Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Ihmisoikeusvalitusten tutkiminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa

Hirvelä, Päivi

Defensor Legis 4/2011 s. 393–411
17.10.2011
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Artikkelissa luodaan katsaus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimintaan ja prosessiin, jonka seurauksena ihmisoikeusloukkaus voidaan todeta. Menettelyä on kesäkuussa 2010 voimaan tulleen 14. pöytäkirjan mukaisesti uudistettu. Tarkoituksena on ollut kehittää uusia keinoja tehostaa valitusten käsittelyä ja parantaa tuomioistuimen mahdollisuutta keskittyä syvempää tarkastelua vaativiin tärkeimpiin tapauksiin. Uudistuksesta huolimatta tuomioistuimen toimintakykyä koettelee yhä paheneva jutturuuhka. Ongelmana on ollut, että uudet keinot ratkaisuaan odottavien juttujen määrän suitsemiseen ovat tulleet liian myöhään, jolloin ne eivät ole enää vaikuttaneet toivotulla tavalla kokonaistilanteeseen. Nykyisin tuomioistuin onkin toistuvissa tapauksissa ottanut esiin 46 artiklan sopimusvaltion velvollisuudesta noudattaa tuomioistuimen lopullista tuomiota jutuissa, joiden osapuolena ne ovat ja edellyttänyt toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi. Tarkoituksena on siirtää ihmisoikeussuojan painopistettä enemmän kansalliselle tasolle ja konkreettisesti siirtää valtioille vastuu osoitettujen ongelmien korjaamisesta.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.