalta y-tunnusta vastaavaa tunnusta. Siirtoasiakirjaa koskeviin tietoihin lisättiin, että jätteen siirron alkamis- ja päättymispaikka voidaan ilmaista rakennustunnuksen lisäksi myös kiinteistötunnuksen avulla. Lisäksi täsmennettiin, että kiinteistö- tai rakennustunnus on saostus- tai umpisäiliölietteiden osalta pakollinen tieto. Uutena tietona lisättiin saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetusta koskevat tiedot. Kohdassa määritellään lietesäiliön tyypit. Varsinaisten säiliötyyppien (saostussäiliö, pienpuhdistamo, umpisäiliö) lisäksi tarkennetaan, sisältääkö säiliö käymäläjätevettä ja/tai pesuvettä. Mikäli yksikään määritellyistä vaihtoehdoista ei kuvaa lietesäiliön tyyppiä, tulee säiliön tyyppi määrittää vapaamuotoisesti, mutta muita vaihtoehtoja vastaavalla tavalla.

Asetus tuli voimaan 1.9.2022.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

muutetaan jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (978/2021) 40 §:n 2 momentin 3 kohta, 42 §:n 1 momentin 4 kohta, 45–48 § sekä liite 5 ja

lisätään 40 §:n 2 momenttiin uusi 4 kohta ja pykälään uusi 3 momentti sekä asetukseen uusi 45 a § seuraavasti:

40 §
Siirtoasiakirjaan merkittävät tiedot
— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Sen lisäksi mitä 1 momentissa säädetään, siirtoasiakirjassa on oltava seuraavat tiedot liitteen 5 mukaisesti merkittyinä ja eriteltyinä:

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

3) jäteöljystä jäteöljyn tyyppi;

4) saostus- ja umpisäiliölietteestä kiinteistön haltijan nimi ja yhteystiedot, kiinteistön osoite, kiinteistö- tai rakennustunnus sekä tieto lietesäiliön tyypistä.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot, lukuun ottamatta 1 momentin 9–11 kohdassa tarkoitettuja vahvistuksia koskevia tietoja, on toimitettava jätelain 142 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun rekisteriin.

Selostus:

Pykälässä säädetään siirtoasiakirjaan merkittävistä tiedoista.

Pykälän 2 momenttiin lisättiin uusi 4 kohta, jossa säädetään, mitä tietoja siirtoasiakirjaan merkitään saostus- ja umpisäiliöjätteestä. Merkittäviä tietoja ovat saostus- ja umpisäiliöjätteiden osalta kiinteistön haltijan nimi ja yhteystiedot, kiinteistön osoite, lietteen tyhjennyspaikkaa tarkentava kiinteistö- tai rakennustunnus sekä lietteen laatua tarkentava tieto lietesäiliön tyypistä. Lisäksi lietteen kuljetuksesta tulee antaa tiedot säiliön tyhjennyspäivämääristä, jotka selviävät jäteasetuksen 42 §:n 1 momentin 2 kohdan tiedoista. Liitettä 5 muutettiin myös tarpeellisin osin.

Pykälään lisättiin uusi 3 momentti, jossa säädetään, mitkä siirtoasiakirjan tiedot on toimitettava siirtoasiakirjojen tiedoista koostuvaan rekisteriin. Rekisteriin on toimitettava kaikki siirtoasiakirjan tiedot lukuun ottamatta allekirjoituksia ja sähköisiä vahvistuksia. Mikäli jätteen määrätieto tarkentuu vastaanoton yhteydessä tai pian sen jälkeen, tulee rekisteriin toimitettavan jätteen määrätiedon vastata tarkennettua vastaanotetun jätteen määrää. Voimassa olevan jäteasetuksen mukaiset tiedot on merkittävä siirtoasiakirjoihin 1.9.2022 alkaen eli samaan aikaan rekisterin käyttöönoton kanssa.

42 §
Kunnan jätehuoltoviranomaiselle ilmoitettavat tiedot kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta

Jätteen kuljettajan on jätelain 39 §:n 2 momentissa säädetyn mukaisesti annettava kunnan jätehuoltoviranomaiselle kustakin kiinteistöstä, jolta tämä on noutanut jätettä seurantajakson aikana, vähintään seuraavat tiedot:

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

4) 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen tietojen sijasta tieto lietesäiliön tyypistä liitteen 5 mukaisesti merkittynä ja eriteltynä sekä säiliön tyhjennyspäivämäärät, jos kysymyksessä on saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetus.

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälässä säädetään kunnan jätehuoltoviranomaiselle ilmoitettavista tiedoista kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta. Jäteasetuksen liitteessä 5 määritellään lietesäiliöiden tyypit. Tämän vuoksi pykälän 1 momentin 4 kohtaan tehtiin lisäys, jonka mukaan saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetuksessa tieto lietesäiliön tyypistä annetaan liitteen 5 mukaisesti merkittynä ja eriteltynä. Kuntien antamissa jätehuoltomääräyksissä voi olla erilaisia tyhjennysvälejä saostussäiliöiden, pienpuhdistamoiden ja umpisäiliöiden lietteille, kun järjestelmään johdetaan joko käymäläjätevedet tai pelkkiä pesuvesiä.

45 §
Hakemus toiminnan hyväksymiseksi jätehuoltorekisteriin

Jätelain 94 §:n 1 momentissa tarkoitetussa hakemuksessa toiminnan hyväksymiseksi jätehuoltorekisteriin on oltava:

1) toiminnanharjoittajan nimi, yhteystiedot, yritys- ja yhteisötunnus ja kotipaikka;

2) yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot;

3) selvitys toiminnanharjoittajan ammattitaidosta;

4) tieto harjoitettavasta toiminnasta;

5) selvitys kuljetuskalustosta;

6) kuljetettavien tai käsiteltäviksi välitettävien jätteiden jätenimikkeet, jätteen tyyppi ja kuvaus jätelajista liitteen 5 mukaisesti merkittyinä ja eriteltyinä;

7) pääasiallinen toiminta-alue ja muut toiminta-alueet;

8) tieto siitä, edellyttääkö toiminta liikennelupaa.

Suomen ulkopuolelle sijoittautuneen hakijan hakemuksessa on oltava:

1) 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetut tiedot sekä yritys- ja yhteisötunnusta vastaava ulkomainen tunnus;

2) 1 momentin 4–7 kohdassa tarkoitetut tiedot siltä osin kuin toimintaa harjoitetaan Suomessa;

3) todistus rekisteröinnistä kaupparekisteriä vastaavaan rekisteriin;

4) tiedot liikenneluvasta, jos toiminta edellyttää liikennelupaa, sekä tieto luvan myöntäneestä viranomaisesta;

5) rekisteriote tai vastaava todistus siitä, että toiminnanharjoittajaa ei pidetä jätelain 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla epäluotettavana, jos hakijalla ei ole yhteisön liikennelupaa.

Selostus:

Pykälässä säädetään hakemuksesta toiminnan hyväksymiseksi jätehuoltorekisteriin.

Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohta säilyivät ennallaan. Momentin 3 ja 4 kohdasta poistettiin tarpeettomana Suomeen sijoittautuneita toiminnanharjoittajia koskeva vaatimus toimittaa jäljennös kaupparekisteriotteesta ja tiedot liikenneluvasta, koska ELY-keskus saa tarvittavat tiedot Patentti- ja rekisterihallituksen julkisesta rekisteristä ja Liikenne- ja viestintäviraston liikenneasioiden rekisteristä. Momentin 3 kohdaksi siirrettiin aiempi 8 kohta toiminnanharjoittajan ammattitaidon osoittamisesta. Momentin 4 kohtaan lisättiin tieto harjoitettavasta toiminnasta. Tällä tarkoitetaan sitä, harjoittaako yritys jätteen kuljettamista vai jätteen välittämistä vai molempia. Momentin 5 kohta säilyi muutoin ennallaan, mutta termi kuljetusvälineistö korvattiin termillä kuljetuskalusto, jotta termi on yhtenäinen jätelain 95 §:n kanssa. Momentin 6 kohtaa muutettiin siten, että hakemuksessa ilmoitetaan kuljetettavien tai käsiteltäväksi välitettävien jätteiden jätenimikkeet kuusinumeroisilla tunnusnumeroilla varustettuna, jätteen tyyppi ja kuvaus jätelajista liitteen 5 mukaisesti merkittynä ja eriteltynä. Kohdasta poistettiin tarpeettomana arvio vuosittain kuljetettavasta tai välitettävästä määrästä jätelajeittain. Momentin 7 kohta edellyttää pääasiallisen toiminta-alueen ja muiden toiminta-alueiden ilmoittamista. Momentin 8 kohdan mukaan hakemuksessa on ilmoitettava, edellyttääkö toiminta liikennelupaa. Momentin 9 kohta vakuuden asettamisesta kumottiin.

Pykälään lisättiin uusi 2 momentti, jossa säädetään, mitä tietoja Suomen ulkopuolelle sijoittautuneen hakijan hakemuksessa on oltava. Ulkomaisten toiminnanharjoittajien tulee toimittaa pääosin vastaavat tiedot kuin Suomeen sijoittautuneiden yritysten.

45 a §
Vastavuoroista tunnustamista varten toimitettava todistus ja muut tiedot

Jätelain 95 a §:ssä tarkoitetussa todistuksessa rekisteröinnistä on oltava seuraavat tiedot:

1) toiminnanharjoittajan nimi, yhteystiedot, yritys- ja yhteisötunnusta vastaava tunnus ja kotipaikka;

2) rekisteröintiviranomaisen nimi ja yhteystiedot;

3) rekisteröinnin alkamis- ja päättymispäivämäärä.

Lisäksi vastavuoroista tunnustamista hakevan on toimitettava seuraavat tiedot:

1) yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot;

2) kuljetettavien jätteiden jätenimikkeet, jätteen tyyppi ja kuvaus jätelajista liitteen 5 mukaisesti merkittyinä ja eriteltyinä siltä osin kuin toimintaa harjoitetaan Suomessa;

3) pääasiallinen toiminta-alue ja muut toiminta-alueet Suomessa.

Selostus:

Pykälässä säädetään vastavuoroista tunnustamista varten toimiteettavasta todistuksesta ja muista tiedoista. Pykälä lisättiin asetukseen uutena. Siinä säädetään tiedoista, jotka hakijan tulee antaa hakiessaan jätelain 95 a §:ssä tarkoitettua vastavuoroista tunnustamista koskevaa merkintää rekisteriin. Se koskee mainitun pykälän mukaisesti vain toiseen EU-valtioon tai ETA-alueelle sijoittautunutta jätteen kuljettajaa. Näiden tulee toimittaa viranomaiselle paikallisen viranomaisen myöntämä todistus, josta ilmenee, että toiminnanharjoittaja on merkitty toisessa valtiossa jätehuoltorekisteriä vastaavaan rekisteriin. Todistuksesta tulee käydä ilmi toiminnanharjoittajan nimen, yhteystietojen sekä yritys- ja yhteisötunnusta vastaavan tunnuksen ja kotipaikan lisäksi tiedot rekisteröinnin tehneestä viranomaisesta ja rekisteröinnin voimassaolosta. Lisäksi kuljettajan on annettava tiedot kuljetettavien jätteiden jätenimikkeistä, jätteen tyypistä ja jätelajista liitteen 5 mukaisesti merkittynä ja eriteltyinä siltä osin kuin toimintaa harjoitetaan Suomessa sekä toiminta-alueista Suomessa.

46 §
Jätehuoltorekisteriin hyväksymistä koskevan päätöksen sisältö

Jätelain 96 §:ssä tarkoitetussa jätehuoltorekisteriin hyväksymistä koskevassa päätöksessä on oltava vähintään seuraavat tiedot:

1) toiminnanharjoittajan nimi, yhteystiedot, yritys- ja yhteisötunnus tai sitä vastaava tunnus ja kotipaikka;

2) yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot;

3) 45 §:n 1 momentissa 4–7 kohdassa tarkoitetut tiedot;

4) tiedot liikenneluvasta;

5) päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä tai siitä, ettei toimintaa hyväksytä jätehuoltorekisteriin;

6) annetut määräykset;

7) päätöksen perustelut ja sovelletut säännökset.

Selostus:

Pykälässä säädetään jätehuoltorekisteriin hyväksymistä koskevan päätöksen sisällöstä. Pykälää muutettiin 45 §:n mukaisten hakemusta koskevien muutosehdotusten mukaisesti. Pykälän 1 kohtaan lisättiin yritys- ja yhteisötunnusta vastaava tunnus. Pykälän 3 kohtaa täsmennettiin siten, että olennaiset tiedot korvattiin viittauksella asetuksen 45 §:n 1 momentin 4–7 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin. Muualle kuin Suomeen sijoittautuneen jätteen välittäjän jätehuoltorekisteriin hyväksymistä koskevassa päätöksessä on määrättävä, että jätteen välittäjäksi hyväksyminen koskee jätteen sisäisiä siirtoja Suomessa EU:n jätteiden siirroista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1013/2006 soveltamiskäytännön seurauksena. Pykälän 4 kohtaan lisättiin uutena tiedot liikenneluvasta. Liikennelupa lisättiin jätelain muutoksessa uudeksi hyväksymisen edellytykseksi ja näin tiedot luvasta jää näkyviin hyväksymisestä annettavaan päätökseen. Päätökseen merkitään liikenneluvasta tarpeelliset tiedot kuten luvan numero, voimassaoloaika ja mahdollisesti luvan myöntänyt viranomainen. Kohdiksi 5–7 siirtyivät muuttumattomina aiemmat kohdat 4–6.

47 §
Jätehuoltorekisteriotteeseen sisällytettävät tiedot

Jätelain 98 §:ssä tarkoitetussa otteessa jätehuoltorekisteristä on oltava vähintään seuraavat tiedot:

1) toiminnanharjoittajan nimi, yhteystiedot, yritys- ja yhteisötunnus tai sitä vastaava tunnus ja kotipaikka;

2) yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot;

3) hyväksymistä koskevan päätöksen tai vastavuoroista tunnustamista koskevan merkinnän päivämäärä ja tunnistetiedot;

4) päätöksen tai merkitsemisen tehnyt viranomainen ja sen yhteystiedot;

5) toiminta-alueet, kuljetuskalusto ja jätteet, joita hyväksyntä tai merkintä koskee;

6) päätökseen liitetyt määräykset;

7) päivämäärä, johon mennessä ote on tarkistettava.

Selostus:

Pykälässä säädetään jätehuoltorekisteriotteeseen sisällytettävistä tiedoista. Pykälän 3 kohtaan lisättiin maininta siitä, että jätehuoltorekisteristä annettavassa otteessa tulee olla tieto vastavuoroista tunnustamista koskevasta merkinnästä.

48 §
Ilmoitus keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin

Jätelain 100 §:ssä tarkoitetussa ilmoituksessa jätteen ammattimaisen keräyksen merkitsemiseksi jätehuoltorekisteriin on oltava:

1) toiminnanharjoittajan nimi, yhteystiedot ja yritys- ja yhteisötunnus;

2) yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot;

3) jätteen vastaanottopaikan käyntiosoite ja kiinteistötunnus;

4) kerättävien jätteiden jäteluettelon mukaiset jätenimikkeet;

5) arvio vuosittain kerättävästä määrästä jätenimikkeittäin;

6) muun keräystoiminnan kuin jatkuvaluonteisen keräyksen arvioitu kestoaika;

7) tieto vastaanottopaikassa käytettävistä jäteastioista;

8) selvitys jätteen keräyksen järjestämisestä 10 §:n mukaisesti ja tiedot muista toimista keräyksestä ja vastaanottopaikasta terveydelle ja ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi.

9) selvitys jätteen kuljettamisesta käsiteltäväksi sekä suunnitellusta jätteiden käsittelytavasta ja -paikasta.

Samaan ilmoitukseen voidaan sisällyttää tiedot kaikista toiminnanharjoittajan järjestämään keräykseen kuuluvista kunnassa sijaitsevista jätteen vastaanottopaikoista.

Jätehuoltorekisteriin on merkittävä 1 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetut tiedot.

Selostus:

Pykälässä säädetään keräystoiminnasta ilmoittamisesta jätehuoltorekisteriin. Pykälään tehtiin teknisluonteisia muutoksia. Siinä säädetään selkeyden vuoksi, mitkä keräystoiminnasta tehtävän ilmoituksen tiedot on merkittävä jätehuoltorekisteriin.

Pykälän 1 momentissa lueteltuihin tietoihin, jotka on annettava keräystoimintaa koskevassa ilmoituksessa, lisättiin 3 kohtaan tieto keräyspisteen sijainnista. Aiempi 3 kohta jaettiin 4 ja 5 kohdaksi. Uusi 4 kohta pitää sisällään selvityksen kerättävien jätteiden lajista ja laadusta muutettiin kerättävien jätteiden jätenimikkeiksi. Jätenimikkeet annetaan jäteasetuksen liitteessä 3 säädetyn jäteluettelon mukaisesti. Aiemman 3 kohdan arvio vuosittain kerättävästä määrästä jätelajeittain erotettiin erilliseksi 5 kohdaksi. Termi jätelajit muutettiin jätenimikkeiksi. Aiemmat 1 momentin 5–8 kohdat siirrettiin sisällöltään muuttumattomina kohdiksi 6–9.

Pykälän 3 momentissa säädetään, mitkä ilmoituksessa annetut tiedot on merkittävä jätehuoltorekisteriin. Rekisteriin on merkittävä 1 momentin 1–4 kohdan tiedot eli toiminnanharjoittajan ja yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot, vastaanottopaikan sijaintitiedot sekä kerättävien jätteiden jätenimikkeet.

Pykälän aiempi 3 momentti kumottiin tarpeettomana. Momenttia vastaava säännös muutosten ilmoittamisesta on jätelain muutoksessa siirretty jätelain 100 §:ään.


Tämä asetus on tullut voimaan 1 päivänä syyskuuta 2022. Sen 40 §:n 2 momentti, 42, 45, 45 a ja 46–48 § tulevat kuitenkin voimaan vasta 1 päivänä tammikuuta 2023.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.